Pari yötä kesään

Ihan kaikessa omassa elämässä törmään vastakkainasetteluun. Toki kyse ei ole vain siitä, mutta voimakkaat mielipiteet ja kannanotot virittävät vähintään yhtä voimakkaita vastareaktioita.

Kukaan ei ehdi kuunnella muita, tai siltä ainakin vaikuttaa.

Yhteiskunnan ristiriidoista olisi oikein ilahduttavaa irrottautua vähintäänkin työ- ja yhdistystoiminnan piirissä. Jos muualla yhteiskunnassa tarvotaan vastakkainasettelun raameissa, siitä voisi hyvinkin irrottaa otteensa yhteiskunnallisen debatin ulkopuolella. Vai?

Lähtisin ensiksi edistämään kuuntelemista ja kuulemisen taitoa / halua. Kun debatissa keskitytään vastapuolen voittamiseen ja päihittämiseen, dialogissa pyritään vastapuolen ymmärtämiseen. Noissa on iso ero.

Kuuleminen ja kuunteleminen avaa monesti lukkoja vanhoihin tapahtumiin ja konflikteihin. Ne kun eivät häviä puhaltamalla tai olkia kohauttelemalla. Menneisyyden ymmärtäminen parantaa uusien muutosten onnistumisten mahdollisuuksia. Hankalasti johdettu työyhteisö ei muutu uudeksi heti johtajan vaihtamisen jälkeen. Ristiriitainen yhteisö ei uudistu yhden henkilön panoksella. Kaikkien pitää osallistua.

Ihanaa siirtymistä kesäkuuhun. Iloitaan siitä, mitä saadaan 🥰💖🌼

Mielenrauhaa (vai mielenvaivaa?) metsästä

Äidin muuttopäivää palvelutaloon odotellaan edelleen. Ymmärrän hyvin kolikon toisen puolen. Anoppikin kuoli aikoinaan palvelukodissa asuessaan, eikä asunnon tyhjentäminen onnistunut tuosta vain kaiken surun keskellä, vaikka samassa kaupungissa asuttiinkin. Nytkin vuorossa on ensin asunnon tyhjennys, sitten sen siivous ja vasta sitten muutto. Sitä varten minun pitää hakea vapaata töistä ja järjestää sen päivän työt muille päiville, kalenterit uusiksi. Mutta nyt odotellaan.

Äiti ei ole vastannut puheluihin. Nyttemmin puhelimen akku on selvästikin kulunut loppuun, eikä siihen saa enää edes yhteyttä. Sairaalasta soittivat myös kertoakseen tilannetietoja. Äidillä ei ole nyt käsillä parhaimmat päivänsä, härdelliä on aiheutunut vähän enemmän kuin on tilattu.

Odottelen siis muuttopäivää ja varaan silloin kokonaisen päivän äidin muuttoon ja isänkin luona käymiseen.

Kesäloman jälkeen olen palauttanut itseäni työmoodiin. Olen ollut mentaalisesti niin täydellisesti muualla, että lomaa edeltävien asioiden kelaaminen kestää. Muutenkin loman aikaisesta oman elämän herruudesta (muun perheen lomassa) palaaminen omaan työrooliin vaatii muutaman huokauksen ja rentoutumisistunnon. Kyllä se työroolikin tästä taas käynnistyy pienen virittelyn jälkeen. Onneksi on ihanat työkaverit, joiden kanssa melkein mikä tahansa yhteinen kehittäminen on upeaa 🥰

Metsälenkki kutsuu sitäkin voimallisemmin jokaisen työpäivän jälkeen. Onneksi niihin on mahdollisuus. Työpäivän jälkeen kävelen suoraan viereiseen lähimetsään ja nautin sienispottailusta, vaikkei juuri mitään löytyisikään. Ainakin alueet tulee kartoitettua.

Viimeisen viikon aikana olen huomannut metsästä, melko läheltä, paikkoja, joissa en kuvitellutkaan kantarellien elävän. Ja sieltä niitä löytyikin! Jo on ollut seikkailua! 🤭😂😂😂😂.

