Uusi vuosi koitti, toivottavasti osaan tehdä monta asiaa tänä vuonna edellistä paremmin 👍💖

 Uuden vuoden henkeen lyhyt kertaus menneestä vuodesta:

• hautasin molemmat vanhempani
• toinen heistä kuoli viime vuonna
• olen tehnyt perunkirjoituksen
• olen tyhjentänyt kuolinpesän asuntoa myyntiä varten
• töissä tuli organisaatiomuutos ja siirryin uuteen yksikköön ihan uuteen tehtävään
• olen hyvästellyt vanhan pitkäaikaisen työyhteisöni ja tutustunut uuteen työyhteisöön
• olen luopunut monista vanhoista, vuosikymmeniä kehittämistäni ammattiosaamisistani ja alkanut kehittää uusia vahvuuksia ja ammattiosaamisia itselleni
• olen kiertänyt kaksi lomaviikkoa (keväällä ja syksyllä) miehen ja koiran kanssa matkailuautolla ja tutustunut Suomen matkailukohteisiin
• lomailin miehen ja koiran kanssa kesällä viikon vuokramökillä, kävin uimassakin muutaman kerran
• keräsin kantarelleja melkein 40 kiloa, suppilovahveroita huomattavasti vähemmän
• lahjoitin kantarelleista muille ehkä noin 5-10 kiloa
• tytär vietti meillä kesälomasta (EDIT) ihanan viikon ihanat kolme viikkoa elokuussa
• olen tehnyt käsitöitä paljon: lähinnä sukkia, muutamat pipot, lapaset ja parit kaulurit 
• olen lahjoittanut neulomiani/kutomiani sukkia muille ehkäpä noin 10-15 paria
• olen hoitanut ja maksanut kuolinpesien laskuja - kuolinpesien pankkitilit ovat eri pankeissa
• olen tehnyt kuolinpesän laskuihin osoitteenmuutoksia ja maksajan osoitteen muutoksia
• sairastin koronan
• sain seurakseni koronan pitkäaikaiset jälkioireet: pohjattoman väsymyksen ja hulppean aivohäröilyn
• Niin kevät kuin syksykin oli työn kannalta huikeaa kiirettä ja hoppua - työtehtävien ja -organisaation muutos estivät ennakoitavuuden
• joulu vietettiin koko perheen kanssa yhdessä

Varmaan paljon jäi unohduksiin, mutta tästä pääsee käsitykseen vuoden kulusta.

Vaikka katsaukset ovat lukemani mukaan usein onnistumispainotteisia, minun listani on tapahtumapainotteinen. Näissä asioissa en olisi voinut erityisesti onnistua tai epäonnistua. Ja epäonnistuminenkaan ei olisi mielestäni ollut paha juttu. Vaikeiden asioiden äärellä on lupa epäonnistua. Sen myöntäminen on jo tavallaan onnistumista.

Katselen kovasti kieroon sitä, että ihmisen elämää arvotetaan onnistumisten ja suoritusten mukaan. Nehän ovat sinänsä hienoja juttuja, en väheksy niitä. Elämä voi joskus kuitenkin olla raskasta - ja sitä se vain välillä on. Raskas elämänvaihe ei ole huonommuutta tai häpeää. Se on elämää. Niistä yli pääseminen ja eteenpäin selviytyminen on Onnistumista isolla O:lla.

Vaikka minun elämäni on ollut kuluneen vuoden aikana raskasta, se on ollut myös hyvää. Olen kiitollinen kaikille elämääni positiivisesti osallistuneille ystäville 🥰. KIITOS!

Talitiaiset nauttivat kovasti talventörröttäjistä eli talveksi pystyyn jätetyistä perennojen varsista. Ne ovat hyviä odottelupaikkoja matkalla ruokinnalle.

Mustarastas on tässä ruokintapaikan alla. Vieressä perennojen tukivarsi (jätän ne nolosti aina paikoilleen koko talveksi, ettei tule lisätyötä).

Linnut viihtyvät myös laikkukirjokanukan oksien suojassa. Vaikka pensaistoa on harvennettu, sinne on edelleenkin aika vaikeakulkuinen reitti petolinnuille. Turvallinen ympäristö siis.

