Syksy suhisee kiireestä ja tekemisen paljoudesta. Itse viettäisin mieluusti vapaa-aikaani kameran kanssa luontoa tarkkaillen, ilman kameraa sieniä etsien ja kaikkea kirjoittaen. Juuri nyt energiaa ja aikaa riittää vain vähään, mutta jatkossa ehkä vapaa-aikakaan ei enää suju vain lepäillen j palautellen.
Tänä viikonloppuna kävin vielä metsissä kantarellien perässä. Ehkä nyt on jo aika luovuttaa kantarelleista ja siirtyä suppilovahveroiden etsimiseen.
Kahdella sienimetsäreissulla olen jo törmännyt mustatorvisieniin. Pienessä mittakaavassa, mutta ihanaa vaihtelua 💖
Muutaman kesän käytössä ollut upea kantarellimetsä koki hakkuun.
Mistä metsäkone ei ollut jyrännyt maata matalaksi, siellä oli pinoissa puiden runkoja ja latvuksia. Väleihin mahtui vain muutama niukkainen kantarellipaikka.
Uusia kantarellipaikkoja etsiessä eteen on tullut paljon hakkuu- ja harvennusalueita. Pitäisi mennä kai kovin kauas, jotteivät harvennukset ja metsien leikkuut vaikuttaisi omaan ajatuksen kulkuun.
Onneksi olen etsinyt uusia kantarellimetsiä joka vuosi.
Kantarellit ovat olleet minulle jokasyksyinen elämyshaaste. Tänäänkin kävin niitä uusista metsistä etsimässä. Vierailemani maastokohteet valitsin osittain kantarellikartan myötävaikutuksella. Kävelemistä kertyi paljon ajatelmieni enemmän.
Maastosta löytyi kantarellien lisäksi kypsää puolukkaa, lopun ajan mustikoita ja maastoyllätyksiä.
Luulen nyt olevani sitä mieltä. että kantarellit saavat nyt tältä vuodelta riittää. Poimin tämän mukaani hieman mustikkaa
Löysin matkoillani myös hieman mustatorvisientä. Siitä on moneksi herkuksi 💖
Hakkuut kyllä sotkevat hyvät sieni- ja marjapaikat.
VastaaPoistaNo niinpä 😔
PoistaVoisivat laittaa metsän reunaan varoituskyltin: Tiedoksi keräilijöille: Tämä metsä hakataan pian. Saisi aikaa sopeutua ja etsiä uutta.
Ja luovat uusia ajan oloon.
VastaaPoistaNo jaa. Pitkällä jänteellä ymmärrän sen, mutta minä olen haudassa ennen kuin tuollainen hakattu metsä alkaa tuottaa sieniä normaaliin tapaan. Ei siis lohduta minua. Eikä niitä metsän eläimiä, jotka joutuvat etsimään pariksi vuosikymmeneksi uudet elinalueet.
PoistaYmmärrän sen, että jonkun pitää parturoida metsänsä. Mutta että melkein kaikkien? Kantarellimetsiä etsiessä tulee melkoisen karmealla tavalla esiin se, ettei eteläisessä Suomessa ole kovinkaan paljon aitoja luonnonmetsiä jäljellä.
Puut ovat tärkeitä, mutta niiden aluskasvillisuus on minun silmissäni sitäkin tärkeämpää. Harmi, että hakkuiden myötä menetetään molemmat, myös suurin osa aluskasvillisuudesta (silmämääräisesti arvioiden).
Minua surettaa isot aukkohakkuut. Metsurit osaisivat kaataa puut ympäristöystävällisemmin, mutta pakko kai olla aina tehokas. Surullista
VastaaPoistaKiitos, Enkuli!
PoistaMitäköhän ympäristövastuu tarkoittaa metsän omistajalle ja puun ostajalle? Täytyykin ottaa selvää, sillä mielikuva on ikävä. Toivottavasti se ei ole koko totuus.
Uusiin metsiin on mahtava tutustua. Oliko hivikärpäsiä?
VastaaPoistaKiitos, Anne!
PoistaUudet metsät ovat mahtavia seikkailukohteita, suosittelen tutkimaan.
Hirvikärpäsistä en huomannutkaan kirjoittaa mitään. Niitä riitti viikonloppuna yli kaiken sietokyvyn. Noihin metsiin menen uudestaan korkeintaan oikein kylmillä keleillä. Ehkä silloinkin vain tilanteen niin vaatiessa.
Hirvikärpäsiä riitti asteikolla 0-10 noin 8:n verran. Tämän tästä piti olla nyppimässä takertuvia ilkimyksiä pois iholta. Vielä selvisi jatkuvalla puolustautumisella eikä paniikki iskenyt. Tosin moneen kertaan ennen kotiin lähtöä, matkalla kotiin ja vielä kotirappusilla hirvikärpäsiä sai tarkkailla ja nappailla iholta ja hiuksista. Lensivät hötäkässä puolisonkin hiuksiin, vaikkei hän metsässä mukana ollutkaan.
Tänään löysimme kuolleen punkin (jota olin hirvikärpäskammon myötä rapsuttanut iholta pois) hartiaseudultani. Tarvittiin ensin valokuva kammopaikasta ja siitä selvisi, että iholla on vierailija. Mies sai nypittyä sen pois pienen ahkeroinnin jälkeen.
Vielä tuntuu haamukävelyjä iholla, vaikkei niiden jäljiltä hirvikärpäsiä löydykään.