Uuden vuoden lupausten status, Pixie ja käsitöitä sekä poistotekstiilien kierrätystä

Palasinpa tänään mielessäni uuden vuoden lupauksiani, kun niitä kerrankin tuli tehtyä. Nehän olivat tällaisia:

1. Käyn ottamassa influenssarokotteen (vasta syksyllä siis)
2. Tyhjennän huushollistamme vuoden aikana vähintään 24 roskapussillista 'käyttökelpoista' tavaraa (jota ei kuitenkaan lopulta tarvita). Kierrätän kaiken mahdollisen, roskapussi on nyt vain käytännöllinen tilavuusmittari. Tähän ei lasketa äidin ja isän kotoa kierrätykseen lähteviä tavaroita, vain oma koti on tässä mukana. 24 pussillista tarkoittaa keskimäärin kahta pussillista kuukaudessa. En ole tasainen toimija, joten vuositavoite on minulle toimivampi tavoite kuin kuukausi- tai viikkotavoite.
3. Varaan itselleni viikoittain aikaa työelämäni parantamisen pohtimiselle, suunnittelemiselle ja toteuttamiselle. Tavoitteena on päästä olotilaan, jossa töihin meneminen on mukavaa, töiden tekeminen kiinnostavaa ja yöllä ei valvoskella töiden vuoksi. Minun täytyy arvostaa itseäni ihmisenä niin paljon, että teen työrimpuilulleni jotain, edessä on vielä paljon työvuosia. Olisipa muuten mahtavaa löytää sellainen työnkuva, että työn tekeminen olisi kutsuvaa vielä eläkerajan jälkeenkin! (Tähän lisäkommenttina se, että on minulla monia mahtavia hetkiä työssäni nykyäänkin ja työkaverini ovat ihan huippuja. Jokin painaa kuitenkin yleisarvosanan vähemmän tyydyttävälle tasolle, joten tähän tilanteeseen ei voi enää jäädä odottelemaan!)

Kohta 1 on ajankohtainen vasta syksyllä, ei vielä huolen päivää.

Kohta 2: Tammikuun aikana talosta lähti pois neljä roskapussillista aikaisemmin säilytyksessä ollutta tavaraa. Olen siis hyvin edellä tavoitteitani. Jälki näkyy parhaiten miehen muutamalla vaatehyllyllä, jotka ovat kokeneet todellisen mullistuksen. Olen luopunut myös muutamista itse ostamistani lankakeristä siltä ajalta, kun ostaminen oli nykyistä paljon herkemmässä. Ja muutamia hartaasti säilytettyjä astioitakin lähti samalle hyväntekeväisyyskirppikselle kuin langat ja parhaat palat miehen karsituista vaatteista. Tämä on hyvä alku 👍. Omia vaatteitani olen siis karsinut jo paljon vuosien varrella, joten miehen vaatteet eivät todellakaan ole ensimmäisenä tikun nokassa 😂.

Kohta 3: Tämän olen jo ehtinyt surullisesti unohtaa kokonaan. Mutta siitä huolimatta olen tehnyt lupaamani muutaman kerran, en kuitenkaan joka viikko. Energiatasot ovat olleet lepohetkinä niin matalalla, ettei mieleen ole mahtunut ihan kaikkea. Ja olen lykännyt montaa asiaa. Ihan nolottaa. Onneksi kukaan ei tiedä 👍. Sehän se näissä on kaikkein tärkeintä 🤭.

Mutta tässä siis mennään uuden vuoden lupausten kanssa. Yritän muistaa tehdä tunnustuslistoja (=seurantalistoja) jatkossakin sopivin väliajoin.

Pixien kuono on parantunut hienosti. Täytynee hoivata kuivuvaa rupea jollain voiteella (Bepanthen?), jottei sen kutina houkuttaisi sitä rapsuttelemaan rupea liian innokkaasti.

Käsitöitäkin olemme tehneet Pixien kanssa aktiivisesti. Hän valvoo tuotantoporrasta (minua) kauempaa, muttei juuri sekaannu minun työpanokseeni. Näiden tummanruskeiden valepalmikkosukkien varren pituus on peräti 39 cm. Taitaa olla tähänastinen tuotantomme ennätys (?).

Ja sitten vielä kierrätykseen. Uusi jätelaki velvoittaa kunnat keräämään asukkaiden käytöstä poistetut tekstiilit. Tekstiilijätteet pitää vuoden vaihteesta lähtien lajitella erilleen muusta jätteestä. Ainakin meillä Hämeenlinnassa keräyspisteitä on vain yksi. Maantieteellisesti laajahkolla alueella se on vähän ja asukasmääräänkin suhteutettuna se täyttyy varmasti alta aikayksikön, jos asukkaat vain vähänkin aktivoituvat uuteen kierrätykseen.

Erityisesti äitini ja isäni kotia läpikäydessäni huokailen tuota poistotekstiilien määrää. Ylen uutisessa kerrotaan: "Teoriassa pystymme vastaanottamaan 5 000 tonnia poistotekstiiliä vuodessa eli kilon per asukas, Honkanen sanoo. Kaikkea ei tarvitse repiä uusiksi kuiduiksi vaan lajittelulla voidaan päästä siihen, että suomalaisilta voitaisiin kerätä 2-3 kiloa vuodessa poistotekstiiliä vuodessa, sanoo Lounais-Suomen jätehuollon projektipäällikkö Aki Honkanen."  Äidin ja isän kotoa poistotekstiiliä kertyy mahdottomasti enemmän kuin kilo henkilöä kohti 😳. Eikä 2-3 kiloakaan tunnu missään.

Poistotekstiileihin kuuluvat puhtaat, kuivat, käyttökelvottomat vaatteet ja kodintekstiilit, kuten takit, housut, hameet ja paidat lakanat, pyyhkeet ja pöytäliinat.

