Haapsalun piispanlinna tuli ohitettua matkakuvauksesta maaliskuussa melkein kokonaan Ihan ensimmäisessä kirjoituksessani sieltä jaoin kännykällä kuvattuja kuvia lähinnä linnan sisätiloista. Ihme, että niitäkin (sisätiloja) oli vielä jäljellä. Nyt on vihdoin ja viimein aika palata tuon reissun kuviin ja tunnelmiin.
Haapsalun piispanlinna on rakennettu 1200-luvulla rakennettu ja se toimi 1600-luvun loppuun asti paikallisten viranomaisten valtapaikkana. Päälinnoituksessa on museo, jonka kautta pääsee myös eteläsiivessä sijaitsevaan katedraaliin. Se on mainittu ensimmäisen kerran jo vuonna 1279. "Linna vaurioitui pahoin Liivinmaan sodan aikana vuosina 1558–1582. Pienen linnan muurit ja ulompi linnoite jäivät osittain tuhoutuneiksi. 1600-luvulla Viroa tuolloin hallinneet ruotsalaiset eivät enää käyttäneet linnaa puolustusrakennuksena. Suuren Pohjan sodan aikana vuonna 1710 Venäjä valloitti Viron ja Pietari Suuren käskystä linnan muurit tuhottiin osittain. Tästä lähtien linna on ollut käytännössä raunioina." (Wikipedia).
Tässä linnaa muurien ulkopuolelta.
Muurien sisäpuolella näytti tältä. Vallihauta?
Piispanlinnassa vietettiin samaan aikaan jumalanpalvelusta.
Lasten leikkipaikka kaiken keskellä.
Tästä pääsee sisään maksulliselle museoalueelle. Mahtavat nuo rakennetut kulkureitit raunion seinillä.
Ikkuna-aukosta näkyi kaupunkia.
Tässä olen rohkaistunut kuvaamaan noilla rakennetuilla kulkureiteillä. Ihan vähään aikaan ei ole tullut vierailtua korkeilla paikoilla - rakennelmien huteruus alkoi kasvaa mielessäni ja oli kieltämättä paikoin ihan turvaton olo. Ihan turvallisiahan nuo rakennelmat ovat, mutta nyt pääsi mielikuvitus laukkaamaan.
Kaunistahan kaikki on tulta ylhäältä käsin 💖.
Opastetaulu oli pihalla kaikkien luettavana ja tutustuttavana.
Tässä vielä lyhyt videoklippi piispanlinnan raunioiden reunoilta:
Kävin suunnitelmieni mukaisesti vierailemassa isäni luona. Isä oli hyvällä tuulella ja ihan harvinaisen skarppina. Esittelen itseni aina hänen luokseen mennessäni. Tällä kertaa (niin kuin aina välillä) hän tokaisi, että "kyllähän minä sen muistan". Siis että olen hänen tyttärensä. Alzheimerin taudissa elämä ei kulje eteenpäin ainakaan maallikon näkökulmasta mitenkään suoraviivaisesti. Jokin päivä ja hetki voi olla kovastikin sekava ja hämyinen. Toisena päivänä ja hetkenä ajatus tuntuu kulkevan kirkkaasti ja selkeästi.
Isä muisti "kaverinikin". Tytär on ollut parilla viime kerralla mukana ja isä muisti sen, että minulla on ollut kaveri mukana. Kerrattiin yhdessä, että se kaveri oli tyttäreni, joka ei päässyt nyt mukaan, vaan jäi Helsinkiin.
Vierailun lopussa isä vielä totesi, että minulla on hyvä tytär. Tämä liittyi selvästi aikaisempaan keskusteluun. Nyt oli muisti tavallista skarpimmassa kunnossa 💖.
Isä oli muutenkin hyväntuulinen ja ihan uhkui hyvää fiilistä. Olipa pelkästään ilo käydä hänen luonaan 🥰.
Isän kanssa välillä jo naurettiin, kuinka vaikeaa oli ottaa kuva, johon molemmat mahtuisimme. Isä katsoi kännykän kameraan oikeaan suuntaan ihan yhtään ohjaamatta.
