keskiviikko 30. lokakuuta 2019

Innostava esitys ja keväinen kuva kauriista

Olen viettänyt kaksi aktiivista päivää projektipäivillä. Osa puheenvuoroista on ollut erinomaisia, osa vähän tavanomaisempia. Onneksi aina joukossa on muutama säväyttäväkin juttu :-) Tämän toisen päivän aloituksen otsikkona oli Project Happiness. Esitys oli todella inspiroiva ja innostava. Puhujana oli Onnellisuuden ja elämänlaadun lähettiläs Leo Bormans. Alla tietoa enemmän.


Asia oli tuhtia tavaraa siitä huolimatta, että otsikon alle olisi mahtunut kovin kevyttäkin puhuttavaa. Ja puhuja itse oli todella karismaattinen ja vaikuttava esiintyjä.

Tiivistelen tähän muististani jotain minua koskettanutta.

Onnellisuus (jonkun aiheen supertutkijan mukaan) tiivistettynä tuhanteen sanaan - ja sitten kuitenkin vain kahteen sanaan on: toiset ihmiset.

Onnellisuus ei tavallisesti ole materiaa, vaan kokemuksia. Onnellisuuteen liittyy usein yllätyksellisyys, positiivista palautetta ja muita ihmisiä.

Onnellisuus on pitkälti valinta. Onnellisuudesta (tutkimusten mukaan) 50 % on geneettistä, 10 % tulee olosuhteista ja 40% johtuu teoistamme ja valinnoistamme. Tuohon 40 prosenttiin voi siis vaikuttaa aivan erinomaisesti ja siksi onnellisuus on pitkälti juuri oma valinta.

Omaa onnellisuutta voi parantaa mm. positiivisella elämäntyylillä ja sosiaalisella pääomalla, esimerkiksi ystävyyksillä.

Onnellisuudella on monia eri tasoja, mutta tavallisimmin siihen kuuluu kuitenkin mukaan myös arkipäivän surut ja huolet. Onnellisuus ei ole olotila, jossa vain ollaan ja leijutaan.

Leo Bormans haastoi meidät miettimään, mikä tekee meidät onnelliseksi meidän työssämme. Ja olemmeko onnellisia työssämme. Voinko olla työssäni oma itseni? Voinko kehittyä työssäni siksi ihmiseksi, joksi haluan tulla? Voinko tehdä mielekästä yhteistyötä muiden ihmisten kanssa? Ja onko työlläni merkitystä?

Tätä aihetta aion taas penkoa internetin syövereistä lisää heti, kun aikatauluun tulee sille sopiva kolo.

Mieleeni palautui taas kerran, miten huikea ero on tavallisella ammattiesiintyjällä ja karismaattisella ihmisten kohtaajalla. Koulutan ihan kohtuullisen paljon oman työni puitteissa ja nuo esiintymis- ja vaikuttamistaidot ovat siksi(kin) niin lähellä sydäntä.

Mikä on viimeksi pysäyttänyt sinut silkasta ihailusta ja vaikuttuneisuudesta?

Lopuksi melkein vuodenaikaan sopiva kuva metsäkauriista viime huhtikuun alkupuolelta. Upeaa loppuviikkoa!



maanantai 28. lokakuuta 2019

Tulipas sitten huomattua, mikä ihan oikeasti on minulle tärkeää

Aloitin viikonloppuna kalenterieni ja satunnaisten päivä- ja runovihkojeni puhtaaksikirjoittamisen. Olen säästellyt mahtavaa vihko- ja kalenterimäärää, sillä niissä on jos minkälaista merkintää ja muistiinpanoa. Kirjoitan valitsemani merkinnät Word-tiedostoon vuosi kerrallaan kuukausittain ja päivittäin. Sunnuntaina kahlasin läpi vuoden 2009 kalenterin.

Ensin minulla oli olevinaan selvä visio siitä, millaisia merkintöjä haluan tallentaa. Edetessäni kalenteria eteenpäin päädyin moneen kertaan miettimään valintoja uudelleen. Vaikka tuo vuoden 2009 kalenteri onkin aika niukoin tiedoin täytetty, askaroin moneen kertaan, mitä sieltä haluan tallentaa.

