Flunssaa, metsää ja Pulkkilanharjua

Syysflunssa koetteli minua ja pari päivää pötköttelin jotakuinkin aamusta iltaan sängyssä unten mailla. Koira päivysti jatkuvasti lähellä ja tuli välillä viereen nukkumaan, välillä siirtyi lattialle ja toisinaan päätyi seikkailumatkalle eri huoneisiin tai vaatehuoneeseen. Pixie on arka, vaikkakin herkästi haukkuva koira. Uudet paikat eivät kuulu sen lempilistalle, mutta toisinaan seikkailutuulen yllättäessä se uskaltautuu kuonollaan avaamaan vaatehuoneen oven ja jopa siirtymään sinne tutkimaan maailmaa.

Jostain se huomaa, milloin olen oikein kipeä. Silloin se päivystää ja antaa minun levätä rauhassa. Jos olen vain väsynyt, mutta kunnossa, sitä ei aina jaksa kiinnostaa ja se voi heittäytyä kovasti vaativallekin asenteelle. Terveenä ollessa pallon heittelyn väliin jättämiselle ei ole mitään syytä!

Flunssa oli jo syksyn toinen. Tänä syksynä olen liikkunut aikaisempaa enemmän ihmisten ilmoilla vanhempien tilanteen muututtua. Oma maski suojaa ennen kaikkea muita, joten itse ei voi tuudittautua sen antaman suojan varaan. Flunssa tuntuu nyt kuitenkin jotakuinkin taltutetulta. Elelen vielä rauhallisesti muutaman päivän, jotten kerää mitään uusia pöpöjä toipuvaan kroppaani.

Kesän ja syksyn ajan olen paneutunut tietoisen läsnäolon (mindfulness) ja tunteiden tunnistamisen/hallinnan taitoihin. Olen perehtynyt niihin aikaisemminkin, mutten ole löytänyt niistä sitä juttua, jolla saisin kammettua oman elämäni laatua parempaan suuntaan. Nyt oli hetki melkoisen otollinen. Vaikka elämäni ei ole kurjaa, päinvastoin, jotain menneisyydestäni on jäänyt roikkumaan taakaksi. Törmään siihen aina uudelleen. 

Uusien taitojen harjoittelemisen lisäksi tarvittiin oikea ajoitus ja paljon sattumaakin. Koen kuitenkin päässeeni keventämään muutaman repullisen verran menneisyyden taakkaa harteiltani. Sellaista taakkaa, joka on vain mielessäni ja muistoissani. Osin myös sellaista taakkaa, mikä on kadonnut ajan myötä. Nyt kuitenkin huomaan tilanteen muuttuneen.

Lyhyesti: Ajatukset ovat vain ajatuksia, ne eivät ole aina totta. Tunteet ovat tunteita, eivät totta. Ne eivät ole aina miellyttäviä, mutta niitä ei tarvitse hävetä. Havainnoi ajatuksiasi ja tunteitasi. Ja muista, että ne eivät ole sinä.

Metsä on kutsunut taas monena päivänä työpäivän jälkeen ja viikonloppuina on ollut mahdollisuus tutustua uusiinkin metsiin. Sienet ovat eittämättä upea lisä metsäreissuissa, mutta vieraileminen sellaisessa metsässä, jossa ei ole operoitu vähään aikaan, on todella rentouttavaa! Niitä ei ikävä kyllä löydy jokaisen nurkan takaa. Avohakkuiden lisäksi löytyy nuoria taimikkoja, joihin on ihan turha itseänsä tunkea. Sitten löytyy äskettäin (viiden vuoden sisällä?) harvennettuja metsiä, joissa kaadetut taimet on jätetty metsään ja siellä kulkeminen on melkoisen mahdotonta. Liittyyköhän tämä jotenkin metsästykseen?

Sienet palaavat myllättyyn metsään vasta noin 20 vuoden jälkeen. Kokemukseni mukaan suppilovahvero jaksaa kasvaa niitetyssäkin metsässä vielä vuosia. Kantarelleja on sieltä turhempi etsiä.

Vielä muistelen kiitollisena vuosilomapäivääni Pulkkilanharjulla. Karisalmen sillan luona kuvailin kaunista suomalaista harju- ja järvimaisemaa.

Metsät ovat täynnä mitä ihanampia sieniaarteita. Täytyy opetella lisää sienistä, nyt aarteita saattaa jäädä makoilemaan ihan käden ulottuville. Suppilovahveroita näyttää ainakin Hämeessä riittävän aivan yllin kyllin! Tänään tehtiin Burgundinpata suppilovahveroilla 🥰.

Ihanaa viikonlopun jatkoa!

