Viirupöllö Ranualla

Tämän illan kuva-aiheena on Ranuan eläinpuistossa tapaamani viirupöllö. Ihania muistoja onnistuneesta kesälomasta :-) Kesäloma opetti lopullisesti, että itsensä kohteleminen hyvin kannattaa. Yritän pitää opin mielessäni jatkossakin :-)

Kolmenkympin kriisiä tai jotain muuta, ;-) koen muuttuneeni viimeisen puolen vuoden aikana. Johtunee osin työstäni, joka kannustaa järjestelmällisyyteen, mihin aikaisemmat työni eivät ole juurikaan painottuneet. Ainakaan käytännön arjessa siis. Järjestelmällisyyteni on lisääntynyt ja se helpottaa arkeani ihanasti.

Viirupöllöllä ei ole mitään tekemistä järjestelmällisyyden kanssa. Paitsi se, etten aio unohtaa sitä täysin, vaan muistan esitellä hänetkin ;-) Metsästysvaisto ei ole kadonnut siltä mihinkään ja sen sai tuta orava, joka eksyi vahingossa samaan häkkiin. Pelastui kuin pelastuikin ja kipusi oitis pois pöllön häkistä :-)

Lintuja ja auktoriteettiongelma

Ennen Korkeasaaren lintukuvia myönnän, että minulla oli eilen koiran kanssa auktoriteettiongelma. Vein koiran uimaan, mistä tämä tavallisesti pitää oikein kovasti. Ja totteleekin minua tavallisesti oikein kiltisti. Joskus pitää komentaa kahdesti, mutta viimeistään sillä toisella käskyllä silloinkin totellaan.

Eilen koira kävi kahlaamassa hihnan päässä kanssani ja päätti siirtyä rannalle. Ajattelin, että sen olisi helpompi liikkua ilman hihnaa ja irrotin hihnan. Olin aivan oikeassa. Koiran OLI paljon helpompi liikkua. Kutsuessani sitä luokseni veteen se alkoi matalana hiipiä päinvastaiseen suuntaan kohti parkkipaikkaa ja autoa. Komensin koiraa olemaan paikallaan, jolloin se katsoi minua varovasti olkansa yli ja jatkoi määrätietoisesti hiipimistä pois päin.

Korotin ääntäni ja komensin sen paikalleen oikein jämäkästi. Vastauksena tähän koira vilkaisi minua taas olkansa yli ja jatkoi hiipimistään matalana, korvat hieman luimussa, mutta vauhtiaan hieman kiihdyttäen. Noin seitsemännen paikka-komennon jälkeen koira hiipi jo reipasta vauhtia enää taakseen vilkuilematta ja minä olin revetä nauruun. Käske siinä toista nyt jämäkästi, kun ihan mahdottomasti naurattaa... ;-)

Tein vielä muutaman epätoivoisen vakavoitumis- ja komentamisyrityksen kävellen koiran perässä yhä reippaampaa vauhtia itsekin. Sain koiran vihdoin pysähtymään - auton vieressä. Koiruliini oli kovasti sitä mieltä, että kahlaukset on nyt kahlattu ja että nyt lähdetään kotiin. Paksuturkkinen otus tarvitsi kuitenkin vilvoituksensa, joten hihna löysi nopeasti tiensä takaisin paikalleen. Tallustelimme takaisin rantaan kahlaamaan ja lisäksi kannoin hänet kerran syvemmälle, josta sitten uitiin rivakasti rantaan ja hölkättiin hihna vinkuen autolle :-) Vaan olipa koira virkistynyt oikein kunnolla.

Korkeasaaren lintusöpöläisiä kuvasin tietenkin paljon, mutta jotten venyttäisi aihetta aivan tolkuttomasti, laitan tähän lyhyen yhteenvedon lintukavereistani.

Tämä jättikokoinen kotka taisi olla kuningasmerikotka... Harmi, ettei Korkeasaaren sivuilla ole kuvauksia kaikista näistä eläimistä. Iso kuin mikä kuitenkin...

Viirupöllö oli puun lehvästön kätkössä nukkumassa. Hieman raotteli välillä silmiään, hurmaava otus. Hieman orastavaa pöllökuumetta havaittavissa minussa... ;-)

Hiiripöllö oli huomattavasti helpommin havaittavassa paikassa kuin viirupöllö. Ja mahdottoman paljon pienempi... Jotain mystistä näissä pöllöissä.

Suokukko - epäilisin, että koiras - ilman juhlaröyhelöitä kaulassaan.