Mitä kukaan ei kertonut vanhempien vanhenemisesta, kuten edunvalvonta - ja mausteena Kirsin pennut

On paljon asioita, joita ei ole ajatellut eikä niihin ole varautunut. Osan asioista on ehkä tiennyt tavallaan kuin otsikkotasolla, mutta arki menee iholle eikä lopu johonkin kellon aikaan. Se on ihan eri asia.

Kuten se, että vauvoista (parhaimmillaan) tulee murrosikäisiä. Oman lapsen murrosikää ei osaa kuvitella ajoissa, en minä ainakaan osannut. Onneksi meillä mentiin melkoisen kevyillä murrosiän haasteilla. Ihan riittävän vaativaa se silti oli minulle 😂. Tunteita ja äänen volyymiä aina välillä riitti.

Tietoa olisi varmaan ollut saatavilla, mutta kymmenvuotiaan lapsen äitinä minusta lapsi oli silloin aivan täydellisen parhaimmillaan, enkä halunnut ajatella tulevaa ja ottaa selvää. Ei ollut aikaakaan. Ruuhkavuodet olivat todella ruuhkaisia.

En myöskään tiennyt itseni heikkoja kohtia tiukassa kasvatustilanteessa. Minulla ei ollut toimivaa mallia, enkä ollut muutenkaan valmistautunut. Ruuhkavuodet.

Mahdottoman paljon siinä pääsi oppimaan itsestään ja kehittämään itseään. Mutta pahaa mieltä eikä traumoja ei ole jäänyt kenellekään, onneksi. Välimme kummankin lapsen kanssa ovat läheiset ja täynnä luottamusta. Mutta siis vauvakuumeen iskiessä en todellakaan ajatellut noin pitkälle 👍.

Vielä vähemmän olen ajatellut sitä, mitä tapahtuu, kun vanhempani vanhenevat. Emme ole olleet läheisiä, enkä ajatellut, että siitä ei kukaan välitä, kun apuani jossain vaiheessa tarvitaan. En edes ajatellut, millaista apua ikäihminen voi tarvita tullessaan heikompaan kuntoon.

Edunvalvonta on asia, mitä olemme pohtineet mieheni kanssa omalla kohdallamme. Pitääkin tarkistaa, mitä olemme saaneet aikaiseksi sen suhteen. Edunvalvontavaltuutuksen voi tehdä itse, kun on vielä täysissä sielun ja ruumiin voimissa. No, ehkä tuo mielen voima ja terveys riittävät. Kun vanhus (tai nuorempikin) syystä tai toisesta ei enää pysty hoitamaan asioitaan itsenäisesti, valtuutusta ei voi enää tehdä. Silloin täytyy hakea yleistä edunvalvojaa (jollei lähipiiristä löydy siihen tehtävään riittävän luotettavaa ja kaikille osapuolille sopivaa henkilöä). 

Edunvalvoja-asioiden käsittelyaika on noin kuusi kuukautta. Se on pitkä aika odottaa siinä vaiheessa, kun asiat eivät enää suju. Minun tapauksessani edunvalvontahakemus on pitänyt tehdä melkoisen lyhyen ajan sisällä molemmille vanhemmille. Laskujen hoito vaatii äidin allekirjoitusta, mutta muusta hän ei selviydy. Paikalle tarvitaan siis toinenkin aikuinen.

Isän hoivakotiin siirtyminen poikii erilaisia tilanteita, joihin on otettava kantaa, samoin äidin luona käyvät kotihoitajat. Ne ovat tosin niitä helpoimpia juttuja.

Hoidan isän postin siellä käydessäni. Äidin posti on hänen omissa käsissään. Onneksi kotihoitajat auttavat. Papereita silti unohtuu tai hukkuu.

Edunvalvojan määräämistä varten tarvitaan erityinen lääkärinlausunto. Se pitää toimittaa melko pikaisesti eteenpäin. Mukaan tarvitaan omainen, mutta kaksi viikkoa myöhässä löydetty ilmoitus ei jättänyt vapaapäivän järjestämisen kanssa pelivaraa. Toivottavasti lykkäyspyyntöön tulee suotuisa vastaus.

Niin paljon kaikkea, mitä en ole osannut ajatellakaan. Ja kaikkea, mistä en ole koskaan kuullutkaan. Kuten lonkkahousut. 

