Pride-kuukausi on käynnissä ja mustarastas laulaa melkein taukoamatta

Tiesitkö, että tänä vuonna Pridea vietetään koko kesäkuun ajan? Helsinki Pride -tapahtuma huipentuu Pride-viikkoon 26.6.–2.7.2023. Pride-kumppanuuteen on lähtenyt mukaan monen monta merkittävää toimijaa. Hauskaa tavallaan, että näistä kumppaneista löytyy niin minun kuin tyttärenkin työnantajat. Hieman erilaisissa rooleissa, mutta kuitenkin 👍.

Mustarastas pitää harvinaisen ahkeraa jöötä meidän pihassamme. Se on tietenkin vain hurmaavaa, mutta jaksaa ihan iloisesti ihmetyttää päivästä toiseen. Kirjoittelen tätä työhuoneessani ja ikkuna on auki. Laulu kuuluu tähän niin voimakkaasti, että keräsin itseni jälleen ikkunan ääreen ihmettelemään. Missään en nähnyt mustarastasta. Taitavasti on piiloutunut, vaikka niin kuuluvasti laulaakin.

Näin ajattelin, kunnes hoksasin kurkistaa ihan lähimmän kuusen latvaan. Siellähän se ihan näkyvillä yhtään itseään piilottelematta valvoo ja ääntelee. Täytyy muistaa laittaa siitä kuvia tänne myöhemmin 👍.

Eilen kävin työpäivän päätteeksi kävelyllä lammella (joka on muuten uskomattoman huonossa ja siivottomassa kunnossa rakennustöiden jäljiltä). Törmäsin västäräkkiin ja peippoon (tikkaperheen lisäksi).

Ilahduttavia hetkiä kesäkuuhusi! Pidetään ikkunaa auki tai poiketaan välillä ulos kuuntelemaan kesäkuuta 💖.

Helteeseen sopeutumista ja västäräkin menoa

Hellepäivät ovat koetelleet kuumuuden karttajaa (=minä). Rintamamiestalon yläkerrassa oleva työhuone kerää nopeasti kaiken lämmön ja on usein talon kuumin paikka. Näillä helteillä on pitänyt keksiä uusia työn tekemisen tapoja. Etätyön onni ja autuus on siinä, että täällä voi kokeilla niitä vähemmän sovinnaisia keinoja, jotka eivät toimistolla tulisi kuuloonkaan. Toisaalta toimiston tehoilmastointi takaisi varmasti pienen viileyden tunteen näilläkin keleillä.

Jos elettäisiin normiaikaa, tekisin ehdottomasti tällaiset superhellepäivät toimistolla. Tänään oli kuitenkin hankala päivä, sillä luvassa oli myös ukonilmaa. Pixie-koiramme on melkoisen ukkosarka eikä sitä oikein voi jättää yksinään ukonilman keskelle, jos parempia vaihtoehtoja on olemassa. Joten normioloissakin olisin jäänyt juuri tänään jäänyt kotiin kärvistelemään kuumaan koiran kanssa ja etsimään vaihtelevia työtiloja talon muista osista.

Aamulla tilanne oli helppo. Sisällä oli 26 astetta ja ulkona 23 astetta. Kaivoin vastamelukuulokkeeni esiin  viereisen tien aiheuttaman taustahälyn vuoksi (inhoan kuulokkeita, mutta ne ovat ihan ok joissain tilanteissa) ja asetuin läppärin kanssa viileämmälle patiolle. Patio oli vielä varjossa ja oikein reunalle mennessä varjo riitti koko ensimmäisen palaverin ajan. Kiitos Johannalle todella antoisasta paltsusta!

Iltapäivän palaverin hikoilin alakerran ruokailuhuoneessa, jossa oli pari asetta työhuonettani viileämpää. Onneksi palaveri oli taas todella antoisa ja innostava. Kiitos Ninallekin mahtavan antoisasta palaverista! Kannatti hikoilla sisätiloissa 👍.

