Kyllä tämä tästä

Etsin kalenterista vapaata ajankohtaa viikon talvilomalle. Huhtikuulta löytyi nipin napin viikko, jolloin voin olla hyvällä omalla tunnolla viikon vapaalla vilkuilematta työviestimiä. Varasin sieltä alustavasti lomaviikon itselleni.

Voisi melkein ruuhkani perusteella kuvitella, että olen joku tärkeä ihminen, joka on töissä lähes korvaamaton. Totuus on kuitenkin aika kaukana siitä. Päädyn vain sellaisiin rajapintoihin (tai yhdyspintoihin), joissa olen nimettynä yhteyshenkilönä. Usein tuo tarkoittaa sitä, että minulta kysytään ja pyydetään kaikenlaista ja melkein aina vastaajana ja toimittajana toimin vain minä itse.

Olen tavallaan korvaamaton, kun olen jotenkin tavoitettavissa. Jos minun kävisi huonosti ja työurani katkeaisi, aika moni varmasti huomaisi, että ihan hyvin tämä työelämä sujuu ilman minun palveluksianikin. Täytyisi vain ensin hieman totuttautua.

Minun työni ei ole välttämättömyyttä, ilman sitä tullaan ihan varmasti oikein hyvin toimeen. Mutta työpanokseni on muka-välttämätöntä ja vieläpä pikaisella aikataululla niin kauan, kun olen remmissä mukana. Ihminen ei osaa priorisoida ja karsia ennen kuin on ihan välttämätön pakko. Mutta jos malttaisimme priorisoida ja karsia jo nyt, pystyisimme paljon nykyistä enempään ja parempaan.

Tässä on hyvä katsoa myös peiliin. Olen huono sanomaan ei. Autan enemmän kuin mielelläni, jos koen sen auttavan asiaa isommassa kuvassa. Toki olen hanakka tekemään myös henkilökohtaisia palveluksia. En ole pystynyt priorisoimaan riittävästi - tähän asti. Nyt opettelen sitä, etten aina etsi itsestäni lisää joustoa, vaan asetan rajani ja kerron niistä. Yhdessä työpäivässä ei vain pysty tekemään kahden työpäivän työlistaa tyhjäksi.

Olen valunut taas tekemään hieman pitempää työpäivää, jotta saisin tekemättömiltä töiltä rauhaa nukkua öisin paremmin. Kaikki vapaa aika tuppaa kuitenkin kulumaan palautumiseen, enkä ehdi elää muuta omaa elämää kuin palautumista ja pakollisia velvoitteita. Ja nukkua. Olen väsynyt ja yhä väsyneempi. Yritän pysyä tiukkana ja pyrkiä palautumaan enemmän. Odotan tuota huhtikuun lomaviikkoa.

Käsitöitä teen iltaisin tv:n ääressä. Päätin korvata valmiiden sukkien kostuttamisen lumikylvyllä. Sukat saivat sitten sisällä vetäytyä rauhassa. Olin laiska ja jätin päättelemättä ja siten myös lumettamatta kaikki raidalliset sukat. Yksiväristen sukkien päättely oli paljon helpompaa ja tyydyin siihen.

Pixie sähköistyy pakkasessa kiehnäämällä sisällä sohvalla jokaiseen mahdolliseen suuntaan. Sen tuloksena karvat säteilevät kaikkiin suuntiin.

Tänään(kin) katselimme miehen kanssa olympialaisia. Suomi voitti kisojen kolmannen mitalinsa (pronssia tälläkin kertaa) naisten ampumahiihdon takaa-ajokilpailussa. Oli se vain taas upeaa seurata, kun osaajat mittelevät keskenään. Ja tietenkin oli erityisen hienoa, että suomalainen menestyy. Ihan kuin olisi itsekin siinä palkinnon saanut 🤭

Maanmittauslaitokselta tuli kuuden kuukauden jälkeen lainhuutohakemukseen täydennyspyyntö. Tietokoneen vaihdon jäljiltä tarvittavien liitedokumenttien etsiminen ja löytäminen olivatkin yllättävän työläitä ja stressihermoja kutkuttavia toimenpiteitä. Toivottavasti pienen metsämökkösen lainhuudatus onnistuu nyt näillä täydennyksillä eikä näihin dokumentteihin tarvitsisi enää palata.

Aurinko laskee illalla jo ihastuttavan myöhään. Päivä on pidentynyt ihanasti. Meillä lintujen ruokinnalla käy melkoinen sirkutus. Enimmäkseen metelistä vastaavat vihervarpuset, mutta tänään punatulkutkin huutelivat soppaan omat ainesosansa.

Ihanaa helmikuun jatkoa sinulle!

Jaksamista ja iloa elämään ❤️

Kesän vesimyyrä muistuttamassa muusta elämästä kaiken kiireen keskellä

Kesäkuussa tapasin ihanan vesimyyräni pohjan ja pinnan rajamailla. Onneksi sain kuvan. Taas on yksi kokemus lisää plakkarissa 👍

Siellä hän kurkisteli - pohjan ja pinnan välissä 💖

Käsityöt odottavat tekijäänsä. Kahdet ripelankasukat jonottavat arvontaan pääsyä. Tästä edetään hetki kerrallaan ⛅

Yritän nollata oloani työpäivien jälkeen. Osa duuneista on todella koukuttavia, onneksi nykyinen elämäntilanne kestää niiden tuomat haasteet 💖

Silti elämä on paljon muutakin kuin työtä. Perhe jaksaa pitää minut tietoisena siitäkin 💖

Erilaisuus jaksaa haastaa ja ripelankasukkia valmistunut

Erilaisuus on kaunista ja yritän jatkuvasti kasvattaa itseäni siitä iloitsemiseen. Välillä tulee pieniä pysäytyksiä, kun putoaa keskustelukumppaninsa kartalta ihan täysin. Tällä hetkellä treenaan kuuntelemista ja pohtimista. Ja kommentoimatta jättämistä. Olen edistynyt, joskus toki sakkaa.

Eräässä tilaisuudessa puolitutun ryhmän kanssa vaihdettiin aamutervehdyksiä. Yhdellä oli fantastinen aamu, toinen valitteli väsymystään raskaan henkilökohtaisen viikonlopun jälkeen. Minä mielessäni aloin huolehtia siitä, onko joku läheinen sairastunut, joutunut onnettomuuteen tai jopa kuollut. Mutta ei, hän oli kasannut uutta kasvihuonetta. Raskasta toki sekin varmasti omalla tavallaan. Teki mieli sanoa jotain elämän raskaudesta, mutta yllättävän helppoa oli olla hiljaa. Sitten kolmas osallistuja ymmärsi elämän rankkuutta, olihan hänkin ollut taloyhtiön talkoissa.

Elämä on ihanassa vaiheessa, kun nuo ovat elämän rasittavimpia tapahtumia. Onneksi elämän koettelemukset useimmiten osuvat siihen haarukkaan, johon kypsyystasomme riittää. Vaativampien haasteiden aika on myöhemmin. Vaikka sitten yksittäisissä tapauksissa suuret koettelemukset ja katastrofit eivät kysy ikää sen kummemmin kuin kypsyystasoakaan. Niiden edessä olemme kaikki melkoisen voimattomia.

Kunnioitetaan siis toistemme haasteellisia tilanteita 💖.

Ripe- eli jämälangat ovat lisääntyneet valmistuneiden käsitöiden myötä. Olen käyttänyt taas muutaman tovin ripelankojen hyödyntämiseen - kaikki kiertoon. Ripelankasukkia on valmistunut muutamakin pari. Niiden tekeminen on hidasta ja viimeisteleminen vieläkin hitaampaa. Tavallaan ihan hullun hommaa. Mutta ihan lämpimiä sukkia niistäkin saa aikaiseksi.

Kuvassa vasemmalla kaksi paria naisten sukkia ja oikealla kaksi paria miesten sukkia. Miesten sukat menevät meidän perheen miesten sukkalaatikkoon odottamaan oikeaa hetkeä. Naisten sukat menevät harkintalaatikkoon. Eivät päädy omaan käyttööni ainakaan näillä näkymin. Nuo kirjoneulesukat ovat aivan erityisen paksut ja lämpöiset sisäsukiksi.