Tässä mustarastas on edelleen ruokintapaikan alla, mutta kerrosta korkeammalla. Omenapuussa roikkuvien ruokintapaikkojen alapuolella on isot saavit, joihin ylimääräiset siemenet putoavat. Tällä vähennetään jyrsijäongelmia. Saavien korkeat reunukset eivät ole vielä houkutellut jyrsijöitä luokseen.

Mustarastaat sen sijaan pitävät maaruokailusta. Ne ovat onneksi löytäneet myös nämä saavit, joihin siemeniä putoilee. Ne pysähtyvät ensin saavien reunoille tarkkailemaan ja pujahtavat sitten saaveihin ruokailemaan. Pian ne nousevat takaisin saavien reunoille tarkkailemaan tilannetta ja sitten voi taas sukeltaa pudonneiden siementen ihmeelliseen maailmaan 🥰.

Urpiaiset ovat löytäneet myös saavin reunan, mutta ne näyttävät odottelevan siinä sopivaa pyrähdystä ruokintalaitteille.

Saaveissa on kiipelikepit oravia varten. Jos lumi sulaa saavissa, on aina olemassa oravien hukkumisvaara. Kiipeilykeppi on hyvä turva tällaisia tilanteita varten.

Kiipeilykeppi antaa myös lisävartta ruokailulaitteelle kurottautumista varten. Osa oravista päätyy roikkumaan ruokailulaitteeseen ja yksi pitkä koripalloilijamainen orava pääsee kurottamaan laitteelle ihan saavin reunalta asti.

Närhet käyttävät jonkin verran kiipeilykeppejä ruokailussaan. Niiden avulla pääsee lähemmäs ruoka-apajaa.

 

Meillä on kovasti pakkasta ja kelin pitäisi vain kiristyö parin seuraavan päivän ajan. Onneksi on etätyö. Junat ovat kovasti myöhässä pakkasen vuoksi ja niiden kulkuun luottaminen olisi ihan kokopäivätyö.

Mahtavaa uuden vuoden alkua! Eletään tämä vuosi hieman edellistä vuotta paremmin. Tehdään fiksumpia investointeja itseemme ja lähimmäisiimme. Opetellaan kieltäytymään turhista jutuista. ja opetellaan tunnistamaan nuo turhat jutut.

Punatulkkuja - ja kaikkea ei todellakaan tarvitse saada!

Aloitan kuvilla pihan punatulkuista. Niitä (punatulkkuja) riittää pihalla, erityisesti omenapuun luona aivan hurmaavia määriä. Tässä tilanteessa tuo tarkoittaa käytännössä toistakymmentä punatulkkua kerrallaan. Ne käyvät harvoin syöttötelineellä, mutta omenapuun kaksi syöttölaitetta ovat kovassa käytössä.

Koiraat ovat komeita ja niiiii-in punaisia.

Naaraat ovat haaleampia, mutta tyylikkäitä nekin. Monet punatulkut käyvät nopeasti naukkaamassa siemenen automaatilta ja siirtyvät puun ylemmille oksille siitä nauttimaan. Pureskeleminen ei ole oikea termi. Nokallaan ne jotenkin murskaavat siemenet. Jotkut nälkäiset ja rohkeat jäävät ruokintalaitteelle vähän niin kuin pöytävarauksella. Ottavat hyvän asennon ja jäävät aterioimaan ihan rauhassa. Viherpeipot harrastavat tuota ihan samaa.

Tältä näyttää se hätäisempi ruokailu. Koivet ovat laitteen reunalla ja muuten pyristellään paikoillaan siihen asti, että siemen on nokassa. Jalat eivät siis roiku ilmassa, vaikka ehkä näyttäisikin siltä.

Tässä aterioidaan sitten taas ihan arvokkaasti.

Välillä ruokintalaitteella oli ruuhkaa, mutta sopu teki sijaa. Viherpeippo on tuo toinen paikalla ruokaileva.

Toisena aiheena mielessäni on joulupuukeräyksistä lähtenyt keskustelu siitä, millainen joululahjatoive on liikaa ja mitä lapsen oikeasti pitää saada voidakseen kuulua joukkoon. Aihe on isompana pyörinyt mielessäni jo kauemmin, mutta joulupuukeräysten ympärille syntynyt keskustelu tiivisti ajatteluani entisestään. 

Nyt kun selasin internetin uljasta maailmaa löytääkseni lukemani artikkelit törmäsin ihan vastaaviin kirjoituksiin vuodelta 2019. Eli ei linkkejä, mutta yritän tiivistää havaintojani tänne.

