Onko sinulla aikaa kohtaamisille? Työelämässä kannattaa suunnitella ja varata aikoja.

Siirrymme talviaikaan reilun viikon kuluttua. Kelloja käännetään siis tunti taakse (kesään) päin. Hyvä nukkuja saa tunnin lisää uniaikaa. Heikompi nukkuja ihmettelee illalla, kun uni tulisikin jo tuntia aiempaa aikaisemmin. Vielä muutama vuosi sitten hyödyin ja iloitsin ihan mahdottomasti talviajan ensimmäisen aamun lisäunitunnista. Nykyään se tuntuu vain vaikeuttavan asioita.

Aamut valaistuvat väliaikaisesti ja illat pimenevät oikein reippaalla kädellä. Ja muutenkin syksy alkaa muuttua syystalveksi. Täytyykin kaivaa talvisemmat takit ja kengät esiin.

Lähi- tai läsnäpäiviä (miten niitä haluaakaan nimittää) on ollut minun kalenterissani kesälomien jälkeen ennätysmäärä koronasulkeutumisten jälkeen. Se määrä on väsyttänyt, mutta toki on mahtavaa osua toisinaan työkaverien kanssa samana päivänä toimistolle ja ehtiä heidän kanssaan syömään tai kahville. Jos haluaa oikeasti vaihtaa muiden kanssa kuulumisia, ei kannata jättää mitään sattuman varaan. Palaverisirkus pyörii kiihkeänä ja niiden välissä on harvoin mahdollisuus muuhun kuin korkeintaan biotaukoon. Lähipäivien mahdolliset tauot kannattaa skannata jo hyvissä ajoin työkavereiden kalentereista ja tehdä niihin varaus, jos aikoo päästä kohtaamaan.

Kun toimistolla kohdataan harvemmin, on sitäkin tärkeämpää esitellä työkavereita toisilleen sopivien tilaisuuksien tullen. Välillä tuntuu siltä kuin ihmisten esittely toisilleen olisi kovasti vanhanaikaista ja menneen maailman touhuja. Mutta pikaiset esittelyt satunnaisissa kohtaamisissa voivat olla kultaakin arvokkaampia myöhemmin tulevaisuudessa. Kerran tavattua ihmistä on paljon helpompi myöhemmin lähestyä kuin ihan tuntematonta kollegaa.

Muutenkin kannustan kohtamaan muita ihmisiä isoilla korvilla, suurella sydämellä ja hyvällä katsekontaktilla. Muiden joukossa oleminen ei synnytä yhteisöllisyyttä, joskus voi tuntea itsensä kovastikin ulkopuoliseksi ja yksinäiseksi muiden ihmisten joukossa. Jos kukaan ei oikeasti kuuntele, välitä voinnistasi ja jaksamisestasi eikä kohtaa sinua katsellaan, yksin oleminen tuntuisi jopa paremmalta vaihtoehdolta.

Viime viikonloppuna kävin vielä keräämässä hurjan määrän suppilovahveroita, joista suuren osan sain käsiteltyä kuivumaan. Jos veri vetää vielä tulevana viikonloppuna metsään, niin sinnehän minä menen. Sienet ovat sivutuotteita mahtavasta luontoterapiasta, jonka ansiosta saan nollattua menneen viikon ja avattua mentaalisen oven uuteen viikkoon.

Muutama eläinkuva syyskuun lomaviikolta.

Kissahan se siellä heinikossa lymyili.

Palokärki männyn rungolla.

Ja (nuori) harmaahaikara leirintäalueen venelaiturilla. Vanhalla harmaahaikaralla on pitkä 'hiusletti', nuorella vain tuollainen pieni hapsu päälaella.

Ihanaa syksyn jatkoa sinulle!

Miten olet valmistautunut syksyn jatkoon?

Palokärkeä stalkkaamassa

Onneksi meillä on luonto! Tänään en mennyt kotipihaa kauemmaksi, mutta luonnon otuksia kävi siellä vierailemassa parin edellisen päivän mukaisesti melkein ruuhkaksi asti.

Aamupäivällä lintutelevisiota olohuoneen ikkunasta katsoessani huomasin isomman tumman linnun lehahtavan naapurin koivuun. Sehän oli kuin olikin palokärki! Ainakin sitä katselin ja tuumailin, ettei kannata lähteä pihalle kameran kanssa, että lintuhan lennähtää heti pois, kun pääsen paikalle. Mutta kun se jatkoi naapurin koivun äärellä ahertamista, oli ihan pakko kokeilla onneaan ja laittaa ulkovaatteet päälle ja kirmata tonttien rajalle.

Olen kuullut palokärjen huudon monesti jotakuinkin tuosta suunnasta, mutten ole saanut lintua näköpiiriini. Koivun kunnosta päätellen, se oli oleskellut aikaisemminkin juuri täällä.

No, pölähtihän se paikalta aika pian saapumiseni jälkeen. Lumessa tarpominen ei ole aivan äänetöntä puuhaa. Jäin kuitenkin odottamaan varmuuden vuoksi. Ja aivan pienen tovin jälkeen se pyrähti takaisin herkullisen puunsa kylkeen.

Ihan esteetöntä näkymää en saanut palokärkeen, oksia oli välissä aivan liikaa. Piti tyytyä siihen näkymään, mikä oli tarjolla. Pahoittelen tuohon väliin jääneitä oksia.

