Makkarapastaa ja aurinkoisia koskipäiviä

Olen opetellut tekemään pastoja. Erityisesti teen niitä silloin tällöin pojallemme, joka ei juurikaan kokkaile itse. Kotiruoka painii kuitenkin aina vähän eri sarjassa kuin einekset. Pastan seurana on tähän mennessä ollut broileria ja kinkkua. Välillä mukana on ollut lihan lisäksi myös kantarellia, miniluumutomaatteja, paprikaa ja/tai ananasta. Kastike on ollut kermapohjainen. Pitäisi kokeilla tomaattipohjaista kastikettakin välillä vaihteeksi. Tartun kuitenkin aina sellaiseen reseptiin, joka herättää parhaiten mielenkiintoni. Tuunailen reseptejä aina enemmän tai vähemmän mieleni mukaan.

Tänä viikonloppuna kokeilin makkarapohjaista pastaa - neuvoteltuani asiasta ensin pojan kanssa. Reseptejä löytyi monenlaisia ja päädyin kirjoittamaan ostoslistalle "lihaisia makkaroita" joidenkin ohjeiden mukaisesti. Tein tupla-annoksen, joten pyysin makkaroitakin kahta eri laatua monipuolisuuden lisäämiseksi. Kastike oli jälleen kermapohjainen, mutta siinä oli mukana myös tomaattipyreetä. Lisäsin joukkoon jälleen myös miniluumutomaatteja. Erilliseen astiaan raastin parmesan-juustoa pastan seuralaiseksi.

Pasta on ollut kuulemma todella hyvää. Poika soitti antaakseen palautetta erityisen herkullisesta ruuasta. Mukava palaute lämmittää mieltä, mutta antaa myös aineksia jatkoon. 🥰

Lumisateisen viikonlopun aikana en ole liikkunut paljoakaan. Tämä viikonloppu oli pyhitetty lepäämiseen, löllöämiseen ja täydelliseen huolettomuuteen. Aika hyvin näissä konsepteissa tuli pysyttyä 👍.

Pari viikkoa sitten kävin Vihavuoden koskella ja sieltä on muutamat kuvat vielä fiilistelemättä. Niiden aika taitaa olla juuri nyt 💖.

Kosken yläpuolen tyyntä, aurinkoista ja kaunista maisemaa:

Kosken alajuoksua:

Ja kosken yläjuoksua:

💖

Arvonnan voittosukat ovat jo kirjekuorissa, lähtevät postiin asap. Elämä etenee 🤭.

Talvi on nyt parhaimmillaan ja kauneimmillaan (etenkin juuri sataneen lumipeitteen myötä). Kevät kolkuttelee jo. Ihania helmikuun päiviä!

Kiitollisuus tulee, jos on tullakseen

Kiitollisuus ei ole perisuomalainen elämänasenne eikä kiitollisuuden osoittaminen ole suomalaisten vahvuuksia. Siksi oma tekeminen kannattaa perustaa jonkin muun varaan kuin sille, että joku arvostaisi minun tekemisiäni.

Nuorena toivoin (ja kuvittelinkin) saavani tunnustusta hyvin tehdystä työstä. Tavallisimmin niin ei käynyt. Paitsi että uurastamistani ei huomioitu, sain ajalle tyypilliseen tapaan haastetta siitä, että enkö oikeasti pystynyt yhtään parempaan. Ei ihan noilla sanoilla, mutta mutkikkaammin, sulavammin ja  muka-vitsikkäämmin. Silloin se tuntui pahalta. Menin vielä halpaan ja yritin vieläkin enemmän, mutta eihän se mitään muuttanut.

Vuodet vierivät ja kokemukset kovenivat. Opin vähitellen kovan kalloni kanssa olemaan nojautumatta ulkoiseen palautteeseen tai tunnustukseen ja olemaan toivomatta kiitollisuuden osoituksia. Opettelin tekemään asioita oman ammattiylpeyteni vuoksi ja se on toiminut huomattavasti palkitsevammin.

Viime syyskuun lopusta asti olen tehnyt ja vääntänyt töitä enemmän kuin olisi ollut terveellistä. En ole tehnyt sitä muiden vuoksi, vain itseni. Oman ammattiylpeyteni vuoksi. Olen kehunut itseäni silloin, kun olen tehnyt jotain isompaa. Ne kehut ovat tulleet tarpeeseen :-) Olen kannustanut itseäni ja puhunut itselleni innostavia. Parasta johtamista koskaan ;-)

Projektit ja tavoitteet vaihtuivat, vauhti vain kasvoi. Kukaan ei huomannut eikä ajatellut, kuinka paljon aikaa ja voimavaroja ponnisteluni vaativat. Se ei sinänsä haitannut, sillä olin asennoitunut kannustamaan itse itseäni.

Joulun aikaan vietin pari kesältä jäänyttä lomapäivää, muuten keskityin rästitöiden tekemiseen nautinnollisesti ja ajan kanssa. Sitten alkoivat taas kiireet ja yllärityöt, joita jokaisella tulee töissä vastaan aina säännöllisesti. Venytin mielestäni työpäiviä ja säädin kalenteria hienosti niin, että kaikilla osapuolilla olisi mahdollisimman hyvä olla.

Huomenna vihdoin pidän mielstäni ihan ansaitusti saldovapaapäivän. Eli nukun ja tasaan runsasta työmäärääni sekä levottomasti nukuttuja öitäni. Onneksi en tarvitse siihen muiden siunausta, sillä aina on joku, jonka mielestä tämäkään ei ole riittävästi. Ja sehän aina myös selvästi osoitetaan.

"Kiittämättömyys on maailman palkka"
"Alku aina hankala, lopussa kiitos seisoo"
"Kissa kiitoksella elää"
Osa näistä sanonnoista on hyvinkin totta, osa voi olla totta jossain tilanteessa.

Huomenna lepään, sanokoon muu maailma mitä tahansa siitä.

Samaan aikaan mietin kevättä, joka on ihan kohta täällä :-)

Muuttolinnut palaavat. Hanhet, tässä tapauksessa metsähanhet :-)

Eletään hyvää omaa elämää, vaikka joku haluaisikin huomautella siitä.
Ollaan vahvoja ja nautitaan kaikesta huolimatta.
Jökötetään juuri tässä hetkessä, vaikka jonkun muun mielestä olisi oikein hyvä hetki päivystää jossain ihan muualla ja joskus muulloin.

Elämä edistyy, vaikkemme olisikaan mukana.
Miksi kannattaisi jäädä ulkopuolelle?

Ihanaa helmikuun jatkoa :-)