Kesän vesimyyrä muistuttamassa muusta elämästä kaiken kiireen keskellä

Kesäkuussa tapasin ihanan vesimyyräni pohjan ja pinnan rajamailla. Onneksi sain kuvan. Taas on yksi kokemus lisää plakkarissa 👍

Siellä hän kurkisteli - pohjan ja pinnan välissä 💖

Käsityöt odottavat tekijäänsä. Kahdet ripelankasukat jonottavat arvontaan pääsyä. Tästä edetään hetki kerrallaan ⛅

Yritän nollata oloani työpäivien jälkeen. Osa duuneista on todella koukuttavia, onneksi nykyinen elämäntilanne kestää niiden tuomat haasteet 💖

Silti elämä on paljon muutakin kuin työtä. Perhe jaksaa pitää minut tietoisena siitäkin 💖

Minä kuivaan suppilovahverot huoneenlämmössä

Vielä ei ollut lunta maassa. Oli oikein oivallinen hetki mennä metsään vielä suppilovahveroiden perään. Pakkanen on purrut täällä ainakin kahdesti, kantarelleja ei kannata enää yrittää kerätä.

Suppilovahverot ovat ensisijaisesti tyttärelle, jolle niitä kuivattelen. Viime syksynä lumi ja pakkanen pyrähtivät paikalle yllättäen ja sienien keruu loppui kuin seinään. Tänä vuonna olen käynyt jättämässä sienimetsille hyvästejä jo kahdesti. Olen kyllä ihan valmis vielä kolmanteenkin kertaan 🤭🍄😍.

Kuusimetsissä on usein aika hämärää. Tummanruskean suppilovahveron erottaminen tummanvihreästä sammalesta vaatii kohtuullista hämäränäköä. Heti hämärään metsään saapuessa minun hämäränäköni on vielä hukassa ja silmätkin vetistävät. Aika tekee kuitenkin tehtävänsä ja sienet on helpompi erottaa alkutotuttelun jälkeen.

Kun suppiksia löytyy muutama, on niitä lähistöllä usein enemmänkin. Taitavasti piiloutuneina useimmiten.

Sienisaalis täyttyi nopeasti ja jäi jotenkin sellainen tunne, että metsään voisi vielä mennä vähän kurkistamaan. Kävin katsomassa vanhan paikan, joka ennen kuhisi hirvikärpäsiä, mutta jossa on sittemmin tehty metsätöitä. Hirvikärpäsiä ei löytynyt, suppilovahveroita ihan riemastuttavasti! Kaikkea ei voinut kerätä, nehän pitää vielä jaksaa käsitelläkin keräämisen jälkeen 😞.

Toisen keruupaikan jälkeen lähetin jo viestin ystävälle, josko hänen äidillään voisi olla käyttöä suppilovahveroille. Sain vihreää valoa, mikä helpotti oloani, sillä olin kerännyt sieniä selvästi yli omien tarpeiden.

Suppilovahveroita kertyi reilut 4,2 kiloa. Aikaisemman mittaukseni mukaan litra suppiksia painaa noin 200 grammaa (sateen jälkeen ovat painavampia kuin kuivan kauden jälkeen). Tämän mukaan sieniä kertyi reilut 20 litraa. Ei paha 🍄.

Ylimääräisiä (mutta priimoja) kantarelleja olen myynyt jonkin verran muille, mutta suppilovahveroiden hinta on niin alhainen, ettei myynnin vaatimiin toimiin kannata mielestäni ryhtyä. Onneksi osan sienistä sain läheisille ja loput pyrin kuivattamaan.

Suppilovahverot on oikein helppo kuivattaa huoneenlämmössäkin, jos kuivatustasoja löytyy vain riittävästi.

Sienet pitää pilkkoa/riipiä riittävän pieniin osiin, jotta kuivuminen tapahtuu nopeasti.

Levittelen sieniviipaleet leivinpaperien päälle pöydille ja muille tasoille kuivumaan. Vuorokauden jälkeen sienet ovat tavallisesti kuivuneet riittävän paljon kahden leivinpaperillisen sienien yhdistämiseksi yhdelle paperille. Ja niin vapautuu lisää tilaa uusien sienien kuivattamiseen.

Alle viikossa sienet ovat niin kuivia, kuin niistä mitenkään voi tulla. Silloin siirrän kuivuneet viipaleet purkkeihin ruokakaapin perälle. Päälle laitan tiedot säilönnän ajankohdasta ja sisällöstä.

Suppilovahveroiden tilavuus ja koko pienenee ilahduttavan paljon kuivaamisen aikana. Lisäksi säilöntä ei vaadi erityisiä lämpöolosuhteita. Kuljetuskin on helppoa ja riskitöntä.

Suppilovahverot (kuten kantarellitkin) säilyvät sopivissa kylmäolosuhteissa hyvässä kunnossa useammankin päivän, joten ei mitään hätää, vaikka koko saalista ei saisi käsiteltyä heti samana päivänä. Minäkin jatkan sunnuntain sienisaaliin kanssa työskentelyä huomenna ja ylihuomenna.

Vierashuoneeseen kantamista odottava vitriini pääsee odottaessaan toimimaan sienikuivaamisen lisätasona 👍.

Tärkein viestini lienee se, että suppilovahveroiden kuivaaminen onnistuu todella mainiosti myös huoneen lämmössä, mikäli kuivaustilaa vain riittää. Ei kannata pelätä, vaan kannattaa kokeilla. Säilytyspurkkeihin sienet kannattaa siirtää vasta, kun on varma niiden kuivuudesta. Yleensä varmuus (tai se toinen tuomio) tulee selväksi viikon aikana.

