Perunkirjoitus jatkuu, paluu syyslomalle Oraviin

Isän perunkirjoitus jatkuu. Hain ja sain lisäaikaa sen valmistumiselle. Töissä on ollut niin intensiivistä menoa, että työpäivien jälkeen ei enää kasata perunkirjoitusta. Viikonloppunakin pää ja kroppa kaipaa kipeästi myös lepoa. Kotityötkin kasaantuvat sinne viikolta odottamaan. Ruuhkaa siis riittää.

Perunkirjoitus etenee muuten ihan hyvin, mutta isän sukuselvitys kestää. Tilasin sen ensin seurakunnalta ja sain sen ihan hyvissä ajoin. Siitä sitten havahduin vähitellen ymmärtämään, että isällähän on ajanjakso, jolloin hän ei ole kuulunut kirkkoon. Sukuselvityksessä oli siis aukko. Tilasin uuden sukuselvityksen Digi- ja väestövirastosta. Paljon on vettä virrannut jne. Virastossa on aina ruuhkaa, joten isän sukuselvitystä edelleen odottelen.

Perunkirjoituksen ulkopuolella huolehdin isän laskuista. Tai siis kuolinpesän laskuista. Isän ja äidin raha-asiat olivat järjestetty hieman hankalasti tällaisen tilanteen kannalta. Hyvää oli, että kummallakin oli rahaa ihan omissa nimissäänkin. Muussa tapauksessa isä olisi ollut pulassa laskujen kanssa jo eläessään. Kuolinpesän tileihin kun ei voi kajota kuin kuolinpesän kuluihin liittyvissä asioissa.

Huonoa oli isän kannalta se, että suurin osa rahavaroista oli äidin tileillä. Suurin osa toistuvista laskuista sen sijaan meni isän tililtä. Äidin kuoleman jälkeen raha-asiat sujuivat vielä ihan kätevästi. Isän kuoleman jälkeen hänen rajallinen pankkitilinsä kuormittui kaikkien hänen omiensa ja heidän yhteisten laskujensa kuormasta. Asunnon vastike, sähkölasku, vakuutukset yms. menivät isän tililtä. Olisi pitänyt ymmärtää (mutten ajoissa ymmärtänyt) siirtää yhteisissä nimissä olevat vastikkeet menemään äidin kuolinpesän tililtä.

Nyt olen neuvotellut äidin pankin kanssa isän laskujen maksamisesta äidin tililtä (isä oli siis äidin ainoa perijä, joten rahat ovat käytännössä hänen). Huoh.

Mitään muuta emme kuitenkaan kirjoittamistamme valtakirjoista huolimatta voi kuolinpesien välillä tehdä, sillä isän sukuselvitys on kesken.

Huomenna jatkan perunkirjoituksen tekoa. Aika lähellä valmista taidamme olla (toivottavasti).

Perunkirjoituksen jälkeen pitäisi tehdä perinnönjakoa. Kun perunkirjoitus kertoo sen, kuinka paljon ja millaista perintöä vainaja on jälkeensä jättänyt ja ketkä ovat perillisiä, perinnönjaossa kirjataan perinnön jakaminen henkilöittäin.

Tehtävälistalla on myös asunnon tyhjentäminen ja siivoaminen myyntikuntoon ja myyntiin laittaminen.

Kyllä tämä tästä 👍.

Jottei kyse ole vain tekemättömistä töistä ja vellovista huolista, palaan mielessäni syyslomallemme ja Oraviin. Ison tien toisella puolen oli kokonaisuus, jonka nimi oli Kanava Resort. Ylellisen oloista, mutta syyskuussa tyhjää. Kävin kävelemässä alueen yhteisillä alueilla, en mennyt minkään asunnon pihapiiriin, vaikka tyhjiä olivatkin.

Ulkoasun ja nettisivujen perusteella asunnot ovat ylellisiä. Mutta ovatko ihan hintansa arvoisia? Toivottavasti löytävät oman asiakaskuntansa.

