Valoa, lintuja ja toivoa paremmasta työelämästä

Se on maaliskuuta nyt. Huhtikuulle kalenteriin varaamani talviloma ei tunnu enää ollenkaan epätoivoisen kaukaiselta. Toukokuussa onkin sitten varauksessa jo kesälomaviikko.

Vaikka työnkuvani onkin mielestäni hieman sekava ja ylitungetun täyteläinen, olen silti oikein aidosti ylpeä melkein kaikesta siitä, mitä teen tai missä olen mukana tekemässä. Lähtökohdat ovat siis hyvät. Kunhan saisin jostain pienen kengurunpoikasen energian ja hyppyvimman, kaikki olisi tasapainossa.

Kenguruihmettä odotellessa menen näillä nykyisillä palikoilla. Kun valo lisääntyy ja pakkanen haihtuu, valokuvaaminen on taas kutsuvaa. Se tekee minulle todellakin hyvää. 

Pakollisia lähipäiviä voin lähestyä huumorin ja keveyden kautta. Jos toimistolle täytyy mennä silloinkin, kun siellä ei ole mitään erityistä, niin sillä mennään. Niinhän se oli ennenkin, ennen koronaa. Vaikka itse olen tehnyt etätöitä jo -90-luvulla, se ei muuta miksikään sitä, että joillekin etätyö on edelleenkin kaiken pahan alku ja juuri. 

Arkeni on väsynyttä, mutta pyrin tekemään myös jotain etsivää ja luovaa. Etsiminen toteutuu kirpputoreilla. Niitä meillä Hämeenlinnassa onneksi riittää.

Luovuus toteutuu käsitöissä, valokuvauksessa ja netin asuntoseikkailuissa. Poika haluaa vaihtaa asuntoa. Samalla mietin minulle ja miehelle sopivaa seuraavaa loppuiän kotia. Mietin myös, mitä saisi tehtyä vanhalle kuivanmaan pikkumökille. Olisiko siitä omaan käyttöön vai pitäisikö vain yrittää myydä? Aika varmasti näyttää totuuden.

Olen ulkoiluttanut kameraani parina viikonloppuna. Valon ja lintujen seuraaminen on tuntunut voimaannuttavalta.

Näillä energioilla toivottelen sinulle hurmaavaa ja voimaannuttavaa viikkoa ❤️

Ihanaa ja parempaa uutta vuotta sinulle ja läheisillesi 💖☕🌿

Uusi vuosi käynnistyy vihdoin vauhdilla. Kotimaiset kollegat ovat monin paikoin lepäilleet loppiaiseen asti. Kansainvälisesti loppiainen ei ole kuitenkaan mitenkään pysäyttävä 'pyhä', joten monen monessa valtiossa arki suhaa eteenpäin meidän pyhistämme huolimatta.

Tyttären kanssa suunnittelemme yhteistä matkaa keväälle. Ihanaa, että on jotain niin kivaa odotettavaa 💖

Piharuokinnalla on kuhinaa. Sini- ja talitiaiset ovat pikkuvarpusten kera vakiovieraita. Viherpeippoja ja vihervarpusia riittää myös mukavasti vierailulistalla.

Punatulkut ovat kuitenkin suurena parvena valloittaneet omenapuun ruokinnan - ihan mahtavan iso ilo silmille! Punatulkkujen lisäksi ruokinnan vakiovieraita ovat mm. närhet, mustarastaat, oravat sekä vähemmän toivotut varikset, naakat ja harakat.

Tärkeintä ei talvella ole, mikä ja kuka olet. Tärkeintä on se, uskallatko ottaa paikkasi ruokinnalla ja pitää oman tilasi. Kun kamppailu omasta elämästä on ohi, on taas tilaa herkuttelulle: ystävällisyydelle, armollisuudelle ja melkein loputtomalle anteeksiannolle 💖

Koska oma elintilani on turvattu, toivottelen sinulle mitä parhainta alkanutta vuotta! Lämpöä, rakkautta, välittämistä ja turvaa. Ja heti, kun tuntuu hyvältä, välitetään isosti muistakin 💖😍💖🥰💖😍💖☕💖

Takatalvea toisensa jälkeen ja vihdoin kevät kutsuu

Lunta on tullut lisää ja lisää, mutta tänään vihdoin näyttää ja tuntuu pitkästä aikaa oikein keväiseltä 🥰. Punarinnat ja peipot ovat palanneet meidän pihaamme talven jälkeen. Sairaalan luona lentää lokkeja ja laulujoutsenet ovat hoilotuksistaan päätelleen tehneet tänäänkin aika monta ylilentoa tässä työhuoneeni yllä. Ja lumikin on sulanut oikein urakalla. Ihanaa.

