Muistoni keväästä ja kesästä ovat himmeät muistiongelmien vuoksi. Se ärsyttää ja harmittaa. On mahdottoman surullinen olo eletyn elämän menettämisestä.
Tiedän kuitenkin, että minulla on ollut hyvä kesä ja olen toteuttanut omia toiveitani ihan mukavasti 🩷. Olen helposti käärmeissäni muistini toimimattomuuden kanssa, mutta äkäily ei paranna tilannetta mihinkään. Yritän opetella erottamaan primitiivireaktioni omista tietoisista fiiliksistäni. Minä ajattelen, että minulla menee ihan hyvin (paitsi silloin, kun ketuttaa kovasti tuo muistin kanssa taisteleminen).
Tähän väliin muistutan, että muistini reistaa vain kapeasti, se harmittaa silti aina enemmän tai vähemmän.
Viime viikonlopun aikana luin monta artikkelia tekoälystä. Se koetaan toisaalta isoksi työmäärän vähentäjäksi ja ihmisresurssien tarpeettomaksi tekijäksi. Samaan aikaan sen voimaa ja holtittomuutta pelätään.
Suosittelen itse kullekin tekoälyyn tutustumista varovaisesti ja sopivan etäisesti. Ystävällisen tekoälyn kanssa ei kannata lähteä tunteilemaan, mutta se on kovin näppärä tiedon kerääjä, yhdistelijä ja analyysin tekijä. Se on kuin erittäin älykäs nuori kollega. Käytäntö ja yhteisön rajat eivät ole hallussa ennen kuin niihin perehdytetään. Myös yhteisön (tai oma) eettiset rajat kannattaa tuoda esille todella selvästi. Nuoremman kollegan (tekoälyn) viitekehykset, olettamukset ja ajattelun raamit voivat olla mitä sattuu, jollei niitä märitä sille erikseen.
Ehkä tärkeintä on ymmärtää, että tekoäly pystyy vaikka mihin, mutta siihen ei voi koskaan täysin luottaa. Moneen nuorempaan kollegaan voi varmasti luottaa paljon enemmän 🙏
Kirpputorit kutsuvat minua edelleen. Siellä on niin paljon opittavaa (ja löydettävää).
- Älä osta, ennen kuin tiedät oikean hintahaarukan
- Älä haksahda alennuskyltteihin - lähtöhinnat ovat toisinaan taivaalliset
- Kun tiedät oikean hintahaarukan, tunnistat luvattoman edullisen hinnan
- Ikävän moni myy rikkinäistä tai muuten viallista tavaraa hieman edullisempaan hintaan ilman mitään merkintää tuotteen vioista
- Tutki tuotteet aina tarkoin mahdollisten vikojen varalta
- Joskus joku myy oikein briljanttia tavaraa ihan toimivalla hinnalla. Sen tunnistaakseen pitää tietää yleinen hintahaarukka/-taso
- Älä usko hintalappujen tietoihin, tarkista tuotteen tiedot vaikkapa valokuvan ja tekoälyn avulla. Joillakin ihmisillä luovuus kasvaa, kun pääsee kirjoittamaan asiaa hintalappuihin 🙁
- Ostetut langat ja tekstiilit kannattaa pakastaa ennen käyttöönottoa. Itse pidän uusia hankintoja pakastimessa viikon verran, jotta vaikeimmatkin tapaukset hoituisivat varmasti käyttökuntoon.
Syksy on ihana vuodenaika - itse rakastan syksyä ♡
VastaaPoistaHyviä ohjeita hintojen tarkistukseen. Joskus kirppareilla pyydetään käytetystä tavarasta enemmän kuin uusi maksaa kaupassa
VastaaPoista