Kahden päivän majoitus neljälle hengelle mitoitetussa 82 neliön mökissä maksaa 620 euroa. Mökeillä on yhteislaituri, mikä voi olla miinusta kotimaan matkaajille. Kaikista asunnoista on kuitenkin näköala suoraan Saimaalle.

Syyspäivän tasaus oli ja meni. Vielä on kuukausi talviaikaan siirtymiseen. Nyt kannattaa hyödyntää vielä suhteellisen valoisat illat 💖. Ihania syyspäiviä sinulle 🥰.

Oravissa on varmasti upeaa kesäaikaan

Minä irtaudun lomalle parhaiten, kun lähden pois kotoa rutiinien luota. Kotiin rutiinien luokse on aina mahdottoman ihanaa ja iloista palata lomaretken jälkeen. Olen ottanut tuosta kaavan minilomia varten. Nopeasti pois kotoa ja väljiä suunnitelmia siitä eteenpäin. Uusiin ihanuuksiin on helppo uppoutua ja unohtaa ajan kulku ihan täysin 💖.

Sama resepti ei toimi kaikille. Olennaista onkin löytää se oma toimiva rentoutumisreseptinsä. Se löytyy kyllä.

Uudet maisemat tehoavat minuun tehokkaasti. Oravin kylän (Savonlinna) luona oli kanava, joka yhdisti Saimaan itseensä. Saimaalla meno on yhtä monimutkaista, kuin merenkin saaristossa. Välimatka voi olla lyhyt, mutta tie kulkee omaa reittiään ja matkalla täytyy turvautua myös lauttaan. Ihanan monimutkaista 💖.

Edessä näkymä Oravin satamaan.

Tässä kanavaa Oravin satamasta pois päin.

Oraviin kannattaa majoittua erityisesti kesäaikaan, jolloin sieltä kulkee yhteysalus Linnansaaren kansallispuistoon. Silloin kauppa ja ravintolakin ovat auki pitempään.

Matkailuauton kera tulisin jatkossa Oraviin juuri kesäaikaan. Syyskuun lopussa palvelut olivat minimissään ja mies jäi sisään kirjautuessamme ilman näkyvää ystävällisyyttä. Toivottavasti tässä oli kyseessä vain väliaikainen laadun vaihtelu.

Matka Oraviin vaati melkoisesti ylimääräisiä kilometrejä. Kesällä kilometrit kannattavat, sillä tuolla vuokrataan monenlaisia vapaa-ajan viihdykkeitä. Kesäajan suositus tänne siis 👍.

Ammatinvaihtoa vai urakehitystä?

Tänään olen taas pohtinut sitä, kuinka jotkut valmistuvat opinnoistaan johonkin ammattiin ja toiset taas eivät. Esimerkiksi opettajaksi, sähköasentajaksi tai kokiksi löytyy selvä koulutuspolku, joka ainakin noissa kahdessa ensimmäisessä on myös pätevyysvaatimuksena. Sitten on paljon niitä 'epäselvempiä' koulutuspolkuja ja tutkintoja, joista ei ole selvää reittiä johonkin työhön tai edes työalaan.

Samaan aikaan puhutaan vielä tavallaan vähän hassusti ammatin vaihtamisesta. Siivoojasta siirtyminen sairaanhoitajaksi on selvästi iso uramuutos ja ammatinvaihto. Mutta aina tilanne ei ole ollenkaan niin suoraviivaista.

Minä olen koulutukseltani matemaatikko (filosofian maisteri) ja jos olisin alkuperäisten suunnitelmieni mukaan valmistunut aineenopettajaksi, ammatillinen polkuni olisi ollut hyvin selkeä. Jos siis olisin jatkanut sitä reittiä. Mutta hipiäni ei sopinut teini-ikäisten kouluttamiseen (sen huomasin opetusharjoittelussa) ja opintoihin oli tulossa sen vuoksi jo toinen merkittävä muutos. Ensimmäinen iso muutos oli pääaineen vaihtaminen fysiikasta matematiikkaan, ensimmäisen sivuaineen vaihtaminen matematiikasta tietotekniikkaan ja toisen sivuaineen vaihtaminen kemiasta kasvatustieteeseen.

