Liikahtaminen oman kuplan ulkopuolelle lisää terveyttä, se on nyt tutkittu ja omakohtaisesti todettu

Kuulun niihin ihmisiin, joiden pitää päästä säännöllisesti pois omasta kuplastaan voidakseen hyvin. Ennen koronan tuomia rajoituksia liikahdin kohtuullisen usein ja kunnolla pois oman pesäpaikkani luota - niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Toki liikahdukset olivat minun itseni näköisiä: maanläheisiä ja ihan ilman glitteriä. Koronan rajoitukset pysäyttivät ensin ihan kaiken. Se ei tuottanut mitään isoja ongelmia minulle henkilökohtaisesti. Toki jouduin etsimään uusia liikahtamiskohteita itselleni moneenkin kertaan. Ulkomaille ei päässyt ja kotimaassakin monet puolirauhalliset kohteet löysivät itselleen uusia vierailijoita ja olivatkin hetkessä ruuhkaisia ja tupaten täynnä.

Ruuhkaisuus ei ole minun juttuni. Eikä ahtaus. Ei sen koommin kovaääninen keskustelu tai muiden jatkuva väistely. Tykkään kulkea valtavirran ulkopuolella ja päästä tarkkailemaan ympäristöäni rauhassa. Jätin siis kansallispuistot pitkähköksi aikaa ja monen muunkin suuren yleisön suosiossa olevan paikan. Etsiskelin uusia paikkoja ja reittejä itselleni.

Sitten vapaa-aika väheni huomattavasti isän siirryttyä hoivakotiin ja äidin tarvitessa apua niin laskujen maksamiseen, isän luona vierailuun kuin moneen muuhunkin asiaan. Yhtäkkiä energistä ja jaksavaa omaa aikaa olikin aika niukasti. Viimeistään tuossa vaiheessa aloin tuntea nahoissani elämänmuutosten isot heikennykset omassa jaksamisessani ja hyvinvoinnissani.

Nyt olen panostanut aktiivisesti omien hyvinvointini elementtien hoivaamiseen ja lisäämiseen. Omasta kuplastani liikkuminen on selvästikin niitä asioita, joista en voi menestyksellä luopua kovinkaan paljoa.

Muutama päivä sitten törmäsin tällaiseen Helsingin Sanomien artikkeliin: Poistuminen välillä kotinurkilta pitää terveenä - rajana brittitutkimuksessa vähintään 24 kilometriä. "Ratkaisevaa näyttää olevan se, että matkanteko lisää sukulaisten ja ystävien tapaamista ja osallistumista erilaisiin aktiviteetteihin." Minulla keskivertomatkailu on yksin matkailua tai miehen ja koiran kanssa matkailua. Mutta noilla kaikilla reissuilla tulee tehtyä huomattavan erilaisia asioita kuin kotinurkilla. "”Avainmuuttuja on niiden paikkojen lukumäärä, joissa ihmiset vierailevat kotipaikkansa ulkopuolella. Tämä on yhteydessä sosiaaliseen osallistumiseen ja parempaan terveyteen”, kertoo Lontoon University Collegen tutkija Paulo Anciaes tiedotteessa."

Kävin viime perjantaina vapaapäivälläni Hämeenlinnan kirjaston valokuvanäyttelyn lisäksi myös Riihimäen kirjaston luontokuvanäyttelyssä: Korona-ajan kruunupäitä ja Sammaliston sattumia (Juhani Vormula). Sinne on matkaa yli 24 kilometriä. Ja hyvältä se tuntuikin 🥰.

Sunnuntaina kauniin kelin myötä ehdin monen muun touhun välissä hetkeksi pihalle myös lintujen hurjaa vilinää seuraamaan. Sekin teki hyvää, vaikka tapahtuikin oman kuplan sisällä.

Helmikuu on lopuillaan. Maaliskuu on jo tavallaan kevätkuukausi - eikö vain?

Joustotyöaikaa, saldovapaa ja valokuvanäyttely

Meillä on töissä joustava työaika, toki työtehtävät vaikuttavat kaikkeen. Näin toimistotyöläisellä oletustyöaika on klo 8:15-16:00. Aamun joustoaika on klo 7:00-9:00. Illan jousto on muistaakseni klo 15:00-18:00. Joustosaldon maksimi kulkee 40 tunnissa, joka ilman junamatkustelua kertyy herkästi ajan myötä. Tällä tarkoitan sitä, että junan kanssa matkustellessa läsnätöissä päivä oli niin aamun kuin illankin suhteen melkoisen kellotettu.

