Näytetään tekstit, joissa on tunniste silkkiuikku. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste silkkiuikku. Näytä kaikki tekstit

tiistai 13. kesäkuuta 2023

Moottoritiellä säännöt eivät koske kaikkia - silkkiuikkujen pesintä meni pieleen

Kun liikkuvaa poliisia ei enää ole, käytännössä teillä ei ole enää myöskään rajoituksia tai sääntöjä. Kun kukaan ei valvo (eli nopeusvalvontakameroita ei ole), meno etenkin ruuhkaisempaan aikaan on minun makuuni turhan villiä. Minähän olen sääntöjen noudattaja. Minusta säännöt tehdään syystä ja samasta syystä niitä pitäisi myös noudattaa.

Kun moottoritiellä nopeusrajoitus on näin kesäaikaan 120 km/h, se ei näissä valvomattomissa olosuhteissa koskekaan kaikkia. Osa ajaa kuin rajoituksia ei olisikaan. Kaistan vaihtaminen vaatii oikein lisäharkintaa, kun takaa lähestyvän auton nopeutta pitää arvioida ihan erityisen tarkoin. Ehtiikö edellä ajavan köröttelijän ohittaa ennen kuin takana tuleva auto on kiinni peräpuskurissa vain pitäisikö jarrutella ja jäädä odottamaan kunnes auto on huristellut ohi? Ja entä miten se seuraava auto - ehtiikö noiden kahden auton väliin vai tuleeko sekin ihan mahdottoman kovaa? Käsittämättömiä ylinopeuksia ajavia autoja pitää yrittää vain väistellä, sillä mikään ei niitä pysäytä.

Osa infernaalista nopeutta ajavista autoilijoista osaa olla korrekteja, kun olet ohittamassa toista autoa. He pitävät sinun autoosi kohtuullisen etäisyyden, kunnes pääset takaisin omalle kaistallesi. Vasta sitten hurahtavat ohi kohti ikuisuutta. Vaan kaikki omaa nopeuttaan ajavat autoilijat eivät ole yhtä huomaavaisia. Heidän mielestään voi olla ok ajaa ihan edellä ajavan peräpuskurin tuntumaan. Se on aika vakuuttavaa, kun auto on riittävän iso tuntumaan ahdistavalta siinä niskan takana. Jos lähilikietäisyys ei toimi pelottimena siirtyä kaistalta avaruuteen (kun oikealla kaistalla on se hitaasti kulkeva ohitettava auto ja sinne ei pääse), niin aina joku keksii käyttää tehosteina valojen vilkuttelua tai jopa äänimerkkejä. Mikäs siinä on mellastaessa, kun kukaan ei ole sanomassa mitään 👍.

Asiaa ei yhtään helpota se, että kesällä Suomen tieverkostossa tehdään kunnostustöitä ja nopeusrajoituksia lasketaan paikallisesti niiden mukaisesti. Lasketut nopeusrajoitukset eivät myöskään näytä koskevan kaikkia. Moottoritien vasemmalla kaistalla ei selvästikään ole sopivaa ajaa nopeusrajoitusten mukaan a) pääkaupunkiseudulla b) ruuhka-aikana tai c) tietyömaa-alueiden lähettyvillä madalletuilla nopeusrajoitusalueilla. Sillä joillakin on kiire ja kukaan ei valvo.

Ikävimmillään (minun kokemukseni mukaan) valvomattomuus 'sallii' todella holtittomankin liikennekäyttäytymisen. Ohittelemisen vuoroin oikealta ja vuoroin vasemmalta. Kovan kiihdyttämisen kun baana on vapaa (mutta joku muu haluaisi vaihtaa kaistaa). Äkkijarrutuksen harmistusta aiheuttaneen auton edessä. Vaappumisen kaistojen reunojen ylittävästi laidalta toiselle (syystä tai toisesta). Äkkikiihdyttämisen, kun takana tuleva auto lähtee ohittamaan. Ja niin edelleen. Ja vain, koska kukaan ei valvo.

Minun mielestäni isoilta vahingoilta vältytään ennen kaikkea sääntöjä noudattavien muita huomioivien autoilijoiden jatkuvan joustamisen ja ennakoimisen ansiosta. Muuta ovat siis erityisen varovaisia, jotta minä-ensin-autoilijat saadaan väistettyä ajoissa 😡. Olisi kiva saada tähän hommaan mukaan myös viranomaisvalvontaa - vähän niin kuin ennen vanhaan.


