Lumiset ja jäiset sienet, Lahdessa ensimmäistä kertaa koronan jälkeen

Lumi tuli, vielä löytyy sieniä

Lumi satoi maahan ohuena jo viime viikolla. Keskiviikkoaamuna lähdin toimistolle miehen autolla, sillä minun autossani ei ollut vielä talvirenkaita. Pakkanen taisi narskuttaa noin viittä astetta.

Lumi on pysynyt maassa ja tänään on lisäksi sadellut toinen hentoinen pakkaslumikerros.

Viikonlopun sienireissu oli todennäköisesti tämän vuoden viimeinen. Vaikka lunta oli metsässä vain vähän, kaikki näytti eksoottisen erilaiselta ja paikoin sieniä ei voinut erottaa ohuen lumikerroksen alta ollenkaan. En edes yrittänyt. Keskityin niihin paikkoihin, joissa sammal oli vielä hyvin näkyvissä.

Sieniveitsellä ei tehnyt mitään, sienet olivat tukevasti jäässä. Varret napsahtelivat poikki tai lähtivät kokonaan irti maasta. Hienoista sokkokeräämistä tuossa maastossa pääsi tekemään, sienten kuntoa pääsi tarkastelemaan vasta kotona hetken sulamisen jälkeen.

Revin hyväkuntoiset suppikset pieniksi leivinpaperin päälle kuivumaan.

Metsässä törmäsin myös kahteen kantarelliin! Tämä ensimmäinen näkyi hieman heikommin.

Tämä toinen näkyi lumen pinnalle hieman paremmin. Molemmat olivat kauniita, mutta jäätyneitä.

Yritin etsiä tietoa netistä ja annoin itseni ymmärtää, ettei kantarelli enää jäätymisen jälkeen ole hyvää syötävää. Hauskoja löytöjä silti!

Metsäreissu oli kaiken kaikkiaan ihana ja virkistävä. Aurinkokin paistoi kauniisti, vaikka niin matalalta, ettei siitä valosta paljoa huomannut metsän pohjalle asti. Se oli kiitollisuutta kasvattava retki!

Kuka muka mahtuisi (tai edes haluaisi mahtua) muottiin?

Jottei kiitollisuus kasvaisi ihan yli äyräiden, kävin itseni kanssa viikonloppuna myös kärttyistä keskustelua. En siis varta vasten tarkoituksella kiitollisuuden vastapainoksi, mutta näin nyt vain kävi.

Ärsyynnyn, kun minua yritetään tunkea johonkin muottiin. Jupisen noita epäonnistuneita ja masentavia muottiin tunkemiskeskusteluja pitkään ja erittäin huonoihin aikoihin vuorokaudesta. Minulla on (kuten varmaan arvasit) tässä viime aikoina ollut parikin heikkolaatuista ennakkoluulojen ja -asenteiden värittämää keskustelua ja niitä nyt kuljettelen mielessäni.

Erityisen äkäisesti mieltäni pistelee kaksi näkökulmaa:

1) Minä tiedän, miltä sinusta tuntuu

2) Koska A, niin B.

1) "Minä tiedän, miltä sinusta tuntuu", väittää tavallisesti henkilö, joka ei tunne minua eikä tiedä minusta juuri mitään. Tiedän, että monesti kyse on vain tavasta ilmaista asia. Silti sen tilalle olisi mahdottoman kunnioittavaa opetella jokin hieman kevyempi fraasi, kuten "ymmärrän, että sinulla voi olla vaikeaa" tai vaikkapa "voin vain yrittää kuvitella, mitä käyt läpi". Itse en ole ollenkaan varma, osaanko välttää jo tuon "minä tiedän, miltä sinusta tuntuu" -fraasin sudenkuopat. Yritän kovasti opetella ilmaisemaan ajatuksiani jotenkin muuten.

Kun toinen muka tietää, miltä minusta tuntuu, kyse on aina jostain psyykkisestä asiasta: stressistä, huolesta, uupumuksesta tai pienestä kriisistä. Psyykkiset asiat ovat olevinaan niin helppoja niputtaa jonkin otsikon alle ja välttää sen jälkeen niistä puhuminen. Tai alkaa kertoa omasta 'vastaavasta' kokemuksesta. Kummassakaan tapauksessa ei tarvitse pysähtyä aidosti kuuntelemaan ja nöyrtyä sen ääreen, että jokaisen jokainen kokemus on aina ainutlaatuinen. Kukaan ei voi tietää oikeasti, miltä toisesta tuntuu tai mitä hän kokee.