Samaan syssyyn kuuluu tämä seurustelu ja yhteistyö sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät juuri aikaisemmin ole kuuluneet elämääni. Toivon, että muilla tilanne on helpompi. Etäisen lähisukulaisen kanssa harjoitettu yhteistyö on minun kohdallani kuitenkin vaikeaa, hankalaa ja jotenkin epäasiallista. Otan minun mielestäni epäasialliset kommentit ja vastaukset henkilökohtaisena, mutta kyseessä voi toki olla ihan vuosien varrella kärjistynyt puhetyylikin. Oli mitä oli, joudun käyttämään paljon ylimääräistä energiaa selvitäkseni keskustelutilanteista ja palautuakseni noista niin sanotuista keskusteluista.

Provosoidun vielä liian helposti. Vaikka olen kevään, kesän ja syksynkin ajan harjoitellut kovasti tunteitteni ja vuorovaikutukseni hallintaa, tässä mennään ihan liian usein ihon alle. Puolet viasta on minun. Pitää muistaa pitää se opittu etäisyys muiden tunnereaktioihin tai niitä muistuttaviin vuorovaikutustapoihin. Mutta puolet viasta sälytän kyllä sinne toiseen suuntaan. Asteikolla 0-10 vuorovaikutuksen asiallisuudesta tämä menee minun kategoriassani aika lähelle tuota nollaa. Ehkä vähän allekin. Toki nyt vain vertaan lähipiiriini, tuttuihini ja työkavereihini. Voi olla, että olen liian ankara.

Oletko koskaan löytänyt itseäsi tai läheistäsi näistä negatiivisista sukukekkereistä, joihin pääset kutsulistalle vain, koska sinulta halutaan jotain? Itse asiassa aika paljonkin. Miten selviydyit tai olet suunnitellut selviytyväsi?

Jos vanhempasi ovat vielä elossa ja terveessä järjen kunnossa - kannusta edunvalvontavaltuutuksen tekemiseen. Elämä helpottuu sitten pahan tilanteen tullen teillä kaikilla ihan mahdottoman paljon!

Jotain vastapainoa kaikelle tuskalle tähän loppuun. Kirsin koiranpentu 🐕.

Tsemppiä sateisiin ja päivien lyhenemiseen!

Ihanien pienten koiranpentujen kuvaamista 💖

Kirsin koiranpentujen kuvaaminen on melkein jo perinne. Kirsin kennelissä kasvaa Bichon frisé -koiria ja niiden pentuja. 

Minä en ole ollut mitenkään mukana tyttären koiranpennun valinnassa aikoinaan, vaan sen operaation hoitivat tytär ja mies ihanasti ihan yhdessä. Minun näkökulmastani koiranpentu siis vain saapui taloon tyttären hoitovastuulle ja sen hän hoitikin meillä asuessaan upeasti.

Koiranpentujen elämään en ole koskaan joutunut opettelemaan. Enkä sen puoleen myöskään aikuisten koirien elämään. Viime vuosien aikana olen päätynyt uppoutumaan myös meillä asuvan ja meidän perheeseemme kuuluvan koiran elämään. Meistä on tullut sellainen ihan pieni lauma 👍.

Aikaisemmin olen kuvannut Kirsin koiranpentuja noin viisiviikkoisina, jolloin ne eivät ole olleet vielä ihan elämänsä iskussa. Aikaisemmin niitä on ollut myös (vain) neljä. Nyt pennut olivat vilkkaita kahdeksanviikkoisia ja heitä oli peräti viisi kappaletta. Harmonisia kuvia ei kannattanut edes tavoitella. Mutta mikäs onkaan parempaa kuin oikea fiilis ja toiminta!

Tässä tyypillinen tilanne. Viisi energistä koiranpentua ja tässä kuva 😂.

Toki parempiakin kuvia saatiin (ja kuvien käsittely on vielä vaiheessa, tässä vasta ensimmäisen session tunnelmia).

Suu auki oleva koira oli kaikkein leikkisin ja haastoi sisaruksia leikkiin. Hiljaisin sisaruksista erottuu myös kuvissa nopeasti.

Mahdottoman herttaisia kullannuppuja olivat. Vilkkaita, eläväisiä ja elämäniloisia touhuajia. Veivät sydämeni 💖.