Isän puhe on todennäköisesti ainakin osittain lääkityksen vuoksi hieman puuroista, mutta ihan hyvin tulemme juttuun ja ymmärrämme toisiamme. Pienet katkokset ymmärryksessä eivät haittaa. Jotkut asiat eivät sitten olekaan tärkeitä. Ja aina voi selittää lisää, jos ei tule heti ymmärretyksi.
Ja vielä yksi aihe: Blogger. Ainakin omassa toiminnassani näytän olevan Bloggerin ykkösvihollinen. Minun kommenttejani on siirretty roskapostiin oikein urakalla. Yli 200 roskapostikommenttia muutamassa päivässä! Joukossa oli muutama muunkin kommentti, mutta minä näytin olevan blogiyhteiskunnan vihollinen numero yksi ainakin tuossa statistiikassa. En ollut vielä lukenut Rikkaruohoelämää Betweenin vinkkejä kommenttien ryhmäelvytykseen, joten elvyttelin kommentit yksi kerrallaan. Jo on aikoja eletty.
Vaan niin kauan kuin kone tekee nämä valvonnat, saa varautua milloin minkäkinlaiseen yllätykseen. Kone on huono ymmärtämään vivahteita.
Työntekijäkokemus - siitä puhutaan nyt paljon. Edistyneiden työnantajien tavoitteena on saada aikaan hyvä työntekijäkokemus. Ihanasti ovat ajat muuttuneet vuosikymmenten aikana 💖.
Rekrytoivat henkilöt olivat mukavia ja miellyttäviä minunkin nuoruusaikoinani. Arki koostuikin sitten kovin erilaisista ihmisistä ja vaatimuksista. Hyvä työntekijäkokemus ei ollut aina ihan näpeissä. Työntekijäkokemus on tietenkin aina henkilökohtainen asia. Se liittyy kuitenkin moneen työnantajan kannalta hyvään asiaan, kuten tuottavuuteen, houkuttavuuteen parhaiden osaajien näkökulmasta, vähäiseen vaihtuvuuteen ja niin edelleen.
Juuri nyt hyvä työntekijäkokemus on siis monien huulilla. Se on mahtavaa. Toki täytyy muistaa, että melkoisen iso osa työntekijäkokemuksesta syntyy myös työkavereiden seurasta ja yhteistyöstä (tai sen puuttumisesta). Se tarkoittaa käytännössä sitä, että jos haluamme uusiksi pysyviksi kollegoiksemme päteviä ja miellyttäviä tyyppejä, meidän kannattaa olla itsekin ainakin puoliupeita työkavereita. Jospa se uusi hyvä tyyppi malttaisikin jäädä meille töihin pitemmäksikin aikaa, kun vähän tsempattaisiin. Ja onhan siinä sekin seuraus, että käyttäytyminen luo käyttäytymistä (kuten entinen projektipäällikkö-valmentajamme Erkki Rajala aina viisaasti totesi). Siinä tulee vaivihkaa itsellekin entistä mukavampi työympäristö!
Tutun pellon laidalla kävin taas maailmaa katsastamassa. Vähän kävin metsän puolella ja palasin pellon laitaan. Iso petolintu saapui kaartelemaan yläpuolelle ja kaartelikin siinä jonkin tovin. Luulen ja arvuuttelen sen olleen nuori merikotka. Taas toivon korjausta olettamukseeni, jos olen väärässä.
Alkavana vappuviikonloppuna on suunnitelmissani käydä Lahdessa isää tervehtimässä ja asuntoa siivoilemassa. Asunnon tyhjennys sujuu yllättävän hyvin. Osa tavaroista jää asuntoon, jossa jokin tyhjennysfirma hoitaa kaiken lopun pois. Sitä ennen pyrin käymään läpi kaiken ja varmistamaan sen, että minun, veljeni ja meidän molempien jälkipolvien kannalta kaikki olennainen on saatu talteen.
Pyrin myös varmistamaan kierrätystä niin paljon kuin vain pystyn.
Nyt on vajaa kaksi kuukautta kesäpäivänseisaukseen (21.6.2023). Kesäpäivänseisauksen aikaan päivä on pisimmillään ja yö lyhimmillään. Sitten vaaka keikahtaa toiseen suuntaan. Nyt kannattaa nauttia valoisista illoista, niitä ei ole enää lokakuussa.