Aloitin oman sukkaprojektin ihan itselleni. Tavoistani poiketen teen sukat ihan ohjeiden mukaan. Lanka on Novitan Nallea, ohuempaa, mitä tavallisesti käytän. Teen kahta pintaneulesukkaa yhtä aikaa, ja pyrin varmistamaan näin sen, että käsialani on sukissa jokaisessa kohdassa keskenään samanlaista. Käsiala saattaa muuttua suuntaan tai toiseen näin vähemmän pintaneuletta neulovalla projektin aikana. Nyt sukista tulee varmasti samankokoiset. Lisäksi ne myös valmistuvat samaan aikaan - ei tule sitä vaaran paikkaa, että ensimmäisen sukan jälkeen tulisin toisiin aatoksiin. Keväällä minulla jokin neule jää aina kesken ja kesätauko yllättää. Yritän nyt välttää sitä tässä projektissa.

Vaikka tuo alku näyttää yksinkertaiselta, melkoista ohjeiden luentaa ja apupuikon heilutusta se on vaatinut. Hitaasti, mutta meditoivasti edistyy tämä sukkaprojekti 🦶.

Koivuallergia valvotuttaa minua hieman öisin. Yskin kuivaa yskää, kummallinen allergian muoto, mutta niin se vain koivun siitepölyaikana menee.

Ihania kevätpäiviä sinulle! Luontoelämyksiä ja -kohtaamisia, lumoavaa äänimaailmaa ja ihan puhdasta luonnosta ja keväästä nautiskelua 💖🐓🤸‍♀️

Käsityöt ja Pixie ovat rentoutumisreseptini 💖

Viime yönä näin unta käärmeistä. En koe mitään isoa käärmekammoa, mutta uniini toisinaan tunkeutuvat käärmeet ovat ikäviä ja lisääntyvät voimakkaasti. Tavallisesti tällaisia unia edeltää vilkas ja tapahtumarikas päivä. Minulle siihen riittää kellotettu aikainen aamuherätys, päivä toimistolla ja tiivis päiväohjelma. Nukun itse asiassa matkapäivää (lähipäivää) edeltävän yönkin levottomasti. Kolmen lähipäivän setti peräkkäin teettää siis neljä mahdottoman heikosti nukuttua yötä perätysten. Minkäs teet.

Kohtuullisen usein jaksan nautiskella iltaisin käsitöiden tekemisestä. Lopen uupuneena käsityöt eivät enää kiinnosta, mutta tavallisen oloisena iltana käsityöt tuovat rentoutusta iltaani. Hyvä ruokkii hyvää.

Jotain aina välillä valmistuukin.

Poika pyysi pipoa. Väri on keskiharmaa, vaikka kuva näyttää ruskeankin sävyjä tuonne. En ryhtynyt säätämään kännykkäkuvaa. Pipo on merinovillaa ja pitäisi olla melkoisen kutittamaton. Tämän voi kuitenkin pestä vielä hellästi pesukoneessakin.

Sukkarintamalla olen naisten valepalmikkosukkien lisäksi tehnyt miehelle sukat hänen valitsemastaan reippaan vihreästä langasta. Ihan kaupassa siis lanka valittiin, ei kotoa omista varastoista. Varren pituus on myöskin miehen toiveiden mukainen. Sukkia ei tarvita ihan vielä, mutta ovat odottamassa, kun tilanne tulee, että jotkin vanhat kuluvat rikki.

Ruskeat pötkylät ovat säärystimet itselleni. Ostin Novitan Mustaa lammasta tutkimatta langan paksuutta. Se olikin sitten Isoveikan paksuista. Kun en halunnut niin paksusta langasta tehdä sukkia, tein kääreen ohjeiden mukaan langasta säärystimet itselleni. Innostuin kovilla pakkasilla lämpöä varaavista säärystimistä niin paljon, että ostin Isoveli-lankaa ja tein siitä pitkät säärystimet tyttärelle, joka kävelee melkein neljän kilometrin työmatkan kumpaankin suuntaan. Pakkasilla merituulen armoilla niillä matkoilla tarvitaan kaikki mahdollinen lämmitys 💖.

Pixie-koiran kanssa otettiin yhteiskuva yhtenä iltana, kun Pixielle tuli pitkä yskä. Olin tietenkin huolissani ja kun yskä ei näyttänyt hellittämisen merkkejä, nappasin koiran syliini ja kiersimme rintamamiestalon alakertaa ympyrää kuin pienten kipeiden lasten kanssa aikoinaan. Pidin koiraa sylissä, kävelin ja hieman hytkyttelin (niin kuin ainakin aikoinaan tehtiin vauvojen ilmavaivojen kanssa). Taputtelin Pixietä myös selkään. Toisen kierroksen aikana köhä hellitti ja hieman sen jälkeen laskin koiran lattialle. Jäi siihen paikoilleen kuin patsas ja tuijotteli minua kiinteästi. Oletin, ettei olo ollut vielä hyvä.

Oltiin sitten sylikkäin, vaikka olisi ollut jo minunkin nukkumaanmenoaikani. Mutta kaveria ei jätetä 💖. Vähitellen Pixie rentoutui ja otimme sitten muutaman valokuvankin ennen iltapehkuille siirtymistä. 

Kaikki on nyt siis Pixien kanssa hyvin. Odotellaan maaliskuussa vietettävää 14-vuotissyntymäpäivää. Tai ainakin me muut odotamme. Pixie taitaa nauttia elämästä ihan päivä kerrallaan. Tekisi hyvää meille muillekin 💖.

Kaiken maailman kierrätystä ja tehtyjä käsitöitä (Pixie esittelee)

Vanhempien asunnon tyhjennys on siinä vaiheessa, että alan hahmottaa, mitä siellä oikein on. Se mahdollistaa jo jonkinlaista suunnittelua. Taloyhtiön jätehuoltoa ei voi rasittaa liikaa, täytyy mennä sen mukaan, mikä määrä vanhemmiltani voisi tulla jätettä ehkäpä noin viikon aikana. Silloin jätehuollon mitoitus pysyy vielä suunnitellussa ja sovitussa.

Kierrätys on siinäkin mielessä aivan ehdottoman tärkeää, että vain taloyhtiön sekajäteastia tuppaa täyttymään nopeasti. Biojätettä, paperia, pahvia, lasia ja metallia voi viedä lajiteltuna jätekatokseen ihan hyvillä mielin.

Hyötykäyttöön kierrätettäviä tavaroita kuskaan kohteisiin jokaisen käynnin jälkeen. Poistotekstiilejä kertyy paljon. Seuraavalla kerralla vien keräämiäni pussukoita käynnin jälkeen keräykseen. Toki paljon jää sellaista tavaraa, jotka pitää viedä jätelajitteluasemalle. 

Etsin oman työnantajani HSY:n lajitteluohjeista neuvoja seuraavaa käyntikertaa varten.

Vanhemmillani on jokin verran sellaisia puolivanhoja kirjoja. Liian vanhoja uusiokäyttöön, mutta täydellisen arvottomia missään muussakaan muodossa. Kirjahyllystä löytyy muun muassa tietokirjasarja vuodelta 1978. Vuosia sitten olen hävittänyt vanhoja, lukukelvottomia kirjoja repimällä niiden kannet pois. Sisus meni paperinkeräykseen, kannet sekajätteeseen. Halusin nyt varmistaa, millaiseen operaatioon olen velvoitettu, sillä kansien repiminen kirjoista ei ole mitään kivaa eikä kevyttä hommaa. Nyt lajitteluohjeet olivatkin tällaisia: "Lajittele kirjat sekajätteeseen. Kirjat eivät tällä hetkellä kelpaa paperinkeräykseen edes kansien poiston jälkeen, sillä sivut pysyvät tiiviinä kokonaisuutena eivätkä ne hajoa käsittelyprosessissa riittävän nopeasti." Tästä tulee kuormaa jätteiden lajitteluasemalle. Täytyy ottaa se huomioon.

