Loma, loma, loma - ihanaa kotimaan lomailua

Syksyn loma on hyvässä vaiheessa. Kävimme kotimaan lomamatkalla ja vielä on muutama päivä aikaa nauttia kotilomasta. Suuntasimme ensin Poriin ja yövyimme siellä matkailuauton kanssa parillakin leirintäalueella. Seuraavaksi suuntasimme Raumalle ja sitten Uuteenkaupunkiin. Piti vielä yöpyä Turun läheisyydessäkin. Suunnitelmissamme olleet hyvät leirintäalueet eivät osoittautuneetkaan mieleisiksemme ja päädyimme lopulta soutamisen ja huopaamisen jälkeen suuntaamaan kotiin päivää suunniteltua aikaisemmin. Ei yhtään huono näinkään.

Vuokrattu matkailuauto on nyt tyhjennetty meidän tavaroistamme, huomenna on vuorossa siivoaminen ja palautus.

Lomareissu oli rentouttava. Kuin olisi ulkoavaruudessa käynyt onnistuneella unelmamatkalla. Silti oli äärettömän mukavaa palata jälleen myös omaan kotiin 💖.

Kamerat olivat aktiivisesti lomatouhuissa mukana. Vaihtuvat maisemat tarjosivat jatkuvasti uusia kuvakulmia ja näkymiä. Näiden jälkeen olo syyhyääkin jo sienimetsään 🍄🤭.

Meren rannalla oltiin paljon. Mahtavaa vaihtelua sisämaaelämään.

Raumalla tutustuin myös Marjaan - ihana kohtaaminen ja uusi tuttavuus!

Kuvien maisemat kuitenkin Porista, Siikarannasta (Reposaari). Ainakin RH on kovasti tuttu näiden maisemien kanssa 😍.

Vanha valokuva lapsuudestani

 Mummi, minä ja isä. Kuva on otettu kännykällä vanhasta valokuvasta.

Näyttää olevan minun syntymäpäiväjuhlani. En saa laskettua kuvasta kynttilöiden määrää. Neljä tai viisi vuotta?

Kuva on meiltä kotoa. Tunnistan maton ja kahvikupit.

Isä oli 29,5 vuotta, kun synnyin. Hänen ikänsä voi arvioida siitä.

Kakku on varmasti äidin leipoma. Äiti leipoi hyviä kakkuja. Oikealla näkyy minun pikkukuppini. Muistan sen ihan ihmeellisen hyvin. Onkohan se vielä tallessa?

Ihailen tässä nyt kovasti kuvassa päälläni olevaa neuletakkiani. En tietenkään muista siitä mitään, mutta se näyttää todella hienolta meidän työläisperheemme elintasoon nähden.

Kuvan mummi on isän äiti, hänen luonaan olin paljon hoidossakin isän käydessä töissä heidän kotinsa lähellä. Mieleen on jäänyt niistä ajoista vain pelkästään hyviä muistoja. Ne olivat minulle hyviä aikoja.

Löysin tämän kuvan äidin ja isän kotoa selatessani valokuvia. Kukaan ei tätä siellä tarvitse, joten ajattelin ainakin lainata sitä niin kuin muutamaa muutakin kuvaa. Niistä voi teettää valokuvaamossa hyvin uudet kuvat tai kerätä niitä vaikka kuvakirjaksi.

Joka vanhoja muistaa...

Ihanaa ja uuvuttavaa sekaisin ja yhtäaikaa

Ilo ja rasittavuus eivät ole toistensa vastakohtia - ainakaan elämässä yleensä. Olen kokenut viimeisten viikkojen aikana paljon iloa, mutta vähintään yhtä lailla rasitusta, ruuhkaa ja uupumustakin. Iloa olen kokenut monien hyvien ihmiskohtaamisten myötä niin töissä kuin muullakin ajalla. Minun työpaikaltani löytyy aivan mahdottoman paljon mahtavia työkavereita, joiden kanssa löytää helposti sen kuuluisan psykologisen turvallisuuden tunteen ja yhdessä tekeminen pääsee iloisesti sille seuraavalle tasolle.

