Arvoristiriita - ok - mutta miksi pitää ärhennellä?

Pakenin aikoinaan melkein kokonaan facebookista ikävän ja ahdistavan keskustelukulttuurin vuoksi. Kavensin muutaman vuoden aikana 'ystävälistaani' melkoisesti ja pyrin pääsemään haitallisen puheen ja kirjoituksen ulottumattomiin.

Sama aggressiivinen ja vastakkain asetteleva viestintätyyli tulee silti vastaan monessa muussakin foorumissa. Kun hyökkäävä keskustelu- ja kommentointityyli on kerran omaksuttu, sitä käytetään ikävän usein myös arkisissa läsnäkohtaamisissa.

Jos olet välttynyt verbaaliselta pomotukselta, voit hymyillä hieman nykyistä enemmän. Tilanne vaikuttaa hyvältä 👍

Mielensä pahoittamisen kulttuuri on päässyt kasvamaan ihan vaivihkaa. Kaverisi voi pahoittaa mielensä siitä, että kerroit tuntevasi olosi epämukavaksi. Tai siitä, ettet ollut hänen kanssaan samaa mieltä.

Sinä itse voit pahoittaa mielesi vaikkapa siitä, ettet voi olla kohtaamisissa oma itsesi tai koet painostusta siirtyä epämukavuusalueellesi.

LinkedIn:ssä näkee keskusteluja, joissa esimerkiksi etä- ja läsnätyön kommentointi hipoo tunteellisuudessaan sopivuuden rajoja. Tunteellisuutta korostetaan harvoin (?) myönteisesti. Minun haarukkaani jääneet kommentit ovat pahimmillaan äärikontrolloivia, hieman halveksivia ja luokittelevia. 

Äärimmäisetkin mielipiteet on aina mahdollista esittää rakentavasti, yhteistä keskustelua edistäen. Nykyinen trendi näyttää painuvan voimakkaiden kannanottojen puoleen. Ja sehän ei suosi meitä taviksia.

Voisitko tehdä palveluksen?

Seuraavan kerran, kun törmäät tuhnuluokan kommenttiin, jaksaisit vastata rakkaudella ja perspektiivillä. Hyvät teot eivät mene hukkaan. Niistä viriää melkein aina jotain näkymätöntä, joka joko puhkeaa kukkaan tai jää vain valmistelemaan maaperää seuraavaa kukintakautta varten 💖🌼💖

Ihanaa syksyn jatkoa! 💖🍄🌼🌲

Siirryttiin talviaikaan, etätöistä vääntäminen jatkuu ja syyskuisen käpytikan kuvia

Se on talviaikaa nyt. Kellon vääntely rassaa samoin kuin oman (ja perheen) elämänrytmin muuntelu. Vaan valittaminen ei nyt auta, joten täytyy vain sopeutua itselleen sopivalla tavalla.

Ihastelen sitä, että aamulla on muutaman päivän ajan lisää nukkumisaikaa (kunnes totun tähänkin). Yritän muistaa, että koiran iltaruoka pitää antaakin kolmelta neljän sijaan. Senkin ajan saa hivutettua kohdalleen parissa viikossa. Mutta vaikka selviydyn, en tykkää tästä kellonaikojen rassaamisesta. Onkohan kukaan koskaan löytänyt mitään hyötyä tästä kaikesta? Tutkitusti?

Yllättävän monen yrityksen johto näyttää ajavan työntekijöitä etätöistä läsnätöihin yhä voimakkaammin. Tämä etä- ja läsnätöitä koskeva keskusteludebatti ei näytä johtavan minnekään. kaikkein vähiten toisten ymmärtämiseen.

Läsnäoloon ei pakoteta, vaan houkutellaan. Kuulemma. Tavoitteena on melkoisen suuri läsnätyön määrä. Houkuttelun keinoja avaavat vain harvat. Pakolliset läsnäpalaverit luetaan usein houkuttelukeinojen piiriin.

Jos kyse on muusta kuin epäluottamuksesta ja epävarmuudesta, se olisi hyödyllistä viestiä ihan avoimesti. Nykyinen 'houkuttelu' ei kasvata luottamusta eikä työnantajan pitovoimaa - vetovoimasta puhumattakaan.