Tämä on helpompi ehkä kuvata sitä kautta, että miettii vastaavaa toimintatapaa jonkin fyysisen, helpommin näkyvän asian kohdalla. "Tiedän, miltä sinusta tuntuu, olen kokenut ihan saman", kun kaverilta on kuollut isä, naapurin jalka on katkennut, tuttava on juuri synnyttänyt, serkulla on ripuli, kummityttärellä alkoi kuukautiset tai vaikkapa lapsen koulukaverin äidiltä on irronnut isovarpaan kynsi, kuulostaisi ihan älyttömältä, sillä eihän mitään tuollaista voi verrata jonkun muun kanssa.

Ja erityisesti: kukaan hyvä ystäväni ei väittäisi moista, vain nuo puolitutut.

Jos et siis tunne minua, älä tule kertomaan minulle, että tiedät, miltä minusta tuntuu. Ethän edes tiedä, mitä olen käymässä läpi.

2) Koska A, niin B. Syyn ja seurauksen suhde on kiehtovaa niputtaa yhteen ja se voi hyvinkin helpottaa omaa elämää. Mutta edelleenkään emme ole samanlaisia keskenämme. Minusta ainakin on kovasti kiehtovaa, miten eri ihmiset suhtautuvat ja reagoivat ulospäin saman kaltaisiin tilanteisiin niin kovin eri tavoin. Elämän tilanteeseen reagoimiseen kun ei yleensä ole mitään oikeaa ja väärää toimintatapaa.

Tästä aiheesta olen käynyt pari huonosti toiminutta keskustelua muutaman viikon aikana - olen siis kokenut tulleeni luokitelluksi jonkin ominaisuuteni tai toimintatapani mukaan milloin heikoksi ja väsyneeksi, milloin laiskaksi ja karttelevaksi. Ihan vain sen perusteella, mitä olen maininnut elämästäni. Laiskaksi ja heikoksi leimaaminen nostaa punan poskilleni ja ärsyttää ihan pahkeisesti. Ne toimintatavat eivät kuulu tyyliini.

Summa summarum: Johtopäätösten tekeminen saattaa olla mukavaa, mutta niitä ei kannata aina lausua ääneen, etenkään, jos kyse on toisesta ihmisestä. Erityisen kunnioittavaa olisi antaa kullekin tilaa olla oma uniikki itsensä ja kuunnella erilaisuutta empatialla - tai edes yrityksellä ymmärtää hieman enemmän.

Vierailu vanhusten luona Lahdessa

Taivaalta satoi alijäähtynyttä vettä muutaman asteen pakkaskelissä, kun lähdin aamulla Lahteen vanhempia tapaamaan. Otin taaskin miehen auton, sillä omassa autossa on edelleenkin vain kesärenkaat. Niillä olisi ollut vaikeaa.

Isä oli hereillä, mutta lepäämässä omassa sängyssään. Hieman sekava, mutta jollei tunnistanut kuka olin, ainakin ymmärsi minut läheiseksi henkilöksi. Se helpotti sitä keskustelua, mitä oli tällä kertaa tarjolla. Isälle kelpasi tuomani suklaa, vaikka hänen veljensä on toisesta suklaapaketista päätellen käynyt siellä myös aivan hiljattain.

Isä on parantunut koronasta hienosti. Muisti ja keskittymiskyky vain vähän harhailevat.

Äiti oli päivähuoneessa sinne saapuessani. Kun pääsimme äidin omaan huoneeseen, hän halusi sänkyyn ja nukahti siihen saman tien. Odottelin vieressä vajaan tunnin, mutta keli huononi ja kotiin piti ajaa mieluummin ennemmin kuin myöhemmin.

Jätin äidin suklaalevyn hänen yöpöytänsä laatikkoon. Virittelin hänen kännykkänsä käyttökuntoon ja olen tässä illan aikana yrittänyt soittaa siihen, kun emme ehtineet juurikaan juttelemaan.

Korona

Nyt kun työelämä pursuaa lähitilaisuuksia kaikkien menetettyjen vuosienkin edestä, minäkin päädyin Helsinki-viikon lopuksi testaamaan itseni kotitestillä. Kahdesta testistä molemmat olivat positiivisia.

Olen ollut niin varovainen jo ennen kuin Suomessa alettiin isommin varomaan koronavirusta. Erityisen varovainen olen tietenkin ollut ikääntyneiden vanhempieni vuoksi. Työelämässä putoaa kuitenkin tällä hetkellä monesta kelkasta, jos ei lähde lähitilaisuuksiin. Ja niissä on riskinsä.

