Onko sinulla aikaa kohtaamisille? Työelämässä kannattaa suunnitella ja varata aikoja.

Siirrymme talviaikaan reilun viikon kuluttua. Kelloja käännetään siis tunti taakse (kesään) päin. Hyvä nukkuja saa tunnin lisää uniaikaa. Heikompi nukkuja ihmettelee illalla, kun uni tulisikin jo tuntia aiempaa aikaisemmin. Vielä muutama vuosi sitten hyödyin ja iloitsin ihan mahdottomasti talviajan ensimmäisen aamun lisäunitunnista. Nykyään se tuntuu vain vaikeuttavan asioita.

Aamut valaistuvat väliaikaisesti ja illat pimenevät oikein reippaalla kädellä. Ja muutenkin syksy alkaa muuttua syystalveksi. Täytyykin kaivaa talvisemmat takit ja kengät esiin.

Lähi- tai läsnäpäiviä (miten niitä haluaakaan nimittää) on ollut minun kalenterissani kesälomien jälkeen ennätysmäärä koronasulkeutumisten jälkeen. Se määrä on väsyttänyt, mutta toki on mahtavaa osua toisinaan työkaverien kanssa samana päivänä toimistolle ja ehtiä heidän kanssaan syömään tai kahville. Jos haluaa oikeasti vaihtaa muiden kanssa kuulumisia, ei kannata jättää mitään sattuman varaan. Palaverisirkus pyörii kiihkeänä ja niiden välissä on harvoin mahdollisuus muuhun kuin korkeintaan biotaukoon. Lähipäivien mahdolliset tauot kannattaa skannata jo hyvissä ajoin työkavereiden kalentereista ja tehdä niihin varaus, jos aikoo päästä kohtaamaan.

Kun toimistolla kohdataan harvemmin, on sitäkin tärkeämpää esitellä työkavereita toisilleen sopivien tilaisuuksien tullen. Välillä tuntuu siltä kuin ihmisten esittely toisilleen olisi kovasti vanhanaikaista ja menneen maailman touhuja. Mutta pikaiset esittelyt satunnaisissa kohtaamisissa voivat olla kultaakin arvokkaampia myöhemmin tulevaisuudessa. Kerran tavattua ihmistä on paljon helpompi myöhemmin lähestyä kuin ihan tuntematonta kollegaa.

Muutenkin kannustan kohtamaan muita ihmisiä isoilla korvilla, suurella sydämellä ja hyvällä katsekontaktilla. Muiden joukossa oleminen ei synnytä yhteisöllisyyttä, joskus voi tuntea itsensä kovastikin ulkopuoliseksi ja yksinäiseksi muiden ihmisten joukossa. Jos kukaan ei oikeasti kuuntele, välitä voinnistasi ja jaksamisestasi eikä kohtaa sinua katsellaan, yksin oleminen tuntuisi jopa paremmalta vaihtoehdolta.

Viime viikonloppuna kävin vielä keräämässä hurjan määrän suppilovahveroita, joista suuren osan sain käsiteltyä kuivumaan. Jos veri vetää vielä tulevana viikonloppuna metsään, niin sinnehän minä menen. Sienet ovat sivutuotteita mahtavasta luontoterapiasta, jonka ansiosta saan nollattua menneen viikon ja avattua mentaalisen oven uuteen viikkoon.

Muutama eläinkuva syyskuun lomaviikolta.

Kissahan se siellä heinikossa lymyili.

Palokärki männyn rungolla.

Ja (nuori) harmaahaikara leirintäalueen venelaiturilla. Vanhalla harmaahaikaralla on pitkä 'hiusletti', nuorella vain tuollainen pieni hapsu päälaella.

Ihanaa syksyn jatkoa sinulle!

Miten olet valmistautunut syksyn jatkoon?

Porin Siikaranta ja hieman tuulisempaa menoa (lisäksi hieman tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmasta)

Töissä työlistallani on muiden töiden muassa tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma. Edellisen suunnitelman tekeminen oli tavallaan harjoittelua ja silti ihan totista totta. Nyt ymmärrän enemmän ja paremmin. Silti aihe on monimutkainen ja siihen liittyy todella erilaisia odotuksia.

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmien tekemisen perusteet tulevat laeista. Tasa-arvolaki (eri sukupuolten välinen tasa-arvo) määrittelee tasa-arvosuunnitelman vaatimukset. Yhdenvertaisuuslaki (käytännössä kaikki muu yhdenvertaisuus) määrittää puolestaan yhdenvertaisuussuunnitelman vaatimukset. Meillä, kuten monessa muussakin paikassa, nämä suunnitelmat yhdistetään yhdeksi suunnitelmaksi.