Lahjojen ostajat ovat ihmetelleet hyväntekeväisyyskeräysten osin kalliita lahjatoiveita. Yksi kertoo, ettei sen hintaiseen lahjaan olisi varaa omallekaan perheelle. Toinen ihmettelee 'köyhän' vaatimustasoa. Kolmas ehdottaa, että kalliisiin lahjatoiveisiin voisi yhdistää useamman lahjoittajan voimavarat. Neljäs ajattelee, että kalliita lahjatoiveita vieroksutaan vain siksi, että lahjoittajat ovat itse niin tyytyväisiä elämäänsä, etteivät voi ymmärtää nuorten tarpeita kuulua muiden joukkoon (mikä siis vaatii kalliita merkkivaatteita ja -tavaroita).

Köyhyys on asia erikseen. Se on lapselle taakka (kuten vanhemmillekin), mutta sitä voi hyvin sietää johonkin rajaan asti. Minun lapsuuteni oli vähävarainen, mutta mikään elämäni traumoista ei ole syntynyt siitä, ettei meillä ollut varaa siihen, mikä oli olevinaan tärkeää. Siihen aikaan oli niin mahdottoman selvää, etteivät kaikki voi saada kaikkea. Vähemmällä piti vain pystyä tulemaan toimeen.

Toki joitakin toiveita toteutui monesti joululahjoissa. Yksi isoista must-have-toiveista oli kuukengät (70-luvulla siis). KAIKILLA oli kuukengät. Siis ihan kaikilla. Minä sain omani vihdoin joululahjaksi. Oli se makeaa 🥳.

Se on totta, että jos ei koskaan saa sitä, mitä kaikilla muilla on, tuntee olevansa aika nurkassa. Mutta kun saa edes joskus jotain 'kaikille kuuluvaa', elämä on paljon helpompaa.

Ihan asia erikseen on se, että lapsi tai nuori (tai pahimmillaan vielä aikuinenkin) kuvittelee, että elämän onnellisuus riippuu tavaroista, elintasosta, ulkonäöstä tai saavutuksista. On aika surullista, että osa vanhemmista tukee tätä ihan vääräksi todistettua luuloa ja pyrkii varustamaan lapsensa kaikella oikeasti tarpeettomalla.

Tavara tekee lapsen tai nuoren onnelliseksi korkeintaan muutamaksi päiväksi (oma kokemus, ei mitään tutkimustietoa tämän takana). Aikuisella tavaran tuoma onnellisuus on sitäkin lyhyempikestoista. Saavutukset vanhenevat nopeasti, elintaso muuttuu hetkessä (ainakin huonompaan suuntaan) ja ulkonäkö on hyvin nopeasti arvonsa menettävää materiaa.

Kun täältä elämänkaaren paremmasta päästä tarkastelee asioita, niin ihmisten onnellisuus ja hyvä elämä on perustunut vuosien varrella ihan muihin asioihin kuin mitä nuorena niin kovasti tavoitellaan. Terveys on varmasti yksi tärkeimmistä elämän peruspilareista viimeistään 30-vuotispäivien jälkeen. Hyvät suhteet omiin läheisiin on toinen tärkeä asia. Kolmanneksi nostaisin arvot ja niiden mukaan elämisen. Merkityksellinen elämä ja tekeminen tuntuvat olevan melkein kaiken hyvinvoinnin takana.

Kun luin artikkeleista, että nuoren täytyy saada tai ihmisen tulee saada jotain, olin karvaasti eri mieltä. On todella paljon asioita, joita jokainen mielellään haluaisi saada, mutta jotka eivät ole mahdollisia. Monen monta sukupolvea on todistanut sen, että kaikkea ei tarvitse saada ollakseen onnellinen. Kaikkea ei tarvitse kokea elääkseen merkityksellisen elämän. Ja ennen kaikkea: lapsuuden ja nuoruuden huippuhetket eivät takaa mitään loppuelämän onnellisuudesta ja laadusta. Niiden puuttuminen puolestaan ei mitenkään estä upeaa ja innostavaa elämää. 

Lapsuudessa ja nuoruudessa kannattaa opetella selviämään ja nauttimaan, vaikkeivät toiveet toteutuisikaan. Noista kokemuksista ja selviytymisestä syntyy vahvaa pohjaa oikeaan onnellisuuteen.