Vaikka olen tehnyt ihan mielenkiintoisen 'uraputken' elämäni aikana ja olen päässyt mukaan mielenkiintoisiin luottamustoimiin, tulin siihen tulokseen, että niistä en tallenna mitään. Enpä olisi uskonut päätyväni tähän. Jotenkin kuitenkin kaikesta siitä niihin käytetystä suunnattomasta aikamäärästä huolimatta tulin alle puolen vuoden kirjaamisen jälkeen siihen tulokseen, että nuo asiat eivät ole minulle tässä vaiheessa tärkeitä. Niissä ei ole mitään niin isoa tai hienoa, jota pitäisi muistella. Tärkeät, muistamisen arvoiset asiat ovat niitä ihan muita juttuja.

Olipa hyvä, että ryhdyin tähän nyt, enkä vasta 20 vuoden kuluttua! Nyt voin ihan oikeasti suunnata voimavarojani ihan eri tavoin kuin ennen tätä alkua. Toki olen kovasti työorientoitunut ja se on minulle edelleenkin tärkeää. Mutta se on tekemistä, joka tapahtuu nyt ja suuntautuu osin myös tulevaisuuteen. Nyt tiedän, etteivät nämä asiat ole elämäni huippujuttuja, enemmänkin vain eräänlaista välttämättöntä arkea voidakseni nauttia niistä kestävämmistä asioista enemmän. Työtä on kiva tehdä, mutten aio keskittyä muistelemaan niitä tekemisiäni.

Yksi kalenteri on päätynyt paperinkeräykseen. Ensi viikonloppuna taidan jatkaa tätä dokumentointia.

Siihen asti lumisempia hyvän viikon toivotuksia viime vuoden nokittelevien vihervarpusten kuvan kera :-)


sunnuntai 27. lokakuuta 2019

Kiireestä palautuminen tökkii, vastapainoksi kesän perhosia :-)

Pitkähkön työpuristuksen jälkeen kuvittelin nukkuvani kuin tukki tämän viikonlopun. Siinä ei kuitenkaan käynyt ihan niin. Nukuin levottomasti ja heräilin miettimään tämän projektin alta jäädytettyjä työrupeamia, jotka odottavat listalla tekemistään. Mietin niitä unissakin.

Kierrokset ja ylivireystila olivat jääneet päälle purkamisponnisteluista huolimatta. Kahden yön huuhailun jälkeen tänään piti oikein panautua tilanteeseen, jottei tästä huonosta nukkumisesta tule tapaa. Minulla käy välillä niin.

Minun on selvästikin hyvä kohdata oikein kunnolla seuraavan ja sitä seuraavan viikon työt kalenterista ihan lähituntumalla, vaikka onkin viikonloppu. Saan itselleni tilanteesta kokonaiskuvan ja pääsen suunnittelemaan, mitä teen ja milloin. Ja myös sen, mitä kannattaa sittenkin lykätä ensi vuoden puolelle. Läpikäynti antaa jonkinlaista parempaa hallinnan tunnetta.

Varasin myös kalenteriin lisää omia työvarauksia, ihan itseäni muistuttaakseni ja aikaa varatakseni.

Luin myös, että 20 minuutin hyvä rentoutuminen vastaa neljää tuntia nukkumista. Lopen väsyneenä laitoin iltapäivällä kellon herättämään puolen tunnin päähän ja antauduin mielen ja kehon rentouttamiselle. Mieli tuppaa aina löytämään hyviä pohdinnan aiheita ja sitä saa pitää kurissa ihan jatkuvasti. Mutta vähitellen rentoutuminen syveni ja ehdin hetkeksi jopa nukahtaa. Tuo uni ei vielä haittaa yöunia, mutta koko rentoutumissessio auttoi palautumaan ihan merkittävästi.

Päivä oli harmaatakin harmaampi jo ennen räntäsateen alkamista. Päätimme koiran kanssa lähteä hupsuttelemaan läheiselle tyhjälle pysäköintialueelle. Irroitin perillä koiran hihnan ja juoksu alkoi :-) Juostiin ja touhuttiin perätysten ja ainakin minä nauroin katketakseni :-)

Välillä kyykistyin hetkeksi ja huutelin koiraa, joka säntäsi luokse yli-innokas ilme naamallaan. Säntäsi ihan vierestä ohi ja haastoi taas leikkimään.

Nyt täytyy muistaa pitää pieniä rentoutumishetkiä itsensä kanssa ja muistuttaa itseään siitä, että tulevat työt ovat kyllä ihan hyvin hanskassa. Jospa ensi yö sujuisi sikeämmin ja rauhallisemmin :-)

Harmaiden ja sateisten päivien kannustamana olen palannut kesän valokuvien pariin. Ensin toukokuinen sitruunaperhonen askaroimassa mustikan kukkien kimpussa.


