Iltakävelyllä tyttären kanssa uuden sairaalan rakennusmaan vieressä

Käymme tyttären kanssa säännöllisen epäsäännöllisesti yhdessä iltakävelyillä. Minä täällä Hämeenlinnassa ja hän Helsingissä. Puhelimitse ollaan toki yhteydessä samaan aikaan, telepatia ei vielä(kään) toimi.

Minä yritän aina välillä uudistaa reittiäni, sillä metsäpolkuni tässä kodin vieressä ovat niin mahdottoman tutut, etten kovin montaa kertaa viikossa innostu niitä tallaamaan. Sieniaikana tosin tututkin reitit kelpaavat 👍.

Tänään otin poikkeuksellisesti kävelylle mukaani kameran. Ajatuksena oli ottaa tilanneräpsyjä matkalta eikä keskittyä kuvaamiseen sen enempää. Kävin katsastamassa tämän päivän reitillä Assi-sairaalan rakennusmaata. Assia on mietitty ja suunniteltu pitkään. Vanhojen tilojen uudistaminen nykyaikaiseksi olisi kuulemma liki mahdotonta (pyydän anteeksi, mikäli olen ymmärtänyt väärin), joten korjaamisen sijaan on päädytty uuden rakentamiseen.

Sairaalan uutta paikkaa on arvottu ja ideoitu monta kertaa ja kauan. Sairaalaa suunniteltiin ainakin junaradan varteen (muiden maille) ja Harvialantien varteen (muiden maille tämäkin). Kun selvisi, ettei muiden maille voi rakentaa, päädyttiin palamaan sairaalan nykyisille maille.

Vanha sairaala on mäen päällä. Ahveniston parantola oli vuodelta 1932 ja siitä alkoi sairaalan historia. Lisää sairaalan historiasta täällä. Nykyään vain vanhan sairaalan ylimmistä kerroksista näkee enää metsän yli. Metsä on kuitenkin kaunis.

Uusi sairaala päätettiin rakentaa mäen alle Ahvenistontien viereen.  Tässä vaiheessa oltiin vielä edellisen sote-uudistuksen lumoissa ja kustannuksille löytyi maksaja sieltä. Kun sote-uudistus kaatui, kaatuivat kustannukset myös sairaanhoitopiirin niskaan. Pian huomattiin, että budjettia pitää kiristää. Suunnitelmat menivät taas uusiksi. Sairaalasta suunniteltiin pienempi ja useammasta rakennuksesta koostuva kokonaisuus.

Uusi sairaala  tarvitsee myös uusittuja liikennejärjestelyjä, jotta liikenne ei ruuhkaannu eikä ihmisten terveydentila vaarannu. Työt ovat käynnistyneet, muutoksia tapahtuu melkeinpä viikoittain. Tietoa on vaikea löytää ainakin ilman maksullista paikallislehteä. Googlettelukaan ei tuo juurikaan tuloksia.

Turva-aidan verkon läpi otin muutaman kuvan. Tuolla yläreunassa kulki ennen kävelytie. Alhaalla oli peltomaista aluetta. Rinnettä on rakennettu näin.

Meillä päin on poliitikkoja, jotka ovat onnellisia kaikista näkemistään nostokurjista. Ja aina parempi, jos ne ovat omassa ihanassa kotikaupungissa. Tässä niitä nyt sitten on 👍. Kurkihan on englanniksi "crane", samoin on nostokurki. Mitenkähän selvittävät eron englanninkielisissä maissa - riittääkö asiayhteyden ero?

Aika iso tuosta tulee 👍.

Laitan kadun levennystyön piikkiin viereisen lammen ympäryksen aidoittamisen. Siitä ei löydy mistään mitään tietoa ja minä olen kuitenkin aika hyvä tiedon etsimisessä. Aidat vain ilmestyivät lammen ympärille ja siitä jatkuvan kävelytien ympärille. Mistään en löydä tietoa siitä, mitä tapahtuu, ja milloin muutos loppuu tai siitä siirrytään seuraavaan. En mistään.

Moni koiran ulkoiluttaja on joutunut huomaamaan, että vakiolenkki lammen ympäri ei olekaan enää käytössä. Kaksi ihanaa 'mummelia' tarpoivat aidan ja kävelytien vierestä huonossa maastossa kävelysauvojen kanssa. Taisi olla heidän vakituinen reittinsä. Onneksi eivät kaatuneet.

