Punatulkkuja - ja kaikkea ei todellakaan tarvitse saada!

Aloitan kuvilla pihan punatulkuista. Niitä (punatulkkuja) riittää pihalla, erityisesti omenapuun luona aivan hurmaavia määriä. Tässä tilanteessa tuo tarkoittaa käytännössä toistakymmentä punatulkkua kerrallaan. Ne käyvät harvoin syöttötelineellä, mutta omenapuun kaksi syöttölaitetta ovat kovassa käytössä.

Koiraat ovat komeita ja niiiii-in punaisia.

Naaraat ovat haaleampia, mutta tyylikkäitä nekin. Monet punatulkut käyvät nopeasti naukkaamassa siemenen automaatilta ja siirtyvät puun ylemmille oksille siitä nauttimaan. Pureskeleminen ei ole oikea termi. Nokallaan ne jotenkin murskaavat siemenet. Jotkut nälkäiset ja rohkeat jäävät ruokintalaitteelle vähän niin kuin pöytävarauksella. Ottavat hyvän asennon ja jäävät aterioimaan ihan rauhassa. Viherpeipot harrastavat tuota ihan samaa.

Tältä näyttää se hätäisempi ruokailu. Koivet ovat laitteen reunalla ja muuten pyristellään paikoillaan siihen asti, että siemen on nokassa. Jalat eivät siis roiku ilmassa, vaikka ehkä näyttäisikin siltä.

Tässä aterioidaan sitten taas ihan arvokkaasti.

Välillä ruokintalaitteella oli ruuhkaa, mutta sopu teki sijaa. Viherpeippo on tuo toinen paikalla ruokaileva.

Toisena aiheena mielessäni on joulupuukeräyksistä lähtenyt keskustelu siitä, millainen joululahjatoive on liikaa ja mitä lapsen oikeasti pitää saada voidakseen kuulua joukkoon. Aihe on isompana pyörinyt mielessäni jo kauemmin, mutta joulupuukeräysten ympärille syntynyt keskustelu tiivisti ajatteluani entisestään. 

Nyt kun selasin internetin uljasta maailmaa löytääkseni lukemani artikkelit törmäsin ihan vastaaviin kirjoituksiin vuodelta 2019. Eli ei linkkejä, mutta yritän tiivistää havaintojani tänne.

Lahjojen ostajat ovat ihmetelleet hyväntekeväisyyskeräysten osin kalliita lahjatoiveita. Yksi kertoo, ettei sen hintaiseen lahjaan olisi varaa omallekaan perheelle. Toinen ihmettelee 'köyhän' vaatimustasoa. Kolmas ehdottaa, että kalliisiin lahjatoiveisiin voisi yhdistää useamman lahjoittajan voimavarat. Neljäs ajattelee, että kalliita lahjatoiveita vieroksutaan vain siksi, että lahjoittajat ovat itse niin tyytyväisiä elämäänsä, etteivät voi ymmärtää nuorten tarpeita kuulua muiden joukkoon (mikä siis vaatii kalliita merkkivaatteita ja -tavaroita).

Köyhyys on asia erikseen. Se on lapselle taakka (kuten vanhemmillekin), mutta sitä voi hyvin sietää johonkin rajaan asti. Minun lapsuuteni oli vähävarainen, mutta mikään elämäni traumoista ei ole syntynyt siitä, ettei meillä ollut varaa siihen, mikä oli olevinaan tärkeää. Siihen aikaan oli niin mahdottoman selvää, etteivät kaikki voi saada kaikkea. Vähemmällä piti vain pystyä tulemaan toimeen.

Toki joitakin toiveita toteutui monesti joululahjoissa. Yksi isoista must-have-toiveista oli kuukengät (70-luvulla siis). KAIKILLA oli kuukengät. Siis ihan kaikilla. Minä sain omani vihdoin joululahjaksi. Oli se makeaa 🥳.

Se on totta, että jos ei koskaan saa sitä, mitä kaikilla muilla on, tuntee olevansa aika nurkassa. Mutta kun saa edes joskus jotain 'kaikille kuuluvaa', elämä on paljon helpompaa.

Ihan asia erikseen on se, että lapsi tai nuori (tai pahimmillaan vielä aikuinenkin) kuvittelee, että elämän onnellisuus riippuu tavaroista, elintasosta, ulkonäöstä tai saavutuksista. On aika surullista, että osa vanhemmista tukee tätä ihan vääräksi todistettua luuloa ja pyrkii varustamaan lapsensa kaikella oikeasti tarpeettomalla.

Tavara tekee lapsen tai nuoren onnelliseksi korkeintaan muutamaksi päiväksi (oma kokemus, ei mitään tutkimustietoa tämän takana). Aikuisella tavaran tuoma onnellisuus on sitäkin lyhyempikestoista. Saavutukset vanhenevat nopeasti, elintaso muuttuu hetkessä (ainakin huonompaan suuntaan) ja ulkonäkö on hyvin nopeasti arvonsa menettävää materiaa.

Kun täältä elämänkaaren paremmasta päästä tarkastelee asioita, niin ihmisten onnellisuus ja hyvä elämä on perustunut vuosien varrella ihan muihin asioihin kuin mitä nuorena niin kovasti tavoitellaan. Terveys on varmasti yksi tärkeimmistä elämän peruspilareista viimeistään 30-vuotispäivien jälkeen. Hyvät suhteet omiin läheisiin on toinen tärkeä asia. Kolmanneksi nostaisin arvot ja niiden mukaan elämisen. Merkityksellinen elämä ja tekeminen tuntuvat olevan melkein kaiken hyvinvoinnin takana.

Kun luin artikkeleista, että nuoren täytyy saada tai ihmisen tulee saada jotain, olin karvaasti eri mieltä. On todella paljon asioita, joita jokainen mielellään haluaisi saada, mutta jotka eivät ole mahdollisia. Monen monta sukupolvea on todistanut sen, että kaikkea ei tarvitse saada ollakseen onnellinen. Kaikkea ei tarvitse kokea elääkseen merkityksellisen elämän. Ja ennen kaikkea: lapsuuden ja nuoruuden huippuhetket eivät takaa mitään loppuelämän onnellisuudesta ja laadusta. Niiden puuttuminen puolestaan ei mitenkään estä upeaa ja innostavaa elämää. 

Lapsuudessa ja nuoruudessa kannattaa opetella selviämään ja nauttimaan, vaikkeivät toiveet toteutuisikaan. Noista kokemuksista ja selviytymisestä syntyy vahvaa pohjaa oikeaan onnellisuuteen.

Kaikkea ei tarvitse saada eikä kokea. Ehkä kannattaa keskittyä siihen, mitä ja milloin. Malttaminen ja pidättäytyminen kasvattaa kykyä onnellisuuteen.

