Toukokuun loppua ja lammen joutsenia

Vielä on toukokuun loppua. Ja silti tuntuu, kuin kesää olisi kestänyt jo kauan. Voi olla, että tämä on vain minun henkilökohtaista ajatusharhaani, mutta kevät tuntui katoavan jonnekin melkein kokonaan.

Kevään etenemistä enemmän minut pysäyttävät kotimaiset väkivaltauutiset. Miten tähän ollaankaan päädytty? Mitä olemme tehneet väärin? Mikseivät uudet sukupolvet opi mitään ratkaisevaa aikaisempien sukupolvien elämistä ja virheistä?

Kuri (rajat) ei voi korvata rakkautta eikä rakkaus rajoja (kuria). Molemmissa pitäisi onnistua jonkin verran.

Lammen joutsenet eivät tunnu lähtevän minnekään. Hoipertelevat itsevarmoina pitkin kävelyteitä ja istutusalueita (joista kukaan ei ole pitänyt tämän vuoden puolella mitään huolta.)

Ilmastomuutos koettelee luonnon seuraajien kynnyksiä ja vaatimuksia. Jaksellaan 🤸‍♀️🌿🥰

Vesimyyrä ja kesäsää

Muutaman vuoden ajan olen seurannut lähiseudun vesimyyrien elämää. Ihan hillityn hallitusti. En ole leiriytynyt, pitänyt myyräpäiväkirjaa enkä ollut mitenkään muutenkaan kovin perusteellinen. Kunhan olen seurannut. Uteliaana toki.

Joka vuosi opin vesimyyristä jotain uutta. Jos olisi enemmän aikaa, tutkisin itselleni tyypillisesti vesimyyristä paljon lisää monien kanavien kautta. Mutta tämä on rentoutumisaikaani ja yritän olla lähtemättä muutoin niin kiehtovalle suorittamisen polulle. 

Tähän mennessä olen saanut vesimyyrästä kuvia enimmäkseen vain vedestä. Tänä keväänä olen nähnyt sen useampaankin kertaan maalla ja maalta sain myös ensimmäiset kuvani siitä 💖. Rannalla oli herkullista ja houkuttelevaa ruokaa.

Kevät tuntuu jo kesältä. Kelit ovat olleet lämpimiä ja ensi viikolle ainakin Hämeeseen luvataan ihan luvattoman kuumia kelejä. 

Laulujoutsenpari viipyilee lammella ihan kotoiluun asti. Ne eivät varmaankaan ole pesimässä tänä vuonna?

Punatulkkupariskunta viihtyy myös hyvin yhdessä. Naaras ei ole hautomassa - tästä pitäisi varmaan vetää jotain johtopäätöksiä?

Ensi viikolle on luvattu kuumaa (keliä). Millaisen kesäsään ystävä sinä olet? Mistä nautit silloin tällöin ja mikä olisi unelmiesi sää koko kesäksi?

Sinitiaisia omenapuun kukissa ja organisaatioviestinnän vaikeuksia 🌼💖

Luonto on parhaimmillaan. Kaikkea tapahtuu ja jokainen päivä on hieman erilainen kuin eilinen.

Töissä on ainakin meillä ihan erilaista. Kiire polttelee töppösiä ja rentoutuminen on pakollista koomaa kaiken kiireen keskellä. Ainakin minulla siis.

Näin yöllä painajaisia ja ahdistavia unia vuorotellen. Aamulla herätessä ketutti. Onneksi luin jostain, että se on ihan normaalia 👍. Aamut saavat tuntua vaikeilta, vaikkei isoja ongelmia olisikaan 👍.

Luulen, että osa tuskastani johtuu kaiken ympärilläni pyörivän viestinnän ja vuorovaikutuksen liian herkästä (omasta) tulkinnasta(ni). Missään ei ole kuitenkaan määritelty, millaista ja minkä sävyistä vuorovaikutusta tavallisen asiantuntijan (tai muun työntekijän) tulisi pystyä sulattamaan ja tulkitsemaan.

Keskusteltuani oman lähipiirini kanssa vaikuttaa siltä, että ongelman hähmäisyys on aika yleistä monessakin paikassa.

"Johto odottaa näitä uusia kvartaaliraportteja kuukausittain alkaen ensi viikosta".

"Johtoryhmä odottaa saavansa raportit ensi viikosta alkaen viideksi vuodeksi eteenpäin."

