Arvostusta itselle ja oravien vierailut sembramännyssä

Minun mittatikkuni mukaan nyt on kesän tylsin vaihe meneillään. Eläimet ovat enimmäkseen vetäytyneet hiljaisuuteen ja kaukaisuuteen. Kelit ovat voimakkaita suuntaan jos toiseenkin. Jos ei tykkää palvoa aurinkoa, hyvin vähän mukavaa keliä on jäljellä. Kylmistä sadekeleistä tykkää taas aika harva.

Valokuvaamisen ja luonnosta nauttimisen riemun jäljille pääseminen on ollut yllättävän pitkän aikaa vaikeaa. Samaan aikaan mikään muukaan ei ole virittänyt eikä innostanutkaan. Huomasin pitkän pohdinnan jälkeen, että rankat vuodet ovat vain vaatineet veronsa. Sen sijaan, että jatkaisin itseni syyttelyä ikävistä fiiliksistäni, päätän nyt keskittyä itseni huomioimiseen ja hoivaamiseen.

Tässä samalla olen löytämässä jälleen vanhat ikiaikaiset iloni: kuvaamisen ja luonnon. Vesimyyrät pysyttelevät piilossa, rantaheinikko on kasvanut todella peittäväksi. Pihan ainoa sembramänty on saanut käpynsä siihen vaiheeseen, jossa ne ovat oraville aivan vastustamattomia. Oravien intohimon seuraaminen on ollut aivan mahtavaa. Etenkin, kun ne tuppaavat innostuessaan tyhjentämään puun kävyistä ihan parissa päivässä.

Kävyt ovat pihkaisia, mutta nähtävästi myös todella maukkaita. Tänään yhden puun käpyjen kimpussa oli kerralla peräti kolme oravaa - kunnes reviiritaistelu nosti päätään. Taistelu paikoista alkoi.

Ole itsellesi armollinen - ikävät asiat eivät pääsääntöisesti ole sinun syytäsi.

Vaikka jokin ikävä asia olisikin sinun syytäsi, siitä ei kannata nostaa kierroksia. Kaikille tapahtuu vahinkoja ja elämä ilman sinua olisi todella paljon ikävämpää.

Elämä on arvokasta aina. Erehtyminen tai väsyminen ei tee elämästä vähemmän arvokasta. Se on elämää.

Mieti, mikä voisi olla intohimosi. Ihan kaikkien rajojen ulkopuolelta. Mikä sytyttäisi sinut ja inspiroisi "mahdottomiin" tekoihin? 

Itselleni matkustaminen uusiin paikkoihin ihan yksin oli aikoinaan iso rajanjakaja. Elämää on ennen ja jälkeen ensimmäisen oman matkustamiseni. Seuraavat rajapyykkini ovat olleet paljon pehmeämpiä ja hienovaraisempia. 

Tarvitsen elämääni vakautta ja turvallisuutta. Nautintooni tarvitsen seikkailua, uutta ja ennakoimatonta. Näillä mennään. Hoivaan itseäni hieroskelemalla nautinto- ja tarvitsemisnappuloitani. Kehun ja kuuntelen itseäni. Olen itselleni armollinen, enkä syytä enää itseäni kaikesta ikävästä olostani.

Vaikka sinulla olisi kaikki oikein hyvin, kuuntele silti itseäsi. Kunnioita ja arvosta itseäsi. Ymmärrä, etteivät ikävät vastoinkäymiset ole sinun syytäsi. Ei ole keinoa, jolla voisit pakottaa itsesi voimaan paremmin ja elämäsi sujumaan hienommin.

💖

Joutsenten iloa

Vaikka minut on opetettu häpeämään kaikkea odotuksista poikkeavaa, yritän nyt olla sinut vajavaisuuteni kanssa. Hirveän vaikeaa on puhkoa oman aikansa odotuksia tai standardeja.

Laulujoutsenet eivät näytä olevan matkalla eteenpäin. Toivottavasti ovat turvassa.

Joutsenten pesu on ihan omaa luokkaansa. Hurmaavaa.

Ihania kesäpäivien jatkoa! 🥰💖❤🥳🎈💖🌼

Vuorovaikutusta ja loppusijoituspaikkaa (+ vesimyyrä!)

Mietiskelen sitä, miten kohtelemme toisiamme. On jotenkin todella helppoa ja kutsuvaakin olla katkera ja vihainen, kun kaikki ei suju mukavien suunnitelmien mukaan. Silloin voi(jos niin haluaa) pysäyttää oman mietiskely- ja analysointiprosessinsa siihen vaiheeseen, eikä tarvitse miettiä jatkoa ja seurauksia.