Viime viikolla keli pääsi vielä yllättämään. Ei niin, että olisin jo vaihtanut kesärenkaat alle, vaan lunta tuli huomattavasti enemmän kuin pelkäsin odottaa. Huhtikuun puolella oltiin jo, mutta keli vaihteli kehnosta todella surkeaan matkan varrella. Tässä kohtaa ollaan kehä kolmosen sisäpuolella ja liikenne seisoo. Oli turvallista pysäyttää tuulilasin pyyhkijät ja ottaa kuva tuossa odottaessa.

Erityisesti äitini kanssa kulkemani matkan myötä olen kovasti ja monesti miettinyt sitä, miten ihmisen pitäisi kohdella toista ihmistä. Millä perusteella ja kenen vuoksi?

Lähtökohtaisesti olen aina ajatellut kohtelevani muita ihmisiä neutraalisti, mutta eihän se tietenkään ole niin. Omat käsitykseni, ennakkoluuloni ja tunteeni ovat varmasti aina vaikuttaneet vuorovaikutukseeni paljon enemmän kuin olen arvannutkaan.

Ystävälliselle ihmiselle on kovin helppo vastata ystävällisesti. Haastavalla ja ikävällä tavalla turisevalle tyypille on sen sijaan paljon vaikeampaa löytää ystävällinen vastausasenne. Ja niin helppoa kärjistyä luokittelemaan ihminen hänen käyttäytymisensä mukaan ja vastata tuntemuksensa mukaisesti.

Tähän olen muutaman vuoden aikana panostanut paljon. Olen päässyt epävirallisen Susanna-asteikon mukaan jo aloittelija+-luokkaan. Muistan jo monesti, ettei kanssakaverin kehno asenne tai viestintätyyli oikeuta minua rähisemään. Olen opetellut tavoittelemaan sitä, että käyttäytyisin niin kuin itse haluan, enkä niin kuin joku provosoi minut käyttäytymään. Aika usein jo onnistun edes hieman. Olen oikeasti todella ylpeä itsestäni, sillä olen opetellut tämän ihan itse. Lapsuuden kodista tai opinnoista ei ole koskaan tullut tähän mitään apuja.

Yllättävän usein käy niin, että ärisevä tai provosoiva keskustelukumppanini tasaa kierroksensa aika nopeastikin neutraalin tai jopa arvostavan vastaanoton jälkeen. Hän palaa tunnetilasta omaan normaaliinsa ja sitten onkin paljon helpompi jatkaa keskustelua.

Ja kenellä ei olisi koskaan huonoa päivää tai hetkeä? 

Myönnän, että toisilla huonoja hetkiä on enemmän kuin toisilla, mutta me olemme erilaisia. Hyvä kohtelu palauttaa meitä parhaimmillaan hyville kotipesille. Tai ihan uusille urille. Äitini ihmetteli positiivisesti kotihoivan ystävällistä asennetta. Se tuntui kuulemma hyvältä. Niin minustakin. 💖 Kenestä ei tuntuisi?

Linnut ovat käyneet ahkerasti ruokinnalla tähän päivään asti. Toivottavasti kevät sulattaa vihdoin lumet ja avaa ruokintakanavia ihan luonnolliseen suuntaan.

Lämpimiä kevätpäiviä 💖

Elämä kulkee, mutta luonto pysyy

Uuteen työhön hyppääminen on ollut upeaa, virkistävää - ja vaativaa. Saan helposti kulutettua kaiken energiani työajalla, viikonloppuisin yritän löytää vireen kuolinpesän asioiden hoitamiseen. Joskus jopa omiin harrastuksiini.

Jotenkin joskus aikoinaan kuvittelin elämän olevan tässä vaiheessa vähän kuin pehmeillä patjoilla kellumista. Ammattiosaaminen on vuosikymmenten myötä hanskassa ja lapset ovat jo kypsiä aikuisia. Omat vanhempani eivät olleet pitkään aikaan mitenkään aktiivivierailijoita elämässäni, joten odotin saman tietenkin jatkuvan. Nyt olisi aikaa harrastaa ja miettiä jotain omiin intohimoihin (valokuvaamiseen ja luontoon) liittyviä aiheita. Mutta niin se ei mennyt.

En ole katkera. Monesti sitä ei itse tiedä, mitä tarvitsee, vaan haluaa vähän kuin 'vääriä' asioita. Sitä aina kuvittelee olevansa fiksumpi kuin onkaan.

Elämäni on nyt aivan mahtavan upeaa. Toki melkoisen vauhdikasta ja se on nyt aivan hyvä juttu. En vain vielä osaa ennustaa, kuinka kauan näin vauhdikas elämä tuntuu hyvältä. Se jää seurantaan.

