tiistai 19. marraskuuta 2019

Kauhistelua buffassa ja västäräkin eväshetki

Kaikki eivät sivistyneessä Suomessakaan ole vielä ymmärtäneet suuren enemmistön isoa huolta ilmaston muutoksesta. Olen töissä ympäristöalan organisaatiossa ja meillä ympäristötietoisuus näkyy ihan huippuna kaikessa arjessa. Ihmiset ajattelevat vastuullisesti ja fiksusti ja vieläpä toimivat sen mukaisesti. Luovuin aamiaisleivän kuljettamisesta aamukahville töihin muovipussissa. En mitenkään kehdannut enää. Kukaan ei sanonut mitään eikä katsonut sillä silmällä. Muiden ekoteot vain herättivät minut eväsrasian hankintaan. Tai minä siis heräsin ja ihana mieheni hankki muutaman käyttökelpoisen rasian :-)

Työpaikan lounasbuffassa on paikka biojätteille, mutta tavallisesti sinne menee ainakin minun nähteni vain niitä pieniä rippeitä lautaselta, jotka eivät enää oikein haarukkaan yrittämälläkään tartu. En ole siellä nähnyt kenenkään mättävän syömättä jätettyä ruokaa suoraan jätteisiin. Meininki on kivasti sellainen, että otetaan ensin sen verran, kuin ainakin jaksetaan syödä ja sitten tarvittaessa vielä vähän lisää.

Tällaiseen tietoisuuteen töissä tottuneena olen pariin kertaan kotikaupunkini buffassa lounastaessani lähes pudottanut silmät päästäni, kun edellä mennyt noin nelikymppinen mieshenkilö on kantanut ruokailunsa jälkeen KUKKURALAUTASELLISEN pitsan reunoja biojätteeseen! Hyvä, että olen pysynyt nahoissani. Sisälläni kaikui huuto: "Ne pitsan reunat ovat ihan syötävää ruokaa! Syö ne ensin, ennen kuin haet lisää ruokaa!!!!" Onneksi huuto pysyi vain omassa päässäni. Toisella kertaa noin kolmekymppinen monesti ennenkin pitsaa syönyt mies haki tauotta pitsaa lisää ja latoi kaikki reunukset varalautaselle korkeaan pinoon. Luonnon lisäksi olin jo huolissani myös hänen terveydestään :-( Mutta olin hiljaa silloinkin. En huokaillut enkä pyöritellyt silmiäni.

Lapset ja nuoret ahdistuvat ilmastomuutoksesta ja samaan aikaan iskä tai eno lappaa puolet ruoka-annoksesta roskiin. Tässä on jotain niin ikävää ristiriitaa, että ihan pahaa tekee.

Tarvittaisiin kai sellainen iso maan laajuinen kampanja, jossa ruoan jättäjät saisivat nolon leiman. Että ruokaa hamstraavalle ruoan hylkääjälle tulisi nolo olo. Ja että muidenkin mielestä se olisi noloa. Minäkään en kehdannut sanoa mitään. Ehkä hyvä niin, sillä olin aika tuohduksissani. En ole ihan parhaimmillani isossa ikävässä tunnetilassa ;-)

Toki täytyy myöntää, että olen välillä itsekin jättänyt ruokaa. Viime kerralla ruoka oli niin suolaista ja rasvaista, ettei sitä vain millään pystynyt kaikkea lapioimaan elimistöönsä. Siihen paikkaan ei kyllä mennäkään enää uudelleen.

Miten sinun mielestäsi viesti menisi perille noille ruoan tuhlaajille? Onko mitään toivoa?

Kesän västäräkki sen sijaan ei tuhlannut ruokaa. Heitteli ja ravisteli korentoa niin kauan, että sai sen siivet ja jalat irti. Sitten paisti vietiin poikasille :-)


lauantai 16. marraskuuta 2019

Haaste: 6 kuvaa kesästä

Kiitos Kristiinalle ihanasta haasteesta. Kuusi kuvaa kesästä kuulostaa helpolta ja samalla niin rajoittuneelta.

Haasteen ohjeet olivat:

Tämän vuoden teema on paras.
Julkaise kuusi kuvaa kesästä ja kerro mikä niistä on se parhain. 

Siis yksinkertaisuudessaan paras muisto, hetki, loppuun saatu projekti, valokuva yms.
Mikä vain sinusta on se paras muisto.

Haasta yksi tai useampi blogi
Ilmoita Tuplasti terapiaa-blogiin osallistumisesi
ja että saako siellä julkaista valitsemasi parhaan muistosi kuvan tulevassa koonti-postauksessa.


Kerätään parhaat muistot yhteen postaukseen.

Käy katsomassa Tuplasti terapiaa-blogista lisää kesäkuvia.







Kaksi tasavahvaa parasta kesän elämyskuvaa/-muistoa ovat oravemon poikasen pelastaminen ja ketun kohtaaminen. Molempien jälkeen olin täpinöissäni pitkän aikaa :-) Luonto osaa olla ihanaa.

