Tule, tule hyvä kesä...

Kesä on ollut hyvä. Olen saanut viileitä päiviä omiin tarpeisiini. Sade on hellinyt luontoa. Ja helle on ollut iloksi heille, jotka hellettä janoavat.

En yritäkään pohtia ja arvotella itse kunkin kesämieltymyksiä. Mutta se, että kesä suosii meitä kaikkia ei ole ollenkaan itsestään selvää. Eikä ollenkaan takuuvarmaa tulevaisuudessa.

Me lähdemme kohta (vuokra)mökille. Oma koti jää loma-asunnoksi muulle perheelle siksi aikaa. Mainiota kierrätystä tämäkin mielestäni. Toki se vaatii hieman ylimääräistä jääkaapin tankkaamista ja lakanoiden vaihtamista, mutta se on ihan iloinen tehtävä 🥳

Stressaan mökille lähtöä varmaankin enemmän kuin koskaan. Jotenkin jo matkalle lähtöä edeltävä pakkauspäivä sai unet sekaisin ja äkäisyyden pintaan. Silti tiedän, että itseni härnääminen näillä matkalähdöillä tekee minulle hyvää. Matkat ovat olleet aina ihania. Ja lähtöstressin tainnuttaminen tekee hyvää omalle jaksamiselle. Kaikki epämukavuusalueelle siirtyminen vahvistaa minua jotenkin. Sen näkee niin selvästi aina jälkikäteen.

Vuosi on ollut rankka, kuten aikaisemmatkin sisaruksensa. Nyt pitäisi malttaa pysähtyä miettimään, mitä ihan oikeasti haluan elämältäni jatkossa. Kesäloma on tarjonnut hyvän tauon kiireeseen ja mainion hetken oman itseni tarkasteluun. 

Olen käyttänyt paljon aikaisempaa enemmän aikaa kirjojen lukemiseen. Se on tehnyt minulle hyvää. Kuin paluuta juurille.

En edelleenkään ole mikään intellektuellin kirjallisuuden mallikuluttaja. Viihdyn lapsuuden ja nuoruuden tapaan kevyessä ja viihteellisessä kirjallisuudessa. Olen antanut itselleni luvan lukea juuri sitä, mitä satun haluamaan ja juuri silloin, kun satun löytämään sille aikaa.

Näin kauniina kesäaikana luen paljon ulkona. Se onkin ehkä parasta kesässä 🥰

Juhannuksen tuntumassa, perhe ja suku sekä elämän kummallinen ulkonäkeskeisyys

Enää on hetki juhannukseen. En ole tunnetusti mitään juhlijatyyppiä, mutta ylimääräinen vapaapäivä ja koko perheen yhdessä oleminen merkitsevät minulle todella paljon. Totta kai myös hyvä ruoka!

Perhe on sitäkin tärkeämpi, kun suhde sukuihin on ollut jo kauan kaukainen. Mieheni vanhemmat ovat molemmat kuolleet ja mieheni oli ainoa lapsi. Minun isäni elää hoivakodissa, äiti kotonansa. Tapaan heitä paljon enemmän kuin kymmeniin vuosiin. Isä ei muista tapaamisia, mutta selvästi muistaa minut (jotenkin). Äidin kanssa on kyse ennen kaikkea avusta ja tuesta, sitä tarvitaan nyt. Veljeni asuu Unkarissa ja mekin olemme niin ikäeron kuin muidenkin syiden vuoksi paitsi erilaisia, myös etäisiä.

Pari ihanaa serkkua olen bongannut uudestaan sitten lapsuuden (jotain hyötyä facebookistakin!) ja yhteys heihin merkitsee minulle paljon.

Oma perhe on se ydin minulle ja yhteinen aika on aina upeaa. Lisäksi olen kovasti ylpeä jälkikasvustamme, mahtavan hienoja tyyppejä heistä on kasvanut!

Luonto näyttää nyt parhaita puoliaan (hyttysiä lukuun ottamatta). Työrintamallakin rauhoittuu niin hyvin, ettei kyse ole enää minuuttiaikatauluista. Palavereja ei seuraaville viikoille ole näillä näkymin varattuna yhtään. Vain flow-tilaa ja asia kerrallaan. Se on luksusta.

