Se on maaliskuuta nyt. Huhtikuulle kalenteriin varaamani talviloma ei tunnu enää ollenkaan epätoivoisen kaukaiselta. Toukokuussa onkin sitten varauksessa jo kesälomaviikko.
Vaikka työnkuvani onkin mielestäni hieman sekava ja ylitungetun täyteläinen, olen silti oikein aidosti ylpeä melkein kaikesta siitä, mitä teen tai missä olen mukana tekemässä. Lähtökohdat ovat siis hyvät. Kunhan saisin jostain pienen kengurunpoikasen energian ja hyppyvimman, kaikki olisi tasapainossa.
Kenguruihmettä odotellessa menen näillä nykyisillä palikoilla. Kun valo lisääntyy ja pakkanen haihtuu, valokuvaaminen on taas kutsuvaa. Se tekee minulle todellakin hyvää.
Pakollisia lähipäiviä voin lähestyä huumorin ja keveyden kautta. Jos toimistolle täytyy mennä silloinkin, kun siellä ei ole mitään erityistä, niin sillä mennään. Niinhän se oli ennenkin, ennen koronaa. Vaikka itse olen tehnyt etätöitä jo -90-luvulla, se ei muuta miksikään sitä, että joillekin etätyö on edelleenkin kaiken pahan alku ja juuri.
Arkeni on väsynyttä, mutta pyrin tekemään myös jotain etsivää ja luovaa. Etsiminen toteutuu kirpputoreilla. Niitä meillä Hämeenlinnassa onneksi riittää.
Luovuus toteutuu käsitöissä, valokuvauksessa ja netin asuntoseikkailuissa. Poika haluaa vaihtaa asuntoa. Samalla mietin minulle ja miehelle sopivaa seuraavaa loppuiän kotia. Mietin myös, mitä saisi tehtyä vanhalle kuivanmaan pikkumökille. Olisiko siitä omaan käyttöön vai pitäisikö vain yrittää myydä? Aika varmasti näyttää totuuden.
Olen ulkoiluttanut kameraani parina viikonloppuna. Valon ja lintujen seuraaminen on tuntunut voimaannuttavalta.
Näillä energioilla toivottelen sinulle hurmaavaa ja voimaannuttavaa viikkoa ❤️