Haastan kaikki aiheesta kiinnostuneet bloggaajat mukaan tähän haasteeseen :-) Nyt on upea aika muistella kesää :-)


perjantai 15. marraskuuta 2019

Rentoutumismaisemia

Juhlistin vuosilomapäivääni nukkumalla pitkään, touhuamalla ilman kiirettä ja käymällä tyttären luona pikavisiitillä. Sää Hämeenlinnassa oli tummanharmaa, mutta jo parikymmentä kilometriä etelään mentyä aurinko oikein häikäisi :-)

Takaisin tullessa neljän aikoihin iltapäivällä ruuhkat siivittivät matkaa. Onneksi ei ollut kiire minnekään :-)

Hämärä häiritsee kuvaamista ja päädyinkin kelaamaan vanhoja kuvia. Nämä ovat keväältä 2018 Rymättylän ympäristöstä. Tuhdeilta kuvausreissuilta jää aina osa kuvista käymättä läpi. Parempi siis käydä niitä läpi myöhään kuin ei silloinkaan :-)

Keväisen toiveikkaat maisemat ovat sopivan positiivisia kuvia tähän vuodenaikaan. Reilun kuukauden kuluttua päivä alkaa jälleen pidentyä ja elämä hymyilee nykyistä enemmän :-)





Meri ja kallioiset rannat rauhoittavat ainakin minun mieltäni. Nämä ovat minulle hyviä rentoutumismaisemia.

Millaisissa maisemissa sinä rentoudut kaikkein mieluiten?

keskiviikko 13. marraskuuta 2019

Kerro, kerro kuvastin...

Kerro, kerro kuvastin ken on maassa kaunehin :-) Ja tämä kirjoitettiin varmaankin kauan ennen Barbie-nuken Ken-poikaystävän syntymistä ;-)


Valo vähenee ja kevät silti lähenee. Maailma hymyilee pienin väriläiskin silloinkin, kun värejä ei huomaa näkevänsä. Ai että elämä voi olla välillä hyvää :-)



sunnuntai 10. marraskuuta 2019

Erilaisuuden hyväksyminen ja sinitiainen :-)

Pitäisi oikein käydä läpi kaikki vanhat blogitekstit, jotta voisi selvittää, kuinka monennen kerran toistan itseäni ;-) Tällä kertaa päässäni pyörivä vakioaihe liittyy erilaisuuden hyväksymiseen. En aio viitata politiikkaan, uskontoon, ihonväriin tai muuhun niin vahvaan, isoon ja perustavanlaatuiseen asiaan. Nyt yritän keskittyä ihan sellaisiin tavallisiin erilaisuuksiin, mitä meillä keskenämme on.

Joidenkin erilaisuuksien kohdalla voi väittää, että toinen ääripää on oikein ja toinen väärin. Mutta se ei ole se tyypillisin tapaus. Jätetään siis laskuista ja ajatuksista tässä vaiheessa pois kaikki selvästi rikolliset tai syvästi epäeettiset aiheet. Keskitytään vain ns. vaarattomiin erilaisuuksiin. Ja vaaraton tarkoittaa tässä nyt sellaista jotenkin todistettavaa vaarallisuuden puutetta. Esimerkiksi särkylääkkeiden ohjeiden mukainen käyttäminen voi olla jonkun mielestä silti vaarallista, mutta ei todistettavasti.

Tämä aiheen popahtaminen pintaan liittyy tähän Helsingin Sanomien uutiseen: Väitös: Opettajat osallistuvat kiusaamiseen kouluissa, vaikkeivät ilkeyttään – tutkija todisti, kuinka kiusattu jäi ilman kunnon apua. Ina Juva totesi väitöskirjassaan, että ”Opettajat eivät tee sitä ilkeyttään, mutta ei-normaaliksi koettu ei saa koulussa samaa hoivaa ja huolenpitoa kuin muut.

”Normaaliin liittyy odotuksia esimerkiksi valkoisuudesta ja keskiluokkaisuudesta. Opettajien haastatteluissa korostettiin kantasuomalaisuutta, niissä kuului mielikuva yhtenäisestä alkuperästä.”

... "Toinen normaaliuden mitta liittyy sosiaalisiin taitoihin. Normaali oppilas sopeutuu koulun sääntöihin ja on joustava. Normaali oppilas on hyvin itsenäinen ja selviytyy tehtävistään autonomisesti. Hän ei tarvitse paljoa apua.


Kun nyt unohdetaan nuo isot aiheet, voidaan tässä keskittyä sosiaalisiin taitoihin. Mitäpä, jos oppilaalla ei olekaan noita tarvittavia sosiaalisia taitoja? Mitä, jos kotona ei ole ollut sopivaa oppimisympäristöä tällaisten taitojen oppimiseen? Entä jos koulussakaan ei ole autettu näiden taitojen kehittämisen kanssa? Tai mitäpä, jos oppilas onkin kovasti introvertti, ahdistunut tai vaikkapa asuu perheessä, jossa ei ole mahdollista selviytyä kotiläksyjen kanssa?

Jos ja kun oppilas luokitellaan tässä vaiheessa ei-normaaliksi ja häneen suhtaudutaan niin kuin tutkimuksen koulussa suhtauduttiin. "Kiusattu poika siirrettiin toiselle luokalle, sitten toiseen kouluun. Tutkija kiinnitti huomiota siihen, millaista kieltä opettajat hänestä tämän jälkeen käyttivät.
Hänestä puhuttiin ikään kuin oppilas itse olisi tehnyt tällaisen päätöksen vaihtaa luokkaa tai koulua. Hänen kokemastaan kiusaamisesta ei enää mainittu.

Oppilaalla ei ole tällöin mitään mahdollisuutta päästä työelämään samalta viivalta kuin 'normaalien' oppilaiden.

