Armollisuutta pimeän ja kylmän keskelle 💖

Miten voisi joulun jälkeisen viikonlopun viettää? Kipeänä? Niinpä siinä kävi, että lähes koko vuoden sairastumisilta välttyneenä sain puolikorpeavan flunssan heti joulun ajan vuosiloman jälkeen. Nyt tuntuu jo siltä, että huominen työpäivä voisi onnistua. Katsotaan, mikä on tilanne aamulla.

Ensin (kun vielä ainakin jaksan) haluan jakaa kanssasi kuvan Pixiestä. Otin sisällä kuvia tyttärestä salaman avulla ja samaan syssyyn otin muutaman kuvan koirastakin 💖

Pixie vartioi tässä pihaa sohvan selkänojalta. Olo on valpas.

Pixien kanssa ennakkoluulot näkyvät selvääkin selkeimpinä. Ohikulkijat ovat uhkia. Piste. Koira ei ymmärrä kaikkia vivahteita eikä etenkään kuuntele järkiperusteita.

Ihminen on kapasiteetiltaan monipuolisempi ja parempi. Niinhän sen kuuluukin olla. Moni pärjää paljon koiraa paremmin, mutta joillakin elämän tuska jää tunteisiin oikein kovasti. Siitä alkaa ikävä kierre.

Miten voisin auttaa kaveria tunteiden käsittelyssä? Miten voisin itse toimia fiksuna esimerkkinä?  Jos mietit tällaisia kysymyksiä, olet jo pitkällä.

Kenenkään ei tarvitse jäädä tunteidensa uhriksi. Eikä sen enempää muidenkaan tunteiden uhriksi. Kiehuminen vie turhaa energiaa. Miten kiehumisen voisi välttää?

Minä ja Pixie hengittelemme täällä syvään ja rauhallisesti. Pixie palaa melkein varmasti taas sohvan selkänojalle haukkumaan ohikulkijoita. Minä ehkä osaan sammutella ennakkoluulojani ja ihmetellä uteliaasti uusia asioita 💖

Ihanaa lähestyvää uutta vuotta 💖🎆🥰

Joulun aikaa - rentoutuminen on vain askelen päässä 💖

Joulu on tapanissa. Veljeni toinen nimi on Tapani. Minun toinen nimeni on Susanna. Veljen kutsumanimi on silti hänen ensimmäinen nimensä.

Ennen joulua kävimme tyttären kanssa laulamassa Vanajan kirkossa kauneimpia joululauluja. Yksi vuoden parhaista hetkistä 💖🌲🌿

Jouluahdistukseni oli pienin ehkä koskaan. Tein ja elin leppoisasti, enkä vertaillut omia tekemisiäni mihinkään tai kehenkään.

Ainahan joku tekee itse kaikki lipeäkalasta ja sekahedelmäkeitosta alkaen. Kaiken voi tehdä itse ja se on ihanaa.

Kaiken voi myös jättää tekemättä itse ja sekin on ihanaa. Lanttulaatikko ei ole pakollinen juttu, jos kukaan perheestä ei kaipaa sitä. Lanttulaatikosta saa myös nauttia, vaikka olisikin suvunsa omituisuus. Ja kuka ei muka haluaisi olla sukunsa omituisuus?

Meillä on ollut perheen täyttämä joulu. Vaikka vieraina ovat olleet 'vain' omat lapset, elämä on ollut intensiivistä. Kaikki ovat olleet läsnä isosti, vaikka omiin oloihin vetäytyminenkin on ollut erittäin sallittua.

Parikymmenvuotinen keinojoulukuusi ei oikein kestänyt uuden joulutähden painoa. Asetelma oli kaunis ja hassu samaan aikaan. (Kuva on miehen ottama)

Pienen korjailun jälkeen päästiin hieman tasapainoisempaan lopputulokseen.

Kauneimpiin joululauluihin palaan sen verran, että mobiililahjoittaminen kolehdin käteisrahan rinnalla on upea uudistus! Siitä kiitän!

Jouluaattoillan jälkeen kävimme tyttären kanssa toisella läheisistä hautausmaistamme. Veimme kynttilät muistolehtoon kaikkien isovanhempien muistolle.

Muistolehto hehkui kauniina 💖

Muistolehdolle pysähtyminen voi olla hyvä juttu, jos sen malttaa tehdä asenteella ja keskittyneesti.

Oma isäni ei ollut aikoinaan henkisesti läsnä, mutta kuoren ja muurin takana hän rakasti omalla tavallaan.

Äiti olisi kovasti halunnut rakastaa, mutta eväät eivät riittäneet siihen. Ehkä hän rakasti isää kovasti omilla ehdoillaan, mutta se ei voinut olla helppoa.