Kattiloita ja pannuja on kaapeissa jonkin verran - myös melkoisen kuluneessa kunnossa. Käyttökelpoiset on helppo kierrättää, mutta mitä tehdä noille muille? Ohjeiden mukaan: "Käyttökelpoiset kattilat kierrätyskeskukseen tai kirpputorille. Käyttökelvottomat ovat romumetallia. Muovikahva ei haittaa kierrätystä. Lajittele lasikansi sekajätteeseen, ei lasinkeräykseen! Paistinpannun/kasarin voi laittaa kiinteistön metallinkeräysastiaan." Näitä ei voi sälyttää taloyhtiön metallinkeräykseen. Ne täytyy myös kerätä odottamaan jätteiden lajittelukeskukselle siirtämistä varten.

Käyttökelpoisia (posliini)astioita kuljetan säännöllisesti hyväntekeväisyyskirpputoreille, toki rakkaimmat aarteet olen ottanut omiin hoiviini. Mutta jäljelle jää paljon vähemmän muiden käyttöön kierrätyskelvotonta tavaraa. Niiden osalta lajitteluohjeissa todetaan, että: "Myy tai lahjoita ehjät ja käyttökelpoiset posliiniesineet. Muutaman yksittäisen rikkoontuneen esineen voit laittaa sekajäteastiaan. Isommat hävitettävät erät voit viedä Sortti-asemalle palamattoman jätteen hinnalla.​" Sortti-asemia on vain pääkaupunkiseudulla. Muualla vastaava paikka on paikallinen jätteiden lajitteluasema tai vastaava.

Sitten on vielä runsaasti lasia eri muodoissaan: pulloja, juomalaseja, kulhoja, koriste-esineitä, purkkeja ja niin edelleen. Lasinkeräys ei ole lähtökohtaisesti näiden oikea 'hautausmaa'. Ohjeiden mukaan: "Juomalasit ja muut lasiesineet eivät käy lasinkeräykseen. Kuumuutta kestävät lasiastiat, kuten uunivuoat tai kahvipannut haittaavat lasipakkausten kierrätystä. Yksittäiset esineet voi laittaa kiinteistön sekajäteastiaan. Suuret määrät Sortti-asemalle Palamaton jäte -lavalle (maksullinen)." Jälleen Sortti-asemat ovat pääkaupunkiseudun jätehuoltoa, muualla on omat jätteiden lajitteluasemansa.

Näillä eväillä suuntaan seuraavalle tyhjennys- ja siivousreissulleni vanhempien kotiin.

Käsitöitä valmistuu puikoilta sitä tahtia, kuin koronan jälkeinen väsymys kertoo sopivaksi. Olen ihan määrätietoisesti panostanut nyt lepäämiseen, palautumiseen ja hitaaseen elämään. Hidas elämä tarkoittaa tässä yhteydessä ennen kaikkea lopustakin multitaskauksesta luopumista.

Pixie-koiran kanssa kuvattiin sukkasatoa. Muutakin on valmistunut, mutta nämä ovat päässeet jo pääteltäviksi.

Tein tyttärelle hänen toivomuksestaan valkoisen peruspipon. Pipon tuli olla sen verran löysä, ettei tuhoa kampausta. Tytär kävelee muutaman kilometrin työmatkansa meren läheisyydessä kesät ja talvet. Pipo on talvipakkasilla ja -tuulilla todella tarpeellinen. Tästä piposta tuli paksuhko, käytin kahta lankaa rinnakkain, joista paksumpi oli merinovillaa ja ohuempi alpakkaa. Seuraavan pipon teen tuosta paksuudeltaan puolivälistä olevasta alpakasta. Nyt on oma alpakkapipo puikoilla.

Onhan tuo pehmeä kuin mikäkin - ja varmasti lämminkin. Eikä purista.

Pixie pääsi esittelemään pipoa ihan käytännössä. Ehkäpä pipo näyttää tyttären päässä kuitenkin ihan erilaiselta.

Pixie sai poseeraamisesta ihan yhtä isot herkut kuin turkin harjaamisestakin 🤭, joten minkäänlaisesta orjatyöstä tässä ei ollut kyse. Hän sai palkkansa - isosti!

Ripelankasukka-arvonta - pitkästä aikaa

Pitkästä aikaa villasukka-arvonta. Kahdet ripelankasukat ja yhdet kokeilusukat arvotaan lauantaina 11.2. Arvontaan voi osallistua perjantaihin 10.2. klo 18 asti. Blogin lukijaksi rekisteröityneellä on kolme arpaa sukkaparia kohti ja rekisteröitymättömällä yksi arpa sukkaparia kohti. 

Ilmoita kommenttikenttään, minkä (kaikkien) sukkaparien arvontaan haluat osallistua ja millä arpamäärällä. Jos tuli selitettyä monitulkintaisesti, saa kysyä tarkentavia kysymyksiä 👍. Voit jättää sähköpostiosoitteesi tai muun tunnistetiedon kommentteihin tai lähettää sen minulle sähköpostiin: luonnonluomaa@outlook.com. Ja jos satut voittamaan eikä minulla ole yhteystietojasi, joudut tarkistamaan tilanteen täältä blogistani.

Ensin kokeilusukat eli sukkapari A:

Sydänsukat kohoneuleella. Kapea varsi, hoikkajalkaiselle varmasti sopivan rento, varret voi taittaa (alakuvassa). Koko 35-36. Nämä sukat ovat olleet blogissa aikaisemminkin.

Sitten ripelankasukat, sukkapari B: 

Koko 38. Nämäkin sukat ovat olleet näytillä blogissa aikaisemmin.

Ja sitten uusin ripelankasukkapari: sukkapari C:

Koko noin 39-40.

Kaikki sukat on tehty Novitan 7 veljestä -langasta, joka on hellällä pesuohjelmalla konepestävää. 75% villaa ja 25% polyamidia. Jokin raita voi olla myös 7 veljestä Naturea, joka on muuten sama lanka, mutta 70% villaa ja 30% lyocellia .

Valoisia helmikuun päiviä! 🥰

Uuden vuoden lupausten status, Pixie ja käsitöitä sekä poistotekstiilien kierrätystä

Palasinpa tänään mielessäni uuden vuoden lupauksiani, kun niitä kerrankin tuli tehtyä. Nehän olivat tällaisia:

1. Käyn ottamassa influenssarokotteen (vasta syksyllä siis)
2. Tyhjennän huushollistamme vuoden aikana vähintään 24 roskapussillista 'käyttökelpoista' tavaraa (jota ei kuitenkaan lopulta tarvita). Kierrätän kaiken mahdollisen, roskapussi on nyt vain käytännöllinen tilavuusmittari. Tähän ei lasketa äidin ja isän kotoa kierrätykseen lähteviä tavaroita, vain oma koti on tässä mukana. 24 pussillista tarkoittaa keskimäärin kahta pussillista kuukaudessa. En ole tasainen toimija, joten vuositavoite on minulle toimivampi tavoite kuin kuukausi- tai viikkotavoite.
3. Varaan itselleni viikoittain aikaa työelämäni parantamisen pohtimiselle, suunnittelemiselle ja toteuttamiselle. Tavoitteena on päästä olotilaan, jossa töihin meneminen on mukavaa, töiden tekeminen kiinnostavaa ja yöllä ei valvoskella töiden vuoksi. Minun täytyy arvostaa itseäni ihmisenä niin paljon, että teen työrimpuilulleni jotain, edessä on vielä paljon työvuosia. Olisipa muuten mahtavaa löytää sellainen työnkuva, että työn tekeminen olisi kutsuvaa vielä eläkerajan jälkeenkin! (Tähän lisäkommenttina se, että on minulla monia mahtavia hetkiä työssäni nykyäänkin ja työkaverini ovat ihan huippuja. Jokin painaa kuitenkin yleisarvosanan vähemmän tyydyttävälle tasolle, joten tähän tilanteeseen ei voi enää jäädä odottelemaan!)