Kummallisia kohtaamisia ja Pulkkilanharjun viimeiset kesänäkymät

Lähimenneisyyteni on täynnä kummallisia kohtaamisia. Lähelläni on aivan ihania ihmisiä ja sitten heitä, joita on todella vaikea ymmärtää. Muita ihmisiä ei voi muuttaa, joten olen jo koko kesän ajan etsinyt uusia lähestymistapoja minulle haastavien ihmisten ja tilanteiden kohtaamiseen. Olen edistynyt mielestäni todella hyvin, mutta vieläkin monet kohtaamiset palaavat salamana mieleen yöllisten heräämistuokioiden aikana. Ja niistähän ne heräämiset vain pitenevät 😨.

Olen oppinut, että omaa mieltä kannattaa ruokkia positiivisilla kokemuksilla. Negatiiviset kokemukset hakevat oman huomionsa kaikista omista varautumistoimista huolimatta. Se, mitä voi tehdä, on toistaa ajatteluaan hyvien asioiden äärellä.

Minun inhimillisiin voimavaroihini kuuluvat perheen lisäksi parhaat ystäväni ja läheisimmät työkaverini. Olen yhä enemmän opetellut luottamaan heidän palautteeseensa ja suhtautumaan muuhun ulkopuolelta tulevaan palautteeseen sopivalla etäisyydellä.

Olen kovasti opetellut suhtautumista siihen, kun joku toimii ikävästi minua kohtaan. Pyrin siihen, ettei toiminta osuisi ihoni alle. Mutta olen vasta opettelemassa. Matka lienee pitkä.

Huomenna matkaan vanhempieni luo. Se on iso askel. Isä asuu nyt hoivakodissa, johon on muuttanut vasta tämän viikon alussa. Äiti haluaa mennä tapaamaan isää yhdessä. Yritän yhdistää molempien tapaamiset erikseen. Äidin kohtaaminen tapahtuu varmaan autossa matkalla isän luo ja takaisin. Isän kohtaaminen - sitä pitää miettiä.

Joskus aikanaan kirjoitan sukusaagan meidän perheemme matkasta. Siinä on värikästä kerrottavaa 🙄.

Terveisiä edelleenkin Pulkkilanharjulta 😁. Ihanaa, että lomaa voi viettää pitkin vuotta eikä vain kerran tai kaksi vuodessa 🥰.

Ystävyyden solmiminen vaikeutuu (?) iän myötä ja piipahdus Pulkkilanharjulla

Nuorena ja lapsena ystävystyminen oli helppoa ja mutkatonta. Kun ikää kertyy, kertyy myös mutkia ystävyyden solmimisen matkaan. En suostu uskomaan siihen, että kyse olisi vain ihmisen hidastumisesta ja sulkeutumisesta. Kyse on mielestäni ainakin osittain siitä, että elettyä elämää, kokemuksia ja jälkiä jättäneitä tunteita on takana paljon enemmän. Oma tai toisen historia on monimutkainen, eikä siihen aina voi hypätä tuosta vain. Selittämiseen menee aikaa ja se ei aina onnistu. Epäonnistuminen tuo lisätaakkaa tuohon historiaan.

Kypsässä keski-iässä löytämäni ystävyydet ovat kehittyneet kuin hieno viini. Pitkään, maistellen ja ajan kanssa. Toki tuo pätee nuoruudenkin ystävyyksiin minun kohdallani.

Otanpa esimerkin: Sain tänään iloa tuottavan viestin. Jakaisin sen mielelläni, mutta sen jakaminen edellyttäisi tietoa menneestä. Ja se mennyt ei olekaan ihan yksinkertainen asia. Sitä ei jaeta ihan tuosta vain. Eivätkä monet sitä koskaan pala palaltakaan selitettynä ymmärrä. Kaikkeen ei voi samastua, etenkään nopeasti. Jätän siis hyvän uutiseni kertomatta monelle ihmiselle, sillä sen auki selittäminen vaatisi ihan liian paljon. Jätän uutisen jakamisen niille ystäville, jotka ovat jo perillä monimutkaisesta menneisyydestäni. Mutta hyvä näinkin 💝.

Omat menneet kokemukset voivat olla myös kovin henkilökohtaisia ja niistä ei halua käydä debattia. Muutaman huonon debatin jälkeen on helppo jättää oman elämän jakaminen uusien ihmisten kanssa juuri siihen. Varovaisuus ja laiskuus nousevat sitten viimeistään tässä vaiheessa esiin.

Olen iloinen, että olen kohdannut uusia ystäviä tähän päiväänkin asti, mutta minusta se on vain monimutkaisempaa kuin silloin, kun menneisyys mahtui yhdelle A4:lle. Miten sinä koet ystävystymisen nuoruuden jälkeisen elämän aikaan?

Kävin lomapäivällä päiväretkellä Pulkkilanharjulla. Kahvila Reimari oli kiinni eikä palvellut enää. Onneksi seuraavalla pysähdyspaikalla oli auki pieni kioski, josta sai ostaa pientä välipalaa.

Tänään alkanut syyskuu tarjoili vielä kaunista säätä. Nautitaan 🥰.