Aloitin vakituisen työelämäni 23-vuotiaana ja valmistuin pian sen jälkeen 24-vuotiaana. Koskaan, ikinä en ole tehnyt matemaatikon työtä, johon valmistuin. Se olisi ollut käytännössä tutkimusta. Tilastotieteisiin panostaneet pyrkivät vakuutusyhtiöiden palvelukseen.

Olen tehnyt töitä tietotekniikan, konsultoinnin, koulutuksen, henkilöstöhallinnon ja organisaatioiden kehittämisen parissa. Uuden työtehtävän saaminen on tuntunut urakehitykseltä enemmän kuin ammatin vaihdokselta, vaikka sitäkin se on todellakin ollut.

Jossain vaiheessa olin mielestäni elämäni parhaassa työpaikassa - ja virassa, jonka piti olla koko elämän kestävää. Juurruin paikalleni, kehitin ympäristöäni. Mutta elämä ei kulkenut minun suunnitelmieni mukaan. Toimipaikkamme lakkautettiin.

Ahdistuin, hosuin, sähläsin ja päädyin itselleni aivan väärään työpaikkaan. Siirryin sen jälkeen nykyiseen työpaikkaani, jossa olen päässyt tekemään monenlaisia työtehtäviä ja vaihtamaan tavallaan ammattia talon sisällä.

Uusin työtehtävien vaihdos on tuore, työtehtävien määrittely elää vieläkin hieman, mutta kokonaisuus alkaa olla näköpiirin sisällä. Olen innostunut ja kiitollinen uudesta uramahdollisuudesta sekä onnellinen siitä, että uusi työyhteisöni on vähintään yhtä upea kuin aikaisempikin.

Meitä työssä käyviä on varmaankin ainakin kahta äärilaitaa - ehkä useampaakin. Minä tykkään seikkailla, löytää uutta ja sukeltaa siihen. Janoan uuden asian haltuunottoa ja oppimisen mutkittelevaa polkua. En ole äärimmäinen näiden ominaisuuksien suhteen, moni loikkaa paljon pitemmälle tuntemattomaan kuin minä, mutta olemme samalla suunnalla.

Tunnen toisaalta paljon ihmisiä, jotka ovat niin tyytyväisiä nykyhetkeen, että soisivat sen jatkuvan pitkään. Minäkin olin sellainen jossain vaiheessa - elämä oli silloin monessa suhteessa todella palkitsevaa, vaikka ristiriitojakin oli. Ymmärrän tämän asenteenkin aivan niin täysillä kuin vain pystyn.

Itse uskon siihen, että (työ-)elämä kehittyy parhaiten niin, että se hyödyntää muutoshalukkaiden intoa ja osaamista mahdollisimman paljon muutoksen suuntaamiseen. Samalla omaan ydintehtäväänsä kiintyneet ihmiset voivat jäädä tekemään sitä omaa arvokasta työtään. Helppoahan tämä ei ole, mutta mikä onnistunut muutos olisi?

Savonlinna Oravissa (vai Oravilla?) lenteli vielä amiraaliperhonen syksystä välittämättä. Nämä kuvat on otettu 70 mm linssillä. Niin oli perhonen kiintynyt kukkiin, ettei häiriintynyt edes lähikuvauksesta.

Loman aikana työlistalle on kerääntynyt vaikka mitä. Innokkaana työhulluna käyn niiden kimppuun iloisena ja innokkaana. Loman jälkeen jaksaa taas 💖🥀.

Kotka ja Katariinan Meripuisto

Tämä on harkittu ja vakava suositus käydä Kotkassa vähintäänkin kaupunkilomalla. Tämä ei ole mainos eikä tehty yhteistyössä yhteistyössä yhtään kenenkään kanssa. Haluan vain jakaa hurmaantuneen kokemukseni sinun kanssasi.