Henkilöstökyselyn jälkeisen työpajan ja johdon dialogin vetämisen (yhdessä kollegojen kanssa) jälkeen olen kerännyt ja listannut henkilöstödataa ihan urakalla. Tällä viikolla olen venyttänyt itseäni rajoille, toivottavasti joku on viihtynyt matkassa.

Tänään Excelien valmistumisen jälkeen oli pakko pitää tauko. Odottelin mahdollisia muutostarpeita, mutta nähtävästi muutkin olivat viikonlopun levon tarpeessa ja muutospyyntöjä ei tullut.

Töiden jälkeen jaksan harvoin tehdä edes käsitöitä. Ne odottavat viikonlopun levänneempiä hetkiä. Valokuvaaminenkin heräilee valon lisääntymisen myötä. Tämä on lupaavaa ja houkuttelevaa aikaa 🥰.

Kuusitiaiset käyvät meillä ruokinnalla. Ahveniston harju on aivan vieressä, joten ihania vieraita riittää.

Talitiaiset ovat vakiovieraita. Niistä on helppo saada kuvia.

Sinitiaiset ovat yhtä varmoja vakioseuralaisia 💖.

Tänä viikonloppuna ollaan kotona eikä mennä tyhjentämään kuolinpesän asuntoa. Sekin odottaa tehtävälistalla puolikiireellisenä.

Ihanaa viikonloppua sinulle! Lupaathan levätä ja nautiskella. Kukaan ei tee niitä puolestasi 💖.

Levon täyteinen viikonloppu ja pihalintujen seuraamista

Linnut elämöivät kaunista ja kovaäänistä kevätelämää. Tiaiset lentelevät pareina peräkkäin keväthormonien kannattelemina. Lumi sulaa sittenkin.

Palmusunnuntai kului ilman virpojia. Tai sitten emme vain kuulleet hiljaista ovikelloa katsellessamme (ja kuunnellessamme) hiihdon Suomen mestaruuskilpailuja. Munat jäivät siis meille. Harmi.

Viikonloppu auttoi alkuun lepäämisessä ja palautumisessa. Nyt sitten mennäänkin lyhennetyillä työviikoilla ja pitemmällä pääsiäisvapaalla. Siinä on ensisijainen suunnitelmani väsymyksen ja kuormituksen tasoittamiseksi.

Yhtään ei haittaa se, että seuraavaksi viikoksi on luvattu mahtavan upeaa kevätsäätä 🌞. Täytyy jaksaa kärrätä itsensä ulos joka ikinen päivä. Ja täytyy myös muistaa laittaa aurinkovoidetta iholle ulkoilun ajaksi. Kevätaurinko koskettaa ihoa valkoisen hangen vahvistamana kovalla kädellä. Oma aurinkosuojani on suojakertoimella 50.

Hiihtokisojen ja pitkän penkkiurheilusession jälkeen siirryin kameran kanssa kotipihalle seuraamaan lintuja. Niitä kuului enemmän kuin näkyi. Monet pienet linnut huutelevat mielellään havupuiden oksien tuuheasta suojasta eikä niitä pääse juuri näkemään. Paksun lumipeitteen vuoksi ruokintapaikalla oli vielä ruuhkaa. Sieltä pääsin nappaamaan muutaman kuvan.

Talitiaiset olivat hätäisiä, mutta sinitiaisten kanssa päästiin yhteiseen rytmiin ainakin ajoittain. Kiitos heille 🥰.

Pääsiäispyhien aikana käymme perheen kanssa syömässä ulkona pojan syntymäpäivien kunniaksi. Ohjelmaan kuuluu myös muun muassa matka Lahteen ja tyttären noutaminen Helsingistä meille pääsiäistä viettämään. Ja tietenkin sitä lepoa.

Mitä sinun pääsiäiseesi kuuluu?

Ihanaa, aurinkoista alkavaa viikkoa 🥰.

Pitkästä aikaa kameran kanssa pihassa ja jopa ystävän kanssa lenkillä!

Vihdoinkin hetki kameran kanssa. Valokuvaaminen on minulle tärkeä ja elvyttävä harrastus/intohimo, mutta tarvitsen valoa. Kamera jaksaa nillittää puolihämärän valon kanssa, vaikka silmä rekisteröisi kelin kuinka valoisaksi.

Kuvaan vain pakon edessä huonossa valossa. Tai jalustimen avulla maisemaa pitkällä suljinajalla. En myöskään nauti kylmässä kuvaamisesta. Suostun siihen vain muutaman kerran vuodessa. Kylmä on minun asteikossani yli 5 pakkasastetta.

Hämärän ja kylmän karttaminen rauhoittaa vuodessa muutaman vuoden kuvaamiselta. Jotenkin se aika täyttyy aina jollain muulla - tylsää ei ehdi tulla.