Meillä Hämeessä auringonnousu oli tänään klo 5:27 ja auringonlasku klo 21:14. Päivän pituus on siis 15 h 47 min. Auringonlaskuhan ei tarkoita vielä pimeyttä. Auringonlaskuaika on määritelmien mukaan silloin, kun auringon yläreuna häviää paikkakunnan horisontin taakse. Sen jälkeen on vielä hämärän aika.
"
Illalla hämärä alkaa auringonlaskusta, kun auringon yläreuna painuu taivaanrannan taa. Hämärän ja pimeän rajan määritteleminen ei ole yhtä yksinkertaista. Tähtitieteellisessä kielenkäytössä erotetaan kolme hämärän astetta:
Porvarillinen hämärä on silloin, kun aurinko on laskenut, mutta sen keskipiste on enintään kuusi astetta horisontin alapuolella. Silloin ulkona näkee vielä liikkua ja tehdä töitä ainakin selkeällä säällä. Käytännössä porvarillinen hämärä vastaa parhaiten sitä, mitä sanalla hämärä arkikielessä useimmin tarkoitetaan.
Nauttinen eli merenkulkijan hämärä vallitsee, kun auringon keskipiste on 6–12 astetta horisontin alapuolella. Sen aikana kirkkaimmat tähdet ovat jo näkyvissä, mutta merellä erottuu vielä horisontti.
Astronominen eli tähtitieteellinen hämärä on silloin, kun auringon keskipiste on 12–18 astetta horisontin alapuolella. Sen aikana on jo varsin pimeää, ja himmeimmätkin tähdet tulevat näkyviin.
Hämärän pituus aamulla ja illalla on päivittäin sama. Aamu- ja iltahämärän pituus vaihtelee eri vuodenaikoina. Se on myös erilainen maan eri osissa. Tämä taas johtuu maan akselin kaltevuuskulmasta ja sen hetkisestä sijainnistamme aurinkoon nähden.
"
- Ilmatieteen laitos -
Ihanaa Vapun odotusta ja kevätviikonlopun auvoisuutta!
Ei anneta kelien rajoittaa. Elämä on juuri nyt. Ei sitku 👍.
Jo viime syksynä tilatut aurinkopaneelit saapuivat vihdoin tänä keväänä ja nyt ne ovat katolla asennettuina. Meillä paneelit saavat isoa valoa vasta lähempänä puolta päivää, niiden suunta on suurin piirtein länteen. Itäpuolella kohoaa harju ja kestää aina tovin, ennen kuin aurinko kohoaa aamulla näkyviin harjun takaa.
Aurinkopaneeleista saa kuulemma suurimman hyödyn silloin, kun pystyy itse kuluttamaan saadun sähkön. Paneelitaululta pääsen tarkistamaan, millaista sähkömäärää paneelit milloinkin tuottavat. Yritän opetella sellaiseen rytmiin, jossa käynnistelen isompia kodinkoneita vain silloin, kun paneeleista tulee enemmän sähköä. Näihin kodinkoneisiin lasken mukaan ainakin astianpesukoneen, pyykinpesukoneen, kuivausrummun ja lieden uunin. Mielenkiinnolla seuraan, millaista hyötyä pystymme saamaan noista paneeleista. Aurinkopaneelit ovat meillä ennen kaikkea investointi tulevaisuuteen, tavoitteena on helpottaa talon myyntiä sitten, kun se aika koittaa. Toissijaisesti hyötyä tulee meille jo nyt 👍.
Laulujoutsenet kävivät pikaisesti pysähtymässä viereisellä lammella. Onneksi mies huomasi tilanteen ja ilmoitti siitä minulle. Pääsin nautiskelemaan parin seurasta ihan kunnon tovin.
Oli mahtavaa katsella joutsenia, mutta aivan erityisen ihanaa oli vain pysähtyä luonnon ääreen vähän pitemmäksi aikaa.