Ihana joulu oli - ihana arki palaa jälleen 💖

Joulu meni ihanasti. Aika kului koko perheen kanssa tekemällä ja tapahtumilla. Joulu oli kaikkea muuta kuin sitä tavallista arkea. Toisaalta ei ollut myöskään mitään övereitä, vain sellaista runsasta yhdessä oloa.

Jouluaattona olemme olleet aina yhtä joulua lukuun ottamatta koko perhe yhdessä. Tytär on perheen epävirallinen joulupäällikkö, hänellä on nuotit ja koreografia hallussaan. 

Tyttären ja Pixie-koiran joulukuvausten tunnelma kertoo hieman myös itse jouluaaton tunnelmasta ja sujumisesta.

Kuvat otettiin pihalla, jotta valo riittäisi ilman lisälaitteita. Ensin houkuteltiin Pixietä kuvauksen tunnelmaan.

Pixie oli hyvin mukana tunnelmassa, mutta suunta oli huono, eli kameralle näytettiin lähinnä takamusta.

Asennon korjausehdotukset kaikuivat kuuroille korville ja hän päätti lopettaa poseeraamisen siihen.

Taas tarvittiin pieni haltuunotto. Pixie on sylissä tyytyväinen ja kaikki tuntuu onnistuvan paremmin sieltä käsin. Tässä haistellaan jouluhattua.

Valmiita kuvia saatiin, kun tingittiin tavalliseen tapaan alkuperäisistä tavoitteista ja sopeutettiin suunnitelmat siihen todellisuuteen, mikä oli käsillä 💖.

Jouluaattona Pixie huomasi jo jouluruokailun aikana kuusen alle kerättyjen lahjojen houkuttavuuden. Hänet yllätettiinkin pureskelemassa ja kuorimassa yhtä pakettia kesken kaikkien touhujen. Siitä alkoi kiire ja lahjojen peittely. Pixie oli todella innoissaan löydettyään moisen aarrekasan 🥰.

Pixie sai toki pari omaakin pakettia, mutta hän olisi nähtävästi oikein mieluusti avannut ihan kaikki paketit 🥰.

Huomenna on siirtyminen takaisin työelämään. Se tekee hyvää tämän pitkän tauon jälkeen. Toisaalta tauko on ollut todella tarpeen. Kulunut vuosi on ollut raskas ja kuluttava. Palautumisaikaa tarvitaan vielä jonkin aikaa.

Ihanaa joulun jälkeistä elämää ja arkea sinulle! 🤸‍♀️🌟

Ihanaa joulun aikaa: lepoa, ihastelua, nautiskelua ja välittämistä 💖

Joululoma alkoi ja on niin ihanaa, kun on lupa olla rauhallinen, nautiskella ja tuumailla. Lahjat on melkein hankittu, huomenna pitää tarkistaa, mitä on vielä jäänyt tekemättä. Ja sitten tehdä se.

Aikuisten kesken joulu on vähemmän jännittävää, mutta senkin edestä vapauttavan joustavaa. Jos jonkun lahja ei ole ehtinyt vielä paikalle, sen korvaa mainiosti epävirallinen lahjakortti kyseisen lahjan saapumisesta. Lahjojen ilmestyminen paikalle päivälleen oikealla hetkellä on erittäin vähäpätöinen asia. Mieluummin hyvä lahja puolen vuoden kuluttua, kuin jokin velvollisuuslahja juuri nyt.

Lapsille olemme välillä antaneet lahjakortteja matkustamiseen jonkin summan edestä, jolloin matkan määränpää ei tarvitse olla vielä tiedossa. Lahjakortti takaa meidän osallistumisemme kuluihin sovitulla summalla.

Erityisen toimivia tällaisen aihelahjakortit ovat olleet sellaisten investointien kohdalla, joita lapset ovat syystä tai toisesta viivytelleet ja ehkä vältelleetkin. Itse asiassa idea tähän on tullutkin heiltä.

Kunta-alalla työskentelevällä lomapäiviä riittää vuoden aikana oikein tyydyttävästi. Siksi rauhalliseen joulun valmisteluun vetoa tuntevana haenkin aina muutaman vuosilomapäivän joulua edeltäviin päiviin. Kiireettömyys ja rauha tekevät hyvää oikein isosti.

Eilen illalla kävin tyttären kanssa laulamassa kauneimpia joululauluja. Kylläpä se tekikin taas hyvää koronan kuluttamasta äänestä huolimatta 🥰. Jonkinlaisen lauluharrastuksen aloittaminen tekisi minulle varmasti oikein hyvää, jos sen saisi vain mahtumaan omaan työkalenteriin. Kiitos tyttärelle seurasta ja hyvästä ideasta 💖.

Vielä kuva Wetterhoffin korttelijoulusta. Tänään kävimme Kultasuklaan tehtaan myymälässä - omat ostokset ovat jo syöty 🤭

Ihanaa joulun aikaa! 🌲

Ollaan uteliaita erilaisuuden suhteen.

Annetaan itselle anteeksi se, ettei kaikki aina kolahda kerralla.

Uskalletaan ihastella sitäkin kaunista ja upeaa, mikä ei osu mukavuusalueelle.

Annetaan kannustavaa palautetta edes silloin tällöin. Sillä on suuri merkitys 💖🌲🌿

Kiitollisuutta ja hiljaisia toivomuksia

Olen kiitollinen lähestyvästä joulusta ja siihen liittyvästä vapaasta ajasta, mahdollisuudesta lepoon. Jouluun valmistautumiseni on ollut tähän mennessä vain mentaalista. Käytännön järjestelyt ovat tekemättä, mutta ne sujunevat vuosien kokemuksella tavalla tai toisella. Syystä tai toisesta en ole osannut stressata joulun tuloa vielä ollenkaan, vaikka tavallaan 'kaikki' on vielä tekemättä. Ehkä olen liian väsynyt huomatakseni isoja huolen aiheita? Tämä (ehkä väliaikainen) rentous tuntuu kuitenkin hyvältä, ihan samettisen miellyttävältä 🥰.

Kulunut viikko söi energiavarastoni täydellisesti eikä joulukorttien kirjoittelu päässyt edes harkintaan. Ehkä huomenna jaksan kirjoittaa ne muutamat lähetettävät kortit.

Joulukortit ostin siis viime viikonlopun joulumyyjäisistä. Niitä on kahdenlaisia. Kuvassa alla myös myyjäisistä ostamani puikkojen suojukset. Nämä ovat olleet mietintämyssyssä ja harkintalistalla kauan. Nyt on helpompaa kuljetella kutimia matkoillakin 🧶.

Käsityörintamalla olen saanut tehtyä itselleni pipon miellyttävästä alpakasta.