Melkein yhtä houkuttavaa saattaa olla vetäytyvä. Kun vuorovaikutus muiden kanssa ei onnistu toivotusti, voi olla turvallista vetäytyä "Minä nyt vain olen tällainen" -kortin taakse. Sekin on ehkä tavallaan parempaa kuin ottaa kannettavakseen kaikkien muidenkin synnit teemalla "Olisin ehkä voinut estää jotain". 

Kaikkien odotusten ja suositusten vastaisesti haaveilen hiljaisesti pienen metsän ostamisesta. Ihan suojeltavaksi. Rahaa ei ole vielä, mutta aina on lupa haaveilla 🥰.

Toki haaveilen myös rauhallisesta ja kannustavasta loppuelämän asuinpaikasta. Mitä kaikkea voisi ollakaan valittavana, kun työpaikka ei enää määräisikään mitään?

Meidän lammessamme häärii nähtävästi aika monta vesimyyrää. Pöllöillä voi olla hyvä ruokatalvi tulossa. Tässä pari kuva kovasti piilossa hämyilleestä veijarista 💖

Kuinka synkkään rakoon ihminen voikaan itsensä ajaa?

Etäpäivät vuokramökillä olivat mahtavia! Sopivan varjoisena hetkenä tein töitä reilun tunnin ajan ulkona patiolla. Meren äänet kuuluivat ja meritunnelmat näkyivätkin paljon paremmin, kuin kuva antaa ymmärtää.

Suurin osa työpäivästä kului kuitenkin sisätiloissa ja ennen kaikkea opiskelun merkeissä. Olen opiskellut kevätkesän ajan Power BI -raportointityökalua oikein urakalla. Vielä pitäisi löytää aikaa harjoitteluun, jotta opitun saisi muuntumaan oikeaksi hyödyksi. Jospa tässä ihan lähiaikoina vielä ennen kesälomia 👍.

Elämäni on pyörinyt jo liian kauan melkein pelkästään työn, palautumisen sekä kuolinpesän tyhjennyksen ja siivouksen ympärillä. Muu elämä on jäänyt aika varjoon ja sen myötä omat voimavaratkin ovat niukistuneet niukistumistaan. Tähän täytyy tulla muutos jo ennen kesälomia. Minun täytyy opetella pistämään itseänikin omiin prioriteetteihini.

Se tarkoittaa muun muassa sitä, etten hyväksy oitis lounastaukoni päälle ehdotettuja palavereja. Merkitsen lounastaukoni kalenteriini juuri siitä syystä, että tarvitsen ne ihan oikeasti. Jonkun mielestä tulen selvästikin toimeen vararavinnollanikin tai sitten tuo joku ei vain välitä pätkääkään. Minun täytyy ryhdistäytyä ja pitää puoleni.

Toinen työrauhaani häiritsevä palaverikäytäntö on se, että minulle tärkeimpien palaverien kylkeen liimataan ilman siirtymäaikaa muita palavereita. Se häiritsee, sillä haluan valmistautua erityisesti tärkeimpiin palavereihini. Täytyy jatkossa laittaa valmistautumisajatkin entistä tiukemmin kalenteriini. Ja pitää niistä kiinni.

Minun kuormitukseni on selvästi ylittänyt rajat ja voimavarat ovat valuneet hulevesien kanssa jonnekin viemäriin. Juuri nyt minun pitää pitää huolta kalenteristani ja omasta jaksamisestani. Pahoittelen tätä vuodatusta, mutta nyt kalenteri näyttää paremmalta ja minulla näkyy valoa tunnelin päässä. Vanha paha olo purkautuu nyt ulos.

Nyt tämän purputtamisen jälkeen palaan vielä Rymättylän mökin tunnelmiin. Uskoakseni tämä on harmaasieppo. En ole tavannut sitä aikaisemmin, siksi tunnistaminen on vielä arvailua.

Kaikkia ei tarvitse miellyttää. Kaikkien vaatimuksiin ja odotuksiin ei tarvitse taipua. Omaa jaksamista ei saa venyttää jatkuvasti eikä loputtomiin. Ollaan itsellemme armollisia 🌿.

