Porin Siikaranta ja hieman tuulisempaa menoa (lisäksi hieman tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmasta)

Töissä työlistallani on muiden töiden muassa tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma. Edellisen suunnitelman tekeminen oli tavallaan harjoittelua ja silti ihan totista totta. Nyt ymmärrän enemmän ja paremmin. Silti aihe on monimutkainen ja siihen liittyy todella erilaisia odotuksia.

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmien tekemisen perusteet tulevat laeista. Tasa-arvolaki (eri sukupuolten välinen tasa-arvo) määrittelee tasa-arvosuunnitelman vaatimukset. Yhdenvertaisuuslaki (käytännössä kaikki muu yhdenvertaisuus) määrittää puolestaan yhdenvertaisuussuunnitelman vaatimukset. Meillä, kuten monessa muussakin paikassa, nämä suunnitelmat yhdistetään yhdeksi suunnitelmaksi.

Edellisellä kerralla tein meidän henkilöstöllemme aiheesta kyselyn, jota käytin yhtenä pohja-aineistona suunnitelmaa laatiessani. Tällä kerralla käymme kunnon keskustelua (dialogia) kahdesti, vastaamme kyselyyn ja työstämme aihetta edelleen vielä työpajassa. Näiden lisäksi suunnitelmaluonnos menee vielä kommenteille monelle eri taholle.

Tänä vuonna osallistamme henkilöstöä suunnitelman tekemiseen enemmän kuin aikaisemmin. Minun mielestäni se on ehdottomasti askel parempaan, mutta muitakin mielipiteitä on ilmassa.

Ensimmäisen dialogin myötä pääsimme jo pintaa syvemmälle miettimään, mitä tasa-arvo ja yhdenvertaisuus tarkoittavat meillä töissä ja mitä voisi ehkä parantaa. Hieman jännittyneenä vien prosessia eteenpäin ja toivon, että kaikki sujuu ihan hyvin. Toivottavasti pääsemme asettamaan yhdessä hyviä tavoitteita, joiden perusteella päästään taas parin vuoden kuluttua parantamaan toimintaamme entisestään 🥰

Yhdenvertaisuuslaissa kiellettyjä syrjintäperusteita ovat:

• Ikä
• Alkuperä
• Kansalaisuus
• Kieli
• Uskonto ja vakaumus
• Mielipide
• Poliittinen toiminta
• Ammattiyhdistystoiminta
• Perhesuhteet
• Terveydentila
• Vammaisuus
• Seksuaalinen suuntautuminen
• Muu henkilöön liittyvä syy

Aihealue on siis laaja.

Millaista tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen liittyvä syrjintää tai epäasiallista käyttäytymistä sinä olet ympäristössäsi havainnut?

Syysloma alkoi tyynellä Yyterillä ja jatkui Porin Reposaaren Siikarannassa syystuulen myötä aivan toisissa merkeissä.

Yyterissä on hiekkaa. Siikarannassa kalliota. Kumpi kiehtoo sinua enemmän?

Yyteri syysloman avaajana

 

Lomateemalla jatkan kirjoituksiani.

Syyskuun lomaviikko on meillä jo pitkä perinne. Ensimmäistä kertaa koskaan meille luvattiin nyt sadetta lomaviikoksi. Kerta se ensimmäinenkin. Mieluummin sateessakin lomalla kuin töissä 🤭

Myönnän, että lomaviikon eteen tein etukenossa aivan julmetusti töitä. Tein kaiken mahdollisen etukäteen ja valmistauduin loma-ajan tarpeisiin kirjoittamalla valmiiksi monikäyttöisiä tekstejä meneillään olevista projekteista, joita voisi käyttää tarvittaessa lisäuutisointiin. Tekstit menivät siis jo muuhun käyttöön ennen lomaani, joten mitään varsinaista ekstraa en tehnyt. Suunnittelin ja koordinoin vain kaiken paremmin kuin arkiarjessa.

Pori on rakas lomapaikka. Kun loma sijoittuu Länsi-Suomeen, Pori on melkein aina listoilla. Yyterin hiekat ja rannat ovat erityisesti lomasesongin ulkopuolella aivan täydellistä ulkoilumaisemaa 🥰

Siikaranta on toinen vakiopaikkamme, siitä sitten myöhemmin.

