Metsät eivät ole enää sienimetsiä ja työn tekeminen ei ole enää samaa kuin ennen

Eilen kävin uudella sienimetsällä, joka ei sitten ollutkaan mikään sienimetsä. Ihan vain kovasti harvennettu ja kaadettu metsä. Vaikeakulkuinen, kuusikko oli melkein vaihtunut heinikoksi ja tie perille oli vaivalloinen. Päätin, etten enää tuolla tarkkuudella yritäkään löytää sienisovelluksesta sienipaikkoja. Ehkä käytän sovellusta korkeintaan otollisten seutujen kartoittamiseen.

Kantarellikartta, jossa on vaihtoehtoina myös mm. suppilovahverot ja herkkutatit, ei ota mitenkään huomioon metsähakkuita, joita eteläisessä Suomessa riittää ihan turkaisen paljon. Google mapsin satelliittikuvat ja -näkymät ovat vanhentuneita hetkessä eikä niissä näy alas hakattuja metsiä.

Metsäretkeltä jäi haaviin  toista litraa yksittäisiä kantarelleja ja kourallinen puolikuivahtaneita kosteikkovahveroita. Tulipa käytyä. Jos metsä olisi ollut kaunis, olisi käteen jäänyt luontoterapiaa. Nyt tuli nostatettua sykettä vaativissa maastoissa ja kerrytettyä askelia.

Työelämässä olen huomannut, että tällainen vanhanaikainen 'Tee kaikki loppuun asti kävi miten kävi' -mentaliteetti ei ole enää oikein palkitseva. Kukaan ei tunnu arvostavan sitä ja samaan aikaan piiputan itseni sillä hamaan tappiin.

Jos olisin palkintohakuinen, suorittaisin työtä vain tavoite- ja tuloshakuisesti. Mutta nyt haluan tehdä asiat oikein, jättää kanssaihmisille hyvän fiiliksen ja saada aikaan kaikkia sopusuhtaisesti tyydyttäviä lopputuloksia. Hyvän kompromissin kääntöpuolena on se, ettei kukaan ole oikeasti siihen todella tyytyväinen. Kaikki haluaisivat kovasti jotain muuta PALJON lisää.

Olen kovasti pyöritellyt mielessäni sitä, kuinka kauan ja miten haluan jatkaa töiden tekemistä. Oikeastaan olen päätynyt pohtimaan sitä kahdesta syystä. Ensinnäkin olen saanut nuoremmilta kollegoiltani (epävirallisia) tiedusteluja eläkkeelle siirtymisestäni. Se on ollut enemmän kuin hämmentävää. Vaikka itse tein ikäni näkyväksi juhlistamalla 60-vuotissyntymäpäivääni töissä, en silti odottanut mitään henkilökohtaisia avauksia. En ole oikeasti ennen juhliani miettinyt yhtään tarkemmin eläkkeelle siirtymistäni. Enkä mitenkään odottanut, että joku perheeni ulkopuolinen alkaisi kiinnostua aiheesta ihan näkyvästi.

Minun eläkkeeni 'alaikä' on muistaakseni 65 v ja 1 kk. Siihen on aikaa. Työorientoituneena olen ajatellut tekeväni enemmän tai vähemmän töitä myös (myöhemmin tapahtuvan) eläköitymiseni jälkeen.

Ja toiseksikin: Nykyinen työtahti on kuitenkin vaativaa eikä jätä mitenkään erityisen paljon aikaa ja energiaa muusta elämästä nauttimiseen. Voisin hyvinkin työskennellä 70-vuotiaaksi asti, mutta en tällaisella työtahdilla. Aika alkaa olla arvokasta, kun elämä etenee. En usko, että elämäni olisi hyvää ja arvokasta, jos työskentelisin kiivaasti ja käyttäisin kaiken vapaa-aikani vain palautumiseen samaan aikaan, kun puolisoni olisi eläkkeellä ihan itsekseen.

Jos aikoisin työskennellä pitkään (ikävuosissa), edellytyksenä olisi työkuorman vähentäminen ja vapaa-ajan lisääminen. Ihan oikeasti. Tällä hetkellä keräämäni palaute on se, että vähennetyllä työajalla työskenteleminen ei toimi oikeasti. Oikeassa elämässä työlistalla ovat ihan samat työt kuin täysipäiväisenäkin työskennellessä. Ne vain pitäisi saada tehtyä aikaisempaa nopeammin.

Aika siis näyttää, miten tämän asian kanssa edetään.

Yllä kuvat Porin Siikarannasta ja sen lähiseudun metsäkauriista.

Valokuvaamaan pitäisi ehtiä jatkossa enemmän. Se on henkireikäni ja sytytyspisteeni. Kun sienestysaika hiipuu valon vähenemisen myötä, olisi aika löytää muita arjen valopilkkuja.