Minun suppilovahverometsissäni sienet ovat melkoisen kookkaita, joskus jopa kämmenen kokoisia. Kookkaiden suppilovahveroiden kuivaaminen vaatii aivan erityisesti pieneksi pilkkomista. Vain aivan pienimmät sienet jätän pilkkomatta ja ne myös säilön aivan erikseen. Joskus niillä on erityinen visuaalinen merkitys.

Ihanaa lokakuun jatkoa! Vielä varmaan ehtii näkemään pyrstötähden?

Merimetso uimassa - syysloman kertausta

Sanna Marinista on julkaistu kirja. Jos sitä ei halua tai jaksa lukea, poimintoja kirjasta löytyy viljalti pitkin netin reunaa. Nostanpa tähän yhden esimerkin. Kulissien taakse on kieltämättä mielenkiintoista kurkistaa.

Tulevalla viikolla eteläisessä Suomessa on koulujen syyslomaviikko. Minun kannaltani se tarkoittaa minimaalista palaverimäärää ja joustavuutta aikatauluihini. Kiitos koululaisille rauhoitetusta työajasta!

Syyslomalla näin ensimmäisen kerran koskaan merimetson uimassa. Merimetsot eivät juurikaan (joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta) sulostuta Kanta-Hämeen maisemia. Syysloma länsirannikolla tarjosi taas ihan uusia tuulia kaikissa suhteissa.

Aloin kuvata paikalta pakenevaa merikotkaa ja päädyin merimetsojen pariin.

Tietenkin noidenkin pitää uida saadakseen saalista. En vain ollut ajatellut asiaa niin pitkälle - ei ollut prioriteettilistan kärkipäässä.

Vaan tämäkin oli elämys ja ihan uusi kokemus 💖

Antoisaa lokakuun jatkoa!

Elämä näyttää aina ihan erilaiselta, kun sitä katsoo suoraan silmiin

Palaan hieman edelliseen kirjoitukseeni. Suurin kimmoke siihen taisi tulla nuoren suomalaisnaisen kirjoituksesta, jossa hän kertoo kaipuustaan perinteiseen naisen asemaan parisuhteessa. Lisäksi hän kaipaa rinnalleen alfa-urosta, joka määrää ja tietää. Muuten seksihalut katoaisivat. Hän myös haluaa täysin luottaa puolisonsa päätöksiin hänen ja koko perheen asioista, ne ovat oikeita, eikä muiden tarvitse niihin puuttua. Lapsia hän ei ehkä kuitenkaan halua.

Yritän ymmärtää erilaisia näkemyksiä, mutta joidenkin nuorten naisten halu luopua naisten tasaveroisista oikeuksista ja jäädä vain miestensä kannateltaviksi tuntuu minusta vähemmän turvalliselta tavoitteelta. Sitä on kuitenkin eletty ja koettu maailman sivun ajan eikä sitä ole isossa kuvassa koettu toimivaksi. Tasa-arvoisuudesta puhumattakaan.

Monet noista nuorista naisista ovat somevaikuttajia. Ja heillä on paljon myötämielisiä seuraajia. Suhtaudun niin ristiriitaisin tuntein näihin julistuksiin. Komea alfauros, joka tekee takuuvarmasti parhaita päätöksiä puolisonsa ja koko perheen puolesta. Niitä on näkynyt vähemmän minun elinpiirissäni. Onkohan tilanne uusien sukupolvien kohdalla erilainen?

Ja kun valtuuttaa miehensä tekemään päätökset ja ansaitsemaan perheen kaikki rahat - miten käy mahdollisessa erotilanteessa? Sitä kuitenkin tapahtuu.

Lisää näkökulmia tähän Ylen sivuilla.

Tänään kävin katsastamassa pari mahdollista sienimetsää. Eivät ole sellaisia. Tähän aikaan vuodesta saattaa kuitenkin löytää paikkoja, joissa koko kesän ajan kasvaneet kantarellit nuokkuvat väsyneinä ja koskemattomina. Niihin paikkoihin kannattaa palata seuraavana kesänä - siellä ei taida käydä ketään muita.

Syksyn viimeiset kantarellit tuli varmaankin poimittua tänään. Yksi kevyt pakkasyö pehmensi jo monet sienet, mutta sen jälkeen monta uutta on punkenut itsensä näkyviin sammalpeitteiden alta. Terveitä ja hyväkuntoisia kantarelleja löytyi vielä - vaikkakin huomattavasti vähemmän kuin vaikkapa kuukausi sitten.

Tämän viikonlopun metsäreissut olivatkin tavallaan jäähyväiset syksyn kantarellireissuille. Parina aikaisempana vuotena lumi ja pakkanen ovat hyrähtäneet puskista paikalle ja jäähyväiset jäivät jättämättä. Nyt on rauha syksyisen metsäelämän kanssa.

Viimeinen syyslomamme leirintäalueemme oli Kristiinankaupungissa. Kaunis, pieni historiallinen kaupunki, josta pidimme todella paljon. Vanhan kaupungin puutalokadut ovat sykähdyttäviä. Tähän liitän muutaman kuvan Suomen kapeimmalta kaksisuuntaiselta moottoriajoneuvoille sallitulta kadulta: Kissanpiiskaajankujalta. Kujan leveys on noin kolme metriä.

Kiireen kesytys taitaa olla tällä hetkellä tärkein tehtäväni ja haasteeni. Otan muiden aikataulupaineet ihan liian voimakkaina ja välillä unohdan, mihin kaikkeen voin riittää. Tehtävät tulee tehtyä, mutta niiden jälkeinen tyhjyys ja voimattomuus vaativat huikeaa työtä palautumisen eteen.

