Hanhia, aivan mahdottoman paljon hanhia 🥰

Sen kuuli jo mutkan takaa äänestä. Valtaisa kaakatus. Hanhia oli varmasti vähintään tuhat, todennäköisesti kaksikin tuhatta. Metsä- ja tundrahanhien lisäksi mukana oli ainakin kanadanhanhia. Niiden viestintä oli voimallista, kun parvet liikahtelivat lentoon ja laskeutuivat pienen kierroksen jälkeen ihan lähelle. Tuli kovasti kiitollinen olo tuosta hetkestä ja että pääsin seuraamaan luonnon komeaa spektaakkelia 🥰

Leskenlehtiä kukoisti ojanpientareilla. Pari kiireistä sitruunaperhostakin liihotteli ohitse.

Pelloilla oli lisäksi ainakin laulujoutsenia, naurulokkeja, töyhtöhyyppiä. 

Nyt kannattaa olla ulkona silmät ja korvat valppaina 🥰 Ihana kevät.

Pääsiäistä, kevättä ja kohtaaminen kaupan kassajonossa

Olimme pääsiäisenä koolla parhaimmalla hetkellä koko perhe. Pixie-koira oli innoissaan ja hieman onnellisesti sekaisin kaikista rakkaista ihmisistä siinä ympärillä. Sen tuottamat äänet olivat todella monipuolisia tavalliseen äänen tuotantoon verrattuna 😊.

Pääsiäisen tärkeimmät jutut minun kannaltani ovat rauhoittuminen, pysähtyminen, hyvä seura, ruoka ja juoma. Vuosien varrella on ollut paljon niitä pääsiäisiä, jolloin emme ole pääseet olemaan koossa koko porukalla. Etäisyydet ovat olleet pitkiä ja etäyhteydet, kuten puhelin ovat toimineet yllättävän hyvin päivittäisen yhteydenpidon välineenä. Meille on ollut siis pitkään selvää, ettei kaikkien tarvitse olla läsnä tai edes samassa hetkessä. Aikavyöhykkeet kannattaa hyväksyä kunnioituksella, jottei yhteydenpidosta tule taakkaa.

Käytiin tyttären kanssa ostoksilla, Aulangon joutsenlammilla ja Verkatehtaan ympäristössä. Tämä kuva on Aulangolta.

Tänään aamupäivällä tyttären palatessa omaan kotiinsa minä suuntasin kameran kanssa maastoon tutkailemaan kevään etenemistä. Keli oli mitä kaunein, vaikka tuulta riittikin. Tutulle pellolle oli kerääntynyt toista tuhatta (jos ei enemmänkin) hanhea. Äänimaailma oli sen mukainen - rehevä ja muheva 😍.

Pellon läpi kulkevan joen lisäksi pellolla oli sulan veden muodostama kosteikko, joka keräsi lintuja puoleensa magneetin lailla. Hanhet olivat pääosin metsä- ja tundrahanhia. Joukossa oli jokunen kanadanhanhikin ja yksi laulujoutsen.

Tundra- ja metsähanhia saapui välillä lisää. Ja toisinaan ne vain vaihtoivat paikkaa.

Monesti ne vaihtoivat paikkaa joelle ja laskeutuivat (lopulta) sinne ruuhkaan.

Kuvausreissun välissä nälkä yllättää aina. Tällä kertaa en muistanut syödä välipalaa ennen lähtöä enkä edes ottaa evästä mukaan, joten jouduin turvautumaan kaupassa käymiseen. Se osoittautui masentavaksi kokemukseksi.

Kassajonossa ihan tiiviisti perääni ahtautui nuori pari, jonka ulkonäön perusteella luokittelin aikuiksiksi. Heillä ei ollut maskeja ja he liimautuivat siitä huolimatta kiusallisen lähelle. En tykkää huomautella, mutta nyt toivoin heidän olevan fiksuja ihmisiä ja pyysin heitä pitämään vähintään metrin turvavälin ja siirtymään taaksepäin, etenkin, kun heillä ei ollut maskeja ollenkaan.

