Ligatne ja Gaujan kansallispuisto

Kansallispuistot kutsuvat minua aina. Ne olivatkin enemmän ja vähemmän jonkinlaisena johtotähtenä  Latvian matkapäivien reittejä suunnitellessa. Gaujan kansallispuisto oli minun asunnoltani oikein hyvään suuntaan. Ei tarvinnut miettiä, miten pääsisi kiertämään Riian keskustan ja sen ruuhkat. Osoitteeksi löysin Ligatnen historiallisen paperitehtaan kylän turistineuvontapisteen (kartalla numero 5)

Turistineuvontapisteen nuori nainen oli erittäin ystävällinen ja avulias. Säädin suunnitelmiani jälleen hieman häneltä saamieni vinkkien mukaan.

Paperitehdas on toiminut alueella vuodesta 1815. Tehtaan työntekijöille on rakennettu asuntolat, apteekit, klubirakennus ja paljon muuta 1880-luvulta alkaen. Alla työntekijöiden klubi- ja kulttuurirakennus.

Paikka valikoitui paperitehtaalle ennen kaikkea vuolaasti virtaavan Ligatne-joen vuoksi, johon rakennettiin kanava- ja sulkuporttijärjestelmä heti tehtaan valmistumisen jälkeen. Komeisiin kallioihin on rakennettu kellareita. Pehmeähkö kivimateriaali on innostanut kaiverrustöihin myös myöhemmän ajan jälkeläisiä raapustuksista päätellen. Tässä pienempi kallio, joka on tuon ison kallion vasemmalla puolella.

Ja tässä sitten tuo isompi kallio, jonka lähelle pääsi kanavasiltaa pitkin.

Sittemmin kaloille on rakennettu padon ja kanavan luo omia kalareittejä, joita pitkin matkan pitäisi onnistua niiltäkin.

Kalareitin takana rakennus, joka on ollut työntekijöiden asuntolana.

Näiden tutkimisten jälkeen mieli alkoikin jo palaa Gauja-joen varrella olevien suurten kallioiden luokse, kartalla numero 6. Sain infopisteestä paperikartan, joka auttoi paljon, vaikka tekstit olivatkin latviaksi. Lisäksi laitoin taas Sports Trackerin puhelimestani päälle, jotta voin seurata kulkuani kartalla ja varmistaa takaisinkin pääsemisen :-)

Tämä ensimmäinen kallio on Gudun kallio, joka on hiekkakivikalliota. Tuonnekin oli moni käynyt raapustelemassa omia terveisiään. Kallion leveys on noin 250 metriä (ei siis mahdu ihan kokonaan kuvaan) ja korkeus noin 18 metriä.

Ja tämä pienempi kallio on nimeltään Katrinas iezis.

Kallioille johtavan polun alku oli merkitty, mutta sen jälkeen polun haarakohdissa sai tehdä ihan itse päätöksiä siitä, mihin suuntaan kannattaisi jatkaa. Sports Tracker auttoi matkalla moneen kertaan :-)

Tämän kakkospäivän aikana askeleita kertyi yli 28 000. Seuraavana päivänä (ja jo samana iltana) kävelyn määrän tunsi kropassa :-)

Ihan lähipäivinä taas lisää Latvian seikkailuista - kiitos seurastasi :-)

Latviaa: Kolkaan ja sieltä lounaaseen

Monta sylillistä terveisiä Latviasta syyslomalta! Reissu oli huikea, sisäinen seikkailijani pääsi vauhtiin ja ihan innostui :-)

Se on jännää, että vaikka kuinka ottaa kaikesta selvää etukäteen, perehtyy ja paneutuu, niin reissusta tulee loppujen lopuksi aina hieman jotain muuta kuin mitä omassa mielessään kuvitteli.  Toki kaikkea ei voi selvittää mitenkään etukäteen, tietoa on vain niin paljon. Mutta ennen kaikkea sitä ei voi mitenkään tietää, mistä sitä sitten paikan päällä innostuu ja vaikuttuu. Ruuvaan suunnitelmiani tavallisesti paikan päällä kokemusten ja fiilisten mukaan vielä hieman paremmin kohdalleen. Yritän kuunnella omia reaktioitani kaikkeen näkemääni ja kokemaani.