Huomaan kaipaavani ihmiskontakteja (muutenkin kuin vain kiiretyön tauoilla toimistolla) ja aikaansaamisen iloa. Tykkään työstäni, mutten selvästikään ole onnellinen. Huomaan sen tässä samalla, kun kirjoitan tätä. Jonkun mielestä työn tekemisen ei tarvitse tehdä onnelliseksi. Mutta niin väittää ihminen, jolla on resursseja onnellisuuden aikaansaamiseen työajan jälkeen. Tai ihminen, joka ei piittaa onnellisuudesta, sehän ei välttämättä kuulu työelämään.

Pidän työstäni, mutta koen kovaa riittämättömyyden tunnetta enkä ole onnellinen. Minun täytyy kovasti miettiä, miten jatkan runsailla ikävuosilla raskautettua elämääni tästä eteenpäin.

Ongelmani ovat onneksi pieniä isossa mittakaavassa. Pärjään kyllä. Tämä blogiin kirjoittelu on minulle myös itseni kohtaamista ja itseni kanssa keskustelua. Teidän kommenttinne merkitsevät myös todella paljon. Älä hämmenny tästä terapiakeskustelustani. Olen varmasti paljon onnellisempi kuin luulenkaan.

Ihanaa lokakuuta! Minä ostin itselleni kunnon talvitakin. Nyt vain odottelen kylmiä kelejä 💖

Outous on vain katsojan silmissä - ja vielä syysloman näkymiä 💖

Kuka muka ei olisi yhtään erikoinen? No, onhan heitä varmaan paljonkin ja se on ihan ok. Siinä, missä yksi näkee erikoisuuden outoutena (ja vikana), toinen näkee sen voittavana ominaisuutena (ja rikkautena). Toivottavasti emme sokeudu erilaisuuden rikkaudelle ja suunnista pelkästään samankaltaisuuden perään. Se olisi monesti houkuttavaa, vaan ei niin tuottoisaa.

Somen kautta leviää paljon erilaisia trendejä, jotka kannustavat seuraamaan, eivät olemaan ihan itsejämme. Somen trendien seuraamisessa oman järjen äänen kuuntelu on aivan kultaa. Se, mikä kuulostaa ja vaikuttaa pelkältä karkilta, on sitä myös todella usein. Kaikkiin unelmiin ei kannata liittyä mukaan.

Kuinka usein olemme varmoja siitä, että osaamme tehdä itsemme kannalta niitä kaikkein parhaimpia päätöksiä? Jotkut uskaltavat luottaa jopa siihen, että joku muu (= puoliso ) osaa tehdä kaikkien kannalta ne oikeat ja parhaat päätökset. Mahtavaa, jos moisia superhenkilöitä (oikein päättäjiä) löytyy tähän maailmaan riittävästi 🙄.

Sillä välin keski-ikäiseen realismiin;

Nämä kuvat ovat Pyhärannasta Uudenkaupungin ja Rauman väliltä. Meren rannalle pääsimme täälläkin. Yöllä satoi, joten kumisaappaat tulivat kerrankin tarpeeseen 👍

Tähän mökkiin voisin majoittua itsekin. Suora näkymä merelle: sisustus moderni ja sytyttävä!

Lokakuuhun on siirrytty. Vielä riittää valoa monin paikoin. Muuten tilannetta kannattaa korjata kynttilöin ja kausivalojen avulla. Nyt on tunnelmoinnin aika 💖🥰💖

Muuttoa ja lomamuisteluja

Arki hyppää silmille aina, kun siihen on tilaisuus. Olet valmis tai et, sieltä se tulee.

Meillä ihana arjen uutinen oli se, että poika sai työtarjouksen Tampereelta. Siellä töitä näyttää riittävän, täällä meillä ei niinkään. Uuden työn myötä tuli pikamuutto työn perässä lähemmäs työpaikkaa. Kuinka nopeasti kaikki voikaan tapahtua!

Muutto tehtiin kuluneena viikonloppuna talkootöinä. Pojan työt alkavat maanantaina, joten sikäli muuttoaikataulu oli passeli. Pakkaamisen kanssa ei ihan pysytty kireässä aikataulussa ja sen puolesta teki tiukkaa.

Tänään ollaan huokailtu tiukan projektin jälkeistä taukoa ja mietitty kaikkea sitä, mikä jäikin ottamatta muutossa mukaan. Marginaalisen pieni osa tavaroista jäi vanhaan asuntoon, sillä isoa kiirettä ei ollut. Asunto pitää pintaremontoida ennen myyntiin laittamista.

Pojan aiempi asunto oli anopin entinen koti. Sinne anoppi muutti jonkin aikaa puolisonsa (apen) kuoleman jälkeen. Kun anoppi joutui siirtymään terveysongelmien myötä hoivakotiin, poika siirtyi hänen asuntoonsa 'talonmieheksi'. Anopin kuoltua poika jäi vuokralle samaan asuntoon.

Olemme olleet mieheni kanssa onnekkaassa asemassa, kun olemme päässeet tukemaan lastemme elämää. Omassa lapsuudenkodissani olisin maksanut vuokraa vanhemmilleni, jos olisin joutunut jäämään sinne asumaan vielä lukion jälkeen. Vuokralla olisin saanut paikan veljeni huoneesta vuodesohvalta. Oli aika selvää, että haluan jotain muuta elämältäni. Mieheni vanhemmat ovat tukeneet meitä aina parisuhteemme aikana. Heiltä olen oppinut paljon. 💖

Syyskuun lomalla näin paljon vihervarpusia leppien urpujen kimpussa. En arvannutkaan että niiden siemenet olisivat ihan näin herkullisia!