Asiasta kukkaruukkuun. Olen taas päivitellyt ja huokaillut kovasti vallalla olevaa elämän pinnallisuuteen ja ulkonäkökeskeisyyteen keskittyvää elämän tyyliä. Onhan sitä varmastikin ollut jonkin verran minun dinosaurusaikojen nuoruudessakin, mutta minä putosin kilpailusarjoista jo kättelyssä pois, eikä minuun kohdistunut ulkonäköpaineita. Parantaminenkaan ei olisi riittänyt. Toki sekin toi traumoja pitkälle aikuisikään, mutta lopulta pääsin sen yli. 'Ulkonäöttömyys' ei jossain vaiheessa enää määritellyt identiteettiäni. Isona apuna oli varmasti mieheni, jonka kanssa olin samoilla aaltopituuksilla heti alusta lähtien 💖.

Meidän pitkän suhteemme ja avioliittomme perusta ei missään vaiheessa ole ollut ulkonäkö. Se ei tarkoita sitä, että olisimme perin pölhön näköisiä kummajaisia ja olisimme olleet onnellisia löytäessämme 'edes' jonkun. Meillä pohjana oli jo nuoresta lähtien sama perusta, mitä hyvän ja pitkäaikaisen parisuhteen menestystekijöiksi nykyäänkin määritellään.

Olen saanut aktiivista (pyytämätöntä) palautetta ulkonäöstäni varhaisteinistä jonnekin varhaiseen keski-ikään asti. Palaute on harvoin ollut positiivista tai kannustavaa. Näin jälkikäteen mietittynä se on ollut paitsi julmaa, myös aivan käsittämätöntä. Mitähän ihmettä ovat ajatelleet kaikki ne ihmiset, jotka ovat kokeneet oikeudekseen ja jopa velvollisuudekseen kommentoida ulkonäköäni?

Toki, kun taustalla on tavallisesta poikkeava lapsuus, eivät sosiaaliset taitonikaan olleet kehittyneet ihan priimaksi. Mutta siitäkään huolimatta toisen hyljeksiminen ja ikävän palautteen antaminen eivät ole oikein. Lapsena ollessa sitä ei ehkä vielä ymmärrä. Teini-iässä pitäisi olla jo jotain ymmärrystä siitä, miten loukkaavasti ei saa toiselle puhua. Jollain on itsellään myös haastava lapsuus, joku toinen ei vain välitä. Mutta aikuisena pitäisi ymmärtää oma roolinsa niin yksilönä kuin mahdollisesti lapsen vanhempanakin. Ja muuna läheisenä.

Mitä, jos joku ei ole kaunis, vaan on ihan mahdottoman ruma? Miten se vaikuttaa hänen ihmisarvoonsa? Miksi sitä pitää päästä kommentoimaan?

Entä jos joku on kovastikin kaunis. Voisiko sitäkin kommentoida vähän himmeämmin. Ja erityisesti voisi jättää 'kannustavat' kehittämiskommentit ihan omaan poskeen. Kaikkea, mitä ajattelee, ei tarvitse sanoa ääneen.

Jos joku ei ole älyllisesti se penaalin terävin kynä? Miten se vähentää tuon ihmisen ihmisarvoa? Ei tietenkään mitenkään. Jokainen ihminen on arvokas jo itsessään. Hyvän ihmisen laatukriteerit ovat todella vähissä.

Entä jos joku tekee jotain todella, todella väärin? Silloin hän teki jotain todella, todella väärin. Jokainen tekee virheitä ja melkein jokainen kehittyy. Meille ollaan armollisia meidän virheittemme kanssa, ollaan armollisia myös muille. Monesti oppiminen tapahtuu vasta virheiden kautta.

Samat sanat pätevät siihen, jos joku on sairas, epävakaa, sulkeutunut, peloissaan, tuntee itsensä ulkopuoliseksi tai muuta vastaavaa. Mikään noista ei oikeuta kommentoimaan ikävästi. Mikään noista ei oikeuta arvottamaan ihmistä huonoksi. Vaikka olisin kovasti vainoharhainen kaikki raajani menettänyt sokea, ruhjoutunut ja älyllisesti rajoittunut, se ei vähentäisi ihmisarvoani yhtään pätkää. Eikä sinunkaan.