Pysähdyin hetkeksi myös tähän osaan metsästä, joka ei sienihuumassa tavallisesti kiinnosta. Kaunis kuin mikä, mutta ei mikään sienien ihmemaa. Nyt otin kännyräpsyn ja pysähdyin hetkeksi nauttimaan. Seuraani ei tullut edes hyttysiä 🥰

Tämän iltapäivän lenkki tuotti vain pelkkiä kilometrikantarelleja. 2,5 tuntia harjumaastossa ylös ja alas kulkemista, 11 000 askelta ja vain reilut 200 grammaa kantarelleja! Päivä oli kuuma ja minä aivan voipunut reissun jälkeen. Vaan nyt on metsän vähemmänkin tunnetut alueet koluttu. Toivottavasti nyt kantarellit häipyvät mielestäni ja saan rauhan muita asioita varten. Turhaa toiveajattelua?

Uusi vuosi korkattu :-)

En tee koskaan uuden vuoden lupauksia. Asetan itselleni haasteita ja tavoitteita auttamaan uusien asioiden tavoittelemisessa. Yleensä en myöskään kerro itseni haastamisesta sen enempää muille, sillä haluan tavoitella uutta iloisesti, elämyksellisesti ja erittäin vapaahtoisesti vain ja ainoastaan itseni vuoksi. Suorittajatyyppinä haasteiden luonne muuttuisi heti paljon, jos kertoisin niistä muille. Siinä menisivät helposti hyvät tarkoitukset pasuveden mukana. Mutta kukin tyylillään :-)

Viime yönä koira herätteli minut surkeana puolen yön aikoihin, kun rakettipommittelu oli jo jatkuvaa tykitystä. Käytin koko keinovalikoimani saadakseni koiran rauhoittumaan. Siirryimme pian makuuhuoneesta alakertaan olohuoneeseen. Unisena rauhoittelin koiraa sylissäni puhuen, istuen, kävellen, silitellen, rapsutellen ja sohvalla leväten. Ennen puolta yhtä paukkujen taso asettui huomattavasti sotatilaa rauhallisemmaksi ja koirakin alkoi rauhoittua ja rentoutua. Minä palasin nukkumaan ja koira jäi ihan tyytyväisenä olohuoneeseen lepäämään. Tänään se on sitten ollutkin ihan mahdottoman väsynyt ja nukkunut melkein koko ajan.

Viime viikonloppuna kävin ihailemassa kameran kanssa valoa. Valon ja lumen ansiosta tämäkin taimikko näytti melkein kauniilta. Nämä männyn taimet eivät ole ihan hetkessä tähän mittaan kasvaneet. Pituutta niillä lienee jotain 2-3 metrin huippeilla. Ikävuosia on kertynyt yli kymmenen?

Tuossa taimikossa ei ihminen kuljeskele eikä kovin moni eläinkään. Tosin hirvet taitavat pitää tuollaista taimikkoa hyvänä ruokailupaikkana näin talvisin.

Paljon puhutaan metsistä hiilinieluina. Hyvä niin. Mutta miten on se metsän perustehtävä luonnon elinympäristönä? Tai edes visuaalisesti kauniina mielen ilahduttajana?

Tässä tilanne on onneksi toivoa täynnä. Mahdottoman monta hakattua metsää tuli taas tämänkin vuoden aikana nähtyä. Osa niistä näytti auttamattoman toivottomalta ties kuinka monetta vuotta peräkkäin. Onhan sinne varmasti istutettu uutta metsää, mutta kestää kauan, ennen kuin siitä tulee taas kuljettavaa ja nautittavaa :-(

Aloitin lintuhavaintojen laskemisen ja kirjaamisen kerrankin heti vuoden alusta. En minä koskaan mihinkään isoihin lukuihin pääse, mutta tarkkailu ja kirjaaminen lisäävät taas vähän mielenkiintoa moniin arkisiin tilanteisiin. Ikkunan takaa tarkkailtuna pihassa käväisivät ainakin tali-, sini- ja kuusitiaiset, pikku- ja vihervarpuset, mustarastas sekä tietenkin varis ja harakka. Näillä lähti tämä vuosi käyntiin :-)

Ihan metsässä...