Kaikkea ei tarvitse saada eikä kokea. Ehkä kannattaa keskittyä siihen, mitä ja milloin. Malttaminen ja pidättäytyminen kasvattaa kykyä onnellisuuteen.

Pikkuoravan luova ratkaisu ;-)

Meillä käy tässä pihassa siis kolme oravaa: tuo läheltä piti -äippäorava, joka näyttää nykyään jo aika hyvältä ja sen kaksi poikasta, yksi ensimmäisestä ja toinen toisesta poikueesta. Pari päivää sitten laitoin kuvia tuon vanhemman poikasen ruokailutavoista. Se on siis löytänyt äippäoravalle varatut pähkinät oravamaatista eli ruokintalaitteesta, samoin kuin pienempi sisaruksensakin.

Siinä, missä vanhemman poikasen jaloista jäi roikkumaan ulkopuolelle vain vähän, nuoremmalla poikasella olikin ihan omanlaatuinen ratkaisunsa. Tapahtumaketjun alku tuli yllätyksenä, ihan puskista, enkä ollut kameran kanssa missään valmiusasemissa. Olin sisällä olohuoneessa vain katselemassa oravapöntölle päin. Sen jälkeen hiippailin tietenkin nopeasti kameran kanssa pihalle valmiusasemiin, jotta saisin edes jotain dokumentaatiota.

Pikkuorava nimittäin heittäytyi ruokintalaitteeseen sukkana ja jäi sinne iloisena syödä mussuttelemaan aika pitkäksikin aikaa! Tässä se on saanut tarpeekseen ja tulee pois. Luulin ensin tuota ruskeaa nappulaa sen nenäksi, mutta sehän olikin suussa oleva pähkinä!

Nopeasti se keräili itsensä ja päätyi oravamaatin päälle muina miehinä syödä juputtamaan ;-) Oli kyllä mahdottoman vekkuli ja odottamaton tapahtumasarja!

Hännän ohuudesta näkee, ettei tämä ole vielä kovin vanha.

Ja tässä kuvassa alla poikasen pieni olemus näkyy todella selvästi.

Olen nähnyt myynnissä sellaisia matalampiakin malleja, jotka eivät ehkä houkuta niin paljon tämän kaltaisiin sisälle tunkeutumisratkaisuihin. Tämä meidän ruokintalaitteemme on jo aika vanha. Pitäisikin katsoa sille uusi korvaaja. Ehkäpä hieman matalampi siis?

Mutta kyllä sain nauraa ihan katketakseni noiden kahden oravanpoikasen touhujen seuraamisen aikana ja jälkeen. Kilokaupalla endorfiinia virtasi lävitseni. Toivottavasti pieni rippunen ilostani siirtyy sinullekin :-)

Mikä tuo sinun arkipäiviisi iloa ja piristystä?

Oravamaatti on kovassa käytössä :-)

Oravien ruokintalaite on ollut yllättävän ahkerassa käytössä. Ryhdyin laittamaan sinne pähkinöitä (kuten moneen muuhunkin paikkaan) varmistaakseni läheltä piti -äippäoravan ravinnon saannin. Sen suu ja leuka näyttivät vielä heinäkuun alussa todella heikoilta ja halusin olla varma, ettei sen selviytyminen jää minusta kiinni.

Pian selvisi, että tuo äippäorava käyttää vain oravamaatin tasolle jätettyjä pähkinöitä. Sen jälkikasvu on sen sijaan sinnikkäämpää tai nokkelampaa porukkaa ;-) Tämän vuoden ensimmäisen pesueen juniori asioi ruokintalaitteella kuin kotonaan. Pitkään olen seuraillut juniorin touhuja ruokintalaitteella, mutten ole vielä ehtinyt kameran kanssa mukaan touhuun. Ennen kuin tänään :-)

Tästä voisi ottaa mallia aamujumppaan ;-) Tasolle siirtyminen ei ole yksinkertaista, ruokintalaitetta voisi varmaan tässä suhteessa hieman kehittää...

