Olen päätynyt tekemään itsekkäitä, itseäni miellyttäviä tekoja ja raivannut niille rakosia täyteen tupattuun aikatauluuni. Palautan mieleeni säännöllisesti minulle läheisten ihmisten välittämisen ja tuen.
Kieltäydyn panikoimasta, kun joku vaimeasti odottaa minun suoriutuvan ihmeiden tekijän aikatauluista. Pyrin pitämään pintani, kun syyllisyyden viitta on tarjolla siinä ihan vieressä - kutsuvana ja houkuttavana.
Kukaan ei varsinaisesti pakota minua marttyyriyteen - miksi tekisin sen itse?
Olen onnistunut monesti ja minua on kaihertanut vieläkin useammin. Tunnen ihollani syyttäviä ja vaativia katseita, vaikkei kukaan voi todistaa niiden olemassaoloa. Päätän huuhtoa henkisen syyllisyyteni tarmokkaasti jonnekin. En mieti sen pitemmälle.
Esihenkilöni keskustelee kanssani työtilanteestani, mutta luulen meidän molempien välttelevän aihetta ainakin osittain. Vuorotellen ja eri paikoissa. Lupaan opetella ilmaisemaan ajatuksiani selkeämmin ja terävämmin. En viiltävästi, mutta selvän erottelevasti.
Sain äkäisen flunssan ja olin ensimmäistä kertaa yli vuoteen sairauslomalla. Kaksi ärjyä flunssakoomapäivää riitti ja sitten alkoi olo helpottamaan ja voimat palautumaan.
Minun koomaflunssani nostaa lämpöä, vaan ei paljon. Sen sijaan ajatustoimintani sakkaa aivan himmeälle liipalle. Yritin nukkumisten välissä neuloa raitasukkaa, mutta virheiden määrä oli tolkuton ja niiden laatu ihan mahdoton. Ei siitä sitten mitään tullut. Ihan elämän ABC:tä ja mikään ei onnistunut, koska päässäni sakkasi aivan liikaa.
Poskiontelontulehduksia herkästi kutsuvat nenäkäytäväni ovat rauhoittuneet ja päänsärkykin on helpottanut. Uskallan toivoa, että jälkitaudit jättävät minut rauhaan.
Valo lisääntyy - ihanaa tammikuun loppua ❤️
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!