Tämä nuorten naisten ja tyttöjen ryhmä oli selvästikin treeneissä - tulossa tai menossa. Korona-aikana lammen ympäri kiertävä reitti on ollut aktiivisessa liikuntakäytössä niin seuroilla kuin yksittäisillä kuntoilijoillakin. Nyt paikka ei ollut käytössä ja he joutuivat siirtymään johonkin muualle.

Olisi niin helppoa lisätä aitoihin sinne tänne ilmoituksia, mistä on kyse ja kuinka kauan poikkeustilanne kestää. Sehän on joissakin kaupungeissa ihan vakiokäytäntö. Mutta näillä mennään täällä.

Minun oma iltalenkkini tyttären kanssa oli erinomaisen onnistunut. Tulipas samalla katseltua vähän metsästä poikkeavia maisemia 👍.

Lomaa takaperin - Porkkalanniemi (Aaahh...)

Porkkalanniemi on paikka, jossa kannattaa käydä kerran elämässä. Jos asuu kohtuuetäisyydellä, kannattaa toki käydä useamminkin. Porkkalanniemi sijaitsee Kirkkonummella mutkaisten teiden takana.

Porkkalanniemi on pääkaupunkiseudun hot-spotteja, eli kesällä vapaa-aikana siellä on porukkaa paljon. Kalliot ovat sen veroisia, että siellä kannattaa käydä ainakin kerran - jopa ruuhkassa. Pysäköintialueet ovat rajalliset ja se saattaa asettaa parhailla keleillä omat haasteensa.

Reitti Porkkalanniemen kärkeen on merkitty nykyään oikein mainiosti. Eksyminen matkalla pysäköintipaikalta  sinne tai takaisin ei ole enää yhtä kutsuvaa kuin muutama vuosi sitten.

Jos matka Porkkalanniemeen on pitkä, muistutan siitä, että vastaavia, vähintään yhtä upeita luontokohteita löytyy pitkin rannikkoa - todella monia.

Mennään tässä blogin arpoman järjestyksen mukaan. Ensin linnut, kyhmyjoutsen tuossa puolivarautuneena odottelee paikoillaan.

Välillä voi levähtää.

Meriharakoita oli rantakallioilla. Varsinaisia porkkananokkia.

Isokoskelopariskunta uiskenteli lähellä.

Haahkoja näkyi ihan mukavasti. Muta-valkokirjavat ovat koiraita ja ruskeat naaraita.

Vihdoin päästään korkeille kallioille. Porkkalanniemi edessä ja korkeimmalla kohdalla mennään.

Käkkärämäntyjä ja ihania sileitä rantakallioita. Toukokuussa ei ollut mitään ruuhkaa.

Pixie the vahtikoira oli innolla mukana menossa. Kyllä tämän jälkeen väsytti. Olisi voinut nukkua matkailuautossa tämän jälkeen, jos olisi malttanut. Ei malttanut tietenkään.

Meren rannan kalliot ovat mitä terapeuttisinta ainesta ihmismielelle. Sinne kannattaa mennä, vaikka kaikki olisikin ihan hyvin 🥰

Tukka hyvin - silkkiuikulla aina!

Ihanaa palata tämän tästä luontoon ja ihan sinne rentoutumisen juurille. Toki luonnossakin on paljon stressiä, mutta ei mennä tällä kertaa siihen. Jos kaipaat luontostressikirjoitusta, laitathan viestiä kommentteihin 👍.

Silkkiuikut ovat palanneet jotakuinkin heti jäiden lähdön jälkeen. Nämä kuvat ovat toukokuun puolestavälistä, osa pareista oli jo tehnyt pesän, osa vasta etsi pesän paikkaa. Menoa oli vaikka kuinka moneen junaan.

Teemana tällä kertaa on silkkiuikun tukkatyylit. Niitähän riittää eikä tämäkään julkaisu paljasta koko kuvaa.

Olisi se hauskaa, jos pystyisi omaa tukkatyyliään elättämään noin helposti tilanteen mukaan. Ihmisellä fiilisten ilmaisu keskittyy ehkä kuitenkin enemmän ilmeisiin ja äänen sävyihin. Äänen sävyjä hallitsevat toki silkkiuikutkin 👍

Tässä ensi koko 'hiusvarasto' täydessä terässään. Tähän silkkiuikku pystyy.