Kun teimme jatkuvasti tai enimmäkseen läsnätyötä, matkustin junalla kausilipulla. Se on ahkeran matkailijan edullisin vaihtoehto. Istumapaikkaa EI voi varata, mutta kausilippulaisille on varattu omia kiintiöpaikkoja (joille kukaan ei voi siis varata paikkaa ja häätää sinua siitä pois). Vapautena oli toisaalta tuo mahdollisuus sännätä melkein mihin tahansa reitillä kulkevaan junaan. Noina aikoina niitä kulki meille Hämeenlinnaan tunnin välein. Jotta iltaan jäi omaakin aikaa, töihin piti lähteä ajoissa ja vastaavasti kotiin mahdollisimman sopivasti työajan puitteissa. Elämä oli muuten minuuttipeliä, paitsi että junien myöhästelyt eivät noudattaneet mitään minuuttipelejä. Päivästä tuli pitkä matkoineen kaikkineen, eikä siitä omasta junasta siksi passannut yhtään myöhästyä. Joustominuutteja ei juurikaan syntynyt ja junien myöhästymiset etenkin aamuisin söivät ajan mittaan ne vähätkin kertyneet minuutit.

Etätyön lisääntyessä kannatti välillä käyttää myös sarjalippua. Sarjalippu tuli kausilippua edullisemmaksi, jos matkapäiviä tuli harvoin. Sarjalipun kanssa piti sen sijaan varata paikka AINA. Se vaati entistä tarkempaa suunnittelua ja suunnitelmien noudattamista. Paikkavarauksen pystyi tekemään itse netissä, mutta sen perumiseen tarvittiin puhelinsoitto asiakaspalveluun. Se ei ollut yhtä yksinkertaista ja nopeaa. Tämä oli siis ennen koronan tuomaa isoa etätyökäytäntöä ja kaikki on varmaankin muuttunut noista ajoista moneen kertaan.

Paikan varaaminen tarkoitti sitä, että jokaisen työpäivän osalta piti etukäteen miettiä, milloin pitää olla toimistolla ja milloin on hyvä aika lähteä sieltä pois. Ja kun paikkaa ryhtyi junaan varaamaan, kannatti miettiä, mihin päin junaa sen paikan varaa. Nettisivu ehdotti automaattisesti jotain, mutta paikka saattoi hyvinkin olla lasten leikkivaunussa, joka ei pitkän työpäivän jälkeen ollut se paras palautumispaikka. Kehityinpä ajan saatossa melkoiseksi asiantuntijaksi paikkojen varaamisessa. Sillä en tarkoita nopeutta, vaan parhaan mahdollisen matkapaikan etsintää. Niillä paikoilla on vain todella paljon eroja!

Etätöissä matka-aika (minulla 3-4 tuntia päivässä) jää kokonaan pois. Aamulla pääsee nukkumaan paljon entisen vähän yli viiden herätyksen jälkeen ja iltaankin jää aikaa ihan oikealle elämälle. Työn kannalta on olennaista, että pääsen aloittamaan työt silloin, kun olen siihen parhaimmillani ja pääsen työpäivän päätteeksi tekemään työt sopivaan vaiheeseen ennen lopettamista. Nyt ei minuutin vaihtuminen kellossa määritä sitä, että nyt pitää juosta ja kovaa. Työvaiheen loppuun saattaminen venyttää päivää usein 10-30 minuutilla ja sehän tuntuu sitten tuolla saldossa. Toki nukun sen jälkeen myös yöni levollisemmin, kun mitään ei ole jäänyt töissä kesken ihan kummalliseen vaiheeseen.

Tästä päästään joustavasti ja luontevasti siihen, että olin tämän päivän saldovapaalla. Tälle päivälle olin anonut saldovapaan vähentämään työaikasaldon kertymääni ja tasapainottamaan viikkorytmiäni kuolinpesän tavaroiden selvittelyn ja karsimisen keskellä. Päätin tehdä jotain, mitä en tavallisesti tee. Säästä luvattiin alun perin puolipilvistä, mutta pilviseksi se jäi. Päädyin etsimään valokuvaamiselle vaihtoehtoisia tekemisiä.

Hämeenlinnan kaupunginkirjastossa oli Mia Surakan valokuvanäyttely: Silkkiuikkujen soidin. En ole koskaan ennen käynyt valokuvanäyttelyssä. Nyt oli jo sen aika.

Kuvat olivat kauniita. Syväterävyys oli aivan muuta kuin mitä itse käytän. Pitäisi miettiä sitäkin omassa kuvaamisessa uudestaan. Kannatti käydä.

En ole käynyt kirjastossa ainakaan kymmeneen vuoteen. Kirjasto on peruskorjattu aika perusteellisesti tässä välissä. Tilat ovat nyt avaria, vaikka perusrakenne on se sama vanha.