Olen käynyt vanhempieni kotoa tuomani paperit läpi - niitä riitti. Joukossa oli sellaisia terveystietoja, jotka saattavat olla omalla kohdalla vielä hyvinkin tärkeitä. Ne säilytän. Mukana oli myös kirjeitä. Saatuja ja lähettämättömiä. Kuolleiden ihmisten osalta ei enää haittaa, vaikka luen heidän kirjeitään. Elossa olevien osalta pyrin pitämään salaisuudet itselläni. Ehkä en olisi halunnut kaikkea tietää, toisaalta olen kiitollinen ymmärtäessäni nyt paremmin asioiden taustoja. Täytyykin itse käydä ahkerasti niiden omien kirjeittensä kimppuun, joita ei halua seuraavalle sukupolvelle sälyttää. En tiedä, onko sellaisia, mutta aion tarkistaa tilanteen.
Vain viikko vappuun. Tänä viikonloppuna tuli haravoitua, mutta paljon on pihassa edelleen tekemättä. Vähitellen omaa vauhtia ja oman kropan jaksamisen mukaisesti ajattelen tänä vuonna hoivata pihaa. Kyllä se kelpaa silläkin panoksella.
Omien vanhempieni asuntoa läpikäydessäni ja tyhjennellessäni päädyin käymään läpi myös anopin säilytettyjä tavaroita. Astioita enimmäkseen. Anoppi kuoli vuonna 2016 ja nyt on ihan hyvä hetki tämän kaiken muun karsimisen ohessa tarkastella uudestaan hänen jälkeensä jääneitä säästettyjä tavaroita ja niiden kohtaloita. Sama tarkastelu on tehty nyt monille muillekin 'talletetuille aarteille'.
Itselleni säästin anopin astioista nämä herttaiset ja herkät posliiniastiat, vaikken voikaan kuvitella käyttäväni niitä missään. Tai no ehkä kerran tai kaksi. Mutta vielä ei ole tullut tuo hetki eteen.
Viisi kuppia ja kuusi lautasta noita taisi olla. Yksi kuppipari ei mahtunut näihin kuviin.
En ajatellut säilyttää näitä enää kauempaa. Nyt ne on kuvattu ja ikuisesti mieliin palautettavissa. Nyt etsin näille tavalla tai toisella uuden kodin.
Nyt kun pääsin vauhtiin menneiden asioiden kanssa, liitän tähän yhden puhtaaksi kirjoittamani kenttäkirjeen papalta (Paavo) mummille (Vieno).
***
Kannaksella 30/12 -39 - (kirje Paavolta Vienolle)
Rakkaat omani
Heipä hei vaan täältä karjalasta ja kiitos paljon
kirjeestäsi. Täällä sitä ollaan ja eletään kuin ellun kanat. Ja maan alla
asutaan kuin myyrät ainakin. Kyllä täällä on sentään toinenkin kuoppa kaivettu
ja joka kuoppaan on joku riihi, sauna tai talli upotettu. Ja siistiä tönöjä
näistä on tullutkin kun tämäkin korsu on vuorattu sisältä päin insuliitillä.
Kyllä sielläkin näin tällainen korsu olisi hyvä olemassa niin ei tarvitse
pelätä sirpaleita eikä kranaatteja eikä tykin ammuksia eikä liioin muutakaan.
Niin täällä on nykyään ollut perin hiljaista ja rauhallista. Tuntuu niin kuin
olisi sota jo loppunut vaikka hyvähän se olisi että se loppuisi jo pian,
kyllähän tätä on jo piisannut enemmän kuin tarpeiksi.Minä olen kyllä sitä mieltä, että tämä jo
pian loppuu. Vaikka ei tämä vielä oikein ole sodalta tuntunutkaan kun minä en
ole nähnyt yhtään ryssää, enkä ole ampunut muuta kuin ensimmäisenä päivänä kun
lentokoneet ensikerran lentelivät täällä. Silloin me vähän kokeilimme näitä
luikkuja. Enkä minä liioin muusta välitä, sillä ei se mitään hauskaa ole ei
ainakaan minusta eikä tunnu toisistakaan.
Minuun tämä sota ei ole vielä tehnyt
erikoisemmin mitään vaikutusta, ei ainakaan vielä tähän mennessä. Olen yhtä
rauhallinen kuin ennen sotaakin ja se on kaikkein paras kun vaan voi säilyttää
rauhallisuutensa. Ja se olisi hyvä kun Sinäkin voisit olla rauhallinen. Kuinkas
se siellä päin hurisee, onkos siellä näkynyt niitä punaisia haaskalintuja ja
kuinkas ne on munineet ja tehneet tuhoaan. Niin kuinkas te siellä taasen
jaksatten ja olettekos olleet terveinä. Toivon koko sydämmestäni että te pienet
rakkaat säilyisitten siellä terveinä ja rauhallisina niin kuin minäkin. Taidan
taas lopettaa tällä kertaa. Paljon terveisiä kaikille ja hyvää vointia.