Tässä taas mennään matalalla profiililla ihan hissukseen.

Pesän kohentelukin menee vielä matalalla profiililla, mutta alaparta saa tässä jo rentoutua.

Parin vahvistamisriiteissä otsatukka on aktiivisessa käytössä. Tavallisimmin näin sarvimaisesti haaroittain. Samalla tässä näkee silkkiuikkujen parirituaalien vaiheita.

Kukoistuksessaan koiras (ja lopulta naaraskin) iskee etutukkansa yhtenäiseksi komistukseksi ja pörräyttää poski- ja partakarvansakin täyteen kukoistukseen. Tähän kun vielä liittäisi äänet, niin mitään ei puuttuisi 👍.

Tänään olen kuunnellut pikkuvarpusten poikasten ääniä pesässään. Nähnyt käpytikan kiirehtivän pesälle saaliin toivossa. Ja havainnut pikkuvarpusen ja talitiaisen yhteenoton pikkuvarpusen pesäpaikan vieressä. Tässä ollaan taas kesän ristiriitaisten vaiheiden äärellä. Vastahan se lumi suli (paitsi tuolta lähipellon lumenkaatopaikalta).

Sitä vain mietin, millä eväillä lapsesta tehdään hyvinvoiva aikuinen

Tulevaisuutta varten tehdään toive- ja unelmakarttoja. Menneisyyteen voi vaikuttaa aika nihkeästi. Silti se vaikuttaa elämään vahvemmin ja väkevämmin kuin haluaisikaan.

Mennyttä ei saa muutettua. Mutta suhtautumistaan menneeseen voi muokata. Myös nykyhetkeen ja tulevaisuuteen voi vaikuttaa jossain määrin. Menneisyyteen uppoutuminen kannattaa siis vain siinä suhteessa kuin sen voi ajatella muuttavan maailmaa ja elämää paremmaksi tai ainakin vähemmän huonoksi. Pelkkä murehtiminen ei paranna mitään, päinvastoin.

Juuri nyt mietin rakkauden ja kiintymyksen osoittamista sukupolvien ja sukulaisten välillä.

Minuun on vaikuttanut se, miten vanhempani ovat

• osoittaneet käytännössä tunteitansa minuun
• ohjanneet minua itsensä / itseni kannalta hyvään suuntaan
• tukeneet minua silloin, kun olen tarvinnut aikuisen tukea
• kehittäneet luottamusta välillemme ja
• kannustaneet minua hyväksymään itseni sellaisena kuin olen.

Tuleeko mieleesi, mitä listastani jäi puuttumaan vanhemmuuden, välittämisen ja hyvän elämän kehittymisen kannalta?

Tai oliko mielestäsi listallani jotain vähemmän tärkeää?

Tämä aihe kuumottaa minua nyt kovasti ja kaikki palautteesi on minulle arvokasta!

Kiitos 💖

Matka menneisyyteen ja omiin tunnelukkoihin

Tänään oli pitemmän tauon jälkeen vuorossa Lahden reissu. Ensin isän luo, sitten lounastauko ja sitten äidin luo ja äidin kanssa vierailemaan isän luona. Sen jälkeen käytiin vielä kaupassa ostamassa äidille ruokia ja sitten ajomatka kohti Hämeenlinnaa.

Kahdenkeskiset hetket isän kanssa ovat aina yhtä arvaamattomia, mutta aina lämpimiä. Hän heltyy heti kultaiseksi, kun tervehdin häntä maskin läpi: Hei isä!. Ei hän varmaankaan siinä vaiheessa (tai myöhemminkään) muista nimeäni, mutta reaktio on ihanan välitön ja positiivinen.

Aamupäivästä poliisit olivat kovasti keskustelulistalla. Niillä eväillä sitten mentiin 💖.

Isä oli kovasti menopäällä ja rollaattori kutsui kovasti kävelemään. Pääsimme kuitenkin viettämään hyvän tovin yhdessä istuskellen ja jutustellen. Kävelemisen ainoa huono puoli on se, etteivät omaiset saa liikuskella yleisissä tiloissa. Ainoa vaihtoehto päästä viettämään yhteistä aikaa isän kanssa oli saada hänet pysymään paikoillaan 👍. Niinpä istuskelimme yhdessä sängyn laidalla. (Ja auringon valo suoraan takaamme häiritsi kuvaamista.)