Loman viimeisenä päivänä, juuri ennen auton nokan suuntaamista kotia kohti, oli ohjelmassa vielä vierailut upeista puistoistaan kuuluisan Kotkan Katariinan meripuistossa ja Sapokan vesipuistossa. Olen tähän mennessä kokenut ainoat todella vaikuttavat puistokokemukseni Lontoossa (jossa on siis aivan mahtavia puistoja), mutta koska en ole mikään puistoasiantuntija (koska en juuri käy puistoissa, koska ne useimmiten ovat tavattoman tylsiä), näkökulmani on todennäköisesti melko kapea. Mutta Kotka oli mahtava!

Katariinan meripuisto yllätti ja ihastutti laajuudellaan, monipuolisuudellaan ja yllätyksellisyydellään. Tuonne täytyy jossain vaiheessa palata ajan ja eväiden kera 🥰.

Istutusten alue oli tiivis, monipuolinen ja hurmaava. Monipuolisten ja kauniiden kasvien tiedot olivat kaikki näkyvillä. Ja erikoismaininta puiston helppokulkuisuudelle!

Evästelypaikkoja oli useita. Pöydät olivat tukevaa kiveä ja jokaisen evästelypaikan yhteydessä oli kiinteä grilli (pöydän takana vasemmalla).

Suomen majakoiden pienoismallit olivat suurin piirtein minun mittaisiani. Taustalla myös Muumitalo, jossa on lasten touhupaikka (touhupaikkoja oli paljon!).

Erilaisia patsaita löytyi puistosta silmiä hivelevän paljon (vaikken patsaiden perään tavallisesti paljon patsastelekaan). Silmä lepäsi.

Ns. pienten pöytien lisäksi puistosta löytyy myös todella iso "purjepöytä". Tuohon mahtuu evästelemään isompikin porukka.

Nurmialueita on paljon, samoin pitkiä kävelyreittejä. Ihan vierestä löytyi koirapuisto. Jokaiselle siis jotakin. Ihan henkeä salpaavan ihanaa! Olen ihan kateellinen ihmisille, jotka pääsevät viettämään aikaansa tuolla (meren äärellä) ihan päivittäin!

Taidan varata kaupunkilomani tuonne jo pian. 🥰🙈

Päästiinpä lomalle alkuvaikeuksien jälkeen 🤗

Päästiin kuin päästiinkin lomalle täksi viikoksi, vaikka viime viikonloppuna näyttikin aika pahaenteiseltä. Miehen selkä äityi siihen kuntoon, ettei matkalle lähtemisestä arvannut haaveillakaan. Levolla, liikkeellä ja lääkityksellä saatiin selkä rauhoittumaan lopulta matkakuntoon. Toki matkalle lähdettiin päivää suunniteltua myöhemmin ja matkaa kutistettiin siten yhden päivän verran. Nyt matkalle pääseminen tuntui kuitenkin sitäkin arvokkaammalta asialta.

Tavallisesti suunnittelen kevät- ja syyslomiamme melkoisella pieteetillä, mutta tänä syksynä mentiin huomattavan paljon tavallista kevyemmällä suunnittelulla. Aika oli kortilla, joten vähempi suunnittelu sai riittää. Pääasia oli päästä kotoa pois irti arjesta.

Olemme liikkeellä vuokratulla matkailuautolla ja huomenaamulla suuntaamme kotiin. Matkailuauto sopii koiralliselle ihmiselle erittäin mainiosti lomavälineeksi. Pixiekin on oppinut jo vuosien aikana paljon matkustamista, odottamista, epävarmuutta ja yllätyksiä. Se kun ei ymmärrä niin paljon meidän matkaselostuksistamme ja sille kaikki on kuitenkin matkan varrella aika yllättävää. Kuten se, että joko nyt pysähdytään? Jatketaanko tästä vielä? Hei, minne tuo isäntämies oikein menee? Aikooko se jättää meidät tänne kaksin? Ettehän lähde mihinkään ilman minua? Ja niin edelleen.

