Työmatkan rautatieasemat jaksavat yllättää päivä päivältä. Pasilasta löytyi LÄMMINTÄ odotustilaa. Ihan vahingossa sinne törmäsin. Hämeenlinnassa autojen kulkureitit olivat iltaan mennessä muuttuneet rajusti aamusta. Mietittiin vähän, miten päästään suljetun näköiseltä pysäköintialueelta pois... No, päästiin sentään :-)
Homma ei ole kuitenkaan niin hukassa kuin tällä veneellä. Tällä veneellä ei enää ensi kesänä porskutella. Kuitenkin etenkin aamupäivällä tai aamulla junalla Hämeenlinnasta matkaan lähtevien kannattaa suunnitella jo etukäteen, mihin autonsa jättävät.
Maaliskuun lopussa VR muuttaa taas aikatauluja. Helsingissä työssäkävijän kannalta muutokset ovat vain ja ainoastaan negatiivisia. Nykyinen aikataulu on melkein täydellinen normiruuhka-aikoina. Iltaisin ja päivällä yhteydet Hämeenlinnaan eivät toimi. Jatkossa siis jopa ruuhka-aikanakin junalla matkustaminen on vaikeaa. Ehkä jopa tuskaisaa. Päivien pituus venyy väkisinkin entisestään :-(
Tästä terveiset erityisesti Maisa Romanaiselle VR:lle. Kehitys on kohti huonompaa. Tilalle tarjotut lähijunat eivät tarjoa keski-ikäisille riittävän ergonomista matkustamista. Hämeenlinnan väheksyminen on lyhytnäköistä ja vähättelevää.
Kun tällainen asiakkaiden kohtelu on mahdollista Hämeenlinnassa, on se mahdollista muuallakin. En näillä taisteluilla luottaisi mihinkään VR:n lupauksiin ja puheisiin.
Elämä on onneksi VR:stä huolimatta paikoin upeaa. Nautitaan kauniista keleistä ja kohdellaan läheisiämme arvostavasti <3 p="">
3>