Vielä toukokuun lopussa silkkiuikkujen pesintä oli aivan mahtavassa vauhdissa. Pesiä oli pitkälti toistakymmentä. Muutamissa oli jo munia ja pesiä rakennettiin upealla vauhdilla. Odotin nyt näkeväni jo poikasia, mutta tilanne olikin se, että suurin osa silkkiuikkujen pesistä oli hajonnut ja poissa. Yksi pesä oli vielä näkyvissä. Emo poistui pesältä pian saapumiseni jälkeen eikä tilalle siirtynyt tavanomaiseen tapaan toista emoa. Pesä ja muna jäivät yksin eikä se tiennyt hyvää.


Vain ihan rannassa oli vielä jäljellä silkkiuikkujen pesiä. Kaikki muut silkkiuikut uiskentelivat pareina siinä lähellä. Osa paritteli ja uusi pesä oli selvästikin suunnitelmissa. Osa vain uiskenteli paikalla. En tiedä, mitä on parissa viikossa tapahtunut noille pesille.


Varis hyökkäsi yksikseen jätettyyn pesään kerran ja lähin lintu puolusti sitä vähän. Heti perään varis pisti toimeksi uudelleen ja tällä kertaa se nappasi munan nokkaansa kerralla. Sinne meni.

Silkkiuikkujen pesintää vaikeuttaa se, että joku on niittänyt pesintäalueelta vanhan ruovikon pois. Suojaa tuovaa kasvustoa on nyt huomattavasti entistä vähemmän. Kummallista, että ruovikko on häirinnyt jotain niin paljon, että se on pitänyt tuosta niittää. Silkkiuikkujen pesintäolosuhteet sen sijaan heikkenivät saman tien. Harmi.

sunnuntai 28. toukokuuta 2023

Pihan risusavottaa ja luontoelämyksiä viikonlopulta

Reilun viikon kestänyt puiden ja pensaiden harvennus pihassamme on saatu päätökseen. Harvennettavaa riittäisi, mutta huomenna lähtee vuokralla ollut lava pois täynnä oksia ja pienempiä puun runkoja. Nyt en kyllä jaksaisi yhtään enempää tätä metsurin työtä.

Parin vuoden ajan yhä kumarampaan laskeutunut kataja sai vihdoin lähteä. Se kumarteli aina talvisin lumikuormien alla eikä sitten kevään ja kesän aikana juurikaan suoristunut. Pihan takaosan talviomenapuu sai myös lähteä. Sen omenia ei syönyt kukaan rastaita ja kauriita lukuun ottamatta. Sen kukintaakaan ei ollut huomata tuolta pihan perältä. Omenia tuli paljon - kompostoitavaksi. Sen aika oli siirtyä paremmille hedelmätarhoille.

Piharakennuksen takana asusteleva tuomi oli levinnyt raaviskelemaan oksillaan kattoa. Se joutui nyt luopumaan parista isosta oksan haarastaan. Jasmiinipensas oli myös levittäytynyt katon raapijaksi ja sitäkin siivottiin.

Vanhoja ruusuja oli levinnyt sekalaisesti, mutta niiden kukinta ei ollut enää palkitsevaa. Valkokirjokanukkapensaita karsittiin ja nuorennettiin. Tuoksuvatukoista ehdin siistiä vain kolmanneksen. Pihan takaosan jasmikkeet saivat nuorentavan ja ryhdistävän siivousleikkauksen. Villiksi ryhtynyttä luumupuutakin karsittiin pois katon kimpusta. Mongolianvaahterakin sai kaventavan leikkauksen.

Jo muutama viikko sitten pihaan kuollut tuija leikattiin matalaksi. Se pääsi tässä samassa kuormassa eteenpäin.

Jotta kaikki leikatut oksat ja rungot saatiin mahtumaan vuokralavalle, niitä piti kaventaa, karsia oksia ja vielä lisää. Ja sitten kannettiin, kannettiin ja kannettiin. Huoh.

Nyt ainakin poistettujen ruusupensaiden tilalle haluaisin istuttaa jotain. Pelkään pahoin, että maa on täynnä ruusupensaiden juuria. Mitenköhän tuonne sekaan saisi istutettua jotain?


Ihanaa on, että monet pionit pääsivät nyt pitkästä aikaa takaisin näkyviin 🌺.