Tänään aurinko paisteli hetkittäin pilvien välistä - matalalta, mutta kuitenkin. Oli hyvä hetki mennä harjoittelemaan kuvaamista omalle pihalle. Olin sopinut lenkkitreffit hyvän ystävän kanssa iltapäiväksi ja sitä ennen katsoi Tour de Ski:tä, joten aikataulutus vaati kellon seuraamista.

Pihalle ruokinnalle oli saapunut pitkästä aikaa myös orava. Se oli iloinen yllätys. Punatulkkukoiras tuli hetkeksi hengailemaan seuraksi ja lenteli sitten takaisin omiensa luo. Talipallohökötys on tässä tyhjillään, mutta alempana on kunnon rasvasiemenpötkylä lintujen ilona. Ihan samassa rytäkässä on myös kuorittuja auringonkukan siemeniä.

Viereisessä omenapuussa riippuu pähkinän puolikkailla ladattu ruokintalaite, siihen kurre ei oikein päässyt yrityksistä huolimatta käsiksi.

Mennyt vuosi on ollut vähintään yhtä tapahtumarikas kuin edellinenkin. Nyt alkanut vuosi saisi minun puolestani olla paljon levollisempi ja seesteisempi. Siihen ei voi ikävä kyllä itse juurikaan vaikuttaa. Nyt vain silmät ja sieraimet kiinni ja kohti uusia seikkailuja!

Kävelylenkki hyvän ystävän kanssa oli eheyttävä. Kummallakin meistä on voimia ja jaksamista vaativa työ, omien ihmissuhteiden oman ydinperheen ulkopuolella tuppaa jäämään jalkoihin niin kuin kaikki muukin itsestään huolehtiminen. Olisikohan siinä ainesta uuden vuoden lupaukseen: Enemmän ja useammin aikaa ja energiaa itselle ja läheisille?

Oikein hyvää uuden vuoden aikaa sinulle!

Harmaiden päivien piharuokintaa

Keli on ollut täällä ainakin viimeisen viikon aikana harmaa ja vieläkin harmaampi. Harmaassa kuvaaminen ei ole kiinnostavaa puuhaa ja viikolla työpäivän päättymisen jälkeen on kuitenkin jo peräti pimeää.

Huomiseksi on luvattu ainakin tänne eteläiseen Suomeen auringon valoa ja pilkahduksia. Olen toiveikas valokuvaamisen suhteen.

Viime viikonloppu oli pelkkää harmautta. Pihassa kuhisi silti lintuja todella paljon. Muutaman kuvankin kävin silti tummassa kelissä räpsimässä.

Käpytikka on pihan vakiovieras. Se on myös äänekäs ja sen tavallisesti kuulee ennenkuin näkee. Tässä se kävi päivystämässä ruokailupaikan läheisessä terijoensalavassa.

Viikon aikana pihalla on vieraillut myös pieni ryhmä punatulkkuja. Nekin ovat aika komeita olentoja :-)

Lisäksi pihassa aterioi ainakin närhi, fasaaneja, varpusia, pikkuvarpusia, vihervarpusia, viherpeippoja, sini-, tali- ja kuusitiaisia. Ja oravia.

Vaikkei kuvia jaksa räpsiä harmaassa kelissä, pihassa vierailevat ruokailijat jaksavat ilahduttaa mieltä. Talipötkylät ovat löytäneet paikkansa ja tänään ostin oikein ISON ruokintalaitteen, jonka sijoituspaikkaa pitää vielä miettiä.

Kun talvi saapuu, me olemme valmiina. Täällä ei näännytä nälkään :-)

Arjen haasteita ja ihania tinttejä

Olen lukenut uutisia parin viime päivän aikana huomattavasti tavallista vähemmän. Uutisfriikkinä tarkistan uutistilanteen tavallisesti moneen kertaan päivässä. Nyt olen kartellut viestintävälineitä mahdollisimman paljon. Uutiset näyttävät nimittäin pursuavan verouutisia, tai paremminkin sanottuna tulouutisia. Huonosti ansaitsevat julkimot ja runsaasti ansaitsevat ketkä tahansa ovat nyt otsikoissa ja uutisissa toinen toisensa jälkeen. En jaksa kiinnostua.

Koska onnellisuus riippuu suuressa määrin meidän teoistamme ja valinnoistamme, valitsen rohkeasti keskittymisen sellaisiin asioihin, joilla on merkitystä - myös minun omalle hyvinvoinnilleni. Yritän löytää levollisen ja ratkaisukeskeisen tavan reagoida tilanteisiin, joissa todella moni asiaa lirittää kintuille. Kuten verohallinto.