Jälleen näyttää siltä, että töissä helpottaa hieman parin hektisen viikon jälkeen. Kalenteri tuppaa tavallisesti kiristymään enemmän kuin vapautumaan. Mutta jäädään odottamaan optimistisesti hieman rennompia aikoja. Kertaakaan vielä ei ole mennyt ihan hönöilyksi työajan kanssa julkisella sektorilla. Se on äärettömän painavaa asiaa 🥰.

Remonttijannet kuriin ja hieman lomafiiliksiä

Viimeisen viikon aikana olen saanut kaksi puhelinsoittoa remonttimyyjiltä. Ennen tätä en kai koskaan?

Ensimmäinen myyntihemmo oli ihan kohtelias, tyrkky tosin. Ihmettelin hieman, miksi hän lähestyi viemäriremontin (muistaakseni?) merkeissä juuri minua? Meidän perheessämme työnjako on sellainen, että mies hoitaa pääsääntöisesti remontit, päätökset ja suunnittelun teemme yhdessä. Mutta remonttireiskan kanssa viemäriremontista neuvotteleminen ei todellakaan kuulu minun 'tontilleni', eteenkään kun en tiedä meillä olevan minkäänlaista tarvetta sellaiseen.

Keskipituisen keskustelun jälkeen hän uskoi minua, etten aio ottaa aiheeseen minkäänlaista kantaa. Hän sitten yllättäen kertoi, että hänelläpä on siinä vieressään myös mieheni yhteystiedot ja totesi olevansa yhteydessä häneen. Noin viiden sekunnin kuluttua miehen puhelin soikin ihan näissä samoissa merkeissä.

Muutama päivä myöhemmin (viikonloppuna!) sain matkalla sienimetsään puhelun toiselta remonttijannelta. Hän ei antanut minulle koko lyhyen puhelumme aikana minulle sanan sijaa. Hän kysyi kyllä, olenko minä minä, mutta jatkoi samalla selittäen, että laatusyistä puhelu nauhoitetaan. Vasta sitten hän kertoi, mitä asia koski. Yritin heti aluksi kertoa, että hän keskustelee nyt asian kannalta aivan väärän henkilön kanssa. Janne luurin toisessa päässä ei vaivautunut katkaisemaan puhetulvaansa hetkeksikään, vaan puhui voimakkaalla äänellä päälleni. Yritin toisenkin kerran heti tuohon perään kertoa, että nyt menee aika ja puhelu hukkaan, mutta hän ei todennäköisesti kuunnellut ollenkaan. Ei ainakaan lopettanut omaa puheenvuoroaan. Erittäin huono tekniikka, jos aikoo tehdä kauppaa, väitän minä. Päätin julmasti sulkea puhelun. Hän kuulemma lähestyi sitten perään miestäni puhelimella samoissa merkeissä.

Käytiin miehen kanssa myöhemmin keskustelua tästä aiheesta. Ihmettelin kovasti sitä, miksi juuri minut (nainen) oli valittu kontaktiksi. Eihän kukaan ole noissa merkeissä ollut kiinnostunut minusta ainakaan sataan vuoteen. Miksi nyt yhtäkkiä?

Erityisen ärtynyt olin tämän myyntijannen jyräävästä ja piittaamattomasta asenteesta. Mitä ihmettä hän kuvitteli tekevänsä? Ikäviä laadunseurantanauhotteita itselleen ainakin.

Mieheni totesi, että olemme kai jo sen ikäisiä, että vanhuksia väijyvät remonttihuijarit ovat jo perässämme. Se oli vavahduttavaa. Ensinnäkin tietenkin siitä syystä, että kuka ihme voi ajatella, että meidän ikäisemme ihmiset olisivat jo jotain omaan ajatteluun kykenemättömiä myötäileviä helppohuijattavia? Hävytöntä! Mutta sitten toiseksi myös siitä syystä, että on aivan hirveää, jos tämä tulee jatkossakin olemaan tätä - remonttihyeenat vaanimassa puhelimen päässä sitä heikkoa hetkeä, kun et enää olekaan kaikkein skarpeimmassa kunnossa. Aivan mahdottoman hävytöntä!

Olen nyt päättänyt sen, että jatkossa nämä huijaushannut eivät enää vedätä eivätkä kiusaa minua. Aion pohtia jotain hankalaa ja harmittavaa heidän laadunvalvontatallenteilleen. En tiedä vielä mitä - onko sinulla ideoita tai omia kokemuksia?

Olinkin miettinyt uuden harrastuksen aloittamista. Ehkä tässä on jotain käytännönläheistä pureskeltavaa. Aion tehdä valituksia huonoista kokemuksista noihin tyrkkyfirmoihin jatkossa. Tietenkin vain aiheesta. Mielestäni se, etten saa parista yrityksestä huolimatta minkäänlaista puheenvuoroa riittää syyksi oikein mainiosti. Jos vain maltan, saatan ottaa myös puheluihin erityisen terapeuttisen otteen. Kuuntelen, odotan ja sanon kannustavia, mutta mitään kertomattomia lauseita väliin ja annan keskustelun jatkua vaikkapa kaiuttimella. Kaiuttimella kuuntelu on mainio tapa ottaa etäisyyttä ns. keskustelukumppaniin.