Lämpimin sydän terveisin teille pienille rakkaille ja monta
suukkoa.
Isi Paavo
***
Tämä oli siitä poikkeuksellinen kirje, että siinä ei kirjoitettu tupakasta sanaakaan. Muuten tupakka on ollut kovasti kantava teema näissä kirjeissä. Pappa sairastui ja kuoli sittemmin keuhkosyöpään -70-luvulla.
Meidän lähilammestamme jäät sulivat lopullisesti eilen. Nyt kevät on siis jo aivan virallisesti vauhdissa. Nyt kannattaa ehdottomasti olla ja kulkea silmät ja korvat auki. Vaikka taas on ihan kauheasti kiirettä, kannustan etsimään sopivia hetkiä luonnosta nauttimiseen. Nyt on ihan parhaita aikoja siihen! 🥰
Jos aloitan kevyesti kurjista. Siis linnuista. Lauantaiajelulla nähtiin melkoisen monta kurkipariskuntaakin. Kyllä siinä silmä ilostui ja mieli lämpeni. En tiedä, kuinka kauan vanhan kansan tai lintutietäjien mielestä kurjesta on kesään, mutta ei tässä kauan nokka enää tuhise.
Keli oli komean aurinkoinen ja tausta onkin taas lämpöväreilyn koristelema, vaikkei tuolla varsinaisesti kuuma ollutkaan.
Olen jo useamman kerran nähnyt niin sinivuokkoja kuin leskenlehtiäkin. Käytiin eilen koiran kanssa katselemassa tuttuja, runsaita ja takuuvarmoja sinivuokkopaikkoja, mutta nehän olivatkin jääneet lammen luona olleen hulevesityömaan alle. Ihan pari hassua sinivuokkoa vain näimme. Tuli vähän surullinen olo. Ja pian mielessä jo kaikui potentiaalisen nettitrollin paasaus siitä, että ei saa nillittää ja että omalla maalla saa tehdä mitä haluaa. Syvälle ovat syöpyneet tuollaiset nettitrollien hokemat, joita jotkut ajattelemattomat viljelevät ihan normaalissa elämässäkin. Ja taas tuli vielä vähän lisää paha mieli. Mutta hyvin me selvisimme koiran kanssa vuokottomasta metsästä takaisin ja mieli oli ehtinyt kotiin palatessa jo palata raiteilleen 👍.
Tänään kävin työpäivän jälkeen kävelemässä ihan itsekseni vähän eri reitin. Ihan vasta loppumetreillä tarkkasilmäisenä löysin sinivuokkoja ja sitten hieman lisääkin. Sieltä täältä keräämällä sain kotiin snapsilasiin minikimpun kevätmieltä tuomaan. Noukiskelin kukat niin, ettei mihinkään jäänyt aukkoja eikä paljaita paikkoja - yhden sieltä ja toisen täältä. Jäi hyvä omatunto noukintaoperaatiosta.
Sitten vielä jo pitemmän aikaa mielessäni pyörittelemäni aihe: Hyvän tekeminen. Tämä on aihe, josta vallitsee melkoisen isoa yhteistä ymmärrystä: Hyvän tekeminen muille tekee hyvää myös itselle.
Olen närästellyt sellaisten kertomusten äärellä, joissa jotain henkilöä on kohdeltu ankarasti, koska hän on... sellainen kuin on. Tai että jotain henkilöä pitäisi kohdella erityisen hyvin, koska hän on... kuka on.
Koen nuo molemmat selitykset ontuviksi ja epämiellyttäviksi. Jos kohtelemme muita sen mukaan, millainen tai missä asemassa hän mielestämme on, vastaamme vain omiin mielikuviimme. Ja monesti teemme ihan väärin. Etenkin tuo ankarasti kohteleminen tuntuu kovasti tutulta. On paljon kilttejä ja mukavia ihmisiä, jotka eivät osaa aina ilmaista itseään täydellisesti. On ihan eri asia, että ei omaa hyviä vuorovaikutustaitoja kuin se, että haluaa maksaa kokemansa potut pottuina.
