Kävin vihdoin ja viimein tehostamassa vanhan punkkirokotteeni. Minun ikäisilläni tehosterokote pitäisi ottaa viiden vuoden välein, mutta nyt väliin jäi kyllä enemmän vuosia. En löytänyt itseltäni mistään merkintää siitä, milloin olen punkkirokotteeni ottanut, mutta kyllä siitä enemmän on kuin tuo suositeltava viisi vuotta.
Kävin lähimetsässä sieniä katsastamassa ja mukanani oli pieni reppu. Laskin sen välillä sieniä kerätessäni maahan taakkaa keventämään ja poimin taas mukaani paikkaa vaihtaessani.
Kotona tunsin niskassani jotain pientä hipsuttelua. Hirvikärpäset ovat tehneet minusta vuosien saatossa yliherkän kaikille hyönteisten kaltaisille tuntemuksille ja olin heti tunnustelemassa niskaani. Sieltä löytyikin pienen pieni musta otus, jonka pudotin lavuaariin päästäkseni tarkastelemaan sitä paremmin. Silmä ei erottanut, mutta kännykällä otettu lähikuva suurennoksineen paljasti otuksen selväksi punkiksi. Se eteni lavuaarin pinnalla reippain askelin.
Vieressä peukaloni mittakaavaa antamaan.
Olen lukenut pienistä nymfeistä, mutten ole koskaan nähnyt sellaista. Vaikea tuollaista on vaatetuksessaan havaitakaan oli vaatteiden väri sitten mikä tahansa. Lisää kaksivuotiaista puutiaisista eli nymfeistä voit lukea vaikkapa täältä: "Näkymättömiä" punkkeja pelätään - tältä tappava nymfi näyttää - Verkkouutiset.
Hetkeä myöhemmin tunsin taas pientä vipellystä niskassani. Sieltä löytyi kuin löytyikin toinen kävelyretkellä oleva nymfipunkki. Kuin ihmeen kaupalla sain molemmat kiinni vielä tuossa kävelyvaiheessa.
En keksi punkkien oudolle sijainnille (niskani) muuta selitystä kuin että ovat kiivenneet reppuuni sen ollessa maassa. Itse en kieriskellyt maassa kertaakaan koko reissun aikana 🤭
Onko sinulla voimassa oleva punkkirokote?

On otettu kaikki rokotukset. Meidän ei tarvitse mennä paljon ulkorappua kauemmas kun punkki tulee seuraksi. Se voi kiipeillä ympäriinsä ennenkuin vasta telkkaria katsoessa illalla tunnen tyypillisen pistoksen ja kutinan. Ehkä se on kuljeksinut sohvassakin tunteja. Punkit vaativat vaan 5 plussaa ulkona liikkelle lähteäkseen. Kerran sain punkin istuessani meren rannassa kalliolla helmikuussa (se oli Etelä-Ruotsissa) joten eivät ne metsää kaipaile.
VastaaPoistaPunkkeja on täällä ollut vuosikymmeniä. Roketteita ei ole otettu. Joka metsäreissun jälkeen punkkitarkastus on tehtävä. Ennen kun punkki oli ihossa, se vain nykäistiin pois. Ei kukaan silloin tiennyt punkkien aiheuttamista taudeista. Inhottavia ötököitä, ja pieniä! Hirvikärpäsiä on ihan hirveästi!!
VastaaPoista