Aika kulkee nopeasti tai hitaasti, pihassa riittää vierailijoita 👍

Omenapuun kukinnot ovat jo huomattavasti heikommassa kunnossa kuin pari päivää sitten. Vesisateet nopeuttivat prosessia. Kuvasin juuri kimalaisia omenapuussa ja ihan useammankin kerran kimalaiselle kävi hieman höplästi, kun etappina ollut kukan terälehti irtosikin samoin tein kukasta ja kimalainen sen mukana. Äkkinäinen suunnitelmien muutos tuli kimalaiselle 👍.

Tästä päästään aasinsillalla (Aasinsilta (lat. pons asinorum) on a) kirjallinen siirtymätekniikka, jossa tekstiin lisätään irrallinen tai kömpelö viittaus siihen, mitä aiotaan käsitellä seuraavaksi, b) vaikea tai ongelmallinen tehtävä sekä c) tehtävän suorittamisen tai muistamisen apukeino. Ilmauksen merkitys vaihtelee kielestä toiseen: suomessa (ja myös suomenruotsissa) merkitykset ovat lähellä toisiaan, ja niissä aasinsilta tarkoittaa useimmiten kirjallista siirtymätekniikkaa ja joskus myös muistamisen apukeinoa. - wikipedia) siihen, miten aika kuluu (muka) nopeasti. Tässä yhteydessä voisi huokailla sitä, miten aika kuluu nopeasti: Äskenhän ei ollut vielä edes nuppuja ja nyt kukinta on jo lopuillaan!

Olen tavallaan aikavaurioinen ihminen. Minun aikana kuluu nopeasti vain hetkittäin työn imussa tai flow-tilassa. Muuten minun aikani kulkee aika hitaasti. Monet vakuuttelevat sitä, että aika kuluu nopeasti, kun on kivaa ja päinvastoin. Minulla on mielestäni oikein kivaa suurimman osan ajasta, enkä suostu luokittelemaan omaa ajankäsitystäni kurjuuden aiheuttamaksi.

Voiko olla niin, että ajan kulumisen tuntemukseen voi vaikuttaa monikin eri tekijä. Yksi tekijä voisi olla se, kuinka läheltä ja intensiivisesti seuraamme jotain tapahtumaa. Tämä ei selitä sitä, että monien äitien mielestä aika kuluu nopeasti ja lapsi kasvaa hetkessä. Mutta se selittäisi sen, miksi puolituttujen lapset kasvavat aikuisiksi hetkessä, kun lähipiirin lasten aikuistuminen tuntuu kestävän paljon pidemmän aikaa. Ei vuosissa, vaan näppituntumassa.

Uppoutuminen johonkin saa myös aikaan sen tunteen, että aika on kulunut nopeasti. Ajattelen sen johtuvan siitä, että kaikki ajattelu ja energia kohdistuu yhteen asiaan ja ajan (ja muun elämän) tarkkailu pysähtyy siksi ajaksi kokonaan. Siksi minullakin on ollut kännykkäherätyksiä, jotta ehdin oikeaan junaan. Monen myöhästymisen jälkeen (erityisesti, kun junia kulkee vain kerran tunnissa) olen oppinut varautumaan flow-tiloihin.

Omenapuun kukintoihin palatakseni avoimelta seisovalta ruokapöydältä (puusta) löysivät eineensä myös linnut.

Talitiainen oli noukkimassa kukissa vierailevia hyönteisiä ravinnoksi jälkeläisilleen.

Kirjosieppokoiras jonotteli pokerina pääsyä omenapuussa olevalle pesäpöntölle.

Ja kimalaisia riitti ihan ruuhkaksi asti. Pölytykset on nyt hoidettu 👍.

Kesä on vasta päässyt vauhtiin! Mitkä ovat suunnitelmasi kesälle ja tulevalle viikonlopulle?

Kukkia ja kimalaisia, se on kesä nyt

Kesä on täällä, samoin kimalaiset. Kaksi omenapuutamme kukkivat runsaasti ja puut ovat yhtä kukkaa ja surinaa täynnä. Kimalaisia riittää nyt aivan mahdottoman paljon. Mahtavaa, että niitä löytyy vielä tuollaisia määriä!

Suomen luonnon mukaan kotimaassamme pörrää peräti 37 eri kimalaislajia! Ötökkätiedossa on lisää infoa kimalaisista. Mantu- ja kontukimalaiset ovat minulle aivan hebreaa, en osaa yhtään erottaa luonnossa vielä, kummasta on kyse. Toivottavasti aika ja harrastaminen opettavat.

Kukkaloisto on meillä omppupuissa parhaimmillaan.