"Johto edellyttää näiden tietojen raportointia kuukausittain xx alkaen"

"Tarvitsemme nämä tiedot ensi viikon alusta alkaen kymmenen vuoden ajalta"

Joskus odotukset ovat realistisia, joskus epärealistisia aikajänteeseen nähden.

Toimeksiantojen sävy ei aina vastaa nykyajan työelämän vaatimuksia. Yhteistyö ja yhdessä tekeminen eivät näy käytännön viestinnässä.

Kuuntelen monia turhautuneita puheenvuoroja arjessa - ne eivät kohdistu mihinkään erityiseen työnantajaan. Ne kohdistuvat nuorten omiin odotuksiin työelämän suhteen. Olemmehan kuulolla?

Ihanaa toukokuun loppua! 🌼

Miniloma teki ihmeitä - niin kuin lomat aina 💖

Kävimme miehen kanssa minilomalla. Pitemmänkin loman olisin mieluusti ottanut, mutta nyt on otettava lomia päivä kerrallaan sinne, minne ne ilman isoa stressiä sopivat. Miniloma oli siis tässä tilanteessa aivan paras loma.

Pyysimme lapsilta joululahjoiksi koiran hoitamista kevätlomamme aikana. Se tuntui heistä silloin kovin pieneltä lahjalta, mutta kyllähän se työllisti heitä ihan kunnolla. Koiran hoitajat takasivat meille mahdollisuuden lähteä jonnekin ihan kahdestaan. Jopa lentämällä.

Sopivan kalenterimahdollisuuden vaaniminen oli tarkkaa ja pitkäjänteistä työtä. Oman uuden työni vuosikello ei ole vielä ihan hahmottunut, joten kiireiden ajoittumista piti seurata ja arvioida pitkään. Päädyimme lopulta valmismatkalle Kroatian Dubrovnikiin. Jos joskus menemme vielä uudelleen Kroatiaan, matka on aivan erilainen. Mutta tämä matka oli tähän tilanteeseen ihan paras mahdollinen.

Päädyimme meren rannalla olevaan hotelliin - merinäköalalla. Parvekkeella tuli kolmen päivän aikana vietettyä aikaa ihan mukavasti. Kallistun edelleenkin enemmän huoneistohotellin puoleen, mutta näin lyhyt loma meni ihan kivasti vähän paremmassa hotellihuoneessakin.

Etenkin näillä meidän kahdenkeskisillä reissuillamme olen oppinut arvostamaan järjestettyjä retkiä. Meillä oli perillä kolme matkustamatonta lomapäivää. Ensimmäiselle varasimme matkan Korculan saarelle. Pysähdyimme ensin Stonin kaupungissa, missä suola-altaiden vierestä sain erinomaisesti sään vaihtelua kuvaavan kuvan. Tässä vuoren laki on pilven peitossa, pari tuntia myöhemmin aurinko paahtoi pilvettömältä siniseltä taivaalta ihan kaikella voimallaan.

Googlettelin Kroatian säätä kevyesti, mutta mitään havaintojamme tukevaa ei pölähtänyt näytölle. Minusta sumun/usvan ja pilvettömyyden nopea vaihtelu on eksoottista ja mielenkiintoista. Se  teki kuvausympäristöstä vaihtelevaa ja tasasi paikoittaista kuumuutta.

Korculan saarelle matkasimme loppumatkan isolla veneellä. Bussi jäi odottamaan Orebician kylän satamaan.

Korculassakin oli vanha kaupunki, jota ympäröi suurelta osin vanha muuri. Osin vanhaa muuria oli myös purettu tarpeettomana. Marco Polo on asunut Korculan saarella, joidenkin tietojen mukaan jopa syntynyt siellä. Emme ehtineet käydä vanhaa kaupunkia kauempana. Sieltä löytyi myös monia ravintoloita, joista mekin löysimme oman suosikkimme.

Paluumatkalla pysähdyimme luomuviinitilalla maistelemassa paikallisia viinejä. Päivä oli pitkä, antoisa ja täyteläinen 💖.

Toisena päivänä kävimme tutustumassa kaapelihissillä 405 metriä korkealle Srt-vuorelle. (Huomaa, miten kroatian kielessä säästellään vokaaleja 🤭).

Palattuamme hissiretkeltä suuntasimme (Dubrovnikin) vanhaan kaupunkiin. Se oli kiehtova, mutta hieman niukasti opastettu. Oli vaikea tietää, missä oli ja mihin suuntaan piti kulkea päästäkseen haluamaansa paikkaan.