Tässä katettu kävelyreitti Yyterin rantaan. Kulkeminen sinne on näin helpompaa ja ihmiset hairahtuvat tällä tavoin myös paljon harvemmin tallaamaan suojeltua dyynialuetta.

Lempeästi muotoiltu penkki etualalla. Takana suojeltu dyynialue.

Luonnon hiekkarantaa riittää kunnon kävelylenkille.

Joissakin kohtaa meren pohja tuo mutkia (aaltojen) matkaan. Tässäkin aaltojen sik-sak-kuvio syntyy melko lähellä rantaviivaa.

Ranta ei ole vain tasaista viivaa, mikä tekee matkasta kiehtovampaa.

Yyteristä siirryimme Siikarantaan kallioisempaan maisemaan. Tuuli alkoi myös kasvaa huomattavasti näiden melkein tyynien maisemien jälkeen.

Koti on ihana, mutta loma tuottaa minulle kunnollista arjesta irtautumista usein vasta, kun pääsen matkalle jonnekin ihan erilaiseen paikkaan. Nautin myös muiden arjesta. En innostu turistikausista, vaan olen innoissani, kun pääsen tutustumaan paikkoihin turistikausien ulkopuolella. Muiden arjen seuraaminen tuo oivalluksia oman arjen viettämiseen. Mutta muiden arjessa vierailu tuo rentoutumista ja uteliaisuutta jo sellaisenaan.

Kotiin palaaminen intensiivisen lomareissun jälkeen on myös oma projektinsa. Ensin täytyy luopua lomamatkasta. Sitten siirrytään loma-asetelmiin omaan kotiin. Ja sitten valmistaudutaan siirtymään takaisin työelämään.

On tärkeää, ettei hairahdu jäämään suremaan loman loppumista. Loma on lomaa ja siten myös väliaikaista ja palautumiseen tähtäävää. Loman tavoitteena on saada uudet asetelmat arkeen. Uusi ajattelutapa, uusi tärkeysjärjestys ja uusi mielenrauha.

Yyterin rannat ja hiekat jäävät sydämeeni, ja siksi jatkan entistäkin innokkaammin oman työni tekemistä. Yyterin reissu ei ratkaise kaikkea, mutta säännöllisten (kiitollisten) irtiottojen jatkaminen ratkaisee jo aika paljon.

Arjen tasoitusta tuovat sienimetsäseikkailut ovat nekin pian oman reittinsä päässä. Siihen asti nautin metsäterapiasta ihan täysillä. Mitä sinä suosittelet syksystä nauttimiseen?

Syksy on ihanaa, mutta kiireistä - ja silti ihanaa 🥰

Vaikka säätiedotus lupaa tulevalle viikolle vettä ja sadetta, olen kovasti innoissani kuluneen syyskesän ja alkusyksyn tunnelmista. Olen kulkenut toimistopäivien työmatkoja niin junalla kuin autollakin. Junat ovat olleet välillä enemmänkin myöhässä. Automatkoillakin on päässyt jonottamaan ruuhkissa. Tämä vuodenaika on silti nautinnollista - ihan työmatkoillakin.

Vajaa viikko sitten ajelin moottoritietä pitkin aamuseitsemän molemmin puolin ja keli palkitsi minut isosti. Oli usvainen aamu. Vahva, jäpäkkä usva oli väriltään tukevasti kylmä jään valkoinen lännen puolella ja idän puolelta nouseva aurinko kultasi usvan lämpimäksi kullaksi. Usva oli paksu, mutta matala. Se oli irti tiestä ja sen yläpuolelta näkyi kaunis sininen taivas 💖 Ihailin, huokailin ja tunteilin suurimman osan matkasta, kunnes usva hävisi ja aurinko nousi korkeammalle.

Joinakin aamuina sumu on ollut tukeva ja toimiston isot ikkunat ovat olleet huurussa tiivistyneestä sumusta. Omalla tavallaan sekin on ollut oikein upea näky.