Ulkovaatteille löytyy oikein runsaasti tilaa. Ennen pohjakerroksessa oli vaatteille tilaa todella niukasti. Nyt kelpaa.

Kirjasto vasemmalla, ja kuten näkyy, Vanajavesi näkyy tuolla tien päässä edessä.

Kehno asiakaskokemus ja mykistävä maatuska

Arvonnan voittosukat ovat kirjekuorissa, kuorissa osoitteet ja postimerkit. Mutta posti ei kulje eikä Postin omat kuoret kelpaakaan kirjeinä, vaan niitä pitääkin taitella, tuunata, käännellä ja teipata, jotta ne kelpaavat kirjeiksi. Saadakseni selville tämän kaiken minun piti käydä pitkä keskustelu erittäin vastentahtoisen ja äkäisen asiakaskontaktihenkilön kanssa. Hän hermostui jo nähdessään kuoreni. Puhetta tuli nopeammin ja enemmän kuin ehdin ottamaan vastaan ja jouduin kysymään häneltä uudestaan, mistä oikein on kyse. Hän ei ilahtunut siitä yhtään ja jatkoi selitystään vähintäänkin yhtä painokkaasti.

Posti ei lähde. Siitä kerrottiin "tuolla" ja hän viittasi kädellään hisseille päin. En suostunut harkitsemaankaan sitä, että joutuisin lähtemään vuoronumerojonottamiseni jälkeen kävelemään ja etsimään tuota tiedotetta sieltä jostain. Hölmönä kysyin, mistä oikein on kyse, kun en ole ollut postittelemassa mitään vähään aikaan. Vastinparini alkoi huitoa yhä kiivaammin ja tiedote löytyikin siitä ihan vierestä. Oikea suunta, mutta ihan siinä vieressä. Pyysin häntä kuitenkin kertomaan ihan itse, mistä on kysymys, ettei minun tarvitse ensin käyttää aikaa tiedotteen lukemiseen ja jatkaa keskustelua sen jälkeen.

Postin lakko. No eipä taas tullut mieleen.

Pyysin saada kuoriin kuitenkin postimerkit, jotta homma etenisi edes hieman. No kuoret eivät käy, niitä pitäisi pienentää. Pystyisinkö minä? (Ai nyt vai?) Kuoret pitäisi saada taiteltua A4-kokoon ja teipattua siihen asentoon. Paksuuden pitäisi pysyä sellaisena, että täyttäisi kirjekuoren kriteerit. Nyt tultiin sellaiseen aihealueeseen, josta minäkin ymmärsin vähän. Ihmettelin ääneen, miten Postin omat kuoret eivät käykään siihen tarkoitukseen, mihin niiden on annettu ymmärtää käyvän. Kontaktihenkilöni kaivoi kirjekuorisabluunan esiin ja näytti isoin elkein, millaisen seulan läpi kuoren pitää mahtua ollakseen kirje.

Paketti maksaa enemmän. Ei se haittaa. Siihen tarvitaan PUHELINNUMEROT. No niitä ei ole 😔. Lupasin teipata ja taitella kuoret oikeaan kokoon. Yhdyshenkilöni alkoi punnita kuoria ja kysyi, onko postimerkeillä väliä? (Kaiken tämän jälkeenkö? 😂) Ei ole. Hän lopulta läiski postimerkit kuoriin ja suoritettiin maksuoperaatio.

Nyt ne kuoret odottelevat tuolla Postin lakon loppua. Huhut kertovat, että loppuisi tällä viikolla. Pitää varmistaa vielä ennen postiin lähtöä. Ja mennä jonnekin muualle kuin tuonne. Elämää saa ankeutettua helpomminkin.

Eilen vietin vuosilomapäivää karsimalla tavaraa vanhempien kodista. Pyrin lajittelemaan ja kierrättämään mahdollisimman paljon. Hyväntekeväisyyskirpputori sai tänään taas monikassisen lahjoituksen. Sitäkin enemmän menee ihan muuhun kierrätykseen. Ikäihmisten vaatteissa on paljon jo runsaasti elämää nähnyttä tekstiiliä, jonka paikka on poistotekstiilin kierrätyspisteellä sikäli, kun sellainen löytyy kohtuullisen matkan päästä ja siellä on tilaa.

Äidiltä on löytynyt runsaasti hyvälaatuisia hattuja ja jonkin verran ns. parempia vaatteita. Isän vaatteita en vielä kierrätä. Kovasti kuluneet vaatteet siirrän kuitenkin jo nyt pois. Parhaat käyttövaatteet hänellä onkin jo hoivakodissa.

