Näytetään tekstit, joissa on tunniste alli. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste alli. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Alleja ja koiran huono ruokahalu

Alleja oli kaksi. Rauhallisia kuvattavia, eivätkä ollenkaan yhtä arkoja kuin samassa lammikossa uiskennelleet telkät. Sukelsivat kerta kerran jälkeen. Lampi oli niille selvä tankkauspiste.

En ole varmaankaan koskaan aikaisemmin nähnyt alleja. Ne pesivät pohjoisessa ja talvehtivat Itämeren eteläpuolella. Ei siis ihme, ettei niihin kovin usein törmää näillä leveysasteilla.

Eilisen päivän oivallinen sää lohduttaa vielä nytkin, kun sateen ropinassa olen käynyt läpi eilisiä allikuvia. Auringon ja syksyn sävyt näkyvät kuvissa kauniina enkä viitsi kovasti ikkunasta ulos kurkistellakaan.

Koira nukkuu onnellisen oloisena tyynyni päällä. Uudet mahalle sopivat raksut eivät oikein maistu sille, mutta nyt aamulla se innostui syömään vähän. Nälän poistuminen rauhoittaa selvästi sen oloa. Eläinlääkärissä ovat sitä mieltä, ettei koira 'täyden' ruokakupin viereen kuole. No eihän se kuolekaan. Mutta raksut kelpaavat sille vain puuhapallosta pieninä määrinä ja silloinkin meidän pitää malttaa istua siinä vieressä rauhallisesti. Muuten raksut jäävät syömättä. Nälkäisenä se on levoton ja syö pellolla kävellesäkin pallosta kaikkea syötävää, mitä vain löytää.

Toivon totisesti, että ruoka alkaisi pian maistumaan paremmin. Eilen annoin sille nakkikeiton esivaiheesta kasviskeiton lientä ja pilkottuja keitetyn perunan ja porkkanan paloja. Ne hävisivät hetkessä suihin. Nälkä on kova, muttei niin kova, että söisi vapaaehtoisesti raksujaan.

Mutta niitä allin kuvia :-)













lauantai 18. lokakuuta 2014

Alli

Aamulla piti kuvaamani kuuraa, mutta päätin nukkua ensin univelkaa pois. Pitkällä tähtäimellä unitasapaino on tärkeämpää kuin yksi kuvausaamu. Muutaman kuvan pääsin räpsäämään vielä herättyänikin, mutta vähään valoon on totuttelemista. Kuvien säätöjä pitää miettiä paremmin seuraavaa kertaa varten.

Puolen päivän aikaan menin lintutornikaverin vinkin perässä katsastamaan allia. Ja allipa löytyi. Ei niin, että olisin itse sitä tunnistanut, mutta erottuihan se lammen telkistä ja kotona tietty vielä varmistin lajimäärityksen. Ihan samanlaista kuvaa en allista löytänyt, mutta alli vaihtaa pukuaan tiuhaan, eikä mikään muu laji tuntunut täsmäävän senkään edestä.

Kävelyä tuli paljon, mutta sää oli mitä ihanin. Kuvausreissuksi aivan mainio :-) Kamera on purettu koneelle, mutta ennen päiväunia jaksoin käsitellä vain kaksi kuvaa. Se parempi käsitelty allin kuva tässä. Huomenna sadesäässä ehtii sitten käsittelemään kuvia lisää. Saas nähdä, mitä sieltä sitten löytyykään...