En ole vieläkään varma, kumpi on lempivuodenaikani: kevät vai syksy. Molempiin haluan sijoittaa osan vuosilomistani. Kesäkin on kivaa aikaa, mutta hieman tylsää etenkin helteiden aikaan.

Kevät ja syksy ovat myös erinomaisen hektisiä aikoja töissä. Ilman loma-aikoja voisin löytää itseni jaksamisen rajan väärältä puolelta. Nyt loman voimalla jaksaa vähän enemmän ja stressaa ihan vähän vähemmän. Kun ei ole pieniä lapsia ohjaamassa perheen loma-aikoja, voi hakea lomarytminsä täysin työn ja oman olon ehdoilla. Toki touko- tai syyskuussa lomailu ei silti ole helppoa. Minun kohdallani järjesteltävää, kun oikein ajoissa ottaa kaikki vuosikellot huomioon ja varaa ajan kalenteriin.

Meillä töissä tähän aikaan vuodesta minun työlistallani on henkilöstösuunnittelua, henkilöstökyselyä, strategiakorttien (tuloskorttien) seurantaa, tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman työstämistä kaiken arkiraportoinnin ja -työn ohella.

Kotiarjessa kuljen metsissä sienestämässä (paitsi nyt, kun hirvikärpäset ovat aktiivisimmillaan), ystävän kanssa käydään kerran viikossa jumpassa ja edelleen pitäisi kuolinpesän viimeisiä byrokratiakoukeroita pyörittää. Välissä yritän lukea kirjoja, sillä se tekee minulle hyvää. Käsityövillitys iskenee taas ihan lähiaikoina, lähinnä tehtailen villasukkia.

Mitä sinun syksyysi kuuluu? Miten ja mihin käytät aikaasi? Mistä ilahdut ja mistä voisit luopua kokonaan, jos olisi vain mahdollisuus?

Kantarellikartta, uusiin metsiin tutustumista ja metsänokiperhonen

Töissä on nyt vauhdikasta, viikonloppuisin pyrin pääsemään metsiin hengähtämään ja ihan pienesti seikkailemaan. Moni asia on nyt muutaman viikon tauolla. Täytyy opetella rutiiniksi nämä työn uudet rytmitykset. Kiireen ja ruuhkan jälkeen palauttavat elementit täytyy ottaa taas kunnolla käyttöön.

Metsät ja kantarellit kutsuvat minua elokuiseen tapaansa. Keltaisten herkkujuttujen loisteen havaitseminen metsässä tuo vain sellaisen keräilijäihmisen hurmauksen ja voiton tunteen, ettei sitä oikein voi kuvailla tai muuhun verrata. Koska kantarelleja on nyt kerätty (= minä olen kerännyt) jo pienen kylän verran, niiden keräämiseen ei ole enää oikeaa painetta. Paitsi, jos löytää hyvän kantarellipaikan - silloin vain on ihan pakko kerätä 🥴.

Tähän aikaan vuodesta panostan aina jonkin verran uusiin metsiin tutustumiseen. Jos nyt löytää kantarellikeitaan, josta kukaan ei näytä keränneen mitään koko kesänä, niin siinä on oivallinen sienestyspaikka ensi vuodeksi ja siitä eteenpäin. Kunnes joku taas päättää hakata senkin metsän alas 😔.

Uuteen metsään tutustuminen on aina oma pieni seikkailunsa. Jokainen metsä on omanlaisensa. Vaikka sieniä ei näkyisikään, matka on uteliasta samoilua ja metsämaaston kartoitusta. Joskus pitkäkin tähystely tuottaa sen päätelmän, ettei metsään kannata palata ainakaan kantarellien toivossa. Mutta sitten aina silloin ja tällöin löytyy ihan mukava kantarelliapaja. Ja joskus löytyy jotain aivan lumoavaa (kantarellimielessä). Mutta siihen asti täytyy vain etsiä sopivia metsiä ja kävellä paljon. Ja vielä enemmän.