Vaatteiden ja astioiden lisäksi asunnossa (heilläkin) on runsaasti tavaraa. Siis koriste-esineitä tai muita käyttötarkoitukseltaan vaikeasti määriteltävää tavaraa. Kaikille ei löydy ottajia.

Tämän äärellä mykistyin. Maatuska Tarja Halonen. Tämä kuva on lokakuulta.

Eilen päädyin tutkimaan, mitä Tarja Halosen sisältä oikein löytyy. Mykistyin lisää.

Sieltä löytyi Martti Ahtisaari 😳. Ahtisaari ei auennut, sisällä ei varmaankaan ollut mitään eikä ketään. Onkohan tämä sitä äitini huumoria?

Jos joku syystä tai toisesta haluaa tämän omakseen, siitä kannattaa ilmoitella minulle.

Säätiedotus lupaa huomiseksi kylmää, mutta kaunista. Ainakin tänne Hämeeseen. Kauniin kelin iloa!

Makkarapastaa ja aurinkoisia koskipäiviä

Olen opetellut tekemään pastoja. Erityisesti teen niitä silloin tällöin pojallemme, joka ei juurikaan kokkaile itse. Kotiruoka painii kuitenkin aina vähän eri sarjassa kuin einekset. Pastan seurana on tähän mennessä ollut broileria ja kinkkua. Välillä mukana on ollut lihan lisäksi myös kantarellia, miniluumutomaatteja, paprikaa ja/tai ananasta. Kastike on ollut kermapohjainen. Pitäisi kokeilla tomaattipohjaista kastikettakin välillä vaihteeksi. Tartun kuitenkin aina sellaiseen reseptiin, joka herättää parhaiten mielenkiintoni. Tuunailen reseptejä aina enemmän tai vähemmän mieleni mukaan.

Tänä viikonloppuna kokeilin makkarapohjaista pastaa - neuvoteltuani asiasta ensin pojan kanssa. Reseptejä löytyi monenlaisia ja päädyin kirjoittamaan ostoslistalle "lihaisia makkaroita" joidenkin ohjeiden mukaisesti. Tein tupla-annoksen, joten pyysin makkaroitakin kahta eri laatua monipuolisuuden lisäämiseksi. Kastike oli jälleen kermapohjainen, mutta siinä oli mukana myös tomaattipyreetä. Lisäsin joukkoon jälleen myös miniluumutomaatteja. Erilliseen astiaan raastin parmesan-juustoa pastan seuralaiseksi.

Pasta on ollut kuulemma todella hyvää. Poika soitti antaakseen palautetta erityisen herkullisesta ruuasta. Mukava palaute lämmittää mieltä, mutta antaa myös aineksia jatkoon. 🥰

Lumisateisen viikonlopun aikana en ole liikkunut paljoakaan. Tämä viikonloppu oli pyhitetty lepäämiseen, löllöämiseen ja täydelliseen huolettomuuteen. Aika hyvin näissä konsepteissa tuli pysyttyä 👍.

Pari viikkoa sitten kävin Vihavuoden koskella ja sieltä on muutamat kuvat vielä fiilistelemättä. Niiden aika taitaa olla juuri nyt 💖.

Kosken yläpuolen tyyntä, aurinkoista ja kaunista maisemaa:

Kosken alajuoksua:

Ja kosken yläjuoksua:

💖

Arvonnan voittosukat ovat jo kirjekuorissa, lähtevät postiin asap. Elämä etenee 🤭.

Talvi on nyt parhaimmillaan ja kauneimmillaan (etenkin juuri sataneen lumipeitteen myötä). Kevät kolkuttelee jo. Ihania helmikuun päiviä!

Säästölippaista säästölaatikoihin ja lippaaseen murtautumisen muistoihin

Arvontapalkintoina olleet sukat lähtevät matkaan viikonloppuna. Tuossa ne nojatuolin käsinojalla makailevat ja syyllistävät minua hitaudestani. Postiosoitteetkin ovat jo selvillä. Lähettäminen on sitten pikkujuttu. Viikonloppuna lepäilyn keskellä siis 👍.

Esittelen tässä vanhempieni kodista löytämäni lapsuudestani tutun esineen. Kyllä se herättääkin nostalgiaa 🥰.

Tämä ei siis ole säästöpossu eikä säästölipas, vaan niiden ammoinen edeltäjä: säästölaatikko. Laatikko on kaksiosainen ja osat pysyvät yhdessä pienellä riippulukolla.

Kun riippulukon irrottaa, ylempi kansilaatikko on poistettavissa. Kolikkoaukon kohdalla on sisäpuolella ylimääräinen pellin kappale, joka estää laatikosta rahojen 'onkimisen'.