Tällä hetkellä minulla on hieman lämpöä, päänsärkyä, hengitystieoireita ja melkoista väsymystä. Ensi viikkokin on ladattu lähitilaisuuksilla. Saapas nähdä, miten tämä yhtälö oikein pelittää. Todennäköisesti pystyisin hyvin hoitamaan oman osuuteni etänä, jos tauti pysyy tällaisena, mutta se saattaa hyvinkin olla jokin periaatekysymys, saako hommia hoitaa etänä vai ei. Saapas huomenna näkee, mitä kenkä tekee 👍.

Heräsin oireisiin tänään sienimetsässä, kun hengitysteissä tuntui kovin raskaalta ja aralta. Ennen testien tekemistä kotona ehdin levittää sienisaaliini hengittämään ruokailuhuoneen pöydälle. Punnitsin kotiin tuodun saaliin: reilut viisi kiloa. Punnitsin, että yksi litra painaa vajaat 300 grammaa. Eli tässä on noin 15 litraa suppilovahveroita.

Ystävälle kävin viemässä jo matkalla reilun litran. Sen lisääminen tähän ei juurikaan kuvaa muuksi muuttaisi.

Jaksamista ja varovaisuutta liikenteeseen! 🥰

Äiti, isä, sanomalehdet, Pixie ja sieniä 😳

Tulossa on mahdottoman kiireinen ja kirjava työviikko. Työn lisäksi sinne ei muuta mahdukaan kuin palautumista. Minusta on mahtavaa päästä uusien työhaasteiden pariin. Toivon vain tulevani myös kuulluksi kiireisen aikataulun ja tulospaineiden ristitulessa. Haaste on upea, mutta jos aikataulupaine on sellainen, että työn joutuu tekemään keskinkertaisesti, oma fiilis jää rankasti miinuksen puolelle. Huomenna toivottavasti selviää, mitä minua ylemmät miettivät urakastani ja tavoitteistani.

Elämä olisi paljon mukavampaa ja miellyttävämpää, jos en olisi niin kovin työorientoitunut. Tai jos ainakin pääsisi keskittymään edes johonkin omaan osaamisen vahvuusalueeseensa. Mutta näillä nyt mennään. Ja nukutaan epävarmuudessa juuri tilanteen mukaisesti 👍. Tai siis minä nukun.

Viime maanantaina kävin äidin luona palvelutalossa. Äiti oli ollut koko päivän superaktiivinen ja kun minä saavuin hänen luokseen, päästiinkin nopeasti rennompaan olotilaan. Äiti rentoutui vihdoin ja nukahti samoin tein.

Heräsi välillä sen verran, että halusi jalkoihinsa hänelle tuomani kisu- tai pupuliukuestesukat. Laitoimme ne jalkoihin ja lepo sai jatkua.

Isällä on korona, eikä häntä päässyt tällä kertaa tapaamaan.

Äidin ja isän kotona oli taas täysi sanomalehtivillitys. Laitoin jo pari kuukautta sitten edunvalvojalle sanomalehden laskun mukana viestin, että lehden voisi perua. Mutta hän ei ollut perunut lehteä. Onneksi sain katkaistua tilauksen puhelimitse. Jäin taas miettimään, miksi moinen edunvalvoja on edes toimessaan. Hän tietää, ettei edunvalvottavan kotona ole ketään lukemassa lehteä, mutta hän antaa tilauksen jatkua. Ja minä pääsen käymään kerta kerran jälkeen lehdet tarkasti läpi, jotta mahdollisesti sekaan joutuneet laskut löytyisivät ajoissa. 😡

Pixie-koiran kanssa otettiin tällä kertaa videokuvaa. Ei mitään muuta ihmeellistä kuin Pixie 💖

Ja tässä Pixie syksyisen lehmuksen alla. Ihan sävy sävyyn menevät 👍.

Suppilovahveroita alkaa vihdoin löytyä. Toki suhteessa edellisiin syksyihin aika niukasti. Mutta kun on tarkkana kuin porkkana ja jaksaa kävellä kilometrejä toisensa jälkeen, niin niitä todellakin löytää joistakin tutuista metsistä. Ehkä hieman eri paikoista kuin aikaisemmin, mutta löytyy kuitenkin 💖.

Ja siellä täällä näkyy aina muutama kantarellikin 💖.

Ehkä tämä ylihektinen työelämäkin näillä eväillä tästä sujuu. Lokakuu on vielä aivan mahtavaa aikaa 💖.