Syyslomakuvia sitten ihan lähiaikoina 👍.

Pentukuvausta :-)

Huomisesta alkaen on luvattu sadetta - paljon. Toivottavasti vielä luonnon kannalta sopusuhtaisesti, ettei tule vesiähkyä tähän perään.

Kesälomaan on aikaa enää noin kaksi viikkoa. Tekemistäkin riittää tuolle parille viikolle ihan yllin kyllin, joten ihan hyvä, etten yrittänytkään lähteä lomalle yhtään aikaisemmin. Nykyinen aikataulu näyttää oikein hyvältä.

Tällä kertaa jaan työkaverini koiranpennuista ottamiani kuvia. Iso osa kuvista on vielä käymättä läpi, mutta arkiviikolla aikaa ei oikein tahdo riittää kaikkeen. Onneksi on viikonloput :-)

Nämä ovat Bichon Frisen pentuja, äärettömän iloisia, vilkkaita ja luottavaisia tyyppejä :-) Kaikkien pentujen saaminen jonkinlaiseen yhteiskuvaan oli melkoista taiteilua, hauskaa tosin, ihan hillittömän hauskaa :-) Täytyy myöntää, että pentukuume yritti puskea tuossa pintaan. Onneksi kotona on jo yksi karvainen kaveri (miehen lisäksi ;-)).

Äidinrakkautta ja pieniä otuksia :-)

Leijonat ja muut kissaeläimet olivat Korkeasaaressa ehdottomasti minulle SE juttu, etenkin kuin karhuista näkyi vain kaksi ja nekin makasivat koomaa muistuttavassa olotilassa melkein piilossa ;-)

Ennen leijonakuvia muutama hämmentynyt havainto reissulta. Ensinnäkin olin jäädä useasti lastenrattaiden alle. Niitä tuntui tulevan joka suunnasta, ja astuin sinne tai tänne, aina joku kaarsi kovaa vauhtia melkein päälleni. Piti opetella erilainen kävely- ja tarkkailutekniikka, jotta pääsin keskittymään itse eläimiin väistelyn sijaan.

Puolen litran lähdevesipullo maksoi 3,10 euroa!!! En ostanut, ihan periaatteesta.

Monet lapset saivat käyttäytyä hyvin ei-eläinystävällisellä tavalla. Useampikin lapsi jahtasi huutaen naakkoja ja potkiskeli niitä kaikella maasta irtoavalla. Ei häirinnyt lasten vanhempia millään tavalla. Jopa eläinten häkkien luona käytiin jymistelemässä ja huutamassa. Eläinparat... Yhdet nuoret miehet kävivät ylpeänä ilmoittamassa vanhemmilleen, että he huusivat tiikerille (muistaakseni...) niin kovaa, että se nousi istumaan. Vanhemmat eivät noteeranneet ilmoitusta mitenkään. Miksi ihmeessä tuollaiset ihmiset suuntaavat eläintarhaan?

Mutta ne leijonat olivat ihania. Pennut ovat aina ihania, mutta äidinrakkaus on yhtälailla niin lumoavaa... :-) Kunpa kuvaaminen olisi jotenkin helpompaa - mutta tyydytään nyt näihin 'kaltereiden' läpi otettuihin kuviin. Onpa ainakin edullisempaa ja ekologisempaa leijonien kuvaamista kuin aitoon elinympäristöön matkaaminen ja siellä kuvaaminen.

Lisäys 5.7.2014: Korkeasaaren leijona on aasianleijona, uhanalainen sekin.

Leijonaäiti ja sen lapsi :-)

Terveisiä Korkeasaaresta. Kävin siellä edellisen käyntikertani innoittamana ja reissu kannatti. Kuvia otin vain niistä eläimistä, jotka insproivat minua jotenkin, mutta niitäkin kertyi aika lailla - ihan varmuuden vuoksi :-)

Korkeasaaren leijonat ovat saaneet pentuja ja pennut ovat jo ulkoilemassa. Ihailijoita oli pilvin pimein, kamerat kävivät kuumina, mutta tämän illan postaukseen riittäköön yksi kuva. Muita kuvia tutkailen sitten huomenna. Äidin ja lapsen suhde on lähes poikkeuksetta niin maaginen, että sitä suhdetta voisi kuvata hyvin koko ikänsä. Tässä esimerkkiä leijonilta :-)