Työelämässä jatkuu tuo sama oletus siitä, että hyvä ja hyvin käyttäytyvä työntekijä on sosiaalisesti taitava ja toimii sen mukaisesti. Mistä ne sosiaaliset taidot olisivat tähän mennessä putkahtaneet?

Työturvallisuuskeskuksen sivulla määritellään hyvää työkäyttäytymistä erotukseksi huonosta työkäyttäytymisestä. 

"Hyvään työkäyttäytymiseen kuuluvat mm.:

Reiluus. Reilu työkaveri suhtautuu työhönsä, työmääräyksiin ja ongelmatilanteisiin niin positiivisesti kuin mahdollista, eikä tuo työyhteisöön negatiivisuutta jatkuvalla valittamisella. Reilu työntekijä osaa katsoa aika ajoin peiliin, eikä etsi jatkuvasti virheitä muista. Hän arvioi toimintaansa ja ottaa opikseen. Muutoksiin hän suhtautuu pääasiallisesti mahdollisuuksina.


Huomaavaisuus. Huomaavainen työntekijä osaa hyvät tavat. Hän tervehtii ja voi vaihtaa muutaman sanan työkavereiden kanssa kesken kiireenkin. Hän osaa pyytää apua ja auttaa itse tarvittaessa toisia.

Hyvä, avoin ja rehellinen vuorovaikutus esimiehen ja muun työyhteisön kanssa.

Uskallus ottaa avoimesti ja rakentavasti vaikeat ja hankalat asiat esille niiden kanssa, joita asia koskee.

Erilaisuuden ymmärtäminen ja hyväksyminen. Työyhteisössä ymmärretään, että kaikki toimivat eri tavalla ja että samaan lopputulokseen voi päästä useammalla eri tavalla. Erilaisuuden käsittelemiseen kuuluu tiedollisen ymmärtämisen lisäksi myös hyväksyminen asenteissa. kunnioitamme ja kohtelemme tasapuolisesti erilaisia toimijoita.

Oleminen luottamuksen arvioinen pitämällä kiinni lupauksista."

Hyvää tässä on tuo kohta: Erilaisuuden ymmärtäminen ja hyväksyminen. Huonoa on se, ettei se näy mitenkään noissa muissa vaatimuksissa. Mitä, jos elämä on rankkaa, eikä positiivisuutta vain löydy edes sen jälkeen, kun olet joutunut keskusteluun tästä esimiehesi kanssa? Mitä, jos olo on kulunut ja muutokset vain pelottavat?

Mitä, jos on vain niin introvertti, ettei ihan joka kerta irtoa muutamaa sanaa työkavereiden kanssa? Ja entä ne, jotka eivät vain millään osaa pyytää apua? Ja niin edelleen.

Saako erilaisen ihmisen luokitella huonoksi työkäyttäytyjäksi? Usein saa. Ja riippuen valtasuhteista muut (jotka hekään eivät ole sosiaalisesti täydellisiä) voivat näpäyttää takaisin, aivan kuin erilainen tyyppi pottuilisi ihan tarkoituksella, sen sijaan , että ymmärrettäisiin, että hän vain on se paras oma itsensä.

Minä itse kuulun noihin sosiaalisesti epätäydellisiin ihmisiin. Usein onnistun, mutta aina silloin tällöin mokailen. Olen opetellut ja opettelen edelleen parempaa sosiaalista toimimista. Mutta se ei silti tee minusta samanlaista kuin muista eikä tarvitsekaan, sillä minä saan olla minä.

Sosiaalisten taitojen ohella tikun nokkaan saattaa nousta hyvin yksinkertaisia mielipide-eroja, joilla ei pitäisi olla mitään paremmuusjärjestystä. Yksi on sinkku, toinen on ison perheen äiti. Yksi on perin juurin city-kaupunkilainen ja toinen viihtyy maaseudulla. Yhdellä on monta lemmikkiä, toinen ei pidä eläimistä. Yksi tykkää kulttuurista, toinen urheilusta ja kolmas luontosamoilusta. Yksi on bilettäjä, toinen kotoilija. Yksi on vähän työhullu, toinen tykkää työpaikalla enemmän sosiaalisista suhteista. Yksi kuntoilee ja tavoittelee täydellistä vartaloa, toinen tykkää leipoa - ja myös syödä leipomiaan superherkkuja. Yksi on nuori, toinen ainakin parikymmentä vuotta vanhempi. Yksi on kiinnostunut tekniikasta, toinen ihmisistä. Yksi haluaa kokeilla kaikkea uutta ja seikkailla ja toinen tykkää hyväksi havaitusta ja turvallisesta. Ja niin edelleen.

Voisin kirjoittaa kirjan omista epätäydellisyystörmäyksistäni. Suurin osa niistä on ollut pieniä, ehkä hassujakin. Mukaan mahtuu kuitenkin ihan riittävästi myös hämmentäviä, loukkaavia, nolottavia ja tyrmääviäkin kokemuksia. Vastavasti täytyy myöntää, että olen varmasti - edelleen sosiaalisen epätäydellisyyteni vuoksi - aiheuttanut tahtomattani pahaa mieltä tai hämmennystä joillekin ihmisille. Tahattomuus ei muuta kärsimyksen määrää, mutta juuri siinä tulee esiin se erilaisuuden sietämisen ja jopa ymmärtämisen kyky. Ja se, haluaako sitä käyttää.