Tutkimusten mukaan hyvän tekeminen muille tosiaan tekee hyvää myös itselle. Siinä mielessä olen löytänyt ilon tehdä pieniä (mielestäni) hyviä tekoja ilman minkäänlaisia taka-ajatuksia. En tee mitään vain siksi, että toinen ilahtuisi, tykkäisi, antaisi anteeksi tai muuta vastaavaa. Teen jotain hyvää siksi, että haluan. Siksi, että sen (hyvän) tekeminen on sellaista, jota itse arvostan. Kenenkään muun ei tarvitse edes tietää. Olen vain tyytyväinen siihen, että tein 'oikein'.
Minä voin paremmin, kun olen itselleni parempi ihminen. Pienet asiat ovat helpoimpia ja niitä voi toistaa loputtomasti. Niissä en pihistele. Niihin pystyn nytkin, kun elämä tuntuu kovin kalenteroidulta ja velvollisuuksien varaamalta.
Hyvän tekeminen voi olla pieniä yksityiskohtia, huomioimista, arvostamisen eleitä tai muuta vastaavaa. Heitän tässä haasteen eteenpäin muillekin kuin blogini vakiokommentoijille: Tee vaikkapa kerran kuussa jokin hyvä juttu jollekin ihan ekstrana. Ja ihan oman itsesi vuoksi. Ja ole läsnä, ota vuorovaikutus vastaan, jos sellaista tulee. Kokeile muutama kuukausi: Mikä fiilis jää itsellesi? Ja millaisia vuorovaikutustilanteita koit? Kaikki vuorovaikutus ei välttämättä ole aina juuri sillä hetkellä pelkkää plussaa, meille hitaammille homman juju saattaa avautua vasta vähän myöhemmin. Siksi hankaliin vuorovaikutustilanteisiin ei kannata juuttua, vaan toivotella vaikkapa mukavat kevään jatkot ja sitten siirtyä eteenpäin.
Etenkin tästä jälkimmäisestä osiosta otan erityisen mielelläni kommentteja: Mistä olet eri mieltä, mitä haluaisit lisätä ja millaisia kokemuksia sinulla itselläsi on?
Ihanaa keväisen huhtikuun jatkoa! Otetaan kurjista mallia - iloitaan keväästä 🥰
Taas yksi työviikko pulkassa, pari mieltä vaivaavaa rästityötä olen saanut viimeistelyä vaille valmiiksi. Toki aamulla aikaisin aivot puskivat vielä täydennyksiä melkein valmiisiin töihin, mutta muuten on rauha maassa.
Käytiin tänään miehen kanssa ulkona syömässä ja menomatkalla kierreltiin sivuteiden kautta. Nähtiin kurkia, laulujoutsenia, töyhtöhyyppiä, lokkeja, jokin pieni haukka, korppi ja liro (luullakseni).
Kurkien vuoksi pysähdyttiin, mutta pelto-ojan reunalla oli jokin siro kahlaaja. Kuvista päättelen sen olevan liro. Korjatkaa, jos olen väärässä. Muutaman kuvan sain siis siitäkin.
Kevään eteneminen sytyttää minussa innostuneen ja eloisan liekin. Kaikki vaikeudetkin vaikuttavat oitis paljon pienemmiltä ja voitettavammilta, kun pääsee mukaan kevään merkkeihin 🥰.
Töissä pääsin ensimmäistä kertaa fasilitoimaan ihan oikeasti 'vieraalle' ryhmälle dialogia. Uuteen heittäytyminen kutsuu minua magneetin lailla. Samaan aikaan keskityn uuteen aina niin intensiivisesti, että kaikki muu tahtoo vähän jäädä uuden jalkoihin. Etenkin uni. Dialogi on kuitenkin kaikessa tasa-arvoisuudessaan ja armollisuudessaan niin kiehtovaa, että haluan olla sen käyttöönotossa mukana ehdottomasti. Kerron tästä myöhemmin enemmän kuin mielelläni lisää, jos kiinnostuneita lukijoita löytyy 👍.