Alunperin ajattelin, että ehtisin hyvin yhden päivän aikana käymään läpi Jurmalan, Kolkan niemen sekä Sliteren kansallispuistoa. Ensimmäiseen aamuun mennessä päädyin siihen, että urakka voi olla iso, joten päätin jakaa reissaamiset kahdelle eri päivälle. Ajoin kuitenkin käytännössä ensin Jurmalan läpi päästäkseni Kolkalle, mutta vilkuilin ympärilleni vain kevyesti.

Majapaikkani oli siis Riiassa ja ensimmäisen päivän etapit sujuivat jotakuinkin näin:

Ilmaisen kartan hain tätä varten osoitteesta: https://map.comersis.com/carte-Latvia-free-vector-map-cmf08u0afc7.html.

Riika näkyy tässä jo valmiina. Numeroilla 1-4 olen merkinnyt niitä paikkoja, joista on seuraavassa joitakin kuvia. Riian lähellä olevan lahden poukaman syvimmässä kolossa on Jurmala, joka on tunnettu upeista hiekkarannoistaan ja kylpylöistään. Sinne pääsee Riiasta myös bussilla, matkaa sinne on vain 20 kilometriä.

Numero 2:ssa on Kolkan niemi, joka oli siis yksi päivän ehdottomista pääkohteista. Ennen sinne pääsemistäni pysähdyin mussuttelemaan eväitäni tuonne numero 1:n kohdalle. Lomalla ei saa olla kiire ja yritin muistaa pysähdellä ja olla hiljaa sekä nauttia kauniista ympäristöstä.

Ranta oli ihanan kivinen. Aurinko paistoi, toisaalta aamupäivä oli vielä hieman kolea. Pysäköintipaikalta rantaan oli ehkäpä viitisenkymmentä metriä. Koska olin vielä matkan päässä varsinaisesta kohteestani, jatkoin pian matkaa.

Kolkan niemen pysäköintialue oli maksullinen. Siellä ei ollut pysäköintiautomaattia, vaan matkailuinfopisteessä rahastettiin 1,5 euroa ihan henkilökohtaisesti.

Aloitin Kolkan niemen tutkiskelun etelästä katsoen niemen oikealta puolelta. Sieltä talsin niemen kärkeen ja edelleen niemen vasemmalle puolelle. Alku näytti ihan vanhojen puiden hautausmaalta. Hiekan seasta törrötteli lujasti paikoillaan olevia kantojakin.

Niemen kärjen toisella puolen avautui tasaisempi hiekkaranta, joka jatkui niin kauas kuin silmä pystyi näkemään. Rannalla oli samaan aikaan useita muitakin turisteja tai paikallisia. Itse asiassa melkein kaikkialla, minne meninkään keskellä syyskuista viikkoa oli ihmetyttävän paljon muitakin liikkeellä. Alkoi tuntua siltä, että latvialaisia täytyy olla paljon. Tarkistettuani asian selvisi, että heitä on kuitenkin vain 1,9 miljoonaa. Väestötiheyskin on suurin piirtein sama kuin Virossa, hieman alle 30 henkilöä neliökilometrillä. (Suomen väestötiheys on noin 18 henkilöä neliökilometrillä, tosin Uudellamaalla melkein 184 henkilöä neliökilometrillä ja vastaavasti Lapin maakunnassa vain 1,9 henkilöä neliökilometrillä).

Vaikka Latvian hiekkarannat eivät ole se seikka, joka ensimmäisenä mainitaan, kun maasta puhutaan, niitä on paljon ja ne ovat upeita!

Seuraava pit stop oli pian Kolkan niemeltä lounaaseen rannan myötäisesti etenevää tietä matkattuani. Kartalle kohde on merkitty numerolla 3.

Tällaisia merkkejä piti olla valmiina seuraamaan. Ne olivat juuri siinä, missä risteyskin. Piti muistaa ajella silmä tarkkana ja pitää vauhti maltillisena. Tämä merkki kertoo, että reitin päässä on oikein pysäköintialue rannalle pistäytyjiä varten. Monesti tuo P-merkki puuttui ja silloin auto piti jättää merkin vieressä olevalle pienelle levennykselle ja kävellä edessä oleva vaihtelevan pituinen reitti rantaan.

Jo Kolkan niemi oli Sliteren kansallispuistoa ja puisto jatkui samaan suuntaan, mihin itsekin matkustelin.