Jos kantarellimetsän tunnistaminen ja löytäminen tuntuu liian isolta haasteelta, niin ei hätää. Karttaselaimesta löytyy nyt myös kantarellikartta! Ihan täsmällinenhän se ei ole, mutta se osoittaa metsien kohtia, joista on todennäköistä olosuhteiden puolesta löytää kantarelleja. 

Viime viikonloppuna testasin karttaa kahdesti. En ole ehkä paras kohde, sillä silmäni on kehittynyt havaitsemaan hyviä kantarellimaastoja (vaikka opittavaakin riittää vielä paljon). Lauantaina lähdin uuteen metsään ihan puhtaasti kartan suosituksen ja etäisyyden perusteella. Opin heti sen, että kannattaa katsoa karttaa vähintäänkin satelliittikartan kautta ennen matkaan lähtöä. Päädyin harvennettuun nuoreen metsään, jossa oli suon läheisyyden vuoksi myös todella syviä uria harvennuksen jäljiltä. Löysin muutaman kantarellin tieltä lähtiessäni enkä yhtään sen jälkeen. Eikä ollut ihmekään tuosta maastosta.

Kipaisin viereiseen kypsempään metsään ja sieltä löytyikin kantarelleja paljon enemmän. Silti niitä oli siellä niin harvakseen, etten ainakaan tarkoituksella palaa tuonne uudelleen.

Sunnuntaina katsoin sovelluksesta suositusmetsiä myös satelliittikuvien kautta. Valitsin hyvältä näyttävän metsän ja kiirehdin matkaan. Satelliittikartan kuvat eivät näyttäneet (tai en vain niistä ymmärtänyt), että tämäkin metsä oli harvennettua, tosin aikuisempaa metsää jo. Kannot, isot kivet ja maassa lojuvat puunrungot vaikeuttivat etenemistä ja reissusta tuli oikea työleiri. Onneksi löytyi sitten myös pari ihan mukavaa kantarelliesiintymää. Ne olivat kuitenkin niin vaikeakulkuisen matkan päässä, etten lähde tuonne takaisin kuin jossain erityisessä ja kummallisessa tilanteessa.

Vilkaisin samalla myös vieressä olleen toisen metsän. Sieltä löytyi vähemmän, silti oikein riittävästi kantarelleja. Kävelymatka oli helppo ja suhteessa vaivaan saalis oli kovin antoisa. Tuonne voin palatakin.

Suosittelen kokeilemaan kantarellikarttaa. Myös puolukoille ja mustikoille löytyy omat karttansa saman palvelun kautta, jos marjastus kiinnostaa. Ennen pitempää matkustamista kannustan tutustumaan alueeseen myös satelliittikuvakartan avulla. Lisäksi kannattaa katsoa varalle jokin vaihtoehtoinen metsä läheltä tai reitin varrelta, jos ensimmäinen kohde osoittautuisikin ihan pommiksi. Paluumatkalla voi sitten katsastaa sitten vielä tuon toisenkin paikan.

Hyvät kantarellipaikat tallennan puhelimen maastokarttaan, jotta löydän sinne uudelleen vajaan vuoden kuluttua. Ja vaikka uuteen metsään tutustuminen ei tuottaisikaan tulosta keräilymielessä, on sekin tulos, ettei sinne kannata palata uudelleen. Mutta ennen kaikkea olo seestyy ja rauhoittuu metsässä. Itselleen uudessa metsässä tulee kuljettua aistit valppaina ja nautittua monesta asiasta, joita muuten ei ehkä edes huomaisi.

Metsänokiperhosten kuvia heinäkuiselta Kinnulan vuokramökkireissulta. Vielä riittää elämää luonnossa. Meidänkin joutsenparimme lähti vihdoin lentoon sulkasadon jälkeen. Palasivat onneksi vielä takaisin, ettei vielä tarvitse äkkilähtöä surra.

Ihanaa elokuun loppua.

Upeaa syyskuuta odotellessa 🥰

Muuttoa ja lomamuisteluja

Arki hyppää silmille aina, kun siihen on tilaisuus. Olet valmis tai et, sieltä se tulee.