Sitten toukokuisessa puolukkametsässä vihreä kangasperhonen.


Upeaa alkavaa viikkoa! Jaksetaan kaikesta hämärästä huolimatta!

perjantai 25. lokakuuta 2019

Latvialainen vaskitsa (?)

Yksi tiukka työputki on nyt selätetty. Tällainen kausiluontoinen kiire ja pusertaminen sopii minulle vielä oikein hyvin. Puristusputken jälkeen osaa nauttia taas ihan uudistuneella tavalla hiljaisuudesta ja tekemättömyydestä. Tai ainakin jonkin ihan muun tekemisestä. Valokuvien pariinhan minä heti kampaajalla käynnin jälkeen rynnistin :-)

Latviassa tapasin mielestäni elämäni ensimmäisen kerran vaskitsan. Jos tämä ei olekaan vaskitsa, niin kommentoi ja kerro saman tien. Tätä havaintoa on turha yrittää tarkistuttaa facebookin linturyhmästä ;-)

Ensin se näytti jättimäiseltä kastemadolta. Mutta hiekalla? Ei siinä sen kummempia ehtinyt miettimään, kamera esiin ja kuvaamaan :-) Tyydyin kuvaamaan ylhäältä, tilanne tuli niin yllättäen, että yritin vain seurata kiemurtelijan menoa. Pelkäsin kadottavani sen ja yritin vain pitää sitä kameran etsimessä.




Lisää tietoa vaskitsasta esimerkiksi täältä: http://www.sammakkolampi.fi/lajit/vaskitsa.html.

tiistai 22. lokakuuta 2019

Oletko koskaan...

Oletko koskaan kokenut tilannetta, joka on näyttänyt umpikujalta, josta ei ole paluuta?

Tämä ajatus tuli taas mieleen jostain, mitä luin. Että ihminen on kuitenkin usein vahvempi kuin luuleekaan. Että se, mitä luulee lopuksi, onkin usein vain käännekohta. Että elämä usein kantaa. Useammin kuin luulisi.

Että sitä jaksaakin paljon enemmän kuin olisi uskonut. Ja on paljon vahvempi kuin haaveilikaan.



Pitäisi listata ne vastoinkäymiset, mistä on selvinnyt voittajana tai ainakin tasapelissä :-) Ihminen tuppaa helposti laskemaan ja miettimään vain häviöitään ja tappioitaan. Omissa heikkouksissa märehtiminen on ihan kansallisperinnettä.

Mutta se ei kannata. Se on varmasti todistettu monen moneen kertaan suomalaisten historiassa.

***

Oletko ollut ylpeä itsestäsi? Se kannattaisi.

Oletko koskaan kiitellyt itseäsi kaikesta siitä, mitä olet tehnyt, ajatellut ja saavuttanut? Sekin kannattaisi.


Eläköön me.
Vaikka vaikeudet vievät monesti voimavarat ja kaiken huomion, kannattaa muistuttaa itseään siitä, mistä meidät on tehty ja mitä voimavaroja meillä on.

Timantteja syntyy vain paineessa <3 p="">
Upeaa lokakuun jatkoa!


maanantai 21. lokakuuta 2019

Latvialainen juna!

Junaraiteita näkyi Latviassa paljon, mutta pitkään, pitkään aikaan en nähnyt yhtäkään junaa. Joten tämä junakohtaaminen oli lähes juhlallinen ;-)

Tässä junairaiteiden luona oli puomit ja pieni vartijan kopperi, muualla oli vain ylimenosiltoja ja puomittomia (?) tasoristeyksiä. Jälkikäteen ajateltuna voihan olla, että niissäkin on ollut puomit, mutten vain ole huomannut niitä.

Mutta tässä puomit laskeutuivat alas.


Vihreä, vähemmän modernin näköinen juna saapui kiskoja pitkin. Kyseessä oli tavarajuna - kai...? Ainakin tässä alkuosassa kyydissä on jotain painavan näköistä tavaraa.






Ja ihan perässä tulee tuollainen ikkunoilla varustettu vaunu. Ikkunoiden harvuudesta päätellen se ei ole matkustajavaunu. Olisikohan jotain pienempää kuljetettavaa tavaraa varten?



Latviassa ON siis raiteiden lisäksi myös junia :-)

Erinomaisen kaunista (ja harmaata) syksyn jatkoa! Meille on luvattu jotakuinkin sateetonta keliä :-)

sunnuntai 20. lokakuuta 2019

Sateisen ja hämärän päivän puheita :-)

Mitä tehdä sateisella ja/tai hämärällä päivällä, jolloin valokuvaaminen on yhtä tuskaa kelin vuoksi?

