Hyvästä lomasta hyvään arkeen - juuri niin 🌼

Loma on vietetty ja toisaalta lomaa on myös vielä jäljellä. Tämä ei ollut vielä tässä.

Loman ja arjen välinen raja häilyi tavallista voimakkaammin, sillä meidän lomamme loppuessa tyttären loma alkoi. Hän nautiskeli alkulomastaan meillä 'maalla'.

Meillä voi tosiaan herättyään kävellä lyhyehkön matkan järvelle ja mennä aamu-uinnille. Ja kulkea koko matkan ihan uimapuvussa. Se ei ole mitään stadin elämää.

Kantarellien metsästämisen olen pyrkinyt nyt jättämään vain ilon puolelle. Ylimääräiset (keräämisen) intohimot eivät kuulu nyt kuvioon. Herkästi innostuksiin kiinnittyvänä yritän nyt pitää innostukseni sellaisissa rajoissa, joiden kanssa on mukava elää.

Toki sieniä kertyy edelleen ihan mahdottomasti, mutta olen ymmärtänyt, että kaikkia niitä ei tarvitse pakastaa. Edellisvuotisiakin on vieläkin ihan aivan liikaa.

Asiasta kukkaruukkuun:

Pixie on jo vähän vanha. Se ei ole surullista, vaan asiaan kuuluvaa ja hieman hellyyttävää. Pixien kuulo on selvästi heikentynyt. Kutsuhuudot eivät aina saavuta eivätkä muutkaan viestit mene aina perille. Tässä tarvitaan kärsivällisyyttä ja ymmärrystä. Kuulon heikkeneminen ei ole koirallekaan mikään helppo nakki.

Ihana hän on, täynnä elämää rajoitteistaan huolimatta 🥰

Käytiin tyttären kanssa kuvailemassa perinteiseen tapaan auringonkukkapellon luona. Elokuun kesä on vain niin vahvaa ja väkevää kaikissa väreissään, tuoksuissaan ja valoissaan 💖.

Töissä alkaa olla taas kiirettä. Yritän pitää  arjen hyvän elämän mukana töiden kiireissäkin. Se ei ole helppoa. Vaan se ei myöskään toteudu, jos sitä ei kovasti tavoittele. Parempaan arkeen siis! 🤸‍♀️

Sitä vain mietin, millä eväillä lapsesta tehdään hyvinvoiva aikuinen

Tulevaisuutta varten tehdään toive- ja unelmakarttoja. Menneisyyteen voi vaikuttaa aika nihkeästi. Silti se vaikuttaa elämään vahvemmin ja väkevämmin kuin haluaisikaan.

Mennyttä ei saa muutettua. Mutta suhtautumistaan menneeseen voi muokata. Myös nykyhetkeen ja tulevaisuuteen voi vaikuttaa jossain määrin. Menneisyyteen uppoutuminen kannattaa siis vain siinä suhteessa kuin sen voi ajatella muuttavan maailmaa ja elämää paremmaksi tai ainakin vähemmän huonoksi. Pelkkä murehtiminen ei paranna mitään, päinvastoin.

Juuri nyt mietin rakkauden ja kiintymyksen osoittamista sukupolvien ja sukulaisten välillä.

Minuun on vaikuttanut se, miten vanhempani ovat

• osoittaneet käytännössä tunteitansa minuun
• ohjanneet minua itsensä / itseni kannalta hyvään suuntaan
• tukeneet minua silloin, kun olen tarvinnut aikuisen tukea
• kehittäneet luottamusta välillemme ja
• kannustaneet minua hyväksymään itseni sellaisena kuin olen.

Tuleeko mieleesi, mitä listastani jäi puuttumaan vanhemmuuden, välittämisen ja hyvän elämän kehittymisen kannalta?

Tai oliko mielestäsi listallani jotain vähemmän tärkeää?

Tämä aihe kuumottaa minua nyt kovasti ja kaikki palautteesi on minulle arvokasta!

Kiitos 💖

Hyvää elämää Ja Kirsin koiranpentuja

Hyvän elämän määritelmäni elää jatkuvasti. Mukautan sitä todellisen elämäni rytmiin ja siinä onkin tekemistä.

Minun hyvän elämäni ei tarvitse välttämättä tuottaa muille iloa ja positiivisia elämyksiä. Pahoittelen, mutta se on vain niin. Tämä on minun ainoa elämäni ja pyrin elämään sitä parhaan kykyni mukaisesti. Jos minulla olisi käytössäni useampi elämä, pyhittäisin varmasti muutaman niistä teille kaikille ja joillekin aivan erityisesti.

Nyt mennään kuitenkin yhden elämän taktiikalla ja se pitää pitää mielessä.