Koska ruokintalaitteessa on pähkinöitä vain kevyesti pohjalla, niiden tavoitteleminen vaatii aikamoista uhrautumista. Tässä ponnistellaan ihan viimeisillään ;-)

Tätä kuvaa ottaessa kameran etsimessä ei näkynyt lainkaan tuo oravan pähkinöitä tavoitteleva tassu laitteen sisällä. Onneksi tuli räpsittyä kuvia siitä huolimatta :-) Ihanan epätoivoinen kuva - paitsi että orava sai kyllä kaiken tavoittelemansa.

Oravamaattiin palattiin juuri niin monta kertaa kuin se oli tarpeen. Viimeiset saaliit käytiin piilottamassa läheisiin kuusiin :-)

Vaikka ainakin meille Hämeeseen upean sääennusteen tilalle on tullut hieman sateisempi ennuste, otetaan silti ilmoista, luonnosta ja levon tarpeesta irti kaikki mahdollinen. Ihanaa viikonloppua :-)

Sisäinen puhe - millaista se oikein on?

Olen tonkinut aihetta "sisäinen puhe" tässä jo jonkin aikaa. Itse asiassa aloitin ensimmäisen kerran siihen tutustumisen noin vuosi sitten. Nyt sama aihe herätteli kiinnostustani törmättyäni tähän artikkeliin. MTV-uutisten artikkelissa todettiin osuvasti mm. näin: "Jokainen käy sisäistä puhetta itsensä kanssa 150–300 sanaa minuutissa – eli jopa 50 000 ajatusta päivässä. Lukiessasi tätäkin tekstiä käyt samalla dialogia siitä, mitä mieltä olet tästä artikkelista ja keskittymisesi herpaantuu hetkittäin. Mieleen juolahtavat muun muassa ajatukset viikonlopun suunnitelmista ja arkisista huolista tai ilonaiheista." Erittäin osuva kuvaus.

Kuulet oman sisäisen puheesi, kun rauhoitut ja lopetat aktiivisen ajattelemisen. Ne ajatuspuolikkaat, jotka risteilevät päässäsi kovin itsenäisinä sinun tahdostasi riippumatta silloinkin, ovat oikein tyypillistä sisäistä puhetta. Mutta sisäinen puhe voi olla myös aktiivista, sitä voi kehittää ja ohjata. Lisää oman sisäisen puheen tunnistamisesta täältä.

Olen kuunnellut omaa sisäistä puhettani viimeisen viikon aikana ja täytyy myöntää, ettei se ole kyllä aina kovin kannustavaa. Omaa sisäistä puhettansa kannattaa kuulemma kehittää sellaiseksi, että se olisi samankaltaista kuin puhe, jolla lohdutat, kannustat tai rohkaiset hyvää ystävääsi. En kuuna päivänä voisi kuvitellakaan puhuvani hyville ystävilleni niin kuin huomaamattani puhun itselleni. Minulla on siis paljon parantamisen varaa - tai siis kehittymismahdollisuuksia ;-)

Tyypillinen puhahdukseni itselleni on esimerkiksi: "Ei tästä mitään tule". Ihan kamalaa, mutta niin minä huomaamattani juttelen itselleni :-(

Olen aloittanut myös aktiivisen ja aloitteellisen paremman sisäisen puheen harjoittelun. Kun viime yönä heräsin ja aloin miettiä työasioita, sanoin itselleni ajatuksissani: "Kuule Susanna, nyt ei ole työjuttujen aika, nyt kannattaa nauttia lepäämisestä ja unesta. Työt odottavat aamuunkin :-)". Ja ainakin tällä kertaa se jopa tehosi!

Kannustava sisäinen puhe toimii vielä paremmin, jos siinä aktiivisesti puhuttelee itseään nimeltä minä-muodon sijaan. Asioiden etäännyttäminen on toimivaa lukemani mukaan.

Ei sen puoleen, on minulla välillä ihan kannustavaakin sisäistä puhetta, useimmiten se tulee suusta ihan ääneenkin yksin touhutessani. Hyvä minä!

Oletko sinä kuunnellut omaa sisäistä puhettasi?
Miten sinä puhut itsellesi?

Orava ja fasaani

Tänään on minilomani viimeinen päivä. Olen löysäillyt ja tehnyt, mitä milloinkin on mieleen juolahtanut. Tämä oli oikein viimeisen päälle kotoiluloma, olen todella niukasti poistunut oman pihan ulkopuolelle ;-) Työhärdelli on pyörinyt vauhdilla sen verran kauan, että itsensä pysäyttely tuli todella tarpeeseen.

