perjantai 30. marraskuuta 2018

Sisäinen puhe - millaista se oikein on?

Olen tonkinut aihetta "sisäinen puhe" tässä jo jonkin aikaa. Itse asiassa aloitin ensimmäisen kerran siihen tutustumisen noin vuosi sitten. Nyt sama aihe herätteli kiinnostustani törmättyäni tähän artikkeliin. MTV-uutisten artikkelissa todettiin osuvasti mm. näin: "Jokainen käy sisäistä puhetta itsensä kanssa 150–300 sanaa minuutissa – eli jopa 50 000 ajatusta päivässä. Lukiessasi tätäkin tekstiä käyt samalla dialogia siitä, mitä mieltä olet tästä artikkelista ja keskittymisesi herpaantuu hetkittäin. Mieleen juolahtavat muun muassa ajatukset viikonlopun suunnitelmista ja arkisista huolista tai ilonaiheista." Erittäin osuva kuvaus.

Kuulet oman sisäisen puheesi, kun rauhoitut ja lopetat aktiivisen ajattelemisen. Ne ajatuspuolikkaat, jotka risteilevät päässäsi kovin itsenäisinä sinun tahdostasi riippumatta silloinkin, ovat oikein tyypillistä sisäistä puhetta. Mutta sisäinen puhe voi olla myös aktiivista, sitä voi kehittää ja ohjata. Lisää oman sisäisen puheen tunnistamisesta täältä.

Olen kuunnellut omaa sisäistä puhettani viimeisen viikon aikana ja täytyy myöntää, ettei se ole kyllä aina kovin kannustavaa. Omaa sisäistä puhettansa kannattaa kuulemma kehittää sellaiseksi, että se olisi samankaltaista kuin puhe, jolla lohdutat, kannustat tai rohkaiset hyvää ystävääsi. En kuuna päivänä voisi kuvitellakaan puhuvani hyville ystävilleni niin kuin huomaamattani puhun itselleni. Minulla on siis paljon parantamisen varaa - tai siis kehittymismahdollisuuksia ;-)

Tyypillinen puhahdukseni itselleni on esimerkiksi: "Ei tästä mitään tule". Ihan kamalaa, mutta niin minä huomaamattani juttelen itselleni :-(

Olen aloittanut myös aktiivisen ja aloitteellisen paremman sisäisen puheen harjoittelun. Kun viime yönä heräsin ja aloin miettiä työasioita, sanoin itselleni ajatuksissani: "Kuule Susanna, nyt ei ole työjuttujen aika, nyt kannattaa nauttia lepäämisestä ja unesta. Työt odottavat aamuunkin :-)". Ja ainakin tällä kertaa se jopa tehosi!

Kannustava sisäinen puhe toimii vielä paremmin, jos siinä aktiivisesti puhuttelee itseään nimeltä minä-muodon sijaan. Asioiden etäännyttäminen on toimivaa lukemani mukaan.

Ei sen puoleen, on minulla välillä ihan kannustavaakin sisäistä puhetta, useimmiten se tulee suusta ihan ääneenkin yksin touhutessani. Hyvä minä!




Oletko sinä kuunnellut omaa sisäistä puhettasi?
Miten sinä puhut itsellesi?

maanantai 26. marraskuuta 2018

Orava ja fasaani

Tänään on minilomani viimeinen päivä. Olen löysäillyt ja tehnyt, mitä milloinkin on mieleen juolahtanut. Tämä oli oikein viimeisen päälle kotoiluloma, olen todella niukasti poistunut oman pihan ulkopuolelle ;-) Työhärdelli on pyörinyt vauhdilla sen verran kauan, että itsensä pysäyttely tuli todella tarpeeseen.