Hyvän kelin matkustamisen hyviä puolia

Tammikuussa näkee jo kaunista säätä ja auringon valoa. Helmikuussa valoisuus sen kuin lisääntyy. Lasken jokaisen lisääntyneen valon pilkahduksen lahjaksi. Tähän aikaan vuodesta kaikki valo on yhtä juhlaa.

Toisaalta - jos oltaisiin nyt kesäajassa, aamuyhdeksän hämärä olisikin aamukymmenen hämärä. Niin pimeitä aamuja en itse haluaisi.

Kävin Lahdessa etsimässä kuolinpesän varaston avainta ja muutenkin spottailemassa mahdollisesti säilytettäviä tavaroita. Siihen se perjantai sitten kuluikin. Työ jäi myös kovasti kesken. Minulle vain on kovasti tärkeää, että vanhempieni arvostamat tavarat eivät päädy mihinkään satunnaismyllyyn, vaan arvostaviin koteihin ja käsiin.

Aika kului kuin siivillä. varaston avain löytyi aivan viime metreillä.

Kotiin palatessa sää näytti kaikki viehkeimmät puolensa. Minä pysähdyin kuvaamaan - tietenkin. Usvaa ja laskevan auringon värikästä valoa. Siinä riitti iloa kerrakseen 💖

Ihanaa kuun vaihdetta! Nautitaan, tarvittaessa jopa ilman lupaa 💖

Keittiöfilosofiaa (rutkasti) ja Pixien kuono on saanut osumaa

Tällä kertaa luvassa on kotikutoista keittiöfilosofointia. Jos tyylilaji vierastuttaa, kannattaa lopettaa lukeminen jo tähän. Muuten voi jatkaa lukemista ihan omalla vastuulla 👍.

Taustaa

Pitkäaikainen märehtiminen ja pohtiminen ihmisyyden sekä hyvän ja pahan äärellä on alkanut tiivistyä viime päivinä sanoiksi ja puoliselkeiksi ajatuksiksi. Äidin kuolema varmasti vauhditti ajatuksen kulkua. Sen jälkeen koin paljon ristiriitaisia tuntemuksia suhteessani äitiin. Ja suhteessani hänen kuolemaansa.

Meidän suhteemme on siis melkein aina ollut huono, joskus välttävä. Viimeisen puolentoista vuoden aikana olimme tekemisissä melko paljon ja jopa intensiivisesti. Tuota matkaa on vaikea kuvata enkä nyt edes yritä sitä. Selvää on kuitenkin, että näin äidistä mahdottoman paljon sellaisia positiivisia ja/tai yllättäviä puolia, joita en ollut kohdannut aikaisemmin. Ja meistä tuli kummallisella tavalla läheisiä. Ne, jotka eivät tienneet historiaamme, luulivat meillä olevan hyvin läheinen äiti-tytär-suhde. Ja sitähän se tavallaan olikin osittain.

Kohtasin siis ihmisiä, jotka näkivät meidän läheisyytemme ja esittivät suruvalittelunsa siitä näkökulmasta. Toisessa ääripäässä kohtasin niitä ihmisiä, joilla ei ollut mitään näkemystä meidän lopputaipaleestamme - ja he esittivät hyvin varovaisia suruvalitteluja siitä näkökulmasta. Minua kohdeltiin siis syvästi surevasta tyttärestä etäisen äitisukulaisensa menettäneeseen ihmiseen. Suruni määrä ja luonne määriteltiin vaivihkaa sen mukaan. Joko olin täydellisen murtunut tai en mitenkään kovasti kokenut kolhuja tilanteen myötä. Näin minä siis saamani kommentit näin ja koin.

Voiko ihminen muuttua?

Äiti oli viimeisen vuoden aikana melkoisen eri ihminen (ainakin minun kanssani) kuin koskaan ennen sitä. Mutta jotenkin minun mielestäni hän ei varsinaisesti muuttunut. Jotkin aikaisemmin hallitsevat toimintatavat jäivät vähemmälle, joskus melkein näkymättömiksi. Näkyviin tuli sen sijaan jotain, joka ihan varmasti oli ollut siellä jossain, mutta piilossa ja kovasti vartioituna.

Itse kunkin elämänkokemukset muokkaavat sitä, miten me toimimme, mihin me uskomme ja mitä me suojelemme. Turvallisessa ympäristössä kasvaa keskimäärin erilaisia ja eri tavoin toimivia ihmisiä kuin turvattomissa ympäristöissä. Ja elämä jalostaa käyttäytymistämme edelleen kokemus kokemukselta. Lopulta olemme oman kokemuspohjamme tuloksia - toki oman persoonamme ja omien ominaisuuksiemme kanssa. Jonkun elämän puutarhassa kasvavat vain voikukat ja pajun taimet, jonkun puutarha on rehevää metsää, jonkun hoidettua ja harkiten kasvatettua puutarhaa.

Voikukkapuutarhassa on aineksia muuhunkin, samoin noissa muissakin. Mahdollisuuksia on parempaan ja huonompaan. Olosuhteet rajaavat tai auttavat kukoistamaan.

Paras versio itsestäsi

Tämä lause tuli jotenkin mieleeni näitä ajatuksia päässäni pyöritellessäni. Googlettelin sitä ja sillä tarkoitetaan selvästi aika montaa asiaa. Monessa tulkinnassa mukana on tavoitteiden asettelu ja niiden toteutuminen. Jos mietin äitiäni tai itseäni, en osaa ajatella, miten tavoitteiden enempi tai erilainen asettelu olisi palvellut ketään. Minun ajatukseni siitä, että pääsisi olemaan paras versio itsestään liittyy siihen, että olosuhteet sallivat ja kannustavat niiden parhaiden juttujen esiin nousemiseen. Välttämättä emme edes tiedä, mitä ne ovat, jos olemme joutuneet pitämään niitä aina kiellettyjen asioiden listalla.