Jokainen sukupolvi osaa rakastaa enemmän ja hellemmin kuin aikaisemmat. Muuten me häviäisimme olemasta. Mutta aina ei onnista.

Olen tutustunut vähitellen lapsuuden perheeseeni. Kokemus on ollut kovasti ristiriitainen

Omien kokemuksieni siivittämänä varoittelen sukulaisuussuhteiden haasteellisuudesta (mitään hyvää ei saa ilmaiseksi). Sinun oikeasi voi olla aidosti sen toisen väärä ja pahis. Ja päinvastoin 👍

Mietitkö kynttilämeren äärellä läheistäsi vai itseäsi? Kumpikin on siis sallittua. 

Ihanaa joulun ajan jatkoa 💖💖💖💖💖💖

Lumi tuli - Hämeenlinnan auraus oli: puli, puli

Lunta tulee välillä. Talvella keskimäärin enemmän kuin kesällä. Nyt sitä tuli ainakin meille ihan erikoiskattaus. Se ei ole vielä järin harvinaista. Harvinaista on se, miten loukkuun jäimme lumen kanssa ihan taajama-alueella.

Jotenkin ymmärrän sen, että kaikkia paikkoja ei voida aurata kerralla. etenkään viikonloppuna. Meidän auraamattoman ja lumentäytteisen lähitiemme kohtalon nielen karvain mielin ja vastentahtoisesti. Mutta se, että lähitien pääty isommalle tielle oli aurattu umpeen lähes puolen metrin korkuisella aurausvallilla oli aivan erityisen kohtuutuonta, sillä sitä ei korjattu koko päivän aikana.

Useampikin auto suuntasi isommalle tielle lähitietä pitkin, mutta päätyi peruuttamaan ja urheilemaan U-käännöksiä syvässä kyntölumessa. Jos ei auraukseen haluttu ryhtyä, varoituskyltit olisivat totisesti olleet tarpeen.

Kuvat eivät anna ihan oikeaa käsitystä lumivallien korkeudesta. Tämä valli oli lähemmäs puoli metriä korkea - nopeusrajoitusmerkki oli tässä ihan liioittelua.

Tässä vielä vanha ämpäri antamassa mittasuhdetta auratun vallin korkeudelle.

Jossain vaiheessa jokin korkeapohjainen auto oli ajanut lumivallin yli. Puoli seitsemän jälkeen ulkoa kuului jumiin jääneen auton sutimisääniä. Sinne oli penkkaan jäänyt auto kiinni yrittäessään päästä lähitielle. Suihkunraikkaana vedin toppatakin yöpuvun päälle ja varrelliset talvisaappaat jalkaan. Meidän vahtivuorollamme ei kukaan jää lähistölle pulaan.

Otin lumilapion mukaani ja kunnon talvirukkaset käteeni. Sitten vain pelastustehtäviin. Mies seurasi mukana ja ohi kulkeneen auton pariskunta osallistui toimiin aktiivisesti. Lapioimme ensin isoimmat lumet pois auton alta ja edestä. Sitten työnsimme auton takaisin autotielle. Miehet neuvoivat auton kuljettajalle vaihtoehtoisen reitin samaan suuntaan.

Ihan kovasti vain ärsyttää se, että kaupunki omilla lumenluontisuunnitelmillaan motittaa pienen kaupunginosan muun maailman ulottumattomiin. Ei niinkään ne tekemättömät lumityöt, mutta ne teiden eteen kasatut ylitsepääsemättömät lumivallit. Tämä ei ollut ainoa umpitie tässä mielessä meidän asuinalueellamme. Teitä oli aurattu umpeen useassakin paikassa.

Jos meille olisi tilattu ambulanssi, se tuskin olisi päässyt lumivallin läpi. Kuka olisi silloin ollut vastuussa?

EDIT ma 16.12.2024: 

Klo 9:14 maanantaiaamuna risteys käytiin avaamassa ajokuntoon. Onneksi on etäpäivä eikä ambulanssiakaan tarvittu 👍.

Kuulluksi tulemisen haaste ja joulukortit matkaan ajoissa ensimmäistä kertaa 30 vuoteen!

Hyvä tahto ja muiden huomioiminen ovat ihan päteviä aiheita kristillisen joulun odotuksen yhteyteen. Tartun siis niihin.

Kuulluksi tulemisen puutteen tunne taitaa olla melkoisen globaali (maailmanlaajuinen, yleismaailmallinen, kansainvälinen, yleistasoinen) ilmiö. Kuka EI kokisi sitä tunnetta, että ei tule kuulluksi?