Kiihkeä mennyt viikko, sieniltä ei säästytty tänäkään viikonloppuna 🥳

Kulunut viikko on ollut mahdottoman vaihteleva. Onneksi iloa ja upeita hetkiäkin on mahtunut mukaan. Viikonlopun piti olla vähintään yhtä vaihteleva ja täyteläinen, mutta perjantaina sain tiedon, että iäkäs isäni onkin sairastunut koronaan. Hänen luokseen ei pääse käymään ainakaan pariin viikkoon, joten väljensin sovinnolla täpäkäksi suunnittelemani viikonlopun aikataulua, Lahden vierailu siirtyy nyt reilulla viikolla eteenpäin.

Eilisen päivän vietin tyttären kanssa Helsingissä. Meillä aika kuluu aina kuin siivillä, niin kävi tälläkin kertaa. Käydessämme lounaalla törmäsimme luontokatokapinaan. Luontokatokapina on käynnissä 5.-14.10. Sillä on kolme vaatimusta: 1. Suojellaan metsää 2. Irti tehoeläintuotannosta ja 3. Kannetaan vastuumme. Lisää tietoa: luontokatokapina.fi.

Lattialla makaavat ihmiset tummissa vaatteissaan ja kyltteineen olivat vaikuttava näky. Samanaikaisesti kuului kaiuttimista taustatietoa.

Äiti-tytär-aika teki taas todella hyvää 💖

Tytär nappasi meistä muutamat selfiet kauppareissulla - taustalla myynnissä on jatkojohtoja sun muita vermeitä. Se ei haitannut 🥰.

Tälle päivälle vapautui aikaa metsäilyyn ja sienten perässä juoksemiseen. Suppilovahveroita löytyy minun sienipaikoistani edelleenkin melkoisen vähän vuodenaikaan nähden. Kantarelleja löytyi sen sijaan odotusten vastaisesti vielä melkein kilo, vajaa kolme litraa.

Kahden metsän välillä jouduin jonottamaan siltatyömaan kapealla kohdalla väliaikaisissa liikennevaloissa. Ihan autojonon vieressä oli varis aterioimassa haaskalla. Se oli tarkkana kuin porkkana, mutta arvioi vieressä etanan nopeudella etenevän autojonon nopeuden riittävän turvalliseksi ruokailun jatkamiseksi. Räpsäisin tuosta hauskasta tyypistä jonottaessani kuvan.

Toivotan sinulle (niinkuin itsellenikin) positiivista, iloista ja hyödylliseltä tuntuvaa alkavaa viikkoa. Hyödyn ei tarvitse kohdistua muihin. Oman itsensä hyvinvointiin kohdistuvat hyöty on itse asiassa ihan sieltä parhaasta päästä. Kun satsaa omaan aitoon hyvinvointiinsa, on tavallisesti iloksi ja avuksi muillekin, ihan siinä itsestään. Hyvä poikii hyvää. Omasta hyvästä olosta on oikein hyvä aloittaa 💖🥰.

Mahtavaa alkavaa viikkoa!

Elämä on tässä - suppiksissa ja omissa ajatuksissa

Viime yön jäljiltä heräsin kunnolla ensimmäisen kerran pitkään aikaan vasta seitsemältä aamulla! Ei mitään isoja valvomisia ennen sitä. Kyllä tuntui mahtavalta! Kiireet ovat jyränneet uniani puskutraktorin lailla eivätkä ampiaisongelmat ole vähentäneet tilanteen piinaavuutta. Eilen kuitenkin ampiaisia tuli vierailulle enää kaksi! Näin ampiaiskammoisen näkökulmasta helpotus oli melkoinen. Kun vielä maltoin lopettaa työpäivän jo kolmen jälkeen ja rynnätä suin päin sienimetsään, mieli rentoutui vielä entisestään. En mennyt suorittamaan sienten keräämistä, vaan tutkimaan metsää puolivaloissa pilvisellä säällä ja nauttimaan syksyn tuomista muutoksista.

Loppukesästä kantarellien löytäminen oli hieman haasteellista, sillä kuivan kesän jälkeen koivut pudottelivat kellastuneita lehtiään maahan. Siinä vaadittiin silmältä melkoista keltaisen erottelukykyä. Sittemmin lehtipuut alkoivat pudotella myös ruskeita lehtiä, jolloin suppilovahverojen erottaminen alkoi vaatia jo huikeaa tarkkaavaisuutta hämärässä valossa. Kun melkein kaikki lehdet olivat jo pudonneet, lehtikerroksen seasta ja alta oli aika mahdotonta löytää sieniä (tai mitään muutakaan). Välillä kaiken päälle satanut lumi ei helpottanut asiaa. Sittemmin lumi on sulanut ja vettä on satanut. Ne ovat huuhdelleet lehdet taas jo ihan maan pintaan ja sienet ovat nyt helpommin nähtävissä ja löydettävissä.