Äidin kohdalla minua liikutti viimeisinä aikoina luja luottamus ja läheisyyden kaipuu. Ne eivät olisi olleet aikaisemmin termejä, joilla olisin kuvaillut häntä. Ne ovat olleet suojeltuina, piilossa ja vasta nyt jostain syystä ne tulivat minulle näkyviin.

Näen vastaavaa myös itsessäni. Olen mielestäni kehittynyt ja muuttunut omalla matkallani paljon, erityisesti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Olosuhteet ovat muuttuneet jatkuvasti ja tarvittavat selviytymismekanismit ovat muuttuneet samaa vauhtia. Aina välillä on ollut tilaa kukoistaa ja löytää omia piileskelleitä ominaisuuksiaan, oppia lisää elämästä ja opetella lisää niitä elämäntaitoja, joita haluaa hallita.

Olen tavannut tänä aikana muutaman lapsuuden tai nuoruuden aikaisen koulukaverin, joiden käytöksestä olen huomannut, etten ole ollut kovin miellyttävä ihminen heidän mittapuunsa mukaan niinä aikoina. Ehkä en ole vieläkään, kuka tietää. Ovet niihin ihmissuhteisiin eivät kuitenkaan enää avaudu, sillä monen mielestä ihminen ei muutu. Ehkä niihin ihmissuhteisiin ei siksi kannata yrittää palatakaan.

Juuri nyt koen kuitenkin olevani jotenkin paras versio itsestäni - tähän mennessä. Se tuntuu hyvältä. Ja matkahan jatkuu. Olen huomannut taas uusia juttuja, joita haluan ymmärtää ja oppia.

Jaksanko ja muistanko kannustaa ja ravita kanssaihmisiäni olemaan parhaita versioita itsestään?

Tämän kysymyksen äärelle pääsin innostumaan tuoreimman projektipäällikkövalmennuksemme jaksolla: Projektipäällikkö ja ihmisten johtaminen. Kouluttajamme hyvät näkemykset saivat minut innostumaan (ja vaahtoamaan) siitä, kuinka projektipäällikön - tai kenen tahansa työkaverin - mahdollisuutena on luoda olosuhteita, joissa asiantuntijatyökaveri pääsee kukoistamaan ja avaamaan parasta itseään tai sitten sulkemaan sen(kin) oven ihan tykkänään.

Kun näitä sitten paasasin siinä ääneen, aloin hämäläisenä reflektoimaan juttua illalla, eli heti siihen perään 👍. Olen mussutellut tässä muutaman päivän aikana itselleni uusia tavoitteita. 1) Yritän luoda sellaista yhteistyötä muiden kanssa, jossa he pääsisivät olemaan rohkeasti omia parhaita painoksiaan. 2) Pyrin kuuntelemaan paremmin, intensiivisemmin ja jos mahdollista, niin ihan loppuun asti. Tuo loppuun asti kuunteleminen tekee tiukkaa, kun mopo lähtee innostuksesta käsistä jo matkalla, mutta asetetaan se silti tavoitteeksi. 3) Yritän malttaa olla valistamatta ja neuvomatta ihmisiä silloinkin (aina) kun tiedän (kuvittelen) olevani oikeassa. Uskomukseni siitä, että teen muille palveluksen, kun kerron heille asioiden oikean laidan (oman käsitykseni siitä) ei välttämättä ehkä olekaan se paras mahdollinen. Alan uskoa, että jotkut haluavat sittenkin toimia ennemmin väärin (oman näkemyksensä mukaan oikein) kuin parhaalla mahdollisella tavalla (minun käsitykseni mukaan).

Se oli siinä

Tämän kaiken halusin saada kerrottua. 

Huomenna luulen kiikuttavani koiran eläinlääkärille, posken/kuonon haava ei näytä paranevan toivotusti. Ja ensi yön nukun varmasti levottomasti pelätessäni koiran rapsuttelevan ruven taas irti 😞.

Hankimme Pixielle kaulurin estämään kuonon rapsuttelua, mutta siitä syntyi vain stressiä ja jähmettyminen. Tässä hän on hyytynyt paikoilleen, vaikka sai herkkupötkylän suuhunsa. Toki pötkylästä ei irroteta otetta, mutta siinähän sitä vain seistä jöllötellään.

Lopulta päädyimme ottamaan kaulurin pois ja laittamaan rapsutustassuihin sukat kuminauhojen kera. Niistä syntynyt jäätyminen ja jalkojen ojentelu kesti huomattavan paljon lyhyemmän ajan ja nyt onkin selvästi jo iltaunien aika.

Posken haava on syntynyt todennäköisesti tavanomaisessa ulkorappusten rynnistämisessä, jossa aina välillä tapahtuu haavereita. Kuka nyt malttaisi tulla rappuset ylös rauhallisesti ja hallitusti?

Vaihtelevaa valoa matkalla siunaustilaisuuteen

Aurinko paistoi eilen kauniisti, kun lähdin ajamaan kohti Lahtea ja äidin siunaustilaisuutta. Alle kymmenen kilometrin päässä keli oli jo sumuinen, valoa tihkui kuitenkin sumun läpi. Pysähdyin matkan aikana muutamaan kertaan ottamaan valokuvia. Paluumatkalla olikin jo hämärää eikä energiaa muutenkaan liiennyt enää kuvaamiseen.

Valo muuttui matkalla moneksi. Melkoinen kirjo erilaista valoa tuli kohdattua kohtuullisen lyhyellä matkalla. Se tuntui jotenkin sopivan päivän tunnelmaan. Elämään mahtuu sitä kaikkea. Ja pienikin valo tuo toivoa.