Malli on sama kuin tyttärelle tehdyssä pipossa, mutta lankana on vain vähän paksumpaa alpakkaa. Se yksinään on kuitenkin ohuempaa kuin tyttären myssyn merinovilla ja ohut alpakka yhteensä. Kun pipo osoittautui hyväksi tälläkin langalla, tein toisen (luonnonvalkoisen) myös tyttärelle. Tämä ruskea pipo sopii ruskeaan ulkoilutakkiini oikein hyvin.

Tein Novitan Mariannen punaisesta 7 veljestä -langasta ystävälleni sukat. Väri ei toistu kuvassa kovin onnistuneesti. Samaan syssyyn päättelin parit tekemäni miesten sukat.

Jos jotain voisin toivoa jouluksi, toivoisin sitä, että kuuntelisimme toisiamme ihan aidosti ja vilpittömästi. Emme multitaskaisi, suunnittelisi omaa puheenvuoroamme, kyseenalaistaisi melkein kaikkea kuulemaamme tai tuskailisi oman ymmärtämättömyytemme kanssa.

Toivoisin, että malttaisimme arvostaa toisiamme, vaikkemme olisikaan samaa mieltä tai edustaisi samoja arvoja. Päättäisimme vain lujasti, että joka ikinen ihminen on arvostamisen arvoinen, vaikka hänen kanssaan olisikin ihan eri mieltä.

Toivoisin myös, että malttaisimme olla nöyriä elämässämme. Harva pärjää hyvin loppuun asti ihan yksin. Ja kaverit eivät pysy lähellä, jos heille ei anna tilaa ja arvoa. Omat 'täydelliset' oivallukset saattavat sittenkin parantua jonkun ulkopuolisen 'kummallisista' täydennyksistä. Ehkä olemme kuitenkin parhaillamme yhdessä enemmän kuin yksin.

Ja toivon, että malttaisimme olla kiitollisia siitä, mitä meillä on. Saa olla kriittinen, mutta ilman kiitollisuutta mikään kaunis tai ihmeellinen ei kasva suureksi ja upeaksi.

Ihanaa joulun odotusta 🥰🌲🐦🧶🥀🤸‍♀️💖

Punatulkkuja ja joulutapahtumia

Tänä talvena meillä on vieraillut aivan poikkeuksellisen paljon punatulkkuja. Niitä on ollut huhuilemassa jo syksystä asti, mutta nyt ruokinnalla niistä pääsee tekemään toistuvia näköhavaintoja. Niitä on paikalla aina kokonainen porukka.

Tyttären kanssa aktivoiduin lähtemään joulumarkkinoille ja Wetterhoffin korttelijouluun. Taitavien käsitöiden tekijöiden tuotteita on ihana katsella - ja ostaakin. Mitään tarpeetonta ei tupsahtanut mukaan (jollei rahkapiirakoita lasketa sellaisiksi). Kaunista käyttötavaraa ihan tarpeeseen, kuten joulukortteja. Enpä muuten muista, milloin olisin viimeksi hankkinut joulukortit näin aikaisin! Nythän ne ehtivät perillekin ennen joulua 🤭.

Keskiaikayhtye Kirkonrotat viihdyttivät meitä heti paikalle päästyämme.

"Korttelijoulun tunnelmasta vastaa Kirkonrotat, mikä on aivan tuore, Hämeenlinnassa syksyllä 2023 perustettu keskiaikayhtye.

 
Uudelleen sovitetuissa Piae Cantiones -laulukokoelman lauluissa soivat vanhat jousisoittimet, nokkahuilut, rummut ja kellot. Tunnelmallista, harrasta ja hurjaakin menoa tarjoilevat yhtyeen kokeneet keskiaikamuusikot Vilppu Vuori, Nana Åsten ja Niklas Alanko." (Hämeenlinnan Sibelius-seuran fb-sivu)

Tänään on tasan vuosi äidin kuolemasta. Paljon on kaikkea kuluneeseen vuoteen mahtunut. Elämä on ja ihminen jaksaa aina paljon enemmän kuin uskoisikaan.

Talvipäivän seisaus on tänä vuonna 22.12. Siitä päivä pitenee ihan hiljalleen ja valon määrä lisääntyy ainakin teoriassa. 

Iloa ja valoa joulukuuhusi 🌲❄💖

Kaiken maailman kierrätystä ja tehtyjä käsitöitä (Pixie esittelee)

Vanhempien asunnon tyhjennys on siinä vaiheessa, että alan hahmottaa, mitä siellä oikein on. Se mahdollistaa jo jonkinlaista suunnittelua. Taloyhtiön jätehuoltoa ei voi rasittaa liikaa, täytyy mennä sen mukaan, mikä määrä vanhemmiltani voisi tulla jätettä ehkäpä noin viikon aikana. Silloin jätehuollon mitoitus pysyy vielä suunnitellussa ja sovitussa.

Kierrätys on siinäkin mielessä aivan ehdottoman tärkeää, että vain taloyhtiön sekajäteastia tuppaa täyttymään nopeasti. Biojätettä, paperia, pahvia, lasia ja metallia voi viedä lajiteltuna jätekatokseen ihan hyvillä mielin.

Hyötykäyttöön kierrätettäviä tavaroita kuskaan kohteisiin jokaisen käynnin jälkeen. Poistotekstiilejä kertyy paljon. Seuraavalla kerralla vien keräämiäni pussukoita käynnin jälkeen keräykseen. Toki paljon jää sellaista tavaraa, jotka pitää viedä jätelajitteluasemalle. 

Etsin oman työnantajani HSY:n lajitteluohjeista neuvoja seuraavaa käyntikertaa varten.

Vanhemmillani on jokin verran sellaisia puolivanhoja kirjoja. Liian vanhoja uusiokäyttöön, mutta täydellisen arvottomia missään muussakaan muodossa. Kirjahyllystä löytyy muun muassa tietokirjasarja vuodelta 1978. Vuosia sitten olen hävittänyt vanhoja, lukukelvottomia kirjoja repimällä niiden kannet pois. Sisus meni paperinkeräykseen, kannet sekajätteeseen. Halusin nyt varmistaa, millaiseen operaatioon olen velvoitettu, sillä kansien repiminen kirjoista ei ole mitään kivaa eikä kevyttä hommaa. Nyt lajitteluohjeet olivatkin tällaisia: "Lajittele kirjat sekajätteeseen. Kirjat eivät tällä hetkellä kelpaa paperinkeräykseen edes kansien poiston jälkeen, sillä sivut pysyvät tiiviinä kokonaisuutena eivätkä ne hajoa käsittelyprosessissa riittävän nopeasti." Tästä tulee kuormaa jätteiden lajitteluasemalle. Täytyy ottaa se huomioon.