Meillä ihana arjen uutinen oli se, että poika sai työtarjouksen Tampereelta. Siellä töitä näyttää riittävän, täällä meillä ei niinkään. Uuden työn myötä tuli pikamuutto työn perässä lähemmäs työpaikkaa. Kuinka nopeasti kaikki voikaan tapahtua!

Muutto tehtiin kuluneena viikonloppuna talkootöinä. Pojan työt alkavat maanantaina, joten sikäli muuttoaikataulu oli passeli. Pakkaamisen kanssa ei ihan pysytty kireässä aikataulussa ja sen puolesta teki tiukkaa.

Tänään ollaan huokailtu tiukan projektin jälkeistä taukoa ja mietitty kaikkea sitä, mikä jäikin ottamatta muutossa mukaan. Marginaalisen pieni osa tavaroista jäi vanhaan asuntoon, sillä isoa kiirettä ei ollut. Asunto pitää pintaremontoida ennen myyntiin laittamista.

Pojan aiempi asunto oli anopin entinen koti. Sinne anoppi muutti jonkin aikaa puolisonsa (apen) kuoleman jälkeen. Kun anoppi joutui siirtymään terveysongelmien myötä hoivakotiin, poika siirtyi hänen asuntoonsa 'talonmieheksi'. Anopin kuoltua poika jäi vuokralle samaan asuntoon.

Olemme olleet mieheni kanssa onnekkaassa asemassa, kun olemme päässeet tukemaan lastemme elämää. Omassa lapsuudenkodissani olisin maksanut vuokraa vanhemmilleni, jos olisin joutunut jäämään sinne asumaan vielä lukion jälkeen. Vuokralla olisin saanut paikan veljeni huoneesta vuodesohvalta. Oli aika selvää, että haluan jotain muuta elämältäni. Mieheni vanhemmat ovat tukeneet meitä aina parisuhteemme aikana. Heiltä olen oppinut paljon. 💖

Syyskuun lomalla näin paljon vihervarpusia leppien urpujen kimpussa. En arvannutkaan että niiden siemenet olisivat ihan näin herkullisia!

Jälleen näyttää siltä, että töissä helpottaa hieman parin hektisen viikon jälkeen. Kalenteri tuppaa tavallisesti kiristymään enemmän kuin vapautumaan. Mutta jäädään odottamaan optimistisesti hieman rennompia aikoja. Kertaakaan vielä ei ole mennyt ihan hönöilyksi työajan kanssa julkisella sektorilla. Se on äärettömän painavaa asiaa 🥰.

Viikonloppu sienestämässä ja virkkaamassa patiolla

Olen päässyt sienestämisen kanssa aiempaa parempaan tasapainoon. Se ei tarkoita sitä, etten raahaisi metsistä edelleen kori- ja pussikaupalla kotiin. Olen pistänyt osan sienistä myyntiin, mikä on itse asiassa aivan mahdottoman paljon helpompaa kuin kysellä kerta kerran jälkeen ystäviltä ja tutuilta, kenelle kelpaisi kasa kantarelleja (tyrkyttäminen on niin tylsää ja noloa, etenkin muutamien kieltäytymisten jälkeen). Eihän tuolla myynnillä rikastu, muttei se ole tarkoituskaan. Pyydän edullista hintaa, mutta siivoan sienet taiten, pakkaan ne huolella niin, että ne ovat mahdollisimman hyvin turvassa kolhuilta ja niitä mahtuisi myös käyttämääni kahden litran rasiaan mahdollisimman paljon. Saamani raha kompensoi sienireissuihin kuluvaa polttoainetta. Toivon, että kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä.

Käyn myös sienestämässä siksi, että kaipaan ulkoilua ja ulkona puuhastelua. Käyn siellä siksi, että se on kivaa, en siksi, että elämä tuntuisi taas kivalta. Aikaisempina vuosina olen mennyt metsään ison ja painavan huolitaakan kanssa ja tarponut siellä niin pitkään, että huolet ovat vähitellen varisseet harteiltani ja hyvä olo on päässyt hiipimään tilalle. Se on ollut siis erittäin toimivaa ja arvokasta terapiaa.