Helpoin vastaus yleismaailmalliseen tuskaan on ohittaa se tai vähätellä sitä. Kuka ikinä uskaltaisikaan katsoa itseään peiliin ja tunnustaa, ettei ihan oikeasti malta tai ehdi pysähtyä kuuntelemaan muita? Tuntisikohan siinä itsensä tyhmäksi, jos myöntäisi, ettei ihan tiedä, missä ongelmat makaavat? Vai onko kyse vain maailman ja ongelmien yksinkertaistamisesta ja uskomista siihen, että muka tietää jo, mistä kiikastaa.

Niin tai näin. Ongelmat pysyvät ja kasvavat. Luottamus vähenee ja epäusko lisääntyy. Kaikki osapuolet ihmettelevät syvästi, miksei missään vaiheessa tapahdu mitään.

Mitään ei tapahdu, jos kukaan ei päätä ottaa vastuuta tilanteen korjaamisesta ja muiden kuuntelemisesta tilanteen korjaamiseksi. Vai onko joskus käynyt jotenkin toisin?

Mietin tässä enimmäkseen työelämän ja yhteiskunnan haasteita, en kenenkään henkilökohtaisia asioita. Toki samoja aiheita voi aina peilata myös omaan henkilökohtaiseen elämäänkin. Olenko läsnä? Kunnioitanko muiden seuraa näkyvästi ja tuntuvasti? Kuuntelenko ihan aidosti?

Kuinka usein kuuntelet työkavereitasi oikein pieteetillä? Kuinka usein teet jotain yhteisten keskustelujen tuloksena? Ja kuinka usein muistat kertoa tarinan jatkon myös muille?

Kuinka usein maltat kuunnella (työ)kaverisi pitkän puheenvuoron loppuun asti keskeyttämättä sitä? (Tämä on minulle vielä vähän vaikeaa.)  Uskallatko tuoda esiin poikkeavan mielipiteesi silloinkin, kun se poikkeaa äänekkään puhe-enemmistön kannasta? Raivaatko kalenteriisi aikaa yhteisille tärkeille asioille? Jaksatko kiteyttää yhteisiä keskusteluja ja esittää niiden perusteella toimenpide-ehdotuksia?

Jaksatko kannattaa työkaverisi arkaa ehdotusta? Muistatko varmistaa, että tärkeiden asioiden eteneminen ei tyssää ja pysähdy sinuun ja umpitäyteläisen varattuun aikatauluusi? Jaksatko priorisoida niitä asioita, jotka ovat muiden kannalta tärkeitä ja joissa sinun helpohko panoksesi voisi pitää tavoitteet raiteillaan?

Ethän ole organisaation ja kehittämisen pullonkaula? 

Täysi kalenteri (tai työlista) on sinun pullonkaulasi muiden työlistoilla.

Ohitetut viestit tyssäävät kollegojesi työrytmin happamalla tavalla.

Epävarma vasteaikasi saa koko projektin horjumaan.

Sinun kalenterisi ei ole vain sinun kalenterisi.

Sinun aikataulusi on muidenkin aikataulu.

Sinun prioriteettisi ovat leikkureita ja suppiloita muidenkin työlistojen kohdalla.

Töissä mikään ei ole vain omaa. Hyvässä työyhteisössä on mukavan paljon myös sitä omaa.

Ja kaikkeen tähän liittymättömänä seikkana olen iloinen, että ensimmäistä kertaa ainakin sataan vuoteen iso osa meidän perheemme joulukorteista lähti matkaan KERRANKIN ajoissa. Aivan käsittämättömän historiallinen tapahtuma tämä!

Huomenna on vielä Helsinki-päivä töissä. Matkustan vaihtelun vuoksi junalla. Siihen toki saa varata taas reippaasti ylimääräistä aikaa. Vaan perjantaina ei tarvitse enää matkustaa. Ihana niin 💖.

Närhet ruokailulla ja uuden äärelle siirtymistä

Poika tuli seuraksemme pariksi vuorokaudeksi. Olipas mukavaa vaihtelua arkeen niin meidän kuin koirankin mielestä. Koira oli itse asiassa aivan mahdottoman täpinöissään 💖

Yläkerran vierashuone on matkalla valmistumiseen (tyttären entinen huone). Sinne on kuitenkin kärrätty kaikki normaalin elämän ylimääräinen tavara. Kuten kuolinpesien tavarat. Nyt huoneessa on enää jonkin verran vanhaa tavaraa ja siellä voi myös yöpyä piharakennuksen ohella. Vuodesohva on paikoillaan, samoin vanha lipasto on löytänyt tiensä huoneeseen. Kyllä tämä tästä 👍

Sukkatehdas puksuttaa sukkia, kuin mitään muuta ei voisi muka tehdä. Sukkien neulominen on minulle kuitenkin äärettömän terapeuttista puuhaa. Sukat löytävät kotinsa aina kuitenkin jostain 👍

Kaivelin vuosien takaisia valokuvia ja löysin ihania närhien kuvia. Elämä on vain ihanaa, kun jaksaa katsella huomista pitemmälle 💖

Tässä vanhoja kuvia pihan närhivieraista. Vanha koivupölli viehätti vierailijoita. Nyt se on tikkojen jäljiltä niin huonossa kunnossa, ettei se ole enää edes pystyssä.

