Onko sinulla aikaa kohtaamisille? Työelämässä kannattaa suunnitella ja varata aikoja.

Siirrymme talviaikaan reilun viikon kuluttua. Kelloja käännetään siis tunti taakse (kesään) päin. Hyvä nukkuja saa tunnin lisää uniaikaa. Heikompi nukkuja ihmettelee illalla, kun uni tulisikin jo tuntia aiempaa aikaisemmin. Vielä muutama vuosi sitten hyödyin ja iloitsin ihan mahdottomasti talviajan ensimmäisen aamun lisäunitunnista. Nykyään se tuntuu vain vaikeuttavan asioita.

Aamut valaistuvat väliaikaisesti ja illat pimenevät oikein reippaalla kädellä. Ja muutenkin syksy alkaa muuttua syystalveksi. Täytyykin kaivaa talvisemmat takit ja kengät esiin.

Lähi- tai läsnäpäiviä (miten niitä haluaakaan nimittää) on ollut minun kalenterissani kesälomien jälkeen ennätysmäärä koronasulkeutumisten jälkeen. Se määrä on väsyttänyt, mutta toki on mahtavaa osua toisinaan työkaverien kanssa samana päivänä toimistolle ja ehtiä heidän kanssaan syömään tai kahville. Jos haluaa oikeasti vaihtaa muiden kanssa kuulumisia, ei kannata jättää mitään sattuman varaan. Palaverisirkus pyörii kiihkeänä ja niiden välissä on harvoin mahdollisuus muuhun kuin korkeintaan biotaukoon. Lähipäivien mahdolliset tauot kannattaa skannata jo hyvissä ajoin työkavereiden kalentereista ja tehdä niihin varaus, jos aikoo päästä kohtaamaan.

Kun toimistolla kohdataan harvemmin, on sitäkin tärkeämpää esitellä työkavereita toisilleen sopivien tilaisuuksien tullen. Välillä tuntuu siltä kuin ihmisten esittely toisilleen olisi kovasti vanhanaikaista ja menneen maailman touhuja. Mutta pikaiset esittelyt satunnaisissa kohtaamisissa voivat olla kultaakin arvokkaampia myöhemmin tulevaisuudessa. Kerran tavattua ihmistä on paljon helpompi myöhemmin lähestyä kuin ihan tuntematonta kollegaa.

Muutenkin kannustan kohtamaan muita ihmisiä isoilla korvilla, suurella sydämellä ja hyvällä katsekontaktilla. Muiden joukossa oleminen ei synnytä yhteisöllisyyttä, joskus voi tuntea itsensä kovastikin ulkopuoliseksi ja yksinäiseksi muiden ihmisten joukossa. Jos kukaan ei oikeasti kuuntele, välitä voinnistasi ja jaksamisestasi eikä kohtaa sinua katsellaan, yksin oleminen tuntuisi jopa paremmalta vaihtoehdolta.

Viime viikonloppuna kävin vielä keräämässä hurjan määrän suppilovahveroita, joista suuren osan sain käsiteltyä kuivumaan. Jos veri vetää vielä tulevana viikonloppuna metsään, niin sinnehän minä menen. Sienet ovat sivutuotteita mahtavasta luontoterapiasta, jonka ansiosta saan nollattua menneen viikon ja avattua mentaalisen oven uuteen viikkoon.

Muutama eläinkuva syyskuun lomaviikolta.

Kissahan se siellä heinikossa lymyili.

Palokärki männyn rungolla.

Ja (nuori) harmaahaikara leirintäalueen venelaiturilla. Vanhalla harmaahaikaralla on pitkä 'hiusletti', nuorella vain tuollainen pieni hapsu päälaella.

Ihanaa syksyn jatkoa sinulle!

Miten olet valmistautunut syksyn jatkoon?

Työelämän kärrynpyöräni ja Haapsalun lintuja 🥰

Superhektinen työviikko on ohi. Onneksi. Asiantuntijatyön huonoja puolia tällaisissa työn vaiheissa on muun muassa se, ettei oma tekeminen kokonaisuudessaan näy oikeastaan kenellekään. Kukaan ei näe sitä kaikkea, mihin pistän tarmoni ja energiani. Kukaan ei näe sitä taiteilua, kun yritän saada tekemiset tärkeysjärjestykseen, jotta saan rajattua tämän ja ensi viikon tekemiset toisistaan. Kukaan ei näe eikä tunne sitä tekemisen ja suunnittelemisen ajatusverkostoa, jota säädän päässäni ja yritän muistaa ja tehdä kaiken.