Rannoille ei tullut loppua. reitit rannoille olivat herkullisen erilaisia samoin kuin rannatkin. Matka autolta rannalle oli aina jo sellaisenaan pieni seikkailu :-)

Tällä rannalla selvästikin kesällä oleskellaan ja uidaan. Täällä oli penkkejäkin :-)

Ja vielä tähän postaukseen ensimmäisen päivän viimeinen rantapiste, kartalla kohden numero 4. Tämä ranta oli kalastuskäytössä. Isolle rannalle jäi kuitenkin tilaa vaikka kuinka paljon vielä yhdelle kuvaajallekin :-)

Riiasta Kolkan niemelle oli matkaa reilut 150 kilometriä. Koska tiet eivät ole kaikilta osin priimakunnossa, nopeusrajoitukset vaihtelevat paljon. Siksi matkaankin meni aikaa paljon. Oli hyvä, etten ahminut päivän kiertelylistalle yhtään enempää tekemistä. Lähdin aamulla asunnolta noin klo 9 ja olin takaisin seitsemän ja puoli kahdeksan välissä. Onneksi oli nuo eväät :-)

Muutaman postauksen teen vielä tästä itseäni niin innostaneesta matkasta, varoituksen sana tästä jo nyt :-)

Huomenna onkin sitten ensimmäinen työpäivä viikkoon! Tuntuu tosin siltä, kuin olisin ollut poissa ainakin kuukauden. Onneksi on etäpäivä, niin ehtii käydä läpi sähköpostit ja siirtää itsensä levollisesti tuottavaan työmoodiin :-) Pari skype-palaveria taisi olla jo huomisen ohjelmassa - toivottavasti saan pääni oikeaan vireeseen ennen niitä.

Huomenna on myös syyskuun viimeinen päivä. Millaisin miettein lähdet lokakuuhun?

Pikaisia lomakuulumisia Latviasta :-)

Lyhyt pikapäivitys täältä lomareissulta. Majapaikkana on Riika Latviassa. Tulin tänne autolla, laivalla ja vielä kerran autolla. Asunto on hieman kauempana Riian keskustasta, sillä liikun auton kanssa, keskustaan en halua auton kanssa liikkua.

Majapaikkani löytyi booking.comin kautta, niin kuin on löytynyt muutaman kerran aikaisemminkin. Ehdottoman hyvä asunto. Ja äärettömän hyvä, etten ottanut huoneistoa yhtään lähempää keskustaa, kun aion kuitenkin matkustella suurimman osan ajasta.

En ole ollut Latviassa koskaan aikaisemmin, joten tämä on ensikosketus siis. Ihan ensimmäiset tuntumat tulivat liikenteen kautta. Ne olivat henkeä salpaavia!

Latvialainen liikennekulttuuri on tämän lyhyen kokemuksen perusteella aika kaksijakoista. Kaupungissa autoilijat ovat huomaavaisia ja kohteliaita. Tallinnassa autojen töötit laulavat helposti ja nopeasti, jos vähänkään mietit tai olet jonkun mielestä hidas (tämä on siis minun kokemukseni). Täällä annetaan tilaa eikä hermostumisia juuri näy.

Maantiellä meno on myös kaksijakoinen. Kun uhkana on videovalvonta, kaikki noudattavat sääntöjä ja nopeusrajoituksia aivan viimeisen päälle. Kun videovalvonnan uhka päättyy, päättyy suurimmalla osalla osa tai jopa kaikki sääntösidonnaisuudetkin.

Latvialainen maantieajo vaatii herkkyyttä, stressin sietokykyä ja luovimista. Maksiminopeudesta tulee helposti miniminopeus. Ohittamaan täytyy päästä. Joku tekee sen nätisti, toinen tekee henkeäsalpaavia ohituksia ja kaistanvaihtoja kerta toisensa jälkeen. Pahimmillaan tiellä on neljä autoa rinnakkain, vaikka minun silmäni erottaa vain kaksi maalattua kaistaa.

Täytyy tehdä jossain vaiheessa yhteenvetoa siitä, mitä kaikkea paikallisesta liikenteestä olen oppinut tämän retken aikana. Toki paljon muutakin mielenkiintoista on tapahtunut loman aikana jo nyt.

Kirjoittelen siis enemmän päästyäni takaisin kotimaan kamaralle ja omaan kotiin kaiken tuttun keskelle lepäämään (loman jäljiltä) ja hengähtämään :-)

Upeaa syksyn jatkoa!