Kohta 1 on ajankohtainen vasta syksyllä, ei vielä huolen päivää.

Kohta 2: Tammikuun aikana talosta lähti pois neljä roskapussillista aikaisemmin säilytyksessä ollutta tavaraa. Olen siis hyvin edellä tavoitteitani. Jälki näkyy parhaiten miehen muutamalla vaatehyllyllä, jotka ovat kokeneet todellisen mullistuksen. Olen luopunut myös muutamista itse ostamistani lankakeristä siltä ajalta, kun ostaminen oli nykyistä paljon herkemmässä. Ja muutamia hartaasti säilytettyjä astioitakin lähti samalle hyväntekeväisyyskirppikselle kuin langat ja parhaat palat miehen karsituista vaatteista. Tämä on hyvä alku 👍. Omia vaatteitani olen siis karsinut jo paljon vuosien varrella, joten miehen vaatteet eivät todellakaan ole ensimmäisenä tikun nokassa 😂.

Kohta 3: Tämän olen jo ehtinyt surullisesti unohtaa kokonaan. Mutta siitä huolimatta olen tehnyt lupaamani muutaman kerran, en kuitenkaan joka viikko. Energiatasot ovat olleet lepohetkinä niin matalalla, ettei mieleen ole mahtunut ihan kaikkea. Ja olen lykännyt montaa asiaa. Ihan nolottaa. Onneksi kukaan ei tiedä 👍. Sehän se näissä on kaikkein tärkeintä 🤭.

Mutta tässä siis mennään uuden vuoden lupausten kanssa. Yritän muistaa tehdä tunnustuslistoja (=seurantalistoja) jatkossakin sopivin väliajoin.

Pixien kuono on parantunut hienosti. Täytynee hoivata kuivuvaa rupea jollain voiteella (Bepanthen?), jottei sen kutina houkuttaisi sitä rapsuttelemaan rupea liian innokkaasti.

Käsitöitäkin olemme tehneet Pixien kanssa aktiivisesti. Hän valvoo tuotantoporrasta (minua) kauempaa, muttei juuri sekaannu minun työpanokseeni. Näiden tummanruskeiden valepalmikkosukkien varren pituus on peräti 39 cm. Taitaa olla tähänastinen tuotantomme ennätys (?).

Ja sitten vielä kierrätykseen. Uusi jätelaki velvoittaa kunnat keräämään asukkaiden käytöstä poistetut tekstiilit. Tekstiilijätteet pitää vuoden vaihteesta lähtien lajitella erilleen muusta jätteestä. Ainakin meillä Hämeenlinnassa keräyspisteitä on vain yksi. Maantieteellisesti laajahkolla alueella se on vähän ja asukasmääräänkin suhteutettuna se täyttyy varmasti alta aikayksikön, jos asukkaat vain vähänkin aktivoituvat uuteen kierrätykseen.

Erityisesti äitini ja isäni kotia läpikäydessäni huokailen tuota poistotekstiilien määrää. Ylen uutisessa kerrotaan: "Teoriassa pystymme vastaanottamaan 5 000 tonnia poistotekstiiliä vuodessa eli kilon per asukas, Honkanen sanoo. Kaikkea ei tarvitse repiä uusiksi kuiduiksi vaan lajittelulla voidaan päästä siihen, että suomalaisilta voitaisiin kerätä 2-3 kiloa vuodessa poistotekstiiliä vuodessa, sanoo Lounais-Suomen jätehuollon projektipäällikkö Aki Honkanen."  Äidin ja isän kotoa poistotekstiiliä kertyy mahdottomasti enemmän kuin kilo henkilöä kohti 😳. Eikä 2-3 kiloakaan tunnu missään.

Poistotekstiileihin kuuluvat puhtaat, kuivat, käyttökelvottomat vaatteet ja kodintekstiilit, kuten takit, housut, hameet ja paidat lakanat, pyyhkeet ja pöytäliinat.

Paksunahkaisuutta keräilemässä ja Pixie käsitöiden äärellä 💖

Kun elämässä on kaiken kaikkiaan rankkaa, moni ikävä asia suodattuu ohi ihan vain suuruusluokan vuoksi. Mutta välillä käy niin, ettei jaksaminen riitä ihan arkihevonpaskaankaan. Samasta arkusta se jaksaminen kaikkiin suuntiin jaetaan. Välillä ei vain ole enää, mitä jakaa.

Paksunahkaisuus toisi monia mahtavia selviytymiskeinoja niin henkilökohtaisen kuin työnkin stressin sietämiseen. Mutta sitä ei saa kaupasta ja herkkänahkaiselle sellaisen hankkiminen omin ansioin on vaativaa ja hidasta puuhaa. Joten tässä sitä kärvistellään.

No niin. Tämä päivä oli heikko eli suomeksi sanottuna huono. Valmistaudun ensi viikonlopun hautajaisiin, joten pohjavire ei ole rakentava. Silti toivoin työviikon alulta enemmän, olenhan jonkin asteinen työholisti. Siitä (holismista) pyristelen hiljalleen pois.

Pixie-koira ei tule lähelle, kun teen käsitöitä. Valokuva Pixiestä ja käsitöistä piti ottaa vaivihkaa lavastamalla. Onnistuihan se jotenkin 💖

Ihania tammikuun lopun päiviä 💖

Elämä voittaa influenssan jälkeen, käsityöt jatkuvat ja riperuokareseptit kiinnostavat

Toipilasviikko influenssan jälkeen on rämmitty läpi ja nyt olo alkaa tuntua tukkoista nenää lukuun ottamatta ihan mukavalta. Nenä on välillä ihan täydellisen tukossa, mutta se nyt kuuluu minun ominaisuuksiini. Siitä on kiva välillä tiukan paikan tullen vähän valittaa, mutta eihän se valittaminen tilannetta miksikään muuta. Ja aina se tukkoisuus on ennemmin tai myöhemmin mennyt ohi. Täytyy vain jaksaa sinnitellä 👍.

Käsitöitä olen malttanut tehdä välillä ihan rauhakseenkin. Istunut vain nojatuolissa, tehnyt käsitöitä ja antanut mielen lentää. Ei tietokonetta eikä televisiota. Eräänlaista mindfulnessia sekin, kunhan käsityö ei ole liian vaativa eikä stressaava.

Käsityökokeiluja olen tehnyt hiukan. Yhdet pintaneulesukat sain valmiiksi (minä kutsun niitä aina palmikkosukiksi, vaikkei niissä varsinaisia palmikkoja olisikaan) ja yhdet kirjoneulesukat (ripelankasukat) ovat puikoilla. Kirjoneuleen suhteen olenkin jo oppinut sen, että puikot pitää olla kirjoneuleessa astetta isommat kuin sileässä neuleessa. Nyt huomasin myös sen, että vähänkään monimutkaisemmassa pinta-/palmikkoneuleessakin puikot kannattaa myös valita puolta numeroa isommiksi. Toivottavasti jatkossa myös muistan nämä opit 👍.

Isälle neuloin villasukat ihan aavistuksen tavallista pitemmällä varrella. Isä oli niistä todella ilahtunut, kun kuuli niiden olevan hänelle ihan itse tehdyt sukat. Jalkaansa hän ei niitä vielä halunnut, paljain jaloin oli hyvä köllötellä peiton alla.

Hoitajat hakivat isän myöhemmin syömään ja auttoivat pyörätuoliin. Isä on ymmärtääkseni taas kaatunut ja satuttanut itseään (saisivat ilmoitella näistä 😡) ja siksi meno on nyt vähän varovaisempaa, vaikka isä yrittikin jo kävellen hipsiä liikkeelle. Hoitajat pukivat isälle uudet villasukat jalkoihin. Isän laitostossut onneksi joustavat sukkien mukaan sopiviksi ja jalkaan voi välillä siksi laittaa paksumpaakin sukkaa.