Onkohan tämä palokärjen omaa palvelumuotoilua? Ainakin se muotoilee koivua kovasti uudelleen ja hyvällä palveluhengellä, sillä luulenpa, ettei naapurin isäntä ole osannut edes tilata tällaista palvelua! Koivut eivät näyttäneet mitenkään erityisen elinvoimaisilta viime kesänäkään, nyt luulen niiden elinvoiman olevan ihan erityisen koetuksella. Mutta tikka tykkäsi!

Tässä puu saa kyytiä oikein urakalla.

Ihan kuin olisi ollut pienoisella matkalla! Olin aivan innoissani linnun seuraamisesta. Eipä ole aikaisempina vuosina käynyt vierailemassa näin lähellä. Viereisessä metsässä niitä asustelee, mutta kuusimetsän keskellä palokärjen valokuvaaminen ei onnistu. Tarkkailu kylläkin.

Nyt kannattaa pitää silmät ja korvat auki, luonto on jo kovasti kevätvauhdissa! 🥰

Minä, palokärki ja aurinko hautausmaalla

Tänään venähti työpäivä taas vähän pitkäksi, kun webinaari ei ollut loppuakseen. Kuuntelin jonkin hetken jatkoaikaa ja päättelin oman osallistumiseni puoli tuntia tilaisuuden virallisen päättymisen jälkeen. Vielä jäi jälkeeni innostunut joukko keskustelemaan webinaarin aiheesta.

Aurinko laskee vasta lähempänä seitsemää, joten aurinko hymyili kutsuvasti vielä työpäivän jälkeenkin. Piti valita yhdeksän asteen lämpötilaan sopivat ulkoiluvaatteet, oli pientä säätämistä. Mutta sitten kameran kanssa matkaan.

Menin viereiselle hautausmaalle (asumme kahden hautausmaan välissä, toki muitakin naapureita riittää 😂), koska siellä näkee matalan auringon. Sitäpaitsi hautakivien rakenne ja muoto osaavat olla monesti todella upeita. Leikittelin valolla ja varjolla tutkiakseni kotona otoksia ja oppiakseni niistä sitten jotain.

Yllättäen kuulin linnun äänen ja se osoittautui palokärjen ääneksi. Olen aikaisemmin kuullut palokärjen kutsuhuudon, mutta tämä pulina oli ihan uusi ääni. Mukana oli (tietenkin) lyhyt maisemakuvaus-objektiivi eikä palokärki muutenkaan ollut kovin poseeraustuulella. Mutta räpsyn sain. Kun sitä oikein tarkasti katsoo, siinä erottaa hivenen palokärjen punaista päälakea ja hieman sen silmääkin. Kuva heikko, mutta elämys huikea! 😍

Nyt on erinomainen aika kulkea luonnossa korvat valppaina ja välillä pysähdellen. Se auttaa tarkkailemaan ja kuulemaan, mutta se rauhoittaa itseäkin ja toimii hyvin eräänlaisena läsnäoloharjoituksena kaiken pakollisen ja kiireen keskellä.

Mahtavaa keväisen viikon jatkoa! Auringon säteitä mieleen ja iloa sydämeen 🧡. Ja jos olo on kurja, niin ilon sijaan voi hakea lohtua ja armollisuutta sekä levon hetkiä.

Palokärki

Aamuhetket luonnossa kutsuvat yhä useammin. En laita kelloa herättämään aikaisin aamulla, mutta jos heräys tulee, lähden matkaan.

Tänään olikin kaunis (ja kylmä) aamu. Otin aamupalan mukaani ja nautin sen sopivalla tauolla pellon laidalla. Mikä olisikaan voinut olla enää sen parempaa :-)

Aamu alkoi rusakoilla. Niitä oli pelloilla paljon enemmän kuin pitkään aikaan. Seuraavaksi törmäsin pienehköön kapustarintaparveen. Töyhtöhyyppiä keikkui parven lähellä.

Valkohäntäkauriit pelästyivät ja laukkasivat matkoihinsa. Lisää rusakoita. Tiellä ja puissa näkyi peippoja, mustarastaita, sirittäjiä, talitiaisia, hippiäinen, töyhtötiainen ja metsäkirvinen. Kuulin käpytikan ja tiltaltin äänet. Pellolla kiurut kisailivat näkyvästi ja iloisesti.

Taivaalla lensi kurkipari, jossain kuului kuovin huuto ja käki kukkui. Metsäkauris kipitteli melkein tyynesti ohitseni. Pelästytin hirven, joka vauhtiin päästessään laukkasi muutaman metrin päässä minusta ja pelästytti puolestaan minut. On se vaan iso eläin!

Päivän kohokohta oli palokärjen kohtaaminen. Näen niitä harvoin ja kuvat niistä eivät onnistu koskaan. Tällä kertaa palokärki osui lähelle ja onnistuin jopa kuvaamaan sen ennen kuin sen lähti jatkamaan matkaa.

Aamulla heinät olivat vielä kuuraisia, puolen päivän jälkeen sai jo riisua ylimääräisiä vaatteita pois päältään. Kyllä se on kevättä, vaikkakin hidasta sellaista ;-)

Ihanaa kevään jatkoa :-)