Koulukiusaaminen on vahvasti alimitoitettu termi. Kyse ei ole kiusaamisesta, vaan painostuksesta, uhkailusta ja henkisestä sekä fyysisestä väkivallasta. Kiusaaminen on pientä, tämä on suurta.
Viimeisin iso uutinen 'koulukiusaamisen' parista oli Helsingin Koskelassa tapahtunut pitkällisen väkivallan tuloksena tapahtunut alaikäisen pojan surma. Täytyy sanoa, että tämä on vetänyt minutkin sanattomaksi muutamaankin kertaan. En osaa ymmärtää näin pieleen mennyttä elämää.
Oma lapseni on ollut (pahasti) 'koulukiusattu' ja minä itse olen kokenut 'kiusaamisen' karvaasti työelämässä. Koskaan en ole onneksi kokenut omaa turvallisuuttani uhatuksi. Lapsen kohdalla sekin raja ylitettiin oikein reilusti ja moneen kertaan.
'Kiusaaminen' on perinteisesti häpeä, joka lankeaa kiusatulle. Ei kiusaajille. Sekin kertoo yhteiskunnastamme ikävän paljon.
Niin helppoa kuin onkin syyllistää kiusaajaa (joka ei ole syyllistämisestä tavallisesti moksiskaan), pitäisi katseet kohdistaa myös kaikkiin niihin hiljaisiin mahdollistajiin, jotka antavat kaiken tapahtua yhtään mihinkään puuttumatta. He tarjoavat kaikelle ilmaisen ja näkyvän näyttämön.
Mahdollistaminen on niin helppoa, sillä yleisen mielipiteen vastustaminen on puolestaan todella vaikeaa. Ihan uhkarohkeaa. Helpompaa ja turvallisempaa on olla hiljaa ja pysyä sivussa. Ja juuri sillä mahdollistamme ihan mitä vain.
Uskallatko puuttua? Kun lapsesi, työkaverisi tai pomosi syrjii jotakuta tai peräti kurmoittelee? Oletko hiljaa, uskallatko kyseenalaistaa vai päädytkö peräti kannustamaan omaa auktoriteettiasi? Puuttuminen on vaikeaa, mutta eihän edesauteta hiljaisia painajaisia. Äänekkäistä puhumattakaan.
Kiusaamiselle ja kaikelle väkivallalle välitön loppu - juuri nyt.
Ihanaa joulun odotusta! Välitetään toisistamme 🧡