Puolen päivän jälkeen palasimme paikalle äidin kanssa. Isä nukkui päiväuniaan, kun pölähdimme paikalle. Ikävää, että ulkopuoliset voivat katkaista hyvät unet tuosta vain. Hän siis heräsi meidän 'metelimme' myötä.

Unilta herääminen on muistisairaalle selvästikin 'normaalia' hitaampi prosessi. Isä ainakin sekoittaa jonkin aikaa uniaan ja todellisuutta keskenään. Sitä täytyy jaksaa kunnioittaa.

Olemme äidin kanssa spekuloineet istumapaikkojen riittävyydestä isän luona. Siellä on vain yksi vierastuoli. Olisi mahtavaa, jos joku kertoisi, mitä ja miten sinne voi tuoda lisää omia huonekaluja. Ehkä ne asiat on käyty läpi, kun äiti ja veli muuttivat isän tuonne, mutta minulle asti ei ole valunut yhtään mitään tietoa.

Niin kävi, että äidin kanssa isän luona vieraillessamme paikalle saapui myös isän veli. Ihana yllätys, vaikka tiesinkin hänen käyvän isän luona säännöllisesti. Emme olleet nähneet ikuisuuksiin, joten tunnistamiseenkin meni hetki jos toinenkin.

Isän huoneeseen ilmestyneelle keinutuolille oli nyt suora tilaus. Istumapaikat jäivät silti väliaikaisen ruuhkan vuoksi vajaaksi.

En kysynyt Juhalta lupaa tämän kuvan julkaisemiseen, joten tilanteen tullen poistan tämän täältä. Tässä tilanteessa oli kuitenkin mielestäni jotain aivan erityistä meidän perheemme näkökulmasta.

Ihana kohtaaminen. Isä ei ollut ihan niin väsynyt kuin toisesta kuvasta näyttää. Kelaan omaa suhdettani omaan lapsuuden perheeseeni yhä enemmän, jos se on edes mahdollista. Kaikesta ei voi kirjoittaa vielä ainakaan julkisesti. ehkä sitten myöhemmin.

💖

Hangon Tulliniemi - loman voi elää moneen kertaan 👍

Tässä menen lomamatkaani hieman takaperin, mutta se ei varmaan häiritse ketään muuta kuin minua 👍.

Nyt palataan Hangon Tulliniemen luontopolulle, jossa onnistuin myös kolhimaan itseni oikein kunnolla.

Tämä oli kolmas kertani Tulliniemellä. Nyt aikataulu oli vain hieman tiukka ja yritin kiirehtiä. Se kostautui kompurointina. Luontoon ei vain kannata lähteä kiireellä. Omiin askeliin pitää jaksaa keskittyä ja sitten pysähtyä erikseen ympäristöä tarkkailemaan. Siinä kuluu aikaa.

Tulliniemen luontopolku seuraa ensin ihanaa suojeltua rantaa (jonne ei siis saa mennä), pujahtaa sitten hieman metsän siimekseen ja polveilee metsän ja rannan välillä. Lopulta päädytään ihanille kallioille.

Ihan saman näköinen kuva on ollut blogissani aikaisemminkin, ehkä hieman kauempaa. Saapuminen merelle on kaunista polkuakin pitkin.

Luontopolulta ei saa poistua, kaikki ympärillä oleva on käytännössä rauhoitettua, erityisesti rannassa. Pysyin siis polulla.

Vanhan laivan hylky veti väistämättä huomion itseensä. Onneksi siitä oli myös esittelytaulu.

Matkalla oli myös levähdyspaikka. Kaunis.

Rantaosuus oli käsittämättömän kaunis vielä kolmannellakin kerralla vierailtuna.

Tässä ollaan jo kallioilla. Juuri ennen tätä kompastuin kallioisella polulla ja loukkasin polveni, rintakehäni, poskeni ja ylähuuleni. Jonkin aikaa tarkkailin veren hyytymistä ja hampaiden mahdollista irtoamista (yksi lävisti melkein kokonaan ylähuulen) ja päädyin jatkamaan matkaa perille asti.