Suppiksia ja syyslomaa

Syksyn sienisaalis avautui hetkessä yllättävänkin anteliaana. Kantarellien lisäksi löytyi ihastuttavan paljon suppilo- ja kosteikkovahveroita. Kantarellit päätyivät omaan pataan ja pakastimeen. Suppikset pääsivät rasioihin työkavereita varten.

Hieman vajaa kolme litraa puhdistettua ja perattua suppissatoa. Sienet olivat niin tuoreita, että siistimistä tarvittiin äärettömän vähän. Meillä kotona on vielä edellisen vuoden kuivattuakin satoa, joten nämä oli ilo viedä sellaisille työkavereille, jotka näitä myös arvostavat :-)

Seuraavaksi ohjelmassa on syysloma ja muutaman päivän matka lahden tuolle puolen. Olen ikuinen matkastressaaja ja stressi on ollut läsnä tänäänkin. Mutta matka on aina kaiken stressin arvoinen, enemmänkin, joten yritän sopeutua pieneen jännitykseeni.

Leppoisaa ja elämyksellistä syksyn jatkoa!

Parasta aikaa syksystä - ja kurkia :-)

Kurkien muutto on jo kännistynyt. Ainakin isoja parvia on täältä Hämeestä siirtynyt selvästi kauemmas. Todella paljon korkeutta keräsivät, ennen kuin lähtivät liitoon.

Yksittäisiä perheitä näkyy vielä pelloilla. Se on syksyä nyt. Ja ihanaa sellaista :-)

Hanhiparvi (pieni) havaittu. Jokin pieni jalohaukka oli vielä kovasti aktiivinen ja näyttäytyi lähellä useasti ennen aamupalaverin alkua Helsingissä.

Ihania syyskuun päiviä! Nyt on syksy parhaimmillaan :-)

Viinirypäleiden jalostamista - linkit resepteihin

Ensimmäinen kokeilukierros viinirypäleiden kanssa on maalissa. Ensin kokeilin hilloa kahdella eri reseptillä. Piti kokeilla, sillä vaikeusasteen ero oli huima. Halusin todellakin tietää, mihin ponnistelut kannattaa suunnata. En ole varsinaisesti mikään keittiöihminen, jos sellaisia nyt on edes olemassakaan? Ihan oma termi...

Ensin kokeilin helpompaa hilloreseptiä. Avun sivuilta Hanna Sumarin blogista löysin helpoimman ja uskottavimman kokeilureseptin: https://blogit.apu.fi/hannasumari/iihana-viinirypalesato-siirtyi-oksilta-purkkeihin/ Rypäleet kypsennettiin kuorineen ja kuoret siivilöitiin samalla kuin isot siemenetkin. Sitä löytyy noista kierrekansipurkeista. Hyvältä maistui :-)

Toinen hillokokeilu kohdistui patalinnun huomattavasti työläämpään reseptiin: http://patalintu.blogspot.com/2011/10/viininkorjuuta-sailontaa-ja-superhyvia.html

Tuota löytyy noista napsautuslukkokannellisista purkeista. Resepti oli TODELLA työläs. Vastaavia reseptejä löytyi paljon. Niissä rypäleiden kuoret piti ensin poistaa (HIDASTA!), vaikka ne kiehautettiin lopussa koko soosin kanssa. Mitään maullista lisäarvoa en löytänyt - ei ollut mielestäni työlään kuorimisen arvoista puuhaa.

Viinirypälesiirappi löytyi täältä Patalinnun sivulta:  http://patalintu.blogspot.com/2011/10/viininkorjuuta-sailontaa-ja-superhyvia.html. En kuorinut rypäleitä, vaan siivilöin kuoret ja siemenet samalla kertaa. Käytin vähän ohjetta enemmän vettä ja lopputulos oli ihana :-)

Seuraavaksi teen hilloa jollain näiden reseptien välimuodolla. EN aio kuoria viinirypäleitä enää kertaakaan. Ihan turhaa ja kovasti aikaa vievää touhua. Jos on kulinaristi, voi löytää makueron, jota minä en löytänyt. Kannattaa siis kokeilla kumpaakin ohjetta varmuuden vuoksi :-)

Oletko mehustanut tai tehnyt hilloja tai hyytelöä? Millä reseptillä? Ja olitko tyytyväinen?

Ihanaa syyskuun jatkoa!