Lauantaina kävin tervehtimässä silkkiuikkuja. Ne olivat melkoisen hiljaisia. melkein kaikilla oli jo pesä, vaikkei kaikissa pesissä ollutkaan vielä munia. Tunnelma oli odottava. Joku välillä vaihtoi asentoaan pesällä, muutamat koiraat koettelivat toistensa hermojen kestävyyttä. Siinä kaikki.






Tänään aamupäivällä törmäsin peltoaukealla kettuun. Kettu oli ilahduttavan lähellä. Mutta ennen kuin sain auton pysäytettyä, avattua ikkunan ja kameran käsiini, kettu oli ehtinyt hölköttelemään jo turvaetäisyyden päähän. Kiva oli nähdä silti 💖.


Naakka lensi juuri ennen kuvan ottamista melkein kettua hipoen sen eteen ja siksi ketulla on vieläkin korvat varuillaan.


Huomenna perunkirjoitukseen Lahteen.

Ihanaa alkavaa alkukesän viikkoa sinulle 🥰.

lauantai 6. toukokuuta 2023

Lisää keväthuumaa: silkkiuikkuja ja meriharakka

Jatkan keväthurmosteluillani. Silkkiuikut olivat vapun päivänä melkoisessa vauhdissa. Pitkälti toistakymmentä silkkiuikkuparia kuhertelivat ja valmistelivat pesän paikkoja. Meteli oli melkoinen, kun kaikki halusivat olla yhteydessä puolison kanssa ja varoitella muita läsnäolostaan. Tässä linkki Youtube-tallenteeseen, jossa on keväisen silkkiuikun ääniä. Tämän kun kertoo noin 30:lla, pääsee tunnelmaan 🤭.

Tässä kuvia:








💖🥰💖


Ja törmäsinhän minä tuolla reissullani myös meriharakkaan! Miten olikaan unohtua - päivä oli kovin havaintorikas, muuten en osaa unohdusta selittää.




No niin, nyt on meriharakkakin saanut ansaitusti oman osansa keväthuomiosta!


Olen selvinnyt allergialääkitykselläni yllättävänkin hyvin koivun kukinta-ajan. Toki käytän nykyään allergialääkkeitä ympäri vuoden, joten keväällä ei tarvitse erikseen muistaa aloittaa lääkitystä. Silti olen tyytyväinen ja kiitollinen toistaiseksi yllättävän helposta allergiakeväästä. Näitä on sentään vuosikymmenten aikana koettu laidasta laitaan.


Vain viikko äitienpäivään. Millaisia suunnitelmia sinulla on äitienpäiväviikonlopuksi?

tiistai 11. lokakuuta 2022

Lomaa: Rauman Poroholma. Työtä: Vauhtia, prosesseja ja kaavioita unissa asti.

Saavuimme Rauman Poroholman lomakeskukseen sateisen hämäränä iltana. Paikka on ihan Rauman keskustan tuntumassa, keskustaan olisi voinut aivan hyvin kävellä. Sen sijaan päädyin kuljeskelemaan lähimaastossa ja sen jälkeen menin saunaan. En ole himosaunoja, mutta viileällä ja kostealla kelillä hyvin lämmitetty iso sauna, jossa saa olla ihan itsekseen, on aivan mahtava asia.

Ihmettelen edelleen, miten tuota paikkaa kannattaa pitää avoinna nykyisillä sähkön hinnoilla - noilla majoitusmaksuilla. Tämä oli ehkäpä edullisin paikka, missä olemme yöpyneet - silti kaikilla herkuilla varustettuna. Saunakin kuului siis majoituksen hintaan.

Kesällä sesonkiaikaan alue on varmasti kovasti vilkas. Syyskuun lopun arkipäivä sateisella kelillä ei ollut mikään turistirysä.

Laitureista löytyi pari isoa vanhempaa purjelaivaakin.






Hyvin nukutun yön jälkeen aurinko jaksoi taas paistella. Jopa näytti lahden toiselta puolelta katseltuna heti kauniimmalta.



Lahden poukamassa oli uimaranta.


Pieni kallion kumparekin mahtui rannalle.




Kuvassa tukkasotkia.


Ja tässä etualalla talvipukuinen silkkiuikku.





Vähän vielä pitemmälle käveltyäni tutustuin Marjaan, joka on asunut paikkakunnalla kymmenen vuotta. Meillä riitti juttua kuin vanhoilla tutuilla konsanaan 🥰.