Silloin voi ainakin

  1. Siivota paikkoja
  2. Haravoida pihan lehtiä pois
  3. Sanoittaa ja järjestellä kuvia
  4. Soittaa ystävälle
  5. Kaivella läpi vanhoja otettuja valokuvia
  6. Suunnitella valokuvakansiota keväästä syksyyn otetuista kuvista
  7. Suunnitella uusia haasteita kylmän ja pimeän kauden varalle
  8. Kyseenalaistaa omaa arkeaan
  9. Opetella jotain uutta
  10. Kaivaa netin syövereistä jotain innostavia webinaareja
  11. Keskittyä omaan mielihyvään
  12. Suunnitella tulevaa
  13. Tehdä palveluksia perheelle ja ystäville
  14. Karsia kodin tavaramäärää
  15. Suunnitella seuraavan kesän kesälomamatkaa
  16. Nukkua päiväunia
  17. Haaveilla ja köllötellä hyvässä asennossa hyvässä paikassa
  18. Kuunnella sadetta
  19. Kutoa/neuloa sukkaa
  20. Etsiä uusia sukkamalleja netistä
  21. Suunnitella syystalven lomaa
  22. Listata vuoden aikana kohtaamiaan lintuja
  23. Miettiä hyvää small talkia tulevia kohtaamisia varten
  24. Etsiä uudelle pyykille oikeita kuivauspaikkojä
  25. Ottaa muutamaksi tunniksi ihan omaa erakkoaikaa päästäkseen kuvaamaan oman fiiliksensä mukaan :-)
  26. Testata yhtä päällekkäistä tapaa toimia maailmalle
  27. Yrittää kuunnella ihan aidosti ja myötätunnelmalla

Mitä muuta keksit tähän vajaaseen listaan?

lauantai 19. lokakuuta 2019

Hämärän päivän valkohäntäkauris

Syksy jatkaa sateitaan, toivottavasti pohjavesivarannot kasvavat. Tänään lähdin sateiden jälkeen pienelle luontopyrähdykselle. Aurinko ehti muutaman kerran väläyttelemään säteitään pilvien välistä, enimmäkseen oli kuitenkin pilvistä ja hämärää. Kameran ja objektiivin mielestä oli aivan liian hämärää. Mutta säälle ei voinut mitään.

Parin viikon ajan töissä on ollut intensiivisen hektistä. Illalla olo on ollut aika tyhjiin puserrettu, toki olen ollut ihan tyytyväinen, että niin hyvin olen saanut kaikkea aikaiseksi. Minulla pusertaminen ja hektisyys menee uniin. Unesta tulee myös hektistä, sekavaa ja stressaavaa. Heräilen usein ja univelkaa kerääntyy. Viikonlopun tärkein funktio tällaisina aikoina on varmistaa lepäämistä ja palautumista. Ilman, että niitäkin alkaa suorittaa.

Lähdin kameran kanssa katsomaan syksyä ja luontoa. En ottanut muita tavoitteita kuin nauttia ja tarkkailla. Ne onnistuivatkin ihan hyvin :-)

Nuori valkohäntäkauris oli yksinään pellolla, uros mielestäni. Vähän se oli kaukana ja valoa oli liian vähän, mutta muutaman blogikelpoisen kuvan sain siinä tuijotellessamme napattua. Minä tuijottelin herkeämättä. Valkohäntäkauris söi välillä ihan rauhassa ja tuijotteli muuallekin. Se oli hyvä hetki ja retki.




Ruskea ruskeaa vastaa ei tarjoa upeaa kuvausmahdollisuutta, mutta tässä fiilis on tärkein. Ihania lokakuun päiviä sinulle! Muista pitää itsestäsi huolta <3 p="">

torstai 17. lokakuuta 2019

Huokailua nykyajan elämästä - ja jalohaikara

Se vähä, mitä olen seurannut televisiosta ja netistä nuoremman polven sinkkukäyttäytymistä - ja ymmärrän hyvin, ettei tuo kuva kerro koko todellisuutta - yhteiskunta näyttää tällä hetkellä todella ulkonäkökeskeiseltä. Yksi silloin tällöin seuraamistani ohjelmista on Sinkkuillallinen, jossa "Jokaisessa jaksossa yksi sinkku käy kolmilla herkullisilla sokkotreffeillä, ja kukin treffikumppani kokkaa vuorollaan upean aterian hurmatakseen sinkun itselleen."