Töitä on paljon. Ihan liikaa minun kapasiteettiini nähden (jossa omasta mielestäni siis ei tietenkään ole mitään vikaa). Mahdottoman paljon on silppua ja sälää sieltä ja täältä. Yritän itse nivoa niistä jotain säällisiä yhtenäisiä kokonaisuuksia. Ehkä se on vain ihan oma vika, että on tekemässä itsellensä vääränlaista työtehtävää. Tälle asialle pitäisi ehdottomasti tehdä jotain. Jospa jossain vaiheessa on aikaa pohtia työlle ja elämälle parempaa ratkaisua. Siihen asti mennään näillä korteilla, mitkä on annettu.

Ruuhkaa tulee työelämän lisäksi myös yksityiselämästä. Sille ei voi oikein mitään. Siihenkin pitää vain sopeutua. Omat vanhemmat eivät vain ala nuorentumaan ja parantumaan.

Uupumus tulee tekemisen määrästä ja silppumaisesta laadusta. Ja siitä turhautumisesta, ettei pääse käyttämään omaa kapasiteettiaan. Sekä siitä kuormasta, että yrittää löytää vapaa-ajaltaan väyliä oman kapasiteettinsa hyödyntämiseen. Eikä vapaa-aika vain riitä tuohon kaikkeen.

Vaikka olen aika piipussa noiden elämäni epäkohtien kanssa, olen tavattoman iloinen elämäni hyvistä, itse asiassa aivan erinomaisista puolista. Perhettähän en muistanut tähän edes listata. Ja ne valloittavat työkaverini 🥰.

Ainakin yksi orava on pihan vakiovieras. Juoma-astia kutsuu sitä etenkin kuivempina aikoina. Ihana vieras 💖.

Mustarastaat lennähtelevät pensaasta ja puusta toiseen. Käyvät omenapuun alla nokkimassa maahan pudonneita omenoita. Räkättirastaat lentävät puun oksille asti ja nokkivat meille syömäkelvottomia omenoita suoraan puusta. Hienoa 🥰.

Punarinnat näyttäytyvät vain silloin tällöin, mutta niiden kesänaksutusta kuuluu tasaisen useasti sieltä sun täältä.

Kantarelleja löytyy enää harvakseltaan. Ehkä niitä löytyy vielä lisää taas seuraavien sateiden jälkeen. Lähimetsä on tosin todella läpimarssitun näköinen. Siellä kiertelee nähtävästi melkoinen iso ihmismäärä sieniä etsimässä.

Kohtuullisen kokoisia suppilovahveroita löytyy muutama sieltä täältä. Karvarouskuja olen nähnyt muutaman. Hyvänä sieni-indikaattorina pitämääni punaista kärpässientä olen nähnyt myös vain harvoin. Toivottavasti sieni-boomi puhkeaa metsissä vielä 👍.

Syksykammoisille haluan nostaa esiin tämän vuodenajan (minun mielestäni) parhaita puolia. Ei enää vuorokauden ympäri pelkässä valossa kylpemistä - pimeys ja hämärä tuovat hyvää rauhaa. Ei yöhelteitä, vaikka päivällä lämpötila heilahtaisikin oikein korkealle. Luonto on nyt taas ihan uusissa väreissä, vihreään alkaakin jo vähän kyllästyä 🙄. Nyt ei enää tarvitse olla yövirkku päästäkseen näkemään auringonnousun tai -laskun. Ihanaa on päästä taas pukeutumaan muihinkin kuin helleasuihin. Ja niin edelleen.

Ajattelin ottaa kiireen keskelle pienen tauon. En mitään ihmeellistä ja pitkää, mutta muutaman päivän mittaisen seisauksen kuitenkin. Jospa saisin aistini palaamaan ns. normaalitasolle ja yövalvomiset loppumaan. Aina kannattaa yrittää 👍

Viikonloppu on jo käsillä. Ihanaa viikonloppua! Levätään, rentoudutaan, levitoidaan ja ollaan ihanasti hyödyttömiä 💖. Jaksamista sinun arkeesi! 💖

Huikeita kokemuksia arjen lomassa 💖

Aloitetaanpa vaatteista ja minusta itsestäni. Ikuisuuden kestänyt vaatteiden ostamispaussi on rikottu tässä hiljalleen. Pakon edessä piti taas ryhdistäytyä. Ostinpa itselleni pari paitapuseroa ihan työkäyttöön. Rentoja ja reilukokoisia kaksin kappalein. Toinen on pehmeän ruskea (kuvassa) ja toinen perinteisen valkoinen. Tämä kuva on otettu tytärtä varten, jolle viestittelen myös vaatepäivityksistäni. Plussaa on vaatteen helppous, miinusta se, että se pitää silittää pesun jälkeen. Silittäminen on NIIIIIIN inhokkihommiani.