Tarkistelin tämän vuoden tulotietojani ja vertailin niitä verokorttiani vasten ja huomasin, että olen sössinyt arvioidessani tämän vuoden tuloni. Miten matemaatikko voi laskea säännölliset tulonsa näin vääri? Tuloni menevät hieman tulorajan yli ja se tarkoittaisi joulukuulle laihaa tilipussia. Mutta kukapa nyt joulukuussa rahaa tarvitsisi? ;-)

Tasatakseni tilannetta päätin hankkia uuden verokortin vuoden kahdelle viimeiselle kuukaudelle, jotta vahinko tasaantuisi edes hieman. Menin reippaana käyttämään verohallinnon digitaalista OmaVero-palvelua. Eipä onnistunut.

Huoh! Eipä tullut mieleen tarkistaa etukäteen, pääseekö verohallinnon palveluja käyttämään marraskuun alussa. Ei tullut mieleenkään. Eli ei toivoakaan uuden verokortin saamisesta seuraavaan palkan maksuun :-(

Päädyin korottamaan veroprosenttiani marraskuun palkan maksuun ja hankin uuden verokortin sitten joulukuulle. Eläköön julkiset palvelut :-(

Onneksi on luonto. Jos valoa olisi enemmän, kuvatkin olisivat parempia. Mutta asumme harjun viereisessä 'kuopassa' eikä valo hymyile meille tähän aikaan vuodesta.

Tintit hymyilivät, ainakin melkein :-) Erilaiset ruokintapaikat tulivat vähitellen tutuiksi ja siellä kävi aika ajoin ihan ahkerastikin vieraita. Ihanaa katseltavaa kuitenkin, ammennetaan tunnelmaa :-)

Onnellista viikon jatkoa!

Kaunis vapaapäivä ja talitintin poseeraus :-)

Tänään olin saldovapaalla - ja olipa kaunis päivä! Omalla pihalla lintuja riitti, mutta kuvaamaan pääsi todella huonosti - aina oli jotain pahasti edessä. Iltapäivällä käväisin Hattelmalanjärven lintutornin pysäköintipaikan ruokintapaikalla. Onnekseni siellä riitti lintuja :-) Kuvaustaukoa edellisestä kerrasta on jo sen verran, että rentotumiskanavan puute näkyy arjessa.

Aamupäivällä yritin kuvata piilokojustani kiireisiä tinttejä. Nautin kovasti, vaikkei kuvia juurikaan syntynyt. Fiilis oli ihana, etenkin, kun muistin ottaa mukaan termospullollisen lämmintä teetä.

Appivanhemmilta perityssä raskaassa morttelissa tarjoilin pähkinöitä. Muutama tintti uskaltautui pähkinäostoksille :-)

Elämyksellistä viikonloppua!

Pikkuoravan luova ratkaisu ;-)

Meillä käy tässä pihassa siis kolme oravaa: tuo läheltä piti -äippäorava, joka näyttää nykyään jo aika hyvältä ja sen kaksi poikasta, yksi ensimmäisestä ja toinen toisesta poikueesta. Pari päivää sitten laitoin kuvia tuon vanhemman poikasen ruokailutavoista. Se on siis löytänyt äippäoravalle varatut pähkinät oravamaatista eli ruokintalaitteesta, samoin kuin pienempi sisaruksensakin.

Siinä, missä vanhemman poikasen jaloista jäi roikkumaan ulkopuolelle vain vähän, nuoremmalla poikasella olikin ihan omanlaatuinen ratkaisunsa. Tapahtumaketjun alku tuli yllätyksenä, ihan puskista, enkä ollut kameran kanssa missään valmiusasemissa. Olin sisällä olohuoneessa vain katselemassa oravapöntölle päin. Sen jälkeen hiippailin tietenkin nopeasti kameran kanssa pihalle valmiusasemiin, jotta saisin edes jotain dokumentaatiota.

Pikkuorava nimittäin heittäytyi ruokintalaitteeseen sukkana ja jäi sinne iloisena syödä mussuttelemaan aika pitkäksikin aikaa! Tässä se on saanut tarpeekseen ja tulee pois. Luulin ensin tuota ruskeaa nappulaa sen nenäksi, mutta sehän olikin suussa oleva pähkinä!

Nopeasti se keräili itsensä ja päätyi oravamaatin päälle muina miehinä syödä juputtamaan ;-) Oli kyllä mahdottoman vekkuli ja odottamaton tapahtumasarja!

Hännän ohuudesta näkee, ettei tämä ole vielä kovin vanha.

Ja tässä kuvassa alla poikasen pieni olemus näkyy todella selvästi.