Kävin äsken täyttämässä pihan ruokintalaitteita. Luulin naarasfasaanin jo lähteneen pois, mutta siellä korallikanukkojen keskellä se oli vieläkin. Laitoin sille oman jyväkasan samaan paikkaan kuin edelliselläkin kerralla. Lähdettyäni se siirtyi jyväkasan luokse helpomman ruuan luokse :-)

Olen joskus aikaisemminkin kuullut siitä, mutta unohtanut täysin, että fasaanit nukkuvat kuusen oksalla. Olenhan minä niitä oksilla majailevia fasaaneja joskus nähnytkin, mutta nyt luin siitä oikein mustaa valkoisella. Eivät pärjää kovassa pakkasessa. Pystyvät vetäytymään hypotermian kaltaiseen tilaan kuusen oksalla kökkiessään ja olemaan siellä syömättä pari vuorokautta, hyvässä kunnossa oleva yksilö jopa pari viikkoa. Ruokinta on niille ehdoton talvesta selviytymisen edellytys.

Taivaalta pilkahdellut aurinko houkutti värjöttelemään kylmässä (kunnon talvivaatteet pitäisi kaivaa ehdottomasti jo esiin...) ja odottelemaan mahdollista kuvaushetkeä. Orava saapui kuin lahjana sille omalle ruokailupaikalleen, johon valokin osuu hetken aikaa päivästä. Osa oravista tunkee edelleen itsensä lintujen ruokintalaitteille. Täytyy yrittää jatkaa niiden kouluttamista ;-)









lauantai 24. marraskuuta 2018

Nälkäinen fasaani ja närhi taas kerran :-)

Kaksi naarasfasaania on hengaillut meidän 'siilipihallamme' muutaman päivän. Aina kun olen yrittänyt kiertää lintujen ruokintapaikan kauempaa, jompi kumpi naaraista on hipsinyt liikkeelle. Ei kauas. Kun olen perääntynyt, ovat jääneet sinne ruokaa etsimään, olettaisin.

Tänään törmäsin taas naaraisiin, kun olin ulkoiluttamassa kameraa tuossa pihalla. Myöhemmin lisäsin kuorittuja auringonkukan siemeniä yhteen tyhjentyneeseen ruokailulaitteeseen ja huomasin yllätyksekseni pulleamman naaraan siinä ihan vieressä, se jopa lähestyi minua. On kyllä tasan ensimmäinen minua koskaan lähestynyt fasaani kumpaakaan sukupuolta. Se oli varmasti todella nälkäinen.

Se tuijotti ruokailulaitteen täyttöäni ja päätin pudotella sille myös hieman siemeniä maahan. Se ei peruutellut eikä pelästynyt, vaan seurasi katseellaan jyvien putoamista maahan. Ruokintapiste on tänä vuonna omenapuun ja pensasrivistön välissä, käytännössä melkein noissa pensaissa kiinni. Ruokintapisteen alusta on ollutkin putipuhtaaksi siivottuna viime aikoina, fasaanit ovat varmaankin olleet asialla.

Monen talven lumikerrosten nöyryyttämä vanha norjanangervo on taipunut maahan asti niin, että sen alle jää ikään kuin pieni tunneli. Sieltä tuo fasaanirouvakin saapui. Viskoin vielä hieman lisää siemeniä vielä sinne pensaiden alle ja rouva alkoi nokkimaan ruokaa vauhdilla. Malttoi vielä pysyä paikalla kauan. Olipas jotenkin koskettavaa...

Minä tietenkin keskustelin sille koko ajan, niin kuin kaikille muillekin eläimille :-) Ei tuo kavahtanut edes sitä :-)

Lisäksi pääsin kuvaamaan yhtä pihan närhistä. Ja aurinkokin paistoi :-) Ei ollenkaan hullumpi päivä :-)






keskiviikko 21. marraskuuta 2018

Närhi ja talven tuloa

Tänään alkoi lyhyt, mutta sitäkin tervetulleempi loma. Viimeisten viikkojen tehopuskemiset ovat olleet tiukkoja rupeamia, mutta silti kannattavia urakoita. Loma tulee juuri siihen hetkeen, milloin kaipaan sitä eniten :-)

Jokainen puoliaurinkoinenkin päivä on tehnyt tästä syksystä mieluisamman. Valo saa loputkin värit hehkumaan :-)

Närhet keräävät pähkinöitä myös talven varalle. lentävät sitten piilottamaan niitä ;-)