Minun hyvään elämääni kuuluu kuitenkin lähimmäisten arvostaminen, auttaminen ja tukeminen. Toki aina niissä rajoissa, missä kulloinkin pystytään kulkemaan. Joten en ohita teitä, vaikka pidänkin itseni viime kädessä etusijalla. Onneksi te itse pidätte itsenne etusijalla, ettekä ole riippuvaisia vain minun valinnoistani ja toimistani 💝.

Minulla on se etu puolellani, että olen kasvattanut kaksi lastamme jo täysi-ikäisiksi aikuisiksi. Voin luottaa myös heidän harkintakykyynsä, vaikka olenkin tiiviisti sparraamassa heitä matkalla eteenpäin. Minulla on hyvä mahdollisuus keskittyä vihdoin myös itseeni.

Läheisistä huolehtiminen johonkin rajaan asti kuuluu myös minun hyvään elämääni. En ole valmis mihin vain ja toteuttamaan muiden villejäkin unelmia. Koen, että juuri nyt voin keskittyä omiin unelmiini ja jopa toteuttaa niitä. Onneksi puolisoni on kanssani samaa mieltä 💖.

Tämä liittyy ikuisuusaiheisiini perheestä, hyvästä elämästä ja vastuullisuudesta. Minulla on ollut äitini kanssa näistä todella erilainen näkemys kautta aikojen. Hän on sodan jälkeisen ajan lapsi, minä olen syntynyt jo ihan erilaiseen maailmaan. Omat lapseni ovat jo niitä milleniaaleja, joista työelämässä supistaan touhukkaasti ja jopa hieman pelokkaasti.

Tämän päivän aktiviteetteihin kuului sienimetsässä käynti, sienten käsittely (kuivaamista varten) ja formulakisojen seuraaminen. Vauhdikas päivä siis 😉.

Illalla kävin läpi vielä Kirsin koiranpentujen kuvia. Niitä riittää vielä...

Ruusunpiikeillä tanssimista - ja mustakurkku-uikku

Elämä on ylä- ja alamäkiä. Aika paljon melkoista tasamaastoa niiden välissä ja sitten taas niitä mäkiä. Jos muutaman viikon ajan elämäni on tuntunut helpolta ja innostavalta, niin nyt tuli sitten se tasapainottava vaihe, kun muutamakin itselle puolitärkeä asia menee pieleen. Kuten ensi maanantaiksi suunnittelemani (ja niin kovasti tarvitsemani) lomapäivä - tai siis sen peruuntuminen. Ei ollut tavatonta potutusta, mutta pettynyt olo ja melkoinen motivaatiokato. Mutta sitähän tämä elämä on.

Jos nämä vastoinkäymiset mahtuivat tässä reilun viikon aikana nippa nappa tuohon yhden käden sormien määrään, niin kaikki on ihan ok. Jos vastoinkäymisiä tulee lähiaikoina vielä lisää, voi olla, etten osaa ottaa niitä vastaan enää näin hyvin ja toipua niistä näin nopeasti. Mutta aika näyttää.

Vaikka olen nyt muutamankin kerran ollut pettymysten ja ikävien fiilisten kanssa helisemässä, olen jotenkin onnistunut jättämään osan kadottamastani positiivisesta energiasta itselleni ja sitten myös kanavoimaan sen muualle omaan elämääni. Olo ei ole ollenkaan niin ikävä, kuin olisi voinut odottaa. Ja se on hienoa.

En tiedä, kuvaako tämä yhtään paremmin kokemaani, mutta jotenkin on ollut sellainen nurkkaan ajettu olo muutaman kerran näiden ikävien kokemusten kanssa. Sen sijaan, että olisin tyytynyt tilanteeseen kokonaan, olen 'piirtänyt' oman pelikenttäni itselleni uudestaan. Vaikka olen edelleen siinä samassa paikassa, missä nurkka ennen sijaitsi, uuden pohjapiirustuksen mukaan olenkin ihan keskiviivan tuntumassa - siis pois puolustuksesta ja hyökkäyksen äärellä.

Toki vielä harmittaa, mutta sillä tavalla hillitysti. Ajatukset ja suunnitelmien painopisteet ovat nyt jo ihan muualla. Itse asiassa muutin 'peliä'. En pelisääntöjä, vaan ihan kokonaan peliä. Asetin uusia tavoitteita itselleni ja näillä mennään :-) Jos jalkapallo ei onnistu, niin siirrytään pyöräilyyn ;-)

Ehkä joskus myöhemmin voin kertoa jotain konkreettisempaa. Mutta nyt halusin jakaa tämän sekalaisen olon kanssanne ;-) Hävinnyt ja silti jotenkin vähän voittajaolo. Ei ihan huono juttu ;-)

Ja sitten taas näiden minua motivoivien keväisten kuvien pariin. Tällä kertaa kuvissa on mustakurkku-uikku. Lintu on kuvattu tietenkin Suomenojalla Espoossa ja keväällä, jolloin puiden ja pensaiden lehdet eivät ole estämässä näkyvyyttä. Päivä oli harmaa ja mustakurkku-uikku pysyi kaukana. Paitsi muutaman kuvan ajaksi se saapui hieman lähemmäs kuvausetäisyydelle. Komea tyyppi :-)