Kattiloita ja pannuja on kaapeissa jonkin verran - myös melkoisen kuluneessa kunnossa. Käyttökelpoiset on helppo kierrättää, mutta mitä tehdä noille muille? Ohjeiden mukaan: "Käyttökelpoiset kattilat kierrätyskeskukseen tai kirpputorille. Käyttökelvottomat ovat romumetallia. Muovikahva ei haittaa kierrätystä. Lajittele lasikansi sekajätteeseen, ei lasinkeräykseen! Paistinpannun/kasarin voi laittaa kiinteistön metallinkeräysastiaan." Näitä ei voi sälyttää taloyhtiön metallinkeräykseen. Ne täytyy myös kerätä odottamaan jätteiden lajittelukeskukselle siirtämistä varten.

Käyttökelpoisia (posliini)astioita kuljetan säännöllisesti hyväntekeväisyyskirpputoreille, toki rakkaimmat aarteet olen ottanut omiin hoiviini. Mutta jäljelle jää paljon vähemmän muiden käyttöön kierrätyskelvotonta tavaraa. Niiden osalta lajitteluohjeissa todetaan, että: "Myy tai lahjoita ehjät ja käyttökelpoiset posliiniesineet. Muutaman yksittäisen rikkoontuneen esineen voit laittaa sekajäteastiaan. Isommat hävitettävät erät voit viedä Sortti-asemalle palamattoman jätteen hinnalla.​" Sortti-asemia on vain pääkaupunkiseudulla. Muualla vastaava paikka on paikallinen jätteiden lajitteluasema tai vastaava.

Sitten on vielä runsaasti lasia eri muodoissaan: pulloja, juomalaseja, kulhoja, koriste-esineitä, purkkeja ja niin edelleen. Lasinkeräys ei ole lähtökohtaisesti näiden oikea 'hautausmaa'. Ohjeiden mukaan: "Juomalasit ja muut lasiesineet eivät käy lasinkeräykseen. Kuumuutta kestävät lasiastiat, kuten uunivuoat tai kahvipannut haittaavat lasipakkausten kierrätystä. Yksittäiset esineet voi laittaa kiinteistön sekajäteastiaan. Suuret määrät Sortti-asemalle Palamaton jäte -lavalle (maksullinen)." Jälleen Sortti-asemat ovat pääkaupunkiseudun jätehuoltoa, muualla on omat jätteiden lajitteluasemansa.

Näillä eväillä suuntaan seuraavalle tyhjennys- ja siivousreissulleni vanhempien kotiin.

Käsitöitä valmistuu puikoilta sitä tahtia, kuin koronan jälkeinen väsymys kertoo sopivaksi. Olen ihan määrätietoisesti panostanut nyt lepäämiseen, palautumiseen ja hitaaseen elämään. Hidas elämä tarkoittaa tässä yhteydessä ennen kaikkea lopustakin multitaskauksesta luopumista.

Pixie-koiran kanssa kuvattiin sukkasatoa. Muutakin on valmistunut, mutta nämä ovat päässeet jo pääteltäviksi.

Tein tyttärelle hänen toivomuksestaan valkoisen peruspipon. Pipon tuli olla sen verran löysä, ettei tuhoa kampausta. Tytär kävelee muutaman kilometrin työmatkansa meren läheisyydessä kesät ja talvet. Pipo on talvipakkasilla ja -tuulilla todella tarpeellinen. Tästä piposta tuli paksuhko, käytin kahta lankaa rinnakkain, joista paksumpi oli merinovillaa ja ohuempi alpakkaa. Seuraavan pipon teen tuosta paksuudeltaan puolivälistä olevasta alpakasta. Nyt on oma alpakkapipo puikoilla.

Onhan tuo pehmeä kuin mikäkin - ja varmasti lämminkin. Eikä purista.

Pixie pääsi esittelemään pipoa ihan käytännössä. Ehkäpä pipo näyttää tyttären päässä kuitenkin ihan erilaiselta.

Pixie sai poseeraamisesta ihan yhtä isot herkut kuin turkin harjaamisestakin 🤭, joten minkäänlaisesta orjatyöstä tässä ei ollut kyse. Hän sai palkkansa - isosti!

Pienoiskivääri palautettu, ihmettelyä koronan jälkeisen aivosumun kanssa

Meille tuli talvi. Ja sitten on tainnut tulla kaikille muillekin ❄. Tämä näkymä on työhuoneen ikkunasta maanantaina noin klo 10. Pakkasta oli 18 astetta, mikä muutti valon väriä kauniin pehmeäksi 🥰.

Kuvassa näkyy muutamat jalanjäljet, parit koiran jäljet ja sitten lisäksi muiden eläinten jälkiä. Orava ja rusakko ovat ainakin jäljistä päätellen vierailleet. Riistakamera on hankittu, nyt se kannattaisi vihdoin asentaa jonnekin paikoilleen.

Jännitystä herätellyt aseen vienti poliisilaitokselle on nyt tehty. Minua ei pidätetty, vaikka meninkin ensin väärästä ovesta aseen kanssa. Käynti oli suhteellisen miellyttävä. Palveleva poliisi oli oikein mukava ja pätevä, mutta oma jännitys koko ajalta ennen aseen luovutusta oli vähemmän miellyttävä.

Tässä se on ihan itse jätesäkkiin pakkaamanani.

Ja tässä ennen pakkaamista.

Lapset kertoivat, että isäni oli ammuskellut tällä mökillä heidän lapsena ollessaan hiiriä.

Ase meni romutettavaksi. Perukirjasta pitäisi muistaa vain vielä lähettää pari sivua poliisille. Kunhan tämän korona-aivohäröilyn kanssa tuon vielä muistaisi.

Vähän ihmettelen, etteivät työterveydessä ole ottaneet mitään näkyvää roolia koronan sairastaneiden töihin paluun tukemisessa. Kaikillahan se ei ole ihan helppoa. Tuki toisi säästettyjen eurojen lisäksi säästöjä inhimillisten kärsimysten minimoimisen kautta. Ihan hassua ajatella, että monen moni muukin koronan sairastanut ihmettelee ihan itsekseen, miten ajatukset saisi luistamaan ja työt rullamaan edes puolella teholla. Ihanko totta, ettei kukaan ole auttamassa tämän kanssa? Vuoden kuluttua on taas uusi korona-aalto 🥺.

Sukkasatoa vihdoinkin 🥰

Turhautumiseni jatkuvaan koronan jälkeiseen väsymykseen, uupumukseen ja muistihäröilyyn sai tänään kaivattua vastapainoa auringon pilkistellessä taivaalta kauniisti hellien. Aurinko paistoi matalalta ja häiki. Mutten valittanut. Näkyi selvästi, että ikkunoiden pesijä on unohtanut meidät viime reissullaan. Hällä niin väliä, nyt tilanteelle ei voi kuitenkaan mitään.

Pistin isän talvitakin pesuun, jotta voin viedä sen kierrätykseen. Se näyttää kovin lämpimältä ja hyväkuntoiselta. Joku saa siitä hyvän takin.