Kehitys tapahtui jo. Sitä ei voi peruuttaa, sitä voi vain yrittää suunnata edelleen, jos suunta ei tyydytä. Suuri osa palavereista on jo etäkokouksia. Niiden suorittaminen läsnätöissä avotyötilassa on haastavaa ja rajoittavaa. Ennemmin tai myöhemmin johdon täytyy päättää, haluaako se työntekijät mahdollisimman lähelle vain työtehon ja -laadun korkealle.

Meidän työpaikallamme pyritään tekemään töitä siten, että työt sujuvat mahdollisimman hyvin. Toki aina itse kukin joutuu tekemään kompromisseja. Ilman yleviä periaatteita kompromissit olisivat kuitenkin kyntämistä. Periaatteilla on merkitystä!

Taas palaan Poriin syyslomalle Siikarantaan, Reposaareen. Nyt pääosassa on käpytikka, joka nakutteli kovin raa'an näköisiä vihreitä männyn käpyjä. Käpypuu oli jo kelottunut vanha puu, jossa tikalla oli selvästikin oma käpykolonsa 🐦.

Se on jotenkin minun mielestäni hassua, että jotkut välttelevät erilaisia ihmisiä työelämässäkin. Ja kuitenkin erilaisuudesta on hyötyä ja siitä opimme. Yksi kertoo, millainen sohva on kaunis ja hyvä istua. Toinen kertoo sen, miten se rakennetaan kestävästi. Miksi pitäisi valita jompi kumpi?

Ihanaa talviajan alkua! Kyllä me taas selätämme tämänkin talven! Jotkut meistä osaavat jopa nauttia siitä 💖🥰😍.

Kesän vesimyyrä muistuttamassa muusta elämästä kaiken kiireen keskellä

Kesäkuussa tapasin ihanan vesimyyräni pohjan ja pinnan rajamailla. Onneksi sain kuvan. Taas on yksi kokemus lisää plakkarissa 👍

Siellä hän kurkisteli - pohjan ja pinnan välissä 💖

Käsityöt odottavat tekijäänsä. Kahdet ripelankasukat jonottavat arvontaan pääsyä. Tästä edetään hetki kerrallaan ⛅

Yritän nollata oloani työpäivien jälkeen. Osa duuneista on todella koukuttavia, onneksi nykyinen elämäntilanne kestää niiden tuomat haasteet 💖

Silti elämä on paljon muutakin kuin työtä. Perhe jaksaa pitää minut tietoisena siitäkin 💖

Minä kuivaan suppilovahverot huoneenlämmössä

Vielä ei ollut lunta maassa. Oli oikein oivallinen hetki mennä metsään vielä suppilovahveroiden perään. Pakkanen on purrut täällä ainakin kahdesti, kantarelleja ei kannata enää yrittää kerätä.

Suppilovahverot ovat ensisijaisesti tyttärelle, jolle niitä kuivattelen. Viime syksynä lumi ja pakkanen pyrähtivät paikalle yllättäen ja sienien keruu loppui kuin seinään. Tänä vuonna olen käynyt jättämässä sienimetsille hyvästejä jo kahdesti. Olen kyllä ihan valmis vielä kolmanteenkin kertaan 🤭🍄😍.

Kuusimetsissä on usein aika hämärää. Tummanruskean suppilovahveron erottaminen tummanvihreästä sammalesta vaatii kohtuullista hämäränäköä. Heti hämärään metsään saapuessa minun hämäränäköni on vielä hukassa ja silmätkin vetistävät. Aika tekee kuitenkin tehtävänsä ja sienet on helpompi erottaa alkutotuttelun jälkeen.

Kun suppiksia löytyy muutama, on niitä lähistöllä usein enemmänkin. Taitavasti piiloutuneina useimmiten.

Sienisaalis täyttyi nopeasti ja jäi jotenkin sellainen tunne, että metsään voisi vielä mennä vähän kurkistamaan. Kävin katsomassa vanhan paikan, joka ennen kuhisi hirvikärpäsiä, mutta jossa on sittemmin tehty metsätöitä. Hirvikärpäsiä ei löytynyt, suppilovahveroita ihan riemastuttavasti! Kaikkea ei voinut kerätä, nehän pitää vielä jaksaa käsitelläkin keräämisen jälkeen 😞.