Viikonloppuun on lepäämisen, flunssan parantelun ja auton etsimisen lisäksi mahtunut kurkiparvia ja -auroja, joutsenia, perhosia, sudenkorentoja, metsää ja aurinkoa. Niitä ainakin :-)

Tänään olin kokeneen lintuihmisen kanssa lintutornilla ja hän osoitti minulle, missä korkealla lentävät kurkiparvet ja -aurat lensivät. Olivat niin korkealla, etten varmasti olisi huomannut niitä itse. Kolmessa parvessa oli kurkia kussakin 50 ja 180 kurjen väliltä (hän laski ne).

Eilen näin kurkia lähempää ja matalammalta. Varmasti toista sataa kurkea näin silloinkin lennossa ja niiden huuto oli huumaava. Tätä kokemusta olen syksyltä niin odottanut :-)

Tänään haluan kuitenkin jakaa kanssasi syksyisiä metsäkuvia. Värien leikittely auringossa on ihanaa...

Syöksyä sääksiin ja metsäretkeä...

Lintujen talviruokintapaikan siirtämisen lisäksi olen tehnyt toisenkin päätöksen: Olen lähdössä mukaan sääksisäätiön työvaliokunnan toimintaan. Pohtiolammen reissuillani olen tavannut oikein mukavia sääksisäätiön ihmisiä ja mukaan lähteminen vapaaehtoistyöhön ei vaatinut pitkällistä pohtimista. Mutta tätä en ollut mitenkään suunnitellut etukäteen. Tilaisuus putkahti eteen ja minun osaamiselleni on siellä käyttöä. Mikä ettei siis :-)

Ensimmäinen kokous, johon minäkin osallistun, on lokakuussa. En siis kovasti vielä tiedä, mitä tämä pesti tuo tullessaan, mutta eiköhän tuohon pääse jonkin verran itsekin vaikuttamaan :-) Todella mukavaa päästä mukaan johonkin toimintaan, jolla voi oikeasti vaikuttaa tärkeisiin asioihin.

Kuvat eivät sen sijaan ole sääksistä, vaan lauantain metsäreissulta. Tuo Ahveniston harjun metsä on niin kaupunkimetsää, ettei siellä ole hirviä. Ja kun ei ole hirviä, ei ole myöskään hirvikärpäsiä. Fantastinen metsä siis :-)

Aurinko paisteli alun pilvisyyden jälkeen tämän tästä, ja aika kului kuin siivillä. Ei uskoisi, että viisi vuotta sitten metsään meneminen oli minulle vielä vähemmän houkuttava ajatus. Hyvät kokemkset koukuttavat, oli kyse sitten mistä tahansa.

Vastavalo houkuttaa kuvaamaan. Heinät ovat kauniita ja tässä ensimmäisessä oli ohjastajakin matkassa :-)

Ensimmäiset mustikan varvut alkavat punertaa...

Ahveniston metsän kuuset ovat korkeita. Orava keikkui ja naksutti korkealla latvan tuntumassa.

Pihlajat kukoistavat...

Tämä seitti välkkyi ihanasti auringon valossa... Kaikkia sateenkaaren värejä :-)

Pisaroita metsässä - huomenna otan kyllä jalustan mukaan

Olin muuten vain kameran kanssa katsastamassa, mitä metsässä tapahtuu. Hyttysiä tapahtuu ainakin ja se on hyvä, vaikkein muistanutkaan ottaa mukaan sen paremmin hattua kuin hyttyskarkotettakaan. Linnut tarvitsevat noita ikäviä hyönteisiä ja minä yritän sopeutua tilanteeseen.

Huomenna voisin lähteä metsään uudestaan, vain paremmin varustautuneena. Hatun ja hyttyskarkotteen lisäksi otan mukaan kamerajalustan ja tarvittaessa myös käsineet. Vähässä valossa metsän syövereissä kuvista tulee ehdottomasti parempia, jos kamera pysyy paikallaan...

Vaan kyllä kosteasta metsästäkin voi löytää monta kiinnostavaa juttua. Kuten pisaroita :-)