Laitan tähän vielä linkin Belbinin tiimiroolien kuvauksiin. Kaikki roolit ovat parhaimmillaan hyviä ja tärkeitä. Kaikissa rooleissa on myös huonot, pahimmillaan jopa tukahduttavat piirteensä. Maailma tarvitsee kaikkia näitä tyyppejä. Se on meistä kiinni, pääsevätkö kaikki näyttämään hyvät vai huonot puolensa.

Löydätkö oman roolisi? Ja onko se kaikissa ryhmissä aina sama?



Kaiken tämän vuodatuksen pehmentäväksi lopuksi pari kuvaa ruokinnan sinitiaisesta. Muuten sama asento, vain pään suunta muuttuu :-)




Upeaa alkavaa viikkoa!

torstai 7. marraskuuta 2019

Orava ja ajatuksia jaksamisesta

Pihassa käy tällä hetkellä kaksi oravaa. Kerran ne ovat olleet terijoensalavassa yhtä aikaa, silloin pääsin varmistumaan siitä, että niitä on nyt ainakin tuo kaksi kappaletta.

Oravien omalta ruokintalaitteelta ei ole hävinnyt pähkinöitä ollenkaan, sen sijaan orava on kovasti tavallinen näky lintujen ruokinnalla. Ei noita opettaakaan voi, joten täytyy nyt vain pystyttää lisää ruokintapaikkoja linnuille, jotta ruuhkan aikaan kaikille riittää syötävää.


Laskeva aurinko ja syksyn viimeiset värikkäät lehdet värittivät taustaa. Valoisa aika on niin lyhyt ja sen kuin vain lyhenee. Ihanaa silti, että pilvet ovat välillä rakoilleet ja päästäneet valoa läpi, vaikkakin matalalta.

Iltalehdessä oli videoklippi höpöttävästä riekosta (klik), kannattaa käydä katsomassa, jos et ole vielä sitä nähnyt :-) Hyvän tuulen video ehdottomasti.

Eilen junassa istuin samassa työskentelyhytissä kuulokkeet korvilla kannettavaa tietokonetta takovan ja kovasti huokailevan miehen kanssa. Huokailu kuulosti stressaantuneelta ja ahdistuneelta. Näppäimistön hakkaaminen kuulosti puolestaan vihaiselta ja kiihtyneeltä. Päätin taas kerran olla stressaamatta kaikesta sellaisesta, mistä ei ole pakko. Joskus stressi tulvii yli, vaikkei haluaisikaan. Mutta muina aikoina stressiä voi karsia jonkin verran ihan itse. On paljon asioita, jotka eivät parane eivätkä edes muutu murehtimalla.

Jos jostain voi nauttia ja iloita, yritän muistaa tehdä niin. Juuri sillä hetkellä, kun asia tapahtuu ja uudelleen myöhemmin, ainakin muutaman kerran. Puhun itseni kanssa kuin puhuisin kenen tahansa läheiseni kanssa: hellästi, rauhoittavasti ja kannustavilla faktoilla tukien. Yletön stressaaminen on joskus väistämätöntä, mutta harvoin se tuottaa mitään hyvää.

Pidä huoli itsestäsi ja jaksamisestasi :-)

tiistai 5. marraskuuta 2019

Arjen haasteita ja ihania tinttejä

Olen lukenut uutisia parin viime päivän aikana huomattavasti tavallista vähemmän. Uutisfriikkinä tarkistan uutistilanteen tavallisesti moneen kertaan päivässä. Nyt olen kartellut viestintävälineitä mahdollisimman paljon. Uutiset näyttävät nimittäin pursuavan verouutisia, tai paremminkin sanottuna tulouutisia. Huonosti ansaitsevat julkimot ja runsaasti ansaitsevat ketkä tahansa ovat nyt otsikoissa ja uutisissa toinen toisensa jälkeen. En jaksa kiinnostua.

Koska onnellisuus riippuu suuressa määrin meidän teoistamme ja valinnoistamme, valitsen rohkeasti keskittymisen sellaisiin asioihin, joilla on merkitystä - myös minun omalle hyvinvoinnilleni. Yritän löytää levollisen ja ratkaisukeskeisen tavan reagoida tilanteisiin, joissa todella moni asiaa lirittää kintuille. Kuten verohallinto.

Tarkistelin tämän vuoden tulotietojani ja vertailin niitä verokorttiani vasten ja huomasin, että olen sössinyt arvioidessani tämän vuoden tuloni. Miten matemaatikko voi laskea säännölliset tulonsa näin vääri? Tuloni menevät hieman tulorajan yli ja se tarkoittaisi joulukuulle laihaa tilipussia. Mutta kukapa nyt joulukuussa rahaa tarvitsisi? ;-)

Tasatakseni tilannetta päätin hankkia uuden verokortin vuoden kahdelle viimeiselle kuukaudelle, jotta vahinko tasaantuisi edes hieman. Menin reippaana käyttämään verohallinnon digitaalista OmaVero-palvelua. Eipä onnistunut.


Huoh! Eipä tullut mieleen tarkistaa etukäteen, pääseekö verohallinnon palveluja käyttämään marraskuun alussa. Ei tullut mieleenkään. Eli ei toivoakaan uuden verokortin saamisesta seuraavaan palkan maksuun :-(

Päädyin korottamaan veroprosenttiani marraskuun palkan maksuun ja hankin uuden verokortin sitten joulukuulle. Eläköön julkiset palvelut :-(

Onneksi on luonto. Jos valoa olisi enemmän, kuvatkin olisivat parempia. Mutta asumme harjun viereisessä 'kuopassa' eikä valo hymyile meille tähän aikaan vuodesta.

