Meille tuli talvi. Ja sitten on tainnut tulla kaikille muillekin ❄. Tämä näkymä on työhuoneen ikkunasta maanantaina noin klo 10. Pakkasta oli 18 astetta, mikä muutti valon väriä kauniin pehmeäksi 🥰.
Kuvassa näkyy muutamat jalanjäljet, parit koiran jäljet ja sitten lisäksi muiden eläinten jälkiä. Orava ja rusakko ovat ainakin jäljistä päätellen vierailleet. Riistakamera on hankittu, nyt se kannattaisi vihdoin asentaa jonnekin paikoilleen.
Jännitystä herätellyt aseen vienti poliisilaitokselle on nyt tehty. Minua ei pidätetty, vaikka meninkin ensin väärästä ovesta aseen kanssa. Käynti oli suhteellisen miellyttävä. Palveleva poliisi oli oikein mukava ja pätevä, mutta oma jännitys koko ajalta ennen aseen luovutusta oli vähemmän miellyttävä.
Tässä se on ihan itse jätesäkkiin pakkaamanani.
Ja tässä ennen pakkaamista.
Ase meni romutettavaksi. Perukirjasta pitäisi muistaa vain vielä lähettää pari sivua poliisille. Kunhan tämän korona-aivohäröilyn kanssa tuon vielä muistaisi.
Vähän ihmettelen, etteivät työterveydessä ole ottaneet mitään näkyvää roolia koronan sairastaneiden töihin paluun tukemisessa. Kaikillahan se ei ole ihan helppoa. Tuki toisi säästettyjen eurojen lisäksi säästöjä inhimillisten kärsimysten minimoimisen kautta. Ihan hassua ajatella, että monen moni muukin koronan sairastanut ihmettelee ihan itsekseen, miten ajatukset saisi luistamaan ja työt rullamaan edes puolella teholla. Ihanko totta, ettei kukaan ole auttamassa tämän kanssa? Vuoden kuluttua on taas uusi korona-aalto 🥺.