Kantarelleja löytyi eilen ja tänään jo riittävästi kunnon kantarellikastikkeeseen. Suppilovahverot ovat kasvaneet todella suuriksi! Tässä muutama esimerkki.

Löysin tänä kesänä metsän, joka on vallan mainio suppismetsä. Siellä on ainakin tänä syksynä ollut paljon enemmän suppiksia kuin ehdin ja jaksan kerätä, vaikka jaan keräämiäni sieniä muillekin. Satoa riittää, mutta kerääjiä ei.

Kuva ei kerro kaikkea, sillä nämä sienet ovat ihan kohtuullisen kokoisia. Ja niitä riitti. Sienen reunan käpertyminen ylöspäin vaikuttaa minusta siltä, että nämä olisivat kosteikkovahveroita. Tämä ero näkyy vasta oikein kypsillä sienillä. Tiheästi kasvavat.

Alla oleva kuva ei ole tarkka, mutta antaa käsitystä keskivertosienten koosta. Eivät ole mitään nappuloita 👍.

Eilen tuli kerättyä sieniä vähän yli omien tarpeiden. Toki mielessä oli jo ylimääräsienien tulevat kodit. Silti tänään piti päästä palaamaan takaisin rikospaikalle 🤭. Hoin itselleni, että kerätä saa vain oikein isoja sieniä. Helpotti matkaa huomattavasti, kun oli jokin syy ohittaa keskikokoiset sienet.

Sienien ulkomuoto oli jatkuvan ihailuni aihe 🥰.

Kuivatan suppilovahveroita edelleenkin huoneenlämmössä leivinpapereiden päällä pieniksi pilkottuina. Välillä tila tuntuu loppuvan. Kuivatustasoja pitäisi keksiä lisää. Työhuoneeseen mahtuisi teoriassa nojatuolien päälle jokin taso, kun vain keksisi jonkin sopivan.

Suppikset kuihtuvat kuivattaessa nopeasti ja jo yhden, viimeistään kahden päivän jälkeen niiden koko on pienentynyt niin paljon, että kahden leivinpaperin sienipalat voi jo yhdistää. Tilaa syntyy uusille kuivatettaville aika nopeasti.

Täytynee hankkia taas jokin äänikirja itselle työpäivien jälkeisten pimeälenkkien tueksi. Pelkkä pimeässä kävely, vaikkakin katulamppujen valaistuksessa, ei jaksa innostaa, joten matkaan on keksittävä jotain muuta. Viime syystalvena äänikirja joudutti kummasti matkaani, kuten myös Yle Areenan audiot. Jospa sieltä löytyisi virtaa tänäkin talvena?

Muista siirtyä talviaikaan! Minä nautin nukkumisesta ja ylimääräinen unitunti tulee mahtavaan tarpeeseen! Huominen onkin muuten ohjelmoitu omien vanhempien tapaamisilla. Lähtö tuntia myöhempään on aivan mahtava juttu aamu-uniselle!

Muista kehua itseäsi tänään. Ja kannustaa. Olet ollut mahtava 👍. Me kaikki olemme. Se ei kuitenkaan vähennä sinun arvoasi. Päinvastoin. Olet ollut esimerkkinä monelle.

Mitä sanoisit hyvälle ystävällesi raskaan viikon jälkeen? Voisitko sanoa sen itsellesi?

Älä murehdi sitä, mitä et ole saanut aikaiseksi. Päätä jotain tilanteen paikkaamiseksi.

Älä syyttele itseäsi siitä, mitä olet joskus tehnyt (tai jättänyt tekemättä). Päätä tehdä korjaava liike.

Älä muserru sen alle, ettet voi pelastaa kaikkia. Iloitse siitä, että voit tehdä  jotain hyvää jollekin.

Upeaa alkavaa talviaikaa 🥰💖🥰💖

Lumisia suppiksia, ruuhkaa ja VR:n ns. maskipakon loppuminen

Lonkkahousut on nyt tilattu. Luvattoman kauan se ehti työlistalla odotellakin. Elän kai uutta ruuhkakautta elämässäni, sillä ajan ja tekemisen suhdetta on vaikea saada toimivaksi. Ei onnistu oikein mitenkään. Pakollisten tekemisten ja palautumisten jälkeen jäävä vara riittää aika vähään. Aina niitä pakollisiakaan ei saa tehdyksi saman viikon aikana. Vähemmän pakolliset, kuten oma terveys, joutuvat odottamaan parempaa tilaisuutta.