Tintit hymyilivät, ainakin melkein :-) Erilaiset ruokintapaikat tulivat vähitellen tutuiksi ja siellä kävi aika ajoin ihan ahkerastikin vieraita. Ihanaa katseltavaa kuitenkin, ammennetaan tunnelmaa :-)






Onnellista viikon jatkoa!

sunnuntai 3. marraskuuta 2019

Valkohäntäkauris ja uusi alkava viikko

Lintuja riittää kotipihassa todella paljon. Sini- ja talitiaisten lisäksi pihassa häärää ainakin kuusitiainen, pikkuvarpusia, vihervarpusia, viherpeippoja, punatulkkuja, käpytikka, närhi, variksia ja harakoita. Närhi on ahne ja opportunisti. Se on huomannut hyvän ja jatkuvan ruokinnan ja käy ihan tämän tästä tankkaamassa kupunsa täyteen. Poistuu toviksi ja saapuu jälleen pikaruokailemaan. Se käy selvästi jemmaamassa keräämäänsä ruokaa muualle ;-)

Käpytikka huutelee kovasti pihassa ollessaan. En tiedä miksi, mutta aika jatkuva hälyytystila sillä on päällä.

Toki paikalla käy myös fasaaneja, niinkuin aina. Jokin pieni sorkkaeläinkin on vieraillut paikalla jäljistä päätellen - jokin kauris varmaankin.

Orava käyttää lintujen ruokintapaikkaa, eikä hyödynnä omaa ruokintalaitettaan. Sille nyt ei voi mitään muuta kuin lisätä pikkulintujen ruokintapaikkojen määrää.

Ruokaa kuluu paljon, tämän tästä ostoslistalle päätyy jotain lintujen ruokkimiseen liittyvää.

Tänään tapasin valkohäntäkauriita. Yhtä pääsin kuvaamaankin. Tuijottelimme toisiamme yllättyneinä jonkin hetken, ennen kuin kauris alkoi silminnähden pohtia pakosuunnitelmaa. Jos olisin tullut kuvauspaikalle varovaisemmin ja kamera valmiina, tilanne olisi voinut olla vieläkin herkullisempi. Näillä mennään kuitenkin nyt. Päivän toinen lyhyt auringonpilkahdus osui juuri näiden kuvien ottamisen perään. Se ei näy kuvissa :-(






Koskettava hetki jälleen kerran :-)

Mikä on ensi viikon kohokohtasi? Mitä odotat, mihin valmistaudut?




lauantai 2. marraskuuta 2019

Sinitiainen suloisesti pesulla

Eilinen oli kiivas ja innokas kylpypäivä ainakin tiaisilla. Pienen pieni vesilätäkkö sai jatkuvasti uusia peseytyjiä. Ja käytiin siellä juomassakin.

Yksi sinitiainen peseytyi kauan ja perusteellisesti. Tuijotteli välillä ympärilleen ja sitten peseytyminen sai jatkua. Lätäköstä näkyi niin kauniit tintin heijastukset, että oli ihan pakko kuvata, vaikka valoa olikin niukan rajamailla.







Näiden kylpyhetkien katselun jälkeen oli hyvä mieli ja hymy herkässä :-)

Rauhallista pyhäinpäivää sinulle!


perjantai 1. marraskuuta 2019

Kaunis vapaapäivä ja talitintin poseeraus :-)

Tänään olin saldovapaalla - ja olipa kaunis päivä! Omalla pihalla lintuja riitti, mutta kuvaamaan pääsi todella huonosti - aina oli jotain pahasti edessä. Iltapäivällä käväisin Hattelmalanjärven lintutornin pysäköintipaikan ruokintapaikalla. Onnekseni siellä riitti lintuja :-) Kuvaustaukoa edellisestä kerrasta on jo sen verran, että rentotumiskanavan puute näkyy arjessa.

Aamupäivällä yritin kuvata piilokojustani kiireisiä tinttejä. Nautin kovasti, vaikkei kuvia juurikaan syntynyt. Fiilis oli ihana, etenkin, kun muistin ottaa mukaan termospullollisen lämmintä teetä.

Appivanhemmilta perityssä raskaassa morttelissa tarjoilin pähkinöitä. Muutama tintti uskaltautui pähkinäostoksille :-)


Elämyksellistä viikonloppua!

keskiviikko 30. lokakuuta 2019

Innostava esitys ja keväinen kuva kauriista

Olen viettänyt kaksi aktiivista päivää projektipäivillä. Osa puheenvuoroista on ollut erinomaisia, osa vähän tavanomaisempia. Onneksi aina joukossa on muutama säväyttäväkin juttu :-) Tämän toisen päivän aloituksen otsikkona oli Project Happiness. Esitys oli todella inspiroiva ja innostava. Puhujana oli Onnellisuuden ja elämänlaadun lähettiläs Leo Bormans. Alla tietoa enemmän.


Asia oli tuhtia tavaraa siitä huolimatta, että otsikon alle olisi mahtunut kovin kevyttäkin puhuttavaa. Ja puhuja itse oli todella karismaattinen ja vaikuttava esiintyjä.

Tiivistelen tähän muististani jotain minua koskettanutta.

Onnellisuus (jonkun aiheen supertutkijan mukaan) tiivistettynä tuhanteen sanaan - ja sitten kuitenkin vain kahteen sanaan on: toiset ihmiset.