Kantarelleja ja kurkia

Perjantaina kävin omalla tutulla sienipaikalla katsastamassa sitä, ovatko jatkuneet sateet jaksaneet kannustaa sieniä kasvamaan. Ja niitä löytyi kuin löytyikin! Suppilo- ja kosteikkovahverot ovat vielä enimmäkseen pieniä, mutta jonkin verran löytyi noita isompiakin. Lisäksi kantarelleja löytyi sieltä ja täältä. Ihan riittävästi kantarellikastiketta varten.

Eilen kävin etsimässä uusia sienipaikkoja. Kävin harppomassa monessa mukavassa metsässä, joista en kuitenkaan löytänyt sieniä. Päädyin myös niin huonokuntoiselle metsätielle, että aloin taas uskoa siihen, että tarvitsen todellakin maastoauton näille retkilleni... Pohdiskelin, millainen hinausauto saisi minut ja autoni pois tuolta vaikeuksien keskeltä, mutta jälleen kerran kiviset ja mäkiset kohdat hitaasti ja varovaisilla ajolinjoilla ajaen ja mutaisten lammikoiden kohdalla vähän reippaammalla vauhdilla puskien selvisin kuin selvisinkin. Ei sillä tiellä ollut tietenkään mitään varoitusmerkkejä odottavasta kurjuudesta.

Mutta tämän kurjan tien läpi ajaneena päädyin sellaisen metsän laitaan, josta löytyikin yhdestä paikasta ihan kiitettävä määrä kantarelleja. Merkitsin paikan heti ensimmäiseksi kännykän maastokarttasovellukseen, jotta osaan vuoden kuluttua käydä katsastamassa paikan uudelleen. Ja sitten keräsin sieniä :-)

Kantarelleja oli sitten siivottuna ja paloiteltuna vajaat kaksi litraa (molempien päivien saaliit yhteen laskettuna). Osa menee pakastimeen odottelemaan herkkuhetkeä :-)

Tässä kantarellit ensimmäisen kevytsiivouksen jäljiltä. Suurin osa näistä löytyi paksun sammalkerroksen alta, hieman lakkia vain pilkotti sammaleen joukosta. Sammaleen keskeltä noukittu sieni oli aina enemmän ja vähemmän kietoutunut yhteiselämään sammaleen kanssa. Joidenkin lakki oli pinnaltaan oikein rosoinen kuusen neulasten ja edeltä pusketun sammaleen versoista.

Tässä hieman lakkisatoa. Vain pari sientä löytyi ihan rehellisesti lakki kokonaan maan (ja sammaleen) pinnan yläpuolelta. Kaikki muut ovat muovautuneet ympäristönsä näköiseksi.

Kun sitten kotona siirryin valoisalle verannalle sieniä siistimään, mieheni soitti ja kertoi kurkiparven lentävän meille päin. Ehdin juuri ajoissa pihalle katsomaan kurkiparven nostattelua korkeammalle - pitkälle matkalle aikoivat selvästi lähteä. Muuton makua tässä. Vähitellen kurjet pääsivät niin korkealle, että ne erotti enää joissakin lentosuunnissa. Kuvia ei silloin enää kannattanut ottaa. Toki korkealle ne ovat näissäkin kuvissa.

Ihanaa syyskuista sunnuntaita! Puolivälissä syyskuuta mennään. Vielä riittää onneksi valoa :-)

Syksyn satoa ja hirvikärpäsiä

Olen aika huono korjaamaan satoa omasta pihastamme. Luumuja on tullut popsittua ohimennen suoraan puista. Samalla tekniikalla sujui vadelmien ja karviaisten sadonkorjuu ;-) Mutta vanha viiniköynnös on tuottanut vaivihkaa sellaisen rypälemäärän, että se pisti ihan ajattelemaan.

Viiniköynnöksen lajinimike on Zilga, se kestää pohjoisen kylmät - nähtävästi aika mennen tullen. Rypäleet ovat pieniä (olisivat kuulemma suurempia, kun malttaisin ja muistaisin leikata köynnöstä) ja niissä on isoja siemeniä. Maku on kypsänä ihan kiva, mutta kivien vuoksi rypäleiden syöminen tuollaisenaan jää aika rajalliseksi. Ja nyt sitä satoa on siis enemmän kuin koskaan, vaikka satoa on monesti aikaisemminkin ollut ihan kiitettävästi.