Pakkasin vihdoin pesusta tulleet kesävaatteet talvisäilöön. Kyllä tämä tästä.

Menin villasukkakasan kanssa ulos valoon niitä kuvaamaan. Näitä syksyn sukkia en olekaan vielä kuvannut. Kuvasin peräti ihan oikealla kameralla, joka oli iloinen päästessään käyttöön.

Tuli sellainen olo, että olen tehnyt jotain. Tänään ja syksyn aikana. Enemmän aamuöisin pyörivät mielessä keskeneräiset tai kokonaan tekemättömät asiat. Niitä on vain niin paljon ja energiaa puolestaan huomattavasti vähemmän.

Taputtelin itseäni olalle sillä tavalla huomaamattomasti omissa oloissani ja päätin olla tyytyväinen itseeni. Eilisen päivän täydellinen ärtymys on jo keventynyt piileviin ja paukkuviin hermostuksiin. Pinnani on kireällä, mutta tuonne väliin mahtuu oikein hyviäkin hetkiä. Uskon, että huomenna tilanne on taas jo vieläkin parempi (jos se nyt enää on mahdollista 🤭😂).

Kaiken riittämättömyyden tunteen keskellä olen hakenut harmoniaa lähipiirini lisäksi muun muassa käsitöistä.

Tässä niitä on.

Mallina valepalmikkoa, varsi hieman viime vuoden pitkävartisia sukkia lyhyempi, sukan kärkiosa hieman aiempaa kapeampi.

Sinne uudelle lumelle saivat pötkähtää kuvattavaksi. Alin sukkapari on tumma metsänvihreä.

Naisten sukkia nämä kaikki lähtökohtaisesti. Kahta kokoa. Olen vihdoin ymmärtänyt, että meillä on erikokoisia jalkoja 🤭🥰.

Työkaverini kysyi, mitä teen kaikilla tekemilläni sukilla. Kysymys tuli jotenkin puskista. Aloitin terävällä puolustuslinjalla, että kaikki sukat ovat aina löytäneet kotinsa. Toivottavasti osasin sitten himmentää ja pehmentää lähestymistapaani 😞

Ihanaa talven alkua. Jaksamista ja energiaa 💖

Mistä sinä ammennat jaksamista ja iloa tähän aikaan vuodesta?

Pienoiskivääri, kännyköitä ja muita kuolinpesän järjestelyitä

Äidin 'perintömökiltä' löytyi kesällä ilmakivääri. Toiselta mökiltä löytyi pienoiskivääri. Siihen tarvitaan lupa. Päätimme ottaa aseen talteen (se ei ollut lukitussa ja varmassa paikassa) ja tiedustella poliisilta, miten sen kanssa pitäisi menetellä. Kuvassa ymmärtääkseni ilmakivääri.

Mieheni soitti aseen poistamisesta käytöstä poliisille muutamankin kerran. Ketään asioista tietävää tai vastaavaa ei saatu luurin päähän, joten mies jätti soittopyynnöt. Niihin ei koskaan vastattu.

Parisen viikkoa sitten posti toimitti meille asiakirjan, jossa kerrottiin, että meillä on reilu kuukausi aikaa tehdä aseelle tarvittavat toimenpiteet ilman sanktioita.

Ajan aseen palautukselle hävitettäväksi sain parin viikon päähän. Keskelle työpäivää (tietenkin).

Toki tuota varten pitää täyttää lomake, jossa on aseesta tietämättömälle hieman hankalia kysymyksiä, vaikka aseluvan tiedot olikin mainittu samassa dokumentissa ritirimpsussa. Lomakkeessa kysytään asetyyppiä, toimintatapaa, kaliiperia, merkkiä/mallia ja numeroa. Muut kohdat arvailin puolivillisti dokumentin tietojen mukaan. Toimintatapa (selasin nettiä ja se liittyy jotenkin siihen, laukeaako ase kerran vain sarjana tms.) oli ihan hähmyistä. Oletan, ettei tuo mikään sarjatuliase ole, mutta en nyt osannut siihen mitään arvailujakaan kirjata. Vaihtoehtoja ei ollut näkyvissä.

Oletin, että numero voisi olla aseluvan numero. Jos ei ole sitä, niin tuo kohta on ihan väärin täytetty. Varmuuden varoiksi poliisin nettisivuilta en löytänyt yhtään mitään tätä auttavaa tietoa. Joten näillä mennään.

Olen miettinyt sitä, miten tuonne poliisiasemalle sitten sen pienoiskiväärin kanssa marssin. Siihen ei löydy mitään ohjeita. Oletan, että jos nyt ihan ase kainalossa tai sylissä marssin poliisin luo, siitä voi seurata jonkin vähemmän itseäni viihdyttävä tapahtumaketju. Niin en varmaankaan sitten toimi.

Jos aseen sitten yrittää toimittaa vähemmän huomiota herättävästi, voi silti toimia ihan pieleen. Mustassa muovisäkissä? Makuupussissa? Mattoihin käärittynä? Miten ihmeessä?

Turun Sanomissa kerrotaan aiheesta näin: 

"Aseen luovutus tapahtuu helpoiten varaamalla aika poliisin verkkosivuilta. Lounais-Suomessa aikoja on varattavissa viikoittain kuudella poliisiasemalla ja kerran kuukaudessa vielä lisäksi Kemiönsaaressa.

Ensisijaisesti luvallisen aseen luovuttaa henkilö, jolla on lupa kyseiseen aseeseen. Jos tämä ei ole mahdollista, sovitaan asiasta etukäteen poliisin kanssa. Poliisi arvioi jokaisen tällaisen tapauksen erikseen ja antaa asiakkaalle yksilölliset toimintaohjeet.

– Luvattoman aseen voi luovuttaa aseen hallussapitäjä tai kuolinpesän aseiden osalta kuolinpesän edustaja suoraan ajanvarauksella ilman erillistä yhteydenottoa, Hyrkäs kertoo."

Vanhempien asunnon tyhjennyksen yhteydessä tulee varmasti vastaan vielä monta yllätystä. Ennen sitä pyrin kohtaamaan jo nyt esiin tulleet haasteet. Yksi haasteista on asunnosta löytynyt matkapuhelinpaljous. Nämä voi kuulemma toimittaa ser-kierrätyspisteeseen. Keräsin puhelimet yhteen kasaan ja nyt mies on toimittanut ne lopulliseen sijoituspaikkaansa.

Silmälasit kannattaa kuulemma antaa hyväntekeväisyyteen liittyviin silmälasikeräyksiin, jos sellaisia on käsillä. Silmäasema, Specsavers ja Synsam ainakin keräävät vanhoja silmälaseja. Sinne voisi meiltä viedä useammankin kuolinpesän ajalta kovasti säästettyjä silmälaseja 👍. Jos keräyksiä ei ole, silmälasit kuuluvat oletusarvoisesti sekajätteeseen.