Toisen keruupaikan jälkeen lähetin jo viestin ystävälle, josko hänen äidillään voisi olla käyttöä suppilovahveroille. Sain vihreää valoa, mikä helpotti oloani, sillä olin kerännyt sieniä selvästi yli omien tarpeiden.

Suppilovahveroita kertyi reilut 4,2 kiloa. Aikaisemman mittaukseni mukaan litra suppiksia painaa noin 200 grammaa (sateen jälkeen ovat painavampia kuin kuivan kauden jälkeen). Tämän mukaan sieniä kertyi reilut 20 litraa. Ei paha 🍄.

Ylimääräisiä (mutta priimoja) kantarelleja olen myynyt jonkin verran muille, mutta suppilovahveroiden hinta on niin alhainen, ettei myynnin vaatimiin toimiin kannata mielestäni ryhtyä. Onneksi osan sienistä sain läheisille ja loput pyrin kuivattamaan.

Suppilovahverot on oikein helppo kuivattaa huoneenlämmössäkin, jos kuivatustasoja löytyy vain riittävästi.

Sienet pitää pilkkoa/riipiä riittävän pieniin osiin, jotta kuivuminen tapahtuu nopeasti.

Levittelen sieniviipaleet leivinpaperien päälle pöydille ja muille tasoille kuivumaan. Vuorokauden jälkeen sienet ovat tavallisesti kuivuneet riittävän paljon kahden leivinpaperillisen sienien yhdistämiseksi yhdelle paperille. Ja niin vapautuu lisää tilaa uusien sienien kuivattamiseen.

Alle viikossa sienet ovat niin kuivia, kuin niistä mitenkään voi tulla. Silloin siirrän kuivuneet viipaleet purkkeihin ruokakaapin perälle. Päälle laitan tiedot säilönnän ajankohdasta ja sisällöstä.

Suppilovahveroiden tilavuus ja koko pienenee ilahduttavan paljon kuivaamisen aikana. Lisäksi säilöntä ei vaadi erityisiä lämpöolosuhteita. Kuljetuskin on helppoa ja riskitöntä.

Suppilovahverot (kuten kantarellitkin) säilyvät sopivissa kylmäolosuhteissa hyvässä kunnossa useammankin päivän, joten ei mitään hätää, vaikka koko saalista ei saisi käsiteltyä heti samana päivänä. Minäkin jatkan sunnuntain sienisaaliin kanssa työskentelyä huomenna ja ylihuomenna.

Vierashuoneeseen kantamista odottava vitriini pääsee odottaessaan toimimaan sienikuivaamisen lisätasona 👍.

Tärkein viestini lienee se, että suppilovahveroiden kuivaaminen onnistuu todella mainiosti myös huoneen lämmössä, mikäli kuivaustilaa vain riittää. Ei kannata pelätä, vaan kannattaa kokeilla. Säilytyspurkkeihin sienet kannattaa siirtää vasta, kun on varma niiden kuivuudesta. Yleensä varmuus (tai se toinen tuomio) tulee selväksi viikon aikana.

Minun suppilovahverometsissäni sienet ovat melkoisen kookkaita, joskus jopa kämmenen kokoisia. Kookkaiden suppilovahveroiden kuivaaminen vaatii aivan erityisesti pieneksi pilkkomista. Vain aivan pienimmät sienet jätän pilkkomatta ja ne myös säilön aivan erikseen. Joskus niillä on erityinen visuaalinen merkitys.

Ihanaa lokakuun jatkoa! Vielä varmaan ehtii näkemään pyrstötähden?

Merimetso uimassa - syysloman kertausta

Sanna Marinista on julkaistu kirja. Jos sitä ei halua tai jaksa lukea, poimintoja kirjasta löytyy viljalti pitkin netin reunaa. Nostanpa tähän yhden esimerkin. Kulissien taakse on kieltämättä mielenkiintoista kurkistaa.