Jos se minusta yhtään riippuu, puhelinmyyntiahdistelijoiden hyökkäykset ikäihmisiä (ja muitakin) kohtaan eivät saa armoa.

No niin, sainpa sen pois mielestäni. Nyt täytyy siirtyä toteutukseen. Tuskin maltan odottaa seuraavaa huijaria 😠.

Lomakuvat on vielä lähes koskemattomina kovalevyllä (sinne ne olen sentään jo saanut siirrettyä). Melkein viikon mittaisen sienestystauon jälkeen kotiin saavuttua matkailuauton tyhjennyksen ja puhdistamisen jälkeen mieli paloi jo katsastamaan tuttuja sienipaikkoja.

Kuten edellisessä julkaisussa, tässäkin kuvat ovat käsittelemättömiä kännykkäkameralla otettuja kuvia, ne ovat nopeasti käytössä.

Uusia kauniita kantarelleja nousee yhä. Paljon löytyy myös vanhoja elämänsä ehtoossa olevia kantiksia. Huonokuntoiset sienet kannattaa tietenkin jättää noukkimatta. Uudet kantarellit eivät ole erityisen isoja eivätkä aina edes isoina ryppäinä. Kärsivällisyys palkitaan niiden kanssa.

Suppilovahveroita löytyy myös jo ihan mukavasti. Joistakin metsistä löytyy vain pieniä suppilovahveroita (tai kosteikkovahveroita) ja joistakin löytyy oikein muhevan isoja, joiden kanssa kori täyttyy huomattavasti nopeammin.

Matkalta muutamia kuvia kännykästä tyhjennettynä.

Kävin Yyterissä rentoutumassa hiekkaranta- ja dyynikävelyllä ennen Siikarantaan menoa. Syyskuinen Yyterin ranta on ihanan puhutteleva ja kuunteleva. Mahdottomasti askelia pehmeällä hiekalla ja vieläkin enemmän kaikkea hyvää ja hellivää oman mielen rakennusaineiksi. Kuvat dyynien puolelta.

Porin Siikarantaa - keli suosi ja helli. Viivyimme täällä kaksi yötä.

Yhtenä iltana oli pilvistä ja seuraavana yönä satoi monen päivän edestä. Ja päivällä oli taas kaunista.

Jossain vaiheessa loppumatkaa törmäsimme paikallisiin sumuvyöhykkeisiin. Aurinkoinen sinitaivas vaihtui hernerokkasumuun hetkessä - ja pian taas toisinpäin.

Kristiinankaupunki oli vierailukohteenamme ensimmäistä kertaa. Kuvat kaupungin kauniista vanhasta keskustasta ovat vielä koneella, mutta tässä kännykkäkuva Pukinsaaren leirintäalueelta ihan matkailuautomme vierestä. Kaikkialla pääsimme yöpymään meren ääreen 💖.

Loma tuli tarpeeseen - toisaalta ajankohta oli valittu ja varattu jo kauan sitten. Syyskuu on aivan mahtavaa aikaa Suomessa 🥰.

Yritän kovasti pitää kiinni parhaista loman oivalluksista tulevissa työruuhkissakin. Jokaisen pienenkin  loman jälkeen on aineksia oman elämän parantamiseen. Yritän olla palaamatta vanhaan, vaan mieluummin otan askeleen jos toisenkin eteenpäin - korjattuun uuteen suuntaan.

Ihana syyskuu jatkuu. Iloa, valoa, uudistumisen oivalluksia, energiaa, lepoa ja uteliaita ajatuksia sinulle 💝.

Luvattoman ihanaa syyslomaa viettämässä 🥰

Elämä aukaisee itsestään yllättävän paljon, kun vain löytää aikaa pysähtyä ja halua kuunnella. Sehän taas ei ole sitten ollenkaan helppoa tai edes luonnollista. Pysähtyminen ei ole töissä aina hyve, vaikka sen kuuluisi olla. Kuunteleminenkin tuntuu olevan töissä monesti joutopuuhaa, koska niin monet uskovat tietävänsä jo ihan riittävästi.

Suorittamisen puuskaa on 'helppo' jatkaa myös yksityiselämässä. Se kun tulee sieltä selkäytimestä ihan kuin luonnostaan. Ja niin me riudumme, kapenemme, supistumme ja harhaudumme.

Lomalla kaikkia fysiikan ja työelämän perustotuuksia uhmaten päätän pysähtyä. Ja kuunnella - itseäni ja elämää. Siinä aina viisastuu vähän kerrallaan.

Olen edelleen sitä mieltä, että syyskuu on yksi vuoden parhaista (loma)kuukausista. Kesän suorituslomailu on tiessään ja voi keskittyä ihan itseensä, puolisoonsa, lemmikkiin ja pohdiskeluun. 

Pixie sai matkailuautoon oman korokkeen. Nyt hän näkee (turvavöissä) ikkunasta ulos koko matkan ajan jopa lepoasennossa. Tämä olikin ensimmäinen kerta, kun Pixie malttaa levätä melkein koko reissun ajan. Tässä alussa oli vielä vähän päivystämistä.

Suttuinen matkakuva näyttää Pixien kakkospäivän rentoutuneisuuden. Tämä oli ihanaa 🥰.

Tässä Pixie on parin matkapäivän jälkeen siirtynyt meidän lounastaukomme aikana apukuskin paikalle. Minä jonottelin ulkona ja kuvasin samalla ikkunan läpi koirulia. Avaimet olivat lähellä asioivalla miehellä.

Olemme matkanneet länsirannikolla. Ilman mitään kunnianhimoisia suunnitelmia tai tavoitteita. Kotona on kotivahti, minun huoleni rauhoittuvat myös siitä.