Olen nähnyt myynnissä sellaisia matalampiakin malleja, jotka eivät ehkä houkuta niin paljon tämän kaltaisiin sisälle tunkeutumisratkaisuihin. Tämä meidän ruokintalaitteemme on jo aika vanha. Pitäisikin katsoa sille uusi korvaaja. Ehkäpä hieman matalampi siis?

Mutta kyllä sain nauraa ihan katketakseni noiden kahden oravanpoikasen touhujen seuraamisen aikana ja jälkeen. Kilokaupalla endorfiinia virtasi lävitseni. Toivottavasti pieni rippunen ilostani siirtyy sinullekin :-)

Mikä tuo sinun arkipäiviisi iloa ja piristystä?

Oravamaatti on kovassa käytössä :-)

Oravien ruokintalaite on ollut yllättävän ahkerassa käytössä. Ryhdyin laittamaan sinne pähkinöitä (kuten moneen muuhunkin paikkaan) varmistaakseni läheltä piti -äippäoravan ravinnon saannin. Sen suu ja leuka näyttivät vielä heinäkuun alussa todella heikoilta ja halusin olla varma, ettei sen selviytyminen jää minusta kiinni.

Pian selvisi, että tuo äippäorava käyttää vain oravamaatin tasolle jätettyjä pähkinöitä. Sen jälkikasvu on sen sijaan sinnikkäämpää tai nokkelampaa porukkaa ;-) Tämän vuoden ensimmäisen pesueen juniori asioi ruokintalaitteella kuin kotonaan. Pitkään olen seuraillut juniorin touhuja ruokintalaitteella, mutten ole vielä ehtinyt kameran kanssa mukaan touhuun. Ennen kuin tänään :-)

Tästä voisi ottaa mallia aamujumppaan ;-) Tasolle siirtyminen ei ole yksinkertaista, ruokintalaitetta voisi varmaan tässä suhteessa hieman kehittää...

Koska ruokintalaitteessa on pähkinöitä vain kevyesti pohjalla, niiden tavoitteleminen vaatii aikamoista uhrautumista. Tässä ponnistellaan ihan viimeisillään ;-)

Tätä kuvaa ottaessa kameran etsimessä ei näkynyt lainkaan tuo oravan pähkinöitä tavoitteleva tassu laitteen sisällä. Onneksi tuli räpsittyä kuvia siitä huolimatta :-) Ihanan epätoivoinen kuva - paitsi että orava sai kyllä kaiken tavoittelemansa.

Oravamaattiin palattiin juuri niin monta kertaa kuin se oli tarpeen. Viimeiset saaliit käytiin piilottamassa läheisiin kuusiin :-)

Vaikka ainakin meille Hämeeseen upean sääennusteen tilalle on tullut hieman sateisempi ennuste, otetaan silti ilmoista, luonnosta ja levon tarpeesta irti kaikki mahdollinen. Ihanaa viikonloppua :-)

Oravat ruokinnalla

Pihassa liikkunee kaksi eri oravaa. Toinen ymmärtää oravien oman ruokintalaitteen päälle, toinen on aloittelija. Kokemus näkyy myös siinä, miten laitteelle saavutaan ja miten siitä poistutaan. Mutta molemmat käyvät ruokinnalla jo jokseenkin tottuneesti. Ja onpa niiden seuraamisesta iloa!

Kokenaampi kipuaa ruokinnalle tuota tolppaa pitkin ja vähemmän kokenut tekee tuosta vierestä olevasta tuijasta puskahyökkäyksen - hiipii ensin mahdollisimman pitkälle ja loikkaa sitten laitteen päälle.

Tämä ruokintatasolle siirtyminenkin sujuu toiselta todella sutjakasti, toinen haparoi vielä.

Nyt voi taas hetken tarkkailla ympärilleen ja jos uhkaa ei näy eikä kuulu, voikin kääntää selkänsä suurelle yleisölle ryhtyä pähkinälaatikon kippuun :-)

Osa pähkinöistä popsitaan paikan päällä, ja kun massu on täynnä, alkaa pähkinöiden jemmaaminen :-) Siitä ei nyt tässä kuitenkaan yhtään kuvaa.

Nämä kuvat on otettu kotimme toisesta kerroksesta, työhuoneeni ikkunasta. Kurre oli niin vauhdissa, että päättelin sisältä kuvaamisen olevan ainoa mahdollisuuteni päästä saamaan minkäänlaisia räpsyjä. Ikkuna oli toki auki, (kuvaus)hätä ei lukenut lakia ;-)

Suorittamattomuuden sietämätön keveys ;-)

Huomiselle on luvattu sääennusteissa erinomaista sisälläolemisen säätä. Ei mitään uutta vuodenaikaan nähden siis ;-)

Nukun ihan sovinnolla paljon. Univelkaa kertyy huomaamatta ja nukun sitä kiinni aina, kun siihen on mahdollisuus.