Meikkaan ja pukeudun siististi tavallisesti myös kaikkiin etäpalavereihin. Minusta ne ovat yhtä arvokkaita kuin läsnäpalaveritkin. Näillä helteillä jätin kuitenkin meikkaamatta. Meikki olisi kuitenkin vain valunut hikoilun myötä. Ja työpuseron sijaan valitsin mahdollisimman hyvin hellettä kestävän puseron. Näillä keleillä mennään hyvinvointi ja asioiden sujuvuus edellä, sanon minä 👍.

Tänään en yrittänytkään kuvata mitään. Onneksi kuvia on jonossa odottamassa. Västäräkki esittelee tällä kertaa lentotaitoaan (saalistaa lammen pinnalta) ja poseeraustaitoaan (yksi saalis nokassa, toisen haku mielessä). 

Mahtavaa, ihanaa ja sopivan lämpöistä juhannusta!

Vilinää ja vilskettä :-)

Haistan syksyn tuoksun mietona, mutta varmana. Pidän siitä, mikä tuntuu melkein häpeälliseltä tunnustaa, sillä niin moni kokee syksyn ensisijaisesti luopumisen aikana. En minä talvea odota, mutta elokuun jälkimmäinen puoli ja syyskuu ovat upeata aikaa.

Kun viljat on puitu, pelloilla näkyy taas lintuja. Eilen kävin pellon reunalla taas makustelemassa. Täytyy myöntää, että hyvä keli ei haitannut lainkaan ;-)

Linnut olivat kaukana, mutta havaittavissa. Hyvään kohtaan päästyäni seisoin kauan paikallani. Linnut saapuivat vähitellen hieman lähemmäs ja seurasin kovasti kiitollisena kaikkea ympärilläni tapahtuvaa kuhinaa.

Kaukana, kaukana pellon toisella puolella oli kurkiperhe ruokailemassa. Vanhemmat ja kaksi tämän vuoden poikasta, toinen lepäilee melkein näkymättömissä.

Töyhtöhyyppiä on näkynyt jo jonkin aikaa. Nyt ne ovat oikein kunnolla näkösällä. Kaukana tosin.

Nokkosperhonen oli löytänyt erinomaisen ohdakkeen ja ruokaili sen parissa kauan :-)

Töyhtöhyypät tekivät välillä massapyrähdyksiä ja vaihtoivat paikkaa.

Västäräkkiemo, niin luulisin (taitaa vaihtaa jo talvipukuun?) lenteli pellolla poikasten kanssa.

Talvipukuinen emo?

Tämä on poikanen.

Pellolla oli myös keltavästäräkkejä. Eivät tulleet lähelle poseeraamaan ;-)

Nuoret kottaraiset ovat jotenkin niin koskettavia. Vaikka pysyivätkin kaukana ;-)

Upeaa viikonloppua!

Millä mielin sinä suhtaudut lähestyvään syksyyn?

Heinäkuun siipeilijöitä

Työpäivä oli intensiivinen, mutta liian kuuma. Perheen terveystilanne on pikkuriikkisen aiempaa parempi. Hurraa sille :-)

Suomen hallitus linjasi, että etätyösuositus on voimassa vain heinäkuun loppuun asti (aiemmin siis elokuun loppuun asti). Pienoisella kauhulla ajattelen päivittäisiä pitkiä junamatkoja täysissä junavaunuissa. Junissa matkaajia ja köhisijöitä riittää.

Mutta nyt on edessä vielä etätöitä ja sen jälkeen lomaa :-)

Lammen rannan keltakurjenmiekat houkuttavat luokseen paitsi kukkien kerääjiä (=ihmisiä) myös hyönteisiä ja lintuja.

Västäräkki piti kovasti keltakurjenmiekoista.

Ruskohukankorento odottelee lähellä jonkin hyönteiskaverin kanssa.

Tytönkorennot (luulen, että on isotytönkorento) lisääntymispuuhissa.

Ja minusta täällä on ihan liian kuumaa :-(

Onneksi jotkut nauttivat näistä säistä. Muuten menisi ihan tappiolle :-)

Helvetinjärven kansallispuisto, Haukkajärvi

Kylmät ja sateiset päivät johtivat siihen, että työpäivän jälkeen kävin lomaviikon kuvien kimppuun. Vettä satoi tämän tästä oikein solkenaan ja ilma pysyi hyytävän kylmänä. Ulkoilu saa jäädä huomiseen.