Kävin ensin isän luona. Päädyimme nopeasti siihen, että isän on parempi jatkaa arkeaan hoivakodissa  eikä yrittää sopeutua hautajaisiin.

Kaikki kuvat ovat muuten värikuvia, vaikkei sitä heti ensimmäisistä kuvista huomaakaan 👍.

Pappi tiedusteli ennakkokeskustelussa virsien määrästä. Tavallisesti ohjelmassa on kuulemma 1-3 virttä. Minä kerroin yltiörehellisesti, että minun mielestäni virsien laulaminen hautajaisissa on mielestäni kaikkein pahin juttu. Laulan mielelläni - virsiäkin - mutta surun keskellä virsien laulaminen on tuskaa. Ja sitä nöyryyttävämpää tuskaa, mitä pienemmät hautajaiset. Isossa tilaisuudessa kukaan ei kuule ääntäsi ja sen hajoamista, pienessä tilaisuudessa mikään ei ole yksityistä. Päädyimme yhteen virteen ja kanttorille annettiin muun musiikin suhteen vapaat kädet. Se osoittautui hyväksi ratkaisuksi.

Hautaustoimiston kautta järjestyivät myös kaikki kukat, joten riitti, että sai raahattua itsensä paikalle 💖.

Tilaisuus oli kaunis ja turvallinen. Päivä oli silti kieltämättä melkoisen raskas.

Kiitos myötäelämisestä 💖

Paksunahkaisuutta keräilemässä ja Pixie käsitöiden äärellä 💖

Kun elämässä on kaiken kaikkiaan rankkaa, moni ikävä asia suodattuu ohi ihan vain suuruusluokan vuoksi. Mutta välillä käy niin, ettei jaksaminen riitä ihan arkihevonpaskaankaan. Samasta arkusta se jaksaminen kaikkiin suuntiin jaetaan. Välillä ei vain ole enää, mitä jakaa.

Paksunahkaisuus toisi monia mahtavia selviytymiskeinoja niin henkilökohtaisen kuin työnkin stressin sietämiseen. Mutta sitä ei saa kaupasta ja herkkänahkaiselle sellaisen hankkiminen omin ansioin on vaativaa ja hidasta puuhaa. Joten tässä sitä kärvistellään.

No niin. Tämä päivä oli heikko eli suomeksi sanottuna huono. Valmistaudun ensi viikonlopun hautajaisiin, joten pohjavire ei ole rakentava. Silti toivoin työviikon alulta enemmän, olenhan jonkin asteinen työholisti. Siitä (holismista) pyristelen hiljalleen pois.

Pixie-koira ei tule lähelle, kun teen käsitöitä. Valokuva Pixiestä ja käsitöistä piti ottaa vaivihkaa lavastamalla. Onnistuihan se jotenkin 💖

Ihania tammikuun lopun päiviä 💖

Uniruuhkaa ja ripelankasukat

Minä kuulun ahkeriin unten näkijöihin. Pystyn muistamaan unistani aamuisin melko paljonkin, jos siihen heti aamulla oikein keskityn. Olen opetellut vatvomaan uniani vain silloin, kun niissä on jokin toistuva kaava. Silloin tiedän, että minun kannattaa pysähtyä miettimään, mikä alitajunnassani vaivaa. Toki herkuttelen joskus seuraavana päivänä unillani myös, jos ne ovat olleet erityisen innostavia, kiinnostavia tai mukavasti vauhdikkaita.

Unitutkimus on ainakin toistaiseksi vielä aika pientä tai kevyttä, miten sen nyt sanoisi. Aika vähän mistään tiedetään. Teoriat unista ja niiden merkityksestä ihmiselle ovat muuttuneet aikojen saatossa, mutta edelleenkin kyse on paljon juuri teorioista. Siksikään en yritä pitää unipäiväkirjaa tai muutenkaan isosti keskittyä muistamaan uniani. Niitä on niin paljon ja ne ovat melkoisen päättömiä. En ole keksinyt iloa yksittäisten unien kertailemisesta päiväsaikaan - jolleivät ne siis ole olleet poikkeuksellisen kiinnostavia ja viihdyttäviä.

Tyypillisesti pään sisäinen ruuhkani purkautuu yöllä unena, jossa olen menossa jonnekin. On aikataulu, jossa en pysy. Tavaroita pakattavana - ihan liikaa, siksi myöhästyn. Ja pääsen lähtemään vasta, kun pitäisi olla tulossa jo takaisin. Tavaroiden pakkaamisessa joudun kulkemaan kaupungin (usein Jyväskylä) halki suuntaan ja toiseen. Eksyn usein ja muistan unessani eksyneeni aikaisemminkin. Ja siinä sitä aikaa taas palaa. Jossain vaiheessa olen paikassa, josta halusin ottaa valokuvan tai jossa muuten vain ilmestyy yhtäkkiä taivaalle valtava määrä ihmeellisen kauniita lintuja. Joko olen jättänyt kamerani jonnekin tai hukannut sen eikä kuvan ottaminen onnistu. Tai jos kamera on mukana, se ei toimi - koskaan.

Mielenkiintoista noissa unissa on se, etten stressaa yhtään. Totean vain aikataulun lipsuvan ja mietin tämän tästä, kannattaako kaikkea oikeasti pakata, vai voisiko osan tavaroista jättää vain paikoilleen (niin kuin olen tehnyt monesti aikaisemmin).

Tämän toistuvan kaavan olen käynyt mielessäni läpi ja huomaan sen kertovan liiasta kuormituksesta. Viimeistään silloin pitäisi ryhtyä rauhoittamaan elämää ja tahtia.