Tänään saavuimme Kotkan Santalahteen. Tutuille ja kauniille rantakallioille piti suunnata heti pienen huilihetken jälkeen. Onneksi Varpu-myrsky oli jo kaikonnut ja aurinkokin kaivautui esiin pilviverhon takaa.

Huomenna siis kotiin. Ihana matkalla, vieläkin ihanampi sitten taas kotona. Sienestyshermo väpättää. Toivottavasti viikonloppuna keli on suotuisa ja on järkeä lähteä metsään 🍄🥰.

Syksyn auringonkukkapeltoa ja hyvän sienikorin etsintää

Valokuvaus on jäänyt vähiin. Suurin syy on sieni- ja metsähulluus. Sinne (metsään) pitää päästä tiukkojen työpäivien jälkeen ja niitä (tiukkoja työpäiviä) on riittänyt. Olen aika hullaantunut uusista työtehtävistäni, mutta uuteen sopeutuminen vie aikaa ja energiaa. Väsymys on ollut melkoinen.

Tyttären kanssa käytiin kuukausi sitten keräämässä Hauhon pelloilta auringonkukkia. Ihanaa, että niitä on lupa kerätä aika monessa paikassa 🥰.

Auringonkukka näyttää toki kauniilta auringolta itsekin, mutta vieläkin ihmeellisempää on se, että auringonkukat kääntyvät vuorokauden aikana aina auringon suuntaan. Tässäkin kaikki tyttären keräämiä kukkia lukuun ottamatta tuijottelevat yhteen ja samaan suuntaan. Täysin auennut kukka kääntyy osoittamaan kuulemma itään. Siinäpä mietittävää kasvien elämästä ja ymmärryksestä.

Hyvää sienikoria olen etsinyt jo jonkin aikaa. Muovipussissa iso sienimäärä näyttää kärsivän aina enemmän tai vähemmän. Millainen sieniastia sinulla on? Mistä olet sen hankkinut ja mitä ovat sen hyvät ja huonot puolet?

Ihanaa, pehmeää syyskuun jatkoa 💖🥰

Syksy saa ja se on minusta ihanaa 🥰

Käsityöt (villasukat) ovat hakeutuneet puikoilleni vähitellen, mitään spurttia en ole vielä havainnut. Olen aloitellut sitä ja tätä, mutta liian hitaasti työt ovat edistyneet ja jääneet sen myötä kesken. Onneksi purkaminen on sallittua. Lankaostokset sen sijaan olen aloittanut jo ihan puolitarmokkaasti. Sukkatehdas käynnistyy, kun on käynnistyäkseen 👍.

Karvarouskut ovat nostaneet päitään ja pääsimme tekemään miehen kanssa jo syksyn ensimmäisen sienisalaatin. Tänään kannoin kotiin taas lisää rouskuja. Nyt voi tehdä sienisalaattia isommankin erän. Hyviä salaattireseptejä etsiskellessäni huomasin, että rouskujahan voi ihan pakastaakin (ryöpättynä)! Miten en ole aikaisemmin tällaiseen tietoon törmännyt?

Sienirepertuaarini on todella pieni: kantarellit, suppilovahverot ja karvarouskut. Niissä riittää keräämistä, vaikka tatitkin tavallaan kiinnostaisivat. Tähän aikaan vuodesta ei riitä enää kaistaa tattien opiskeluun, mutta ehkäpä talvella voisi opetella tattien perusteita?

Eilen tehtiin muuten kantarellipekonikeittoa, tavallisen pekonin sijaan käytämme kalkkunapekonia. Olipas taas mahdottoman hyvää 🥰. Ja minä, joka en tavallisesti tykkää syödä samaa ruokaa montaa päivää, söin tänään lounaaksi samaa keittoa ja aion syödä sitä vielä huomennakin 🙈. Lurps.