Punasilmäisiä lintuja ei ainakaan Suomen leveysasteilla taida olla kovin montaa (paitsi että Luontoportin mukaan niitä löytyy peräti 36 kappaletta!). Luontoportin mukaan punasilmäisiä lintuja mustakurkku-uikun lisäksi ovat:

• harmaapäätikka
• huuhkaja
• isokoskelo
• kaakkuri
• kanahaukka
• kaulushaikara
• kesykyyhky
• kottarainen
• kuhankeittäjä
• kuikka
• kurki
• käenpiika
• käki
• käpytikka
• liejukana
• luhtakana
• mehiläissyöjä
• meriharakka
• morsiosorsa
• nokikana
• nokkavarpunen
• pensaskerttu
• pikkutikka
• pohjantikka
• punasotka
• rautiainen
• sarvipöllö
• silkkiuikku
• sinisuohaukka
• tukkakoskelo
• turkinkyyhky
• tunturikyyhky
• valkoselätikka
• varpushaukka
• viiksitimali

Täytyy myöntää, että osa noista linnuista on sellaisia, joita en ole koskaan kohdanut. Sitten joukkoon mahtuu myös niitä, jotka olen joskus kohdannut, ehkä useamminkin, mutta huomioni ei ole koskaan kiinnittynyt linnun silmien väriin. Juuri tässä samassa yhteydessä katselin punasotkan kuvaa ja sen punaiset silmät kiinnittivät kovasti huomiotani.

Rauhoita aivojasi välillä - ja koskikara

Jos olet koskaan kärsinyt unettomuudesta, olet varmasti päässyt myös perehtymään unihygieniaan ja kaikkeen muuhun nukkumista ja nukahtamista auttaviin aiheisiin. Vauhdikkaan ja innostavankin päivän aiheuttamien kierrosten purkaminen reilusti ennen nukkumaan menoa kuuluu hyvän nukkumisen edistämisen alkeisiin.

MTV3:n uutisissa kerrottiin Harvardin yliopiston tutkimustuloksista, joiden mukaan ylivirittyneet aivot ovat peräti yhteydessä lyhyempään elinikään. Tutkimuksessa oli ensin verrattu kuolleiden ihmisten aivoja ja niiden hermoston virittymiseen liittyvien geenien ilmenemistä. Tutkimusta täsmennettiin ja tarkennettiin tutkimalla matoja, niiden hermoston aktiivisuutta, säätelyä ja suhdetta elinikään. Tutkimuksen mukaan aivojen yliaktiivisuustilan hillitseminen näyttää pidentävän elinikää.

Teetpä sen sitten meditoimalla, luonnossa olemalla tai muuten vain jonkun hyvän äärelle pysähtymällä, pysähtymiset ja yliaktiivisuustilan suitsimiset tekevät hyvää niin mielellesi kuin fysiikallesikin. Jos et pääse lähtemään luontoon, luontokuvienkin katseleminen ja niiden ääreen pysähtyminen tekevät hyvää. Senhän me luonnon ystävät tosin jo tiedämmekin :-)

Pari vuotta sitten maalis-huhtikuun vaiheessa koski oli sula, mutta maassa oli vielä lunta siellä täällä. Enemmän talvi kuin juuri nyt. Rengastettu koskikara oli vahdissa kiven päällä sukeltaakseen pian veteen ruuan perään.

Kevään alkua jo nyt - ihanaa viikon jatkoa!

Onnellisuustutkimusten satoa :-)

Kirjoitin työpaikan blogiin tänään muun muassa hengitysharjoitusten avulla tehtävästä stressitason laskemisesta ja tunnetilojen muuttamisesta. Hengitysharjoitusten kautta päädyin Stanfordin yliopistossa tutkimusjohtajana toimivan Emma Seppälän onnellisuustutkimusten jäljille. Niistä en malta olla kirjoittelematta hieman tännekin etenkään eilen löytämäni kuvan jälkeen.

Mietin jo eilen tämän kuvan kanssa, että eivät ole ihan samalla asenteella veljekset tässä liikkeellä ;-) Kesäkuisia variksen poikasia siis ja nälkä on kova. Emo pysyttelee jossain kauempana ja nämä kaksi humanteria ovat jääneet selviytymään yksin.