Käsityökausi on nostanut syksyn myötä päätään. Aikaisemmista vuosista poiketen en ole aloittanut vielä minkään sukkaprojektin kimpussa - ne ovat olleet perinteinen tapa aloittaa syksyn paras aika. Nyt olen tarttunut langanloppuihin, ripelankoihin. Pelkkien ripelankasukkien neulominen on hidasta ja vaivalloista, jos niillä aikoo taklata kaikki ripelangat. Ryhdyinpä sitten tekemään yksivärisiä ja yksinkertaistettuja isoäidin neliöitä. Virkkaaminen on ollut kivaa vaihtelua. Ripelangat alkavat tosin nyt loppua, joten joudun tekemään valinnan, jäädytänkö työn joksikin aikaa vai käytänkö kaapista ihan uusia keriä työn edistämiseen. Siinäpä mietittävää.

Tässä tämän aamupäivän hahmotelmaa valmiina olevista neliöistä.

Pohdintaan tulee myös se, yhdistänkö tilkut toisiinsa suoraan, vai virkkaanko tausta- ja reunalangalla tilkkujen väliin 'saumat'. Ja jos, niin millä värillä. Kunhan saan kokonaisuuden kasaan, päätös on varmasti helpompi tehdä.

Torkkupeiton ajattelin tästäkin tehdä. Vähän isomman kuin mitä tein isälle - sekin on olohuoneessa paitsi muistona, myös ihan käytössä. Tässä kuva isälle tekemästäni torkkupeitosta.

Luonto on mennyt sekaisin kuuman syksyn myötä. Alppikärhö on useinkin tehnyt uusia kukkia vielä syksyllä, mutta tämä on ensimmäinen kerta, kun alppiruusu innostuu samaan.

Minä puolestani olen siivonnut sienet patiolla ulkoilmassa, samoin olen istunut virkkaamassa tatin lailla pihapatiolla. Tarvittavat kehonhuoltoaskeleet tuli keräiltyä sienireissuilta perjantaina ja lauantaina.

Ihanaa alkavaa viikkoa! Kiitos, kun kävit lukemassa 🥰

Syksy 🥰, syyslomamuistoja ja NYT kyllä sataa (eikä se haittaa, kun voin olla kotona) 🥰

Olen jokseenkin helpottunut saapuneesta kylmästä ilmamassasta, sadekaan ei haittaa, jos se vain taukoaa välillä selvästi aistittavaksi selkeäksi hetkeksi, josta ehtii nautiskella ainakin sen hetken. Niin paljon on ollut tapahtumia, puuhaa, tekemistä ja vieläkin enemmän niitä jonottavia tekemättömiä velvoitteita. Syksyn jykevä saapuminen asettaa kaikelle tekemiselle ja tekemisen pakolle rajat, joita itse en saa muuten  asetettua. Ahneella on se... ikävä loppu. Mutta jykevä syksy pelastaa. Ainakaan kantarelleja ei näiden kylmien jälkeen kannata enää etsiä 🤭.

Tuoksukynttilät ovat löytäneet paikoilleen, käsityöt suorastaan kurottelevat käsiäni kohti ja huomaan kaipaavani tekemätöntä aikaa. Muuten ei jaksa. Käsitöiden tekemistä ei siis lasketa tekemiseksi, jos niitä tekee rennosti nautiskellen eikä urakalla kieli poskessa.

On myös upeaa, että nyt on lupa pukeutua lämpimästi ja kerroksittain. Olen tehnyt sitä kyllä kesälläkin ja tiennyt näyttäväni kummajaiselta. Tämä vuodenaika pelastaa taas hieman vähäistä mainettani. (Mitä mainetta muka???)

Käytiin syyslomalla myös Haminassa Pitkillä hiekoilla. Ihan vieressä Kotkassa pääsee ihailemaan komeita kallioita, mutta pitkillä hiekoilla oli luvassa hiekkarantaa. Ja jos ei satu olemaan länsirannikolla tai Saimaalla, tämä paikka on erittäin hyvä hiekkarantapaikka. Ei tosin vedä vertoja länsirannikon upeille hiekkarannoille ja dyyneille. Saimaaltakin löytyy aika mahtavia luonnon hiekkarantoja.