Olen ollut huomaavinani aikojen saatossa, että ihmiset suhtautuvat kovin eri tavoin saman ruuan syömiseen peräkkäisinä päivinä. Joku ei suostu syömään samaa ruokaa edes kahtena peräkkäisenä päivänä, kun jollekin toiselle kuukausi tai kaksikin suunnilleen samalla reseptillä on ihan kutsuva juttu.

Mihin kohtaan tuota ruokajanaa sinä sijoitut? Ja mikä on suosikkiruokasi - mitä voisit syödä melkein aina?

Kevät ja syksy ovat selvästikin minulle kutsuvimpia vuodenaikoja. Kevään lomilla olen huomannut, että kylmyys viipyy pitkään, kun menee vähänkään pohjoisempaan. Eihän se aina ole kylmää kylmää, mutta keväällä kaikki muutos kylmempään vaatii erityistä harkintaa ja sitoutumista. Valoa keväällä tosin riittää ihan mahdottomasti, ihan kesän veroisesti.

Syksyllä illat (ja aamutkin) ovat jo pimeämpiä tai osittain jopa pimeitä. Lämpötila voi silti olla päivällä ihan hunajaa.

Keväällä ja syksyllä luonto on täynnä hyrinää ja tapahtumia. Lomakohteet ovat sen sijaan rauhallisia ja ruuhkattomia. Toki osa lomakohteista ei ole auki lomasesongin ulkopuolella ja se tietenkin on oma rajoittava tekijänsä.

Tämä kuva on otettu noin vuosi sitten lomareissulta Porin Reposaaresta. Ihanasti tämä lomamaisema poikkeaa siitä tavallisesta ja arkisesta kotipihasta. En tiedä, kyllästyisikö tähän, jos sen pääsisi näkemään päivittäin.

Minä puristelen intensiivistä työrupeamaani vielä vaiheeseen ja aion sen jälkeen vielä lomaillakin. Ehkä intensiivinen rutistus töiden kanssa jatkuu taas loman jälkeenkin, mutta sitten on taas akut varattu ja elämä tasapainotettu 🥰🌻🦋.

Vielä on kesäaikaa jäljellä 👍. Nautinnollista syyskuun jatkoa!

Pixien vapaavalintainen lenkki - pian kotiin 👍🤭🙈💖 (kuten aina)

Yhtenä päivänä kävi tuuri, työpäivä päättyi ihmisten ajoissa ja minä olin vielä hyvin voimissani. Päätin pitää kahvikupin mittaisen tauon ja lähteä koiran kanssa haistelemaan ulkoilmaa. Keli oli lämmin, ihan kesäinen. Annoin koiralle vapauden päättää lenkin suunnasta ja pituudesta.

Päästiin viereisen tien toiselle puolelle. Ihmeteltiin tovi paikoillamme ja siirryimme sitten oikealle. Hän kävi asioilla. Suuntasi sitten takaisin samoin tein. Jäimme melkein risteykseen miettimään jatkoa.

Yritin hieman (ja enemmänkin) houkutella jatkolenkille. Hän jäi odottamaan. Kotiin paluuta, luulisin. Odoteltuamme jonkin aikaa myönnyin paluumatkaan ja nuo muutamat kymmenet metrithän sujuivat kuin siivillä. Vauhtia riitti kotiportille asti, siihen jäimme odottamaan, että 'joku' aukaisisi portin.

Portti aukeni (minä avasin) ja Pixie pääsi irti valjaistaan (minä päästin). Loppu oli yhtä juhlaa - nyt oltiin ihan omalla pihalla! 🎈. Ei meillä oikeasti ole lähellekään noin meluisaa. Kännykän mikrofoni nyt halusi toistaa superisti kaikki ohikulkevan tien äänet. Yritin poistaa niitä, muttei sujunut helposti (minulle). Joten näillä nyt mennään 👍. Kannattaa laittaa äänet pois tykkänään.