Vasemmanpuoleinen tyyppi näyttää rennolta ja selvästi matkii emolta saatuja oppeja ja näyttää siltä, kuin etsisi ruokaa. Ja sitten tuo oikeanpuoleinen: rääkyi jatkuvasti nokka milloin enemmän ja milloin vähemmän isosti auki. Se komenteli kaikkea ja kaikkia. Luulen jotenkin, että tuo vasemmanpuoleinen oppi aikaisemmin löytämään ruokansa ihan itse ;-)

Onnellisuustutkija Emma Seppälän suomalais-englantilainen isoisä Richard Rafael Seppälä on toiminut aikoinaan Suomen suurlähettiläänä sekä Ranskassa että Yhdysvalloissa. Sieltä siis kovin suomenkieliseltä kuulostava nimi :-)

Seppälä korostaa ainakin noissa haastatteluissa läsnäolemista, hengitystä (aina niin suotavaa ;-)) ja sitä, että onnellisuus ei tule tavoittelemalla. Onnellisuus ei ole saavutus, vaan olotila. Saavutusten tuoma ilo ja tyydytys on väliaikaista ja tarvitsee jatkuvaa toistumista. Aito, syvempi onnellisuus tulee siitä, että löytää olemassaololleen ja tekemiselleen syvemmän tarkoituksen. Jotain suurempaa kuin itse on.

Hengitysharjoituksista on kovaa tutkimustulosta ja niihin on ohjeita Satakunnan Kansan artikkelissa (suomenkieliset kirjoitetut ohjeet) ja Me Naiset -lehden artikkelissa (suomenkieliset kirjoitetut ohjeet ja englanninkielinen video). Paras hengitysharjoitus ikinä! Todella nopeasti rauhoittava ja tasaava vaikutus.

Paras ohjeistus löytyy täältä Helsingin Sanomien sivulta suomeksi tekstitettynä videona, jos tämä vain näkyy myös muille kuin tilaajille.

Business-oppaan haastattelussa Seppälältä kysyttiin:
"Mitkä ovat kolme vinkkiäsi niille, jotka haluavat menestyä työssään uhraamatta kuitenkaan onnellisuuttaan?"

Vastaukset olivat:

"1. Ota vapaata – tulet olemaan luovempi, oivaltavampi ja tunneälykkäämpi.

2. Ole ystävällinen muille – sinulla tulee olemaan hyvät suhteet työntekijöihisi ja työtovereihisi. He ovat lojaaleja sinulle. Sekä sinä että tiimisi tulette tuottavammiksi. Tulet onnellisemmaksi ja terveemmäksi.

3. Ole kiltti itsellesi. Palaudut helpommin ja olet onnellisempi, opit virheistäsi ja nouset takaisin jaloillesi elämässä väistämättä vastaantulevien haasteiden jälkeen."

Pysähtymistä ja kesäisiä kottaraisia

Kun kotona ei ole enää pieniä (tai isompiakaan) lapsia, on jo aivan mahdollista löytää levollisia kiireettömiä hetkiä, jopa ihan päivittäin. Olen opetellut hidastamaan elämääni ja nauttimaan hetkistä. Usein se sujuu jo aika hyvin :-)

Aloitan työpäiväni rauhallisesti. Katson ensin sähköpostista tilannetiedot, vastaan kiireisimpiin viesteihin ja sitten katson intranetistä talon kuulumiset. Samalla juon kupin lämmintä teetä ja istun kahvitilan lepotuolilla rennosti ja nautiskellen. Välillä tarkistan kalenterista päivän kulun, jottei tule yllätyksiä ja sitten jatkan intranetin uutisten kanssa.

Aikaa kuluu ehkä viisi tai kymmenen minuuttia lisää entiseen, mutta minä olen tuon jälkeen keskittynyt ja orientoitunut. Päivän kulku on selvä ja olo tuntuu miellyttävältä.

Päivän päätteeksi en lähde heti viimeisen työtehtävän jälkeen juoksemaan hullun lailla junalle, kuten tapanani oli aikaisemmin tehdä. Nykyään lähden kotiin myöhemmällä junalla. Nyt minulla jää aikaa paketoida mennyt päivä, katsoa seuraavan parin seuraavan päivän nuotit ja tehdä tarvittavat lisävaraukset omaan ja muiden kalentereihin - myös kokouksiin valmistautumista varten. Aikaa kuluu vähän, mutta energiatasoni asettuu lähelle normaalia ja kiire katoaa.

Varaan kotimatkalle huomattavasti entistä enemmän aikaa. En purjehdi viime tingassa Pasilaan jonottamaan junaani, vaan lähden aikaisemmin ja suuntaan suoraan Helsingin päärautatieasemalle. Junani odottelee jo siellä, jos aikataulut pitävät ja pääsen istumaan ajoissa paikoilleni. Odotusaika jää olemattomaksi ja yhtenäinen, rauhallinen lepoaika junassa ehjäksi, rentouttavaksi, toki myös aiempaa pitemmäksi.

Kotiaika toimistopäivinä työpäivän jälkeen jää entistä lyhyemmäksi, mutta olen rauhallinen ja rento jo kotiin saapuessani. Vastapainona etätyössä ollessani päivä on yleensä purkissa jo puoli viideltä (kun muuten olisin kotona vasta puoli seitsemältä) ja tällöin aikaa jää mukavasti omillekin aktiviteeteille.