Kiiltokuvamaisen nätti ponihäntäpoika vastasi minulle: "Tai sitten siirryt itse eteenpäin - ämmä!" Hymyili väkevästi tuohon perään. Olin aivan häkeltynyt. Vastaus kuulosti esiteini-ikäisen 11-vuotiaan vastaukselta, mutta ponnarityyppi näytti aikuiselta. Kokemus oli hämmentävän ristiriitainen. Hämmentyneen kelaamisen jälkeen tokaisin, että olipas lapsellista. Hymypoika vastasi minulle: " Niin olit itsekin". Se oli siinä. Tästä tilanteesta ei keskustellen päästäisi parempaan lopputulokseen ainakaan minun keskustelutaidoillani.

Ensimmäisiä primitiivireaktioitani oli syvä sääli pojan vanhempia kohtaan. Enpä haluaisi olla heidän housuissaan. Enkä myöskään hänen työ- tai opiskelukaveriensa asemassa. Olen onnekas, ettei minun elämäni kohtaa hänen kanssaan toistuvasti.

Sääliksi käy niitä fiksuja, upeasti käyttäytyviä nuoria miehiä, jotka jäävät tuollaisten yli-itsevarmojen kiiltokuvapoikien varjoon. Pitkällä tähtäimellä huonosti käyttäytyvät kiiltokuvapojat eivät ole toimivaa parisuhdeainesta. Ja sitten taas kävikin sääliksi tuo tyttöystävä ja häntä seuraavat tyttöystävät. 

Kaikille tytöille ja pojille (noita kiiltokuvatörppöjä on tytöissäkin) haluaisin muistuttaa, ettei tuollainen käytös ole hyväksyttävää koskaan. Ei edes silloin, kun kohtaa ärsyttävän keski-ikäisen naisen kaupan kassalla. Jos jollain ei ole ongelmaa tylyttää tuntematonta ihmistä julkisella paikalla, hänellä ei varmasti ole sitäkään vähää estoja tylyttää parisuhdekandidaattiaan yksityisesti muiden näkymättömissä. Ja sekään ei ole ok.

Kukaan ei voi töpätä parisuhteessa niin pahasti (jatkuvia ääritilanteista lukuunottamatta), että he voisivat ansaita tylyttävää kohtelua. Näin keski-ikäisen silmin aivan liian moni nuori ja keski-ikäinen (miksei vanhempikin) kärsii parisuhteessa huonoa kohtelua, koska kuvittelee muka ansainneensa sen. Jokainen ansaitsee arvostavaa ja hyvää kohtelua. Ja jokaiselle löytyy hyvä, arvostava kumppani, jos vain muistaa ensin arvostaa itseään ja miettiä omat arvovalinnat kohdalleen. Kumpi onkaan tärkeämpää: vimpan päälle hoidettu upea ulkonäkö vai välittäminen ja hyvä käytös? Mieti 10 vuotta eteenpäin - mikä merkitsee päivittäisessä arjessa eniten?

Päätin kaiken pohdiskelun jälkeen, etten mene tuon kylän kauppoihin enää uudelleen. Poitsu on todennäköisesti paikallisia, joten vältän mielelläni tällaiset kohtaamiset. Kiitos teille kaikille fiksuille nuorille ja nuorille aikuisille, joita kohtaan tavallisesti! Uskokaa itseenne, teillä on paljon hyvää odottamassa edessänne!

Laulujoutsenia ja hanhia :-)

Valtatie 2:n varrella pellolla, kaukana mutta silti näkyvissä näkyi valkoisia pikkupalleroita ihan mahdottoman paljon. Laulujoutsenia perheineen, mukana myös kanadanhanhia ja tulkintani mukaan metsä- ja merihanhia. Joutsenia oli karkeasti arvioiden ainakin pari sataa. Tiiran lukemien mukaan jopa yli kolmesataa.