Treffien jälkeen kummaltakin osapuolelta kysytään arviota treffikumppanista. Kun kaveri "ei ollut ollenkaan minun tyyppiäni", se tarkoittaa, että treffikaverin pituus, paino, hiusten väri, harrastukset tai vaikkapa pukeutumistyyli ei vastannut omaa ihannetyyppiä. No, jotenkin ymmärrän tämän tällaisessa ohjelmassa, siinä ja siinä. Mitäs niistä henkisistä, tärkeistä ominaisuuksista.

Tinderin kaltaisella deittialustalla sama toistuu, mutta tiukemmin. En ole siis itse Tinderissä ;-) Kaikki väittämäni perustuu nyt kuultuun tietoon. Kiinnostuksen kohteethan valitaan alunperin aikalailla juuri ulkonäön perusteella. Lisäksi deittailun tarkoitus tuntuu aika seksihakuiselta, vaan ei ollenkaan parisuhdehakuiselta. Enpä haluaisi olla nuori tällaisessa maailmassa.

Minä olen virallisesti oikein hyvä tyyppi (olen käskenyt miehenikin sanomaan niin ;-) ), mutta ulkonäköni perusteella en olisi tässä nykyisessä maailmassa päässyt mihinkään. Enkä siten olisi löytänyt myöskään sielunkumppaniani eli puolisoani.

Jokainen yli 30 vuotta onnellisessa parisuhteessa elänyt tietää, ettei matkalla kanna ulkonäkö, ammatti, vaatemaku tai harrastukset. Onnelliseen matkaan tarvitaan yhteisiä arvoja, yhteistä huumorintajua (tai edes sinne päin), toistensa kunnioittamista ja sitoutumista.

En tarkoita tietenkään, että olisin mennyt naimisiin sellaisen miehen kanssa, jonka ulkonäkö ei miellytä minua. Tarkoitan sitä, että parisuhteemme kantavat rakenteet ovat alusta alkaen olleet paljon syvemmällä. Harmi, että trendi nykyään on toisenlainen :-(

Tähän lisään kuvia jalohaikarasta Latvian matkaltani. Näitä oli alunperin kolme, mutta vain yksi jäi kuvattavaksi.









keskiviikko 16. lokakuuta 2019

Tällainen päivä tänään ;-)

Aamulla juna oli ensin noin 25 minuuttia myöhässä. Junassa kuuluteltiin myöhästymisen syyksi Tampereella rikkoutunut veturi. Koska juna jäi kunnolla jälkeen aikataulustaan, junan vaihtajat eivät Riihimäellä ehtineet seuraaviin juniinsa. Lisäksi jouduimme odottelemaan vapaata raidetta, köröttelemään hitaamman junan perässä ja Tikkurilan kohdalla olimme jo yli 40 minuuttia myöhässä. Matka kotoa työpaikalle kesti 2 tuntia ja 13 minuuttia. Aamun ohjelma sai heti muutaman tiukan muutoksen.

Kotiin palatessa suunnistin junalle vaunuun 8, jossa minulla oli paikka varattuna kahden hengen työskentelyhyttiin. Oli todella tyytyväinen paikkavalintaani, sillä matkaseura oli syyslomien vuoksi huomattavasti tavallista vilkkaampaa ja äänekkäämpää. Tuhdin työpäivän jälkeen oli ilo ajatella rauhallista kotimatkaa.

Paitsi että junassa nyt ei jostain syystä ollutkaan vaunuja 7 ja 8. Päädyin etsimään paikan vaunusta 6 (siis se viimeinen vaunu) ja toivoin sieltä löytyvän kausilippulaisten kiintiöpaikkoja, jonne ei tarvitse siis paikkalippua. Mutta ei, sinne tuli kaksi rouvaa kouluikäisten lastensa kanssa, jotka ottivat sitten kaiken ilon irti junassa olemisesta.

Tiedätkö, millaisen äänen IC-junan istuimen edessä olevassa istuimessa oleva pöytä pitää, kun sen päästää putoamaan vapaasti? Kovan. Entä millainen ääni kuulukaan sen viereisen pöydän vapaasta vapauttamisesta? Ihan yhtä kova. Vastaavasti äänen taso pysyy suurinpiirtein yhtä kovana, kun mennään junavaunussa eteenpäin tai taaksepäin. Pitkän rymistelyjakson jälkeen lasten äiti kehotti heitä olemaan hiljempaa. Vahvistin kehoitusta katsomalla vieressäni touhuavaa poikaa puolijulmalla leipääntyneen naisen katseella. Tuli hetken hiljaisuus.