Kauniit kalliot odottivat, vaikka kulku oli vähän kipeää.

Etenkin kallioalueella reitti oli merkitty hyvin ja siellä oli myös turvaköysi turvallista liikkumista varten.

Vaikka arki olisikin välillä karua, yksitoikkoista tai hieman hapanta, elämän hyvissä hetkissä voi rypeä moneen kertaan, uudestaan ja uudestaan. 

Iloa, jaksamista ja mielikuvitusta arkeen! Minun täytyy muistaa venytellä vielä illalla, etteivät lonkat valittelisi yöllä. Miten sinä huollat itseäsi ennen nukkumaan menemistä?

Kaksinkertainen äitienpäivä ja Kasnäsin ympäristöä

Äitienpäivä oli viime sunnuntaina. Meidän perheemme juhlisti sitä tänään, melkein viikkoa myöhemmin. Juhlan aihe ja kohde on meidän perheessämme tärkeä, ajankohta ajoitetaan sinne, minne saadaan parhaiten koko joukko paikalle. Varsinaisena äitienpäivänä minä vasta toivuin ja lepäsin fantastisen kevätlomamme jälkiä. Juhlimme silloin etänä hieman ja tänään oli varsinainen yhteinen juhlapäivä.

Tykkään mahdottomasti siitä, että elämme perheemme kanssa perinteitä kunnioittaen ja samalla niistä huolimatta. Lapsuudessani oli paljon hampaiden kiristystä perinteiden ja velvoitteiden vuoksi. Sitä perinnettä en ole halunnut jatkaa.

Kiitos siis koko perheelle äitienpäivälounaasta! Ihanaa juhlia samaa juhlaa kahdesti 💖.

Tyttären bongaama ravintola oli mainio. Siellä oli hyvää palvelua ja ennen kaikkea saimme kaikki moniin eri makumieltymyksiimme sopivia ruokia.

Lainaan tähän tyttäreni Noran ottamaa kuvaa onnellisesta äidistä pitsan äärellä. Pitsassa oli munakoisoa, kirsikkatomaatteja, mozzarellaa, parmesaania ja rucolaa. Oli todella herkullista!

Sitten palaan vielä Kasnäsin vierailuumme. Tässä muutamia kuvia rakennetusta ympäristöstä.

Kylpylän hotelliasunnot sijaitsevat simpukan muotoisissa rivitaloissa. Melkein kaikista huoneista on näkymä merelle. Kaikissa huoneistoissa on siis oma ulko-ovi ja ihan kivan kokoinen terassi/patio.

Kylpylärakennuksesta en innostunut sitten ottamaan kuvia. Tässä kuitenkin kuva kylpylän lämpimistä ulkoaltaista.

Lisää hotelli huoneita. Osassa on oma minikeittiö. Myös sviittejä on olemassa.

Ihanasti kevät näyttäytyi vihreänä tuolla.

Satama-aluetta löytyy paljon. Suurin osa taitaa olla vierasvenesatamaa. Noin 30 euroa ilmoitettiin satamapaikan hinnaksi. Satamasta löytyi ihan kiitettävästi palveluita.

Alueella on myös kauppa ja ravintola. Niille on juuri rakennettu uusi rakennus, joka oli osin vielä kesken. Toiminnot oli siirretty jo uusiin tiloihin pienistä keskeneräisyyksistä huolimatta. Toukokuun pienemmällä vierailijamäärällä se toimi oikein hyvin.

Kaupan aukioloajat olivat tässä siirtymävaiheessa hieman mysteeri, mutta kauppa oli ihan hyvin varusteltu. Ravintolan puolellakin kaikki opastetiedot puuttuivat vielä, mutta kävimme lounaalla ja aamiaisella siellä. Valikoima ei ollut gourmet-tasoinen, mutta tavalliselle matkailijalle erittäin monipuolinen ja maukas. Harvoin matkailuautolla pääsee tällaisten herkkujen ääreen!

Matkailuautopaikka maksoi noin 30 euroa. Ihanat rivitalohotellihuoneet ovat sitten hinnakkaampia. Igluyö maksoi noin 500 euroa. Tämän hotellihuoneen alle 200 euron yöhinta on reilusti alle sen. Jos haluaa hivenen luksusta, täällä kannattaa käydä.