Oli ihanan pysähdyttävä kokemus tähän vaiheeseen syksyä. Kuvat ovat etäisyyden vuoksi heikkoja, mutta tunnelataus on sitäkin vahvempi :-)

Kuvat kannattaa klikata isommiksi.

Olipa tunnelmallinen retkipäivän avaus :-)

Meriharakat ja koirakuvahaasteen kolmas päivä

Ilahduttavaa oli tavata myös meriharakkapari. Ensin näin toisen vain kauempana lennossa, mutta olin melkoisen varma, että kyseessä oli meriharakka. Onneksi maltoin notkua paikalla riittävän kauan havaitakseni ne uudestaan. Ihan jokapäiväisiä kamuja nuo porkkananokat eivät kuitenkaan minullekaan ole, aina täytyy lähteä jonnekin hieman kauemmas niitä tavatakseen.

Siinä, missä silkkiuikut pitivät jotakuinkin tauotonta ääntä, meriharakkaparilta en kuullut äännähdystäkään. Olivat tosin myös hieman kauempana ja niitä oli kuitenkin vain nuo kaksi (mikäli huomasin oikein).

Taustalla aterioiva kanadanhanhi hermostutti tätä meriharakkaa jonkin verran. Meriharakka seisoskeli tovin paikoillaan ihan rohkean oloisena, kunnes hanhi siirtyi lähemmäs. Meriharakka siirtyi hieman kauemmas, mutta ryhtyi sitten kuitenkin venyttelemään koipeaan. Venyttely katkesi jostain syystä lyhyeen ja meriharakka jatkoi kävelyään puolivenyttelyn jälkeen.

Ongelmana oli se, että venyttelevän jalan puoleinen siipi jäi jotenkin kanittamaan hassuun asentoon. Turvallisesti kauemmas päästyään meriharakka oikoi siipensä oikein kunnolla ja näytti sen jälkeen ihan normaalilta :-)

Koirakuvahaasteen kolmannen päivän kuvaksi valitsen tämän kuvan, missä seisotaan kahdella tassulla nähdäkseen syyspellolla kunnolla ympärilleen. Tämäkin kuva on vuodelta 2014.

Antoisia kevätpäiviä sinulle! Millaisia keväthavaintoja olet viimeksi tehnyt?

Kevään merkkejä etsimässä ja tarkkailemassa

Päivästä luvattiin kaunista ja kaunis siitä myös tuli. Lähdin pellon laidalle ja siitä luontopolulle kevättä tarkkailemaan - ja tietenkin myös kuvaamaan.

Ensin pellon laidalla kuvattuja ylilentäjiä - ja vieressä lentäjiäkin.

Ensin pieni parvi metsähanhia.

Neljä laulujoutsenta lensi yli.

Nokkosperhonen liihotteli lähellä ja laskeutui kuvattavaksi.

Kanadanhanhipariskunta huuteli mennessään.

Ensimmäistä kertaa kuulin tundrahanhien huudon. Ensimmäiset tundrahanhet tälle vuodelle.

Luontopolun varrella käpytikka hakkasi antaumuksella.

Kevään ensimmäinen havaintoni avautuvista silmuista :-)

Kevään ensimmäinen sinivuokko - ja sitten niitä löytyikin aina lisää ja lisää.

Ehdottomasti kevään ensimmäinen leppäkerttuni :-)

Ihana pieni koivutyttöperhonen liihotteli ympärillä. Laskeutui ensin maahan, myöhemmin vaelluskengälleni.

Sepelkyyhkyjä lensi levottomassa parvessa.

Aivan liian kaukana linssin ulottumattomissa ja lämpösäteilyn takana kirmasi neljä valkohäntäkaurista ja niiden luona hermostunut töyhtöhyyppäpari. Töyhtöhyypät olivat kevään ensimmäisiä minulle.