Nyt närhet vierailevat ruokailuautomaateilla ja maassa ruokailupisteiden alla.

Koira ei enää kuule kaikkea. Minä yritän muistaa olla kiitollinen kaikesta siitä, mitä muistan. Kuulon menettäminen voi olla iso ja hankala juttu, tai sen kanssa voi vielä tulla toimeen. Minä etsin yhteistyön mahdollisuutta.

Sukkia puikoilla ja joulukuun makustelua

Sukka-arpajaisten sukat lähtivät eilen vihdoin postiin. Toivottavasti saapuvat pian ja nätisti voittajilleen.

Näillä keleillä sukkatehtailu on minun kohdallani mitä rentouttavinta ja positiivisinta puuhaa. Tehtailua ei ole sukkien valmistumisen vauhti, vaan niiden tekemisen jatkuvuus. Kun yksi pari on saatu valmiiksi, seuraavan silmukat sujahtelevat jo puikoille.

Vasemmalla yhdet isokokoiset (miesten?) sukat. Muut ovat omiin jalkoihini sopivia sukkia.

Jotta kuvattavaa olisi vähemmän, kuvasin kerralla kahdet sukat. Tänä vuonna olen siirtynyt vähitellen pelkästä valepalmikosta valepalmikon ja jakoavainpalmikon yhdistelmään. Jakoavainpalmikko näyttää näin tiiviisti tehtynä ehkä enemmänkin jopa jonkinlaiselta sydänpalmikolta (edestä katsottuna) ja se sopii minusta oikein hyvin naisten sukkiin. Miesten sukkiin saatan tehdä samaa palmikkoa löyhemmällä välillä ja ehkä toiseen suuntaan aukeavana.

Valotukset menevät ja tulevat. Alla oleva karvamatto on sama kaikissa kuvissa. Ensimmäisessä kuvassa näytillä ovat keskiharmaa ja luonnonvalkoinen sukka.

Toisessa kuvassa karpalonpunainen ja vaaleanharmaa sukka.

Sitten vielä ohuemmasta langasta tehdyt varrettomat 'toimistosukat' keskiharmaasta langasta.

Töissä on ollut vilkasta menoa ja kalenteri on täyttynyt ihan omia aikojaan. Onneksi ohjelmassa on ollut vaihtelua, pähkäilyä ja ihmisten kohtaamisia. Ja niinhän se on, että jos se kalenteri ei täyttyisi itsestään, minähän sitä ryhtyisin kuitenkin heti täyttämään. Tekeminen kun ei maailmasta tekemällä lopu, vaan aina löytyy jotain.

Työmatkat tuntuvat nyt pimeillä keleillä tuplasti aiempaa pitemmiltä ja raskaammilta. Olenkin mahdottoman tyytyväinen työpaikkani toimivaan tasapainoon lähi- ja etätyön kanssa. Uskon, että tuolla tasapainolla on myös osuutensa siihen, että olen viimeisen parin vuoden aikana sairastellut vähemmän kuin koskaan. Nyt perjantaina iski jokin miniflunssa, joka riipi päivän aikana, mutta asettui pian levolla ja särkylääkkeellä siedettäväksi. Ei tarvinnut edes sairauslomalle jäädä 🥰.

Olen päässyt vetämään taas dialogeja työpaikallani. Niissä on jotain vetovoimaista. Niissä pääsee tekemään kaiken voitavansa sen eteen, että kaikki pääsisivät osallistumaan yhteiseen keskusteluun mahdollisimman tasa-arvoisesti ja arvostetusti. Lisää tietoa dialogeista löydät esimerkiksi täältä  ja täältä.

En ole tehnyt joulun eteen vielä muuta, kuin avannut tyttären tekemästä joulukalenterista ensimmäisen luukun. Olen silti ollut mentaalisesti joulukuussa jo pitkän aikaa. Jopa niin paljon, että menneellä viikolla ostin jo joulukortit ja suunnittelen jopa niiden lähettämistä kerrankin ihan ajoissa. Voi olla, että aikainen lähetys jää vain ajatukseksi, mutta tämä on ensimmäinen kerta lasten syntymän jälkeen, kun edes suunnittelen lähettäväni joulukortit matkaan ennen joulukuun puolta väliä.

Miten sinun joulukuusi käynnistyy?