Tuulinen sää tekee hallaa jopa närhen tyylikkyydelle ;-) Pään töyhtö nousee syystuulessa nopeasti 'pääosaan' :-)


Ihanaa syystalven viikon jatkoa!

sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Oravat ruokinnalla

Pihassa liikkunee kaksi eri oravaa. Toinen ymmärtää oravien oman ruokintalaitteen päälle, toinen on aloittelija. Kokemus näkyy myös siinä, miten laitteelle saavutaan ja miten siitä poistutaan. Mutta molemmat käyvät ruokinnalla jo jokseenkin tottuneesti. Ja onpa niiden seuraamisesta iloa!

Kokenaampi kipuaa ruokinnalle tuota tolppaa pitkin ja vähemmän kokenut tekee tuosta vierestä olevasta tuijasta puskahyökkäyksen - hiipii ensin mahdollisimman pitkälle ja loikkaa sitten laitteen päälle.


Tämä ruokintatasolle siirtyminenkin sujuu toiselta todella sutjakasti, toinen haparoi vielä.


Nyt voi taas hetken tarkkailla ympärilleen ja jos uhkaa ei näy eikä kuulu, voikin kääntää selkänsä suurelle yleisölle ryhtyä pähkinälaatikon kippuun :-)




Osa pähkinöistä popsitaan paikan päällä, ja kun massu on täynnä, alkaa pähkinöiden jemmaaminen :-) Siitä ei nyt tässä kuitenkaan yhtään kuvaa.



Nämä kuvat on otettu kotimme toisesta kerroksesta, työhuoneeni ikkunasta. Kurre oli niin vauhdissa, että päättelin sisältä kuvaamisen olevan ainoa mahdollisuuteni päästä saamaan minkäänlaisia räpsyjä. Ikkuna oli toki auki, (kuvaus)hätä ei lukenut lakia ;-)

perjantai 16. marraskuuta 2018

Eläimiä piharuokinnassa :-)

Aurinko vilautti itseään pari kertaa pilvipeitteen rakosista ja melkeinhän siinä häikäistyi :-)

Oravat ovat vihdoin löytäneet oman ruokintapaikkansa. Toinen oikein rutiinilla ja toinen hitaasti, kovasti ihmetellen. Rutiiniorava alkoikin hamstraamisen ja tunki posket täyteen pähkinöitä. Loikki sitten pitkin pihaa ja kaiveli pähkinöitä piiloon nurmikkoon, perennapenkkiin ja pensaiden juurille. Kun vihdoin sain työt siihen malliin, että arvasin piipahtaa pihalla kameran kanssa, orava oli jo lähtenyt matkoihinsa.

Sen sijaan pensaiden takaa lähti porukkaa liikkeelle, kun tulin lähelle. Rusakko lönkytteli edellä ja fasaaniuros ihan siinä tuntumassa perässä. Mustarastas hyppeli lähellä ihan omia touhujaan.

Talipallot olivat yllättäen kadonneet parempiin suihin melkein kokonaan ja pari ruoka-automaattiakin ammotti tyhjyyttään. Toinen niistä oli närhien suosima pähkinämaatti. Huomasin sen siitä, kun närhet kävivät oravien ruokapaikan luona talipalloja hakkaamassa. Jos se oli paras ruokapaikka, niin pähkinämaatin oli melkeinpä pakko olla tyhjänä.


Tämä närhi noukki maasta sinne pudonneita pähkinöitä ja pähkinän palasia. Valo riitti kuvaamiseen niukin naukin...

Oikein hyvää ja aurinkoista viikonloppua!

tiistai 13. marraskuuta 2018

Kuikkia ja marraskuuta

Jos ( ja kun ) on monta vuotta kulunut syksyisten suurväsymysten parissa, niin tämä vuosi on ollut huomattavan erilainen. En uskalla selittää tapahtunutta mitenkään, sillä elämä on minun selityksiäni suurempi. Minähän vain arvailen, elämä toteuttaa.