Juuri kukaan ei voi ymmärtää sitä, miten kiire ja tekemisen tulva valloittaa uneni katkoen sitä. Eikä sitä, miten paljon pinnistelyä kaiken muistaminen (muistiinpanojen avullakin) vaatii ja kuinka vaikeaa on pitää kaikkia lankoja riittävän hallitusti käsissä. Vaikka olenkin mielestäni tavallisesti aivan mahdottoman hyvä juuri siinä.

Varmasti on joku ja vielä joku toinenkin, joka harmittelee sitä, etten tehnytkään jotain sovittua. Minulle on todella tärkeää pitää sovituista asioista kiinni, mutta tällä viikolla paletti on vähän hajonnut ja varmasti asia ja ehkäpä toinenkin on unohtunut. Pyydän sitä jo nyt anteeksi. Tämän enempään en tällä kertaa riittänyt.

Samaan aikaan en jaksa iltaisin muuta kuin yrittää palautua. Se siitä henkilökohtaisesta elämästä. Vain minä ymmärrän, miksi olen näin mahdottoman väsynyt ja uupunut. Eikä se helpota oloa yhtään.

Samaan aikaan tiedän hyvin, ettei tämä vaihe työssä kestä enää kauan. Työstä toiseen vaihtamisen sekamelska on samalla työnantajalla pysyessä jonkin verran kaaoottisempaa kuin työnantajalta toiselle vaihtaessa. Silloin vanhat työt eivät raahaudu mukana samaan aikaan, kun pitää siirtyä jo uusiin tehtäviin. Silti en vaihtaisi mitään tästä pois. Tämä kaaos on välttämätön välivaihe, jotta voin siirtyä eteenpäin ja päästä uusiutumaan ammatillisella rintamalla. ja siitä mahdollisuudesta olen pohjattoman kiitollinen 💖.

Vaihdoin siis työtehtäviä ja organisaation osaa nykyisen työnantajani leivissä maaliskuun alusta. Nyt on meneillään hektinen ylimenovaihe. Kiirettä pitää, mutta lomat ja ihanat työkaverit säilyvät. Lisäksi luvassa on upeita uusia ammatillisia haasteita 🥰. Voiton puolella ollaan ja isosti 👍.

Palauttaakseni itseäni pieneen menneeseen lomaani, irtiottooni tästä kaikesta arjesta, syöksyn suoraan Haapsalun lintutunnelmiin. Harvoin tuollaista lintuiloittelua pääsee seuraamaan melkein kotiportailta.

Merihanhet tepastelivat jäällä.

Harmaahaikarat viettivät omaa sulkeutunutta elämäänsä.

Ja paluu merihanhien luokse.

Hyhmissään kyyköttävät harmaahaikarat ovat saaneet seurakseen lokkeja ja koirastelkän.

Ja nyt jäällä on ruuhkaa. Merimetsot ovat saapuneet paikalle. Niiden edessä purjehtii naarastelkkä, takana näkyy valkoisia koirasuiveloita ja lennossa sekä koiras- että naarasuiveloita. Lisäksi paikalta löytyy lokkien lisäksi myös ainakin koirastelkkä.

Näihin tunnelmiin on hyvä lopettaa tämä kirjoitus. Nyt vain nautitaan kauniista viikonlopusta, aprillipäivästä, huhtikuun alkamisesta ja pääsiäisen vapaiden odotuksesta. Juuri nyt meitä hellitään oikein mukavasti 🥰.

Viimeinen lomapäivä, ensimmäinen harmaahaikara

Tänään on tämän lomapätkän viimeinen lomapäivä. On tuntunut taas niin upealta viettää viikonlopun jälkeen vielä yksi lomapäivä ennen töiden aloittamista. Tämä käytäntö sopii minulle kuin nenä päähän. Samalla ensimmäinen työviikko on hieman lyhyempi eikä pitkän pitkä kituviikko töihin paluun rytmittämisen kanssa :-)

Aamulla heräsin ennen aikojani. Puolisen tuntia kääntelin kylkeä ja sitten päätin lähteä ulkoiluttamaan kameraa. Aamuksi oli luvattu hyvää säätä. Aamiaisleipä kassiin, termospulloon lämmintä teetä mukaan ja matkaan.