Löysimme monen mutkan kautta myös lopulta lounaspaikan. Ravintoloitahan oli siis todella paljon. Ongelma ei ollut siinä, vaan pienissä asioissa. Kun vihdoin löysimme ravintolan, jonka menu herätti toiveita, huomasimme, ettei ravintolassa ollut yhtään vapaata pöytää. Emme halunneet jäädä odottelemaan, vaan jatkoimme matkaa.

Seuraava lounaslistallaan houkutteleva ravintola oli jonkin aikaa talsittuamme jo melkein hyppysissämme. Sitten tuli tarjoilija. Hän hehkutti tuoreita meren antimia - ja varmasti ihan syystä. Me emme vain olleet juuri silloin syömässä mitään meren elävää. Kun kerroimme sen tarjoilijalle, hän tyrmistyi siinä määrin, että vetäytyi takavasemmalle eikä palvellut meitä enää ollenkaan. Se oli sen ravintolan tarina meidän listallamme.

Vastaavan tyylinen erehdys tuli vastaan myös Korculan saarella, jossa pizzoihin ja pihveihin (mainoksen mukaan) erikoistunut ravintola ilmoittikin, ettei heiltä saa pizzoja kuin vasta illalla. Löysimme sitten lopulta ravintolan, missä minä sain maittavan salaatin ja mies erittäin maukkaan pihvin.

Kaiken kulkemisen jälkeen löytyi hyvä ravintola myös Dubrovnikin vanhasta kaupungista.

Kaiken rinnalla selvisi, että veljeni maailmalta (= Suomen ulkopuolelta) on saanut perintöveroilmoituksen ja minä en. Vinkin saatuani löysin laskun OmaVeron sivuilta. Mutta mitään ilmoitusta en ole saanut sen paremmin postitse kuin sähköpostinkaan kautta.

Täytyykin pistää kyselyä kiinteistövälitykselle kuolinpesän asunnon tilanteesta. Ja neuvotella sitten veljen kanssa jatkosta.

Olo on ihanan rentoutunut. Paikan vaihtaminen auttaa melkein aina rentoutumaan. Huomenna pääseekin työhaasteiden pariin ihan uudella asenteella 💖.

Kiitos, lapset, lomasta! 💖🥰🌿🌼🤸‍♀️🐓🎈🥳.

Erilaisuus jaksaa haastaa ja ripelankasukkia valmistunut

Erilaisuus on kaunista ja yritän jatkuvasti kasvattaa itseäni siitä iloitsemiseen. Välillä tulee pieniä pysäytyksiä, kun putoaa keskustelukumppaninsa kartalta ihan täysin. Tällä hetkellä treenaan kuuntelemista ja pohtimista. Ja kommentoimatta jättämistä. Olen edistynyt, joskus toki sakkaa.

Eräässä tilaisuudessa puolitutun ryhmän kanssa vaihdettiin aamutervehdyksiä. Yhdellä oli fantastinen aamu, toinen valitteli väsymystään raskaan henkilökohtaisen viikonlopun jälkeen. Minä mielessäni aloin huolehtia siitä, onko joku läheinen sairastunut, joutunut onnettomuuteen tai jopa kuollut. Mutta ei, hän oli kasannut uutta kasvihuonetta. Raskasta toki sekin varmasti omalla tavallaan. Teki mieli sanoa jotain elämän raskaudesta, mutta yllättävän helppoa oli olla hiljaa. Sitten kolmas osallistuja ymmärsi elämän rankkuutta, olihan hänkin ollut taloyhtiön talkoissa.

Elämä on ihanassa vaiheessa, kun nuo ovat elämän rasittavimpia tapahtumia. Onneksi elämän koettelemukset useimmiten osuvat siihen haarukkaan, johon kypsyystasomme riittää. Vaativampien haasteiden aika on myöhemmin. Vaikka sitten yksittäisissä tapauksissa suuret koettelemukset ja katastrofit eivät kysy ikää sen kummemmin kuin kypsyystasoakaan. Niiden edessä olemme kaikki melkoisen voimattomia.

Kunnioitetaan siis toistemme haasteellisia tilanteita 💖.