Isän kännykkäliittymä pitää irtisanoa. Se on ollut vuosikausia äidin käytössä ja siitä maksut tulevat edelleen säännöllisesti. Jospa nyt olisi riittävästi voimavaroja laskujen oikaisuun.

Toisen mökin sähkölaskut ovat ruhtinaalliset, sillä siinä perusmaksut ovat jo melkoiset, vaikkei sähköä kulu ollenkaan. Siihenkin pitää puuttua nyt, kun vihdoin pystyn puhumaan ilman kaiken keskeyttäviä yskänpuuskia. Saman mökin jätelaskutkin ovat katkaisulistalla.

Muutamat laskut kulkevat yhä edunvalvontaan, jolloin ne tulevat minulle melkoisesti myöhässä. Toiveikkaana oletin, että edunvalvonta kaikkien isojen maksujen jälkeen olisi ohjannut laskut uuteen osoitteeseen, mutta näin ei käynyt 😡. Edunvalvonta ei ole siis missään nimessä edes maksullinen kumppani, vaan vain pakollinen viranomaisvelvoite. Se ei näytä hakemuksesta huolimatta tekevän töitä kanssasi, vaan sinusta huolimatta 😠. Laskujen osoitteet pitää siis vaihtaa yksi kerrallaan.

Nyt suunnittelen vanhempien asunnon myyntiä, autokin pitäisi saada myytyä. Tekemistä riittää paljon yli yhden ihmisen jaksamisen rajojen. Tai siis ainakaan minun jaksamiseni ei riitä toivomaani tavoiteaikatauluun. Se turhauttaa ja haittaa nukkumista, mutta parempiakaan vaihtoehtoja tähän tilanteeseen en osaa nähdä.

Iloa ja valon pilkahduksia sinun marraskuuhusi! Tämä marraskuu ei ole ollut ainakaan meillä täydellisen valoton 🥰

Elämäni tärkeimmät isät

Tänä vuonna isänpäivä pohditutti minua tavallista enemmän. Koronan jälkeinen viheliäinen väsymys rajoittaa tekemisiäni kuitenkin ärsyttävän paljon eikä ajatusten kääntäminen blogikirjoitukseksi käänny niin helposti kuin terveenä.

Kaivelin vanhoja perhevalokuvia uusin silmin. Pikkulapsiajalta löytyi jonkin verran kuvia minusta isän kanssa. Äidin kanssakin pari. Isompana yhteiskuvat ovat jääneet juhlien aikaisiin yhteispönötyksiin. Ehkä se kuului tuohon aikaan.

Isälläni oli läheiset välit omiin vanhempiinsa ja se näkyi mielestäni myös hänen suhteessaan omaan perheeseensä. Tätä omaa isäsuhdettani olen tässä isänpäivän ympärillä taas pyöritellyt. Etenkin läheiset välit isän viimeisinä alzheimerin taudin sävyttäminä aikoina tuntuvat nyt erityisen tärkeiltä.

Eniten isänä ihailen kuitenkin omaa puolisoani, joka on tehnyt melkoisen sukupolviloikan oman isänsä isäajoista uuteen isäaikaan. Mieheni isä oli monellakin mittakaavalla oikein hyvä isä, mutta kuului silti minun vanhempieni kanssa siihen ikäluokkaan, johon sodat ja sotien jälkeinen elämä jätti väistämättä ison leimansa.

Lasten ollessa pieniä elimme vanhan rintamamiestalon remontin keskellä. Se oli yksi elämänvaihe muiden joukossa. Siinä kasvatettiin silloin samalla meidän perheemme resilienssiä ja yhteenkuuluvuutta.

Poika kuljettaa tässä isän perässä omilla minikottikärryillään tiilen murikkaa. Tytär seisoo kaikkien ohjeiden vastaisesti rattaissaan hieman vaarallisesti. Tytär on tässä alle kaksivuotias ja poika sitten varmaankin kolmen vuoden kieppeillä. Ikäeroa heillä on aika täsmälleen puolitoista vuotta. Mieheni tekee siinä ihan oikeita remonttitöitä eikä ole vain poseeraamassa 🤭.

Kiitos teille molemmille. Jo edesmenneelle omalle isälleni ja omien lapsieni rakkaalle isälle, jonka ansiosta lapsilla on kahden melkoisen tasapainoisen aikuisen ihmisen mallit ja turva omalla matkallaan 💖

Syksy huokaisee ja elämäkin virnistää

Ikirouta (=jää ja lumet) suli suloisen harmaan syyssään myötä. En sitä harmautta niinkään kaivannut, mutta sula maa ja kaikki vihreä sen pinnalla ilahduttaa silmiäni. Taidan kaivata valoakin enemmän näitä värejä. Vihreä ja harmaakin on parempi yhdistelmä minulle kuin mustavalkoinen.

Mahtavaa löytää tämäkin mieltymykseni. Värejähän on huomattavasti helpompi lisätä vuoden pimeään kauteen kuin valoa (ainakaan riittävästi). Tavallaan olen tiennyt tämän itsestäni, mutten tunnistanut tai hoksannut. Nyt tiedän, mitä kokeilla talven taittamiseen seuraavaksi 👍.

Hyviä uutisia riittää tällä kertaa ihan iloksi asti 🤭. Koronan selkä on taittunut ja vaikka väännän vielä kättä hitaasti haipuvan yskän kanssa, elämä on kuitenkin jo ihan oikeaa elämää. Nyt voin olla muiden seurassa ketään kauhistuttamatta ja omaa tartuttamistani isommin miettimättä.

Perunkirjoituksenkin sain vihdoin sunnuntaina selätettyä. Maanantaina lähetin perukirjoituksen liitteineen verottajalle ja molempien vanhempien pankkeihin. Iso taakka on haihtunut harteiltani. Nyt hengähdän hetkisen ja sitten täytyy pistää toimeksi vanhempien asunnon myymiseksi. Autostakin pitäisi hankkiutua eroon. Siis heidän, ei omastani.

Tässä samalla fiilistelen kauniin kantarellin kanssa. Niin kantarellien kuin suppilovahveroidenkin muotokieli puhuttelee minua aina paljon. Luonto kehittelee paljon ja monipuolisesti ihan omiaan.

Koronan jälkeinen väsymys painaa vielä kovasti ja rytmittelen päiviäni sen mukaisesti. Joskus ei ehdi lepäämään, joskus siihen saa varattua tilaisuuden. Umpiväsyneenä ei jaksa mitään eikä laatua työhön tule sitten millään. Lepääminen on sekä työn että oman vointini kannalta selvästikin menestyksen avain. Ja ainoa oikea mahdollisuus.