Kun perillä näin ison linnun liihottavan kohti, virittelin kameran asemiin ja aloin kuvata. Aina kannattaa ensin kuvata ja vasta sitten ihmetellä. Tilanteet menevät ohi niin nopeasti. Osoittautui, että iso hiljaistakin hiljaisempi liihottelija olikin minun kesäni ensimmäinen harmaahaikara :-)

Ensimmäiseen kuvaan tunki itsensä harmaahaikaran seuraksi myös pieni haarapääsky :-) Kuvasta näkyy myös harmaahaikaran erittäin lyhyt takatukka, tämä on siis nuori yksilö. Tukan kasvattamiseen tarvitaan aikaa ;-)

Olen saanut parin viikon aikana metsäreissujen tuliaisina jo kolmesti isoja kutiavia paukamia. Tai siis ne ovat vielä metsästä tullessa vain kutisevia, punaisia ja hyttysen piston kokoisia. Mitään pistosta en ole millään kertaa tuntenut, vähitellen on alkanut vain kutittamaan. Tunnin sisällä paukamat ovat kasvaneet jo todella isoiksi. Ensimmäisellä kerralla neljän viereisen paukaman kunkin halkaisija oli ehkä noin 3 cm. Tuorein tämänpäiväinen yksinäinen paukama kämmenselässä on halkaisijaltaan ainakin 6 cm. Aikaisemmin tilanne on nollaantunut vuorokauden aikana (olen ottanut ekstra-annokset antihistamiinia). Toivottavasti tällä kertaa käy samoin.

Suosittelen: Reitti Järsöhön

Lähdimme ajelemaan ensimmäisen kerran Järsöhön päin eli Maarianhaminasta suoraan etelään illan täytenumeroksi. Aikaa oli vielä ja päätimme katsoa jonkin näppärän matkan päässä olevan kartalla mielenkiintoisen kohteen: Järsö.

Reitti osoittautui vähintään niin viehättäväksi kuin toivoimmekin. Vaikeutena oli saada autoa pysäköityä tai edes pysäytettyä herkullisten näkymien äärelle. Menomatkalla jouduimme jättämään tuon punaisella ympyrällä merkityn kohteen luona nojailleen harmaahaikaran yksikseen, sillä pysähtymismahdollisuuksia ei vain ollut.

Takaisin tullessamme jäin autosta kapean tieosuuden päätyttyä ja suuntasin kameran kanssa  lähemmäs merta. Jos silloin huomasin, että harmaahaikaroita oli monta. Ei enää siellä, mihin jätimme yksinäisen kököttelijän menomatkalla odottelemaan meitä, mutta siellä täällä ihan siinä lähellä. Ja mikä parasta, tuosta merkitystä kohdasta löytyi sitten pysäköintipaikkakin (vaikkei tietenkään merkitty).

Harmaahaikara on varovainen ja lähtee heti hermostuttuaan lentoon ja vaihtaa paikkaa. Onneksi se hermostuu usein kohtuuajassa uudelleen ja lähtee taas lentoon etsiäkseen taas uuden paikan. Kun siis hyvän paikan löydettyään malttaa odottaa, niin ainakin tuosta massasta useampi palasi liihottelemaan ja laskeutumaan tuohon lähelle yhä uudestaan. Silloin pääsi kuvaamaan :-)

Kököttelivät välillä jopa neljän linnun porukoissa milloin luodolla, milloin saaren tai mantereen (vaikkei Ahvenanmaasta voi oikein niin sanoa) rannassa. Ohi lenteli merikotkakin, mutta siitä en saanut kuvaa. Kyhmyjoutsenpariskuntia majaili lähellä myös useampi. Olin täydellisessä endorfiiniryöpyssä :-)

Lähtöpäivänä meille jäi niin ikään hieman aikaa tapettavaksi ja päädyimme käväisemään tuolla uudestaan. Nyt pysäköintipaikka olikin jo tuttu paikka :-)

Sää oli niukasti sateinen, joten emme jääneet kovasti odottelemaan. Pienen saaren rannassa lepäilevä merihanhipari sulatti sydämeni - ei ole mitään tavallista nähtävää sekään minulle. Muutaman kuvan räpsin, ennen kuin palasin takaisin autoon sateen suojaan.

Matkaa Maarianhaminan keskustasta tähän lintuparatiisiin on noin 5 kilometriä.

Ihanaa alkanutta keväistä viikkoa!