Ihania kelejä on luvattu ainakin tänne eteläiseen Suomeen. Kannustan nauttimaan siitä: ulkoilemaan, tuijottelemaan ulos, (tarvittaessa) lepäämään verhot auki valon vallassa ja tarkkailemaan kaikkea mahdollista, mitä ulkona tai sisäruukuissa vain sattuu tapahtumaan 💖.
Talvinen hyytymisen aika on ohi - nyt tapahtuu ja kaikki muuttuu. Kannustan seuraamaan kevään rytmiä omien voimien ja mahdollisuuksien mukaan 🥰.
En tiedä, mitä odotin papan ja mummin kirjekasaan sukeltaessani, mutta en ainakaan tätä. Toisaalta vähänpä tiesin heidän elämästään. Satu-serkultani kuulin viime kesänä varmasti enemmän kuin koko aikaisempana elämänäni yhteensä. Kun saan vähän enemmän näitä kirjeitä skannattua, Satu saa tiedostot heti käyttöönsä.
Tässä ei ole skannattu versio, vaan ihan kännykällä otettu kuva papan kirjeestä.
Tämän olen jo kirjoittanut puhtaaksikin (mikäli käsialaa osasin aina oikein tulkita).
***
Vehkosaarella 5/4 -40 - (Kirje Paavolta Vienolle)
Rakkaani
Heipä hei taas täältä saarilta. Täällä sitä taas ollaan.
Matka sujui aika hyvin, juna lähti Lahdesta klo 11.15 ja tuli Lappeenrantaan
klo 19 ja loppu matka päästiin hevosessa. Täällä on kaikki ennallaan, ei ole
sen varmempaa tietoa tullut koska tämä paska loppuisi. Ne neljä ikäluokkaa,
jotka nyt pääsee pois on niitä vanhoja äijiä elikä karvalakki urhoja niin kuin
täällä sanotaan. Äijät täällä kiroilee kun ei meitä päästetä pois ja kun ei
puhuta mitään mitä varten meitä täällä pidetään. Kyllä se oli ihan näin ja niin
kun laskivat ne vanhat kormut pois sillä nehän olisi saaneet jäädä tänne meidän
tilallemme. Mutta ehkä me ei olla vielä tarpeiksi rähkitty täällä. Vaikka eihän
täällätyö tapa kun kukaan ei viitsi
tehdä mitään. Mutta eiköhön se kohta tule meidänkin vuoro.
Kun Sinä rakas saat
sitä tupakkaa, niin lähetä sitten paketti ja silliä voit vähän lähettää ja
jonkun käntyn tapaista. Kun saat sen valokuvan, niin lähetä se tänne. Ei tässä
nyt osaa kirjoittaa tämän enempää. Kuinkas ne pienet enkelit ikävöi isiä, ikävä
se kyllä on Sinullakin jos on minullakin mutta minkäs sille voi.
Voikaa hyvin omat rakkaani ja näkemiin.
Monin terveisin Isipappa
Einolta terveisiä, kävin tänään Einoa katsomassa kun hän on
ihan naapurina kun ei ole kuin 800 m matkaa. Siellä hän vain katseli kun toiset
pelasi korttia. Eikä täällä sen kummempaa olekkaan.
Nyt olen taas siirtynyt entiseen kompaniaan ja osoite on nyt
xxx
Niin kuin aikaisemmin.
Sano pojille, että isillä on taas hevonen ja sama Erkki.
Aimolta terveisiä
***
Taustatietoa hieman:
Talvisota sodittiin Suomen ja Neuvostoliiton välillä 30.11.1939-13.3.1940.
Pappani Paavo oli kirjettä kirjoittaessaan 28-vuotias, vaimonsa Vieno täytti muutamaa päivää myöhemmin 30 vuotta. Pienet enkelit olivat heidän poikansa Ari 4,5 vuotta, Juha, 3,5 vuotta ja Eero 2,5 vuotta.
Palaan tähän samaan teemaan varmaan vielä toistekin, kunhan ehdin kahlaamaan kirjeitä eteenpäin.
Maanantaina lunta oli vielä pelloilla, toisaalta syysvilja oli jo vauhdikkaassa kasvussa.
Tänään istuin työpäivän jälkeen pihalla hyvän tovin lämpimässä ja kuuntelin lintujen laulua 💖.
