Ruuhkaa riittää, kirpputoriprojekti päättyy vihdoin

Ruuhkavuosista puhutaan paljon, mutta aikaisemmin kuvittelin niiden tarkoittavan vain lasten koulu-harrastusaikaa, jolloin vanhempien pitää oman elämänsä lisäksi revetä todella moneen paikkaan yhtä aikaa.

Tekoäly kiteyttää ruuhkavuodet seuraavasti: "Ruuhkavuodet ovat elämänvaihetta, jolle ovat tyypillisiä työ-, perhe- ja arki-elämän yhteensovittamiseen liittyvät haasteet ja kiire. Tähän ajanjaksoon liittyy usein lasten harrastukset, koulu- ja päiväkotikyydit sekä muu arjen pyöritys, mikä voi johtaa uupumukseen ja oman ajan tai parisuhteen laiminlyöntiin."

Kun vanhempani siirtyivät elämissään sellaisiin vaiheisiin, joissa he tarvitsivat paljon käytännön tukea, koin olevani kovasti ja paljon jälleen kerran ruuhkavuosissa. Yksinkertaiset asiat vaativat melkoisia irtiottoja arjesta, koska välimatka vaati oman aikansa.

Nyt lapset ja vanhemmat ovat poistuneet oman hoivavastuuni ulkopuolelle. Silti koen pyöriväni jälleen kerran ruuhkavuosissa. Työni imee jatkuvasti enemmän energiaani ja jaksamistani kuin resurssini kestävät. Onneksi työ antaa myös paljon. Oma henkilökohtainen elämänikin vaatii hieman viikkosiivousta enemmän tekemistä ja energiaa. Toki se viikkosiivouskin jää vähän heitteille 🥴

Neljän viikon kirpputorirupeama päättyy virallisesti huomenna. Epävirallisesti sitten, kun loput tavarat on lajiteltu ja siirretty seuraaviin sijoituspaikkoihinsa. Vannoin jokin aika sitten, etten koskaan, ikinä enää lähde kirpputoreilemaan. Vaan niin sitä tavaraa löytyi kierrätettäväksi enemmän ja vähemmän itse kunkin perheenjäsenen hallusta. Yhteinen kirpputoripanostus auttoi kaikkia, vaikka tiesin jo alun perin, että varsinainen tekeminen on minun vastuullani.

Kirpputoripaikka oli meillä lopulta neljä viikkoa. Kirpputoripaikan huoltotoimenpiteet pitivät huolen siitä, ettei tylsää toimettomuutta ehtinyt tulemaan. 

Taloudellisesti homma ei ole kannattavaa, jos laskee käytetyn työajan siihen mukaan. Mutta kierrätyksen näkökulmasta paljon tavaroita ja vaatteita pääsi uusiin kohteisiin. Lapsetkin hyötyivät rupeamasta taloudellisesti (hieman), sillä paikkamaksut menivät meiltä vanhemmilta. Olin säästänyt myyntikelpoista kierrätystavaraa juuri tätä varten ja jättänyt viemästä niitä hyväntekeväisyyskirpputoreille. Siinä mielessä paikkamaksut tulivat melkoisen helpolla.

Eihän tämä mitään täysjärkisen touhua ole, mutta olemme päätyneet kierrättämään käyttökelpoisia, mutta meille tarpeettomia tavaroita eteenpäin oikein isolla kädellä. Kyllä tämä kannatti, vaikka onkin vaatinut oman ison veronsa kaiken työkuorman keskellä.

Huomenna on kirpputoripaikan tyhjennyspäivä. Heti työpäivän jälkeen tyhjennämme paikan ja saan toivottavasti unissanikin rauhan tämän asian suhteen 💖

Onko sinulla aikaa kohtaamisille? Työelämässä kannattaa suunnitella ja varata aikoja.

Siirrymme talviaikaan reilun viikon kuluttua. Kelloja käännetään siis tunti taakse (kesään) päin. Hyvä nukkuja saa tunnin lisää uniaikaa. Heikompi nukkuja ihmettelee illalla, kun uni tulisikin jo tuntia aiempaa aikaisemmin. Vielä muutama vuosi sitten hyödyin ja iloitsin ihan mahdottomasti talviajan ensimmäisen aamun lisäunitunnista. Nykyään se tuntuu vain vaikeuttavan asioita.