Muutaman viime kuukauden aikana olen pyrkinyt myös ruoka-aineiden tehokkaampaan hyötykäyttöön. Mies hoitaa meillä kauppareissut ja minä yritän siinä sivussa varmistaa mahdollisimman pientä ruokahävikkiä. Yritän tämän tästä pähkiä olemassa olevista ruoka-aineista (erityisesti nopeasti pilaantuvista aineista) riperuokia tai edes ripevälipaloja. Lämpimiin voileipiin saa häivytettyä monenlaista, samoin pyttipannuihin. Tänään eilisen ison broilerimäärän innoittamana valmistin meille broileri-kantarellikiusausta. Juustoa löytyi vielä runsaasti joulun jäljiltä, broilereita eiliseltä, kantarelleja olen kerännyt pakastimeen melkeinpä sopimattoman paljon (kyllä ne kaikki tässä perheessä vielä kuluu). Kaupasta tarvittiin vain perunasipulisekoitusta ja ruokakermaa. Kerman lisäksi ruokin perunasuikaleita (tässä tapauksessa) myös kanaliemellä, sitäkin löytyi kotoa. Kyllä on ihan sankarillinen olo ruokahävikin vähentämisen onnistumisesta!

Ja olihan se ruoka oikein hyvääkin 😋.

Samaan hengen vetoon täytyy tunnustaa, etten ole todellakaan näissä jutuissa mikään virtuoosi, mutta ahkera ja innostunut aloittelija kuitenkin. Kaikki onnistuneet yritelmät ovat pois jätteistä 👍.

Iloa alkavaan viikkoon! Päivät pitenevät ja talvi lähenee parastaan. Jaksellaan 💖

Joululoma teki terää, nyt voi arki käynnistyä taas (ja niin se käynnistyikin)

Tytär lähti eilen kotiinsa. Hössötin jo edellisestä illasta lähtien sitä, että hän varmasti saa kaiken tarpeellisen ja hyödyllisen mukaansa. Ymmärrän kyllä, ettei hänenkään kotiinsa kaikki mahdollinen mahdu, mutta aina täytyy varmistaa. Ja vähän vielä varmistaa siihen päälle.

Tämän aineellisen huolehtimisen taidon ja halun olen oppinut appivanhemmiltani, erityisesti anopilta. Heiltä ei juuri päässyt lähtemään tyhjin käsin kotiin. Huolenpito oli kunnioittavaa, mutta semipontevaa. Anteliaisuus oli ihan tapissaan. Huomaan jatkavani samankaltaiseen tyyliin omien lasteni kanssa. Tai siis huomaan sen vasta, kun lapset alkavat toppuuttelemaan, että heille ei nyt kassiin enempää mahdu. Tosin kauniisti ja hellästi ovat oppineet turhia höyryjäni torjumaan 💖.

Äitini hautajaisvalmistelut ovat vihdoin käynnissä. Niitä varten pitää löytää hiukan aikaa toimistoaikoina ja ennen joulua heräsin omiin ei-työtehtäviini vasta työpäivien jälkeen. Tänään laitoin kännykkään hälytyksen hautaustoimistoasiointia varten. Muistin kuin muistinkin, kun kännykkä huuteli siitä viestin kera. Aikaa ei kulunut puheluun paljoakaan. Muutamat sähköpostit siihen päälle ja nyt ollaan minun näkövinkkelistäni jo pitkällä. Vähänpä tiedän siitä, mitä kaikkea edessä vielä odottaa. Mutta ammattitaitoisten ja palveluhenkisten ihmisten kanssa asiointi on ollut helppoa ja mutkatonta. Taidan jättää melkein kaiken mahdollisen heidän käsiinsä. Jälki on varmastikin upeaa.

Olo on nyt helpottunut, kun asiat rullaavat taas jollain luonnonvoimalla eteenpäin.

Työtkin käynnistyivät lyhyen joululoman jälkeen tänään. Ajattelin aloittaa rauhallisesti, mutta päivä oli melkein normaalitahtinen. Osittain se johtui siitä, että joitakin sähköposteja sai kaivella muutaman tovin joulunalus-spämmäysten jäljiltä. Siinä samalla siivosin sähköpostiani joulukuun osalta, vaikka se veikin aikaa. Joskus sekin on vain tehtävä. Enää on jäljellä joulukuuta edeltävät kuukaudet 😔.

Mutta tänään ei syntynyt uutta viestiruuhkaa. Aika monet näyttävät olevan lomilla. Siksi nyt onkin aivan herttaisen rauhallista paneutua niihin tehtäviin, jotka kaipaavat keskeytyksetöntä työaikaa.

Työpäivän jälkeen olin poikkeuksellisen tarmokkaalla tuulella ja purin itselleni poikkeuksellisesti jouluvalot ja melkein kaikki joulukoristeet pois. Siirsin ne jopa omille paikoilleen. Tätä ei ole koskaan koettu meidän perheessä aikaisemmin heti joulun jälkeen. Tavallisesti ennemminkin ehkä helmi-maalis-huhtikuussa 🙄. En tiedä, mikä minuun nyt meni. Pitäisiköhän tästä olla huolissaan? 🤔

Tuunasin valepalmikkosukkien ohjettani (jota ei siis ole kirjoitettu mihinkään) hieman ja tein uudella ohjeella vaalean harmaat pitkävartiset sukat. Muutoksena entiseen pieni resori sukan varteen (2o kiertäen, 2n ) ja aiempaa kapeampi sukan teräosa.

Jossain vaiheessa aiemmin tein nämä miehen sukatkin - tylsät kuin mitkäkin taas, mutta lämmittävät jalkoja kuitenkin.

Mies tuli kipeäksi. On ihan kuumeessa, mitä ei viimeisen kymmenen vuoden aikana olla koettukaan. Tehtiin koronatesti varmuuden vuoksi, vaikka korona sairastettiin juuri. Testin tuloksena oli: ei koronaa. Ja nyt tulkittiin ohjeita uutisten mukaisesti oikein (päin vastoin kuin edellisellä kerralla).

Olen ajatellut tekeväni kerrankin uuden vuoden lupauksen tai jopa kaksikin. Ihan itselleni vain. Homma on kovasti mietinnän alla ja aion taas kerran suunnata elämää hieman uusille urille pienen loman jälkeen. Vähän kerrallaan.

Miten sinä? Onko sinulla aikeita elämän isoihin tai pieniin muutoksiin?

Kauniita ja rauhallisen energisiä joulun välipäiviä sinulle!

Käsityöt ovat minulle terapiaa, vaikka enimmäkseen vain villasukkia

Käsityöt ovat minulle erityisesti nyt erinomaista puuhaa ja mielen rauhaa. Jo tekeminen sinänsä rauhoittaa. Sukan kutominen tai neulominen tuntuu kuitenkin selvästi kiitollisemmalta puuhalta kuin puhtaiden lakanoiden viikkaaminen. Toki minä ne lakanatkin viikkaan yhdessä ja avun kanssa, mutta ehken minä puolta tuntia kauempaa jaksaisi sitä puuhaa.

Käsitöiden kanssa sujuu illalla pitkiäkin aikoja. Välillä multitaskaan ja katso samalla tv-sarjaa tai luen jotain. Lukeminen käsitöiden ohella on huomattavasti helpompaa tietokoneelta kuin paperisen kirjan kanssa. Olen joskus yrittänyt viritellä jonkinlaista kirjatelinettä itselleni, jotta kirja pysyisi oikeasta kohdasta auki luettavassa asennossa samalla, kun kädet puuhaavat käsitöiden kanssa. Aika heikkoja ovat olleet viritelmäni. Tietokoneelta saa lukea tovin, ennen kuin pitää vapauttaa toinen käsi siirtämään tekstiä eteenpäin.

Neulomisessa tai kutomisessa (niinkuin minä olen termin lapsena oppinut) on monta rentouttavaa ja rauhoittavaa puolta. Aikaan saaminen ja sen seuraaminen on palkitsevaa. Käsityön tekstuurin tunteminen rauhoittaa jo sinällään. Ja jotain kauneuden kaipuutakin siinä saa tyydytettyä samalla.