Kävin lomallani Helvetinjärven kansallispuistossa. Olemme vuosia sitten käyneet miehen ja koiran kanssa mökkireissulla ollessamme Helvetinkolulla. Nyt päätin aloittaa päiväreissuni Haukkajärveltä Haukanhiedalta. Päivästä piti kuoriutua edellisen päivän sääennusteiden mukaan puolipilvinen, mutta kyllä se päivä ihan kokopilviseksi jäi. Lisäksi autoreitin reunoilla oli pienoisia aurauksen jäljiltä jääneitä lumikökköjä ja ojat olivat jäässä.

Haukanhieta oli kaunis.

Tunnelmaa latisti järvellä melova kanoottiseurue, jotka olivat puheliaita, kovaäänisiä ja laulunhimoisia. Kuulosti vappujuhlien loppupuolen sunnuntaiaamupäivän hoilotukselta. Oli virhe mennä kansallispuistoon sunnuntaina :-(

Tuossa selkäni takana oli teltta ja hieman taaempaa löytyi polttopuita ja keittokatoskin.

Västäräkki ei koskaan petä :-) Ei edes harmaana ja meluisana vapun jälkeisenä sunnuntaina ;-) Se keikkuu vastaan aina ja missä vain. Nyt se tepasteli vastaan tässä rannalla.

Väkeä riitti poluilla yllättävän paljon, mutta löysin rauhallisen paikan eväshetkelle. Innokkaat melojat olivat päätyneet rantautumaan tuohon lähelle ja tekivät kovalla ryskeellä siellä nuotiota itselleen. Minun eväspäikkani jäi sen verran katveeseen, että siellä oli melkein hiljaista :-)

Punarintoja kuulee ja näkeekin tämän tästä, mutta kuvaan niitä on ollut vaikea saada. Tavallisimmin se keikkuu joko piilossa tai puun ylimmällä oksalla niin, että kuvaan saa vain vatsan. Tällä kertaa kuvakulma oli hieman parempi, vaikkakin valo oli niukka, niin kuin koko päivän.

Matkalla ehdin näkemään myös kevään ensimmäisen sammakonkudun, vaikka osa lampien rannoistakin oli vielä kovasti jäässä!

Haukkajärven jälkeen suuntasin Helvetinkolulle, mutta pysäköintialue oli aivan täynnä autoja ja ihmisiä oli todella paljon. Hetken aikaa mietin, mitä tehdä, mutta sitten päätin vain suunnata takaisin kotiin. Reissu jäi hieman kesken, mutta kaipasin hiljaisuutta ja tilaa eikä paikka ollut siihen selvästikään omiaan.

Retki auttoi minua ymmärtämään paljon sitä, mitä luonnosta haen ja kaipaan. Omalla tavallaan hyvin seesteyttävä retki. Ja luonto on kuitenkin aina luontoa :-)

Torronsuon siivekkäitä

Yritän muistaa omilla retkilläni kulkea äänettömästi, välillä pysähtyä ja kuunnella. Yritän olla pelästyttämättä eläimiä lähestymiselläni - ja aina välillä teen niin kuitenkin. Tänäänkin kuljin ihan harkiten mahdollisimman äänettömästi ja niin hyppäsi kuitenkin valkoinen häntä pystyyn puiden seassa - sinne meni ;-)

Luonnon äänten kuunteleminen rauhoittaa minua suunnattomasti. Siksi suositut retkeilypaikat eivät selvästikään ole minun juttuni ainakaan sesonkiaikoina. Nyt lomaviikon aikana osoittautui, että moni paikka tulvii kävijöitä toukokuun arkipäivinäkin. Tyydyn yhä suuremmalla ilolla omiin pieniin polkuihini, missä luonnon ääniä voi kuunnella ihan rauhassa.

Samalla luonnon äänimaailmasta tekee havaintoja, jotka jäisivät muuten tekemättä :-)

Torronsuolla västäräkki oli vakiovieras niin suolla kuin maaosuudellakin. Ei ollut paikkaa, mihin se ei olisi ilmestynyt :-)

Valkovuokot olivat reitin maaosuudella parhaimmillaan ja ne kutsuivat perhosia luokseen - tässä asialla nokkosperhonen.

