Sadetta oli tullut lotissut koko lauantai ja sunnuntain vastaisena yönäkin vielä. Sunnuntain lämmin aurinko lämmitti märkiä peltoja ja siellä, missä kasvillisuus ei ollut erityisen imukykyistä, maan pinnalla oli vielä aamupäivällä matalaa usvaa. Etualalla on syysviljaa, joka on oraalla. Taaempana taitaa olla juuri puitu viljapelto. Välissä oli kesän vanhaa kasvustoa eikä maa siinä hengittänytkään höyryjään yhtä voimakkaasti.
Tällä etummaisella pellolla oli töyhtöhyyppiä, enimmäkseen aika kaukana. Siirryinkin toiselle pellolle hieman kauemmas. Siellä näki ainakin viime syksynä isoja kurkiparvia, vaikkei ihan vielä tässä vaiheessa syyskuuta. Viimeksi päädyin siellä kuvaamaan perhosia ja heinätöpökattia. Nyt näköpiiriini ilmestyi muutamien kurkien lisäksi aivan odottamaton vieras.
Kuva ei ole tarkka, välimatkaa oli liikaa. Tosin tästäkin käy hyvin ilmi, että hevonenhan se siellä viilettää. Satuloituna ilman ratsastajaa. Eipä siinä muuta voinut kuin seurata katsella ja kameralla hevosen menoa. Tämäkin kuva on 400 mm putkella kuvattu ja silti hevonen on niin kaukana. Juosten en olisi ehtinyt hätiin, enkä minä hevosia hallitse, ihan kokematon olen niissä hommissa.
Kun riittävän kauan odotin, niin paikalle saapui kävellen, kiirehtien, ratsastaja (ilman hevosta siis). Kyseli yksinäisestä hevosesta ja minä kerroin, mihin karkulainen oli suunnannut. Ehkäpä viiden minuutin kuluttua hevonen kipitteli takaisin päin ja suuntasi kohti ratsastajaa. Hyvinhän siinä kävi, onneksi. Hetken talutettuaan hevosta, ratsastaja päätti kokeilla ratsastamista. Hevonen osoitti mieltään nopeasti, syöksähti peltoon ja heitti kyytiläisen pois selästään. Ratsastusliivi oli selvästi paikallaan, sillä pian kypsän viljan seasta pilkahti pää ja pian koko ratsastaja oli näkyvissä ja jaloillaan. Hevonen palasi takaisin ja sai selvästikin toivomansa talutuksen siitä eteenpäin. Loppu hyvin, kaikki hyvin...
Seuraava etappi oli lintutorni. Saavuin paikalle tyhjään torniin ja kurkiperhe oli aterioimassa aivan siinä vieressä. upea tilaisuus! Tilaisuutta kesti onneksi hetken, ennen kuin seuraava seurue saapui paikalle. Seurueen lapset menivät leikkimään lintutornin alle ja se on kurjille jo aivan liian pieni etäisyys ihmisiin. Jonkin aikaa ne odottelivat ja siirtyivät sitten kauemmas katseen ulottumattomiin. Täytyy myöntää, että harmitti. Vaikka lasten touhu oli viatonta ja suhteellisen vähämeluista, kurki arkana lintuna ei siedä sellaista liian lähellä.
Seurueen lähdettyä jäin pähkäilemään tornille. Kun kurjet häipyvät, ne eivät tavallisesti tule takaisin ihan tuota pikaa. Juuri mitään muuta tarkkailtavaa tornilla ei niiden lisäksi ollut. Päättämätön lorvailuni tuli kummallisesti palkituksi. Kurjet pyrähtivät vähän myöhemmin lentoon ja suuntasivat kohti tornia. Ne kiersivät tornin ennen kuin suuntasivat järveltä pois. Ihan kuin olisivat tulleet vielä erikseen tervehtimään. Ihanat kurjet <3 p="">
Kuvissa toinen perheen lapsosista. Alemmassa kuvassa lintutornin pystypalkki tulee jo kuvaa häiritsemään, mutta ei välitetä siitä :-) Ihanaa viikon jatkoa!