Rauhallinen ja kiireetön olo päivän molemmissa päissä tekee ainakin minulle aivan ehdottoman hyvää. Olen kiireiset vuosikymmenet juossut ja kiirehtinyt kovasti paikasta paikkaan. Aivan kiireetöntä elämä ei (onneksi) nytkään ole. Mutta tämän elämänvaiheen suoloista yksi parhaista on kiireettömien, läsnäolemista pursuavien hetkien löytäminen. Aika aikaansa kutakin :-)

Valokuvaamisen kanssa olen myös pyrkinyt pois suorittamisesta. Hyvä retki voi olla sellainenkin, josta ei tule yhtään kuvaa, mutta rauhoittavia ja virkistäviä luontoelämyksiä senkin edestä. Joskus alkuperäinen kuvaussuunnitelma ei toteudu ollenkaan ja siinä joutessaan kuvaa kaikkea muuta liikkuvaa ;-) Vaikkei noita kuvia osaa aina heti retken jälkeen arvostaakaan, myöhemmin niistä voi löytyä tunteellisia helmiä. Ja vain siksi, että on malttanut jäädä paikalle ja tyytyä tarkkailemaan sitä, mitä ympärillä tapahtuu.

Erään kesäkuun kottaraiskuvat kuuluvat tähän sarjaan. Parvessa oli aikuisia ja nuoria kottaraisia. Osa nuorisosta oli ns. uusavuttomia. Ravintoa vaadittiin nokka vääränä ;-)

Nuorison edustaja ihmettelee, mistä sitä ruokaa tulisi.

Vanhempi yrittää pysyä taustalla, kauempana.

En muista, miksi aikuiselle tuli tarve karjua.

Mutta nuorison edustaja karjui lisää ruokaa.

Kevättä odotellessa - ihanaa viikonlopun jatkoa :-)

Jaksamisen reseptiä ja vanhoja lintukuvia

Elämä näyttää aina paljon paremmalta, kun ei ole väsy, nälkä, jano eikä kipeä ;-) No, yhdenkin noista kun saa pois listalta, hurmaavat luonteenpiirteet nousevat esiin ihan uudella tavalla.

Minä taklasin eilen vapaapäivällä väsymystä ja univelkaa. Tänään tuntui olo jo aika normaalilta ihmiseltä - siis taivaalliselta aikaisempaan verrattuna :-) Aamupalan jälkeen kaikki oli elämässä oikein hyvin.

Kärsivällisyyteni on taas mukavissa lukemissa. Ikä on tehnyt minusta muutenkin kärsivällisemmän ja vähemmän poksahtelevan, vaikken maan rauhallisiin kuulu kyllä vieläkään. Univajeen ja stressin kestäessä ja kasvaessa pitkään, alan ärtymään ihan pienistä asioista, vaikkei mitään järisyttävää ole vielä edes tapahtunut. Pinnan lyheneminen on minulle selvä varoitusmerkki siitä, että oman itsen hoitaminen on jäänyt kaiken muun jalkoihin.

Kaiken uuden suunnitteleminen on minun juttuni. Kun se alkaa tuntua vastenmieliseltä, olen ollut huonolla polulla jo ihan liian kauan. Näitä selviä tunnusmerkkejä on vaikka kuinka paljon. Ja ne ovat jokaisella omanlaisensa, tietenkin. Mutta niiden varhainen tunnistaminen on hyvä taito. Aina ei pysty asioille tekemään jotain juuri nyt tai edes huomenna. Siksi mitä aikaisemmin tilanteen havaitsee, sitä enemmän on aikaa odotella sitä oikeaa hetkeä tilanteen korjaamiseen.

Työpäivän ja kuntosalin jälkeen hyökkäsin valokuvien kimppuun. Taas löytyi vino pino sellaisia kuvia, jotka odottivat vielä vuoroaan. Niitä riittää vielä vaikka kuinka paljon :-)

Tämä rantasipi pääsi vihdoin pitkän jonotuksen jälkeen luupin alle :-)

Kuva on otettu kesäkuussa 2017. Jo oli aikakin noin kauniin linnun päästä esille.

Suomenojan nokikana on sentään viime keväältä ;-)

Kuten tukkasotkakoiras ja mustakurkku-uikkukin ;-)

Tulipas näistä taas hyvä mieli :-)

Oletko suunnitellut viikonloppuasi? Kohta se alkaa :-)

Kiitollisuus tulee, jos on tullakseen

Kiitollisuus ei ole perisuomalainen elämänasenne eikä kiitollisuuden osoittaminen ole suomalaisten vahvuuksia. Siksi oma tekeminen kannattaa perustaa jonkin muun varaan kuin sille, että joku arvostaisi minun tekemisiäni.