Nuorempana näin paljon seikkailu-unia tyyliin James Bond, vaikken silloin katsonut televisiota juuri koskaan saati sitten katsonut elokuvia. Unissa juostiin roistoja pakoon, ammuskeltiin puolin ja toisin, paettiin teollisuusrakennuksen hissin piilotettuihin kerroksiin ja sieltä hissikuilun kautta eteenpäin sekä paettiin helikoptereilla. Tunnelma oli intensiivinen, mutta koskaan ei pelottanut. Eikä luoti osunut minuun koskaan.

Lentounet ovat lempiuniani. Niissä osaan lentää ihan ilman apuvälineitä ja lennänkin maailmasta toiseen - vähän kuin jossain peleissä. Näissä unissa huomaan välillä, että nyt on kyse unesta ja pystyn joskus kääntämään unen juonen parempaan päin päättämällä lentää jonnekin muualle.

Luin jostain juuri eilen tai toissapäivänä artikkelin (jota nyt en sitten löydä mistään), että suurin osa nähdyistä unista ei ole hyviä eikä pahoja unia, vaan ihan tavallista tekemistä. Minä en muista tavallisia uniani. Paitsi jos toistuva pakkaaminen ja linja-autoaseman etsiminen lasketaan tavalliseksi tekemiseksi.

Kaikki eivät kuulemma ainakaan tiedosta näkevänsä unia. Näetkö sinä unia ja muistatko niitä vielä aamulla?

Ja sitten kuva ripelankasukista - tuhrasin lankakerien jämiä ja harjoittelin samalla kirjoneuletta ja värien yhdistelemistä. Tein molempia sukkia yhtä aikaa. Jos jäljellä oli vain yksi kerä jotain lankaa, punnitsin sen ja jaoin kahteen yhtä painavaan kerään. Monesti sukista jää kaksi kerän jämää, yksi kummastakin sukasta. Tällöin minulla on tasakokoiset kaksoskerät jo valmiina.

Nyt virheenä oli tehdä joustinneuletta kiertäen. Sukan suu on jämpti, olisi ollut parempi tavallisella joustinneuleella. Muistan tämänkin seuraavalla kerralla. Tavallinen joustinneule on sitä paitsi paljon mukavampaa neulottavaa.

Hyvä harjoitus jälleen kerran. Kuviot ovat omasta päästä (sieltä vähenee tavara kovaa vauhtia). Väreihin olen tyytyväinen. Sukkien koko on noin 38.

Oikein mukavaa viikonlopun jatkoa!

Sain sentin - ja sydänsukat valmiiksi

Kävin luuntiheysmittauksessa. Edellinen mittaus tehtiin kaksi vuotta sitten. En ole saanut vielä varsinaisia mittaustuloksia, mutta muuten sain ilahduttavia kotiin viemisiä tuolta käynniltä. Sain sentin! Tai taisi olla peräti puolitoista senttiä! Tässä iässä senttikin on paljon. Etenkin, kun sen saa ihan tuosta vain.

Kyse ei siis ole rahasta, vaan pituudesta! Pari vuotta sitten olin kovasti maani myynyt, kun mittaustulos näytti kovasti lyhentynyttä Susannaa. Oli hieman pelottavaakin ajatella, että pituutta oli lähtenyt nuoruudesta peräti pari senttiä pois. Ja nyt sain sen melkein kokonaan takaisin!

Juju lienee nuorena niin notkean ja taipuisan selkäni jäykistymisestä jossain vaiheessa aikuisikää. Kun sitten alkutiedoiksi otettiin mittaa niin painosta kuin pituudestakin, pituuden mittaus taisi olla ensimmäinen muutamaan vuosikymmeneen. Hieno asettumiseni seinää vasten ei kelvannut, vaan kantapäät piti olla kiinni seinässä. Se teki selälle isoja haasteita, kun hartiatkin piti saada seinään kiinni. Melkoisen selän kaaren jälkeen homma onnistui jo kaksi vuotta sitten, mutta jonnekin hukkui pari senttiä pituudestani.

Sisuunnuin silloin ja opettelin oikomaan ruotoani säännöllisesti ja tekemään sille välillä kevyttä jumppaakin. Nähtävästi jumittunut notkoselkä on sitten hieman tasaantunut, vaikka taitaa ihan yhtä jumissa olla vieläkin. Sieltä löytyi kuitenkin lisäsenttejä puolentoista sentin verran. Pääsin rikkomaan 160 sentin rajan ja olo oli taas pitkä ja virkeä 🤭.

Sukkarintamalla on käynnissä taitojen lisäämisen ja harjoittelun vaihe. Palmikko- (tai pintaneule-)sukkien kohdalla huomasin, että jatkossa puikot kannattaa valita kokoluokkaa isommiksi. Sain kuitenkin sydänsukat valmiiksi - hieman pienempinä kuin suunnittelin, mutta kuitenkin.

Koko on minulle juuri sopiva, joten se on varmaankin 36-37. Varret ovat juuri naftit, eivät mukavan rennot, jotka vetäisi housujen lahkeidenkin päälle. Mutta kyllä näitä varmasti joku voi käyttää.

Ihmettelin tässä noita omissa jaloissani kännykällä kuvatessani, että onpas pitkä resori. Ja sitten muistin, että varsi oli tarkoitettu käännettäväksi. Mutta kivalta se näytti yläkuvissa kääntämättäkin minun mielestäni.

Tuli hyvää harjoitusta ohjeiden lukemisesta ja noudattamisesta. Mutta en tee näitäkään enää toista paria.

Kaunista, leppoisaa ja hieman hillitöntä tammikuun jatkoa 💖

Haaste Kristiinalta: Kolme asiaa

Kristiina julkaisi omassa blogissaan Kolme asiaa -nimisen haastekirjoituksen ja sain ihanasti haasteen vastata siihen samalla aiheella. Kristiina asetti riman korkealle, mutta tyydytään tämän blogin puolella siihen, mitä tämä ilta tuo tullessaan 👍.

Kolmen asian listoilla mennään siis.