Onnellisuus ei tavallisesti ole materiaa, vaan kokemuksia. Onnellisuuteen liittyy usein yllätyksellisyys, positiivista palautetta ja muita ihmisiä.

Onnellisuus on pitkälti valinta. Onnellisuudesta (tutkimusten mukaan) 50 % on geneettistä, 10 % tulee olosuhteista ja 40% johtuu teoistamme ja valinnoistamme. Tuohon 40 prosenttiin voi siis vaikuttaa aivan erinomaisesti ja siksi onnellisuus on pitkälti juuri oma valinta.

Omaa onnellisuutta voi parantaa mm. positiivisella elämäntyylillä ja sosiaalisella pääomalla, esimerkiksi ystävyyksillä.

Onnellisuudella on monia eri tasoja, mutta tavallisimmin siihen kuuluu kuitenkin mukaan myös arkipäivän surut ja huolet. Onnellisuus ei ole olotila, jossa vain ollaan ja leijutaan.

Leo Bormans haastoi meidät miettimään, mikä tekee meidät onnelliseksi meidän työssämme. Ja olemmeko onnellisia työssämme. Voinko olla työssäni oma itseni? Voinko kehittyä työssäni siksi ihmiseksi, joksi haluan tulla? Voinko tehdä mielekästä yhteistyötä muiden ihmisten kanssa? Ja onko työlläni merkitystä?

Tätä aihetta aion taas penkoa internetin syövereistä lisää heti, kun aikatauluun tulee sille sopiva kolo.

Mieleeni palautui taas kerran, miten huikea ero on tavallisella ammattiesiintyjällä ja karismaattisella ihmisten kohtaajalla. Koulutan ihan kohtuullisen paljon oman työni puitteissa ja nuo esiintymis- ja vaikuttamistaidot ovat siksi(kin) niin lähellä sydäntä.

Mikä on viimeksi pysäyttänyt sinut silkasta ihailusta ja vaikuttuneisuudesta?

Lopuksi melkein vuodenaikaan sopiva kuva metsäkauriista viime huhtikuun alkupuolelta. Upeaa loppuviikkoa!



maanantai 28. lokakuuta 2019

Tulipas sitten huomattua, mikä ihan oikeasti on minulle tärkeää

Aloitin viikonloppuna kalenterieni ja satunnaisten päivä- ja runovihkojeni puhtaaksikirjoittamisen. Olen säästellyt mahtavaa vihko- ja kalenterimäärää, sillä niissä on jos minkälaista merkintää ja muistiinpanoa. Kirjoitan valitsemani merkinnät Word-tiedostoon vuosi kerrallaan kuukausittain ja päivittäin. Sunnuntaina kahlasin läpi vuoden 2009 kalenterin.

Ensin minulla oli olevinaan selvä visio siitä, millaisia merkintöjä haluan tallentaa. Edetessäni kalenteria eteenpäin päädyin moneen kertaan miettimään valintoja uudelleen. Vaikka tuo vuoden 2009 kalenteri onkin aika niukoin tiedoin täytetty, askaroin moneen kertaan, mitä sieltä haluan tallentaa.

Vaikka olen tehnyt ihan mielenkiintoisen 'uraputken' elämäni aikana ja olen päässyt mukaan mielenkiintoisiin luottamustoimiin, tulin siihen tulokseen, että niistä en tallenna mitään. Enpä olisi uskonut päätyväni tähän. Jotenkin kuitenkin kaikesta siitä niihin käytetystä suunnattomasta aikamäärästä huolimatta tulin alle puolen vuoden kirjaamisen jälkeen siihen tulokseen, että nuo asiat eivät ole minulle tässä vaiheessa tärkeitä. Niissä ei ole mitään niin isoa tai hienoa, jota pitäisi muistella. Tärkeät, muistamisen arvoiset asiat ovat niitä ihan muita juttuja.

Olipa hyvä, että ryhdyin tähän nyt, enkä vasta 20 vuoden kuluttua! Nyt voin ihan oikeasti suunnata voimavarojani ihan eri tavoin kuin ennen tätä alkua. Toki olen kovasti työorientoitunut ja se on minulle edelleenkin tärkeää. Mutta se on tekemistä, joka tapahtuu nyt ja suuntautuu osin myös tulevaisuuteen. Nyt tiedän, etteivät nämä asiat ole elämäni huippujuttuja, enemmänkin vain eräänlaista välttämättöntä arkea voidakseni nauttia niistä kestävämmistä asioista enemmän. Työtä on kiva tehdä, mutten aio keskittyä muistelemaan niitä tekemisiäni.

Yksi kalenteri on päätynyt paperinkeräykseen. Ensi viikonloppuna taidan jatkaa tätä dokumentointia.

Siihen asti lumisempia hyvän viikon toivotuksia viime vuoden nokittelevien vihervarpusten kuvan kera :-)


sunnuntai 27. lokakuuta 2019

Kiireestä palautuminen tökkii, vastapainoksi kesän perhosia :-)

Pitkähkön työpuristuksen jälkeen kuvittelin nukkuvani kuin tukki tämän viikonlopun. Siinä ei kuitenkaan käynyt ihan niin. Nukuin levottomasti ja heräilin miettimään tämän projektin alta jäädytettyjä työrupeamia, jotka odottavat listalla tekemistään. Mietin niitä unissakin.

