lauantai 8. elokuuta 2020

Sinisiipipari helteisellä suolla

Moneen kertaan koettu asia kannattaa nyt pukea ihan sanalliseen muotoon: Tyynellä helteellä EI ole paras aika lähteä pitkälle suokävelylle. Nyt se täytyy vihdoin painaa tuonne kallon pohjaan, sillä eilen kävin taas kokeilemassa onneani suolla. 25 astetta on suolla ihan sauna ilman minkäänlaista varjoa, pelkkää kosteaa porotusta paarmojen keskellä. Toki reitti kulki enimmäkseen metsissä, mutta aurinko porotti sinnekin ja paarmat vaihtuivat vain hyttysiin. 10 kilometrin matka kahden kameran ja repun kanssa venyi pitkäksi ja melkoisen raskaaksikin ;-) En silti vaihtaisi hetkeäkään pois :-)

Maisemakuvia Ruoveden Siikanevalta tulee myöhemmin. Nyt lisään tähän vain nuo ihanat parittelevat sinisiivet, jotka oman tutkimukseni mukaan ovat joko keto- tai kangassinisiipiä. Tarkkaa varmuutta en ole asiaan vielä saanut.

10 kilometrin vaihtelevaan matkaan kului evästaukoineen 4 tuntia ja 15 minuuttia. Alun pitkospuut olivat todella heikossa hapessa. Niitä puuttui ja osan kiinnitykset olivat hajonneet. Minkään askeleen tulosta ei voinut aavistaa ennakolta. Kahden painavan kameran kanssa taival oli melkoista tasapainoilua. Myöhemmin pitkospuut paranivat, niitä oli selvästikin uusittu.

Niitä sinisiipiä... Niitä oli paljon, mutta tämä yksi lensi jonkin lastin kanssa ja sen laskeuduttua pitkospuille lasti osoittautui naaraaksi. Eivät asettuneet optimaaliseen kuvausasetelmaan millään ja pitkospuiden kapeus rajoitti kummasti omaa urheiluintoa omien asentojen valinnan kanssa. Kuvat tulivat siis sellaisiksi kuin niissä olosuhteissa oli mahdollista :-)



Mahtavaa elokuisen viikonlopun jatkoa - helteistä huolimatta ;-)

EDIT 9.8.2020: Sinisiivet vahvistettu kangassinisiiviksi :-)

16 kommenttia:

  1. Erinomaiset otokset sinisiipien rakkauden hetkestä. Joskus on tärkeämpää saada tallennettua tapahtuma, vaikka kuvien laadusta joutuisi tinkimään. Jälkeenpäin kuitenkin harmittaisi, jos on luovuttanut liian vähällä.
    Varmasti on ollut aikamoista taivaltamista saunaolosuhteissa paarmojen ja hyttysten samalla kiusatessa.
    Mukavaa sunnuntaita sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Between!

      Olen tuollaisten erikoiskuumien reissujen jälkeen useamman päivän ajan ihan erityisherkkä pienillekin kuumuuksille. Menee siis jotenkin päähän. En tykkää kylmästä enkä kestä kuumaa - aika kapeaksi jää tämä valikoima ;-)

      Poista
  2. Upeita kuvia ❤️

    VastaaPoista
  3. Hieno kuvasarja! Kiva, että jaksoit tarpoa suolla ja suoda meille laiskemmille tämän kuvaelämyksen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hitunen :-)

      Jossain vaiheessa ei ole enää kysymys jaksamisesta, vaan pitää vain yksinkertaisesti päästä pois ;-) Viimeinen pari kilometriä oli aikamoista tervanjuontia ilman mitään ihmeempiä näköalojakaan.

      Poista
  4. Kaluston kantaminen tuollaisessa helteessä käy jo melkoisesta haasteesta!
    Kauniit kuvat sinisiipien perhesuunnittelusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Vikki!

      Sitä siinä viimeisillä kilometreillä (kun ei enää paljon nähtävääkään ollut, pelkkää metsäpolkua) mietiskelin, etten todellakaan osaa päättää, kumman kameran jättäisin pois noilta reissuilta. Tuolla on maisemia ja sitten pitää olla pitkä putki valmiina ihan kaiken varalle. Kai se vain kannettava on ;-)

      Poista
  5. Ihanan kesäiset perhoskuvat, vaikkeivat toivotunlaisesti poseranneetkaan. Perhosillakin on näemmä oma tahto...
    Olimme tänään helteellä luontopolulla, joka sijaitsi hiekkakuopilla, joten ymmärrän täysin tuntemuksesi. Vesikin loppui kesken, mutta onneksi ei ollut paarmoja eikä hyttysiä. Mutta retki oli hyvin kokonaisvaltainen kokemus, eikö vain sinullakin?:DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Blue Tit!

      Kokonaisvaltaisuus on mahdottoman osuva sana tähän yhteyteen - juuri sitä se oli :-)

      Poista
  6. Hienot perhoskuvat! Ei mitään vikaa. Voin kuvitella, miten rätti olet ollu sen reissun jälkeen! Ja sai pelätä mulahdustakin, kameroiden kanssa siinä on vielä tuplapelko kalliiden kamojen kastumisesta...

    Me palailtiin reissuilta, kyllä oli tosiaan välillä kuumahkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, RH!

      Tervetuloa takaisin, toivottavasti reissu oli vähintäänkin loistava :-)

      Poista
  7. Kauniita! Välillä sinisiipiä näkyy paljon, välillä tosi vähän. Olen myös nähnyt niitä tänä kesänä jotenkin erityisen runsaasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniita ovat, mutta kovasti välinpitämättömiä, suorastaan tunteettomia kuvaajaparkaa kohtaan ;-)

      Poista

Kommenttisi lämmittää aina mieltäni :-)