Kolme asiaa, joiden tekemistä olen lykännyt

1. Kampaajalla käynti. Lykkääminen ei ole ollut tietoista eikä tahallista. Vuoden vaihteen influenssa sekoitti taas suunnitelmat ja elämän muutenkin. Sitten olenkin mennyt pipo vinossa töiden ja muiden velvoitteiden kanssa. Tukkani on kamalan näköinen, pitäisi varmaan pitää pipoa päässä sisällä, niin näyttäisi paremmalta. Mutta juuri nyt lähetin kampaajalle viestiä ja kyselin vapaita aikoja. Jospa tämä tästä. (Sain kampaajalta viestin takaisin, torstaille on nyt varattu kampaajan aika!)

2. Lankojen järjestäminen. Olen suunnitellut uuden järjestyksen suunnittelemista, mutta muiden hommien jalkoihin pahnan pohjimmaiseksi se on minun listallani vain jäänyt. Täytynee taas kirjoittaa parikymmentä post it -lappua itselleni eri puolille taloa muistuttamaan aiheesta. Se on auttanut moneen unohdukseen aikaisemminkin 👍.

3. Maljakon peseminen. Se on jäänyt tiskipöydälle ja näyttää siinä tavallaan niin mukavalta, että olen kokonaan unohtanut, että sehän pitäisi pestä. Ihan tyypillistä minua. Sopeudun uusiin paikkoihin ilmestyviin tavaroihin niin helposti, etten ehdi häiriintyä niistä.

Kolme asiaa, joita kaipaan

1. Lehtivihreän aika vuodesta. Se voi olla kevättä, kesää tai syksyä. Kunhan lehtipuissa on vihreitä lehtiä, edes pieniäkin ja vaikka edes vähän. Minä alan varmasti hyristä onnesta kovaa, kun se aika vihdoin saapuu 💖.

2. Matkalla oleminen. Se matkakin voi olla lyhyt tai pitkä, lähellä tai kaukana. Kunhan on irtiottoa arjesta ilman kiirettä ja isompia aikatauluja.

3. Omat reissut. Tämä on todella itsekästä, mutta omat reissuni ovat minulle tärkeitä latausaikoja. Nyt on aika pitkään ollut tilanne, jolloin en ole kaiken muun härdellin keskeltä osannut irrottaa itseäni omille reissuilleni. Nekin voivat hyvin olla lyhyitä päiväreissujakin. Käyntejä hoivakodissa ja vanhempien kotona paikkoja laittamassa ei lasketa omiksi reissuiksi.

Kolme asiaa, jotka olen pannut merkille

1. Mukavia ihmisiä on olemassa ihan yllättävän paljon. Ensivaikutelma usein hämää, sen varaan ei kannata nojailla. Mukavat ihmiset vastaavat kivasti pieniinkin huomaavaisuuksiin. Käyttäytyminen luo käyttäytymistä. Arvostavalla kohtelulla oppii toisesta paljon - ja yllättävän usein jotain todella mukavaa.

2. Minä en ole liian vanha. Jos joku väittää niin, hän on liian ymmärtämätön ymmärtääkseen asian oikean laidan 💖.

3. Jotta voi arvostaa muita, pitää arvostaa itseään. Niin se vain on.

Kolme asiaa, jotka tekevät minut iloiseksi (tämä on helppo)

1. Perhe

2. Ystävät

3. Luonto

Kolme asiaa, joita suosittelen

1. Itsestään huolen pitäminen. Itsestä huolen pitäminen auttaa jaksamaan ja pitää arjen parempana. Se lisää myös armollisuuden määrää, eikä sitä ole maailmassa koskaan liikaa.

2. Ystävällisyys. Jälleen kerran: Käyttäytyminen luo käyttäytymistä. Jotain heijastuu takaisin, usein jotain hyvää. Ystävällisyys ei ole keneltäkään pois. Sitä ei tarvitse ruokkia muiden vuoksi, ihan oman itsensä vuoksi ystävällisesti toimiminen tuo meille kaikille paljon hyvää. 

3. Erilaisuuteen ja uuteen suhtautuminen arvostavasti ja uteliaasti. Minkään oven takaa ei löydy mitään hyvää, jollei sitä ensin aukaise.

Kolme asiaa, jotka haluan tehdä pian (tämä on vaikea)

1. Tavata / olla yhteydessä ystävien kanssa. Tauko on ollut liian pitkä. Oi ja voi.

2. Lähteä perheen kanssa syömään. Heti kun kalenterit sopivat yhteen 💖

3. Istahtaa alas pitämään uuden vuoden lupauksiani.

Iso kiitos Kristiinalle muhkeasta haasteesta! Enpä ilman haastetta olisi itsekseni tällaiseen pakettiin tarttunutkaan. Mutta oli kiinnostava haaste, pisti miettimään ja vähän pysähtymäänkin. Tämäkin ovi kannatti taas avata 💖

Elämä voittaa influenssan jälkeen, käsityöt jatkuvat ja riperuokareseptit kiinnostavat

Toipilasviikko influenssan jälkeen on rämmitty läpi ja nyt olo alkaa tuntua tukkoista nenää lukuun ottamatta ihan mukavalta. Nenä on välillä ihan täydellisen tukossa, mutta se nyt kuuluu minun ominaisuuksiini. Siitä on kiva välillä tiukan paikan tullen vähän valittaa, mutta eihän se valittaminen tilannetta miksikään muuta. Ja aina se tukkoisuus on ennemmin tai myöhemmin mennyt ohi. Täytyy vain jaksaa sinnitellä 👍.

Käsitöitä olen malttanut tehdä välillä ihan rauhakseenkin. Istunut vain nojatuolissa, tehnyt käsitöitä ja antanut mielen lentää. Ei tietokonetta eikä televisiota. Eräänlaista mindfulnessia sekin, kunhan käsityö ei ole liian vaativa eikä stressaava.