Nuorena toivoin (ja kuvittelinkin) saavani tunnustusta hyvin tehdystä työstä. Tavallisimmin niin ei käynyt. Paitsi että uurastamistani ei huomioitu, sain ajalle tyypilliseen tapaan haastetta siitä, että enkö oikeasti pystynyt yhtään parempaan. Ei ihan noilla sanoilla, mutta mutkikkaammin, sulavammin ja  muka-vitsikkäämmin. Silloin se tuntui pahalta. Menin vielä halpaan ja yritin vieläkin enemmän, mutta eihän se mitään muuttanut.

Vuodet vierivät ja kokemukset kovenivat. Opin vähitellen kovan kalloni kanssa olemaan nojautumatta ulkoiseen palautteeseen tai tunnustukseen ja olemaan toivomatta kiitollisuuden osoituksia. Opettelin tekemään asioita oman ammattiylpeyteni vuoksi ja se on toiminut huomattavasti palkitsevammin.

Viime syyskuun lopusta asti olen tehnyt ja vääntänyt töitä enemmän kuin olisi ollut terveellistä. En ole tehnyt sitä muiden vuoksi, vain itseni. Oman ammattiylpeyteni vuoksi. Olen kehunut itseäni silloin, kun olen tehnyt jotain isompaa. Ne kehut ovat tulleet tarpeeseen :-) Olen kannustanut itseäni ja puhunut itselleni innostavia. Parasta johtamista koskaan ;-)

Projektit ja tavoitteet vaihtuivat, vauhti vain kasvoi. Kukaan ei huomannut eikä ajatellut, kuinka paljon aikaa ja voimavaroja ponnisteluni vaativat. Se ei sinänsä haitannut, sillä olin asennoitunut kannustamaan itse itseäni.

Joulun aikaan vietin pari kesältä jäänyttä lomapäivää, muuten keskityin rästitöiden tekemiseen nautinnollisesti ja ajan kanssa. Sitten alkoivat taas kiireet ja yllärityöt, joita jokaisella tulee töissä vastaan aina säännöllisesti. Venytin mielestäni työpäiviä ja säädin kalenteria hienosti niin, että kaikilla osapuolilla olisi mahdollisimman hyvä olla.

Huomenna vihdoin pidän mielstäni ihan ansaitusti saldovapaapäivän. Eli nukun ja tasaan runsasta työmäärääni sekä levottomasti nukuttuja öitäni. Onneksi en tarvitse siihen muiden siunausta, sillä aina on joku, jonka mielestä tämäkään ei ole riittävästi. Ja sehän aina myös selvästi osoitetaan.

"Kiittämättömyys on maailman palkka"
"Alku aina hankala, lopussa kiitos seisoo"
"Kissa kiitoksella elää"
Osa näistä sanonnoista on hyvinkin totta, osa voi olla totta jossain tilanteessa.

Huomenna lepään, sanokoon muu maailma mitä tahansa siitä.

Samaan aikaan mietin kevättä, joka on ihan kohta täällä :-)

Muuttolinnut palaavat. Hanhet, tässä tapauksessa metsähanhet :-)

Eletään hyvää omaa elämää, vaikka joku haluaisikin huomautella siitä.
Ollaan vahvoja ja nautitaan kaikesta huolimatta.
Jökötetään juuri tässä hetkessä, vaikka jonkun muun mielestä olisi oikein hyvä hetki päivystää jossain ihan muualla ja joskus muulloin.

Elämä edistyy, vaikkemme olisikaan mukana.
Miksi kannattaisi jäädä ulkopuolelle?

Ihanaa helmikuun jatkoa :-)

Joulu voi olla hyvä joulu myös yksin

Joulu perheen kanssa, joskus jopa suvun kanssa tuntuu olevan se yleinen tavoitetila, ainoa oikea joulu. Mutta mitäpä, jos siihen ei olekaan mahdollisuutta? Tai se ei vain kiinnosta?

Joulun aika oli yksinäistä jo silloin, kun olin pieni koululainen. Kaikki kaupat olivat kiinni koko joulun pyhien ajan ja kaikki sulkeutuivat perheittensä kanssa omiin joulukupliinsa. Minulla oli pitkäveteistä ja kaipasin kavereita. Sen sijaan oli hiljaisuus ja vanhempia, etenkin äitiä koetteleva joulun valmistelujen jälkeinen väsymys. Siihen aikaan kun ei ollut edes omaa huonetta, mihin vetäytyä, joulun aika oli pitkä ja pitkästyttävä.

Nykyään kaupat ovat auki, samoin monet kahvilat, ravintolat ja harrastuspaikat. Joulun pyhinä ei tarvitse enää vetäytyä muusta maailmasta odottamaan elämäntäytteisiä päiviä. Lisäksi on some. Ihmisiin saa kontaktia yhä helpommin.