Mutta en valita sen enempää, sillä tämä on vain ruuhkaa ja elämä maistuu enimmäkseen oikein hyvältä. Pieni valitus helpottaa oloa jo oikein kummasti 🤭.

Uutisen mukaan VR:n junista poistuu maskipakko, mutta suositus jää voimaan. Höh. Mitään pakkoa en ole junalla matkustaessani havainnut noiden maskien kanssa. Konduktöörit eivät ole puuttuneet minun matkoillani kertaakaan kenenkään maskittomuuteen. Ja niitä maskittomia on riittänyt. Eikä niitä ekstra-luokan junalippuun kuuluvia maskejakaan ole annettu kuin muutaman kerran. Että se siitä maskipakosta, joka ei ole koskaan mikään pakko ollutkaan.

Viikonloppuna tuli pakottava tarve päästä metsään erittäin intensiivisen työviikon jälkeen. Perjantaina oli lomapäivä, mutta vettä satoi mahdottomasti. Jäin kotiin. Lauantaina oli lunta maassa, mutta lämpötila oli plussan puolella. Vähän ennen puolta päivää suunnistin matkaan. Kastelin kenkäni hetkessä. Lumi oli oikeasti loskaa ja äärettömän vetistä. Oikein lumisilla paikoilla maasta ei erottunut mitään. Puolilumisilla paikoilla sieniä näkyi, mutta jokaisen lakilla oli noin kourallinen lunta. Pitihän niitä silti kerätä, kun matkaan oli lähtenyt, mutta tavallista lyhyemmäksi jäi sienireissu märkien ja kylmettyneiden jalkojen vuoksi. Räntääkin satoi tämän tästä lisää, vaikka säätiedotus väitti toista.

Aurinko laskee täällä jo puoli kuuden jälkeen. Työpäivän päätyttyä on jo liian hämärää metsälenkille. Jotain muuta rentouttavaa pitäisi löytää tilalle. Ehdotuksia?

Ihanaa syysviikon jatkoa!

Väsyneiden viikkojen jälkeinen rentouttava iltapäivä 💪

Tänään oli työpäivän jälkeen melkoisen voimaton ja kaikkensa antanut olo. Kaksi loman jälkeistä viikkoa ovat olleet melkoisen intensiivisiä ja väliin jäänyt viikonloppukin oli täynnä hyörinää ja matkustamista.

Ratkaisu energian puutostilaan oli vanha tuttu: sienimetsään siis! Se toimi hyvin, vaikka tuhdin pilvisen päivän vähäinen valo tuottikin haasteita ihan yllin kyllin. Silmä tottui kuusimetsän varjostamaan pilvisen päivän hämärään hitaasti ja alku meni ihan silmiä totutellessa.

En päässyt suunnittelemaani päämäärään ollenkaan, sillä valitsemani kokeilureitti toi eteen suppilovahveroita ihan riittävästi. Päätin, että kerään vain isoimmat sienet, se helpotti elämää kummasti. Niitä oli niin paljon ja ne olivat niin kauniita 💖.

Tässä yksi kauneimmista yksilöistä. Miten moneen suuntaan se jaksaakin kaartua ja kukertaa 💖.  Aivan ihana ja ihanan iso kaunotar 🥰.

Sieniretkien jälkeen kysyn melkein aina ensin Tuijalta (entinen opiskelukaverini ja poikani kummi), onko heillä kysyntää suppiksista. Onneksi olemme huomanneet, että Tuijan äitikin tekee mielellään ruokaa sienistä. Tälläkin kertaa 'ylimääräiset' sienet päätyivät Tuijan äidille. Kiitokseksi (jota en olisi tarvinnut, mutta josta tietenkin ilahduin ihan navan pohjia myöten) sain Tuijan äidiltä itse tehtyä luumuhyytelöä. Olin (ja olen vieläkin) aivan mahdottoman otettu tästä ihanasta huomiosta 💖.

Elämä on ihanaa, kun lähipiirissä on ihania ihmisiä 💖. Onneksi lähipiiriin voi sujahtaa myös netin kautta. Ystävyys on nykyään lähempänä kuin koskaan 💖.

Mikään ei muutu ja kaikki muuttuu ;-)

 Lumi on viipyillyt pihalla jo muutamana päivänä sulaakseen tietenkin iltaan mennessä pois. Lämmin syksy vaihtui hetkessä kylmään hytinään ja lämpimämpään pukeutumiseen ;-)

Tässä maanantain pikainen kännykkäkuva työhuoneeni ikkunasta. Työnhuuruisen päivän keskellä ei pystynyt eikä ehtinyt parempaan.