Edellisellä kerralla tein meidän henkilöstöllemme aiheesta kyselyn, jota käytin yhtenä pohja-aineistona suunnitelmaa laatiessani. Tällä kerralla käymme kunnon keskustelua (dialogia) kahdesti, vastaamme kyselyyn ja työstämme aihetta edelleen vielä työpajassa. Näiden lisäksi suunnitelmaluonnos menee vielä kommenteille monelle eri taholle.

Tänä vuonna osallistamme henkilöstöä suunnitelman tekemiseen enemmän kuin aikaisemmin. Minun mielestäni se on ehdottomasti askel parempaan, mutta muitakin mielipiteitä on ilmassa.

Ensimmäisen dialogin myötä pääsimme jo pintaa syvemmälle miettimään, mitä tasa-arvo ja yhdenvertaisuus tarkoittavat meillä töissä ja mitä voisi ehkä parantaa. Hieman jännittyneenä vien prosessia eteenpäin ja toivon, että kaikki sujuu ihan hyvin. Toivottavasti pääsemme asettamaan yhdessä hyviä tavoitteita, joiden perusteella päästään taas parin vuoden kuluttua parantamaan toimintaamme entisestään 🥰

Yhdenvertaisuuslaissa kiellettyjä syrjintäperusteita ovat:

• Ikä
• Alkuperä
• Kansalaisuus
• Kieli
• Uskonto ja vakaumus
• Mielipide
• Poliittinen toiminta
• Ammattiyhdistystoiminta
• Perhesuhteet
• Terveydentila
• Vammaisuus
• Seksuaalinen suuntautuminen
• Muu henkilöön liittyvä syy

Aihealue on siis laaja.

Millaista tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen liittyvä syrjintää tai epäasiallista käyttäytymistä sinä olet ympäristössäsi havainnut?

Syysloma alkoi tyynellä Yyterillä ja jatkui Porin Reposaaren Siikarannassa syystuulen myötä aivan toisissa merkeissä.

Yyterissä on hiekkaa. Siikarannassa kalliota. Kumpi kiehtoo sinua enemmän?

Yyteri syysloman avaajana

 

Lomateemalla jatkan kirjoituksiani.

Syyskuun lomaviikko on meillä jo pitkä perinne. Ensimmäistä kertaa koskaan meille luvattiin nyt sadetta lomaviikoksi. Kerta se ensimmäinenkin. Mieluummin sateessakin lomalla kuin töissä 🤭

Myönnän, että lomaviikon eteen tein etukenossa aivan julmetusti töitä. Tein kaiken mahdollisen etukäteen ja valmistauduin loma-ajan tarpeisiin kirjoittamalla valmiiksi monikäyttöisiä tekstejä meneillään olevista projekteista, joita voisi käyttää tarvittaessa lisäuutisointiin. Tekstit menivät siis jo muuhun käyttöön ennen lomaani, joten mitään varsinaista ekstraa en tehnyt. Suunnittelin ja koordinoin vain kaiken paremmin kuin arkiarjessa.

Pori on rakas lomapaikka. Kun loma sijoittuu Länsi-Suomeen, Pori on melkein aina listoilla. Yyterin hiekat ja rannat ovat erityisesti lomasesongin ulkopuolella aivan täydellistä ulkoilumaisemaa 🥰

Siikaranta on toinen vakiopaikkamme, siitä sitten myöhemmin.

Tässä katettu kävelyreitti Yyterin rantaan. Kulkeminen sinne on näin helpompaa ja ihmiset hairahtuvat tällä tavoin myös paljon harvemmin tallaamaan suojeltua dyynialuetta.

Lempeästi muotoiltu penkki etualalla. Takana suojeltu dyynialue.

Luonnon hiekkarantaa riittää kunnon kävelylenkille.

Joissakin kohtaa meren pohja tuo mutkia (aaltojen) matkaan. Tässäkin aaltojen sik-sak-kuvio syntyy melko lähellä rantaviivaa.

Ranta ei ole vain tasaista viivaa, mikä tekee matkasta kiehtovampaa.

Yyteristä siirryimme Siikarantaan kallioisempaan maisemaan. Tuuli alkoi myös kasvaa huomattavasti näiden melkein tyynien maisemien jälkeen.