Lomalla ja töissä, aamupäivä Seilissä

Vietin viikon mökillä Rymättylässä (Naantalia). Viikonloppujen lisäksi matka koostui kahdesta etätyöpäivästä ja kolmesta vuosilomapäivästä. Saavuin mökille lauantaina iltapäivällä ja poistuin sieltä perjantaina aamupäivällä. Mies ja koira saapuivat maanantai-iltana ja lähtivät kotiin keskiviikkoaamuna. Tiistai oli lomapäiväni.

Tämä oli tuttu, joskin peruskorjattu mökki, josta minulla oli paljon lämpimiä muistoja edellisestä kerraltani.

Seilin saari oli yksi tärkeimpiä (vaikkei ensimmäinen) reissukohteitani. Seilin saareen pääsee Rymättylästä Hangan yhteyslaiturin kautta. Seiliin ei tavisihmiset saa viedä ajoneuvoja, joten jätin auton yhteyslaiturin luona olevalle pysäköintialueelle.

Seili on ollut matkalistallani jo joitakin aikoja. Pääosin kiinnostukseni liittyi saaren historiaan.

Seilin yhteyslaituri näytti mereltä katsottuna tältä.

Kävelin saarta läpi isolla vauhdilla kahdestakin syystä. Ensiksikin kuvittelin jotenkin jotain karttaa selattuani nähtävyyksiä ja tekemistä olevan enemmänkin. Olin itselleni tyypillisesti sekoittanut kartat toisiinsa 🙄. Toiseksikin olin unohtanut hyttyskarkoitusaineet autoon (mantereelle). Ja hyttysiä riitti 😞.

Fyyri eli sairaalan taloudenhoitajan ja päällysmiehen virkatalo

Metsäkauriskin löytyi saarelta

Saaren kirkko

Yhteyslaiturin luona

Opastuksien suhteen saarella olisi kehittämisen varaa. Saaren päärakennukseen ei suoranaisesti ollut mitään ohjeistusta. Piti osata ymmärtää, että Turun yliopiston Saaristomeren tutkimuslaitoksen viittojen seuraaminen johtaisi perille 🤔.

Kesäkioski ei kesäkuusta huolimatta ollut vielä auki. Ja Seilin päärakennuksen näyttelykin oli uudistamisvaiheessa. Ihan ei oltu paikalla valmiita vielä kesävieraiden vastaanottamiseen.

Hieman historiaa

Vuonna 1619 Ruotsin kuningas päätti rakennuttaa leprasairaalan Seiliin. Kaikkiaan Seilissä  on hoidettu vähintään 663 leprapotilasta.

Lepra (spitaali) alkoi kadota Suomesta 1700-luvulla. Spitaalisten jälkeen Seilissä keskityttiin erityisesti mielisairaiden hoitoon. Saarelle lähetettiin 1600-luvulta lähtien ihmisiä melko kevyinkin perustein, kuten vammaisuuden tai "älyllisen ja moraalittoman kehittymättömyyden" perusteella.

Noina aikoina uskottiin, että mielisairaat ovat paholaisten haltuun ottamia. "Houruinhuoneeseen" suljettujen henkilöiden huolenpito muodostui käytännössä vankilamaisista olosuhteista, vaatteista, ruoasta ja viinasta. Seilin saarella poltettiin viinaa lääkkeeksi potilaiden hoitoon. Tuotanto kasvoi niin suureksi, että väkijuomaa myytiin myös muille saaristolaisille.

Vuodesta 1755 alkanut Seilin mielisairaalatoiminta kesti vuoteen 1962 asti. 1900-luvulla hoidettavana oli ainoastaan naispotilaita. Seilissä on hoidettu 192 mielisairaalan potilasta.

Seilin mielisairaala lakkautettiin vuonna 1962 ja mielisairaalan rakennukset siirtyivät Turun yliopiston Saaristomeren tutkimuslaitoksen käyttöön.

Mielisairaalan potilaan huone - tässä ovi avoinna

Selissä on nähtävissä mielisairaalan aikainen potilaan huone. Sänky on kapea ja jykevä ovi lienee ollut kiinni suurimman osan ajasta. Seinien väritys ja kuviot oli valittu niin, että niiden oletettiin rauhoittavan potilaita.

Lisätietoa:

https://www.visitseili.fi/fi/historia/ (VisitSeili.fi - historia)

https://yle.fi/a/74-20088760 (Yle: Viina oli Seilin saaressa lääke synteihin ja mielenterveysongelmiin – synkän historian saari on nyt matkailukohde)