Asennekulttuuri on kuitenkin vielä yllättävänkin vanhanaikainen. Joulu on perhejuhla. Silloin ei olla yksin. Piste. Kävin selaamassa muutaman artikkelin ja keskustelupalstan keskustelun ja ne tukivat mielestäni tätä vanhanaikaisen asenneilmaston väitettä.

Samaan hengenvetoon, kun todetaan, ettei ole hyvä olla yksin jouluna, muistutetaan, että some kannattaisi jättää rauhaan pyhinä. Kuka ihme näitä neuvoja jakelee? Ja millä perusteilla?

Mikä ihme vika siinä muka on, että pitää somen välityksellä yhteyttä niihin tuttaviin ja ystäviin, joihin on mahdollisuus saada yhteys? Kuka sanoo, että vain kasvokkain tutustumalla voi syntyä hyvä ja merkityksellinen ihmissuhde? Että somen kautta tutustumalla ja synnytetyllä ihmissuhteella ei olisi muka mitään oikeaa arvoa?

Minusta tällainen arvottaminen ja ohjeistus on julmaa.

Entä kuka on oikeutettu väittämään, että joulu suvun tai laupsuuden perheen kanssa on parempi tai tärkeämpi kuin oikeus olla yksin? Miksi pitäisi palata vuosi toisensa jälkeen viettämään joulua lapsuuden perheensä kanssa, jonka kanssa joulut ovat olleet ikäviä ja ahdistavia jo lapsesta asti?

Ehdottomasti olen sitä mieltä, että jokaisella pitäisi olla oikeus seuraan niin joulun kuin arjen aikaankin. Jos ei läheiseen, niin hyväksyvään ja arvostavaan seuraan ainakin. Toivon, että mahdollisuuksia yhteisöllisiin joulutapahtumiin olisi yhä useammalla.

Toivotan oikein hyvää joulun aikaa kaikille teille, ihanat! Aivan erityisen lämpimät jouluterveiset lähetän teille, jotka olette ilman seuraa tahtomattanne tai omasta tahdostanne. Joulu on hyvä, kun oma sydän sanoo niin.

Ihanaa joulun aikaa!

Valolämpötiloista ja tinttien hämäräpuuhia

Nyt kaiken sateen, harmauden ja jopa pimeyden keskellä täytyy ylistää hyvää valaistusta. Töissä on ehdottoman hyvä valaistus, mutta etätoimistossa kotonakin on aivan mahdottoman hyvä valo! Hämäräväsymys on enää murto-osa entisestään.

Potkua kotitoimiston valaistukseen ollaan haettu kahdella tavalla. Valon määrä täytyy tietenkin olla riittävä - ei silti yletön. Valon värilämpötila on ainakin omalla kohdallani vähintään yhtä tärkeä elementti.

Tavallisimmin led- tai hehkulampun värilämpötila on 2700 K (=Kelviniä). Se on oikein lämmin valo, käytännössä aika keltainen. 3000 Kelviniä on astetta kirkkaampi, silti vielä lämmin väri.

4000 K on aika neutraali valkoinen valo. Tuntuu kovin luonnolliselta valolta ja juuri tähän lämpöasteeseen minä olenkin tykästynyt. Valon määrän määrittelee valaisimen kapasiteetti ja lamppu.

Yli 6000 K on jo siniseen vivahtava, kylmä valkoinen valo, jota käytetään esimerkiksi sairaaloissa. Lue lisää täältä (klik). Blogin kuviin liittyvät selostukset menevät ihan väärinpäin, lämpimin valo näkyy luonnollisesti vasemmalla ja kylmin oikealla.

Nyt olemme muutenkin uusineet kodin valaistusta mieluisiin Kelvineihin ja samalla kestävämpiin ja vähemmän kuluttaviin led-valoihin. Toki tunnelmavalaistuksessa vieläkin lämpimällä valolla on oma paikkansa. Ja sinisävyinen valo puolestaan ei sovi iltakäyttöön, sillä se stimuloi aivoja vähentää rentoutumisen mahdollisuuksia.

Ja sitten asiasta kukkaruukkuun: Sunnuntain piti olla valoisa päivä, mutta meidän monttuumme nuo harvat päivänsäteet eivät tuoneet pilvipeiton ohi riittävästi valoa. Kuvasin silti. Kuvaaminen kävi treenistä ja muuten pääsin nauttimaan tiaisten seurasta sekä vihervarpusten konsertista.

Kuvista tuli harmaita tuhruja, mutta kertovat kuitenkin tunnelmasta olennaisen. Hämärän kelin pöhinää :-)

Ihanaa joulukuun jatkoa!