Harmaahaikaran muistelua tyrskyisen kelin vastapainoksi

Myrsky näkyy meillä lähinnä kovana tuulena ja jatkuvana sateena. Meillä Hämeessä ollaan myrskyn kuin myrskyn aikaan aika suojassa, ainakin täällä omilla kotinurkilla.

Olen isosta pyykkivuoresta huolimatta käyttänyt viikonlopun aikani lepäämiseen ja valokuvavuoren perkaamiseen. Tällä kelillä univelan paikkaaminen lisäunilla on ollut mitä antoisin tapa viettää viikonloppua ja valmistautua alkavaan viikkoon.

Alkavaa viikkoa puolestaan helpottaa se, että pääkaupunkiseudun lapsiperheet 'hiihtolomailevat'. Palaverikutsuja on melkein nolla kappaletta ja viikon pääsee käyttämään juuri siihen tärkeimpään, mikä vaatii aikaa ja keskittymistä ja jää usein jatkuvan tavoitettavuuden jalkoihin.

Muutaman vuoden vanhat kuvat harmaahaikarasta Pohtiolammen sääksikeskuksen piilokojulta aikaisessa aamuauringossa palauttavat mieleen hetken kiireettömyyden, hiljaisuuden äänekkäiden haikaran rääkäisyjen välillä, odottamisen, hetkessä elämisen ja väsyneet silmät kesken unia haikaran jutusteluun heränneenä.

Nousevan auringon lämmin väri muuttaa tunnelman ja värit epätodellisiksi.

Kävivät haikarat kylässä edellisenä iltanakin. Tämä jäi päivystämään hieman kauemmas. Ilman sävymaailma on aivan toisenlainen, mutta lintujen läheisyys yhtä koskettava.

Harmaahaikara on yhä tavallisempi vieras Suomen kesässä. Nämä harmaahaikarat ovat nuoria. Aikuisilla on musta päälaki ja 'ponnari'.

Lintujen kevätmuutto näyttäisi jo osin alkaneen. Esimerkiksi yksittäisiä kiuruja löytyy jo eteläisiltä rannikoilta. Ajantasaisen tilanteen lintuhavainnoista näkee Tiira-palvelussa.

Oikein mukavaa alkavaa viikkoa!

Viron haikaroita

Viron matkan ensimmäiset haikarahavainnot jäivät pelkiksi havainnoiksi, sillä ajoin autossa kohtuullisessa ruuhkassa tai sellaisessa matkavauhdissa, että tilanne olisi jo pysähtyessä ohi. Onneksi usean päivän mittaiselle reissulle osui noita kohtaamisia useampiakin ja pian silmäkin osasi erottaa haikarat yhä nopeammin.

Maanantaina kuvasin joutessani ylitseni lentävät joutsenet. Päätelmäni perustui siihen, että kävelin juuri pois päin paikalta, jossa oli kymmeniä kyhmyjoutsenia ja niistä osa lähti välillä lentoon ja uusia laskeutui tilalle. Joten isot valkoiset siivekkäät olivat näin suomalaisin silmin tietenkin joutsenia. Onneksi kuvasin ne silti.

Kuvaa katsoessani huomasin, että siivekkäät olivatkin jalohaikaroita. Vaikka olin sunnuntaina nähnyt maassa yhden yksittäisen jalohaikaran (ensimmäinen havaintoni siitä koskaan), mieleeni ei välähtänytkään tällainen mahdollisuus. Korkeallahan nuo lensivät, mutta kyllä ne tästä tunnistaa. Klikkaamalla kuvan saa vielä hieman suuremmaksi. Omalla koneellani katselin kuvaa tietenkin vieläkin enemmän suurennettuna, mutta halusin nyt tähän kaikki ryhmän haikarat mukaan.

Maanantaina näin myös elämäni ensimmäisen kattohaikarani. Tiistaina erään hautausmaan viereisellä nurmikolla, jonka lähelle olin pysäköinyt autoni, käyskenteli yksinäinen kattohaikara, josta sain otettua myös kuvia. Myöhemmin näin kattohaikaroita isommissakin ryhmissä, mutta olin taas matkalla johonkin ja päädyin vain ihastelemaan niitä auton ikkunan takaa :-)

Keskiviikkona ajoin sitten sellaisen kylän läpi, johon oli pystytetty useita kattohaikaran keinopesiä. Melkein kaikki niistä olivat jo käytössä :-)

Eikä kahta ilman kolmatta - haikaralajia siis. Meilläkin tutumpi harmaahaikara tuli todella tutuksi näyksi rantaniityillä. Keskiviikkona sain kuvattua yhtä harmaahaikaraa ihan säädylliseltä etäisyydeltä. Tavallisimmin ne lensivät sen verran kaukana, että lämpimien päivien lämpöväreily rajoitti kummasti kuvien laatua ja lintujen tunnistettavuutta :-)

Mukavaa sunnuntain jatkoa ja hieman lämpimämpää alkavaa viikkoa!