Käsityökokeiluja olen tehnyt hiukan. Yhdet pintaneulesukat sain valmiiksi (minä kutsun niitä aina palmikkosukiksi, vaikkei niissä varsinaisia palmikkoja olisikaan) ja yhdet kirjoneulesukat (ripelankasukat) ovat puikoilla. Kirjoneuleen suhteen olenkin jo oppinut sen, että puikot pitää olla kirjoneuleessa astetta isommat kuin sileässä neuleessa. Nyt huomasin myös sen, että vähänkään monimutkaisemmassa pinta-/palmikkoneuleessakin puikot kannattaa myös valita puolta numeroa isommiksi. Toivottavasti jatkossa myös muistan nämä opit 👍.

Isälle neuloin villasukat ihan aavistuksen tavallista pitemmällä varrella. Isä oli niistä todella ilahtunut, kun kuuli niiden olevan hänelle ihan itse tehdyt sukat. Jalkaansa hän ei niitä vielä halunnut, paljain jaloin oli hyvä köllötellä peiton alla.

Hoitajat hakivat isän myöhemmin syömään ja auttoivat pyörätuoliin. Isä on ymmärtääkseni taas kaatunut ja satuttanut itseään (saisivat ilmoitella näistä 😡) ja siksi meno on nyt vähän varovaisempaa, vaikka isä yrittikin jo kävellen hipsiä liikkeelle. Hoitajat pukivat isälle uudet villasukat jalkoihin. Isän laitostossut onneksi joustavat sukkien mukaan sopiviksi ja jalkaan voi välillä siksi laittaa paksumpaakin sukkaa.

Muutaman viime kuukauden aikana olen pyrkinyt myös ruoka-aineiden tehokkaampaan hyötykäyttöön. Mies hoitaa meillä kauppareissut ja minä yritän siinä sivussa varmistaa mahdollisimman pientä ruokahävikkiä. Yritän tämän tästä pähkiä olemassa olevista ruoka-aineista (erityisesti nopeasti pilaantuvista aineista) riperuokia tai edes ripevälipaloja. Lämpimiin voileipiin saa häivytettyä monenlaista, samoin pyttipannuihin. Tänään eilisen ison broilerimäärän innoittamana valmistin meille broileri-kantarellikiusausta. Juustoa löytyi vielä runsaasti joulun jäljiltä, broilereita eiliseltä, kantarelleja olen kerännyt pakastimeen melkeinpä sopimattoman paljon (kyllä ne kaikki tässä perheessä vielä kuluu). Kaupasta tarvittiin vain perunasipulisekoitusta ja ruokakermaa. Kerman lisäksi ruokin perunasuikaleita (tässä tapauksessa) myös kanaliemellä, sitäkin löytyi kotoa. Kyllä on ihan sankarillinen olo ruokahävikin vähentämisen onnistumisesta!

Ja olihan se ruoka oikein hyvääkin 😋.

Samaan hengen vetoon täytyy tunnustaa, etten ole todellakaan näissä jutuissa mikään virtuoosi, mutta ahkera ja innostunut aloittelija kuitenkin. Kaikki onnistuneet yritelmät ovat pois jätteistä 👍.

Iloa alkavaan viikkoon! Päivät pitenevät ja talvi lähenee parastaan. Jaksellaan 💖

Hautajaisten järjestäminen etenee, oikein hyvää loppiaista!

Hautajaisten järjestäminen edistyy (luullakseni) ihan hyvin. On mahtavaa, että löytyy hautaustoimisto, joka toimii oikeana kumppanina tällaisissa tilanteissa. Ymmärrän hyvin, että on paljonkin ihmisiä, jotka haluavat järjestää läheistensä hautajaiset kokonaan itse alusta loppuun. Minulle juuri tässä ja nyt sopii tämä helpottava yhteistyö erinomaisen hyvin.

En oppinut lapsena, nuorena enkä aikuisenakaan koskaan oikein tuntemaan ja ymmärtämään äitiäni. Hänen sairautensa loppuaikoina pääsin näkemään hänestä niitä puolia, joita en koskaan aikaisemmin ollut nähnyt. Näin sen piilotetun ja taustalle jääneen puolen. Kauniisti huumorintajuisen, läheisyyttä hakevan ja arvostavan ja leikkisän puolen. Se on arvokas lisä siihen toiseen puoleen hänestä, joka oli kovempi ja puolustautuvampi puoli hänestä.

Äiti piti arvostamisen näyttämistä tärkeänä. Siksi hautajaisten järjestämisessäkin arvostuksen osoittaminen ja näyttäminen on ohjenuoranani. Ei siten, että otetaan kallein mahdollinen, vaan hyvä, kaunis ja kunnioittava. Siinäkin hautaustoimisto osaa olla hyvänä konsulttina minulle. Valinta on aina helpompaa tehdä suositusten perusteella kuin kahlaamalla läpi runsaita kuvastoja.

Lisään tähän vielä jo aikaisemmin julkaisemani kuvan äidistä. Tässä hänellä on minun tekemäni kämmekkäät (jotka sitten jollain sairaalareissulla katosivat jonnekin) ja keeppi. Hän oli noista niin tavattoman ylpeä ja kävi esittelemässä neuleitaan melkein kaikille vastaantulijoille kuntoutussairaalassa. Hän koki tulleensa arvostetuksi jo, kun sai nuo neulomukset ja vieläkin arvostetummaksi, kun pääsi hakemaan kehuja niistä muiltakin.

Huomenna, jos sää sallii, lähden Lahteen tapaamaan isää vihdoin tämän viheliäisen influenssani jälkeen. Tänään on muuten ensimmäinen päivä, kun tunnen itseni jotakuinkin terveeksi taudin jäljiltä. Vien samalla äidin osastolle hänen mukanaan kulkeutuneita muiden tekstiileitä.