Illat ovat pimentyneet tuplasti, kun syksyyn lisättiin vielä talviaikaan siirtyminen. Toisaalta yhtenä vaihtoehtona (kesäajassa pysyminen) talviaamut olisivat pimeitä pitkälle aamupäivään. En näe sitäkään kovin houkuttelevana vaihtoehtona.

Voimia syksyyn ja lähestyvään talveen sinulle, jolle ne tekevät tiukkaa. Itse ajattelin sulkeutua tavallista enemmän omaan kotoisaan kuplaani talven ajaksi. Ehkei kaikkien tarvitsekaan olla talvesta äärimmäisyyteen asti ilahtuneita ekstra-ulkoilijoita. Ajattelen, että mikä tahansa tapa talvesta selviämiseen, mikä ei vahingoita muita, on oikein hyvä tapa.

Älä usko ketään, joka yrittää syyllistää sinua syksy- tai talvisuhteestasi. Arvosta häntä, joka tarjoa sinulle helpottavia ratkaisuehdotuksia. Ja isosti iloitsen sinun puolestasi, joka innostut lumesta, jäästä, kylmästä, kehnoista sääolosuhteista ja viimasta poskillasi. Ihanaa, että näet talven toisin kuin minä 💖.

Talvea (tai jo kevättä) odotellessa nautitaan olostamme, tehdään mitä halutaan ja viis veisataan muiden arvosteluista. Tehdään hetkistämme tärkeitä ja merkityksellisiä. Suunnataan mahdollinen energiamme meille (tai muille) suotuisiin kohteisiin. Levätään niin paljon kuin sielu ja kroppa tarvitsevat tai kaipaavat. Tehdään jotain odottamatonta ja tasapainotellaan sopivasti rohkeuden ja mukavuuden välimailla 💖

Ihanaa ja armollista marraskuuta!

P.S. Kirjoitan otsikon tavallisesti ihan viimeiseksi, kun huomaan, mitä muuta olen kirjoittanut. 'Virnistää' on sana, jonka nappasin aktiivikäyttöön lapsena kirjasta Koko kaupungin Vinski (Aapeli). Päättelin, että virnistys on positiivinen sana, mutta äiti otti kirjaa lukematta asiaan kannan, että kyse on kiroilusta tai ainakin jostain siihen verrattavasta kielestä. Näin jälkeen päin ajateltuna asetelma taisi olla aika lailla periaatteellinen. Kyseenalaistin oman tulkintani kuitenkin vahvasti ja termi jäi kokonaan pois sanavarastostani. Silloin ei ollut Wikipedioita tai internettiä. Nyttemmin tunnen vahvuutta, kun vihdoin arvaan käyttää termiä osana omia kirjoituksiani. Myöhäistä, muttei kuitenkaan liian myöhäistä omien hartioiden kohottelua 💪.

Sukat on nyt arvottu - onnea voittajille!

Sukat on nyt arvottu - onnea voittajille! Kiitos kaikille osallistujille, kiva, että kaikkien sukkien arvontoihin löytyi osallistujia 💖.

Sukkaparin A

voitti Päivienilot! Lämpimät onnittelut!

Sukkaparin B

voitti Tarja K/Ruusu-unelmia ja villasukkia! Lämpimät onnittelut!

Ja sukkaparin C

voitti minttu47! Lämpimät onnittelut!

Ilmoitathan osoitetietosi, oikean nimesi ja mihin nimimerkkiin nämä liittyvät sähköpostiini: luonnonluomaa@outlook.com, niin pääsen lähettämään sukat sinulle!

Säkenöivää sunnuntai-iltaa!

Sukka-arvontaan voi osallistua vielä puoleen yöhön asti

Muista sukka-arvonta! Arvontaan voi osallistua vielä puoleen yöhön asti. Huomenna arvotaan 🧦:

https://luonnonluomaa.blogspot.com/2023/10/sukka-arvonta-pitkasta-aikaa.html

Yskän tuska ja näkökulmia elämän hankaliin kulmiin

Koska olen kellinyt koronan 'hellässä' hoivassa jo pari viikkoa, valokuvaamiset, ulkoilut ja liikkumiset ovat jääneet väliin. Älykelloni valittaa liian vähäisten liikkumisteni vuoksi samoin kuin heikon unen laatuni vuoksi. Se ei ymmärrä, että olen ollut kipeä.

Yskiminen kärjistyi viime sunnuntaihin, jolloin olo koitui jo aivan liian kivuliaaksi kotona kärsittäväksi. Yskimisen määrä ja laatu sinänsä olisi jo tehnyt elämästä kurjaakin kurjempaa, mutta yltyneet lihaskrampit ennätyskipuineen katkaisivat kamelin selän ja minä päädyin odottamaan vuoroani sairaalan päivystykseen.

Sain vanhojen lääkkeiden päälle vielä vähän uusia lääkkeitä ja vähitellen olen saanut yskäni aisoihin. Toki olen nukkunut kuin vanha lemmikkieläin konsanaan. Väsymys on ollut hirmuista ja unen on katkaissut lähinnä uusi yskänpuuska, jonka hillintään on tarvittu pystyasentoon nousemista, täsmätarkkaa lääkintää, rauhallista oloa ja mahdollisimman vähän puhumista.

Lääkäri vähän kauhisteli sitä, että olen ollut jo töissä tuossa kunnossa, mutta rauhoittelin olleeni vain etätöissä enkä toimistolla tartuttamassa ketään. Toki minun on tarvinnut levätä paljon ylimääräistä, siltä ei ole voinut välttyä. 

Nyt olen selvinnyt jo melkein ilman isoja yskänpuuskia ja lihaskramppeja. Tuntuu siltä, että lepo yskimisestä ruokkii paranemista. Huomenna menen toimistolle ja otan sinne mukaan kaikki mahdolliset lääkkeet, jotka auttavat minua pysymään kohtuullisen yskättömässä tilassa.

Koska uusia valokuvia ei ole ja maisema on muuttunut hetkessä lumiseksi, kaivoin esiin kuvan viime vuoden jouluaaton aatolta. Tyttären kanssa oltiin silloin(kin) kameran kanssa liikenteessä. Keli oli mitä valkoisin.

Keli oli silloin itse asiassa aika kehno, märkää räntää satoi harmaalta taivaalta. Lähdimme silti. Isoista räntähiutaleista saa sopivalla suljinajalla muhevan näköisiä talvikuvia. Tästäkään märkyys ei mitenkään hyppää silmille.

Valokuvaamisessa hyvä keli on eri asia kuin ns. normielämässä. Upea ja kaunis auringonpaiste ei tallennu kuviin koskaan niin kauniina kuin se on 'livenä'. Hieman hämärä keli on monen objektiivin mielestä jo aivan liian hämärää. 