Jokaisella sivulla on kuva ja opettavainen sanonta. Lisää tietoa säästölaatikoista löytyy muun muassa täältä ja täältä.

Tämä säästölaatikko oli vierashuoneessa kirjahyllyn päällä, minun vanhan Roope-Ankka-lippaani vieressä. Minun Roope-Ankka-lippaani oli rustiikin ruosteisen tai kuparin värisen ruskea. Se oli mielestäni aina mahdottoman paljon kauniimman näköinen kuin veljeni monivärinen ja muovisen näköinen vastaava lipas. Toki minunkin lippaani oli muovia, mutta se ei vain niin räikeästi näyttänyt siltä 👍.

Yliopisto-opintojen aikaan vietin kesäni kesätöissä pankeissa. Ensimmäisen kesän Säästöpankkipestistä käteen jäi palkan lisäksi vaalean sininen pieni säästönorsulipas. Se oli käytössä pitkään. Sen kanssa opettelin ihan aikuisiällä myös säästölippaaseen murtautumisen. Joskus säästetyt kolikot tulivat kovaan tarpeeseen, joskus vain harjoittelin ja laitoin 'murron' jälkeen saaliini takaisin lippaaseen.

Jostain kirjastahan minä sen säästölipasmurtautumisen taidon opin. Ruokailuveitsen terä kolikon syöttöaukosta sisään ja sen avulla sitten kolikon kalastelun pariin 👍.

Jossain vaiheessa hoksasin, että homma oli paljon helpompaa säästölippaan avaimen avulla, toki ei ollenkaan yhtään niin mielenkiintoista.

Oletko sinä murtautunut koskaan säästölippaaseesi? Jos, niin miten?

Kaunista helmikuun jatkoa! Talvi on nyt minun mielestäni parhaimmillaan. Valoisaa ja viittä vaille keväässä 🥰.

Villasukat isälle, vaikkei hän vaikutakaan aina kuuluvan sukkien kuluttajien sukuun 🤭

Olen tehnyt isälle uusia villasukkia. Hoitajat pitivät viime kerralla siitä, että sukissa oli hieman pitempi varsi, joten tein sitten näihinkin sukkiin hieman tavallista pitemmät varret. Isä on aina niin otettu, kun hänelle tekee jotain ihan itse, mutta ei ole mitenkään erityisen nuuka ulkonäköasioiden suhteen. Väreistä ainakaan keltainen ja punainen eivät kuulu hänen suosikkeihinsa sen perusteella, mitä olen häntä näistä väriasioista jututtanut. Mutta sininen ja vihreä ovat hyviä, näyttää ruskeakin menevän ihan hyvin. Joten päädyin ottamaan pohjaväriksi vähän tummemman harmaan ja täydensin sitä ripelangoilla. Molemmat sukat valmistuivat yhtä aikaa, jottei tulisi katastrofia jonkun langan loppuessa kesken.

Lämpimät ja paksuthan nämä ovat, värilliset osuudet ovat suureksi osaksi kirjoneuletta (joka toinen silmukka eri värillä) ja niissä kulkee sitten kaksi lankaa sylikkäin lämmittämässä.

Siksikin vähän naurattaakin. Kun kävin isän luona vierailulla, hän oli taas lempiasennossaan. Ja toinen sukka oli riisuttu jalasta pois. Tälle miehelle minä siis tein oikein lämpimät villasukat taas 😂. (Huomaa myös käärityt lahkeet).

Toki varmasti tulee taas myös niitä hetkiä, kun jalkoihin tarvitaan jotain todella lämmintäkin 🤭.

Hoitajan kanssa yhteistoimin hilattiin isä sellaiseen 'tavalliseen' asentoon. Isä sai tyynyn päänsä alle ja sänky säädettiin istuvampaan asentoon. Pian hoitajan siirryttyä muihin askareisiin isä alkoi vääntämään itseään jälleen sängyn jalkopäähän hieman poikittain ja jalat kaiteiden päälle. Se oli selvästi tänään maailman paras asento.

Lauantai kuluikin jota kuinkin kokonaan tuolla reissulla. Vanhempien asunnolla järjestelin ja karsin tavaroita reilun neljän tunnin ajan. Nopeasti se aika niissä touhuissa hurahtaa. Tekemistä riittää kuitenkin (tietenkin) vielä moneksi, moneksi päiväksi pitkin kevättä.

Asiasta kukkaruukkuun: Tunnistatko sen tunteen, kun heräät jotenkin todella sikeästä unesta ihan kesken kaiken tukka sekaisin ja pystyssä, etkä ole saada edes silmiäsi auki? Pixiellä on käynyt viime aikoina niin ihan useamman kerran 🤭.

