Töissä on nyt vauhdikasta, viikonloppuisin pyrin pääsemään metsiin hengähtämään ja ihan pienesti seikkailemaan. Moni asia on nyt muutaman viikon tauolla. Täytyy opetella rutiiniksi nämä työn uudet rytmitykset. Kiireen ja ruuhkan jälkeen palauttavat elementit täytyy ottaa taas kunnolla käyttöön.
Metsät ja kantarellit kutsuvat minua elokuiseen tapaansa. Keltaisten herkkujuttujen loisteen havaitseminen metsässä tuo vain sellaisen keräilijäihmisen hurmauksen ja voiton tunteen, ettei sitä oikein voi kuvailla tai muuhun verrata. Koska kantarelleja on nyt kerätty (= minä olen kerännyt) jo pienen kylän verran, niiden keräämiseen ei ole enää oikeaa painetta. Paitsi, jos löytää hyvän kantarellipaikan - silloin vain on ihan pakko kerätä 🥴.
Tähän aikaan vuodesta panostan aina jonkin verran uusiin metsiin tutustumiseen. Jos nyt löytää kantarellikeitaan, josta kukaan ei näytä keränneen mitään koko kesänä, niin siinä on oivallinen sienestyspaikka ensi vuodeksi ja siitä eteenpäin. Kunnes joku taas päättää hakata senkin metsän alas 😔.
Uuteen metsään tutustuminen on aina oma pieni seikkailunsa. Jokainen metsä on omanlaisensa. Vaikka sieniä ei näkyisikään, matka on uteliasta samoilua ja metsämaaston kartoitusta. Joskus pitkäkin tähystely tuottaa sen päätelmän, ettei metsään kannata palata ainakaan kantarellien toivossa. Mutta sitten aina silloin ja tällöin löytyy ihan mukava kantarelliapaja. Ja joskus löytyy jotain aivan lumoavaa (kantarellimielessä). Mutta siihen asti täytyy vain etsiä sopivia metsiä ja kävellä paljon. Ja vielä enemmän.
Jos kantarellimetsän tunnistaminen ja löytäminen tuntuu liian isolta haasteelta, niin ei hätää. Karttaselaimesta löytyy nyt myös kantarellikartta! Ihan täsmällinenhän se ei ole, mutta se osoittaa metsien kohtia, joista on todennäköistä olosuhteiden puolesta löytää kantarelleja.
Viime viikonloppuna testasin karttaa kahdesti. En ole ehkä paras kohde, sillä silmäni on kehittynyt havaitsemaan hyviä kantarellimaastoja (vaikka opittavaakin riittää vielä paljon). Lauantaina lähdin uuteen metsään ihan puhtaasti kartan suosituksen ja etäisyyden perusteella. Opin heti sen, että kannattaa katsoa karttaa vähintäänkin satelliittikartan kautta ennen matkaan lähtöä. Päädyin harvennettuun nuoreen metsään, jossa oli suon läheisyyden vuoksi myös todella syviä uria harvennuksen jäljiltä. Löysin muutaman kantarellin tieltä lähtiessäni enkä yhtään sen jälkeen. Eikä ollut ihmekään tuosta maastosta.
Kipaisin viereiseen kypsempään metsään ja sieltä löytyikin kantarelleja paljon enemmän. Silti niitä oli siellä niin harvakseen, etten ainakaan tarkoituksella palaa tuonne uudelleen.
Sunnuntaina katsoin sovelluksesta suositusmetsiä myös satelliittikuvien kautta. Valitsin hyvältä näyttävän metsän ja kiirehdin matkaan. Satelliittikartan kuvat eivät näyttäneet (tai en vain niistä ymmärtänyt), että tämäkin metsä oli harvennettua, tosin aikuisempaa metsää jo. Kannot, isot kivet ja maassa lojuvat puunrungot vaikeuttivat etenemistä ja reissusta tuli oikea työleiri. Onneksi löytyi sitten myös pari ihan mukavaa kantarelliesiintymää. Ne olivat kuitenkin niin vaikeakulkuisen matkan päässä, etten lähde tuonne takaisin kuin jossain erityisessä ja kummallisessa tilanteessa.
Vilkaisin samalla myös vieressä olleen toisen metsän. Sieltä löytyi vähemmän, silti oikein riittävästi kantarelleja. Kävelymatka oli helppo ja suhteessa vaivaan saalis oli kovin antoisa. Tuonne voin palatakin.
Suosittelen kokeilemaan kantarellikarttaa. Myös puolukoille ja mustikoille löytyy omat karttansa saman palvelun kautta, jos marjastus kiinnostaa. Ennen pitempää matkustamista kannustan tutustumaan alueeseen myös satelliittikuvakartan avulla. Lisäksi kannattaa katsoa varalle jokin vaihtoehtoinen metsä läheltä tai reitin varrelta, jos ensimmäinen kohde osoittautuisikin ihan pommiksi. Paluumatkalla voi sitten katsastaa sitten vielä tuon toisenkin paikan.
Hyvät kantarellipaikat tallennan puhelimen maastokarttaan, jotta löydän sinne uudelleen vajaan vuoden kuluttua. Ja vaikka uuteen metsään tutustuminen ei tuottaisikaan tulosta keräilymielessä, on sekin tulos, ettei sinne kannata palata uudelleen. Mutta ennen kaikkea olo seestyy ja rauhoittuu metsässä. Itselleen uudessa metsässä tulee kuljettua aistit valppaina ja nautittua monesta asiasta, joita muuten ei ehkä edes huomaisi.
Metsänokiperhosten kuvia heinäkuiselta Kinnulan vuokramökkireissulta. Vielä riittää elämää luonnossa. Meidänkin joutsenparimme lähti vihdoin lentoon sulkasadon jälkeen. Palasivat onneksi vielä takaisin, ettei vielä tarvitse äkkilähtöä surra.
Ihanaa elokuun loppua.
Upeaa syyskuuta odotellessa 🥰