Koti on ihana, mutta loma tuottaa minulle kunnollista arjesta irtautumista usein vasta, kun pääsen matkalle jonnekin ihan erilaiseen paikkaan. Nautin myös muiden arjesta. En innostu turistikausista, vaan olen innoissani, kun pääsen tutustumaan paikkoihin turistikausien ulkopuolella. Muiden arjen seuraaminen tuo oivalluksia oman arjen viettämiseen. Mutta muiden arjessa vierailu tuo rentoutumista ja uteliaisuutta jo sellaisenaan.

Kotiin palaaminen intensiivisen lomareissun jälkeen on myös oma projektinsa. Ensin täytyy luopua lomamatkasta. Sitten siirrytään loma-asetelmiin omaan kotiin. Ja sitten valmistaudutaan siirtymään takaisin työelämään.

On tärkeää, ettei hairahdu jäämään suremaan loman loppumista. Loma on lomaa ja siten myös väliaikaista ja palautumiseen tähtäävää. Loman tavoitteena on saada uudet asetelmat arkeen. Uusi ajattelutapa, uusi tärkeysjärjestys ja uusi mielenrauha.

Yyterin rannat ja hiekat jäävät sydämeeni, ja siksi jatkan entistäkin innokkaammin oman työni tekemistä. Yyterin reissu ei ratkaise kaikkea, mutta säännöllisten (kiitollisten) irtiottojen jatkaminen ratkaisee jo aika paljon.

Arjen tasoitusta tuovat sienimetsäseikkailut ovat nekin pian oman reittinsä päässä. Siihen asti nautin metsäterapiasta ihan täysillä. Mitä sinä suosittelet syksystä nauttimiseen?

25 vesiputousta opastetulla vaellusretkellä (Madeira)

Nyt kun kevät etenee taas toistaiseksi melkoisen matelevaa vauhtia, on hyvää aikaa rypeä menneisyydessä ja palata vielä Madeiran matkan tunnelmiin. Vielä on kuvia jäljellä.

Liitän tähän sekä kännykällä että kameralla otettuja kuvia. Vaihtelevat valaistusolosuhteet suosivat välillä enemmän kännykkäkuvia.

Osallistuimme opastetulle vaellusreissulle, joka tunnetaan nimellä 25 vesiputousta (Levada das 25 fontes). Tässä linkki retken selosteeseen matkanjärjestäjän sivuilla.

Retki aloitettiin korkealta, yli 1200 metrin korkeudelta. Lähdimme hotellilta bussilla ja kävimme noukkimassa lisää osallistujia muilta hotelleilta. Olimme porukan ainoat suomalaiset, mutta opas hallitsi pari suomenkielistä fraasia. Opastus oli siis englanninkielinen.

Tyttären edellä hölkkäävä porukka ei kuulunut meidän retkemme osallistujiin. Me emme hölkänneet. Pysähdyimme moni muutamaan kertaan puhaltamaan tiukempien portaiden varrelle.

Vesiputoukset olivat alussa pieniä. Onneksi isompaakin oli luvassa.

Tässä ollaan päästy jo hieman isomman putouksen äärelle. Korkealta vuorelta vesi valuu välillä melkein pystysuoraan alas ja välillä hieman loivemmin maan muotojen mukaan.

Tässä matkalle osui yksi suihkumainen putous, joka kasteli kaiken ohikulkevan.

Ja nyt ollaan retken ytimessä, täällä pidettiin pieni evästaukokin.

Jossain ensimmäisten pienten putousten jälkeen kävelin hieman huolimattomasti ja kompastuin epätasaiseen maastoon. Lennähdin sinne polun viereen ja kun edessä oli vain alamäkeä, en saanut vauhtiakaan pysäytettyä. Sinne jäin sitten mäkeen makaamaan pää alaspäin ja takapuoli johonkin ohdakkeiseen puskaan kiinnittyneenä. Kesti hetken, ennen kuin jokseenkin järkyttyneet kanssakulkijani tokenivat auttamaan minua tilanteesta pois.

Pintahaavoja ja ruhjeita tuli käteen ja jalkaan. Rintakehään osui jokin sen verran kipeästi, että muutaman päivän se muistutteli minua itsestään. Käsi parani pian, mutta jalan mustelmat äityivät laajenemaan ja valumaan reidestä ja säärestä alaspäin. Jalka on vieläkin parin kuukauden jälkeen hieman kosketusarka. 

Oman ensiapupakkaukseni desinfioivat liinat olivat kuivuneet vanhuuttaan. Onneksi oppaalla oli ajantasainen puhdistussetti mukana. Tämä episodi jäi ehkä itselleni mieleen yhtenä matkan huipputapahtumista. Vielä tapahtumapäivänä ketään muuta kuin minua ei tapahtunut jaksanut naurattaa. Ja minuakin vain vähän, sillä olo oli kuitenkin kohtuullisen kivulias.