Syksyn harmauden sivuuttaminen on sujunut siirtymällä sovinnolla ja innostuksella sisäelämän projekteihin runsaan valaistuksen saattelemana :-) Elämässä on paljon asioita, joita ei halua tehdä sisätiloissa lämpöiseen ja valoisaan aikaan. Niitä juttuja voi tehdä ihan puoli-innollakin juuri nyt!

Olen raivannut vaatekaappeja ja varastoja ja päässyt eroon isosta kasasta tarpeetonta tavaraa. Se on aina yhtä vapauttavaa :-) Olen putsannut ja siistinyt siitä paikkoja, jotka ovat silmieni tielle sopivasti osuneet. Tunnollisesti ja ilman minkäänlaisia tavoitteita. Puhdistavaa :-)

Kesäisiin kuviin palaaminen tyydyttää sen verran, ettei syksyllä olekaan tarvetta lentomatkalomalle. Vietän vain lomaa ilman lentoja. hiilijalanjälkeni tykkää siitä :-)

Ja nyt sitten muutamia sekalaisia muistoja menneiltä ajoilta. Ihanaa marraskuuta - tämä on ihan ehdottomasti paras aika vuodesta tavaran karsimiseen ja muuhun siivoamiseen :-)




sunnuntai 11. marraskuuta 2018

Myöhäistä isänpäivää kaikille :-)

Myöhäistä isänpäivää kaikille :-)

Poikamme kävin isänpäiväkahvilla aamusella, tytär on vaihto-opiskelussa Kanadassa. Oma isäni asuu vähän kauempana ja puolisoni isä kuoli toistakymmentä vuotta sitten.

Oman isäni kanssa tapaamme harvakseltaan, mutta vuosien myötä arvostan häntä yhä enemmän. Lapsuuden ja nuoruuden hyvät hennot muistot vahvistuvat iän myötä, ainakin minulla.





lauantai 10. marraskuuta 2018

Karhunahas - paluu kesäisiin maisemiin :-)

Koska ulkona on tummanharmaata ja kosteaa, pihalintujen kuvaaminen ei tuottanut mitään säädyllistä tulosta. Vielä viime yö meni työstressin värittämässä unimaailmassa ja hetkenkin heräys viritti ajatukset keskeneräisiin työtehtäviin. Onneksi oli aikaa. Kävin joutessani käyttämässä koiran aamulenkillä ja luin sanomalehden. Syötiin koiran kanssa vielä banaani ja siirryin se jälkeen uusille unille. Heti ei uni tullut, mutta kun uni tuli, sitä myös riitti.

Heittäydyin lopulta arkisten velvoitteiden jälkeen reilun vuoden vanhoihin Petäjäveden kuviin. Yhdessä miehen kanssa etsittiin, mikä olikaan tuolloisen retkipaikkamme nimi ja paikaksi paljastui Karhunahas. Kyseessä on Petäjäveden keskustasta hieman yli 20 kilometrin päässä sijaitseva rotkojärvi.

Rotkojärven ympäri kiersi myös polku, mutta tyydyimme tutkailemaan pientä järveä korkealta kalliolta ja sen viereltä. Näihin maisemiin palaaminen oli huomattavasti mukavampaa kuin ulos tuijottaminen :-)





perjantai 9. marraskuuta 2018

Kalvolan hautausmaalla harmaan päivän kuvailua

Kelit ovat olleet juuri niin harmaita kuin marraskuulta vain voi odottaa. Iloa hämärään on tuonut lintujen ruokinnan aloittamisen myötä alkanut melkoinen eläinvaellus pihassamme. Ei nyt mitään maaseutuhurjastelua, mutta kaupunkiasumiseksi oikein kiitettävää eläinruuhkaa on esiintynyt :-)

Oravia ja fasaaneja lukuunottamatta kaikki ovat kovasti uteliaita ja hämmentyneitä oravien ruokintapisteestä. Pähkinät näyttävät olevan nokan ulottuvilla, mutta jostain syystä ruokailu ei kuitenkaan onnistu. Yhtään oravaa en ole tuolla niiden omalla ruokailupaikalla vielä nähnyt ;-)