Sitten lapset löysivät kaksikerrosvaunun portaat. Niissä saattoi juosta kilpaa ja kiljua kovaa. Edestakaisin. Pitkältä tuntuneen riehuntajakson jälkeen lasten äiti sanoi lapsille, ettei sovi juosta rappusissa, koska voi tuntua ikävältä, kun juna yhtäkkiä lähteekin liikkeelle. Tähän kouluikäiset vastasivat (ihan oikein), että eihän juna ole lähdössä vielä vähään aikaan. Mutta minä olin, juuri sillä hetkellä.

Päätin kävellä junan toiseen päähän ja etsiä rauhallisempaa vaunua matkalle. Löysinkin rauhallisemman vaunun. Tikkurilaan asti odottelin, josko istunkin jonkun toisen paikalla ja joudun vielä siirtymään. Onni oli myötä, eikä kukaan tullut karhuamaan minulta paikkaansa. Sain laittaa selkänojaa hieman rennompaan asentoon, sulkea silmäni ja levätä.

Joskus aikoinaan tätä villiä työmatkaelämää oli viisi päivää viikossa, sitten etätyön myötä 4-5 päivää viikossa. Silloin huumorintaju ei aina sopeutunut näihin junamatkailun ainaisiin vähemmän miellyttäviin yllätyksiin. Nyt, kun lisääntyneen etätyön myötä junailemista ei tarvitse harrastaa jatkuvasti, vastoinkäymisetkin ottaa vastaan huomattavasti positiivisemmin.

Tähän loppuun muutamat syksyiset lintukuvat räkättirastaasta - ihanaa viikon jatkoa!







Mitenkäs sinun päiväsi meni?

maanantai 14. lokakuuta 2019

Jotain uutta täytyy aina olla - ja tilhiä :-)

Maailman ehkäpä itsepäisimpänä suorittajana olen tähdentänyt itselleni kovasti uutta elämän asennetta. Tässä iässä ja elämänvaiheessa se liikkuu jossain ilon, nautinnon ja uuden oppimisen vaiheilla. Iso suorittaminen ei ole tuonut juurikaan lisäarvoa tähän mennessä ja vielä vähemmän se houkuttaa tulevaisuudenkuvana.

Pyrin nyt etsimään tilanteita ja paikkoja, joissa koen nautinnollisia hetkiä ja voin rentoutua hyvillä mielin. Ja niihin pyrin myös keskittämään vapaa-ajan ajatukseni.

50+-ikäisenä uraputki on tukkeutunut vääjäämättä ja se on harmittanut minua kovasti. Olen kuitenkin luonteeltani kunnianhimoinen suorittaja ja minut on kasvatettu mittaamaan arvoani menestykselläni. Ja nyt ollaan tässä. Surkuhupaisaa ;-)

Opettelen edelleen jatkuvasti uusia asioita niin ammatillisesti kuin harrastustenkin osalta. Kaikki uusi on parhaimmillaan seikkailua. Niissä seikkailuissa kukaan ulkopuolinen ei voi dissata minua ikäni perusteella. Ne ovat ihan omiani ja vain minua varten.

Tämän vuodenajan seikkailut työn kiireissä keskittyvät naapurien pensasaitoihin ja niissä viihtyviin lintuihin ;-) Juuri Latvian seikkailulta palanneena nämä jutut riittävät minulle iloisen hyvin :-)

Tässä ihanaa harmaata hetkeä tilhien kanssa :-) Upeaa lokakuun jatkoa sinulle!








Ja taustalla yksi räkättirastas :-)


sunnuntai 13. lokakuuta 2019

Närhiä ja mustarastaita - ja mahdottomasti muitakin lintuja

Viime kesä sujui hyvin. Ei tullut isoja vastoinkäymisiä ja reilun kolmen viikon mittainen loma riitti oikein mainiosti. Jos ja kun kesä ei sujukaan hyvin, kesälomaan ahdetut odotukset vuoden rentoutumisesta ja kiireen nollaamisesta eivät välttämättä täytykään. Siitä käynnistyy helposti ikävä väsymyksen, stressin ja lepäämättömyyden kierre. Elämän stressivaiheita ei oikein voi ennakoida eikä etukäteen vähentää. Isot murheet tulevat, kun ovat tullakseen.