Reissut sienimetsissä jatkuvat edelleen. Olen päässyt muutaman tehokkaan hirvikärpäsen pistoksen kohteeksi ja se on allergisessa kropassa tuntunut kutinana ja näkynyt niin turvotuksena kuin punoituksenakin. Nyt täytyy harkita todella tarkoin, mihin metsään haluaa vielä lähteä seikkailemaan.

Uudet sateet ovat innostaneet sieniä. Uusia kantarelleja olen poiminut sateiden jälkeen ihan mukavasti märkien heinien kastuttamista housuista ja märän sammaleen uppokastuttamista kengistäni huolimatta.

Perjantai-iltapäivänä oli äidin hoitoneuvottelu. Olin paikalla todella ajoissa, mutta äiti nukkui. En hennonnut herättää. Hoitoneuvottelujen alkaessa paikalle saapuivat myös vastaava sairaanhoitaja ja äidin omahoitaja. Juttelimme kokouksessa tunnin ajan, äiti nukkui koko tapaamisen ajan.

Hoitoneuvottelujen jälkeen jäi aikaa jutteluun ja akuuttien asioiden läpi käymiseen. Keskustelumme jälkeen siirryin muutamaa kerrosta ylemmäksi isän luokse. Isä heräili juuri ja vuorossa oli ruokailu. Ruokailun jälkeen isä virittyi myös jonkinlaiseen keskusteluun.

Isä on kaatunut jokin aika sitten ja siksi hän on paljon levossa vuoteessaan. Eilen hän oli kuulemma ollut liikkeessä jaloillaan jo muutaman tunnin, joten vointi on selvästi parempaan päin. Henkilökunta on myös käyttänyt äitiä vierailemassa hänen luonaan, mikä kuulostaa aivan upealta 🥰

Viikolla käytiin myös serkkuni kanssa syömässä - tavattiin livenä ensimmäistä kertaa 35 vuoteen. Ollaan toki pidetty monia vuosia yhteyttä fb:n ja muiden sosiaalisten medioiden kautta. Silti ensimmäinen live-tapaaminen oli jännittävää ja ennen kaikkea innostavaa. Kiitos, Satu, mahtavasta tapaamisesta!

Lempeää ja samaan aikaan innostavaa viikonlopun jatkoa sinulle! 💖

Läheiset kevyen liikenteen reitit ovat suljettuja eikä kukaan kerro, miksi

Monipuolinen puuhailu viereisen lammen ympärillä on jatkunut keväästä - vai oliko se alkukesästä? - asti. Näin maallikon silmin koko touhu vaikuttaa täydellisen päättömältä puuhalta. Koko operaatiosta ei ole saatavilla tietoa mistään. Ainakaan minä en pitkin kesää jatkuneiden tietojen etsimisoperaatioideni aikana ole löytänyt tästä mitään tietoa.

Lampi aidattiin muistaakseni touko-kesäkuussa. Missään ei ole tietoa siitä, mitä on tekeillä ja kuinka kauan lammen sulku kestää. Koirien ulkoiluttajat ja lenkkeilijät ovat olleet ihmeissään sulusta pitkin kesää, yleisessä käytössä olleet jalankulkureitit ovat aikaisemmin olleet kovassa käytössä. Jonkin aikaa päästiin huokailemaan sillä, että toinen kävelytie oli vielä käytössä, mutta sitten sekin suljettiin - yhtä mainiolla informaatiolla.

Vieressä olevalle niitylle kärrättiin soraa oikein urakalla ja se siloiteltiin hiekkakentäksi. Sen jälkeen sekin aidattiin 👍. Mitäs muutakaan.

Jotenkin voisi kuvitella, että tämä voisi liittyä tuohon lähelle rakennettavaan uuteen Assi-sairaalaan, mutta heidänkään nettisivuillansa ei ole tämän alueen operoimisesta mitään tietoa.