Kävin äsken täyttämässä pihan ruokintalaitteita. Luulin naarasfasaanin jo lähteneen pois, mutta siellä korallikanukkojen keskellä se oli vieläkin. Laitoin sille oman jyväkasan samaan paikkaan kuin edelliselläkin kerralla. Lähdettyäni se siirtyi jyväkasan luokse helpomman ruuan luokse :-)

Olen joskus aikaisemminkin kuullut siitä, mutta unohtanut täysin, että fasaanit nukkuvat kuusen oksalla. Olenhan minä niitä oksilla majailevia fasaaneja joskus nähnytkin, mutta nyt luin siitä oikein mustaa valkoisella. Eivät pärjää kovassa pakkasessa. Pystyvät vetäytymään hypotermian kaltaiseen tilaan kuusen oksalla kökkiessään ja olemaan siellä syömättä pari vuorokautta, hyvässä kunnossa oleva yksilö jopa pari viikkoa. Ruokinta on niille ehdoton talvesta selviytymisen edellytys.

Taivaalta pilkahdellut aurinko houkutti värjöttelemään kylmässä (kunnon talvivaatteet pitäisi kaivaa ehdottomasti jo esiin...) ja odottelemaan mahdollista kuvaushetkeä. Orava saapui kuin lahjana sille omalle ruokailupaikalleen, johon valokin osuu hetken aikaa päivästä. Osa oravista tunkee edelleen itsensä lintujen ruokintalaitteille. Täytyy yrittää jatkaa niiden kouluttamista ;-)

Oravat ruokinnalla

Pihassa liikkunee kaksi eri oravaa. Toinen ymmärtää oravien oman ruokintalaitteen päälle, toinen on aloittelija. Kokemus näkyy myös siinä, miten laitteelle saavutaan ja miten siitä poistutaan. Mutta molemmat käyvät ruokinnalla jo jokseenkin tottuneesti. Ja onpa niiden seuraamisesta iloa!

Kokenaampi kipuaa ruokinnalle tuota tolppaa pitkin ja vähemmän kokenut tekee tuosta vierestä olevasta tuijasta puskahyökkäyksen - hiipii ensin mahdollisimman pitkälle ja loikkaa sitten laitteen päälle.

Tämä ruokintatasolle siirtyminenkin sujuu toiselta todella sutjakasti, toinen haparoi vielä.

Nyt voi taas hetken tarkkailla ympärilleen ja jos uhkaa ei näy eikä kuulu, voikin kääntää selkänsä suurelle yleisölle ryhtyä pähkinälaatikon kippuun :-)

Osa pähkinöistä popsitaan paikan päällä, ja kun massu on täynnä, alkaa pähkinöiden jemmaaminen :-) Siitä ei nyt tässä kuitenkaan yhtään kuvaa.

Nämä kuvat on otettu kotimme toisesta kerroksesta, työhuoneeni ikkunasta. Kurre oli niin vauhdissa, että päättelin sisältä kuvaamisen olevan ainoa mahdollisuuteni päästä saamaan minkäänlaisia räpsyjä. Ikkuna oli toki auki, (kuvaus)hätä ei lukenut lakia ;-)

Vanha tintti(kuva)

Nyt on aikaa kaivella viime talven kuvia :-) Ulkona ei ole mitään järin houkuttavaa, joten voin jatkaa viime talven kuvasumien purkamista.

Ei se lumi kovasti viime talvenakaan iloitellut. Helmikuun alusta löytyi lumikuvia ja niissä lunta onkin sitten vaikka kuinka. Tämä kuva on jäänyt odottelemaan, sillä tintin pään editse laskeutui iso lumihiutale, joka oli epäesteettisen läpinäkyvä ja peittävä yhtäaikaa. Nyt olen oppinut, että tuollaiset pienten asioiden korjaukset sujuvat Photoshopissa mainiosti ilman mitään syväosaamista. Vein siis muuten 'siistityn' kuva Photoshoppiin ja siivosin siellä sen yhden häiritsevän lumihiutaleen pois. Ja niin kuvasta tuli oikein käypäinen :-)

Joten talvea edes vanhojen valokuvien voimalla ;-)

Lisää oravien ruokinta-automaateista :-)