Tänään olen onnistunut yhdistämään tekemisen ja kohtuullisen matalat kierrokset. Vaikka olen tänään lähinnä tehnyt työlistallani olleita töitä, olo on melkoisen rentoutunut ja rauhallinen. Olen malttanut olla kiiruhtamatta. En ole murehtinut ajan kulumista enkä vapaa-ajan rajallisuutta. Moni asia on loksahtanut tänään erinomaisen kauniisti uomilleen.

Olen malttanut luopua suorittamisesta joiltain osin. Se on selvästi vapauttanut energiaa omaan käyttööni. Olen myös huomannut, että suorittamisen ja aikaansaamisen määrä/laatu eivät mitenkään automaattisesti korreloi keskenään. Hukkasuorittaminen on helppoa ja se luo vain lisää painetta.

Viikon vanhat lintukuvat uudelta ruokintapaikalta pääsivät vihdoin käsittelyyn, näin aluksi muutaman kuvan voimin. Näinä rospuuttopäivinä on aikaa palata niihin asioihin, jotka ovat aikaisemmin jääneet kiireiden jalkoihin :-)

Upeaa viikonloppua!

Lamminraitilla

Eilen ei aurinko näyttäytynyt, mutta värikkäitä lehtiä oli jäljellä puissa vielä jonkin verran. Menneen viikon pakkasyö ja sen jälkeinen tuulinen päivä karsi lehtiä urakalla...

Mietin, pitäisikö lintujen ruokinta jo aloittaa. Lintuja pörrää pihassa juomattavasti alkusyksyä enemmän - ovatkohan nälkäisiä? Oletteko te muut jo aloittaneet ruokinnan?

Lammilla kävin ihan rauhassa katsastamassa paikallista keskustaa ja sen lähiympäristöä. Tavallisesti Lammilla tulee käytyä lähinnä Pellavamarkkinoilla ja silloin kaikkialla tuntuu olevan kovasti ruuhkaa. Paikkojen katselu jää niissä touhuissa vähälle.

Kaunis paikka oli näin harmaalla syyssäälläkin. Keskustan komein paikka on mielestäni  Lammin kirkko (klik) ja sen vieressä kulkeva Lamminraitti. Toki keskustassa oli kauppojakin - yllättävän paljon ja monipuolisia, itse asiassa. Toki Lammilla asui ennen vuoden 2009 kuntaliitosta yli 5 500 asukasta, joten palveluitahan on pitänyt toki olla sen mukaisesti. Niitä (kauppoja)en kuitenkaan kuvannut.

Olen luvannut perehtyä vähitellen kuntaliitoksen jälkeisen Hämeenlinnan liitososiin paremmin. Tämä retki oli pään avaus sille.

 

Vanha tintti(kuva)

Nyt on aikaa kaivella viime talven kuvia :-) Ulkona ei ole mitään järin houkuttavaa, joten voin jatkaa viime talven kuvasumien purkamista.

Ei se lumi kovasti viime talvenakaan iloitellut. Helmikuun alusta löytyi lumikuvia ja niissä lunta onkin sitten vaikka kuinka. Tämä kuva on jäänyt odottelemaan, sillä tintin pään editse laskeutui iso lumihiutale, joka oli epäesteettisen läpinäkyvä ja peittävä yhtäaikaa. Nyt olen oppinut, että tuollaiset pienten asioiden korjaukset sujuvat Photoshopissa mainiosti ilman mitään syväosaamista. Vein siis muuten 'siistityn' kuva Photoshoppiin ja siivosin siellä sen yhden häiritsevän lumihiutaleen pois. Ja niin kuvasta tuli oikein käypäinen :-)

Joten talvea edes vanhojen valokuvien voimalla ;-)

Kauralyhde marraskuussa

Plussan puolella mennään lämpötilan suhteen Hämeenlinnassa, kuten Helsingissäkin. Taivas on pilvinen ja pilvet vuotavat sadetta, tällä hetkellä tihkuttaen.

Kalenterissani on erikoistäyteläinen viikko: tiistaina lätkämatsiin, torstaina autolla töihin, kun työtilanne vaatii sitä, lauantaina kokoukseen Päijät-Hämeeseen, sunnuntaina pojan kanssa Ikeaan ja maanantaina vuosilomapäivä. Ennen joulua ei sitten varmaan enää tapahdukaan mitään ;-)

Kamera kävi tänään töissä - minun työpaikallani siis. Tahti oli vauhdikas eikä sääkään hymyillyt isommin, joten kamera sai jäädä sovinnolla koteloonsa koko päiväksi. Kamerassa oli kiinni 50 mm 'putki', joten yhdistelmä oli kevyt ja pieni. Kuljetettava siis :-)