Ripe- eli jämälangat ovat lisääntyneet valmistuneiden käsitöiden myötä. Olen käyttänyt taas muutaman tovin ripelankojen hyödyntämiseen - kaikki kiertoon. Ripelankasukkia on valmistunut muutamakin pari. Niiden tekeminen on hidasta ja viimeisteleminen vieläkin hitaampaa. Tavallaan ihan hullun hommaa. Mutta ihan lämpimiä sukkia niistäkin saa aikaiseksi.

Kuvassa vasemmalla kaksi paria naisten sukkia ja oikealla kaksi paria miesten sukkia. Miesten sukat menevät meidän perheen miesten sukkalaatikkoon odottamaan oikeaa hetkeä. Naisten sukat menevät harkintalaatikkoon. Eivät päädy omaan käyttööni ainakaan näillä näkymin. Nuo kirjoneulesukat ovat aivan erityisen paksut ja lämpöiset sisäsukiksi.

Aloitin oman sukkaprojektin ihan itselleni. Tavoistani poiketen teen sukat ihan ohjeiden mukaan. Lanka on Novitan Nallea, ohuempaa, mitä tavallisesti käytän. Teen kahta pintaneulesukkaa yhtä aikaa, ja pyrin varmistamaan näin sen, että käsialani on sukissa jokaisessa kohdassa keskenään samanlaista. Käsiala saattaa muuttua suuntaan tai toiseen näin vähemmän pintaneuletta neulovalla projektin aikana. Nyt sukista tulee varmasti samankokoiset. Lisäksi ne myös valmistuvat samaan aikaan - ei tule sitä vaaran paikkaa, että ensimmäisen sukan jälkeen tulisin toisiin aatoksiin. Keväällä minulla jokin neule jää aina kesken ja kesätauko yllättää. Yritän nyt välttää sitä tässä projektissa.

Vaikka tuo alku näyttää yksinkertaiselta, melkoista ohjeiden luentaa ja apupuikon heilutusta se on vaatinut. Hitaasti, mutta meditoivasti edistyy tämä sukkaprojekti 🦶.

Koivuallergia valvotuttaa minua hieman öisin. Yskin kuivaa yskää, kummallinen allergian muoto, mutta niin se vain koivun siitepölyaikana menee.

Ihania kevätpäiviä sinulle! Luontoelämyksiä ja -kohtaamisia, lumoavaa äänimaailmaa ja ihan puhdasta luonnosta ja keväästä nautiskelua 💖🐓🤸‍♀️

Asunnon tyhjennyksestä luonnon tuomiin parhaisiin fiiliksiin

Kävin taas tyhjentämässä kuolinpesän asuntoa, kaappeja lähinnä. Keittiön kaappien tyhjennys on hidasta, sillä pyrin mahdollisimman hyvään kierrätysasteeseen. Olen avannut roskapusseja pitkin keittiötä lajittelua varten. Käyttöajaltaan vanhentuneen jauhopussin avattuani tyhjennän sen sisällön biojätepussiin ja viikkaan paperipussin paperinkeräykseen. Kauan aikaa sitten vanhentuneet hapankorput pilkon biojätteeseen, niiden ympärillä ollut muovi päätyy muovinkeräykseen ja varsinainen pahvipaketti kartonginkeräykseen.

Suljetun muovipussin sisältä löytyy monta muuta muovipussia. Niissä näyttää olevan kuivattuja marjoja. Marjojen ikää ei tiedä kukaan lajeista puhumattakaan, ja niinpä ne päätyvät biojätteeseen. Kaikki muovipussit laitan muovinkeräykseen.

Kaapeissa on runsaasti lasipurkkeja, joissa on kuivattuja kasveja. Sieniä, omenaviipaleita ja jotain tunnistamatonta. Joissakin on vuosiluku ja muissa ei. Näkyvien vanhojen vuosilukujen perusteella nämä saattavat olla kovinkin vanhoja. Sisällöt päätyvät biojätteeseen, lasipurkit lasinkeräykseen ja kannet metallinkeräykseen.

Paperisia reseptejä löytyy monelta vuosikymmeneltä. Kaapeista löytyvistä raastimista ja muista paloittelulaitteista yritän eritellä metalliosat muovisista mahdollisimman pitkälle. Aina se ei onnistu. Muoviset osat menevät sekajätteeseen. Muovinkeräykseen kerätään vain pakkausmuovia.

Pusseja kertyy paljon, suurin osa on onneksi lajiteltua jätettä.