Yön aikana minulle nousi kuume ja aamulla olin raihaisempi kuin naismuistiin... Särkylääkkeitä naamaan ja lepäämään, lopulta uni tuli ja monen tunnin nukkumisen jälkeen oli jo paljon parempi olla. Kävin eilen pienen pienessä operaatiossa ja oli odotettavissakin, että tänäänkään ei vielä ole ihan se paras päivä. Vaan jospa huomenna olisi jopa jo ulkoilupäivä :-)

Oravien ruoka-automaateista lisää... Innostuin oravien ruokinta-automaateista muutama vuosi sitten, kun löysin netistä jostain teko-ohjeet sellaiselle. Perheen elämä on ollut kuitenkin muutamia vuosia sellaisessa pyörityksessä, ettei laite ole ollut prioriteettilistan kärjessä ;-) Tänä kesänä aloin taas pyöritellä ajatusta mielessäni. Selvisi pienen googlauksen jälkeen, että laitteita saa ostettua netistä ihan kohtuuhinnalla.

Tässä nyt joitakin linkkejä oravien ruokalaitteisiin. Kuvahaku tuotti paljon ihan oikeanlaistakin tulosta. Pihakauppa.fi myy ruokinta-automaatteja alle kahdellakympillä, ei paha hinta. Kuvausta automaatin rakentamisesta löytyy Syrjälän pihasta.

Videota automaatin toiminnasta youtubesta.  Ja lisää videota täältä... ja täältä (tässä laite on liian lähellä lintujen ruokintapaikkaa, suositellaan pidettäväksi eri paikoissa)... ja täältä... Ja vielä yksi :-)

Lisää erilaisia oravien ruokintavermeitä täältä ja vähemmän minua kutsuvia laitteita täältä (ovatkohan ihan tosissaan?).

Näillä pääsee varmasti hyvään alkuun ruokintalaitteeseen tutustumisessa :-)

Oravien ruokinta-automaatti

Eilen lähdin Tallinnan reissulle aamulla hieman ennen puoli seitsemää aamulla ja takaisin saavuin puoli kahdentoista aikoihin illalla. Päivä oli pitkä, mutta antoisa. Pääkohde oli Martin Markkinat Saku-hallissa. Siellä oli esillä jos minkälaista virolaista käden taitoa.

Ainoa hankintani markkinoilta liittyi tietenkin luontoon. En osannut etsiä tätä, mutta ostoslistallani tämä oli jo muutenkin: oravien ruokinta-automaatti :-)

Kuvien laatuun en ole panostanut, tänään(kin) on ollut tärkeämpiä asioita ohjelmassa. Mutta keittiön lattialla keinovalossa kuvatuista kuvista käy kuitenkin ilmi, millainen tämä vekotin oikein on :-) Isäntä lupasi vielä lakata sen, että kestää koko talven ja kevään säät. Sitten se (ruokinta-automaatti, ei isäntä) pääsee pihalle.

Automaatti ensin sivulta. Katto on vino, lumi ei jää helposti kököttämään sinne. Toivottavasti kylkeen maalattu orava houkuttaa oravia paikalle ;-) Etuosassa on oleskelutaso, jossa kurre voi rennosti istua tai seistä samalla kun ruokailee.

Automaatti edestä. Edessä on läpinäkyvä pleksi, jonka läpi näkee helposti, kuinka paljon automaatissa on vielä ruokaa jäljellä. Kiinnitysreiät ylhäällä ja alhaalla. Tämä yksilö oli kojun viimeinen ja kiinnitetty kojun rakenteisiin ruuvilla. Se siis ruuvattiin irti meitä varten, että saimme sen mukaamme. Huomaa katon yläpuolella oleva nahkakiinnitys...

Nahkakiinnitys toimii saranana. Katto aukeaa kevyesti ylös ja vain orava (ihmisen lisäksi) on kyllin fiksu osatakseen nostaa katon ylös pähkinöiden noukkimista varten. Harakat eivät siis pääse juhlimaan tällä laitteella. Edessä oleva pleksi näkyy tästä myös paremmin.

Tässä vaiheessa koira ei voinut enää pidätellä uteliaisuuttaan, vaan sen piti päästä tarkistamaan automaatin luotettavuus ja turvallisuus. Hyvä on, kuulemma :-) 

Nyt odottelemme isännän innokasta lakkausoperaatiota. Sen jälkeen päästään (=isäntä pääsee) asentamaan laitetta paikalleen.