Tulevalla viikolla eteläisessä Suomessa on koulujen syyslomaviikko. Minun kannaltani se tarkoittaa minimaalista palaverimäärää ja joustavuutta aikatauluihini. Kiitos koululaisille rauhoitetusta työajasta!

Syyslomalla näin ensimmäisen kerran koskaan merimetson uimassa. Merimetsot eivät juurikaan (joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta) sulostuta Kanta-Hämeen maisemia. Syysloma länsirannikolla tarjosi taas ihan uusia tuulia kaikissa suhteissa.

Aloin kuvata paikalta pakenevaa merikotkaa ja päädyin merimetsojen pariin.

Tietenkin noidenkin pitää uida saadakseen saalista. En vain ollut ajatellut asiaa niin pitkälle - ei ollut prioriteettilistan kärkipäässä.

Vaan tämäkin oli elämys ja ihan uusi kokemus 💖

Antoisaa lokakuun jatkoa!

Elämä näyttää aina ihan erilaiselta, kun sitä katsoo suoraan silmiin

Palaan hieman edelliseen kirjoitukseeni. Suurin kimmoke siihen taisi tulla nuoren suomalaisnaisen kirjoituksesta, jossa hän kertoo kaipuustaan perinteiseen naisen asemaan parisuhteessa. Lisäksi hän kaipaa rinnalleen alfa-urosta, joka määrää ja tietää. Muuten seksihalut katoaisivat. Hän myös haluaa täysin luottaa puolisonsa päätöksiin hänen ja koko perheen asioista, ne ovat oikeita, eikä muiden tarvitse niihin puuttua. Lapsia hän ei ehkä kuitenkaan halua.

Yritän ymmärtää erilaisia näkemyksiä, mutta joidenkin nuorten naisten halu luopua naisten tasaveroisista oikeuksista ja jäädä vain miestensä kannateltaviksi tuntuu minusta vähemmän turvalliselta tavoitteelta. Sitä on kuitenkin eletty ja koettu maailman sivun ajan eikä sitä ole isossa kuvassa koettu toimivaksi. Tasa-arvoisuudesta puhumattakaan.

Monet noista nuorista naisista ovat somevaikuttajia. Ja heillä on paljon myötämielisiä seuraajia. Suhtaudun niin ristiriitaisin tuntein näihin julistuksiin. Komea alfauros, joka tekee takuuvarmasti parhaita päätöksiä puolisonsa ja koko perheen puolesta. Niitä on näkynyt vähemmän minun elinpiirissäni. Onkohan tilanne uusien sukupolvien kohdalla erilainen?

Ja kun valtuuttaa miehensä tekemään päätökset ja ansaitsemaan perheen kaikki rahat - miten käy mahdollisessa erotilanteessa? Sitä kuitenkin tapahtuu.

Lisää näkökulmia tähän Ylen sivuilla.

Tänään kävin katsastamassa pari mahdollista sienimetsää. Eivät ole sellaisia. Tähän aikaan vuodesta saattaa kuitenkin löytää paikkoja, joissa koko kesän ajan kasvaneet kantarellit nuokkuvat väsyneinä ja koskemattomina. Niihin paikkoihin kannattaa palata seuraavana kesänä - siellä ei taida käydä ketään muita.

Syksyn viimeiset kantarellit tuli varmaankin poimittua tänään. Yksi kevyt pakkasyö pehmensi jo monet sienet, mutta sen jälkeen monta uutta on punkenut itsensä näkyviin sammalpeitteiden alta. Terveitä ja hyväkuntoisia kantarelleja löytyi vielä - vaikkakin huomattavasti vähemmän kuin vaikkapa kuukausi sitten.

Tämän viikonlopun metsäreissut olivatkin tavallaan jäähyväiset syksyn kantarellireissuille. Parina aikaisempana vuotena lumi ja pakkanen ovat hyrähtäneet puskista paikalle ja jäähyväiset jäivät jättämättä. Nyt on rauha syksyisen metsäelämän kanssa.