Tämän kesän onnistumiseen vaikutti ensinnäkin edellinen kesä. Se sujui hyvin ja loman määrä vastasi käytännössä tarvetta. Niistä lähtökohdista on aina hyvä ponnistaa eteenpäin. Suru tai onnettomuus itsellä tai lähipiirissä syö voimavaroja ja vaikeuttaa lepäämistä. Nyt ei niitä murheita ole ollut pariin vuoteen ja se elvyttää kummasti.

Se, mihin voi vaikuttaa itsekin, on lepäämisen ja loman jaotteleminen muuallekin kuin kesään. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän tarvitsee aikaa palautumiseen. Kunnon loma kerran vuodessa ei enää riitä. Lomia pitää saada muuallekin, vaikka pieninä pidennettyinä viikonloppuina. Ennaltaehkäisy toimii tässäkin paremmin kuin jälkikorjaaminen.

Loma ei tarkoita minulle vain lomaa töistä, vaan ennen kaikkea lomaa arjesta. Se puolestaan voi tarkoittaa itse kullekin ihan eri asioita. Minä tarvitsen poistumista kotoa. Ainakin osaksi aikaa lomaa.

Lomattomana aikana otan taukoja arjesta käymällä etäpäivinä pihalla kuuntelemassa lintumaailman ääniä. Ei vie paljon aikaa :-) Tai keskittymällä kympin edestä koiran kanssa leikkimiseen. Tai ulkoiluttamalla kameraa jossain lähellä.

Mikä on sinun tapasi irrottautua arjesta ja ladata akkujasi?

Asiasta sukkaruukkuun: Harakka jahtasi närheä ensin naapurin jalomännyn ympäri ja sitten toisen naapurin kuusen ympäri. Sinne oksalle se (närhi) jäi sitten päivystämään ja ihmettelemään jahdin jälkeen.



Naapurien orapihlaja-aidat kutsuvat luokseen lintuja toisensa jälkeen. Tässä mustarastas marjojen kimpussa :-)


Lokakuu alkaa hivutella puolta väliä. Mustarastaita riittää meillä enemmän kuin koskaan. Ihan mahdottomasti. Vihervarpuset parveilevat, samoin tilhet tulevat ja menevät parvissa edes- ja takaisin. Räkättirastaat ovat myös innostuneet naapuriaidan marjoista. Pikkuvarpuset ja tiaiset näkyvät ja kuuluvat jatkuvana ruuhkana. Käpytikka huutelee aina johonkin väliin. En muista näin ruuhkaista syksyä aikaisemmin. Johtuneeko siitä, että nyt olen etätöissä ja läsnä niin paljon?

Millä syysfiiliksillä sinä kuljet?

lauantai 12. lokakuuta 2019

Tilhiä liikkeellä :-)

Harmaudesta ja sateestakin huolimatta ulkona on muiden lintujen huutelujen lisäksi kuulunut raikasta helinää: tilhet ovat täällä! Sää ei suosi niiden kuvaamista ja muutenkin ne lennähtävät hermostuneen oloisesti paikasta toiseen. Kaukana ja korkealla päivystävät silloin, kun ovat paikalla.

Muutaman päivän ajan olenkin käynyt silloin tällöin ulkorappusilla vain kuuntelemassa, kuuluuko tilhien ääntä. Olen niin iloinen siitä, että olen oppinut tunnistamaan ne kuuloaistilla. Kun ääntä kuuluu, voi alkaa tuijotella ympäriinsä, missä pyrähtelijöitä näkyisi.

Tilhen ääntä voi kuunnella esimerkiksi Luontoportin sivulta täältä. Ääni on luonnossa tietenkin suhteessa paljon hiljaisempaa, ovat usein sen verran kaukana. Mutta ääntä tulee samanaikaisesti monesta linnusta ja suunnasta. Se kertautuu kauniisti.

Olen kovasti kiitollinen viime päivien tilhikohtaamisista, vaikkei sää ole suosinutkaan kuvaajaa.

Pari naapuria on leikannut orapihlaja-aitojaan kauniisti hellällä kädellä ja se on jättänyt pensasaidalle tilaa kukkia ja marjoa. Pensasaidat näyttävät siisteiltä ja hurmaavan kauniilta punaisten marjasatojensa vuoksi. Tilhet ja monet muutkin linnut tykkäävät :-)



Tausta on harmaa, eilinen pilvitaivas. Tässä ei vielä satanut, hetken kuluttua sade innostui taas oikein kunnolla.