Korkeuserot jäivät tältäkin retkeltä mieleen todella vahvoina. Toki takana oli jo monta vaellus- ja kiipeilypäivää, joten voimatkaan eivät olleet enää tuoreimmillaan. Tyttären mielestä reitti oli helppo ja hauska 🌼

Köysirata Monteen (Madeira)

Madeiran Funchalista kulkee köysihissi ylös Monten kylään. Lähtöpiste on sataman tuntumassa, joten sinne ei tarvitse osata kovasti suunnistaa. 

Montesta pääsee jatkamaan hissillä kasvititeelliseen puutarhaan tai voi käydä trooppisessa puutarhassa ja näköalakahvilassa. Matka Monteen kesti 15 minuuttia.

Etenkin järjestelmäkamera nappasi ahnaasti talteen kaikki heijastumat, joten sitä ei passannut käyttää näissä olosuhteissa. Eläköön kännykkä 👍

 

Rinnettä riitti. Harvoin pääsi taivaltamaan vain tasaisella. Kiva saada välillä mekaanista kyytiä ylös 💖

Perillä, matka sujui nopeasti. Kyydissä kaikki mahtuivat istumaan ja tunnelma oli ihan rento.

Montesta lähti pajukorikyytejä rinnettä alas. Kullakin pajukorilla oli kaksi ohjastajaa, joten homma oli varmasti ihan turvallista. Silti ei ihan kutsunut.

Matka alas sujui tietenkin 'nopeammin' kuin matka ylös. Menomatka on aina ja kaikkialla aina se mentaalisesti hitaampi pätkä.

Ihanaa pääsiäisen aikaa! Lepoa, riemua, rentoutusta, virikkeitä ja mitä muuta mahdatkaan haluta pitkältä viikonlopulta 💖.

Madeiran levadoilla

Levadat ovat Madeiralla vesien huoltokanavia. Niissä vesi kulkee sateisen ja kostean ilmanalan vuoristosta parhaille viljelypaikoille rannikolle kuivempiin oloihin. Niitä on tehty jo 1400-luvulla puisina, myöhemmin kallioon hakkaamalla ja sittemmin betonista. Levadojen vieressä on huoltopolkuja, joita käytetään nykyisin kävely- ja vaellusreitteinä. Levadat kulkevat paikoin myös tunneleissa.

Ensimmäinen kokonainen perilläolopäivä käytettiin omaehtoiseen levada-vaelteluun. Etsimme lähiseudulta sopivan kohteen ja tilasimme kyydin sinne. Seikkailu sai alkaa.

Levada-polku lähti tien varresta. Onneksi se oli merkitty.

Polku lähti tästä, toiseen suuntaan reitti on suljettu kävelijöiltä.

En tiedä, mitä odotin, mutta tämä yllätti. Yksinkertaisuudellaan, helppoudellaan ja pienuudellaan. Toistaiseksi.

Matkalla oli väliputouksia. Rinteellä tuli vastaan risteys ja siinä syntyi toisinaan putous.

Keli helli meitä. Ylhäällä vuoristossa sade oli herkkänä, mutta lähempänä rannikkoa aurinko hymyili ja lämmitti 💖

Sitten tuli tunneli. Matala, kapea ja pimeä tunneli. Tämän tarpomisessa kului ehkä lähemmäs kymmenen minuuttia. Tytär käytti kännykän taskulamppua valonaan ja minä hiivin hyvin lähellä perässä.

Onneksi tunneli päättyi pitkältä tuntuneen taivalluksen jälkeen.

Tässä harpoimme vesivirran yli. Toinen vaihtoehto näytti epäilyttävän huteralta.

Pitkä taivalluksen jälkeen meno oli pelkkää alamäkeä kohti rannikkoa.

Askeleita tuli yli 18 000. Mikään niistä ei ollut helppo tai leppoisa. Mäkiä ei ollut juurikaan verrattuna muihin päiviin. Tässä alussa sitä ei osannut vielä arvostaa 🤭

Loma ei ole vain silloin, kun se on kalenterissa. Se on silloin, kun sitä suunnitellaan, kun siihen valmistaudutaan, kun siitä kerrotaan läheisille ja kun valokuvat puretaan ajan ja tunteiden kanssa talteen. Minä olen vieläkin osittain Madeiralla. Matka jatkuu vielä, kunnes seuraava alkaa. Toukokuun puoleen väliin mennessä pitää tehdä rauha tämän matkan kanssa, jotta pääsee seuraavaan 💖.

Sillä välin ihanaa kevättä 💖