Mikä voisi olla parempaa kuin käyttää puolitoista tuntia kotimatkaan päivän jälkeen? No tietenkin käyttää siihen KAKSI JA PUOLI TUNTIA, tuntuu ainakin olevan Vr:n näkemys asiasta (juna IC 55). Tässä vaiheessa oltiin vasta 45 minuuttia myöhässä, mutta saldoksi kertyi sitten 55 minuuttia myöhästymisaikaa. Töihin lähtö aamulla klo 6:25 ja takaisin kotiin klo 18:30. Onneksi aamujuna oli ajoissa, eikä päivästä kertynyt miinussaldoa vielä kaiken muun lisäksi...
Näitä kunnon myöhästymisiä on ollut keskimäärin kerran viikossa. Onneksi nykyään osaa ottaa asiat jo enemmän huumorilla kuin pitkän työmatkustamisen alkuaikoina. Odottelu tapahtuu Pasilan asemalla seisten, sillä istumapaikkoja on niukasti. Lähtöaikoja rukataan eteenpäin muutama minuutti kerrallaan, joten odotteluaikana ei arvaa ryhtyä tekemään mitään muuta. Junahan on lähdössä ihan kohta...
Niin ne illat kuluvat ;-) Onneksi keskiviikkona on taas työmatkailulta säästävä etätyöpäivä :-) Sen kunniaksi viime toukokuun meriharakka :-)
edit 2.2.2016 - Lisätty meriharakan renkaan kuva suurempana.