Matkalla - muutosprosessi kohti uutta elämänvaihetta

Valoisaa ja kuvauksellista sunnuntaita ei tullut, mutta päivä oli silti hyvä. Työviikko on ollut kiireinen, mutta ihan hyvällä tavalla :-)

Olen jo muutaman vuoden ajan miettinyt ja hakenut jotain uutta. Monta uutta asiaa on elämääni puikahtanutkin ja olen löytänyt sisäisen seikkailijani. Sitä mukaa, kun elämä on muuttunut tasaisemmaksi ja seesteisemmäksi, olen kokeillut elämäni palapelin rakentamista uuteen asetelmaan. Monta hyvää yhdistelmää on löytynyt, mutta iso loikka 'seuraavalle' tasolle on jäänyt saavuttamatta.

En ole tyytymätön, kaikki kokeilut ovat olleet antoisia, mielenkiintoisia ja opettavaisia. Mutta olen nälkäinen ja janoinen. Jatkan siis kokeilujen matkaa :-)

Omat kevät- ja syyslomani Rymättylään, Viroon ja Latviaan ovat olleet huikeita kokemuksia ja vastaavia uusia seikkailuja aion jatkaa vastedeskin. Hassua, että pitää olla 50+ vuotta, ennen kuin huomaa kokeilla rajojaan uudella tavalla, selviytyä, nauttia ja innostua. Mutta parempi myöhään kuin ei silloinkaan :-)

Tämä kuva on ollut blogissani aikaisemminkin. Se sopii tähän aiheeseen vain niin hyvin, että esitän sen vielä uudestaan. Tässä on minun muutosprosessini.

Nigulan suon luontopolulla löysin itseni tästä tilanteesta. Edellinen suonsilmäke oli pienempi. Siitäkään ei nähnyt pohjaa, pelkkää mustaa. Tämä oli astetta pahempi. Mennäkö yli vai palatako takaisin?

Jokin vimman poikanen ajaa etsimään uusia mahdollisuuksia ja uutta palapelin kokoamistapaa. Matka ei näytä houkuttavalta, mutta paikoillenikaan en malta jäädä. Tuon kohdan ylittäminen oli epämiellyttävää ja voittajafiilis tuli vasta seuraavana päivänä. Tuon silmäkkeen jälkeen tuli yhä uusia ja uusia loputtoman syvältä vaikuttavia silmäkkeitä ylitettäväksi. Edellisestä ei ehtinyt rentoutua, kun oli taas uusi ikävä paikka edessä.

Mutta siltä se muutos välillä tuntuu. Pitkältä taipaleelta, matkalla viljalti epämiellyttäviä ja ei-rohkaisevia kokemuksia. Vasta aika kääntää tilanteet voitoiksi ja alkaa voimaantumisen kausi.

En vieläkään tiedä, mistä se minun seuraava polkuni löytyy. Toistaiseksi kokeilen ja nautiskelen kaikesta oppimastani. Ehkä risteys on vasta jossain edessä.

Muutaman vuoden aikana olen oppinut paljon itsestäni ja toiveistani. Sellaisesta ei voi haaveilla, minkä olemassaolosta ei tiedä. Olen ottanut selvää ja kokeillut. Olen nauttinut ja vahvistunut. Toki täytyy myöntää, että olen myös haukkonut välillä henkeäni ja miettinyt, olenko ihan oikeasti varma siitä, mitä olen tekemässä ;-)

En yritäkään väittää, että tämä olisi ainoa oikea tai edes oikea tapa viettää lapsiperheen jälkeistä elämää. Minulle uuden etsiminen ja kokeileminen ovat olleet askel uuteen maailmaan, yli tuon horjahtamista kestämättömän suonsilmäkkeen. Toivottavasti olen menossa oikeaan tai edes hyvään suuntaan. Vielä on paljon uutta tähtäimessä. Uuden nälkä ja jano jatkuvat, silti olen onnellinen juuri tässä elämässäni. Minulla on kaikki läheiseni ja olen matkalla. Elämä on hyvää :-)

Upeaa, hämärää syysviikon jatkoa sinulle!

Elämä on enimmäkseen oikein hyvää :-)

Vaikken minä jaksa nauttia maaliskuun toistuvista lumisateista, koira osaa. Se jaksaa kieriä, tunkea päänsä lumen alle haistellakseen jotain ja innostua, kun jalasta kimpoaa pienen pieni lumikokkare. Heti kikkareen perässä juoksemaan ja innoissaan odottamaan uutta :-)

Lupaan koiran vuoksi jaksaa näitä tuprutuskelejä vielä jonkin aikaa. Sitten olisi kyllä ihan kohtuullista voida jo odottaa kevään etenevän ja lumisateiden vähenevän. Eikö?

Elämässä on tällä hetkellä paljon stressiä. Silti olen onnellinen aina, kun stressi ei läiky yli. Nyt pyrin hillitsemään stressiä aikataulutuksilla ja keskittymällä hetkeen kerrallaan. Elämä on enimmäkseen oikein hyvää :-)