Aamut valaistuvat väliaikaisesti ja illat pimenevät oikein reippaalla kädellä. Ja muutenkin syksy alkaa muuttua syystalveksi. Täytyykin kaivaa talvisemmat takit ja kengät esiin.

Lähi- tai läsnäpäiviä (miten niitä haluaakaan nimittää) on ollut minun kalenterissani kesälomien jälkeen ennätysmäärä koronasulkeutumisten jälkeen. Se määrä on väsyttänyt, mutta toki on mahtavaa osua toisinaan työkaverien kanssa samana päivänä toimistolle ja ehtiä heidän kanssaan syömään tai kahville. Jos haluaa oikeasti vaihtaa muiden kanssa kuulumisia, ei kannata jättää mitään sattuman varaan. Palaverisirkus pyörii kiihkeänä ja niiden välissä on harvoin mahdollisuus muuhun kuin korkeintaan biotaukoon. Lähipäivien mahdolliset tauot kannattaa skannata jo hyvissä ajoin työkavereiden kalentereista ja tehdä niihin varaus, jos aikoo päästä kohtaamaan.

Kun toimistolla kohdataan harvemmin, on sitäkin tärkeämpää esitellä työkavereita toisilleen sopivien tilaisuuksien tullen. Välillä tuntuu siltä kuin ihmisten esittely toisilleen olisi kovasti vanhanaikaista ja menneen maailman touhuja. Mutta pikaiset esittelyt satunnaisissa kohtaamisissa voivat olla kultaakin arvokkaampia myöhemmin tulevaisuudessa. Kerran tavattua ihmistä on paljon helpompi myöhemmin lähestyä kuin ihan tuntematonta kollegaa.

Muutenkin kannustan kohtamaan muita ihmisiä isoilla korvilla, suurella sydämellä ja hyvällä katsekontaktilla. Muiden joukossa oleminen ei synnytä yhteisöllisyyttä, joskus voi tuntea itsensä kovastikin ulkopuoliseksi ja yksinäiseksi muiden ihmisten joukossa. Jos kukaan ei oikeasti kuuntele, välitä voinnistasi ja jaksamisestasi eikä kohtaa sinua katsellaan, yksin oleminen tuntuisi jopa paremmalta vaihtoehdolta.

Viime viikonloppuna kävin vielä keräämässä hurjan määrän suppilovahveroita, joista suuren osan sain käsiteltyä kuivumaan. Jos veri vetää vielä tulevana viikonloppuna metsään, niin sinnehän minä menen. Sienet ovat sivutuotteita mahtavasta luontoterapiasta, jonka ansiosta saan nollattua menneen viikon ja avattua mentaalisen oven uuteen viikkoon.

Muutama eläinkuva syyskuun lomaviikolta.

Kissahan se siellä heinikossa lymyili.

Palokärki männyn rungolla.

Ja (nuori) harmaahaikara leirintäalueen venelaiturilla. Vanhalla harmaahaikaralla on pitkä 'hiusletti', nuorella vain tuollainen pieni hapsu päälaella.

Ihanaa syksyn jatkoa sinulle!

Miten olet valmistautunut syksyn jatkoon?

Metsät eivät ole enää sienimetsiä ja työn tekeminen ei ole enää samaa kuin ennen

Eilen kävin uudella sienimetsällä, joka ei sitten ollutkaan mikään sienimetsä. Ihan vain kovasti harvennettu ja kaadettu metsä. Vaikeakulkuinen, kuusikko oli melkein vaihtunut heinikoksi ja tie perille oli vaivalloinen. Päätin, etten enää tuolla tarkkuudella yritäkään löytää sienisovelluksesta sienipaikkoja. Ehkä käytän sovellusta korkeintaan otollisten seutujen kartoittamiseen.