Mitä parempaa voisi vapaavalintaiselta lenkiltä odottaa? Kuin pääsyä kotipihaan ja nuuhkimista tutuilla kulmilla? 🤭.

Pixie lähettää terveisiä kaikille, erityisesti introverteille kotona viihtyville sielun sukulaisille 🥰.

Kantarelleja (vaikka en suunnitellut), hirvikärpäsiä ja työelämän säätämistä

Lupasin ja painotin itselleni, että tänä viikonloppuna ei sienestetä. Nyt vain levätään henkisesti ja fyysisesti aikaisempien työviikkojen rasituksista. No, eilen päädyin sitten lähimetsään heti aamusta. Lähimetsälenkit kestävät vain pari tuntia ja se oli myös homman juju. Kaipasin metsäilyä, ulkoilmaa ja liikkumista, joten ulos piti lähteä. Ja lähelle.

Tänään yritin kovasti pysyä kotona. Mutta pistettyäni pyykit koneeseen ja astianpesukoneen pyörimään ja tehtyäni pojalle pitkästä aikaa makkarapastan aikaa jäi vielä vaikka mihin. Lähdin siis metsään vähän kauemmas.

Kantarellit eivät enää löydy niin tiheissä ryppäissä, kuin aikaisemmin kesällä. Mutta niitä löytyy etenkin sateiden jäljiltä. Siellä ne luuraavat sammalen alla. Välillä enemmän ja välillä taas vähemmän näkösällä.

Tänään keräsin vuoden ensimmäiset suppilovahveroni. Ei niitä paljon tullut kerättyä, mutta ihan hyvä alku kuitenkin. Suppilovahverot kuivatan.

Hirvikärpäset häiritsevät nyt myös tuossa isommassa tutussa metsässä, joissa niistä on aikaisempina vuosina ollut melkoisen vähän haittaa ja harmia. Onneksi pieni lähimetsä on lähes vapaa hirvikärpäsistä. 

Hermojani koeteltiin tänään kovasti hirvikärpästen kanssa. Hirvikärpäslakista ja jatkuvasta valkealta neuletakiltani öttiäisten nitistelystä huolimatta niitä löytyi minusta vielä autossa (en lähtenyt heti liikkeelle, vaan jäin odottelemaan tilanteen edistymistä). Yksi irtautui vaatteista vielä kotona puseroa riisuessani.

Tänä vuonna vain yksi hirvikärpänen on (ymmärtääkseni) pistänyt minua. Pistoskohta kutiaa ja kihelmöi ajoittain, vaikka pistoajankohdasta on jo ainakin viikko. Sen lisäksi tunnen kutkutusta ja pikkunäppylöitä muutamasta muustakin paikasta, johon hirvikärpänen on iskenyt aikaisempina vuosina.

Takertuvien koukkujalkojen etsiminen ja irrottaminen kropasta on yksi asia. Ihan toinen juttu on sitten jo se, kun hirvikärpänen pistää. Minun kroppani (tai mieleni) tuntuu muistavan pistokset todella pitkään. Hirvikärpästen haamukävelyistä puhumattakaan.

Töiden kanssa olen umpikiireisessä tilanteessa - asioiden parissa, joista nautin ihan täysillä. Tasapainottelen innostuksen, työtulvan ja uuden oppimisen aiheuttaman aivoruuhkan keskellä. Olen ihanasti uuden äärellä maailman kiinnostavimmassa tilanteessa. Ja juuri nyt olosuhteet olisivat erinomaiset piiputtamaan oma jaksaminen ihan täysin. Sitä yritän välttää. Väsyneenä, hieman stressaantuneena, innostuneena ja onnellisena tasapainottelen väsymyksen ja panostamisen kanssa.

Yritän panostaa palautumiseen. Innostus ja puurtaminen tulevat kyllä itsestään jostain sieltä.

Toivotan syyskuun tervetulleeksi 🥰. Ja sinulle toivotan ihanaa syyskuun alkua 💖.