Jokasyksyinen tavarankarsimisvaihe on taas käynnistynyt. Tällä kertaa ei kovin isolla vimmalla, mutta karsintaa tulee tehtyä harva se päivä. Eikä tälle urakalle ole vielä näköpiirissä loppua. Mutta en minä tätä karsintaa urakkamielellä teekään, vaan ihan oman oloni ja mielenrauhani vuoksi. Vuosikymmenten säilyttämistä ei pureta muutamassa vuodessa, vuosi kerrallaan ehkäpä sen sijaan :-)

Pari viikkoa sitten kävin ensimmäistä kertaa Kalvolan hautausmaalla. Hautausmailta löytyy usein jotain todella vanhaa - jos ei muuta, niin hautausmaan muuri. Olen tullut uteliaaksi vanhoille asioille ja siksi hautausmaatkin ovat synkeällä syysharmaalla kelillä ihan käypäisiä vierailukohteita :-)

Kalvola on siis nykyään Hämeenlinnaa taannoisen vuoden 2009 kuntaliitoksen myötä. Tämä rakennus on hautausmaan vanha kivisakasti, jonka rakentamisvuosi on vuoden 1500 jomminkummin puolin.


Vanhan sakastin vastapainona lähihaudalla oli tuoreita ruusuja. Pääsinpä keskustelemaan ruusut tuoneen rouvan kanssa hetken aikaa.





Leppoisaa syksyistä viikonloppua!

keskiviikko 7. marraskuuta 2018

Ihanaa marraskuun jatkoa - ja vähemmän pirteää pohdintaa ;-)

Minulla ei ole ollut koskaan vahvaa itsetuntoa. Jälkikäteen ajateltuna olen ollut ihan kohtuullisen lahjakas lapsi ja nuori, mutta positiivisen palautteen lähes täydellinen puuttuminen ei auttanut minua käyttämään vahvuuksiani voimavaroinani.

Sen sijaan negatiivista palautettahan saavat kaikki. Minulla se oman tulkintani mukaan muodosti valtaosan saamastani palautteesta - ainakin siitä mieleen jääneestä palautteesta. En silti musertunut palautteen alla, sopeuduin vain siihen, että tällaisessa maailmassa siis eletään.

Musertuminen tuli myöhemmin, kun negatiivisen palautteen taakka kasvoi yli kestokyvyn. Ei ole montaa henkilöä, joka ylitti rajan. Muut vain vahvistivat saamaani signaalia. Tahattomat lipsahdukset, syrjinnät ja hylkäämiset pinoutuivat ja kasasta tuli kestämätön.

Nyt, tässä hetkessä, olen vahvasti jaloillani. Superherkästä (joka olen vieläkin) henkisten iskujen vastaanottajaksi kypsyminen on näillä näkymin hyvässä vaiheessa. Kovapintaista minusta ei tule koskaan. Olen myös huomannut, että avoimuus on aivan yliarvostettu juttu. Ja silti tässä lörpöttelen menneisyydestäni ja aroista kohdistani ;-) Luottamus on kuitenkin saanut aivan uudet raamit.

Googletellessani löysin tällaisen Suomi 24 -sivuston kommentin. Edistystä on tapahtunut, sillä tämä ei tuntunut edes pahalta. Olen siis vihdoin oppinut määrittelemään itseäni muutenkin kuin saamani palautteen perusteella.


Kiitän sinua, että maltat lukea ja siten kuunnella. Kiitän sinua siitä, että maltat olla arvostelematta. Arvostan sinua, koska kohtaat ihmisen ihmisenä ja löydät meitä yhdistäviä tekijöitä. Maailmanpoliittisessa tilanteessa sinunkaltaisiasi saisi olla paljon, paljon enemmän.

Ihanaa marraskuun jatkoa :-)


maanantai 5. marraskuuta 2018

Ruuhkaa linturuokinnalla

Perjantain olkapääpainajainen on vaihtunut pelkäksi kipeäksi olkapääksi. Tai olihan se painajainen helpottanut jo aika lailla siinä vaiheessa, kun kirjoittelin edellisen kerran. Vieläkin olkapää muistuttelee itsestään muutaman kerran yössä illan kipulääkkeistä huolimatta. Toisaalta: nyt on vasta maanantai.