Keväällä lampi kupli sairaan vihreänä, nyt vihreys on tasoittunut jonnekin.

Putket ovat olleet yksi alueen hallitsevista elementeistä. Niitä on ollut niitylle raivatulla aidatulla hiekka-alueella ja niitä on sittemmin kärrätty sieltä lammen viereiselle pysäköintialueelle, joka on myös aidattuna. Ensimmäiset putket olivat paksuja ja isoja. Ne olivat välillä vierekkäin ja päällekkäin. Sitten niitä liitettiin yhteen pitkäksi putkeksi. Ja sitten myöhemmin pitkä putki taas pilkottiin osiin ja kasattiin aidatulle pysäköintialueelle.

Erilaiset kaivinkoneet ja jyrsimet ovat käyneet operoimassa paikan päällä ja ihan lähellä. Metsää on kaatunut ja maata on kaivettu.

Kerran elokuussa aidat oli jätetty auki eikä paikalla ollut mitään toimintaa. Kun mitään kieltokylttejäkään tuossa pysäköintialueella ei ollut, astelin kameran kanssa avonaisesta portista sisään. Tältä siellä näytti reilu kuukausi sitten.

Tässä on siis se iso putki. Ja muutama iso ajoneuvo.

Ajoneuvot saattavat seistä tuolla välillä viikonkin koskemattomana. Oma mieleni raksuttaa heti matematiikkaa eli kuinka paljon noiden ajoneuvojen seisottaminen tuolla tyhjän panttina mahtaa oikein maksaakaan?

Seuraavana päivänä aita oli taas suljettu.

Tässä välillä on ollut toisinaan aika hiljaista ja sitten taas melun täyteistä viikonloppua aamusta iltaan. Isäntä soitti kesällä kaupungillekin tiedustellakseen melkein päivittäisen meluhaitan aihetta ja kestoa. Hänelle luvattiin soittaa aiheesta takaisin. Ei soitettu.

Viimeisen viikon aikana olen huomannut paikalle ilmestyneet pienemmät putket. Niitäkin on nyt todella paljon. Keittiön ikkunan läpi kuvasin pari päivää sitten tämän pienen putken operaation. Putki on tässä viritetty sairaalan pysäköintialueelle vievän tien yli. Ainoa esteestä varoittava asia on paikalla seisova huomioliivinen mies. Mietin, että mitä tapahtuu, kun seuraava auto saapuu paikalle.

Ja sehän saapuikin aika pian. Työmies käski odottamaan ja autoilija oli ihmeellisen kärsivällinen. Minuutteja meni ja autoilija ei osoittanut hermostumisen merkkejäkään.

Tuossa välillä kommunikoitiin.

Ja sitten taas odoteltiin. Kaksi työmiestä on aina parempi kuin yksi.

Paikalle saapui toinenkin auto, joka joutui pysäköimään melkein kaistalle. Työmiehet olivat lisääntyneet jo neljään. Muuten tilanne näytti olevan ennallaan.

Lopulta selvisi, että kummankin autojen kuljettajat olivat samaa työporukkaa jalkaisin partioivien kanssa.

Putki kulki kuitenkin edelleen tien päältä ja seuraavaa autoa, jonka ihan oikeasti piti päästä kulkemaan eteenpäin, ei tarvinnut odottaa kauan. Onneksi putki saatiin pätkäistyä siihen mennessä ja reitti vapautui läpikulkuun. (Miksi se piti ensin venyttää melkein täyteen pituuteensa ja sitten pätkäistä taas pienemmäksi?)

Ihan läpeensä suunnittelemattomalta tämä kaikki vaikuttaa maallikon silmin seurattuna. Toivottavasti kaiken haahuilulta näyttäneen toiminnan takaa löytyy järeitä järkisyitä eikä homma ole ollenkaan niin hukassa kuin miltä se näyttää. Ja toivottavasti kaikki ei maksa niin paljon, kuin se näyttää maksavan. Viikonloppuisin pitkät päivät maksavat taatusti paljon. Välillä seisotetaan koneita kauan. Ja sitten tehdään arkisinkin melko ympäripyöreää päivää melun kanssa.

Mahdollinen sairaalan hulevesipaikka olisi lammen rannalla. Se ei selitä niityn vieressä kulkevan kävelytien sulkemista eikä uuden hiekkakentän rakentamista. Mikä selittää sen, että meidän vieressä asuvien tiedottamista tilanteesta ei ole hoidettu mitenkään?