Sitruunaperhosia liihotteli suuntaan ja toiseen. Joskus ne jopa pysähtyivät kuvattavaan paikkaan :-) Naarasperhosen siivet ovat tällaiset vihertävän vaaleat, usein päältä vielä vaaleammat. Koirailla on (taaskin) tuo komeampi ja näyttävämpi sitruunankeltainen siipien väri.

Kangasperhosia olen nähnyt vasta ihan viime aikoina - lempiperhosiani :-)

Tässä naaraspuolinen sitruunaperhonen on löytänyt valkovuokkotarjoilun.

Neitoperhonen pysähtyi pitkoksille levähtämään ja keräämään lämpöä hetkeksi. Odottelin sen takana ja annoin sille aikaa levätä, ennen kuin jatkoin matkaani.

Ja sitruunaperhonen ihan reissun viimeisillä metreillä ennen pysäköintipaikkaa :-)

Lomaviikko on mennyt, mutta vielä on viikonloppu aikaa levätä ja imeä itseensä luontokokemuksia tulevaa viikkoa varten :-) Mahtavaa viikonloppua ja lämpimät äitienpäiväonnittelut kaikille äideille, varaäideille, bonusäideille ja muille äidin roolissa toimiville :-)

Västäräkistä vähäsen ja muuta asiaan liittymätöntä ;-)

Kevään ensimmäinen västäräkkihavainto tuli tehtyä tänään - muutamaankin kertaan. Vielä kymmenen vuotta sitten en olisi voinut uskoa, että saan vielä joskus tällaista iloa linnun kohtaamisesta. Kun luonnon seuraamiseni lisääntyi, oli upeaa löytää ihan uusia eläinlajeja. Ja nyt sitten olen siinä vaiheessa, että västäräkkikin ilahduttaa ;-)

Asia on kuitenkin niin, että melkein mikä tahansa, mihin panee aikaansa, mihin perehtyy ja mitä aktiivisesti opettelee lisää, alkaa väistämättä näyttää mielenkiintoisuutensa. Mielenkiinnon puute on melkein aina tiedon puutetta. Joskus se on ajan puutetta. Vain harvoin mielenkiinnottomuus jatkuu tiedosta ja ajallisesta panostamisesta huolimatta. Joten kaikkea uutta kannattaa kokeilla, jos haluaa välttää tylsyyttä tässä upeassa elämässä :-)

Kuvausetäisyydellä olevat västäräkit löytyivät koiran ulkoilutusreissulla lammen vieressä. Kamera ei ollut mukana, joten palasin paikalle ilman koiraa ja kameran kanssa :-) Tuuli pöyhötteli lintujen höyhenpeitteitä..

Tämän vuoden ensimäinen keltasirkkuhavaintoni tapahtui myös tänään. Pellon laidassa se lauleli ja kutsui kauniisti, kun saavuin sinne auton kanssa. Odotti ystävällisesti, että sain kameran kaulaani ja pääsin kuvaamaan :-)

Miten voikaan linnun nokka aueta noin mahdottoman auki asti?

Sain facebookissa koirakuvahaasteen. Kymmenen päivän ajan pitäisi kuvata koiraa ja jopa vielä julkaista nuo kuvat. Yritetään :-) Tässä ensimmäisen päivän kuva :-)

Vakiovahtipaikallaan sohvan selkänojan päällä vahtimassa pihaa ja tietä siltä varalta, että sattuisi jotain haukuttavaa. Ja aika usein sattuukin ;-)

Tähän mennessä meillä on ollut kaunis viikonloppu, vaikkakin kovasti tuulinen. Millaisessa säässä sinä olet viettänyt viikonloppua?