Asiasta kukkaruukkuun: Tänään sain laitettua kolmen takin taskuihin heijastimet. Näillä pärjätään hyvin :-) Niin, ja yhden heijastimen laitoin myös työreppuuni.

Kauan pimeänä olleet katuvalojen tolpat saivat vihdoin eilen lamppuosatkin. Nyt kadulla erottaa vastaantulijan. Se tuntuu mukavalta ja turvalliselta.

Huomiselle on luvattu jälleen sadetta. En valita, luonto kiittää. Tekemistä riittää varmasti runsaasti täällä kotonakin, jos ulkoilu ei tunnu kutsuvalta. Saapas sitten nähdä, kuinka kovasti sitä vettä sitten tulee.

Mitä kuuluu sinun sunnuntaisuunnitelmiisi?

torstai 10. lokakuuta 2019

Viherpeippoja, fasaaneja - ja MUISTA HEIJASTIN!

Päivä on ollut harmaa, mutta sepä ei haittaa näin työpäivänä. Pidän työpisteen ääressä hyvän valaistuksen päällä, sillä se ehkäisee selvästi hämärän muuten tuottamaa väsymystä. Toimistolla meillä onkin päivänvalon tasoinen valaistus työpisteissä. Kotona pyrin melkein yhtä hyvään valaistukseen. Suurin osa työstäni sujuu kuitenkin tietokonetta tuijotellen ja se jo sellaisenaan väsyttää vielä lisää. Ainakin minua siis.

Lintumäärä ja -kirjo on pihapiirissä melkoinen. Ei tarvitse katsella ulos kuin hetken, ja jo ehtii ohi lentää viuhuttaa jos minkämoisia lintuja. Koiran vien keskellä päivää pihalle ihan tauon saamisen vuoksi, mutta kyllä se lintujen äänimaailmakin on aika palkitsevaa :-) Juuri nyt ne pitävät ihan kohtuullista 'meteliä' :-)

Tiistaina etäpäivän koiran pissityshetkellä aurinko jakoi valoaan. Heti pihaan päästyämme melkein törmäsimme neljään nuoreen fasaaniin. Nappasin koiran kainaloon, ettei se innostu linnuista liikaa ja pelästytä niitä pois. Vein sen sivummalle asioilleen ja samalla kun vein sen sisään, nappasin kameran mukaan ja menin vielä pariksi minuutiksi pihalle.

Viherpeipot vierailivat juuri silloin oikein urakalla tuijien kävyillä. Ja sitten tuli myös yksi nuorista fasaaneista esille :-)






Oletan, että nämä ovat nuoria, tämän kesän sisaruksia, viihtyivät niin tiiviisti yhdessä. Näistä kuvista huomasin fasaanin hauskat kaulahöyhenet/-sulat, joissa on ikään kuin pitkä varsi ja sitten jatkeena pieni höyhen.

Lintujen ruokintalaitteet ovat tuossa ihan vieressä. Viime viikonloppuna karsin vieressä kasvavaa kirjolaikkukanukkaa, jotta ruokintalaitteet eivät ihan kokonaan peity sen leviävään syleilyyn. Alta paljastui vuohenputkikasvustoa, jolle teen jotain haitallisia toimenpiteitä aikaisintaan ensi keväänä. Olisipa tuo lintu voinut mennä kauniimpaankin paikkaan touhuamaan - helposti ;-) Mutta näin meillä.



Huomiseksi meille on ainakin luvattu sateista. Mutta minulla on etätyöpäivä, joten ei tarvitse lähteä sateiseen aamuun ajamaan juna-asemalle. Vähän ennen puoli seitsemää ulkona on vielä todella pimeää. Meidän kadun varren katulamppuremontti on ollut pitkään vähän yli puolessa välissä. Vanhat lamput tolppineen on poistettu ja uudet tolpat on pystytetty tilalle. Lamppuja... ei ole vielä. Junamatkakaveri kertoi, että niiden kanssa on kuulemma toimitusvaikeuksia. Ei paljon lohduta, kun tuossa pimeydessä yrittää päästä autolla matkaan osumatta jalankulkijoihin. Jalankulkijoita se lohduttaa varmaan vielä vähemmän. Ei tosin ole monella ollut heijastimia havainnoinnin helpottamiseksi.

Eikä ole minullakaan heijastinta vielä takeissa. sen muistaa aina vasta, kun on jo liikenteessä.

MUISTAKAA SIIS ASENTAA HEIJASTIMET ASUIHINNE ASAP! Minäkin yritän muistaa :-)

Leppoisaa loppuviikkoa :-)