Mieltä lämmittävää ystävänpäivän iltaa! 💖

Sukka-arvonnan voittajat arvottu, Lahti-päivä ja ihanaa keliä luvattu lauantaiksi!

Sukka-arvonta on nyt suoritettu. Mieheni toimi 'onnena' ja poimi omilla kätösillään kullekin sukkaparille voittaja-arvan. Lämmin kiitos kaikille arvontaan osallistuneille ja onnittelut voittajille.

Sukkapari A: Sydänsukat

Voittajaksi nousi Hippohiiren arpa, lämpimät onnittelut! Laitanpa tästä vielä sähköpostia postiosoitetta varten.

Sukkapari B: Kirjoneulesukat

Nämä sukat voitti Hilavitku, lämpimät onnittelut! Näistäkin laitan viikonlopun aikana vielä sähköpostia.

Ja sukkapari C: Tumman vihreät sukat raidoilla

Näille sukille mieheni 'Onne' (ei siis onnetar) arpoi voittajaksi Stanstan. Lämpimät onnittelut! Laitanpa tästä Stanstan blogiinkin viestiä.

Postiosoitteet voi lähettää minulle osoitteeseen luonnonluomaa@outlook.com 🥰.

Huomenna lähden Lahteen tervehtimään isää. Täytyy käydä matkalla suklaaostoksilla, kun en koskaan muista toimia etukäteen. Toki työrintamalla on ollut niin kiirettä, ettei vapaa-ajalla ole liiennyt energiaa juurikaan. Mihinkään siis.

Hieman tässä on totuttelemista siihen, että perillä on vain yhden vanhemman kohtaaminen. Toki myös vanhempien asuntoa pitää nyt perata sillä silmällä, ettei mitään tärkeitä muistoja tai vanhemmille tärkeitä tavaroita sujahda minkään tyhjennyssiivouksen mukana ulottumattomiin. Kaikkea 'turhaa' en yritäkään kuljettaa asunnosta ulos. Tyhjennyssiivous hoitaa sitten ne loput, mitä itse (tai veljeni perhe) ei päätä kierrättää tai ottaa omakseen. Meille ei kovin montaa tavaraa voi tulla ilman, että jotain pitäisi pistää entisistä tavaroista kiertoon. Säilyttämisen halu on jäänyt jotenkin itsestään aivan liian korkealle tasolle.

Viikonlopuksi on luvattu ainakin Hämeeseen luvattoman kaunista keliä. Suosittelen ulkoilemaan 💖. Pienikin valohoito ja alkaneen lintukonsertin kuuntelu tekee hyvää.

Mitä muuta luvassa viikonloppuusi?

Lasilöytöjä vanhempien kotoa: mehulasit by Kaj Franck

Opin pitämään vanhoista lasiesineistä ja astioista, kun anopin kuoleman jälkeen kävin läpi hänen jäämistöään ja pyrin löytämään kiintymyksellä säilytetyille tavaroille uusia sopivia omistajia. Ensin googlasin tavaroita selvittääkseni niiden käypäistä hintaa ja löytääkseni sellaisen sopivan hinnan kullekin tavaralle, mikä ei ollut liian kallis, muttei niin halpa, että joku jälleenmyyjä kiinnostuisi kaupoista.

Hintojen selvittämisen rinnalle nousi pian esineiden taustan selvitys ihan puhtaasta uteliaisuudesta. Oli kummallista, että jokin minun mielestäni tavattoman epäviehättävä esine saattoi olla ihan rahan arvoista muotoilua. Siinä osaaminen vähitellen kasvoi, samoin mielenkiinto.

Viimeistään tuossa vaiheessa elämää ymmärsin hyvin sen, että vaikka kaunis lasi hivelikin silmääni, etenkään arvokasta ja kaunista lasia ei minun passannut jättää omaan kotiini. Tavaran karsimisen halun lisäksi taustalla piili kolhimisherkkyyteni. Kolhin itseäni säännöllisesti. En siis ole altis mustelmille, vaan ihan vain kolhimiselle. Kolhin myös huonekaluja ja esineitä ikävän paljon (ihan tahattomasti siis). Huonekalut selviävät kolhimisistani, hauraat lasiesineet eivät. Jos haluan niiden selviävän tästä ajasta eteenpäin, minun on luovuttava niistä ihailtuani niitä ensin tovin ja otettuani niistä ehkäpä muutaman valokuvan muistoksi.

Nämä lasit löytyivät vanhempien keittiön kaapin perältä. Eivät lasivitriinistä kauniiden tavaroiden joukosta, vaan keittiön kaapin ylähyllyltä kaikkien muiden astioiden takaa. Lumouduin oitis niiden muodosta ja erityisesti niiden väristä. Niitä on varmaankin ollut vähintään klassiset kuusi kappaletta, mutta nyt jäljellä oli viisi. Kaikki ihanasti eri värisiä. Ihana ohut lasi toi värit esiin kauniisti. 