Tänään aamulla ulkona oli 18 pakkasastetta. Huomiseksi on luvattu jopa kylmempää. Kauniista maisemista olen ammentanut iloa työhuoneen ikkunan kautta. Työmäärä ei ole mahdollistanut lounastauon pidentämistä ulkona iloitteluun. Toki linnuille veimme Pixie-koiran kanssa lisää pähkinöitä ja talipalloja. Närhet tyhjentävät pähkinäsäiliöitä vallan tehokkaasti 🤭.

Muutamat pakkastalven kuvat viime viikonlopulta Alvettulan vanhan sillan luota (Hauho).

Ensimmäisessä kuvassa ollaan vanhan sillan kupeessa, kuvassa näkyy uusi silta.

Ja tässä toisessa kuvassa näkyy tuo vanha silta.

Uimalaiturin pää taidetaan pitää auki jäästä talvellakin avantouimareita varten.

Ja tässä vanhan sillan päällä, autoilla tänne ei enää pääse.

Näkymä vanhan sillan päältä.

Leppoisaa loppiaista, päivä pitenee jo 🥰

Pakkaskelin maisemia - minne lomalle ja mihin langat?

Kävinpä eilen upealla säällä ja jo puolikuntoisena tutkailemassa auton ja kameran kanssa talven kauniita maisemia. Silmä lepäsi silloin, kun aurinko ei paistanut ihan suoraan kohti jäisellä ja kiiltävällä tiellä. Mutta mieluummin otan sen matalalta häikivän ja heijastelevan vasta-auringon kuin olen pelkässä pilvisäässä 👍.

Tiet olivat enimmäkseen kunnon paksussa jäässä, kirkkaassa ja kiiltävässä kunnossa, etenkin sivuteillä. Ajelin sitten huomattavasti tavallista rauhallisemmin. Välillä löytyi hyvästä eteläisestä rinteestä muutama neliö sulanutta asfalttiakin, mutta sitten alkoi taas sitäkin paksumpi jää.

Hiekoitus ei kuulunut uuden vuoden päivänä maaseututeiden huolto-ohjelmaan. 

Kaiken elämä-nimisen härdellin jälkeen kaipaan lomaa ja kiireettömyyttä. Nyt olen vielä liian toipilas lähteäkseni mihinkään (minulle loma tarkoittaa lähtemistä ja muualla olemista). Loppuvuodesta saadut lisätyöt lykkäsivät muut työt odotuslistalle ja nyt niitä pitäisi taklata tavanomaisten muiden töiden ohella. Nyt pitäisi jaksaa painaa vähän aikaa, jotta kestämätön työtilanne muuttuisi kestettäväksi. Mutta maaliskuussa viimeistään täytyy olla loman aika.

Kalenteri näyttää siltä, että viikon loma on pois laskuista. Joku kumma (minä) on varannut koulutuksia kalenteriin ihan sikin sokin ja sitten siellä on muutama muukin varaus. Täytyy siis tyytyä vähempään. Se tarkoittaa puolestaan sitä, että vähänkään pitemmät ulkomaan matkat jäävät valikoimasta pois.

En halua olla paukkupakkasissa. Olisi kiva päästä olemaan ulkona luonnossa ja päästä valokuvaamaan. Ihan mahdoton ajatus ei kaupunkilomakaan ole, mutta siihen pitäisi sitten hakea vain vähän eri näkökulma.

Lähtisin lomailemaan varmasti yksinäni. Muilla läheisillä ei ole enää vaadittavia lomamääriä jäljellä. Ja oma aika tulisi kyllä ihan tarpeeseenkin. Edellisistä pitemmistä treffeistä itseni kanssa onkin jo jonkin verran aikaa.

Tuleeko mieleesi mitään ehdotuksia näillä raja-arvoilla? Kaikki ehdotukset auttavat minua suunnittelutyössä eteenpäin - huonoja ehdotuksia ei olekaan!

Toinen mietintämyssyni alla oleva aihe on lankojen säilytys. Vaikka tämä on ajankohtainen ehkä ennen kaikkea käsityöihmisille, myös järjestyksen ihmiset saattavat keksiä mitä parhaimpia ehdotuksia. Puhumattakaan luovista ihmisistä.

Lankoja kertyy siis varastoon, kun joku (minä) niitä sinne ostaa. Lankoja on eri merkkisiä (esim. 7 veljestä ja Nalle), eri värisiä (ja tuotantoeriä) sekä niin aloittamattomia kuin aloitettujakin keriä (ne ovat siis kovin eri kokoisia). Aloitetut kerät voivat olla laihtuneita keriä tai pyöreälle uudelle kerälle kerittyjä.

Niukimmillaan lankani mahtuvat kahteen kassiin (ja yhteen laatikkoon). Mutta kasvukaudella varasto kasvaa ja kasseja alkaa olla liikaa eikä järjestyksestä ole tietoakaan. Langat ovat enimmäkseen vain työhuoneessani, mutta yksi käsityökori on myös olohuoneessa nojatuolini vieressä ja se on ihan ok.

Tuleeko mieleesi tähän lankojen säilytysteemaan ehdotuksia? Kaikista ajatuksista ja ehdotuksista olen kiitollinen ja ilahtunut 💖.

Säätiedotus lupaa ainakin tänne meille Kanta-Hämeeseen kovasti lunta ja viikon loppua kohti kiihtyvää pakkasta.  Muhevaa keskitalvea, jaksamista, iloista mieltä, hersyviä ajatuksia, kehnoa (tai parempaakin, jos sellaista löytyy) huumoria, hyvää ruokaa ja auvoisia lepohetkiä sinulle! Päivä pitenee nyt päivä päivältä 💖.