Kontu vai mantu? Mantulla pitäisi olla sitruunan keltainen kauluri. Tämän kauluri ei näytä sitruunan keltaiselta, vai näyttääkö?. Mantukimalaiset luokitellaan puutarhassa hyödyllisiksi, kontukimalaiset tarkkailemisen kohteiksi.

Tämä tyyppi alla on sen sijaan kartanokimalainen. Luokittelun mukaan tämäkin on puutarhassa hyödyllinen heppu.

Lisäksi kukissa pörräsi ampiaisia, kukkakärpäsiä ja varmasti paljon ihan pienempiäkin hyönteisiä. Ja lisäksi siinä lähellä yksi vähän heilahtanut nainen kameran kanssa 🙄.

Kävin viikonloppuna kuvausreissuni yhteydessä isäni luona. Isä oli iloinen tapaamisesta, mutta aika lailla muissa maailmoissa. Hän näki ympärillään paljon paikkoja, joita minun silmäni eivät tavoittaneet. Hän kertoili tapahtumista (kuka tuli rappusia alas, missä on nukuttu kenenkin kanssa jne.) ja hänellä tuntui olevan ihan hyvä olla. Hän oli kovasti onnellinen nähdessään eläviä ihmisiä (minut) 💖.

Tänään olin pihalla töiden jälkeen shortseissa! Oli niin lämmintä, että kitkin muutamat rikkaruohot (niitä olisi riittänyt kyllä paljon enemmänkin) kevyissä kesähepenissä. Kesä on nyt siltäkin osalta korkattu 👍.

Marraskuun kantarelleja ja kimalaiset opettelivat tutkimuksessa pelaamaan jalkapalloa

Talviaikaan siirtymisen myötä aurinko laskeekin sitten tunnin aikaisemmin kuin aikaisemmin. Toisaalta aamut ovat saaneet tunnin lisäaikaa ja aamusella näkee eteensä edelleen. Tässä onkin haastetta tulevaisuuden päätöksiin. Haluanko jälkeläisteni menevän kouluun tai töihin talvellakin valoisan tai hämärän aikaan? Tai haluanko valoisammat illat aamujenkin kustannuksella? Suomen talvessa valoisia tunteja ei vain riitä riittävästi 😞. Jompaankumpaan aikaan jäämme toivottavasti joskus tulevaisuudessa. Kellojen siirtely häiritsee nykyään unirytmiäni kevään lisäksi myös syksyllä. Se saisi jo loppua.

Tänään pihassamme vieraili melkoinen punatulkkuparvi. Mutustelivat mongolianvaahteran siemeniä isolla innolla. Ihania vieraita! 

Lauantain luontoretkeltä löytyi vielä tuoreita kantarelleja. Puoli litraa, laskeskelin siivoamisvaiheessa.

Sieniä olen kerännyt paljon ystäville ja tuttaville annettavaksi niin tuoreina kuin kuivattuinakin. Nämä kantarellit olivat ekstralöytö ja päätyivät omaan kantarellikastikkeeseen 🥰.

Eilen kuuntelin Yle Puhetta parin ohjelman verran. Tällä kertaa opin paljon uutta hyönteisistä. Kimalaiset ovat hyviä ja nopeita oppimaan. Niiden elämä kestää muutaman viikon ja sinä aikana pitää oppia paljon ja nopeasti. Ja siihen ne pystyvätkin 👍. Hyönteistutkijat ovat tutkineet kimalaisten oppimiskykyä ja tuloksia voi katsella vaikkapa tästä videosta. Tutkija Olli Loukola tiimeineen on opettanut kimalaisia pelaamaan jalkapalloa sokerivedellä palkitsemalla. Kimalaiset oppivat myös oppimalla kaverilta ja yhdessä kohtaa videota leikkikimalaisella näytettiin esimerkkiä, mitä pallolla piti tehdä. Aika upeaa!

Kimalaisten elämän lisäksi ohjelmassa seurattiin muidenkin hyönteisten elämää. Kekomuurahaiset osoittautuivat nekin paljon ennakkoajattelua fiksummiksi. Ne tunnistavat hajun perusteella, kuuluuko toinen muurahainen tai muu eläin samaan yhteiskuntaan (jossa siis voi olla useampiakin kekoja) vai onko kyseessä muukalainen, joka pitää hätistää pesästä pois. Pohjois-Suomessa elävät tupsukekomuurahaiset, jotka ovat tottuneet kylmempään ilmastoon. Eteläisemmässä Suomessa sen sijaan asustavat kaljukekomuurahaiset, jotka ovat sopeutuneet lämpöisempään ilmastoon.  Hauskoja nimiä noilla 🤭.