Kun on oikein uupunut ja väsynyt olo, jaksaa jopa keskittyä vain siihen käsityöhön. Ihan vain tekemiseen silmukka kerrallaan ilman ajatuksia, ilman mitään. 

Kutominen tai neulominen on myös käsityön muotona viehättävän sisäsiistiä puuhaa. Veneen veistäminen ei onnistuisi olohuoneessa tai työhuoneessa, jossa oleilen paljon illallakin. Minun puikoillani on melkein aina sukkia. Ne ovat sopivan kompakteja projekteja niin kokonsa kuin aikataulunsakin puolesta minun tarpeisiini. Poikkeuksena sukkasadosta viimeisen reilun vuoden aikana olen tehnyt isälle tilkkutorkkupeiton, äidille kämmekkäät (jotka hukkuivat sairaalassa) ja keepin, joka tuli nyt takaisin hänen tavaroittensa myötä. 

Tässä vaiheessa elämääni sukat sopivat keskittymiskykyyni oikein täydellisesti. Niitä siis kuljettelen puikoilla. Jotain on taas valmistunutkin kaiken muun ohella.

Kahdet naisten pitkävartiset valepalmikkosukat ja yhdet miesten perussukat. Yritän mahdollisuuksien mukaan pitää varastossa aina valmiina vähintään yhdet miesten sukat äkillisiä tarpeita varten. Naisten sukkien kanssa saa näpertää kaikkea luovaa ja ne ovat siksi miellyttäviä projekteja. Miesten sukkiin en ole keksinyt vielä sopivaa luovaa tulokulmaa ja siksi niistä tulee perussukat, joiden tekeminen on vähän tylsää.

Miesten sukkiin käytin raidoiksi valkoisista sukista jäljelle jäänyttä ripelankaa. Keväällä tein paljon ripelankasukkia, nyt sitä ripelankaa alkaa taas kertyä.

Minulla on jäljellä kaksi työpäivää ennen joululomieni alkamista. Huomenna selviän etäpäivällä, keskiviikkona pitää aamutapaamisen jälkeen lähteä Helsinkiin. Plussapuolena on, että sinne saapuvat myös työkaverini - ihana nähdä heitä vielä ennen joulua 💖.

Olen lomilla pari päivää ennen jouluviikonloppua, mutta sen jälkeen menen mielelläni taas töihin. Joulun vietämme meillä kotona. Tytär tulee muutamaksi päiväksi ja tuo jouluruokia tullessaan (ainoa meistä, joka tekee jouluruokia itse) ja poika tulee ainakin jouluaattona luoksemme.

Miltä sinun joulusi ja joulun odotuksesi näyttää?

Loppuvuoden työrutistusta ja pelastavat sukkatehtailut 💖

Tytär on tehnyt minulle (kuten isälleen ja veljelleenkin) mahtavan joulukalenterin. En ihan ymmärrä, missä kiireisen työelämänsä kiireiden keskellä hän on löytänyt aikaa ja intoa näiden tekemiseen, mutta olen tietenkin mahdottoman otettu 💖.

Oma joulukalenteri on hauskaa luksusta, sitä ei tulisi itse hankittua. Ja kun se on jonkun toisen minulle rakkaudella ja isolla sydämellä tekemä, olen kiitollisistakin kiitollisin.

Marraskuu onkin kulunut jopa poikkeuksellisen työn täyteisissä merkeissä. Nyt ei ole ollut kyse vain siitä työn määrästä, mikä syntyy, kun 'maailma tehdään valmiiksi' ennen joulua. Isoon uuteen haasteeseen uppoaminen on vaatinut valppautta, pohdintaa, vauhtia ja luovuutta. Rentoutuminen moisen virittäytymisen jälkeen on aina oma haasteensa ja minä olen paljon taitavampi virittäytymään kuin rentoutumaan. Onneksi kyseessä on projekti, joka toivottavasti loppuu jossain vaiheessa. Niinhän projekteille pitäisi käydä. Jotain pitäisi saada valmiiksi. Ja jonkin muun ehkä alkaa siitä vastaavasti.

Kun kävelemään lähteminen on helposti hersyvän yskän ja tuon rikkoutuneen kylkiluun vuoksi vielä pois laskuista rentoutumiskeinona, käsityöt ovat olleet minun helpotukseni työpäivien jälkeen. Ei niin, että olisin ehtinyt saada jotain erityistä aikaan, mutta niin, että olen nauttinut kaikesta tekemisestä enemmän kuin tavallisesti.

Ehkä se on ollut minun mindfulnessiani - hetkeen pysähtymistä ja siitä nauttimista. Langan kulkua sormella ja silmukoiden syntymistä yksi toisensa jälkeen.

Nuo päällimmäiset okran väriset sukat tupsahtivat viimeksi puikoilta valmiiksi. Värit näkyvät mielestäni jotenkin paremmin, kun mukana on muitakin värejä. On jotain, mihin verrata. Siksi nuo muut sukat ovat mukana tuossa kuvassa. Novitan langoista ovat tehty kaikki nuo sukat.

Tilasin netistä uusia lankoja. Halpaa ennalta ehkäisevää terapiaa käsitöiden tekeminen on, jos sitä siltä kantilta ajattelee. Eikä se harrastuksenakaan mistään hintavimmasta päästä ole. Lankakerien rippeet pyrin hyödyntämään ripelankasukissa. Mutta sen ekologisemmaksi minun käsitöiden tekemiseni ei vielä tällä hetkellä ulotu.

Hurmaantuneena katselin yhden kansanedustajan kierrätysmateriaaleista tehtyä juhla-asua, joka oli mielestäni mahdottoman kaunis. Jospa johonkin yhtä oivaltavaan pystyisi itsekin jossain vaiheessa omissa neulomuksissa 💖.

Kauniin harmaata (väistämättä) joulukuun alkua! Viime aikoina olen alkanut viehättyä lehdettömistä ja paljaista lehtipuista. Ehkä siinä on jotain uutta kaunista talven maisemakattaukseen?

Vuorovaikutustaidot loopin alla ja sukkatehdas puksuttaa

Hei! Miten voit? Ja mitä sinulle kuuluu?

Minun yskäni on helpottanut ja nukun jo öitäni paljon paremmin 💖.

Olen itse joskus hieman häkeltynyt, kun joku kysyy kuulumisiani. Se on monesti niin yllättävä kysymys, etten löydä vastausta heti siihen hetkeen. Kun joku jaksaa toistuvasti kysellä kuulumisiani, se tuntuukin ihan kivalta ja vastaaminenkin alkaa olla melkoisen helppoa.

Olen opetellut itsekin kysymään (ihan ääneen) monilta tapaamiltani henkilöiltä, mitä heille kuuluu. Ihan aidosti ja innostuneesti kuuntelen, mitä heidän elämäänsä oikeasti kuuluu. Ja toisaalta en loukkaannu, jos en saa suoraa vastausta. Aina ei tarvitse avautua.

On ollut vaikeaa opetella huomaamaan, milloin olen liian utelias ja milloin liian etäinen. En haluaisi olla kumpaakaan, mutta kultaisen keskitien löytäminen on vaatinut aikaa ja prosessi on vieläkin meneillään.

Vähintään yhtä vaikeaa on ollut ymmärtää se raja, milloin puhun ja avaudun itsestäni liikaa ja milloin taas sulkeudun liian paljon. Niistäkään kumpaakaan en haluaisi. Ja tämäkin rajanveto on varmasti niin erilainen kuin keskustelukumppanikin.

Mutta näitä opettelen. Maailma tuntuu olevan täynnänsä mielenkiintoisia ja kiehtovia ihmisiä, joiden kanssa on upeaa päästä keskustelemaan ja ehkä jopa työskentelemään. Monilla on luonnon lahjana tai edellisiltä sukupolvilta opittuna hurmaavat kanssakäymisen tavat. Sitten on sellaisia ihmisiä kuin minä, jotka ilman lapsuudesta saatua mallia hapuilevat toimivia vuorovaikutuksen tapoja vasta aikuisena. Mekin onnistumme vielä. Se vain vaatii (aika ison) hetken aikaa 👍.