Kuvaleikittelyä ja viikonlopun sään arvailua

Meillä on ollut tavattoman tuulista ainakin parin päivän ja yön ajan. Sellaista puuskittaista ja tukevaa. Kun on satanut, vettä on tullut kerralla todella paljon.

Viikonloppuna meillä Hämeenlinnassa järjestetään perinteiset Elomessut. Lauantaiksi on luvattu tuhdisti vesisadetta, mikä ei toteutuessaan tietäisi ollenkaan hyvää tapahtumalle. Mutta säätieteilijöillä on vielä runsaasti aikaa muuttaa mieltänsä viikonlopun säästä. Vielä eilen sunnuntaillekin luvattiin todella ärhäkkää keliä, mutta tänään ennuste onkin jo huomattavasti parempi ;-)

Iltayön haikarakuvasta yritin muovata jotain. Mustavalkoista, sitten suurta kontrastia ja sitten hieman lisää sävyjä. Pitäisi kokeilla vielä Photoshopilla jossain vaiheessa puhtaasti mustasinistä kuvaa. Voisi toimia kaikkein parhaiten...

Ja sitten pari hieman epätyypillisempää haikarakuvaa - vaanimista, hiipimistä ja tarkkailua.

Ihanaa viikon jatkoa :-)

Jalka kipottaa, ampiaisansoja ja aiemmin otettu kuva

Kun jalka ei pidä liikkumisesta, lohduttaudun aiemmin ottamillani kuvilla. Kuvausreissujen jääminen vähiin ja lyhyiksi alkaa jo jurppia. Etenkin kun kivut eivät hellitä otettaan. Luotan kuitenkin nykyaikaiseen lääketieteeseen. Erityisesti työtapaturmat hoidetaan paljon tunnollisemmin kuin muut loukkaantumiset. Tämä ei siis ole vielä tässä, kyllä minä vielä tänä syksynä kuvaan :-)

Jouduin laittamaan pihalle ampiaisansat. Kokeilin ensin erillisruokintaa niille, mutta se ei riittänyt vähentämään pörrääjien tunkeilua riittävästi. Niitä oli joka puolella, eikä piha ollut enää meidän käytössämme. Tein siis limsapulloansan, jossa iso limsapullo leikataan pienempään yläosaan ja vähän isompaan alaosaan. Yläosa sujautetaan alaosaan ylösalaisin ja teipataan paikalleen. Ansaan sisään lämpimään veteen liuotettua hunajaa ja punaviiniä (valkoviinin teho oli paljon huonompi). Nyt pihalla pääsee olemaan jo melkein normaalisti...

Että tällainen kompromissi tällä kertaa :-(

Sain luvan olla tällä viikolla poikkeuksellisesti kahdella etäpäivällä yhden sijaan jalkavamman vuoksi. Olen kiitollinen esimiehen joustavuuden ja tilannetajun vuoksi :-)

Ihanaa viikon jatkoa - puun latvassa tai jossain muualla ;-) (minä en todellakaan aio viihtyä puun latvassa tai edes oksilla ;-))

Harmaahaikaran kuvia

Näissä harmaahaikaran kuvissa ei ole erityistä tarinaa tai logiikkaa. Kahlasin haikarakuvia läpi ja nämä nyt nousivat ensimmäisinä näytille. Paljon on vielä kahlattavaa niin minulla kuin tällä haikarallakin ;-)

Tässä auotaan nokkaa muuten vaan. Harmaahaikaran ääni on sillä tavalla ei-hurmaavalla tavalla pysäyttävä, että olisin kyllä huomannut, jos se olisi huudellut ;-)

Isompien kalojen joukosta löytyi tällainen sopivamman kokoinen, atreriaksi soveltuva yksilö. Tämä oli ainoa kala, jonka näin sen syövän. Muuten ravinnoksi kelpasi kaikenlainen pieni elävä, kuten korennot.

Tämän kielen näyttämisen huomasin vasta kuvasta, eihän tuo kieli mikään iso tosin olekaan ;-)

Aurinkoista viikonloppua!