Eteisen yläkaapista löytyy vanhoja tapettirullien jäämiä. Kierrätyssovellus kertoo, että niiden paikka on sekajätteessä - sinne siis.

Poistotekstiilejä kertyy tälläkin kertaa melkoisesti. Kaiken tyhjennyksen jälkeen pääsen pesemään tyhjentyneet kaapit.

Kierrättäminen on minulle tärkeää. Haluan hoitaa näissä kierrätystalkoissa enemmän kuin vain oman osuuteni. Vanhempieni taloyhtiössä kierrättäminen ei ole kovinkaan vannoutunutta. Sekajäteastia on aina melkoisen täysi, mutta muut kierrätysjäteastiat ovat melkein tyhjiä. Siksi on varmaa, että biojätteet mahtuvat aina taloyhtiön biojäteastiaan. Samoin metallit, paperit, pahvit, lasit ja muovit mahtuvat aina omiin keräysastioihinsa. 

Omakotitalossa viemme omat biojätteemme omaan kompostoriimme, mutta kaikki muu pitää kiikuttaa säännöllisesti kauemmas. Ennen mies vei kierrätysjätteet aina jollain ostosreissullaan kauppakeskuksen kierrätyspisteeseen. Nyt vajaan kilometrin päähän on tehty perusteellinen kierrätyspaikka, josta löytyy myös poistotekstiilien keräyspaikka. Minusta kaikki sujuu mainiosti, vaikka moni kierrätettävä roska pitääkin kuljettaa matkan päähän. Surulla ihmettelen noita kerrostaloasukkaita, joilla kaikki keräys tapahtuu omalla pihalla ja SILTI melkein kaikki tungetaan nopeasti täyttyvään sekajäteastiaan.

Mikä auttaisi kierrättämisen lisäämiseen? Kirjallinen opas? Opasvideo? Henkilökohtainen avustaja? Olen aivan innoissani kuulemaan (ja lukemaan) ehdotuksia kierrätysjaksamisen lisäämisen keinoista.

Kevät hurmaa minua tukevalla otteellaan. Nyt ihan tavallisten asioiden seuraaminen tutuillakin paikoilla on antoisaa ja äärettömän vaihtelevaa. Vihreät pienet lehdet punkevat esiin puista ja pensaista, ja maisema muotoutuu päivä päivältä kesäisemmäksi.

Kirjosieppokoiras naksuttelee, vispaa siipiään ja laulelee lumoavasti terijoensalavassa, josta löytyy lintupönttö. Naaras on näkynyt muutaman kerran, mutta kuviin se ei ole asettautunut.

Oravat kulkivat vielä vähän aikaa sitten parittain. Nyt hän on käynyt pihassa erityisesti soolona. Veikkaan häntä naaraaksi, mutta toki voin olla pahasti väärässäkin.

Luonnon seuraaminen ja tuijottelu tuo taas kerran paljon voimavaroja ruuhkaantuneeseen elämääni. Toki iloa ja onnea on ollut tuomassa monen monta muutakin asiaa. Kaikista noista itselle tärkeistä asioista pitää pitää kiinni. Ja niistä kannattaa nauttia nyt, sillä ihmistä ei ole tehty kuolemattomaksi. Elämä on nyt, se on varmaa. Omaa elämäänsä kannattaa vaalia päivittäin. Ihan niin kuin niiden muidenkin itselle rakkaiden ihmisten elämää 💖

Ihanaa kevään jatkoa 💖🥰🌼

Fasaanit pöhinöissään 🌼

Niinhän siinä kävi, että kevät herätti taas luonto- ja kuvausvaistoni toimintaan. Ihanaa huomata itsensä nauttimassa luonnollisesta ympäristöstään. Kevät ja syksy vetoavat molemmat minuun lujasti elinvoimaisuudellaan. Milloin muulloin voisi tuntea yhtä vahvasti elämää soluissaan?

Ihana vapun vapaapäivä saattoi minut muiden muassa (ukko)fasaanin jäljille.

Nyt ukko-(kukko?)fasaani patsasteli ihan yksinään. Naaras oli varmaankin päätynyt pesäilemään jonnekin. Arvokkaasti hän (koiras) patsasteli ja esiintyi.

Fasaanikoiras on kaunis. Onneksi sen huomaa kaikista kuvista. Nyt se huutelee ainakin meillä kaikilla äänivaroillaan. Ihanaa kevään jatkoa!