Kuvat on otettu illan hämyssä, päivemmällä oli vielä pilvisempää.

Yllätyksenä leirintäalueella tuli se, että netti ei toiminut oikein hyvin ja jopa puhelinyhteyksissä oli takkuamista. Kotkassa yhteydet toimivat taas oikein hyvin.

'Hassua' tavallaan ajatella, että vuosi sitten molemmat vanhempani olivat vielä elossa ja omalla tavallaan ihan kohtuullisen hyvässä kunnossa - parhaimmillaan. Tässä onkin kulunut useampi vuosi täynnä äkkikäännöksiä ja isoja muutoksia, useimmat vähemmän toivottuja ja positiivisia. Hiven hyvääkin on onneksi joukkoon mahtunut.

Toki on myös niin, että vastoinkäymiset parhaimmillaan yhdistävät perhettä ja lähipiiriä. Niin on nytkin käynyt. Ja samaan aikaan, kun kirjoitan tätä, sade piiskaa vimmatusti kattoamme. Ihana olla sateen kestävän katon alla sisällä lämpimässä 💖.

Nautitaan sisätiloista ja kotitouhuista - tai mitä muuta sitten löydämmekään ohjelmiimme. Minulla menee kaikesta kiireestä ja väsymyksestä huolimatta oikein hyvin juuri nyt. Toivottelen sinullekin jaksamista, iloa, toivoa, sinnikkyyttä, super-itseensäkääntynyttä sopivaa laiskuutta ja luovuutta kaiken muun hyvän ohella. Nyt on hyvä positiivisen (tai muunkin) käpertymisen aika, jos vähänkään siltä tuntuu.

Pus 💖🥰

Uudenkaupungin syksyä hohtava ranta 🥰

Uudenkaupungin leirintäalue sijaitsi myös ihan kaupungin keskustan tuntumassa. Onneksi leirintäalueen ranta oli kaunis, samoin sitä ympäröivä kaupunkialue. Leirintäalueella oli myös pienimuotoinen kahvila-ravintola, jossa söimmekin illalla yllättävänkin maistuvat ruoat! Santtioranta Camping oli paikan nimi ja sieltä olisi voinut vuokrata myös maastopyöriä, sähköpyöriä, sup-lautoja ja vaikka mitä muuta. Keli oli syyskuun lopussa jo hieman viileä vesielämälle meidän mielestämme.

Tähän hetkeen kaivan esille kauniin syysrannan kuvia. Syksyn värikkäät maisemat kutsuvat minua aina aivan mahdottoman paljon. Syksy on ikään kuin riemukas ja värikäs paraati sesongin lopuksi. Sen jälkeen vetäydytään vetämään henkeä, lepäämään ja hakemaan uusia uudistumisen voimavaroja 💖.

Uimarannan pukukopit olivat kauniita 😍.

Eikä itse rannassakaan ollut mitään huomautettavaa. Kaunis kuin mikäkin.

Venerannalla riitti myös syksyn syviä värisävyjä 💖.

Lempeää syksyn jatkoa 💖.

Lomaa: Rauman Poroholma. Työtä: Vauhtia, prosesseja ja kaavioita unissa asti.

Saavuimme Rauman Poroholman lomakeskukseen sateisen hämäränä iltana. Paikka on ihan Rauman keskustan tuntumassa, keskustaan olisi voinut aivan hyvin kävellä. Sen sijaan päädyin kuljeskelemaan lähimaastossa ja sen jälkeen menin saunaan. En ole himosaunoja, mutta viileällä ja kostealla kelillä hyvin lämmitetty iso sauna, jossa saa olla ihan itsekseen, on aivan mahtava asia.

Ihmettelen edelleen, miten tuota paikkaa kannattaa pitää avoinna nykyisillä sähkön hinnoilla - noilla majoitusmaksuilla. Tämä oli ehkäpä edullisin paikka, missä olemme yöpyneet - silti kaikilla herkuilla varustettuna. Saunakin kuului siis majoituksen hintaan.

Kesällä sesonkiaikaan alue on varmasti kovasti vilkas. Syyskuun lopun arkipäivä sateisella kelillä ei ollut mikään turistirysä.

