Näytetään tekstit, joissa on tunniste rantasipi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rantasipi. Näytä kaikki tekstit

torstai 6. helmikuuta 2020

Jaksamisen reseptiä ja vanhoja lintukuvia

Elämä näyttää aina paljon paremmalta, kun ei ole väsy, nälkä, jano eikä kipeä ;-) No, yhdenkin noista kun saa pois listalta, hurmaavat luonteenpiirteet nousevat esiin ihan uudella tavalla.

Minä taklasin eilen vapaapäivällä väsymystä ja univelkaa. Tänään tuntui olo jo aika normaalilta ihmiseltä - siis taivaalliselta aikaisempaan verrattuna :-) Aamupalan jälkeen kaikki oli elämässä oikein hyvin.

Kärsivällisyyteni on taas mukavissa lukemissa. Ikä on tehnyt minusta muutenkin kärsivällisemmän ja vähemmän poksahtelevan, vaikken maan rauhallisiin kuulu kyllä vieläkään. Univajeen ja stressin kestäessä ja kasvaessa pitkään, alan ärtymään ihan pienistä asioista, vaikkei mitään järisyttävää ole vielä edes tapahtunut. Pinnan lyheneminen on minulle selvä varoitusmerkki siitä, että oman itsen hoitaminen on jäänyt kaiken muun jalkoihin.

Kaiken uuden suunnitteleminen on minun juttuni. Kun se alkaa tuntua vastenmieliseltä, olen ollut huonolla polulla jo ihan liian kauan. Näitä selviä tunnusmerkkejä on vaikka kuinka paljon. Ja ne ovat jokaisella omanlaisensa, tietenkin. Mutta niiden varhainen tunnistaminen on hyvä taito. Aina ei pysty asioille tekemään jotain juuri nyt tai edes huomenna. Siksi mitä aikaisemmin tilanteen havaitsee, sitä enemmän on aikaa odotella sitä oikeaa hetkeä tilanteen korjaamiseen.

Työpäivän ja kuntosalin jälkeen hyökkäsin valokuvien kimppuun. Taas löytyi vino pino sellaisia kuvia, jotka odottivat vielä vuoroaan. Niitä riittää vielä vaikka kuinka paljon :-)

Tämä rantasipi pääsi vihdoin pitkän jonotuksen jälkeen luupin alle :-)


Kuva on otettu kesäkuussa 2017. Jo oli aikakin noin kauniin linnun päästä esille.

Suomenojan nokikana on sentään viime keväältä ;-)


Kuten tukkasotkakoiras ja mustakurkku-uikkukin ;-)



Tulipas näistä taas hyvä mieli :-)

Oletko suunnitellut viikonloppuasi? Kohta se alkaa :-)

tiistai 19. syyskuuta 2017

Elämä osaa myös palkita

Töissä on kiirettä - osin itse aiheuttamaa. Jos tyytyisi vähempään, olisi meno helpompaa. Mutta nyt ei malta tyytyä puolitiehen...

Koen aikamoisia säpinöitä ja täpinöitä työni kanssa juuri nyt. Kun siihen yhdistää muut elämän kiireet, täytyy todella keskittyä ja ryhdistäytyä. Yöunet eivät suju kauhealla kiireellä.

Kesän rantasipikuviin palasin. Kesän kuvissa riittää läpikäyntiä ja käsittelemistä. Onneksi niin :-)

Olen tänään palauttanut mieleeni ihmisten erilaisuutta ja palannut temperamenttien pariin. Liisa Keltikangas-Järvinen on paitsi loistava suomalainen temperamenttitutkija, myös entinen mentorini. Tuosta ajasta olen isosti kiitollinen.

Käyn läpi itseäni, lapsuuttani ja nuoruuttani erilaisista näkökohdista. Temperamentti tuo tarkasteluun aivan uusia ulottuvuuksia.

Niitä mietiskellessä kesän rantasipin kuvia. Elämä osaa myös palkita :-)




tiistai 5. toukokuuta 2015

Lisää eilisiä lintusia :-)

Eilisen Uunisaaren reissun lintuja lisää:

Tukkakoskeloita. Aurinko paistoi huonosta suunnasta, mutta se ei suostunut neuvottelemaan... :-(


Herra haahka,


rouva haahka


ja rantakalliolla käveli rantasipi.


Mukavaa toukokuisen viikon jatkoa!

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Kesälomien alku ja rantasipit

Maanantaina kävin juhlistamassa lakkiaisten jälkeistä elämää Nurmijärvellä Vantaanjoen rannalla. Nuorisoa ramppasi pitkin pitkospuita reput selässään. Ihmettelin ensin reppukansan paljoutta, mutta yhdellä nuotiopaikalla nuoriso oli kaivanut oluet repuistaan ja ymmärsin kesälomien todella alkaneen. Alaikäisten alkoholin käytön ja ihanan luontopolun yhdistelmästä en tosin ollut yhtään ilahtunut.

Joella lenteli myös rantasipejä. Lentokuvista tuli pilvisen sään myötä tuhruja, mutta pönötyskuvia tarjolla seuraavana ;-)