Työelämäni puolestaan on siinä hektisessä vaiheessa, jolloin se tulee uniini. Olen parina yönä puoliunissani kehitellyt kovasti kaaviokuvaa siitä, miten skaalalla yksintyöskentelystä yhdessä työskentelyyn - samanaikaisesti (synkronisesti) ja toisaalta eriaikaisesti (asynkronisesti) työskentelemisen parhaat puolet tulevat esiin kehittämisen eri vaiheissa. Aihe ei ole tuulesta temmattu. Haluaisin kovasti kuvata prosessia yksinkertaisesti heille, jotka ovat jumissa ajatuksineen jossain yhdessä erityisessä vaiheessa. Kaavion kuvaaminen ei (selvästikään) onnistunut puoliunissaan, siihen käytetty aika oli vain täydellisesti pois hyvistä yöunista.

Olen myös pyrkinyt (tahtomattani) valmistautumaan seuraavaan työpäivään yön puoliunen aikana, vaikken ole muistanut, mitä seuraavan päivän agendassa oikein onkaan. Jossain vaiheessa kaikkeen varautumisen keskellä olen herännyt huomaamaan, että tämä ei toimi näin. Katsoin kännykästä kalenteriani ja helpotuin siitä, ettei aamupäivään tarvitsekaan valmistautua. Jos olisin ollut riittävän hereillä, olisin ymmärtänyt sen, että jos aamupäivään olisi voinut valmistautua, olisin jo tehnyt sen. Toisaalta, jos olisin ollut riittävän unessa, olisin todennäköisesti alkanut pian nähdä ihan toisenlaisia unia.

Ruumiitakin on jo muutamassa unessa syntynyt. Ja nyt on vasta tiistai. Eilen pidin metsälenkeillä kipeytyneen polven vuoksi vapaapäivää sienihuuhailusta. Se näkyi heti siinä, etteivät päivän työajatukset karisseet oikeastaan mihinkään ennen nukkumista. Toisaalta nykyiseen kiireeseen liitettynä työn muut vaihtelevuustekijät ovat nyt niin suuria, ettei sienimetsä enää oikein ratkaise ongelmia.

Elämässä on traagisia piirteitä, kun edes sienimetsä ei helpota päivän paineita riittävästi 🍄.



Vielä ihan sattuman varainen havainto sienimatkojen varrelta. Moni on kaivanut lehtipuhaltimen käyttöön syksyn lehtisadon odotellessa lopullista sijoittumistaan maan pintaan. Syksyn värien ihailijana ja tämän värikkään vaiheen jatkumisen toivojana olin sanaton (yksin omassa autossani, ei haitannut ketään), kun kulkemani tien varren talon isäntä oli lehtipuhaltimen kanssa siivoamassa syksyn lehtiä maasta - kuin myös pensaista. Ihan varmasti järkevää puuhaa samalla touhuamisella pyrkiä pudottamaan loputkin lehdet pensasaidasta, jotta työtä jäisi mahdollisimman vähän jatkoa varten. Ehkä kodissa ei ollut emäntää, joka olisi halunnut nauttia syksyn väreistä ihan viimeiseen tappiin asti?

Näin me vaan olemme erilaisia.


Mahtavaa lokakuun jatkoa! Vielä mennään vähän aikaa kesäajalla. Sitten siirrytään talviajan myötä vähän valoisampiin aamuihin.

keskiviikko 25. toukokuuta 2022

Tukka hyvin - silkkiuikulla aina!

Ihanaa palata tämän tästä luontoon ja ihan sinne rentoutumisen juurille. Toki luonnossakin on paljon stressiä, mutta ei mennä tällä kertaa siihen. Jos kaipaat luontostressikirjoitusta, laitathan viestiä kommentteihin 👍.

Silkkiuikut ovat palanneet jotakuinkin heti jäiden lähdön jälkeen. Nämä kuvat ovat toukokuun puolestavälistä, osa pareista oli jo tehnyt pesän, osa vasta etsi pesän paikkaa. Menoa oli vaikka kuinka moneen junaan.

Teemana tällä kertaa on silkkiuikun tukkatyylit. Niitähän riittää eikä tämäkään julkaisu paljasta koko kuvaa.

Olisi se hauskaa, jos pystyisi omaa tukkatyyliään elättämään noin helposti tilanteen mukaan. Ihmisellä fiilisten ilmaisu keskittyy ehkä kuitenkin enemmän ilmeisiin ja äänen sävyihin. Äänen sävyjä hallitsevat toki silkkiuikutkin 👍

Tässä ensi koko 'hiusvarasto' täydessä terässään. Tähän silkkiuikku pystyy.