Kauhistelua buffassa ja västäräkin eväshetki

Kaikki eivät sivistyneessä Suomessakaan ole vielä ymmärtäneet suuren enemmistön isoa huolta ilmaston muutoksesta. Olen töissä ympäristöalan organisaatiossa ja meillä ympäristötietoisuus näkyy ihan huippuna kaikessa arjessa. Ihmiset ajattelevat vastuullisesti ja fiksusti ja vieläpä toimivat sen mukaisesti. Luovuin aamiaisleivän kuljettamisesta aamukahville töihin muovipussissa. En mitenkään kehdannut enää. Kukaan ei sanonut mitään eikä katsonut sillä silmällä. Muiden ekoteot vain herättivät minut eväsrasian hankintaan. Tai minä siis heräsin ja ihana mieheni hankki muutaman käyttökelpoisen rasian :-)

Työpaikan lounasbuffassa on paikka biojätteille, mutta tavallisesti sinne menee ainakin minun nähteni vain niitä pieniä rippeitä lautaselta, jotka eivät enää oikein haarukkaan yrittämälläkään tartu. En ole siellä nähnyt kenenkään mättävän syömättä jätettyä ruokaa suoraan jätteisiin. Meininki on kivasti sellainen, että otetaan ensin sen verran, kuin ainakin jaksetaan syödä ja sitten tarvittaessa vielä vähän lisää.

Tällaiseen tietoisuuteen töissä tottuneena olen pariin kertaan kotikaupunkini buffassa lounastaessani lähes pudottanut silmät päästäni, kun edellä mennyt noin nelikymppinen mieshenkilö on kantanut ruokailunsa jälkeen KUKKURALAUTASELLISEN pitsan reunoja biojätteeseen! Hyvä, että olen pysynyt nahoissani. Sisälläni kaikui huuto: "Ne pitsan reunat ovat ihan syötävää ruokaa! Syö ne ensin, ennen kuin haet lisää ruokaa!!!!" Onneksi huuto pysyi vain omassa päässäni. Toisella kertaa noin kolmekymppinen monesti ennenkin pitsaa syönyt mies haki tauotta pitsaa lisää ja latoi kaikki reunukset varalautaselle korkeaan pinoon. Luonnon lisäksi olin jo huolissani myös hänen terveydestään :-( Mutta olin hiljaa silloinkin. En huokaillut enkä pyöritellyt silmiäni.

Lapset ja nuoret ahdistuvat ilmastomuutoksesta ja samaan aikaan iskä tai eno lappaa puolet ruoka-annoksesta roskiin. Tässä on jotain niin ikävää ristiriitaa, että ihan pahaa tekee.

Tarvittaisiin kai sellainen iso maan laajuinen kampanja, jossa ruoan jättäjät saisivat nolon leiman. Että ruokaa hamstraavalle ruoan hylkääjälle tulisi nolo olo. Ja että muidenkin mielestä se olisi noloa. Minäkään en kehdannut sanoa mitään. Ehkä hyvä niin, sillä olin aika tuohduksissani. En ole ihan parhaimmillani isossa ikävässä tunnetilassa ;-)

Toki täytyy myöntää, että olen välillä itsekin jättänyt ruokaa. Viime kerralla ruoka oli niin suolaista ja rasvaista, ettei sitä vain millään pystynyt kaikkea lapioimaan elimistöönsä. Siihen paikkaan ei kyllä mennäkään enää uudelleen.

Miten sinun mielestäsi viesti menisi perille noille ruoan tuhlaajille? Onko mitään toivoa?

Kesän västäräkki sen sijaan ei tuhlannut ruokaa. Heitteli ja ravisteli korentoa niin kauan, että sai sen siivet ja jalat irti. Sitten paisti vietiin poikasille :-)

Emovästäräkki kasvatustehtävissä

Pääsimme viettämään helteen tulisinta aikaa Saimaan rannalle. Toivoimme enemmän tuulta ja viilennystä, mutta aika kesyihin tuuliin oli tyytyminen. Kotona olisi silti ollut merkittävästi kuumempaa aikaa. Hyvä näin.

Vuokramökin rannassa kävi vierailemassa monenlaisia vieraita. Västäräkki jälkeläisineen olivat vakiovieraita.

Västäräkkiemo koulutti jälkeläisiään lentämään nopeasti paikasta toiseen ja erityisesti ruuan perässä. Poikaset oppivat vähitellen :-)

Emovästäräkki äänteli ja komenteli verbaalisesti paljon. Ison härnäyksen tuloksena poikasetkin aktivoituivat hieman. 

Näissä kuvissa aikuinen emovästäräkki.