Toisaalta melkein jokaisessa kelissä on löydettävissä jotain erityistä. Tyyni hämärä sopii hienosti pitkän suljinajan kuviin. Komea kesäpäivä auringonpaisteineen tuo esiin värikkäitä heijastuksia ja upeita taivaan sinisiä värejä. 

Sama pätee tietenkin elämään yleensäkin. Olosuhteita emme voi valita, mutta siihen voimme vaikuttaa aina jotenkin, miten suhtaudumme olosuhteisiin ja mistä päätämme niissä nauttia. Harmaa ja sateinen päivä tarjoaa mitä parhaat olosuhteet kuunnella maailman parasta siivousmusiikkia ja siivota rytmikkäästi juuri sen verran kuin huvittaa. Tai viimeistellä sitä perunkirjoitusta, joka ei sinänsä mitenkään kutsu luokseen.

Kokemani ahdistavan herkästi syttyvä kivulias yskä pakotti nestemäiseen ruokailuun (sillä kaikki muu herätti yskänärsytyksen). Mikä mahdollisuus tutustua erilaisiin keittoruokiin, erityisesti sosemaisiin keittoruokiin! Osa kokeiluista jää käyttöön jatkossakin 🥰

Yskän aiheuttamat rajoitukset nukkumisessa (vain oikealla kyljellä voi nukkua ihan oikeasti) toivat kuin toivatkin jotain kokeiluja, joiden jälkeen olkapääkivut ovat pienentyneet murto-osaan entisestään.

Iloa, toivoa ja luottamusta elämään. Aina ei voi eikä jaksa nautiskella. Mutta silloin kun voi, miksi ei tekisi niin? 

Iloa ja voimaa marraskuuhusi 🌼

Koronaa ja Sapokan vesipuisto Kotkassa

Tavallista tuhdimpi syysflunssa osoittautui testin jälkeen koronaksi. Lämpöä ei ollut läheskään niin paljon kuin ensimmäisellä kerralla, mutta moni muu merkki piti paikkansa. Niinpä minä, varovaisesti (ja vähän) julkisissa tiloissa liikkuva ihminen sain sitten kuitenkin koronan. Täytyy myöntää, että käsidesin kanssa olen lipsunut, mutta muuten olen ollut kovasti tunnollisen varautunut. Ja tässä sitä silti ollaan 😳.

Diagnoosin saaminen oli sikäli hyvä juttu, että nyt ymmärrän, että jotkin oireet eivät häviä vain reippaudella ja yli jyräämällä. Niiden kanssa pitääkin nyt ottaa rauhallisesti, jos haluaa parantua ilman ikäviä jälkiseuraamuksia.

Testin tein poikani vankasta kehotuksesta, kun olin sairastanut tautiani jo viikon. Kuume oli laskenut, mutta olo oli kohentunut vain vähän. Olin palannut (etä)töihin ja yritin olla kovasti työkykyinen kuumemittarin mukaisesti. Onneksi olin varovainen jatkuneen yskäni vuoksi ja jätin läsnätilaisuudet yskän vuoksi väliin. Erinomainen päätös näin jälkikäteen ajateltuna.

Aivosumu, väsymys ja yskä jatkuivat, yskä innostui jopa kasvamaan. Tänään olin yhteydessä lääkäriin kipeiden, toistuvien ja yöunia häiritsevien yskänkohtauksien vuoksi. Sain lääkitystä, joka ainakin ensikokeilulla tuntuu jo lupaavalta. Elän toivossa kuin lapamato konsanaan.

Edellisen koronan aikaan yskin kylkiluuni murtuneeksi. Yskiessä murtui oikean puolen kylkiluu - ihan paras nukkuma-asennon takaaja kylkinukkujalle! Vieläkin nukkuminen oikealla kyljellä on rajoittunutta, vaikka mieli kuinka vetää sille kyljelle lepäämään.

Nyt olen viimeisinä öinä herännyt yskänpuuskien kanssa yli viisi kertaa yössä siten, että on ollut pakko nousta ylös yskimisen helpottamiseksi ja jopa poistuttava huoneesta, jottei puoliso joudu valvomaan minun yskäni kanssa. Ja jos heräileminen on ollut kurjaa, yskän aiheuttamat kovat krampit kyljissä ovat olleet luvattoman kivuliaita ja pitkäkestoisia. Niiden kanssa on tehnyt todella tiukkaa. En siis suosittele tätä kenellekään.

Onneksi on muistot. Palasin syysloman valokuviin ja Kotkan kaupungin Sapokan vesipuistoon. Vesipuiston kävelyreitti osuu ihanasti ristiin myös Veistospromenadin kanssa. Jossain vaiheessa haluan tutustua veistospromenadiin ihan kokonaisuudessaan.

Alueen rakentamisen taustoihin pääset tutustumaan täältä.

Pikaisen vierailun kuvasatoa tässä:

Reitti oli helposti kuljettava ja mahdottoman kaunis. Pysähtymispaikkoja löytyi pitkin matkaa.

Tässä jo vedessä ensimmäinen patsaslöytö. Näitä oli matkalla paljon lisää.

Kaikki patsaat edustivat vähän erilaisia tyylejä (taiteesta mitään sen enempää tietämättä ja ymmärtämättä). Ihania kohtaamisia kaikki.

Muuten vallan ihanaa rantareittiä on koristeltu kattohaikaran ja sen pesän hahmoilla 🥰

Reitti on osa Kotkan kansallista kaupunkipuistoa. Onkohan missään muualla näin upeasti laitettuja puistoalueita osana kaupunkipuistoja?

Patsaat istuivat kauniisti osaksi isompaa kokonaisuutta ilman sen kummempaa korostamista.

Olisikohan tämä merilokki? Veistospromenadin esittelykartalta löytyy kaikkien veistosten tiedot. Vähemmän hätäisenä olisin ehtinyt perehtymään niihin. Nyt vain kävin nautiskelemassa.

Metallinen ja heijastava miesurheilijan patsas oli ensin mielenkiintoinen. Vähitellen sen heijastukset tekivät siitä aina vain mielenkiintoisemman.

Metallisia hahmoja oli myös rannan puolella.

Edessä puhuttelevat kulmikkaat hahmot, taustalla näkyy 'metallimiehen' heijastuksia eri valossa ja näkökulmasta.

Ja sitten oli tämä putous. Kotkan kaupungin norjalaisen siirtokunnan aloitteesta Pookinmäen rinteeseen, nykyiselle putouskalliolle, rakennettiin hyppyrimäki. Pookinmäeltä hypättiin mäkeä aina vuoteen 1953. Sen paikalle rakennetun vesiputouksen korkeus on noin 20 metriä ja sen vesi pumpataan merestä puolen kilometrin päästä.

Pidä huoli itsestäsi ja terveydestäsi. Muista käsidesi ja turvaetäisyydet, niin säästyt isoimmilta harmeilta 💖