Tässä taas mennään matalalla profiililla ihan hissukseen.


Pesän kohentelukin menee vielä matalalla profiililla, mutta alaparta saa tässä jo rentoutua.


Parin vahvistamisriiteissä otsatukka on aktiivisessa käytössä. Tavallisimmin näin sarvimaisesti haaroittain. Samalla tässä näkee silkkiuikkujen parirituaalien vaiheita.




Kukoistuksessaan koiras (ja lopulta naaraskin) iskee etutukkansa yhtenäiseksi komistukseksi ja pörräyttää poski- ja partakarvansakin täyteen kukoistukseen. Tähän kun vielä liittäisi äänet, niin mitään ei puuttuisi 👍.


Tänään olen kuunnellut pikkuvarpusten poikasten ääniä pesässään. Nähnyt käpytikan kiirehtivän pesälle saaliin toivossa. Ja havainnut pikkuvarpusen ja talitiaisen yhteenoton pikkuvarpusen pesäpaikan vieressä. Tässä ollaan taas kesän ristiriitaisten vaiheiden äärellä. Vastahan se lumi suli (paitsi tuolta lähipellon lumenkaatopaikalta).

tiistai 6. heinäkuuta 2021

Silkkiuikun isoja poikasia ja sembramännyn supermenestys

Sembramäntymme on vuosittain oravien suosikkikohde. Sen kävyt taitavat olla melkoista herkkua, sillä hyvänkin käpysadon jälkeen kävyt ovat aina kadonneet heinäkuun puoleen väliin mennessä. Tänä vuonna luulen, että tämä ilta on viimeinen käpyilta. Oravia taiteili puussa ainakin kolme kappaletta ja käpyjä oli jäljellä enää vähän. Mikähän niissä on niin mahdottoman maittavaa, että ne pitää syödä heti ensimmäisten joukossa?

Kuun vaihteessa kävin kuvaamassa silkkiuikkuparatiisia ja siellä poikaset olivat jo isoja. Piipitystä kuului koko ruovikon laajuudelta, mutta poikaset pysyivät hyvin sen suojissa.

Poikaskolmikko pysyi hyvin ruovikossa. Pari kuvaa sain napattua.


Ruovikon reunalla oli yksinäinen poikanen emonsa kanssa.



Komeasti alkaa poikasen keskivartalo jo muuntua aikuisen pukuun.


Ja vielä poikanen lähestyy emoaan matalasti anoen, ja toivoo, että saisi jotain ruokaa. Emo ei kuitenkaan enää ruoki.

Mahtavia luontoelämyksiä löytää ulkoa vielä päivittäin. Kannattaa olla valppaana 🥰.

lauantai 5. kesäkuuta 2021

Lapsuuden ahdistuksia ja silkkiuikkujen poikasia

Minä olen 50+-vuotias ja lapseni ovat jo kovasti aikuisia. Melkein-kollegani on 40+ ja hän ei ole vielä varma, haluaako lapsia ollenkaan. Minusta on ihan ok, että ihmiset elävät oman näköistänsä elämää. Kunpa joku olisi sanonut minullekin niin jossain vaiheessa elämääni.

Eipä silti, elämäni valinnat olisivat silti olleet juuri niitä samoja, joita olen tehnyt tähänkin asti. Ehkä olisin selvinnyt helpommalla ja pienemmällä huonolla omallatunnolla. Ehkä.

Olisi ollut upeaa tietää lapsesta asti, että minä olen ihan ok juuri tällaisena kuin olen. Olisi ollut todella vapauttavaa saada tietää, ettei itseä tarvitse hävetä, vaikka jotkut läheiset tekevätkin niin. Suojellaan lapsia lähellämme. Suojellaanhan?

Silkkiuikuista jotkut vasta suunnittelevat lisääntymistä, kun jotkut kuljettavat jälkeläisiään selässään, jotkut hautovat viimeistä munaa esikoisten kanssa ja jotkut hautovat vasta muniaan. Koko kirjo on kovasti näkyvissä. Tässä hieman kuvia:

Naarassilkkiuikulla on poikasia selässään:




Isä-uikku tuo ruokaa poikasille.


Jonka nälkäiset poikaset ottavat riemumielin vastaan.




Elämä on ihanaa!
Mahtavaa kesäkuun alkua juuri sinulle!