Tehdäänkö näin muuallakin kuin Hämeenlinnassa?

Keskity siihen, mihin voit vaikuttaa

Keskity siihen, mihin voit vaikuttaa. Tätä olen opetellut ja hokenut itselleni vuosia, mutta silti se on jäänyt kaikista ponnisteluista huolimatta vain about ajatuksen tasolle. Jostain syystä viimeisen vuoden aikana olen päässyt vihdoin ja viimein sille seuraavalle tasolle. Nyt se kaikki hokeminen ja itselleen paasaaminen näkyy viimein elävässä elämässäkin. Toki matkalle on mahtunut paljon muitakin kovasti urakoituja kehitysaskeleita, joiden vaikutusta ei voi vähätellä, mutta jokainen oivalluksen siirtyminen toimintaan ja käytökseen on huumaavan upeaa. Ainakin minulle.

Yksi isoista akilleen kantapäistäni on ollut se vimma, että kaikki vääryydet pitää oikaista, kuten kaikki väärinkäsityksetkin ja kaikki väärät tiedot tai ymmärrykset pitää korjata. Ihan turhaa energian kulutusta tavallisesti. Korjaamista kannattaa yrittää selvästikin vain silloin, kun siihen on toivoa. Vaikka kuinka päätä kiveen hakkaisi, kolon syntyminen kestää pitempään kuin pää. Ei se siis kannata.

Hyvä tekosyy on ollut se, että ehkä vika korjaantuisi, jos yrittäisi enemmän ja kovemmin. Ei ole koskaan minulla toiminut. Jotkut taistelut eivät vain ole taistelemisen arvoisia.

Kun kaikki nuo 'turhat' taistelut jättää taistelematta ja tyytyy kohtaamaan vain ne asiat, joihin voi oikeasti vaikuttaa, tulee heti rennompi, lempeämpi ja levollisempi olo.

En voi juurikaan vaikuttaa muiden ihmisten mielipiteisiin itsestäni. Töissä olisi toki tärkeää, että mahdollisimman moni yhteistyökumppani peukuttaisi puolestani. Voin toki tavoitella vain heitä arvostavaa yhteistyötä, vaikka kukaan ei lopulta hyödy mielistelystä mitään (enkä siihen pystyisikään). Mutta voin silti toimia heidän kanssaan sellaisella tavalla, jota itse arvostan. Siis tehdä parhaani. Voin opetella palautteesta ja kokemuksesta sekä parantaa toimintaani edelleen. Se riittää onneksi tavallisesti aika pitkälle.

Kaikkia ei voi kuitenkaan miellyttää samanaikaisesti. Olisi ihan kiva päästä työyhteisössä yhdessä määrittelemään, ketkä ovat tärkeimmät työkumppanit ja asiakkaat. Ja miten heidän kanssaan pitäisi vähintäänkin toimia. Todella harvoissa työpaikoissa näitä asioita mietitään etukäteen kunnolla ja vielä kirjataan yhteiseksi lupaukseksi.

Vähän niin kuin yksityiselämässäkin, vaikka siellä asioita ei kirjata, koska osallisia on vähemmän ja porukka ei muutu tämän tästä. Kenelle lähetetään joulukortit? Ketkä kutsutaan tärkeimpiin isoihin juhliin? Jne.

Kaikkia ei siis edelleenkään voi miellyttää samanaikaisesti. Ei kannata murehtia sitä, että joku väistämättäkin ei tykkää. Aina on niin, että joku ei tykkää. Vaihtoehtona on se, ettei kukaan tykkää.

Joku saattaa puhua ikäviä takana päin. Sillekään ei oikeastaan voi mitään. Jos joku uskoo ikäviä puheita, ei sille vain voi juurikaan mitään. Tulipalojen sammuttelu ei toimi kovinkaan hyvin tällaisissa tilanteissa.

Siihen voi vaikuttaa, että puhuu itse fiksuja - tai ainakin sinne päin 🤭. Siihenkin voi vaikuttaa, ettei anna töhnän mennä ihon alle ja provosoidu. Ja siihen, että pitää keskittymisen tiukkana kohtaamisissa: hyvä mieli, hyvä tarkoitus ja epäolennaisten yksityiskohtien liitävä ylittäminen. Jälkeenpäin voi keskustella tunteittensa kanssa ja hakea uutta perspektiiviä.