Tällä kerralla ollaan yövytty vain meren äärellä.

 

Koira kuorsaa minun paikallani. Mies nukkuu omalla paikallaan, valot ovat päällä, jotta pääsen kirjoittamaan kaiken rauhassa loppuun. Tänään olin jo epävarma viikonpäivästä. Joko loma tai dementia edistyy kiitettävästi 👍.

Matkalla pitkin Länsi-Suomea ja katseltuani täälläkin hakattuja, tiukasti kuritettuja metsiä ja avohakkuita, haaveilen metsien suojelemisesta. Joutomaiden metsittämisestä ja jo olemassa olevien metsien suojelemisesta. Mitä tässä voisi ilman rikkauksia tehdä? Sielu huutaa oikeiden ja aitojen metsien perään. Sellaisten, missä puut ovat eri-ikäisiä ja erilajisia, maapohja kasvaa aitoa metsän aluskasvillisuutta eivätkä hakatut taimet tai edellisen hakkuun kivet tee metsässä etenemisestä melkein mahdotonta.

Tämän päivän lounaspaikalla seurasin (katseellani) useaakin 'vanhempaa' edelläkävijääni. Reippaiden taivaltajien lisäksi joukossa oli niin fyysisesti kuin henkisestikin rauhallisempaa porukkaa. Tuli taas kannustusta itselle pitää omasta terveydestä huolta - ihan itseni vuoksi 💖.

Ihanaa syyskuun jatkoa! 🍂

Viikonloppu sienestämässä ja virkkaamassa patiolla

Olen päässyt sienestämisen kanssa aiempaa parempaan tasapainoon. Se ei tarkoita sitä, etten raahaisi metsistä edelleen kori- ja pussikaupalla kotiin. Olen pistänyt osan sienistä myyntiin, mikä on itse asiassa aivan mahdottoman paljon helpompaa kuin kysellä kerta kerran jälkeen ystäviltä ja tutuilta, kenelle kelpaisi kasa kantarelleja (tyrkyttäminen on niin tylsää ja noloa, etenkin muutamien kieltäytymisten jälkeen). Eihän tuolla myynnillä rikastu, muttei se ole tarkoituskaan. Pyydän edullista hintaa, mutta siivoan sienet taiten, pakkaan ne huolella niin, että ne ovat mahdollisimman hyvin turvassa kolhuilta ja niitä mahtuisi myös käyttämääni kahden litran rasiaan mahdollisimman paljon. Saamani raha kompensoi sienireissuihin kuluvaa polttoainetta. Toivon, että kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä.

Käyn myös sienestämässä siksi, että kaipaan ulkoilua ja ulkona puuhastelua. Käyn siellä siksi, että se on kivaa, en siksi, että elämä tuntuisi taas kivalta. Aikaisempina vuosina olen mennyt metsään ison ja painavan huolitaakan kanssa ja tarponut siellä niin pitkään, että huolet ovat vähitellen varisseet harteiltani ja hyvä olo on päässyt hiipimään tilalle. Se on ollut siis erittäin toimivaa ja arvokasta terapiaa.

Käsityökausi on nostanut syksyn myötä päätään. Aikaisemmista vuosista poiketen en ole aloittanut vielä minkään sukkaprojektin kimpussa - ne ovat olleet perinteinen tapa aloittaa syksyn paras aika. Nyt olen tarttunut langanloppuihin, ripelankoihin. Pelkkien ripelankasukkien neulominen on hidasta ja vaivalloista, jos niillä aikoo taklata kaikki ripelangat. Ryhdyinpä sitten tekemään yksivärisiä ja yksinkertaistettuja isoäidin neliöitä. Virkkaaminen on ollut kivaa vaihtelua. Ripelangat alkavat tosin nyt loppua, joten joudun tekemään valinnan, jäädytänkö työn joksikin aikaa vai käytänkö kaapista ihan uusia keriä työn edistämiseen. Siinäpä mietittävää.

Tässä tämän aamupäivän hahmotelmaa valmiina olevista neliöistä.

Pohdintaan tulee myös se, yhdistänkö tilkut toisiinsa suoraan, vai virkkaanko tausta- ja reunalangalla tilkkujen väliin 'saumat'. Ja jos, niin millä värillä. Kunhan saan kokonaisuuden kasaan, päätös on varmasti helpompi tehdä.

Torkkupeiton ajattelin tästäkin tehdä. Vähän isomman kuin mitä tein isälle - sekin on olohuoneessa paitsi muistona, myös ihan käytössä. Tässä kuva isälle tekemästäni torkkupeitosta.

Luonto on mennyt sekaisin kuuman syksyn myötä. Alppikärhö on useinkin tehnyt uusia kukkia vielä syksyllä, mutta tämä on ensimmäinen kerta, kun alppiruusu innostuu samaan.

Minä puolestani olen siivonnut sienet patiolla ulkoilmassa, samoin olen istunut virkkaamassa tatin lailla pihapatiolla. Tarvittavat kehonhuoltoaskeleet tuli keräiltyä sienireissuilta perjantaina ja lauantaina.

Ihanaa alkavaa viikkoa! Kiitos, kun kävit lukemassa 🥰

Syksyn kiirehuippu päättyy ihan pian - oravien sembramäntykäpyily jäi liian vähälle huomiolle

Muutaman päivän päästä syksyn ylivoimaisesti hektisin jakso töissä on takana. Tiukempaa ei pitäisi olla siis tulossa. Vaikka olen kaikkeni antaneena ollut monesti hyvin vähillä energioilla, olen äärettömän innoissani siitä, että pääsen puskemaan itseäni työssäni niin pitkälle kuin vain pystyn. Kaikkensa antaneena on niin mahtavan hyvä olla. Ja meillä onneksi muutkin arvostavat toistensa panostuksia.