Toin lasit kotiin, jotta pääsin rauhassa katsomaan, ihailemaan ja kuvaamaan niitä. Nämä kuvat ovat kännykällä otettuja. Toivottavasti pääsen kuvaamaan vielä hyvässä valossa järkkärilläkin.

Lasien suunnittelijaksi paljastui suunnittelija Kaj Franck Nuutajärveltä. Sama suunnittelija on suunnitellut Iittalalle klassikoksi muodostuneet Scandia-aterimet. 

Lasit ovat nykymittapuun mukaan melko pieniä, korkeus on 15 senttiä ja leveyttä on vain vähän. Nimikkeeltään ovat mehulaseja. Kauniita kuin mitkä, mutta niiden koti löytyy jatkossa muualta kuin meiltä. Mutta olivatpa hauska tuttavuus 🥰.

Tämän astiahulluttelun kera toivotan sinulle antoisaa loppuviikkoa! 

Nauramisen ilo, koskikaroja ja muistutus villasukka-arvonnasta

Pysähdyinpä tänään taas ihan kunnolla miettimään sitä, kuinka tärkeitä asioita ilo, huumori ja nauraminen ovat minulle. Mietiskely lähti siitä, kun ajattelin eilisiltaa. Juuri ennen nukkumaan menoa päätin vilkaista ihan vähän vielä Instagramia. Instagramin videoista löydän aina jotain  hauskaa ja ilahduttavaa. Niin nytkin. Laitoin perheellekin jakoon muutaman itseäni eniten huvittanutta ja viihdyttänyttä videota. Ihan tyrskyin naurusta niiden aikana, mutta kovasti hiljaa piti olla, sillä mies oli käynyt jo nukkumaan. Olipas vaikeaa olla hiljaa, kun nauratti ihan mahdottomasti. Ja naurustahan seuraa aivan valtavan hyvä olo.

Minun mielestäni hauskat videopätkät eivät todennäköisesti ole kaikkien muiden mielestä sitä suurinta hauskuutta. Huumorintaju ja hauskuussuoni ovat kaikilla niin erilaisia. Ja hyvä niin.

Nyt laitan itselleni listalle nauramiseen asti viihdyttävän hauskuuden löytämisen vähintään kerran viikossa. Se on selvästikin jotain, mikä toimii minulla todella mainiosti.

Tähän taustaksi toistan itseäni jostain aiemmasta kirjoituksestani (sillä niitähän riittää). Minulla oli äitini mielestä ainakin lapsena ja nuorena ruma nauru. Sain monesti kehotuksen ja käskynkin äidiltä olla nauramatta juuri sen vuoksi. Melkoisen kilttinä tyttönä tyydyin siis hymyilemään. Toki aika harvoin tapahtui mitään, mikä olisi minua aidosti naurattanutkaan. Oliko kyse siitä, etten oppinut nauramaan, kun en saanut nauraa vai siitä, etten oppinut nauramaan kauniisti, kun minua nauratti niin harvoin? Siinäpä mysteeri.

Äidin viimeisinä vuosina nauroin useinkin tavatessamme. Hän ei koskaan enää torunut minua nauramisestani tai arvostellut nauruni laatua. Asiat voivat todellakin muuttua.

Arjessa minua naurattaa useimmin Pixie. Hän osaa kaikessa hurmaavuudessaan olla hauska ja yllättävä ihan tämän tästä. Olemme kyllä miehenikin kanssa eräänlaisia hassuttelijoita. Olen onnekas päästessäni olemaan parisuhteessani hölmö ja hassu itseni ja samalla oikein normaali ja arvostettu. Siinä mielessä erityisesti meillä vakka on löytänyt kantensa.

Nauratko sinä usein? Ääneen vai äänettömästi? Millaiset asiat saavat sinut nauramaan? Vai koetko ilon ihan muulla tavoin?

Toki minäkin koen toisinaan myös mykistävää iloa ja onnea, jolloin sanoja ja ääniä ei tarvita (eikä kaivata). Nauru on viime aikojen koettelemuksissa jäänyt väliin ja nyt huomasin taas nauttivani siitä ihan selkäpiitä myöten. Ja onpa niitäkin aikoja ollut, kun ihan selviytyminenkin on ollut tavattoman tyydyttävää.

Tähän loppuun vielä pari koskikarakuvaa 🥰.