Kävin taas hieman läpi viime viikonlopun kuvasaldoa. Esittelyssä uusi kauralyhde vierailijoineen. Kyllä nuo talviruokinnat vain piristävät! :-)

On se talitiainenkin vaan niin pieni... :-)

Ruokinta kelpaa linnuille :-)

Etäpäivän jälkeenkään on turha haikailla enää kuvausrupeaman perään etenkin näin talviaikaan siirtymisen jälkeen. Silmälle hieman hämärä on kameralle paljon hämärä. Maisemakuvaamista pitäisi varmasti ryhtyä opettelemaan. Sitä kun voi ja passaa tehdä vähemmässäkin valossa, jos ei ole kovasti tuulista.

Viherpeipot ovat löytäneet ruokailupaikan muiden aikaisemmin jo vierailleiden lajien lisäksi. Oravia käy ruokinnalla useampi. Osa on hoksannut oman ruokintapaikkansa, osa ei. Tänään yksi orava kävi järsimässä lintujen rasva-siemen-pähkinäkranssia pitkään ja hartaasti. Kranssi on tuoretta tarjontaa ja se näytti kelpaavan linnuillekin hyvin. Täytynee tehdä jokin vastaava oravien ruokapaikalle...

Kransseihin käytän munkkirasvan lisäksi rypsiöljyä, kuorittuja auringonkukan siemeniä ja rouhittua pähkinää. Pohjana on kaupasta saatu edullinen punoskranssi, jonka pintaan sivelen rasvamassaa. Kranssin ympäri kiedon nauhan, jonka avulla kranssi on helppo ripustaa roikkumaan sinne, minne sen haluaa.

Aikaisemmista kransseista kuvia esim. täällä ja täällä.

Tällä kertaa ei kuvia uudesta kranssista (tällä kertaa pyöreä) vaan viikonlopun 'mökkikuva'. Juuri sopivan energistä viikon jatkoa itse kullekin :-)

Orava löysi pähkinälaarinsa :-)

Oravien syöttölaari siirrettiin (= mies siirsi) viikonloppuna oravien kulkureitin varrelle. Viime talvena meni kevääseen asti, ennenkuin hoksasivat hieman sivussa olevan ravintolansa. Tänään oli yksi tai useampi kurre lappomassa eväitä naamariin useammankin kerran. Paikka on siis nyt paljon parempi :-)

Kurkkasin tilannetta aina olohuoneen läpi mennessäni (etäpäivän ihania maisemia ;-)) ja tavallisesti kurre juuri pinkoi paikalta pois, kun katsoin ikkunasta ulos. Pari kertaa onnistuin kuitenkin myös nappaamaan ikkunalasin läpi pari kuvaa siitä.

Välillä se jäi syömään vähäksi aikaa, mutta usein näytti siltä, että sillä oli suu ja posket täynnä pähkinöitä poistuessaan paikalta hurjaa vauhtia. Taitaa olla varastointivaihe menoillaan ;-)

Viikonloppuna pähkinälaari aiheutti paljon päänvaivaa tinteille, jotka yrittivät löytää tiensä niin näkyvillä olevien pähkinöiden luokse. Ei auttanut pleksin koputteleminen nokalla, ei lentely ympäriinsä eikä sitten yhtään mikään. Linnut joutuvat tyytymään omiin ruokintapaikkoihinsa ja orava puolestaan ei osoita minkäänlaista kiinnostusta lintujen ruokintapaikkoja kohtaan. Oma ruokapöytä on niin paljon helpompi ja anteliaampi.

Pikkulintuja kuvaamassa :-)

Tänään oli pihapäivä - kuvauksen osalta siis. Päivään oli ladattu paljon ohjelmaa, joten kuvaamiseen jäi vain hieman aikaa. Parhaiten ajan sai hyödynnettyä kuvaamalla omassa pihassa.

Linnut ovat hyvin ja nopeasti löytäneet ruokintapaikan kesän jälkeen. Kun ruokintapaikka on samassa paikassa kuin viime talvenakin, paikka löytyykin helpommin :-)

Oravien ruokapaikkaa siirrettiin niiden kulkureitille osuvaksi. Nähtäväksi jää, miten pian ne huomaavat lähellä piilevän ruokavaraston :-)

Ruokintapaikalla vierailleet linnut olivat täkäläiseen ympäristöön tuikitavallisia: harakoita ja variksia (hätisteltiin pois), fasaaneja, tinttejä ja varpusia. Käpytikka huuteli lähellä, muttei tullut vielä ruokinnalle. Pikkuvarpusia oli enemmänkin, mutta osui paikalle myös ihan tavallisia varpusia. Mukavaa :-)

Oikein mukavaa alkavaa viikkoa!