Vaikkei työpäivä olisi pitkäkään, sen intensiivisyys voi imeä voimavarat silti täysin. Illat ja viikonloput ovat olleetkin tarpeen palautumista varten.

Vaan olenhan minä sienimetsässäkin käynyt. Monesti. Ja isostikin välillä. Tänä kesänä en kuitenkaan sen vuoksi, että saisin käännettyä pahan olon hyväksi, vaan ihan vain, koska se on kivaa. Mutta kivaa on ollut muutenkin, joten kaikki on ihan mahdottoman hyvin 🎈🍄🌼

Heinäkuun sembramännyn tyhjennysoperaatio jäi aika vähille otsikoille täällä. Pari hassua kuvaa eivät kertoneet paljonkaan. Joten tässä pari plus pari edelleen ihan hassua kuvaa dokumentaation täytteeksi. 

"Siperiansembra(mäntyä) alettiin viljellä Suomessa isohkojen syötävien siemenien takia 1860-luvun nälkävuosien jälkeen. Nyt siemenet ovat merkittävä ravinnonlähde muun muassa pähkinähakille. Tämä puu menestyy lähes kaikkialla maassamme, mutta se voi kärsiä taimivaiheessa ankarista keväthalloista ja sienitaudeista merenrannikolla. Siperiansembra kasvaa monenlaisilla paikoilla kuten kangasmetsissä, tulvalaaksoissa, kivisillä mailla ja lettorämeillä, mutta se suosii kevyesti varjoista ja hikevää kasvupaikkaa. Se voi tulla jopa 300–400-vuotiaaksii ja yli 30-metriseksi. Aluksi harmaa, vanhana harmaanruskea rungon kuori on ohutta vanhoillakin puilla." (Huutokoski.fi).

Sembramännyn siemenet kutsuvat vuosi vuodelta. Kun kävyt ovat kypsyneet, siemenet katoavat oravien suihin viikossa - allekin.

Kävyn päällissuomut ovat tumman violetit. Sen paksukuoriset siemenet ovat pähkinämäisiä ja arvokasta ravintoa.

Kävyt tihkuvat tahmeaa nestettä (pihkaa?), joka tummentaa myös käpyjä nautiskelevien oravien suupielet. Huomaa alla syödyn kävyn punertava pohjaväri. Kun käpy vanhenee maassa, punainen väri ja päällissuomujen violetti väri himmenevät, jopa katoavat.

Sembramännyn käpy näyttää maistuvan erinomaiselle kaikille männyssä vierailleille ahmattioraville. Alle viikossa iso käpysato oli syöty pieniin oravasuihin.

Hitsi, kun itsekin muistaisi nautiskella omista ruokahetkistään edes hieman tuonne päin. Toki ruokailuvauhtia kannattaa rauhoittaa oravien hurjasta ahmimisesta. Mutta niillä ei ole kännykkää eikä some käytössä. Keskittyminen ruokailuun riittää 💖

Kesän siivekkäitä ja sienestyksen iloa

Syksy jakaa mielipiteitä. Monelle kesää rakastavalle syksy on paha ja kauhistus. Silti uutta kesää ei tule ilman syksyä. 

Minä nautin syksystä - ehkä sinne lokakuun puoleen väliin asti. Sitten alkaa maistua jo liian talviselta minun makuuni. Talvi ei ole vielä toistaiseksi ole ollut minun juttuni. Silti ihailen talven kauneutta ja katson lumoutuneena muiden kuvaamia kauniita talvikuvia. Kauniita talvikuvia ei voisi katsella ilman talvia. Joten yritän sopeuttaa itseäni talviin ja talvisiin olosuhteisiin.

Vaan ei sen enempää talvesta, kun syksykin on vasta alussa. Syksyn parasta upeutta ovat värikkäät puiden lehdet ja pimeät illat. Niitä joutuu vielä odottelemaan.

Kesälomalta kaivelin kuvia, jotka ovat jääneet paitsioon kaiken muun keskellä.

Sitruunaperhonen antautuu kuvattavaksi kesällä paljon helpommin kuin keväällä. Kesällä se viipyilee kukilla. Keväällä se ei tunnu löytävän etsimäänsä ja on stressaantunut.

Karttaperhonen 💖

Ja ketoniittyperhonen. Niittyperhoset tunnistaa parhaiten siipien alapuolen kuvioista. Kannattaa siis odottaa, että ne ovat paikoillaan ja vetävät siipensä suppuun.

Tämä herkistelevä sudenkorentopari on ymmärtääkseni elokorentoja.

Kävin metsässä. Kantarelleja riittää viime päivien sateiden jälkeen ihan juhlallisesti. Tietysti niitä piti kerätä mukaan. Tulossa on melkoisen kiireinen työviikko, jonka aikana metsään ei juuri piipahdella. Siksi pienestä sateesta huolimatta tänään oli ihan täydellinen päivä käydä sienien perässä samoilemassa 🥰.

Suppilovahverot ovat vielä pieniä ja niitä on kohtuullisen vähän. Tilanne elää, täytyy käydä taas tutkimassa tilanne seuraavan hyvän vapaan hetken myötä 🥰.

Ihanaa syyskuun alkua 💖. Meillä on vielä yksi vuosilomaviikko syyskuussa. Nautinnollisia ja kauniita syyskuun päiviä sinulle 🤸‍♀️💖.