Sienikuume ei helpota juurikaan. Tämän tästä palaan kotiin melkoisen sienisaaliin kanssa, vaikka kuinka yritän hillitä itseäni :-(  (Taas kännyräpsy) Nämä eivät ole ihan pieniä suppilovahveroita, vaikka siltä helposti näyttää. Tässä sitä riittää taas kuivateltavaa...

Minä siis säilön suppilovahverot kuivattamalla luettuani, että se säilyttää sienen maun ja rakenteen parhaiten. Isoin syy kuivaamiseen lienee kuitenkin se, että kuivattuna sieni säilyy syömäkelpoisena kauan ja on helppo kuljettaa pitkiäkin matkoja. Tytär asui opintojen vuoksi vuosia Rovaniemellä ja sinne ei voinut pakasteita lähettää.

Työkiireet eivät ole helpottamassa, mutta hyppy tuntemattomaan -tyyppiset projektit alkavat olla voiton puolella. Niiden jälkeen voi levätä hetken, ennen kuin alkaa haalia uusia tutkimusretkiä työlistalleen ;-)

Olen vasta aikuisella iällä (=keski-iässä) tunnistanut tuon uutta hamuavan piirteen itsessäni. Tai sitten se on syntynyt vasta silloin. Uusien asioiden valloittamisen ihanuus ei liity vain työhön, vaan ihan kaikkeen. Toki sopivassa suhteessa. Tiedän tarvitsevani palautumisaikoja kaiken välillä nauttiakseni eniten.

Uuden valloittamisen ja uuden oppimisen lisäksi pakettiin kuuluu pakollisena omien oppimiskokemusten jakaminen, joiden hyödyllisyydestä en aio kysyä keneltäkään. Minä vain jaan. Muiden ei tarvitse lukea tai tulla demoon, jos eivät halua, mutta minä haluan jakaa parhaat oivallukseni muillekin. Onneksi löytyy aina niitä, joiden mielestä se on hyvä idea :-)

Runsaat sateet rajoittivat työpäivän jälkeistä liikkumistani eilen ja niin myös tänään. Täytyypä ryhtyä etsimään ulkoiluvaatteita, jotka kestävät myös loikottavan sateen. Onko sinulla suosikkeja ja/tai suosituksia?

Metsäreissuja työtä tasapainottamassa

Innolla odotan lomaani mieheni (ja koiramme) kanssa, vaikka sen suunnittelu onkin jäänyt poikkeuksellisen vähille. Loman odotus tuo kuitenkin toivoa hektiseen työtilanteeseen ja ristiriitaisiin työfiiliksiin. Tässä iässä tietää jo todella hyvin sen, että elämä ei ole aina ruusuilla tanssimista, mutta joskus elämä tarjoilee 'sparraavia' haasteitaan ihan turhan paljon. Vähemmälläkin oltaisiin varmasti kehitytty. Juuri nyt elämän eri suunnista tulevien haasteiden määrä hipoo kaikkia rajoja.

Joillekin elämän haasteille ei voi mitään muuta kuin vetää henkeä sisään, kaivaa positiivisuuskukkaro esiin ja koittaa pärjätä. Joillekin haasteille joku voisi tehdä jotain, Onneksi usein se joku olen juuri minä itse. Mutta joskus kaikki tai ainakin melkein kaikki on jonkun muun käsissä. Se onkin jo paljon hankalampaa.

Juuri tällaisia tilanteita varten metsä- ja sieniretket ovat aivan taivaallisen hyviä mielen rauhoittajia. Mäkisessä maastossa löytyy aina jokin aikaraja, jonka aikana murheet katoavat mielestä ainakin toistaiseksi. Sen jälkeen pitää jaksaa vielä taivaltaa kotiin ;-) Kun metsäretkeen yhdistää vielä sienien keräämisen, meditatiivinen vaikutus lisääntyy ja aikaakaan ei tarvita ihan yhtä paljon. Suosittelen kokeilemaan.

Tähän muutama kännyräpsy perjantai-illan sienireissulta.

Suppilovahverokausi on nyt satavarmasti käynnistynyt ainakin Hämeessä. Tällä kertaa suppiksia kertyi mukaan melkein puolitoista kiloa. Kuivattuna se onkin sitten säälittävän vähän :-( Sieniä oli kuitenkin niin paljon, että ihan itsekkäästi vaivojeni säästämiseksi etsin osalle sienistä toisen kodin. Muuten menee koko vapaa-aika pelkäksi sienien kuivattamiseksi :-(

Aikaa itselle, kävelyä luonnossa, parisuhdeaikaa, päiväporinoita aikuisten lasten kanssa, yhteydenpitoa ystäviin ja loman suunnittelua. Ja sitten niitä töitä. Siinäpä ne tulevan viikon suunnitelmat. Millaisia suunnitelmia sinulla on alkavalle viikolle?