Näen itselläni ainakin noin fantastiljoona (lainattu Aku Ankasta) mahdollisuutta irrottautua tyhjän vatvomisesta ja murehtimisesta. On mahdottoman paljon asioita ja aihioita, joihin voin (ehkä) vaikuttaa. Mukaan lukien nettihäiriköiden ja perustrollien huomioimatta jättämisen.

Ihanaa viikon jatkoa!

Normaaleja perheitä ON olemassa - minun mielestäni

Työpäivän jälkeen lähden tavallisesti tasaamaan oloani metsälenkille sienivarusteiden kera. Lenkki on tärkeintä, mutta kyllä minä niitä sieniäkin tarkkailen ja etsin, melkein aina löytyy jotain 🥰.

Kun olen päässyt päivän työpanoksesta irti, on kulunut tavallisesti noin kaksi tuntia, jos siis jään lähimetsään. Kauemmas ei kannata arkipäivänä lähteä, sillä matka-ajat eivät juuri rentouta. Neljän, viiden välissä kun pääsee lähtemään metsään, paluu ajoittuu kuuden, seitsemän väliin. Reilu tunti puolison kanssa tv-sarjaa ja keskustelua. Siinä se ilta sitten onkin melkein taputeltu. Muutamat kotityöt ja uutisten selaamista, siinä se päivä sitten onkin. Lopulta olen aivan liian väsynyt kirjoittaakseni mitään. Ja se ei tunnu minusta mukavalta, kirjoittaminen on kuitenkin ihan ykkösjuttujani. Talven tullen tämän järjestelyn on pakko mennä muutenkin uudistukseen. Toivottavasti samalla myös parannukseen 👍.

Yläkerran eteisen matot pitää uusia. Siinä on ollut kolme identtistä pikkumattoa tilan 'omituisuuden' vuoksi. Pixie-koira on sisustanut niitä kovasti ja urakalla vuosien aikana uudestaan ja uudestaan. Nyt ne ovat kaikki alkaneet avautua keskeltä enemmän ja vähemmän. Tavallaan ihan raikas idea, että maton keskeltä näkeekin lattian, mutta ehkä niitäkin on aika uudistaa.

Jotkut tietävät aina enemmän kuin muut. Syyllistyn itse siihen todella usein ja väitän helposti ja innokkaasti 'totuuksia', joista olen melkein varma. Yritän vähentää sitä. Se on aika raivostuttavaa.

Työporukassa tuli esiin kahvihetkikeskustelussa normaali (lapsuuden) perhe. Siihen yksi kollegani totesi voimallisesti, ettei normaalia perhettä olekaan. Olen sitä pohtinut ja pyöritellyt mielessäni ja olen päätynyt siihen, että olen tästä eri mieltä.

Minusta lapsen kannalta normaali perhe on sellainen, jossa ei harrasteta väkivaltaa. Fyysistä väkivaltaa ei koskaan ja henkistäkin korkeintaan pienesti, harvoin ja vahingossa. Normaalissa perheessä lapsi saa ruokaa syödäkseen joka päivä ja hygieniastakin huolehditaan jollain kohtuullisella mittakaavalla.

Normaalissa perheessä lapsen ei tarvitse elää pelossa. Hänellä on turvallinen aikuinen lähes aina turvanaan ja tukenaan. Hänen ei tarvitse viettää öitä tai viikonloppuja ilman turvallisen aikuisen seuraa.

Normaalissa perheessä lapsen terveyteen suhtaudutaan vakavasti ja kunnioituksella. Lapsella on myös oikeus ja vapaus ilmaista itseään ja mielipiteitään. Normaalissa perheessä lapsen ei tarvitse säilyttää ikäviä salaisuuksia turvallisilta aikuisilta. Hänen ei myöskään tarvitse toimia vanhempansa uskottuna tai terapeuttina.

Normaalissa perheessä lapsella on oikeus koskemattomuuteen, olla oma autenttinen itsensä ja olla rauhassa, kun sen aika on.