Kierrokset ja ylivireystila olivat jääneet päälle purkamisponnisteluista huolimatta. Kahden yön huuhailun jälkeen tänään piti oikein panautua tilanteeseen, jottei tästä huonosta nukkumisesta tule tapaa. Minulla käy välillä niin.

Minun on selvästikin hyvä kohdata oikein kunnolla seuraavan ja sitä seuraavan viikon työt kalenterista ihan lähituntumalla, vaikka onkin viikonloppu. Saan itselleni tilanteesta kokonaiskuvan ja pääsen suunnittelemaan, mitä teen ja milloin. Ja myös sen, mitä kannattaa sittenkin lykätä ensi vuoden puolelle. Läpikäynti antaa jonkinlaista parempaa hallinnan tunnetta.

Varasin myös kalenteriin lisää omia työvarauksia, ihan itseäni muistuttaakseni ja aikaa varatakseni.

Luin myös, että 20 minuutin hyvä rentoutuminen vastaa neljää tuntia nukkumista. Lopen väsyneenä laitoin iltapäivällä kellon herättämään puolen tunnin päähän ja antauduin mielen ja kehon rentouttamiselle. Mieli tuppaa aina löytämään hyviä pohdinnan aiheita ja sitä saa pitää kurissa ihan jatkuvasti. Mutta vähitellen rentoutuminen syveni ja ehdin hetkeksi jopa nukahtaa. Tuo uni ei vielä haittaa yöunia, mutta koko rentoutumissessio auttoi palautumaan ihan merkittävästi.

Päivä oli harmaatakin harmaampi jo ennen räntäsateen alkamista. Päätimme koiran kanssa lähteä hupsuttelemaan läheiselle tyhjälle pysäköintialueelle. Irroitin perillä koiran hihnan ja juoksu alkoi :-) Juostiin ja touhuttiin perätysten ja ainakin minä nauroin katketakseni :-)

Välillä kyykistyin hetkeksi ja huutelin koiraa, joka säntäsi luokse yli-innokas ilme naamallaan. Säntäsi ihan vierestä ohi ja haastoi taas leikkimään.

Nyt täytyy muistaa pitää pieniä rentoutumishetkiä itsensä kanssa ja muistuttaa itseään siitä, että tulevat työt ovat kyllä ihan hyvin hanskassa. Jospa ensi yö sujuisi sikeämmin ja rauhallisemmin :-)

Harmaiden ja sateisten päivien kannustamana olen palannut kesän valokuvien pariin. Ensin toukokuinen sitruunaperhonen askaroimassa mustikan kukkien kimpussa.


Sitten toukokuisessa puolukkametsässä vihreä kangasperhonen.


Upeaa alkavaa viikkoa! Jaksetaan kaikesta hämärästä huolimatta!

perjantai 25. lokakuuta 2019

Latvialainen vaskitsa (?)

Yksi tiukka työputki on nyt selätetty. Tällainen kausiluontoinen kiire ja pusertaminen sopii minulle vielä oikein hyvin. Puristusputken jälkeen osaa nauttia taas ihan uudistuneella tavalla hiljaisuudesta ja tekemättömyydestä. Tai ainakin jonkin ihan muun tekemisestä. Valokuvien pariinhan minä heti kampaajalla käynnin jälkeen rynnistin :-)

Latviassa tapasin mielestäni elämäni ensimmäisen kerran vaskitsan. Jos tämä ei olekaan vaskitsa, niin kommentoi ja kerro saman tien. Tätä havaintoa on turha yrittää tarkistuttaa facebookin linturyhmästä ;-)

Ensin se näytti jättimäiseltä kastemadolta. Mutta hiekalla? Ei siinä sen kummempia ehtinyt miettimään, kamera esiin ja kuvaamaan :-) Tyydyin kuvaamaan ylhäältä, tilanne tuli niin yllättäen, että yritin vain seurata kiemurtelijan menoa. Pelkäsin kadottavani sen ja yritin vain pitää sitä kameran etsimessä.




Lisää tietoa vaskitsasta esimerkiksi täältä: http://www.sammakkolampi.fi/lajit/vaskitsa.html.

tiistai 22. lokakuuta 2019

Oletko koskaan...

Oletko koskaan kokenut tilannetta, joka on näyttänyt umpikujalta, josta ei ole paluuta?

Tämä ajatus tuli taas mieleen jostain, mitä luin. Että ihminen on kuitenkin usein vahvempi kuin luuleekaan. Että se, mitä luulee lopuksi, onkin usein vain käännekohta. Että elämä usein kantaa. Useammin kuin luulisi.

Että sitä jaksaakin paljon enemmän kuin olisi uskonut. Ja on paljon vahvempi kuin haaveilikaan.



Pitäisi listata ne vastoinkäymiset, mistä on selvinnyt voittajana tai ainakin tasapelissä :-) Ihminen tuppaa helposti laskemaan ja miettimään vain häviöitään ja tappioitaan. Omissa heikkouksissa märehtiminen on ihan kansallisperinnettä.

Mutta se ei kannata. Se on varmasti todistettu monen moneen kertaan suomalaisten historiassa.

***

Oletko ollut ylpeä itsestäsi? Se kannattaisi.

Oletko koskaan kiitellyt itseäsi kaikesta siitä, mitä olet tehnyt, ajatellut ja saavuttanut? Sekin kannattaisi.


Eläköön me.
Vaikka vaikeudet vievät monesti voimavarat ja kaiken huomion, kannattaa muistuttaa itseään siitä, mistä meidät on tehty ja mitä voimavaroja meillä on.