Vihreät sukat (päällimmäisenä) valmistuivat. Olipas paljon tummempaa lankaa, kuin miltä ensisilmäyksellä näytti. Kun silmukka putosi, tarvittiin lisävalaistusta PALJON.

Ihanaa marraskuun loppua! Ensi torstaina päästään availemaan joulukalenterin luukkuja 💖.

Sukkatehdas puksuttaa - vanhemmuuden muuttuminen iän myötä ajatteluttaa

Tytär halusi (kainosti, mutta kuitenkin) korallinpunaiset matalavartiset sukat itselleen. Pikainen paikallinen tavaratalokierros paljasti nopeasti, ettei mitään korallinpunaista kuulu tämän syksyn trendeihin. Toki tilanne on myös se, että muita kuin Novitan lankoja on tarjolla melkoisen vähän ja harvoin.

Mistäs muualta kaikkea ei-trendikästä voi löytääkään kuin netin uumenista? Hyvin pian etsiskelyn ja langan tunnistamisen jälkeen löytyi nettikauppa, josta löytyi sukkalankaa mahdollisimman läheltä toiveväriä. Eikä hintakaan ollut paha. Ja näin jälkikäteen havaintona on, että toimituskin oli melkoisen ripeää 👍.

Lanka oli kuin olikin Novitan lankoja, muttei kuulu nähtävästi tämän syksyn valikoimaan. 100 gramman kerän hinta vaihteli eri kaupoissa noin neljästä eurosta noin kahdeksaan euroon. (Auts!)

Näistä siis tein tyttärelle sukat. Lankaa jäi paljon ylikin, joten lopusta voisi miettiä jotain asuun sopivaa 🤔.

Pojallakin oli sukkatarve. Kahdesta villasukkaparista toiseen oli tullut reikää. Tilalle tarvittiin varasukat. Ei mitään hienostelua, ihan perussukat vain. Ja hänelle tein tällaiset:

Ja yhdelle entiselle ihanalle työkaverille on ollut työjonossa vaaleat, normaalipituisella varrella varustetut sukat. Nyt ne odottavat tuossa postittamista. Varren pituus näissä 14 cm.

Viime aikoina olen miettinyt kovasti äidin (miksei isänkin) ja lapsen suhteen kehittymistä vuosien aikana. Sehän on kaikkineen kovin herkkä prosessi ja tarina. Matka hoivaavasta ja puolustavasta vanhemmasta mentoroivaan ja toista tasaveroisena aikuisena arvostavaan suhteeseen ei ole vanhemmalle yksinkertainen.

Helppoa ei taida olla myöskään vanhemman auktoriteettiaseman purkaminen nuoren näkökulmasta. Ja erityisesti niin, ettei suhteeseen luoda kiilaa, vaan tasapainoa ja arvostusta säädetään jatkuvasti enemmän kohdilleen.

Matkalla tarvitaan valtavasti uusiutumiskykyä ja -halua, luottamusta ja hallinnan tarpeen syrjäyttämistä. 

Ainakin itselläni äitiyden muuttuminen ja suhteen muuttuminen aikuistuviin/aikuistuneisiin lapsiin on ollut haastava, silti mahtava kasvun paikka. Huolehtiva emo ei minussa koskaan syrjäydy kokonaan, mutta nykyään se saa jäädä hätätilanteisiin. Monessa tilanteessa ja asiassa lapseni ovat jo melkoisen päteviä keskustelijoita ja sparraajia minulle. 

Miten niin pienistä ihmisen aluista voikaan kasvaa niin fiksuja, osaavia ja myötätuntoisia aikuisia ihmisiä? Siinä sitä on sukupolvilla aina ja ikuisesti ihmeteltävää.

P.S. Jossain vaiheessa herätään ihmettelemään myös sitä, kuinka ikääntyvät ihmiset eivät sittenkään sammaloidu ja kuole omaan pölyynsä. Kuinka he kaikista ennakko-odotuksista huolimatta sopeutuvat uusiin olosuhteisiin aina uudestaan ja uudestaan, vaikkei kiihtyvyys olekaan samaa kuin nuorilla. Ja mitä kaikkea heiltä voi oppiakaan 👍

Sukkatehdas käynnistyy ja onnea isille! 💖

Tänään kävin ensimmäisen kerran metsässä kahteen viikkoon! Sää oli kaunis. Vaikka aurinko jää melkoisen matalalle, kuusimetsän keskellekin osui auringon pilkahduksia. Tuuli oli reipas, sen lähinnä kuuli, metsän pohjaan asti tuuli ei yltänyt.

Kävelin rauhallisesti kuntoni mukaisesti. Enää ei löytynyt suppilovahveroita riesaksi asti, mutta välillä vähemmän ja välillä enemmän. Metsässä liikkuminen oli kuitenkin päivän tärkein juttu. Suppikset olivat ihan kiva lisä päivän agendaan.

Kaksi kaunista kantarelliakin löytyi. Täytyy käyttää ne jonkin ruoan jatkeeksi.

Toinen mieltäni ilahduttava seikka on se, että sukkatehtaani on vihdoin kesän jäljiltä käynnistynyt. Koronaviikko pysäytti täysin juuri käyntiin lähteneen puuhastelun. Olo oli vain aivan liian väsynyt mihinkään ylimääräiseen.

Nyt sain kuitenkin ruskeat valepalmikkosukat valmiiksi, samoin pojan sukat makoilevat odottamassa päättelyä vaille valmiina. Puikoilla heiluu tällä hetkellä tyttären korallinpunaiset sukat. Hetken sain etsiä, ennen kuin oikean värinen lanka löytyi.

Seuraavat sukat teen entiselle työkaverilleni Marialle. Lanka on hankittu jo ajat sitten. Tekemistä vaille valmis projekti siis 👍.

Yskä riivaa vieläkin oikein kunnolla. Toisinaan pystyn hyvinkin viettämään muutaman tunnin vain muutaman yskäisyn kanssa. Sitten tulee se mahdoton ryöpytys, joka ei pysähdy yskänlääkkeelläkään. Vähän hetkeksi rauhoittuu ja sitten puskee taas päälle. Tuntuu, ettei saa yskimisen välillä hengitettyä sisään, mutta ei se vain ilman hengittelyäkään pelitä. Olen siis riemuisaa seuraa nukkumaanmenoaikaan. Pidän hereillä varmaankin naapuritkin, miehestäni puhumattakaan. Tänään kävin lyhyesti kaupassa maskin kanssa - reissu jäi lyhyeksi pakottavan yskän rähinän vuoksi. Ensi viikolla pitäisi käydä toimistolla. Toivon, että matkat ja perillä oleminen sujuvat kunnialla.

Toivottelen oikein hyvää huomista isänpäivää kaikille! Meidän lapsillamme on ainakin ihan mahdottoman hyvä ja välittävä isä. Se on helpottanut äidinkin hommia 💖.

Ripelankasukka-arvonnan voittajat

Ripelankasukkien arvonta on suoritettu, lämmin kiitos kaikille arvontoihin osallistuneille!

Punavalkokirjavat sukat kokoa 37-38 voitti minttu47, onneksi olkoon!
Laitan sinulle viestiä sähköpostiisi ja lähetän sukat sitten ilmoittamaasi osoitteeseen.

Vaaleanpunaharmaaraidalliset sukat kokoa 39-40 voitti Piipe, onneksi olkoon!

Laitan sinulle viestiä blogiisi, muistuttelen sinua osoitteesi lähettämisestä minulle.

Miesten sukat kokoa noin 45 voitti Salli, onneksi olkoon!

Laitan sinulle viestiä sähköpostiisi ja lähetän sukat sitten ilmoittamaasi osoitteeseen.

Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille!

Tänään ainakin meillä täällä sataa, huomiseksi on luvattu kauniimpaa. Aurinkoista kevään jatkoa! 🌞

Ripelankasukka-arvonta

Ripelankoja riittää edelleen, vaikka näiden ripelankasukkien lisäksi olen väsännyt isälle torkkupeitonkin. Tällä kertaa arvontaan päätyy kolme sukkaparia: yhdet miesten sukat ja kahdet naisten sukat.