Tässä ihan alkua minun normaalin perheen määritelmälleni. Normaalin perheen määritelmän ulkopuolelle jäävät ns. epänormaalit perheet, joissa olosuhteet ovat joko huomattavan paljon normaalia paremmat ja korkeammat tai huomattavan paljon heikommat. Minusta on ihan oikein sanoa, että nälässä oleminen melkein päivittäin ei ole normaalia. Tai väkivallan seuraaminen/vastaanottaminen ei sekään ole yhtään normaalia.

Minun mielestäni Suomessa on erittäin paljon normaaleja perheitä. Onneksi. Sitten on niitä muita perheitä. Ikävä kyllä.

Oravat kävivät juottolassa, syksy saapuu hiljaa, unet seikkailevat

Vielä hetki sitten kärvisteltiin kuumassa ja kotia viilennettiin kaikin mahdollisin keinoin. Nyt meillä on jo lämmitys päällä ainakin osittain. Etenkin kellarikerroksen suihkussa olisi jo viileää ilman lämmitystä. Ja samaan aikaan mietitään sähkön säästämistä. Ikkunoiden tiivisteiden uusiminen on ehdottomasti tämän syksyn tehtävälistalla. Muuten totutellaan lisäksi astetta aikaisempaa pienempään sisälämpötilaan.

Orava kävi vielä pari viikkoa sitten ahkerasti pihajuottolassa. Ehkä siellä juoma-astioilla kävi oravan ja lintujen (peseytyivät, mokomat) lisäksi muitakin, mutta niistä ei ole havaintoja. Mutta hänelle puhdas vesi maittoi 🥰.

Ihana kurre ilman talvisia korvatupsuja, punaisen ruskean turkkinsa kera. 💖

Viime yönä näin ihan uudenlaisen unen. Tavallisesti ihon alle menevät unet seuraavat minulla jotain tuttua kaavaa. Nyt meni uni ihon alle syvälle, mutta kaava ja juoni oli aivan uusi.

Unessa meillä oli mieheni kanssa tontti ja talo (suunnitteilla ja rakentumassa). Jostain syystä jokin työmaakone alkoi ajamaan reittiään meidän pihamme läpi. Se oli paha. Oikeassa elämässä ihan naapurissa tehdään isoilla työkoneilla jotain, mistä ei kerrota mitään ja meteli herättelee välillä öisinkin. Siinä ehkä yhteys?

Vähitellen unessa ulkoa tuleville työkoneille syntyy oikea ajotie - meidän tonttimme läpi. Se ärsytti unessa jostain syystä oikein isosti.

Sitten yhtäkkiä tonttimme pihasuunnitelma ja sen toteutuskin oli valmiina - meiltä kysymättä. Olin entisenä superpuutarhurina kovasti eri mieltä suunnitelman ja toteutuksen toimivuudesta. Tuossa vaiheessa kiehuin oikein kovasti. Kieloja - pyh!

Sitten päästiinkin talomme rakentamiseen. Se oli yllättäen melkein valmis - ja aivan kauhea! Jo keittiössä oli käytetty kaikki pastellin sävyt enkä osannut löytää siitä mitään positiivista. Vaadin kovasti parannusta asiaan.

Pian talosta ilmestyikin uusi versio, jossa keittiö oli pieni ja tumman sininen. Ei juurikaan edellistä versiota parempi. Kaikki muutkin tilat olivat pienempiä, oikeastaan ihan ahtaita. P***a versio.

Herättyäni huomasin nopeasti, mitä uneni kertoi arjestani: pakotettuja ratkaisuja, nopeita suunnan muutoksia ja huonoja esivalintoja. Onneksi kaikki oli vain unta. Nyt vain eteenpäin, kuten mummo lumessa 👍.

Minä näen paljon unia, olen aina nähnyt. Viime aikoina olen oppinut löytämään niistä jotain tolkkua. Näetkö sinä unia? Mitä muistat niistä? Miten suhtaudut niihin?

💖🥰

Kantsun kyläjuhlia, sähkön säästämistä ja eläkeikää edeltävä välikuolema

Kantsun kyläjuhlat

Kantsun kyläjuhlilla käytiin elokuussa miehen ja tyttären kanssa. Ladies First Big Band oli se tärkein syy osallistumiseemme. Olimme jo aikaisemmin mieheni kanssa saaneet hyvän ääninäyttteen big bandilta ja miehen selvitystyön tuloksena päädyttiin tänne. Oltiin paikalla ajoissa ja ensin päästiin kuuntelemaan Lastenorkesteri Päistikkaa. He innostivat lapsia tanssimaan ja lasten tanssi-innostus jatkui sujuvasti myös big bandin esityksen aikana.