Tänään aurinko paistoi kauniisti. Ilahdutin itseäni tekemällä iltapäivän töitä ruokailuhuoneessa ja katselin samalla auringon ilottelua lammen viereisissä puissa ja niiden kauniita heijastuksia tyynellä veden pinnalla. Siitä tuli hyvä mieli 💖.

Jaksamista, iloa ja valoa marraskuuhun!

Elämän opetuksia plus sitruunaperhonen ja kimalainen

Jos elämä jotain opettaa, se on suhteellisuudentaju. Mitä syvemmissä vesissä on joutunut selviytymään, sitä helpommilta seuraavat haasteet tuntuvat. Elämän haasteet eivät jakaudu tasaisesti ihmisten kesken, eikä niitä voi mitenkään vertailla. Tuskan määrä ei ole siis koskaan suorassa suhteessa tuskan aiheuttajan suuruuteen tai määrään. 

Henkilökohtaisesti minua nyppii se, kun joku joko olettaa tietävänsä jonkin yleisen tunnetilan, joka liittyy joihinkin tapahtumiin tai uskottelee itselleen ymmärtävänsä, miltä minusta tuntuu. Yksi haluaa selittää jonkin tilanteen aiheuttamaa tunnetilaa, kuin se muka olisi kaikille sama. Voihan se ollakin niin, mutta minä koen eri tavoin, enkä voi yhtyä yleistykseen. 

Olen ollut kovin avoin elämäni vaiheiden kanssa, mutta ikäväkseni olen huomannut sen olevan perin haitallista itseni kannalta. Aina joku jaksaa nostaa esiin pienet huomioni, joista hän tekee sen jälkeen suurta draamaa. Aika masentavaa? Yllätyksekseni netissä ei ole tullut vastaiskuja, ne ovat tulleet ihan tosielämässä. Puskista on helppo huudella? 

Oliko lomani virvoittava? Kyllä ja ei. Melkein kuukauden mittaiseen lomajaksoon sisältyi kaikkea maan ja taivaan väliltä. Ihania huippuhetkiä ja toisaalta elämän nurjia puolia. Sitähän se elämä on.

Onnellisuus ei ole mielestäni sitä, että huolia ei ole ollenkaan. Onnellisuus on hyviä perustekijöitä ja upeita hetkiä. Jokainen voi itse päättää, miten arvottaa hyvää ja huonoa elämässään. Jos elää riittävän vanhaksi, kaikki elämän perushaasteet ja -kultahetket tulevat tutuiksi. Jos elää lyhyemmän elämän, kaikkea ei tarvitse kohdata.

Kevään kevyet siivekkäät

Kevään siivekkäitä on liikkeellä paljon. Perhosrintamalla olen nähnyt koivutyttöperhosen (ei kuvaa), sitruunaperhosen ja nokkosperhosen. Itse asiassa useammankin :-) Kimalaiset vaeltavat levottomina ja kiihkeinä ja sitten oli tämä ennen tuntematon tunnusraitayökkönen.

Kimalaisia töyhtöangervoissa

Laajensimme viime vuonna hiekkapihaa pihan perälle leveänä käytävänä, sillä siellä oli paljon hukkakäytössä ollutta tilaa. Käytävän jatkeeksi tehtiin pieni hiekkapiha terijoensalavien taakse katseilta suojaan. Sinne saa nyt mahtumaan esimerkiksi peräkärryn ja vaikkapa päältäajettavan ruohonleikkurin.

Samalla hieman piiloon jääneet töyhtöangervotkin tulivat esiin aivan uudella tavalla. Kun yhtälöön lisää vielä pari vuotta sitten kaadetun huonokuntoisen koivun tontin rajalta, piha on niiltä osin todella paljon avarampi ja valoisampi. Ja töyhtöangerot kukkivat komeammin kuin koskaan (niin luulen, sillä niiden kukinto on jäänyt tähän mennessä vähän katseilta piiloon.