Etsiskelin sopivia reseptejä useamman päivän. Monet resepteistä olivat mahdottoman työlään tuntuisia (ei sovi minulle, haluan käyttää aikani muuhun). Loppujen lopuksi päädyin siihen, että keräsin ensin kulhollisen ja kokeilen pieniin eriin kolmea erilaista reseptiä. Sellaista kokeilevaa kehittämistä :-)

Tähän kulhoon mahtui noin 3,5 kiloa rypäleitä. Kun marjat irrotteli tertuista, jäljelle jäi jo jonkin verran kevyempi lasti.

Tässä vielä osa kulhon sisällöstä isohkolla lasilautasella. Vähän fiinimpi asettelu muka :-)

Kaksi ensimmäistä hilloreseptiä on nyt testattu. Jäljellä on vielä viinirypälesiirapin ohje.

Googlettelin tietoa hirvikärpäsistä, kun arvoin sitä, uskallanko lähteä sienimetsään vai en. Mokomat kiusanhenget aikovat olla riesanamme vielä lokakuun puolelle asti, joten sitä ei kannata jäädä odottelemaan. Mutta pari hyvää vinkkiä keksin kuitenkin.

Ensinnäkin hirvikärpäset pitävät (kuten olen jo itsekin todennut) hien hajusta. Ei siis kannata pakata itseään tukkoon metsään mennessään, vaan pukea päälle sopivasti hengittävää vaatetta, ettei tule kova hiki touhutessa.

Toiseksikin hirvikärpäset tarvitsevat kunnolla lentääkseen (ovat silloinkin huonoja lentäjiä) vähintään kymmenisen astetta lämmintä. Viileät kelit vähentävät siis noita ikäviä läheisyyden kaipaajia huomattavasti. Tänään oli 14 astetta lämmintä ja metsät pieniä, eivät mikään hirvien kerääntymispaikkoja. Tuloksena oli vain yksi hirvikärpäskontakti. Ihanaa!

Sieniä löytyy nyt jo täällä Hämeessäkin. Aiotko sinä käydä sienimetsässä?

Nuoria silkkiuikkuja - joku komentelee

Viikko sitten pääsin taas seurailemaan silkkiuikkuperhettä. Emon lisäksi lähellä oli kolme tämän vuoden poikasta aikuisen kropalla ja raidallisella seeprapäällä. Itse asiassa kaksi nuorta silkkiuikkua tulivat näkyviin vasta tovin kuluttua, olivat olleet kahden jossain vähän kauempana. Kolmas nuori uikku kiljui emonsa perään kurkku putkella milloin kauempana ja milloin ihan siinä vieressä. Luulen vähän, että oli ruokaa vailla. Emo ei tehnyt elettäkään ruokkiakseen poikastaan. Sen sijaan se sukelsi vaivihkaa kauemmas ja yritti selvästi vähän harhauttaa tuota kovasti vaativaa jälkeläistään.

Tässä emo oli niukasti näkyvissä ja nuorella oli pientä komenteluyritystä päällä.

Emo ei reagoinut vaatimuksiin ja komenteluihin millään tavoin. Nuorison edustaja lähti sitten tarmokkaasti ja vauhdilla kiirehtimään emonsa luo. Vaativa ääntely jatkui edelleen. Vauhti näkyy heti uima-asennossa ja veden pärskeinä. Ei ollut enää ollenkaan lipuvaa tämä meno ;-) Kyntämistä ennemminkin.

Emo ei antanut periksi, sukelsi taas jossain vaiheessa kauemmas.

Kun emoa ei enää näkynyt eikä kuulunut (toki oli se siellä periaatteessa näköetäisyydellä näin rannalta katsoen), poikanen ryhtyi lopulta itse tuumasta toimeen. Se pisti päänsä veden alle ja selvästikin etsiskeli ruokaa. Sukeltamaan se ei heittäytynyt, mutta pää sukkeluksissa uiskenteli, kunnes emo syystä tai toisesta huuteli katraan kasaan.

Tuo nuoren silkkiuikun silmän etupuolella oleva vaalea läiskä näyttää jostain kuvakulmasta hämäävästi jopa isolta silmältä. Niin on varmaan tarkoituskin.

Meillä sataa. Satoi eilen ja sadetta on luvattu vielä pariksi päivää eteenpäinkin. Luonto tykkää, vesi tulee tarpeeseen. Kameran ulkoiluttaminen on tauolla parempiin keleihin asti. Vettä tulee nimittäin välillä kuin aisaa.

Kuvaatko sinä sateella? Jos, missä menee hyvän ja huonon sateen rajasi?