Ihania!

Pinkkimekkoinen nuori neito ei luopunut ihanasta mehujäästään hetkeksikään. Kaikki tanssit tanssitiin sen kanssa välillä vähän maistellen 🥰.

Ja tässä upea, huumorintajuinen ja mahtavasoundinen big band!

Sähkön hinta

Sähkön hinta nousee ja sähkön saatavuus voi olla tulevan talven aikana hankalaa. Suomalaisia kannustetaan sähkönsäästötalkoisiin. Se koskettaa. Meillä ei sähköä ole turhan päiten (mielestämme) kulutettu tähänkään mennessä. Jotain pitäisi kuitenkin tehdä, jos aikoo olla hommassa mukana.

Minä palelen helposti. Huonelämpötila on meillä ollut siksi aina hieman keskivertoa korkeampi. Siihen tulee nyt (toivottavasti) muutos. Tavoitteenani on 1-2 asteen lämpötilan alennus, mikä tarkoittaa huomion kiinnittämistä kunnolliseen lämpimään pukeutumiseen. Lyhythihaisilla ja -lahkeisilla ei ole tarkoitus selvitä tulevaa talvea. Tuttujen villasukkien lisäksi pitkät hihat (ja lahkeet) sekä kerrospukeutuminen ovat nyt asialistalla. Tarvittaessa neulon meille myös kämmekkäät. Torkkupeitot ja huivit tuovat niin ikään hyvää lisälämpöä. Pystyuunin tehtävä on nyt vakituinen. Pyrimme polttamaan mahdollisimman kuivat puut siellä niin vähäpäästöisesti kuin mahdollista. Vinkkejä puun polttamiseen täältä ja täältä.

Miten sinä suhtaudut sähkönsäästötalkoisiin?

Työelämä loppuu ennen kuin se loppuu

Olen viime aikoina miettinyt monesti eläkkeelle siirtymistä (vähemmän innostuneena ja toisinaan myös viimeisenä hätäkeinona) ennen kaikkea siksi, että työelämässä minun ikäiseni ihminen ei enää kiinnosta oikein ketään. Huolimatta osaamisestani, kehittymiskyvystäni, vuorovaikutustaidoistani tai asenteestani. Paikoilleen jääminen eläkeikään asti kuulostaa häkkirangaistukselta, jota ei mitenkään jaksaisi eikä kaipaisi. Aikaa eläkkeelle siirtymiseen on vielä ihan liian kauan sen odottelemiseen pelkkänä säilöttynä suolakalana.

Olen ajatellut, että tekisin eläkkeelle jäämisen jälkeenkin jotain omasta mielestäni mielestäni mielekästä työtä jossain määrin. Sen pitemmälle en ole sitä vielä pohtinut. 

Kehitän jatkuvasti innolla omaa osaamistani. Olen myös päättänyt jatkaa sitä edelleen, vaikkei siitä minulle päivätyössäni mitään hyötyä sinänsä olisikaan. Ajan hermolla eläminen tekee minulle hyvää, nautin todella kovasti kaiken uuden oppimisesta.

Olen pohtinut uudelleen kouluttautumista (= uutta ammattia), vuorotteluvapaata, yrittäjäksi ryhtymistä, sivutyön hankkimista, mutten ole vielä löytänyt vastausta. Uuden työpaikan hakeminen tyssäsi ikämuuriin jo aikaa sitten, hakemuksien lähettäminen on turhaa, sillä haastatteluun asti en pääse enää mitenkään. Pätevyys ei voi olla esteenä ensimmäiseen haastattelukierrokseen, joten syy on jokin muu.

Mieli tekisi tehdä sitä, missä on hyvä ja oppia lisää. Arki on sopeutumista johonkin muuhun.

Onko sinulla ajatuksia, ideoita tai ehdotuksia tähän? Ei mitään kiirettä eläkeikään on vielä pieni ikuisuus 👍. Jotain olisi vain kiva tehdä vielä ennen sitä.