Mahtavia kohtaamisia minulle uusien ihmisten kanssa

Ennen vanhaan (silloin, kun osasin vielä vain vähän) oli paljon helpompaa olla tyytyväinen työssään. Nykyiset vaatimukset ovat masentavia eivätkä edes kannusta tähtäämään omaan parhaaseensa. Palaute on liian usein todella tyly.

Toki kaikesta huolimatta teen parhaani ja pyrin ensiluokkaisiin suorituksiin ihan itseni vuoksi. 

Paluu loman jälkeiseen työelämään on ollut pysäyttävä. Lomaunelmat ja -haihatukset ovat selvästikin vahingollisia työarjen kohtaamisen näkökulmasta.

Kesän aikana olen kerännyt uusia vuorovaikutuskokemuksia kantarellien myymisellä. Minähän siis kerään kantarelleja kovasti oman ja lähipiirini tarpeen lisäksi ja ylijäämäkantarelleilla pitäisi saada aikaiseksi jotain hyvää. Olen muutaman vuoden aikana lahjoittanut (tutuille ja tuntemattomille) ylijäämäkantarelleja ja myynyt kauneimpia siivottuja kantarelleja lähinnä tuntemattomille. Vuorovaikutustahan näistä kohtaamisista väistämättä syntyy. Ja niin erilaisia keskenään!

Kantarellien myymisen kautta olen kohdannut sellaisia ihmisiä, joita en arjessani tapaisi. Se on tehnyt hyvää. Ylijäämäkantarellien kierrättäminen eteenpäin on myös ollut terapeuttista. Noissa kohtaamisissa on ollut aina jotain taikaa 💖.

Miten ja milloin sinä tapaat oman kuplasi ulkopuolisia ihmisiä? Mitä noista kohtaamisista jää käteen?

Sain uudet rillini. Tältä ne kännykkäkameralla kuvattuna näyttävät.

Ensin on vapaa-ajan kuva omalta pihalta.

Sitten toinen kuva töistä toimistolta.

Käytännössä isoin osa ei ole ollenkaan se, miten ulkonäköni on muuttunut silmälasien myötä. Olenhan käyttänyt markettien lähilaseja jo vuosia. Nyt, kun sekään ei enää auttanut, oli pakko vihdoin ja viimein siirtyä ihan optikolle ja hankkia parhaiten omaa näköä korjaavat lasit.

Isoin huomio kiinnittyy siihen, mitä näen vihdoin tarkasti ja terävästi. Liikennemerkkejä ei tarvitse arvailla viimeiseen mahdolliseen hetkeen asti. Auton peruutuskamera näyttää vihdoin oikein toimivalta!

Kaksiteholinssien kanssa on vielä vähän hakemista lähinäön ja kaukonäön välillä. Näyttöpäätelasit tarvitsen kuulemma ja selvästikin vielä erikseen. Siitä sain optikolta ihan lausunnonkin.

Kuinka paljon sinä kiität lähimpiäsi? Töissä ja kotona? Kuinka usein saat itse kiitosta? Ja milloin haluaisit kiitosta omista tekemisistäsi?

Ihanaa elokuun loppua sinulle! Nautiskellaan ja tasapainotetaan muun elämän vähemmän kivoja piirteitä omilla asenteillamme. 💖

Hyvästä lomasta hyvään arkeen - juuri niin 🌼

Loma on vietetty ja toisaalta lomaa on myös vielä jäljellä. Tämä ei ollut vielä tässä.

Loman ja arjen välinen raja häilyi tavallista voimakkaammin, sillä meidän lomamme loppuessa tyttären loma alkoi. Hän nautiskeli alkulomastaan meillä 'maalla'.

Meillä voi tosiaan herättyään kävellä lyhyehkön matkan järvelle ja mennä aamu-uinnille. Ja kulkea koko matkan ihan uimapuvussa. Se ei ole mitään stadin elämää.

Kantarellien metsästämisen olen pyrkinyt nyt jättämään vain ilon puolelle. Ylimääräiset (keräämisen) intohimot eivät kuulu nyt kuvioon. Herkästi innostuksiin kiinnittyvänä yritän nyt pitää innostukseni sellaisissa rajoissa, joiden kanssa on mukava elää.

Toki sieniä kertyy edelleen ihan mahdottomasti, mutta olen ymmärtänyt, että kaikkia niitä ei tarvitse pakastaa. Edellisvuotisiakin on vieläkin ihan aivan liikaa.

Asiasta kukkaruukkuun:

Pixie on jo vähän vanha. Se ei ole surullista, vaan asiaan kuuluvaa ja hieman hellyyttävää. Pixien kuulo on selvästi heikentynyt. Kutsuhuudot eivät aina saavuta eivätkä muutkaan viestit mene aina perille. Tässä tarvitaan kärsivällisyyttä ja ymmärrystä. Kuulon heikkeneminen ei ole koirallekaan mikään helppo nakki.

Ihana hän on, täynnä elämää rajoitteistaan huolimatta 🥰

Käytiin tyttären kanssa kuvailemassa perinteiseen tapaan auringonkukkapellon luona. Elokuun kesä on vain niin vahvaa ja väkevää kaikissa väreissään, tuoksuissaan ja valoissaan 💖.

Töissä alkaa olla taas kiirettä. Yritän pitää  arjen hyvän elämän mukana töiden kiireissäkin. Se ei ole helppoa. Vaan se ei myöskään toteudu, jos sitä ei kovasti tavoittele. Parempaan arkeen siis! 🤸‍♀️