Loppuun muistuttelen vielä villasukka-arvonnasta. Perjantaihin kello kuuteen asti pääsee osallistumaan arvontaan. Arvonnan säännöt ja ohjeet löytyvät täältä samoin kuin kuvat arvottavista sukista.

Talvi on melkeinpä kauneimmillaan ainakin täällä lumirajan pohjoisella puolella. Naurettavan iloista tai lempeämmän upeaa helmikuun jatkoa 🥰

Ihana aurinko ja mahtavat koskikarat - oikea kylki ei pidä nukkumisesta vieläkään

Tänään ainakin Hämettä hemmoteltiin aivan mahtavalla talvisäällä. Pakkasta oli noin kahdeksan astetta ja sehän on vain helppo pukeutumiskysymys. Useamman vuoden eri säihin pukeutumiseen perehtyneenä  nämä säät tuntuvat helpoilta kohdattavilta.

Oma pukeutuminen on sikäli helppoa, että lähden ulos luontoon ollakseni ihan itsekseni ja samalla pukeutumistarpeet tulevat vain mukavasta olemisesta. Ei yhtään tarvitse ajatella muita, se on melkoisen rentouttavaa. Tosin kun lähden ulos kaverin kanssa, vaatteet ovat aivan samat. Hyvien ystävien kanssa ei tarvitse ryhtyä hienostelemaan tyylin vuoksi, vaan kelpaan juuri sellaisena kuin parhaiten viihdyn 🥰.

Oli siis kaunista ja aurinkoista, pakkasta sopivan siedettävästi ja aikaakin oli ihan mukavasti. Jo ajomatka oli rentouttavaa. Perillä käveleminen ja ulkoilmasta nauttiminen teki todella hyvää.

Meillä on vielä ihan kivasti lunta monin paikoin. Vuodenajasta ei voi mitenkään erehtyä. Koski oli vielä sula lämpimien säiden vuoksi, mutta maata peitti matala, mutta jämäkkä lumikerros.

Koskella pörräsi ainakin neljä koskikaraa 😍.

Kylkiluun murtuma on varmasti jo parantunut, mutta sillä kyljellä nukkuminen on kuitenkin vielä hieman hankalaa ja paikoin kivuliastakin. On ihanaa päästä kääntymään pitkän tauon jälkeen sille oikealle nukkumakyljelle, mutta se ei enää tunnu samalta kuin ennen. Tätä maailman parhaan nukkuma-asennon menettämisen tuskaa ei voi kuvailla mitenkään. Huonolla nukkujalla yksi hyvä nukkumisasento on kaiken pelastus. Nyt on ihan pakko opetella pysyvästi johonkin uuteen. Enpä olisi osannut kuvitella, että tähän päädyttäisiin 😂.

Missä asennossa sinä nukut? Jommalla kummalla kyljellä (kummalla)? Selällään? Mahallaan? Vai jotenkin muuten?

Ripelankasukka-arvonta - pitkästä aikaa

Pitkästä aikaa villasukka-arvonta. Kahdet ripelankasukat ja yhdet kokeilusukat arvotaan lauantaina 11.2. Arvontaan voi osallistua perjantaihin 10.2. klo 18 asti. Blogin lukijaksi rekisteröityneellä on kolme arpaa sukkaparia kohti ja rekisteröitymättömällä yksi arpa sukkaparia kohti. 

Ilmoita kommenttikenttään, minkä (kaikkien) sukkaparien arvontaan haluat osallistua ja millä arpamäärällä. Jos tuli selitettyä monitulkintaisesti, saa kysyä tarkentavia kysymyksiä 👍. Voit jättää sähköpostiosoitteesi tai muun tunnistetiedon kommentteihin tai lähettää sen minulle sähköpostiin: luonnonluomaa@outlook.com. Ja jos satut voittamaan eikä minulla ole yhteystietojasi, joudut tarkistamaan tilanteen täältä blogistani.

Ensin kokeilusukat eli sukkapari A:

Sydänsukat kohoneuleella. Kapea varsi, hoikkajalkaiselle varmasti sopivan rento, varret voi taittaa (alakuvassa). Koko 35-36. Nämä sukat ovat olleet blogissa aikaisemminkin.

Sitten ripelankasukat, sukkapari B: 

Koko 38. Nämäkin sukat ovat olleet näytillä blogissa aikaisemmin.

Ja sitten uusin ripelankasukkapari: sukkapari C:

Koko noin 39-40.

Kaikki sukat on tehty Novitan 7 veljestä -langasta, joka on hellällä pesuohjelmalla konepestävää. 75% villaa ja 25% polyamidia. Jokin raita voi olla myös 7 veljestä Naturea, joka on muuten sama lanka, mutta 70% villaa ja 30% lyocellia .

Valoisia helmikuun päiviä! 🥰