Piharuokintakausi käynnistettiin meidän pihassamme viikonloppuna. Ja heti oli ruuhkaa :-) Isoimman ruuhkan aikaan paikalla oli sini- ja talitiaisia, viherpeippoja, pikkuvarpusia, kaksi käpytikkaa ja kolme närheä! Ei ole tällaista ruuhkaa ollutkaan meidän pihallamme aikaisemmin minun tietääkseni.

Ikkunasta satuin juuri silloin katselemaan ruokintapaikalle ja näin nuo peräkkäin lentelevät käpytikat ja kimpassa viihtyeet närhet, joista kaksi poimi maahan pudonneita makupaloja ja yksi selvästikin keräsi ammattilaisen ottein talvivarastoa. Lensi melko suoraviivaisesti ruokintapaikalle ja valitsi sen pähkinöillä täytetyn automaatin. Napsi nopeaa tahtia kurkkuunsa 5-6 pähkinää ja lähti sitten lentoon. Palasi hetken päästä ja taas sama nopea pähkinöiden kurkkuun nakkaaminen ja matkaan lähteminen. Täytyy varmaan murskata pähkinöitä vähän pienemmiksi ;-)


Yläkerran wc sai ikkunalleen uudet talvivalot. Valot ovat päällä 24/7 ja toimivat suunnannäyttäjinä pimeällä. Aina ei tarvitse muita valoja sytyttääkään pimeästä huolimatta, sillä toiletin ovi on tavallisesti auki yläkerran eteiseen koiran vuoksi (sillä on mm. juomakuppi siellä). Alakerran rappuset näkyvät tuossa valossa juuri ja juuri riittävästi, että noilla valoilla pärjää :-)

Mikä on sinun suhteesi talvi-/jouluvaloihin?

perjantai 2. marraskuuta 2018

Rauhoittumista, sopeutumista pimeään ja kivun siedäntää

Illat ovat väistämättömän pimeitä ja kynttilät ovat jo ihan sallittua viihdykettä mielestäni :-) Mihin muuhunkaan vuodenaikaan kynttilät sopisivat paremmin?

Kynttilänjämiä voi kierrättää. Samoin voi myös miettiä, millaisissa lyhdyissä kynttilöitä polttelee. Muutama linkkivinkki kierrätyksen näkökulmasta:

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2009/12/21/joulunajan-kierratysohjeet

https://www.kierratyskeskus.fi/myymalat_ja_palvelut/kadentaitopalvelu_napra/oiva-askarteluopas/mita_tasta_materiaalista_tekisin/ohjeet/uusia_kynttiloita_kynttilanpatkista

http://koti.ts.fi/asuminen/nain-kierratat-joulun-jatteet-oikein/

https://www.yhteishyva.fi/arjen-apu/kierrata-hautakynttilat-huolella/05394216





Kun ulkona on liian hämärää tai pimeää, täytyy hyvän fiiliksen ainekset löytää sisätiloista. Jos mikään ei heti sytytä, tunnelmaa voi edistää monin tavoin.

Minä kamppailen oikuttelevan olkapään kanssa ja juuri nyt kivut ovat melkein väistyneet minun voimakkaan tahtoni ja tehokkaiden kipulääkkeiden seurauksena ;-). Jos kättä on itselläsi kivuliasta ja vaikeaa nostaa ylös sivu- tai etusuunnassa, kannattaa tilanne tarkistuttaa terveydenhuollon ammattilaisilla. Minä odottelin tilanteen paranemista kauan, eikä siitä ollut oikeastaan mitään hyötyä.

Tänään olkapään pienen operoinnin jälkeen kipu on kovempi kuin koskaan. Mutta sen pitäisi helpottaa lähipäivinä. Ehkä yritän keskittyä hiljaisuuteen ja muihin ajankohtaisiin aiheisiin. Huomenna on pyhäinpäivä.