Kantarellikartta, jossa on vaihtoehtoina myös mm. suppilovahverot ja herkkutatit, ei ota mitenkään huomioon metsähakkuita, joita eteläisessä Suomessa riittää ihan turkaisen paljon. Google mapsin satelliittikuvat ja -näkymät ovat vanhentuneita hetkessä eikä niissä näy alas hakattuja metsiä.

Metsäretkeltä jäi haaviin  toista litraa yksittäisiä kantarelleja ja kourallinen puolikuivahtaneita kosteikkovahveroita. Tulipa käytyä. Jos metsä olisi ollut kaunis, olisi käteen jäänyt luontoterapiaa. Nyt tuli nostatettua sykettä vaativissa maastoissa ja kerrytettyä askelia.

Työelämässä olen huomannut, että tällainen vanhanaikainen 'Tee kaikki loppuun asti kävi miten kävi' -mentaliteetti ei ole enää oikein palkitseva. Kukaan ei tunnu arvostavan sitä ja samaan aikaan piiputan itseni sillä hamaan tappiin.

Jos olisin palkintohakuinen, suorittaisin työtä vain tavoite- ja tuloshakuisesti. Mutta nyt haluan tehdä asiat oikein, jättää kanssaihmisille hyvän fiiliksen ja saada aikaan kaikkia sopusuhtaisesti tyydyttäviä lopputuloksia. Hyvän kompromissin kääntöpuolena on se, ettei kukaan ole oikeasti siihen todella tyytyväinen. Kaikki haluaisivat kovasti jotain muuta PALJON lisää.

Olen kovasti pyöritellyt mielessäni sitä, kuinka kauan ja miten haluan jatkaa töiden tekemistä. Oikeastaan olen päätynyt pohtimaan sitä kahdesta syystä. Ensinnäkin olen saanut nuoremmilta kollegoiltani (epävirallisia) tiedusteluja eläkkeelle siirtymisestäni. Se on ollut enemmän kuin hämmentävää. Vaikka itse tein ikäni näkyväksi juhlistamalla 60-vuotissyntymäpäivääni töissä, en silti odottanut mitään henkilökohtaisia avauksia. En ole oikeasti ennen juhliani miettinyt yhtään tarkemmin eläkkeelle siirtymistäni. Enkä mitenkään odottanut, että joku perheeni ulkopuolinen alkaisi kiinnostua aiheesta ihan näkyvästi.

Minun eläkkeeni 'alaikä' on muistaakseni 65 v ja 1 kk. Siihen on aikaa. Työorientoituneena olen ajatellut tekeväni enemmän tai vähemmän töitä myös (myöhemmin tapahtuvan) eläköitymiseni jälkeen.

Ja toiseksikin: Nykyinen työtahti on kuitenkin vaativaa eikä jätä mitenkään erityisen paljon aikaa ja energiaa muusta elämästä nauttimiseen. Voisin hyvinkin työskennellä 70-vuotiaaksi asti, mutta en tällaisella työtahdilla. Aika alkaa olla arvokasta, kun elämä etenee. En usko, että elämäni olisi hyvää ja arvokasta, jos työskentelisin kiivaasti ja käyttäisin kaiken vapaa-aikani vain palautumiseen samaan aikaan, kun puolisoni olisi eläkkeellä ihan itsekseen.

Jos aikoisin työskennellä pitkään (ikävuosissa), edellytyksenä olisi työkuorman vähentäminen ja vapaa-ajan lisääminen. Ihan oikeasti. Tällä hetkellä keräämäni palaute on se, että vähennetyllä työajalla työskenteleminen ei toimi oikeasti. Oikeassa elämässä työlistalla ovat ihan samat työt kuin täysipäiväisenäkin työskennellessä. Ne vain pitäisi saada tehtyä aikaisempaa nopeammin.

Aika siis näyttää, miten tämän asian kanssa edetään.

Yllä kuvat Porin Siikarannasta ja sen lähiseudun metsäkauriista.

Valokuvaamaan pitäisi ehtiä jatkossa enemmän. Se on henkireikäni ja sytytyspisteeni. Kun sienestysaika hiipuu valon vähenemisen myötä, olisi aika löytää muita arjen valopilkkuja.