Ensin nämä juuri valmistuneet naisten punavalkokirjavat sukat kokoa 37-38.

Toinen arvonta on näille jo aikaisemminkin esittelyssä olleille naisten vaaleanpuna-harmaaraitaisille sukille kokoa 39-40.

Kolmas arvonta on miesten sukille kokoa noin 45. Nämäkin ovat olleet täällä näytillä jo aikaisemminkin.

Kolme arvontaa, kaikki sukat tehty 7 veljestä -langoista. Sukat kestävät kevyttä konepesua, niissä on villaa 75%.

Kirjautuneille lukijoille 3 arpaa per arvonta, vierailijoille 1 arpa arvontaa kohti. Kaikkiin kolmeen arvontaan saa osallistua. Ilmoita kommenttikentässä, mihin arvontoihin osallistut ja kuinka monella arvalla. Jätä myös jokin vinkki, jolla saan sinuun yhteyden (esim. sähköpostiosoite), jos satut voittamaan jotkut sukista.

Kukin arvontaan osallistuja voi voittaa vain yhdet sukat, joten jos osallistut useampaan arvontaan, ilmoita myös varmuudeksi, mitkä sukat haluaisit eniten yms.

Arvonta-aika jatkuu perjantaihin 8.5. klo 24 asti. Pyrin suorittamaan arvonnan onnettaren avustuksella vielä samana viikonloppuna.

Mukavaa vapun jatkoa! Toukokuu alkaa jo huomenna!!!

Isä sai torkkupeittonsa ja paluumatkalla näkyi kurkia

Tämän päivän velvollisuudet on suoritettu. Lisäksi päikkärit, F1-kisoja ja päivän yhteinen tv-hetki miehen kanssa. Seuraamme tällä hetkellä sarjaa nimeltä Wisting. En yhtään muista, miltä alustalta sitä katsomme, mutta kyseessä on norjalainen poliisitrillerisarja. 

Kävin siis Lahdessa. Ensin kävin isän luona hakemassa hänen postinsa = laskunsa ja vierailemassa kahden kesken. Vein isälle uuden torkkupeiton. Hän suhtautui siihen ensin neutraalisti ja kerrottuani, että olen tehnyt sen ihan itse häntä varten, hän oli kovasti tyytyväinen. Kukat eivät tulleet keskusteluun millään tavalla 👍.

Isä tervehtii minua iloisena, kun saavun paikalle, mutta hän ei tavallisesti heti muista, kuka olen. Esittelyiden jälkeen päästään eteenpäin 💖. Tässä huomaa sen, kuinka voimakas on ihmisen tunnemuisti. Isä selvästi muistaa tuttuuden, turvallisuuden ja ilon, muttei saa mieleensä minun henkilöllisyyttäni. Mutta se ei haittaa, positiivinen 'esitunnistaminen' avaa ovet kaikelle jatkokeskustelulle. Hän ei selvästikään tervehdi kaikkia 'tuntemattomia' yhtä suurella sydämellä ja ilman varauksia. Kohtaaminen on siis jotakuinkin aina oikein mukavaa.

Isä väsyi nopeasti ja kävi sängylle lepäämään. Levittelin uuden torkkupeiton hänen suojakseen. Hän ei näyttänyt rennolta, mutta oli kovasti tyytyväinen.

Äiti halusi myös vierailla isän luona, joten laskujen hoitamisen jälkeen lähdimme hoivakotiin. Äidillä tuntui kaikessa kuluvan tavallista enemmän aikaa. Lähtö sujui hitaasti.

Käynti oli lyhyt, isä oli levoton, eikä malttanut olla kauaa paikallaan. "Olikos tämä nyt tässä?" hän kysyi useammankin kerran. Hoivakodissa omaisten pitää tällä hetkellä pysyä asukkaan omassa huoneessa, joten liikkeelle lähteminen tarkoittaa käytännössä vierailun loppumista. Vierailun henki oli kuitenkin hyvä.

Näiden vierailujen aikana pitää aina olla herkkänä ja keskittyä. Sivutuotteena pääsee kelaamaan omaa historiaansa niiltä osin kuin haluaisi kaiken vain unohtaa. Nämä ovat raskaita reissuja minulle. Stressaan etukäteen ja palautuminen vie aikaa. Toki palauduttuani olen aina astetta vahvempi ja viisaampi. Kunhan sille palautumiselle on riittävästi aikaa.

Se on upeaa, että oma perheeni ymmärtää, millainen urakka tämä minulle on. Saan upeasti tukea ja osaan nykyään varata itselleni ylimääräistä omaa aikaa näiden tapaamisien yhteyteen.

Paluumatkalla ajoin osittain sivuteillä. Lintujen muutto käy kuumana ja lintuparvia näkee pellolla jos toisellakin. Ajatuksena oli, että sivutiellä voisi olla parempi mahdollisuus pysähtymiseen.

Kurkia. Ruokailua ja parisuhteen vahvistamista 💖.

Osa näyttää melkein valkoisilta. Edellisen vuoden poikasia? Kaulalaikkukin on harmaa, ei musta. 

Ihanaa viikonlopun jatkoa! Minulla viikonloppu tavallaan vasta alkaa. Lomailen myös maanantain 💖.

Uuden äärellä - torkkupeitto on valmis!

Nyt tuntuu Hämeessäkin keväältä! Pihalla on sulaa jo ehkä kymmeniä neliömetrejä - muutosta tapahtuu mahdottomasti joka päivä. Paksuimman hangen korkeus on madaltunut todella paljon. Nyt tuntuu ihan oikeasti keväältä!

Perhoset, linnut, maljakkoon tuodut omenapuun oksien puhkeilevat silmut korostavat kaikki kevään äkkitulemista. Patio on vielä enimmäkseen lumen peittämä, mutta näyttää siltä, että parin päivän aikana (jos keli jatkuu tällaisena) päästään valloittamaan puoli patiota jo ihan omaan käyttöön!

Isälle värkkäämäni torkkupeitto on vihdoin valmis. Sen mitat ovat 84 cm x 124 cm. Painoa 1,1 kg. Yhtään isompaa en jaksanut tehdä. Toisaalta isä on hieman aiempaa heikommassa kunnossa, joten tärkeämpää on saada hänelle torkkupeitto pian kuin täydellisenä liian myöhään. Mutta kyllähän tuonkin alla päiväunet torkuttelee.

Tämä oli siis ripelankaprojekti useamman vuoden ajalta. Kukalliset tilkut ovat muutaman vuoden takaa. Yksinkertaisemmat isoäidinneliöt ovat varta vasten tätä peittoa varten ripelangoista tehdyt. Vain reunuslanka on ostettu erikseen. Sillä sain yhtenäisyyttä ja raamia tilkkumelskaan.

Tässä se on. Jatkossa nähdään, miten isä suhtautuu siihen. Entisessä elämässä isä hyväksyi melkein kaiken. Nyt hänellä on vähemmän estoja ja mielipiteet ovat raikkaita ja voimakkaita. Mielenkiinnolla odotan tulevaa 👍.

Sininen reunus raamittaa kivasti peiton. Palojen erikokoisuus näkyy myös reunan epätasaisuutena, vaikka yritin sitä epätasaisuutta kompensoidakin. Näillä nyt kuitenkin mennään.

Tänään ei tehdä enää käsitöitä. Yksi ripelankasukkaprojekti on käynnissä, mutta se saa odottaa kutsuvaa hetkeä. Sillä aikaa nautin yhden projektin loppuun saattamisesta. En tiennyt, mihin ryhdyin, enkä sitä, mitä saisin aikaan. En ajatellut tähän kuluvaa aikaa, koska tällä ei ollut päivän päälle kiirettä aikataulupainetta.

En olisi koskaan uskonut, että käsistäni irtoaisi mitään näin miellyttävää. Ihanaa olla tyytyväinen lopputulokseen, sillä matka oli pitkä!