Laitureista löytyi pari isoa vanhempaa purjelaivaakin.

Hyvin nukutun yön jälkeen aurinko jaksoi taas paistella. Jopa näytti lahden toiselta puolelta katseltuna heti kauniimmalta.

Lahden poukamassa oli uimaranta.

Pieni kallion kumparekin mahtui rannalle.

Kuvassa tukkasotkia.

Ja tässä etualalla talvipukuinen silkkiuikku.

Vähän vielä pitemmälle käveltyäni tutustuin Marjaan, joka on asunut paikkakunnalla kymmenen vuotta. Meillä riitti juttua kuin vanhoilla tutuilla konsanaan 🥰.

Työelämäni puolestaan on siinä hektisessä vaiheessa, jolloin se tulee uniini. Olen parina yönä puoliunissani kehitellyt kovasti kaaviokuvaa siitä, miten skaalalla yksintyöskentelystä yhdessä työskentelyyn - samanaikaisesti (synkronisesti) ja toisaalta eriaikaisesti (asynkronisesti) työskentelemisen parhaat puolet tulevat esiin kehittämisen eri vaiheissa. Aihe ei ole tuulesta temmattu. Haluaisin kovasti kuvata prosessia yksinkertaisesti heille, jotka ovat jumissa ajatuksineen jossain yhdessä erityisessä vaiheessa. Kaavion kuvaaminen ei (selvästikään) onnistunut puoliunissaan, siihen käytetty aika oli vain täydellisesti pois hyvistä yöunista.

Olen myös pyrkinyt (tahtomattani) valmistautumaan seuraavaan työpäivään yön puoliunen aikana, vaikken ole muistanut, mitä seuraavan päivän agendassa oikein onkaan. Jossain vaiheessa kaikkeen varautumisen keskellä olen herännyt huomaamaan, että tämä ei toimi näin. Katsoin kännykästä kalenteriani ja helpotuin siitä, ettei aamupäivään tarvitsekaan valmistautua. Jos olisin ollut riittävän hereillä, olisin ymmärtänyt sen, että jos aamupäivään olisi voinut valmistautua, olisin jo tehnyt sen. Toisaalta, jos olisin ollut riittävän unessa, olisin todennäköisesti alkanut pian nähdä ihan toisenlaisia unia.

Ruumiitakin on jo muutamassa unessa syntynyt. Ja nyt on vasta tiistai. Eilen pidin metsälenkeillä kipeytyneen polven vuoksi vapaapäivää sienihuuhailusta. Se näkyi heti siinä, etteivät päivän työajatukset karisseet oikeastaan mihinkään ennen nukkumista. Toisaalta nykyiseen kiireeseen liitettynä työn muut vaihtelevuustekijät ovat nyt niin suuria, ettei sienimetsä enää oikein ratkaise ongelmia.

Elämässä on traagisia piirteitä, kun edes sienimetsä ei helpota päivän paineita riittävästi 🍄.

Vielä ihan sattuman varainen havainto sienimatkojen varrelta. Moni on kaivanut lehtipuhaltimen käyttöön syksyn lehtisadon odotellessa lopullista sijoittumistaan maan pintaan. Syksyn värien ihailijana ja tämän värikkään vaiheen jatkumisen toivojana olin sanaton (yksin omassa autossani, ei haitannut ketään), kun kulkemani tien varren talon isäntä oli lehtipuhaltimen kanssa siivoamassa syksyn lehtiä maasta - kuin myös pensaista. Ihan varmasti järkevää puuhaa samalla touhuamisella pyrkiä pudottamaan loputkin lehdet pensasaidasta, jotta työtä jäisi mahdollisimman vähän jatkoa varten. Ehkä kodissa ei ollut emäntää, joka olisi halunnut nauttia syksyn väreistä ihan viimeiseen tappiin asti?

Näin me vaan olemme erilaisia.

Mahtavaa lokakuun jatkoa! Vielä mennään vähän aikaa kesäajalla. Sitten siirrytään talviajan myötä vähän valoisampiin aamuihin.