Timantteja syntyy vain paineessa <3 p="">
Upeaa lokakuun jatkoa!


maanantai 21. lokakuuta 2019

Latvialainen juna!

Junaraiteita näkyi Latviassa paljon, mutta pitkään, pitkään aikaan en nähnyt yhtäkään junaa. Joten tämä junakohtaaminen oli lähes juhlallinen ;-)

Tässä junairaiteiden luona oli puomit ja pieni vartijan kopperi, muualla oli vain ylimenosiltoja ja puomittomia (?) tasoristeyksiä. Jälkikäteen ajateltuna voihan olla, että niissäkin on ollut puomit, mutten vain ole huomannut niitä.

Mutta tässä puomit laskeutuivat alas.


Vihreä, vähemmän modernin näköinen juna saapui kiskoja pitkin. Kyseessä oli tavarajuna - kai...? Ainakin tässä alkuosassa kyydissä on jotain painavan näköistä tavaraa.






Ja ihan perässä tulee tuollainen ikkunoilla varustettu vaunu. Ikkunoiden harvuudesta päätellen se ei ole matkustajavaunu. Olisikohan jotain pienempää kuljetettavaa tavaraa varten?



Latviassa ON siis raiteiden lisäksi myös junia :-)

Erinomaisen kaunista (ja harmaata) syksyn jatkoa! Meille on luvattu jotakuinkin sateetonta keliä :-)

sunnuntai 20. lokakuuta 2019

Sateisen ja hämärän päivän puheita :-)

Mitä tehdä sateisella ja/tai hämärällä päivällä, jolloin valokuvaaminen on yhtä tuskaa kelin vuoksi?

Silloin voi ainakin

  1. Siivota paikkoja
  2. Haravoida pihan lehtiä pois
  3. Sanoittaa ja järjestellä kuvia
  4. Soittaa ystävälle
  5. Kaivella läpi vanhoja otettuja valokuvia
  6. Suunnitella valokuvakansiota keväästä syksyyn otetuista kuvista
  7. Suunnitella uusia haasteita kylmän ja pimeän kauden varalle
  8. Kyseenalaistaa omaa arkeaan
  9. Opetella jotain uutta
  10. Kaivaa netin syövereistä jotain innostavia webinaareja
  11. Keskittyä omaan mielihyvään
  12. Suunnitella tulevaa
  13. Tehdä palveluksia perheelle ja ystäville
  14. Karsia kodin tavaramäärää
  15. Suunnitella seuraavan kesän kesälomamatkaa
  16. Nukkua päiväunia
  17. Haaveilla ja köllötellä hyvässä asennossa hyvässä paikassa
  18. Kuunnella sadetta
  19. Kutoa/neuloa sukkaa
  20. Etsiä uusia sukkamalleja netistä
  21. Suunnitella syystalven lomaa
  22. Listata vuoden aikana kohtaamiaan lintuja
  23. Miettiä hyvää small talkia tulevia kohtaamisia varten
  24. Etsiä uudelle pyykille oikeita kuivauspaikkojä
  25. Ottaa muutamaksi tunniksi ihan omaa erakkoaikaa päästäkseen kuvaamaan oman fiiliksensä mukaan :-)
  26. Testata yhtä päällekkäistä tapaa toimia maailmalle
  27. Yrittää kuunnella ihan aidosti ja myötätunnelmalla

Mitä muuta keksit tähän vajaaseen listaan?

lauantai 19. lokakuuta 2019

Hämärän päivän valkohäntäkauris

Syksy jatkaa sateitaan, toivottavasti pohjavesivarannot kasvavat. Tänään lähdin sateiden jälkeen pienelle luontopyrähdykselle. Aurinko ehti muutaman kerran väläyttelemään säteitään pilvien välistä, enimmäkseen oli kuitenkin pilvistä ja hämärää. Kameran ja objektiivin mielestä oli aivan liian hämärää. Mutta säälle ei voinut mitään.

Parin viikon ajan töissä on ollut intensiivisen hektistä. Illalla olo on ollut aika tyhjiin puserrettu, toki olen ollut ihan tyytyväinen, että niin hyvin olen saanut kaikkea aikaiseksi. Minulla pusertaminen ja hektisyys menee uniin. Unesta tulee myös hektistä, sekavaa ja stressaavaa. Heräilen usein ja univelkaa kerääntyy. Viikonlopun tärkein funktio tällaisina aikoina on varmistaa lepäämistä ja palautumista. Ilman, että niitäkin alkaa suorittaa.

Lähdin kameran kanssa katsomaan syksyä ja luontoa. En ottanut muita tavoitteita kuin nauttia ja tarkkailla. Ne onnistuivatkin ihan hyvin :-)

Nuori valkohäntäkauris oli yksinään pellolla, uros mielestäni. Vähän se oli kaukana ja valoa oli liian vähän, mutta muutaman blogikelpoisen kuvan sain siinä tuijotellessamme napattua. Minä tuijottelin herkeämättä. Valkohäntäkauris söi välillä ihan rauhassa ja tuijotteli muuallekin. Se oli hyvä hetki ja retki.




Ruskea ruskeaa vastaa ei tarjoa upeaa kuvausmahdollisuutta, mutta tässä fiilis on tärkein. Ihania lokakuun päiviä sinulle! Muista pitää itsestäsi huolta <3 p="">