Ja vuoden ensimmäinen merikotka Kanta-Hämeessä. Suotakoon sille peräti kaksi kuvaa ;-)

Askeleita kertyi, vaatetusta piti välillä vähentää ja välillä taas lisätä uudelleen. Kevään merkit ja ihana hiljaisuus lintujen meteliä lukuunottamatta latasivat akkuja toden teolla!

Mitä kevään merkkejä sinä olet löytänyt?

Koskeloita ja muita Saimaan mökkinaapureita

Eilen oli vielä t-paitakeli, tänään onkin sitten ollut jo reippaasti viileämpää. Täydellinen keli valokuvien pläräämiseen :-) Maanantaiksi onkin sitten luvattu taas lämpimämpää.

Palaan Saimaalle, missä isokoskeloita näkyi päivittäin. Yhtä juhlaa minulle siis. Eivät olleet mitään linssiluteita eivätkä tulleet mitenkään tyrkylle kuvattavaksi. Joskus osuin rantaan ennen niitä ja silloin saatoin saada kuvan vähän lähempääkin.

Välillä ne kyntivät veden pintaa kaksi rinnakkainkin. Kaloja tietenkin etsiskelivät. Tyynellä kelillä heijastus luo oman mukavan lisänsä tämän myyrystelyn katselemiseen.

Kaukana, vähän mennessään töräytellen lensivät kanadanhanhet ohi melko lähellä veden pintaa.

Tässä on vähän puunattu höyhenpukua ja muutama höyhen on päässyt matkaan etsimään mahdollisia höyhensaaria ;-)

Ja taas veden alle...

Kuikat pysyivät kaukana, mutta niitäkin näkyi silti jotakuinkin päivittäin. Tässä lennossa, hyvin matalalla.

Jokin sai isokoskelon ottamaan oikein kunnon spurtin vedessä. Tai siis molemmat niistä. Ihan päätöntä menoa hetken aikaa :-)

Kävimme miehen kanssa välillä kaupassa ja sillä välin isokoskelot olivat asettuneet rantakallioille paistattelemaan päivää.

Tässä näkyvät isokoskelon komeat räpylät melko hyvin :-)

Ja pian toinen niistä saapui ihan rantaan asti etsiskelemään kaloja.

Aikaisemmin olin katsellut koskelonpoikasten pyrähtelyä isojen rantakivien lähellä. Kesti jonkin aikaa hoksata, etteiväthän nämä olleetkaan isokoskeloita, vaan tukkakoskelo poikasineen.

Ja kuikka taas, yhtä kaukana kuin ennenkin :-) Kuvan alareunassa näkyy tyyni ranta ja sitten se osuus, mihin pieni tuuli sitten osuu laskeuduttuaan saaren takaa järven pintaan.

Noiden lintujen (ja muidenkin elävien otusten) seuraaminen on niin rentouttavaa. Siinä ei voi oikein suorittaa (onneksi). Nytkin ihan vain kuvien kautta palaa mieleen sitä samaa tyyneyttä, mitä nämä hetket toivat sillä hetkellä.

Kuvan katselemisessa tulee tarkasteltua pysähtynyttä hetkeä. Ei ennakoimassa seuraavaa tapahtumaa eikä viipyiltyä edellisessä hetkessä. Luontokuvien katsominen rauhoittaa ja tekee hyvää. Mutta kuvia katselemalla silmä tavoittaa aina myös monta sellaistakin seikkaa, mitä itse tilanteessa ei ole huomannut. Siksikin kylmä ja pilvinen keli sopii oikein hyvin kuvien läpikäymiseen. Ainakin tähän asti. Nyt saa riittää tältä päivältä, vaikka kuvia riittää vielä ihan mahdottomasti. Että niitä tuli taas otettuakin ;-)

Mitä sinä teet viileällä kelillä?