Lintuja ja auktoriteettiongelma

Ennen Korkeasaaren lintukuvia myönnän, että minulla oli eilen koiran kanssa auktoriteettiongelma. Vein koiran uimaan, mistä tämä tavallisesti pitää oikein kovasti. Ja totteleekin minua tavallisesti oikein kiltisti. Joskus pitää komentaa kahdesti, mutta viimeistään sillä toisella käskyllä silloinkin totellaan.

Eilen koira kävi kahlaamassa hihnan päässä kanssani ja päätti siirtyä rannalle. Ajattelin, että sen olisi helpompi liikkua ilman hihnaa ja irrotin hihnan. Olin aivan oikeassa. Koiran OLI paljon helpompi liikkua. Kutsuessani sitä luokseni veteen se alkoi matalana hiipiä päinvastaiseen suuntaan kohti parkkipaikkaa ja autoa. Komensin koiraa olemaan paikallaan, jolloin se katsoi minua varovasti olkansa yli ja jatkoi määrätietoisesti hiipimistä pois päin.

Korotin ääntäni ja komensin sen paikalleen oikein jämäkästi. Vastauksena tähän koira vilkaisi minua taas olkansa yli ja jatkoi hiipimistään matalana, korvat hieman luimussa, mutta vauhtiaan hieman kiihdyttäen. Noin seitsemännen paikka-komennon jälkeen koira hiipi jo reipasta vauhtia enää taakseen vilkuilematta ja minä olin revetä nauruun. Käske siinä toista nyt jämäkästi, kun ihan mahdottomasti naurattaa... ;-)

Tein vielä muutaman epätoivoisen vakavoitumis- ja komentamisyrityksen kävellen koiran perässä yhä reippaampaa vauhtia itsekin. Sain koiran vihdoin pysähtymään - auton vieressä. Koiruliini oli kovasti sitä mieltä, että kahlaukset on nyt kahlattu ja että nyt lähdetään kotiin. Paksuturkkinen otus tarvitsi kuitenkin vilvoituksensa, joten hihna löysi nopeasti tiensä takaisin paikalleen. Tallustelimme takaisin rantaan kahlaamaan ja lisäksi kannoin hänet kerran syvemmälle, josta sitten uitiin rivakasti rantaan ja hölkättiin hihna vinkuen autolle :-) Vaan olipa koira virkistynyt oikein kunnolla.

Korkeasaaren lintusöpöläisiä kuvasin tietenkin paljon, mutta jotten venyttäisi aihetta aivan tolkuttomasti, laitan tähän lyhyen yhteenvedon lintukavereistani.

Tämä jättikokoinen kotka taisi olla kuningasmerikotka... Harmi, ettei Korkeasaaren sivuilla ole kuvauksia kaikista näistä eläimistä. Iso kuin mikä kuitenkin...

Viirupöllö oli puun lehvästön kätkössä nukkumassa. Hieman raotteli välillä silmiään, hurmaava otus. Hieman orastavaa pöllökuumetta havaittavissa minussa... ;-)

Hiiripöllö oli huomattavasti helpommin havaittavassa paikassa kuin viirupöllö. Ja mahdottoman paljon pienempi... Jotain mystistä näissä pöllöissä.

Suokukko - epäilisin, että koiras - ilman juhlaröyhelöitä kaulassaan.

Täpliä ja raitoja

Korkeasaaren leopardit ovat amurinleopardeja, uhanalaista pohjoisen lajia.  Niistä oli vaikea saada luonnollisen oloisia kuvia, aina kalterit ja ihmisen tekemät rakennelmat näkyvissä jossain. Leopardit olivat kahdessa häkissä, joista ensimmäisessä oli kiipeilytasanne, jossa 'katti' tuntui viihtyvän.

Naapurihäkissä toinen leopardi vaelsi levottomana kahden häkin seinustaa pitkin edestakaisin katse kuumeisena tähän häkkiin päin.

Amurintiikeri nukkui kaksi tuntia putkeen kuin ellun kana. Sitten piristyi ensin nousemaan pystyyn, sitten jaloittelemaan ja väliin jopa urheilemaan (josta minulla ei ole kuvia - ruuhka häkin vieressä oli valtaisa). Urheilun ja paikan vaihtamisen jälkeen se karjui monesti todella vaikuttavalla äänellään... Vaikuttava tyyppi!

Äidinrakkautta ja pieniä otuksia :-)

Leijonat ja muut kissaeläimet olivat Korkeasaaressa ehdottomasti minulle SE juttu, etenkin kuin karhuista näkyi vain kaksi ja nekin makasivat koomaa muistuttavassa olotilassa melkein piilossa ;-)

Ennen leijonakuvia muutama hämmentynyt havainto reissulta. Ensinnäkin olin jäädä useasti lastenrattaiden alle. Niitä tuntui tulevan joka suunnasta, ja astuin sinne tai tänne, aina joku kaarsi kovaa vauhtia melkein päälleni. Piti opetella erilainen kävely- ja tarkkailutekniikka, jotta pääsin keskittymään itse eläimiin väistelyn sijaan.

Puolen litran lähdevesipullo maksoi 3,10 euroa!!! En ostanut, ihan periaatteesta.

Monet lapset saivat käyttäytyä hyvin ei-eläinystävällisellä tavalla. Useampikin lapsi jahtasi huutaen naakkoja ja potkiskeli niitä kaikella maasta irtoavalla. Ei häirinnyt lasten vanhempia millään tavalla. Jopa eläinten häkkien luona käytiin jymistelemässä ja huutamassa. Eläinparat... Yhdet nuoret miehet kävivät ylpeänä ilmoittamassa vanhemmilleen, että he huusivat tiikerille (muistaakseni...) niin kovaa, että se nousi istumaan. Vanhemmat eivät noteeranneet ilmoitusta mitenkään. Miksi ihmeessä tuollaiset ihmiset suuntaavat eläintarhaan?

Mutta ne leijonat olivat ihania. Pennut ovat aina ihania, mutta äidinrakkaus on yhtälailla niin lumoavaa... :-) Kunpa kuvaaminen olisi jotenkin helpompaa - mutta tyydytään nyt näihin 'kaltereiden' läpi otettuihin kuviin. Onpa ainakin edullisempaa ja ekologisempaa leijonien kuvaamista kuin aitoon elinympäristöön matkaaminen ja siellä kuvaaminen.

Lisäys 5.7.2014: Korkeasaaren leijona on aasianleijona, uhanalainen sekin.

Leijonaäiti ja sen lapsi :-)

Terveisiä Korkeasaaresta. Kävin siellä edellisen käyntikertani innoittamana ja reissu kannatti. Kuvia otin vain niistä eläimistä, jotka insproivat minua jotenkin, mutta niitäkin kertyi aika lailla - ihan varmuuden vuoksi :-)

Korkeasaaren leijonat ovat saaneet pentuja ja pennut ovat jo ulkoilemassa. Ihailijoita oli pilvin pimein, kamerat kävivät kuumina, mutta tämän illan postaukseen riittäköön yksi kuva. Muita kuvia tutkailen sitten huomenna. Äidin ja lapsen suhde on lähes poikkeuksetta niin maaginen, että sitä suhdetta voisi kuvata hyvin koko ikänsä. Tässä esimerkkiä leijonilta :-)