Viimeinen syyslomamme leirintäalueemme oli Kristiinankaupungissa. Kaunis, pieni historiallinen kaupunki, josta pidimme todella paljon. Vanhan kaupungin puutalokadut ovat sykähdyttäviä. Tähän liitän muutaman kuvan Suomen kapeimmalta kaksisuuntaiselta moottoriajoneuvoille sallitulta kadulta: Kissanpiiskaajankujalta. Kujan leveys on noin kolme metriä.

Kiireen kesytys taitaa olla tällä hetkellä tärkein tehtäväni ja haasteeni. Otan muiden aikataulupaineet ihan liian voimakkaina ja välillä unohdan, mihin kaikkeen voin riittää. Tehtävät tulee tehtyä, mutta niiden jälkeinen tyhjyys ja voimattomuus vaativat huikeaa työtä palautumisen eteen.

Huomaan kaipaavani ihmiskontakteja (muutenkin kuin vain kiiretyön tauoilla toimistolla) ja aikaansaamisen iloa. Tykkään työstäni, mutten selvästikään ole onnellinen. Huomaan sen tässä samalla, kun kirjoitan tätä. Jonkun mielestä työn tekemisen ei tarvitse tehdä onnelliseksi. Mutta niin väittää ihminen, jolla on resursseja onnellisuuden aikaansaamiseen työajan jälkeen. Tai ihminen, joka ei piittaa onnellisuudesta, sehän ei välttämättä kuulu työelämään.

Pidän työstäni, mutta koen kovaa riittämättömyyden tunnetta enkä ole onnellinen. Minun täytyy kovasti miettiä, miten jatkan runsailla ikävuosilla raskautettua elämääni tästä eteenpäin.

Ongelmani ovat onneksi pieniä isossa mittakaavassa. Pärjään kyllä. Tämä blogiin kirjoittelu on minulle myös itseni kohtaamista ja itseni kanssa keskustelua. Teidän kommenttinne merkitsevät myös todella paljon. Älä hämmenny tästä terapiakeskustelustani. Olen varmasti paljon onnellisempi kuin luulenkaan.

Ihanaa lokakuuta! Minä ostin itselleni kunnon talvitakin. Nyt vain odottelen kylmiä kelejä 💖

Outous on vain katsojan silmissä - ja vielä syysloman näkymiä 💖

Kuka muka ei olisi yhtään erikoinen? No, onhan heitä varmaan paljonkin ja se on ihan ok. Siinä, missä yksi näkee erikoisuuden outoutena (ja vikana), toinen näkee sen voittavana ominaisuutena (ja rikkautena). Toivottavasti emme sokeudu erilaisuuden rikkaudelle ja suunnista pelkästään samankaltaisuuden perään. Se olisi monesti houkuttavaa, vaan ei niin tuottoisaa.

Somen kautta leviää paljon erilaisia trendejä, jotka kannustavat seuraamaan, eivät olemaan ihan itsejämme. Somen trendien seuraamisessa oman järjen äänen kuuntelu on aivan kultaa. Se, mikä kuulostaa ja vaikuttaa pelkältä karkilta, on sitä myös todella usein. Kaikkiin unelmiin ei kannata liittyä mukaan.

Kuinka usein olemme varmoja siitä, että osaamme tehdä itsemme kannalta niitä kaikkein parhaimpia päätöksiä? Jotkut uskaltavat luottaa jopa siihen, että joku muu (= puoliso ) osaa tehdä kaikkien kannalta ne oikeat ja parhaat päätökset. Mahtavaa, jos moisia superhenkilöitä (oikein päättäjiä) löytyy tähän maailmaan riittävästi 🙄.

Sillä välin keski-ikäiseen realismiin;

Nämä kuvat ovat Pyhärannasta Uudenkaupungin ja Rauman väliltä. Meren rannalle pääsimme täälläkin. Yöllä satoi, joten kumisaappaat tulivat kerrankin tarpeeseen 👍

Tähän mökkiin voisin majoittua itsekin. Suora näkymä merelle: sisustus moderni ja sytyttävä!

Lokakuuhun on siirrytty. Vielä riittää valoa monin paikoin. Muuten tilannetta kannattaa korjata kynttilöin ja kausivalojen avulla. Nyt on tunnelmoinnin aika 💖🥰💖