Suppilovahvero- ja syksyn kiireaika

Ensimmäiset suppikset ovat jo kerättävissä. Niitä on tulossa niin paljon, ettei kenenkään tarvitse hätäillä ja kerätä pienimpiä sieniä pois. Kun viikon, pari odottelee, löytyy hyvän kokoisia sieniä vaikka kuinka paljon :-)

Tämä kuva on viime syksyltä, meilekin päivälleen vuosi sitten otettu. Nyt metsissä näyttää vielä paljon paremmalta :-)

Hirvikärpäsiä on edelleen niin paljon, etten ravaa lähteä ollenkaan normimetsiin. Viikon, parin kuluttua tilanne on toivottavasti parempi. Etsiskelin netistä tietoa hirvikärpästen esiintymisen laantumisesta, mutta mokomat kestävät väliaikaisesti jo 15 asteen pakkasen! Ja samalla alkoi hirvikärpäsaavehytinä - ihan kuin kropassa olisi niitä liikkeellä monen monta :-(

Onneksi hirvikärpäsvapaassa lähimetsässä on tulossa upea suppissato, joten vielä ei tarvitse tehdä isoja kompromisseja :-)

Töissä on ollut todella tiivis tahti. Yksi tyhy-päivä sekoitti heti paletin ja nyt pitää osata priorisoida todella tarkoin, mitä pitääkään tehdä ja milloin. Ilman etäpäiviä tämän kaiken kanssa menisi kuppí nurin alta aikayksikön. Nyt etäpäivät pelastavat armollisuudellaan ja on mahdollista miettiä toistuvasti myös isoa kokonaisuutta eikä pelkästään sammutella tulipaloja.

Uskomatonta, että on vasta maanantai... Hieno työpäivä silti tänään oli! Elämä vain kuormittaa monelta muultakin suunnalta ;-)

Upeaa viikon alkua :-)

Syksyn ja talven rajalla

Muistan jotenkin sen ajan nuorempana, kun ei ollut muka mitään tekemistä. Huoh... Nykyään tekemistä (aivan mahdottoman kiinnostavaakin tekemistä) riittäisi paljon enemmän kuin vuorokauteen mahtuu tunteja. Ja kun ihmisen pitää vielä nukkuakin, paljon mielenkiintoisia asioita jää vain toivelistalle.

Jonkin lisääminen elämässä tarkoittaa väistämättä jostain muusta luopumista. Valintoja, priorisointia ja hylkäämistä. Vastapainona elämässä on täyteläisyyttä, ihanuutta ja kasvupolkuja.

Kävin tervehtimässä suppiksia vielä kerran. Nyt kameran kanssa ja ilman mitään haalimisen ahneutta. Lumi oli peittänyt alleen paljon, enkä yrittänytkään kaivella pintaa syvemmälle. Tyydyin siihen, mikä oli jo valmiiksi nähtävissä. Oli ennen kaikkea liikuttamassa selkääni ja hakemassa mielelle metsän armollista rauhaa. Muu oli toisssijaista.

Löytyihän niitä suppiksia muutamia. Eivät ole enää kasvaneet ensimmäisten pakkasten jälkeen. Napsahtivat kauniisti varresta poikki - muutama piti tietenkin vielä kerätä mukaan ;-)

Aurinko paistoi, vaikkeivät sen säteet juuri metsän syövereihin asti ulottuneetkaan. Sulan ja lumen vaihtelu toi esiin syksyn parhaat puolet. Linnut lentelivät ja lauloivat. Lumessa näkyi pieniä sorkkajalkojen jälkiä.

Kuivaamista ja säilömistä

Suppilovahverot ja sammaleiset kuusimetsät ovat vieneet huomioni täysin tänä syksynä. Olen rentoutunut ja uudistunut metsissä. Ja kerännyt ennätyssadon sieniä :-)

Tänään työpäivän jälkeen kuvasin kuivattamiani suppiksia, mutta tähän nyt vain yksi kuva. Päivä on ollut täyteläinen ja aika on loppunut aivan kesken, kuten aina ;-)

Ostin lasisia säilytyspurkkeja, joihin voin kerätä kuivattuja suppiksia ja antaa lahjoiksi niitä arvostaville ihmisille. Meidän perheemme kuivattujen suppiksien varasto taitaa olla jo täynnä.

Ihanaa lokakuun jatkoa!