Koskaan aikaisemmin töyhtöangervot eivät ole kuitenkaan kukkineet näin aikaisin ainakaan meidän pihassamme. Kimalaiset kiittävät ja nauttivat tarjoiluista koko rahan edestä ;-)

Nyt vasta opin sen, että kimalaiset keräävät sekä mettä että siitepölyä... Jo oli aikakin :-) Siitepöly kerätään siis tuohon vaaleaan koipipussiin.

Luonnosta löytyy pysähtynyt hetki

Pari viikkoa sitten juhannuksesta povattiin lämmintä, jopa helteistä. Sittemmin on palattu tavanomaiseen juhannussään ennakoimiseen - viileää ja kosteaa on luvassa. Tosin heinäkuuksi luvataan taas lämmintä ja kuivaa. Mitenkähän näiden ennusteiden kanssa sitten käykään...

Kimalaisia on näkynyt ihan huomattavasti aikaisempia vuosia vähemmän. Täältä löydät tietoa muunmuassa kimalaisten elinolojen varmistamiseen..

Perhosbaarien lisäksi on hyvä siis perustaa myös pörriäisbaareja. Ne kannattanee sijoittaa hieman kauemmas oleskelupaikoista. Ohjeita löytyy tuolta linkin takaa.

Kannustan sinua siirtymään vihreään paikkaan, varaudu hyttysiä vastaan. Kuuntele, katsele ja haistele. Pysähdy ja keskity siihen, missä olet ja mitä olet. Keskity niin paljon, etteivät työasiat eivätkä muutkaan velvoitteet rynnistä mieleesi. Kuuntele luontoa ja sitten kuuntele itseäsi. Tee jokin hyvä päätös kesäloman jälkeistä aikaa varten. Ja suunnitelma päätöksen toteuttamiseksi. Vähintään tämän tarvitset ollaksesi stressaamatta nykyistä enemmän. Jos haluat muutosta, päätöksiä ja suunnitelmia tarvitaan paljon enemmän.

Minun täytyy käydä itseni kanssa vakava keskustelu siitä, miten selvitä hieman helpommalla ensi vuodesta. Tästä ei kuitenkaan enää nuorruta ;-)

Leppoisaa ja rentoa juhannusta!

Lisää Lepaan loppukesää

Tyttären muutto lähestyy ja minä yritän olla muuttotukena sopivassa määrin. Ei liikaa tyrkyllä, muttei liian vähänkään. Pari päivää vielä jäljellä tohina-aikaa.

Aamulla kävin silti lintutornilla, samoin illalla. Kummatkin reissut olivat onnistuneita, kuvien käsittely on silti (tai juuri siksi) paljolti vasta edessä. Omalla tavallaan lintujen aktiivisuus lisääntyy nyt monella tapaa. Tämän päivän kuvia odotellessa lisää eilisen päivän Lepaa-kuvia. Kaunista on luonto tähänkin aikaan vuodesta.

Hirrrrrveällä innolla lomapäivään :-)

Tänä aamuna ei tarvinnut miettiä kellonaikaa - mietin vain vapautta :-) Nyt ei ole tarkkaa viikonlopun To do -listaa, vaan monen monta asiaa voi tehdä aivan hyvin ensi viikollakin. Tai jopa myöhemminkin. Se maistuu vapaudelle :-)

Olen yhtä innossani lomasta ja kesästä kuin tämä pörriäinen oli auringosta ja lämmöstä. Kävi piehtaroimassa keltakurjenmiekassa aivan täysillä. Tässä samassa hengessä loma jatkukoon - vaikka poika jonottaakin tuolla alakerrassa, kun kuulemma on jo aamupäivä ;-) Lupasin lähteä hänen kanssaan ostoksille aamupäivän aikana. Se kuuluu tämän päivän To do -listalle. Ihan kivaa sekin :-)

Omenankukkaa

Olen siirtymässä Suomen lätkämatsia seuraamaan miehen ja pojan kanssa. Sitä ennen pari kuvaa omenapuun kukista. Jostain syystä kuvaan aina yksittäisiä kukkia enkä koko kukkaloistoa... Mutta omenapuun kukinta on meillä parhaimmillaan juuri nyt. Vielä on nuppuja, mutta suurin osa kukista on auki. Valkoisia terälehtiä putoilee hiljalleen puusta alas. Viikon kuluttua tyttären lakkiaisissa puut eivät ole enää näin upeita, mutta silloin on taas jo paljon muuta kaunista.

Omenakukkaisia terveisiä helteisestä kesäpäivästä :-)